Lomaongelma. Lasten vai kumppanin kanssa?

Nyt lasten kanssa, koska he lentävät pois elämästäsi jossain vaiheessa. Kumppanin kanssa ehditte matkustaa koko loppuelämänne, jos kerran suhteenne on vakava.

Lapset on sun elämän pysyvin ihmissuhde.

Lasten tietty, ei ne ikuisuutta ole lapsia.

Entä seuraavaksi kaksi lyhyempää/halvempaa matkaa? Että molemmat pääsis nauttiin sun seurasta.

Minkä ikäisiä lapset on? Ovatko he kuitenkin kumppanin tavanneet?

Minulla on myös lapsia, isoja jo. On myös kumppani, jolla lapsia, hiukan pienempiä, joita näkee noin joka toinen viikonloppu.  Lomareissut olen tehnyt ensisijaisesti lasten kanssa. Heidän isänsä ei voi heidän kanssaan reissata, minä voin ja haluan. Toisinaan kumppanini on ollut mukana. Tulee juttuun lasteni kanssa ja tietää että lasten kanssa tehdyt lomat menee lapset edellä. Kumppanini lapset eivät yleensä ole olleet mukana. He reissaavat pääsääntöisesti oman äitinsä ja tämän perhekuvion mukana. 

Ollaan kyllä tehty joitakin reissuja kaksin kumppanini kanssa. Sekin on ollut mukavaa.

Jos olisin sinä (tietämättä lasten määrää ja ikää), menisin ehdottomasti lasten kanssa. Ne ei kuitenkaan ole aina lapsia. Pian ne kasvaa ja niillä on oma elämä. 

Miksi edes kysyt? Ei miesloma ole edes vaihtoehto, ellei tietysti Vuoden äiti -palkinto ole sulla haussa... Kaikki ne lapsia saakin.

Jos teette nyt kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa yhdessä lasten kanssa, niin eikö se ole aika paljon? Eikö riittäisi yksi ulkomaanreissu lasten kanssa, niin voisi sen toisen tehdä miehen kanssa?

Jos lapset ovat niin pieniä ettei heitä voi jättää yksin, niin valitettavasti nämä reissut eivät jää heille myöskään mieleen. Toki heillä on reissussa kivaa ja se on hieno elämys silloin kun se tapahtuu, mutta jo teini-iässä nämä muistot ovat pyyhkiytyneet pois. 

Minun lapseni on jo aikuinen, mutta läpi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa me reissasimme ja kivaa oli. Tiedostin jo silloin, ettei niistä ensimmäisistä reissuista jää mitään mieleen. Mutta hieman yllätyin kun lapsen kasvaessa ne mieleen jääneet reissut olivat aina vaan myöhäisempiä. Kuvittelin, että kyllähän koululaisena tehdyt reissut jäisivät pysyvästi mieleen, mutta ei. Jotain hajanaisia muistoja on niistä alaluokilla tehdyistä reissuista. 

Meidän ihan parhaat reissut oli siinä kohtaa kun lapsi oli teini-ikäinen. Oli enemmän toimintaa ja säpinää ja tuossa kohtaa lapsi oli myös kiinnostunut kaiken maailman museoista - sekä historiallisista että taidemuseoista. 

Tätä taustaa vasten en pitäisi sitä suurena menetyksenä, jos pikkulapsiaikana ne reissut ovat vähän harvemmassa kuin mitä tähän asti on ollut. Isompi lapsi/nuori saa matkoista enemmän irti, ne jäävät paremmin mieleen ja matkatkin sujuvat mukavammin kun lasta ei tarvitse koko ajan vahtia ja hän osaa käydä lentokoneen vessassa itsenäisesti.

Matkustat lasten kanssa silloin, kun se ovat lomalla luonasi ja sinullakin on lomaa. Jos he ovat toisella vanhemmalla, matkustat kumppanin kanssa. Lasten ei tietenkään tarvitse päästä jokaiselle matkalle mukaan, parempi niin että silloin kun matkustat lasten kanssa, keskityt heihin, ettekä lähde lomamatkalle leikkimään perhettä, jos kumppanisi ei ole mukana muutenkaan lasten elämässä.

Lasten kanssa tietenkin.

Menet nyt lasten kanssa, ja sanot miehelle että saa tulla mukaan jos haluaa (ja jos tuntuu että se on lapsille ok). Seuraavalla lomalla teet vaikka Suomessa vähän halvemman reissun lasten kanssa (hyvähän niiden on varmaan ulkomaiden lisäksi kotimaahankin tutustua) ja miehen kanssa jonkun romantiikkareissun ulkomaille. Ei kai miehen ja lasten väliltä tarvitse mustavalkoisesti valita, annat aikaasi vähän kaikille vuoretellen ja teet pieniä kompromisseja. Vähän edullisempia ja vähemmän aikaa vieviä reissuja vaikka kaikkien kanssa.

Miehen kanssa.

