Olenko ainoa kenen mies ei ikinä muista/järjestä/lahjo mitenkään tälläisinä päivinä kuten ystävänpäivä, naistenpäivä jne?

Mä en käsitä miten nykyaikana voi unohtaa esim. ystävänpäivän, varsinkaan jos on somessa. Joka paikassa siitä muistutetaan. Silloin minusta ei voi puhua unohtamisesta vaan ihan tietoisesta valinnasta olla muistamatta ja toivottamatta hyvää ystävänpäivää kumppanilleen.

Ei kai miehet ikinä mitään huomioi paitsi omat merkkipäivänsä. Vaimon voi ohittaa kaikkina aikoina mutta miestä pitää muistaa. Pettämisen jälkeen yleensä tulee lahjus, ei muuten.

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä miten nykyaikana voi unohtaa esim. ystävänpäivän, varsinkaan jos on somessa. Joka paikassa siitä muistutetaan. Silloin minusta ei voi puhua unohtamisesta vaan ihan tietoisesta valinnasta olla muistamatta ja toivottamatta hyvää ystävänpäivää kumppanilleen.

Kai sinä olet varannut pöydän hienoon ravintolaan, jonne viet miehesi syömään? Ja maksat laskun tietenkin.

Entä muut lahjat miehelle, mitä ostit? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suu auki vain! Jos annat jonkun tilanteen kehittyä tavaksi, sitä on myöhemmin melkein mahdoton muuttaa.

Ei siinä ole mitään pahaa, että kertoo toiveistaan omalle läheisimmälle ihmiselleen! Jos aina olet hiljaa ja nielet pettymyksesi, toinen ei edes tajua että jokin ei ole kunnossa ja teet vahinkoa teille molemmille.

Meinaat, että miehelle pitäisi jo tapailuvaiheessa kertoa kuinka tärkeää on arvostaa puolison olemassaoloa ja näyttää tämä puolin ja toisin satunnaisilla muistamisilla niin arjessa kuin juhlapäivinäkin? 

Ihminen ei siis vaan voi muistaa puolisonsa olemassaoloa ja voi haluta ilahduttaa tätä ihan omasta tahdostaan ja ihan vaan siksi, kun toinen on niin ihana ja elämä on niin paljon parempaa yhdessä kuin erikseen/yksin?

Tietysti jos ei tunne noin, niin silloin on ihan ymmärrettävää ettei toisen olemassaolossa ole mitään hyvää, mutta eikö silloin ole helpompi/parempi elääkin yksin tai ainakin erota? Miksi pitää edes olla yhdessä jonkun kanssa, jonka olemassaolo on ihan sama ja jonka ilahtuminen on ihan sama?

mitä sinä ostat miehellesi? merkki- ja juhlapäivät on erikseen, ystävänpäivä on ainoastaan kaupallista paskaa. -eri

Itse panostan enemmän yhdessä olemiseen ja yhteisiin kokemuksiin, joten omat lahjat on materian sijaan enemmänkin reissuja ja/tai ulkona syömistä. Toki satunnaisesti tulee ostettua miehelle vaikka yö- tai oloasua ja ihan viimeksi uudet ulkoilukäsineet sekä arkikauppareissultakin saatan viedä miehelle jonkun herkun josta hän tykkää. En toki liian usein, kun ei tykkää että alkaa näkyä vyötäröllä ;-)

Itsekään en tykkää ystävänpäivän kaupallisuudesta yhtään enkä kaipaa mitään krääsää tänäänkään, mutta kyllä mä ilahduin kun mies toi ihanan tulppaanikimpun ja itse ilahdutan miestä hänen lempparijälkkärillä eli paistan lettuja joita tulee valitettavan harvoin tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä miten nykyaikana voi unohtaa esim. ystävänpäivän, varsinkaan jos on somessa. Joka paikassa siitä muistutetaan. Silloin minusta ei voi puhua unohtamisesta vaan ihan tietoisesta valinnasta olla muistamatta ja toivottamatta hyvää ystävänpäivää kumppanilleen.

Ei kaikki ole somessa. Monet käyttää netissä mainoksenestoa. Olen nähnyt ystävänpäivästä kertovia mainoksia (tv:ssä) muuten en ole asiasta nähnyt kerrottavan (onneksi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suu auki vain! Jos annat jonkun tilanteen kehittyä tavaksi, sitä on myöhemmin melkein mahdoton muuttaa.

Ei siinä ole mitään pahaa, että kertoo toiveistaan omalle läheisimmälle ihmiselleen! Jos aina olet hiljaa ja nielet pettymyksesi, toinen ei edes tajua että jokin ei ole kunnossa ja teet vahinkoa teille molemmille.

Meinaat, että miehelle pitäisi jo tapailuvaiheessa kertoa kuinka tärkeää on arvostaa puolison olemassaoloa ja näyttää tämä puolin ja toisin satunnaisilla muistamisilla niin arjessa kuin juhlapäivinäkin? 

Ihminen ei siis vaan voi muistaa puolisonsa olemassaoloa ja voi haluta ilahduttaa tätä ihan omasta tahdostaan ja ihan vaan siksi, kun toinen on niin ihana ja elämä on niin paljon parempaa yhdessä kuin erikseen/yksin?

Tietysti jos ei tunne noin, niin silloin on ihan ymmärrettävää ettei toisen olemassaolossa ole mitään hyvää, mutta eikö silloin ole helpompi/parempi elääkin yksin tai ainakin erota? Miksi pitää edes olla yhdessä jonkun kanssa, jonka olemassaolo on ihan sama ja jonka ilahtuminen on ihan sama?

Ehkä et ymmärtänyt viestiäni? Tarkoitin, että jos jollakulla on vaikka sellainen kasvatus lapsuudenkodistaan, ettei ymmärrä ostaa puolisolleen lahjaa tämän ensimmäisenä syntymäpäivänä/äitienpäivänä/... ja toinen sitten nielee harminsa eikä silloin sano mitään, asiasta tulee suhteen ”normaali”. Jos hyväksyt toisen ikävän tavan tai ”unohtelun”, annat ymmärtää ettei ne haittaa,

Vaikka jos heti alussa olisit sanonut: ”meillä on aina juhlittu päivää X ja toivon että tässäkin suhteessa tehtäisiin niin”, kumppani ehkä olisi ottanut onkeensa ja oppinut tällaisen uuden tavan. Jos ei ole kokenut antamisen iloa eikä tajunnut, miten ihanaa on tehdä se oma rakas iloiseksi, jää paljosta paitsi.

Mieheni ei muista minua edes jouluna tai synttärinä. Hän  ei siis anna kskaan mitään lahjoja tai huomioi minua mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suu auki vain! Jos annat jonkun tilanteen kehittyä tavaksi, sitä on myöhemmin melkein mahdoton muuttaa.

Ei siinä ole mitään pahaa, että kertoo toiveistaan omalle läheisimmälle ihmiselleen! Jos aina olet hiljaa ja nielet pettymyksesi, toinen ei edes tajua että jokin ei ole kunnossa ja teet vahinkoa teille molemmille.

Meinaat, että miehelle pitäisi jo tapailuvaiheessa kertoa kuinka tärkeää on arvostaa puolison olemassaoloa ja näyttää tämä puolin ja toisin satunnaisilla muistamisilla niin arjessa kuin juhlapäivinäkin? 

Ihminen ei siis vaan voi muistaa puolisonsa olemassaoloa ja voi haluta ilahduttaa tätä ihan omasta tahdostaan ja ihan vaan siksi, kun toinen on niin ihana ja elämä on niin paljon parempaa yhdessä kuin erikseen/yksin?

Tietysti jos ei tunne noin, niin silloin on ihan ymmärrettävää ettei toisen olemassaolossa ole mitään hyvää, mutta eikö silloin ole helpompi/parempi elääkin yksin tai ainakin erota? Miksi pitää edes olla yhdessä jonkun kanssa, jonka olemassaolo on ihan sama ja jonka ilahtuminen on ihan sama?