Onko ihan pakko saada lapsia ulkomaille? Kiinnostaako heitä edes sinun kanssa matkailu? Ei minun vanhempien kanssa käyty koskaan ulkomailla eikä minua olisi lapsena edes kiinnotanut lähteä heidän kanssaan. Aikuisena olen reissannut sitäkin enemmän ulkomailla enkä ymmärrä mitä haittaa siitä on kun en alaikäisenä koskaan käynyt ulkomailla.

Ehkä ap pitää turhan tärkeänä sitä että lapset olisi pakko saada ulkomaille jotta saavat "kokemusta".

Kiitos kommenteista kaikille! Kuten aika moni sanoikin, niin olen itsekin ajatellut samalla lailla, että lasten kanssa, koska he eivät ole ikuisesti lapsia ja muuttavat kuitenkin omilleen jossain vaiheessa. Tämä vaan tuntuu olevan koko ajan taustalla vaivaamassa ainakin kumppaniani, jolla ei ole ketään kaveriakaan, kenen kanssa matkustaa. Ja esim. tuntuu vaivaannuttavalta kertoa hänelle lomasuunnitelmista lasten kanssa, kun samaan aikaan tietää, että häntä harmittaa etten lähde hänen kanssaan. Sen takia kyselinkin, että mitä muut tekevät, ja olenko jotenkin ihan poikkeuksellinen, kun olen kuitenkin priorisoinut lasten kanssa reissaamisen - mutta ilmeisesti en, koska moni muukin ajattelee niin.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapset on? Ovatko he kuitenkin kumppanin tavanneet?

Minulla on myös lapsia, isoja jo. On myös kumppani, jolla lapsia, hiukan pienempiä, joita näkee noin joka toinen viikonloppu.  Lomareissut olen tehnyt ensisijaisesti lasten kanssa. Heidän isänsä ei voi heidän kanssaan reissata, minä voin ja haluan. Toisinaan kumppanini on ollut mukana. Tulee juttuun lasteni kanssa ja tietää että lasten kanssa tehdyt lomat menee lapset edellä. Kumppanini lapset eivät yleensä ole olleet mukana. He reissaavat pääsääntöisesti oman äitinsä ja tämän perhekuvion mukana. 

Ollaan kyllä tehty joitakin reissuja kaksin kumppanini kanssa. Sekin on ollut mukavaa.

Jos olisin sinä (tietämättä lasten määrää ja ikää), menisin ehdottomasti lasten kanssa. Ne ei kuitenkaan ole aina lapsia. Pian ne kasvaa ja niillä on oma elämä. 

lapset ovat 6 ja 11. Ovat kyllä tavanneet kumppanini, ja tulevat sinänsä ihan hyvin toimeen, mutta ei heistä mitään erityisen läheisiä ole tullut. Esim. jotkut kaverini (niin nais- kuin miespuoliset) ovat saaneet paremmin yhteyden lapseen. Kumppanillani ei oikein ole kokemusta lapsista, ja vaikka hän tavallaan osaa olla lasten kanssa, niin tavallaan sitten ehkä ei osaa, tai se ei ole kauhean luontevaa. Mitään riitoja tai ärtymystä ei siis tule, ja en ehkä osaa oikein selittää mistä tämä tunne on tullut. Olen vaan huomannut, kun olen nähnyt, miten lasten ja joidenkin muiden välinen kemia on toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan pakko saada lapsia ulkomaille? Kiinnostaako heitä edes sinun kanssa matkailu? Ei minun vanhempien kanssa käyty koskaan ulkomailla eikä minua olisi lapsena edes kiinnotanut lähteä heidän kanssaan. Aikuisena olen reissannut sitäkin enemmän ulkomailla enkä ymmärrä mitä haittaa siitä on kun en alaikäisenä koskaan käynyt ulkomailla.

Ehkä ap pitää turhan tärkeänä sitä että lapset olisi pakko saada ulkomaille jotta saavat "kokemusta".

Ei kai nyt mitään ole pakko tehdä, mutta kun itse tykkään matkustamisesta ja tykäsin lapsenakin, haluaisin tarjota sen lapsillekin, näyttää heille vähän maailmaa. Ja onhan se lomilla ihan kivaa tekemistä. Ja toiseen kysymykseen: kyllä heitä kiinnostaa matkailu kanssani.

En koe, että siitä olisi haittaa, jos ei matkusta, mutta koen kyllä, että matkustamisesta voi olla iloa ja hyötyä. Kuten mistä tahansa muustakin asiasta, jota tykkää tehdä tai harrastaa. Ja tuntuisi oudolta, että jos itse matkustan, en kuitenkaan ottaisi lapsia mukaan.

Ja siis lapset eivät pääse isänsä kanssa ikinä minnekään, joten jos minäkään en veisi heitä, he pääsisivät vasta aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Miehen kanssa.