Mielestäni parisuhteessa arvostetuksi ja tärkeäksi kokemisen tunne tulee siitä parisuhteen henkisestä yhteydestä, koko suhteen ytimestä, ei yksittäisistä muistamisista. Ihminen, joka kykenee rakentamaan sellaisen parisuhteen ja yhteyden, ei tarvitse esittää erillisiä arvostusrituaaleja. Se ei tietenkään poissulje halua ostaa esim. lahjoja.

Tuo "unohtaminen" on kyllä melko säälittävä selitys sille, ettei halua huomioida merkkipäiviä. Sehän on ihan valinta jättää ne noteeraamatta, koska jos ihan aidosti on lahopää niin silloinhan ihminen pistää vaikka puhelimen muistuttamaan asiasta joka muuten herkästi unohtuu..

Vierailija kirjoitti:

YSTÄVÄNpäivä. Ei kuudestuhannes "NAISELLE PITÄÄ OSTAA PASKAA"-PÄIVÄ. 

Ei tarvitse ostaa mitään, toista voi ilahduttaa ihan ilmaiseksikin. Etkö tosiaan keksi itse mitään?

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi lahjoa naista ystävänpäivänä? Ihmeellisiä prinsessoja. Oletetaan, että parisuhteen toinen osapuoli eli mies on velvollinen hankkimaan lahjoja, mutta itsellä ei ole mitään  vastavelvollisuuksia.

Mistähän tuo päättelyketju? Minusta aika moni nainen on kirjoittanut täällä, että he ovat muistaneet ja muistavat miestään, mutta eivät itse saa huomionosoituksia.

Ja yksikään ketjun naisista ei ole muistanut yhtäkään miestä tänään.

Näistä ystävänpäivistä ja naistenpäivistä on tullut kummallisia akkojen kilpavarustelupäiviä. Kuvataan someen ja vertaillaan, kenen mies on antanut hienoimmat kukkapuskat ja lahjat. Ja aloitusviestistä päätellen toimii hyvin, kun muut naiset tulevat kateellisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä miten nykyaikana voi unohtaa esim. ystävänpäivän, varsinkaan jos on somessa. Joka paikassa siitä muistutetaan. Silloin minusta ei voi puhua unohtamisesta vaan ihan tietoisesta valinnasta olla muistamatta ja toivottamatta hyvää ystävänpäivää kumppanilleen.

Ystävänpäivä on Amerikasta rantautunut kaupallinen idea saada naiivit ihmiset ostamaan tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo "unohtaminen" on kyllä melko säälittävä selitys sille, ettei halua huomioida merkkipäiviä. Sehän on ihan valinta jättää ne noteeraamatta, koska jos ihan aidosti on lahopää niin silloinhan ihminen pistää vaikka puhelimen muistuttamaan asiasta joka muuten herkästi unohtuu..

Miksi ylipäätään pitäisi mennä mukaan johonkin ylikaupalliseen hömppään? Kunnon parisuhteessa huomioidaan joka päivä, ilman kaupallista krääsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suu auki vain! Jos annat jonkun tilanteen kehittyä tavaksi, sitä on myöhemmin melkein mahdoton muuttaa.

Ei siinä ole mitään pahaa, että kertoo toiveistaan omalle läheisimmälle ihmiselleen! Jos aina olet hiljaa ja nielet pettymyksesi, toinen ei edes tajua että jokin ei ole kunnossa ja teet vahinkoa teille molemmille.

Meinaat, että miehelle pitäisi jo tapailuvaiheessa kertoa kuinka tärkeää on arvostaa puolison olemassaoloa ja näyttää tämä puolin ja toisin satunnaisilla muistamisilla niin arjessa kuin juhlapäivinäkin? 