Tämä kun on ainoa tällainen mielipide, niin miksi itse menisit miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Jos teette nyt kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa yhdessä lasten kanssa, niin eikö se ole aika paljon? Eikö riittäisi yksi ulkomaanreissu lasten kanssa, niin voisi sen toisen tehdä miehen kanssa?

Jos lapset ovat niin pieniä ettei heitä voi jättää yksin, niin valitettavasti nämä reissut eivät jää heille myöskään mieleen. Toki heillä on reissussa kivaa ja se on hieno elämys silloin kun se tapahtuu, mutta jo teini-iässä nämä muistot ovat pyyhkiytyneet pois. 

Minun lapseni on jo aikuinen, mutta läpi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa me reissasimme ja kivaa oli. Tiedostin jo silloin, ettei niistä ensimmäisistä reissuista jää mitään mieleen. Mutta hieman yllätyin kun lapsen kasvaessa ne mieleen jääneet reissut olivat aina vaan myöhäisempiä. Kuvittelin, että kyllähän koululaisena tehdyt reissut jäisivät pysyvästi mieleen, mutta ei. Jotain hajanaisia muistoja on niistä alaluokilla tehdyistä reissuista. 

Meidän ihan parhaat reissut oli siinä kohtaa kun lapsi oli teini-ikäinen. Oli enemmän toimintaa ja säpinää ja tuossa kohtaa lapsi oli myös kiinnostunut kaiken maailman museoista - sekä historiallisista että taidemuseoista. 

Tätä taustaa vasten en pitäisi sitä suurena menetyksenä, jos pikkulapsiaikana ne reissut ovat vähän harvemmassa kuin mitä tähän asti on ollut. Isompi lapsi/nuori saa matkoista enemmän irti, ne jäävät paremmin mieleen ja matkatkin sujuvat mukavammin kun lasta ei tarvitse koko ajan vahtia ja hän osaa käydä lentokoneen vessassa itsenäisesti.

En tiedä, onko kaksi matkaa vuodessa paljon. Toisaalta pikkulapsiaikana ei matkusteltu juuri ollenkaan Ruotsia ja Tallinnaa lukuunottamatta, joten ei heillä ihan hirveästi matkoja ole kertynyt. Ja sitten on tietty tuo lasten ikäero, että jos odotan sitä kun nuorempikin on kasvanut niin, että varmasti muistaa reissut, on isompi jo kasvanut melkein aikuiseksi. On kai vaan niin paljon paikkoja, mihin haluaisin viedä heidät. Mutta sinänsä ehdotuksesi oli ihan hyvä, ja ehkä jotain tuontapaista voisi ainakin joskus kokeilla tai miettiä - esim. jos olisikin joku kotimaanmatka lasten kanssa, tai matka vaikka Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin, jolloin ei tarvitsisi lentää. Silloin ehkä voisi sen toisen lentomatkan tehdä miehen kanssa.

Ja kiva kuulla, että teinit voivat innostua vaikka museoistakin! Itsehän rakastan museoita, mutta omat lapset eivät ainakaan vielä niistä innostu paitsi satunnaisesti joistain. Ja olenkin miettinyt, saako teini-ikäisiä enää muualle kuin jonnekin rantalomalle. Mutta ihana kuulla, että ehkä kaupunkilomiin voi syttyä teinillekin innostus!

Ei sillä, etteikö lasten tulisi olla elämässäsi etusijalla, eronneena varmasti ymmärrät, kuinka tärkeää parisuhteesta huolehtiminen on. Älä siis missään tapauksessa tunne syyllisyyttä siitä, että lomailet myös uuden miehen kanssa ilman lapsia. Kyllähän ydinperheissäkin vanhemmat tarvitsevat välillä kahdenkeskistä aikaa, myös lomia jos suinkin mahdollista.

Mies maksaa romanttiset lomat. Minä pidän huolta siitä, että olen lomalla naisellinen ja iloinen ja kaikin puolin mukavaa matkaseuraa.

Näin mulla on varaa matkustaa myös lasten kanssa. Suosittelen sullekin.

Vierailija kirjoitti:

Mies maksaa romanttiset lomat. Minä pidän huolta siitä, että olen lomalla naisellinen ja iloinen ja kaikin puolin mukavaa matkaseuraa.

Näin mulla on varaa matkustaa myös lasten kanssa. Suosittelen sullekin.

Ei ollut kyse vain rahasta. Jos lennän kovin monelle lomalla vuodessa, tulee siitä syyllinen olo, onhan se kaikkein saastuttavin matkustusmuoto. Ja sitten toisaalta en oikein itse tykkää sellaisesta kuviosta, että mies maksaa kaiken. Voin toki maksaa puoliksi jonkun hotelliyöpymisen/hotelliviikonlopun Suomessa, mutta kumppanini tahtoisi juuri ulkomaille kanssani. No, ollaan Tukholmassa ja Tallinnassa käyty kyllä, vaikka eipä tuo laivalla reissaaminenkaan päästötöntä ole.