Ihminen ei siis vaan voi muistaa puolisonsa olemassaoloa ja voi haluta ilahduttaa tätä ihan omasta tahdostaan ja ihan vaan siksi, kun toinen on niin ihana ja elämä on niin paljon parempaa yhdessä kuin erikseen/yksin?

Tietysti jos ei tunne noin, niin silloin on ihan ymmärrettävää ettei toisen olemassaolossa ole mitään hyvää, mutta eikö silloin ole helpompi/parempi elääkin yksin tai ainakin erota? Miksi pitää edes olla yhdessä jonkun kanssa, jonka olemassaolo on ihan sama ja jonka ilahtuminen on ihan sama?

Mielestäni parisuhteessa arvostetuksi ja tärkeäksi kokemisen tunne tulee siitä parisuhteen henkisestä yhteydestä, koko suhteen ytimestä, ei yksittäisistä muistamisista. Ihminen, joka kykenee rakentamaan sellaisen parisuhteen ja yhteyden, ei tarvitse esittää erillisiä arvostusrituaaleja. Se ei tietenkään poissulje halua ostaa esim. lahjoja.

Nimenomaan hyvä yhteys ei poissulje halua ilahduttaa toista! Päinvastoin. Oman puolisoni lapsuudenkodissa tehtiin aina iso numero ihan kaikista juhlista ja merkkipäivistä, ja tämä häneen iskostunut tapa on mielestäni aivan hurmaava. Mies on yllyttänyt lapsetkin samanlaiseksi ja kaikki he jaksavat aina kohkata ja suunnitella kaikkea toisten ”pään menoksi”.

Ei puhettakaan, että joku joulu äiti ei saisikaan lahjaa tai että äitienpäivä ohitettaisiin murahduksella. Sekä miehelle että lapsille on iso juttu järjestää aina kaikkea mahdollisimman hauskaa. Ei välttämättä kallista - joskus se juttu itsessään ei maksa mitään - mutta aina järjestetään ja ”tehdään numero” merkkipäivistä.

Mies on myös muissa asioissa huomaavainen, niin arjessa kuin juhlassakin.

Vierailija kirjoitti:

Ja yksikään ketjun naisista ei ole muistanut yhtäkään miestä tänään.

Olen muistanut omaa miestä ja omia poikiani. Kas, jo siinä on kolme miestä, joita olen muistanut ja lahjonut.

Vierailija kirjoitti:

Näistä ystävänpäivistä ja naistenpäivistä on tullut kummallisia akkojen kilpavarustelupäiviä. Kuvataan someen ja vertaillaan, kenen mies on antanut hienoimmat kukkapuskat ja lahjat. Ja aloitusviestistä päätellen toimii hyvin, kun muut naiset tulevat kateellisiksi.

Olet asian ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YSTÄVÄNpäivä. Ei kuudestuhannes "NAISELLE PITÄÄ OSTAA PASKAA"-PÄIVÄ. 

Ei tarvitse ostaa mitään, toista voi ilahduttaa ihan ilmaiseksikin. Etkö tosiaan keksi itse mitään?

Luepa se aloitus uudelleen. 

No, vähän harmittelee kyllä... Miehellä on facessa vielä edellisen naisystävän ajalta ystävänpäiväpostaus, jossa on iso leikkokukkakimppu ja suklaarasia tekstillä että lähdössä rakastaan lahjomaan ja tietysti 😍😍 päälle. Mä en saanu viime vuonna mitään, tänä vuonna lähikaupan halvimman parin euron miniruusun. Ajatushan se tietysti on se mikä merkkaa, mutta itse aina hössötän ja hankin paljon kaikkia kivoja muistamisia, ja tämä tietää sen, ja siltikin saan takaisin huomattavasti vähemmän kuin exä. Eli jos miehellä olisi aina ollut tapana olla hankkimatta jotain niin ymmärtäisin, mutta että vain minulle on tapana olla hankkimatta... Ei, en ole mustis, mutta siltikin mietin merkkaako tämä suhde mulle enemmän kuin hänelle.