Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ulkonäkösi vaikutus ihmissuhteissa?
13.02.2020 |
Kaikkia ei varmaan kiinnosta tämä aihe eikä tarvitsekaan.
Oletko pannut merkille, että miten ulkonäkösi vaikuttaa muihin ihmisiin, ja siihen miten sinuun suhtaudutaan? Mitä mieltä olet tästä ja koetko sen vaikuttavan hyvällä tai pahalla tavalla?
Ajatus tuli siitä kun eräs tuttuni kysyi minulta sen jälkeen kun olin kertonut että olin laihduttanut 40 kiloa ja olin siis normaalipainoinen, niin hän kysyi minulta että "eikö olekon ihmeellistä miten erilailla ihmiset suhtautuu????"
Nojoo, jonkin verran erilailla mutta lukiessani joidenkin ylipainoisten juttuja esim. siitä, että miten kaduilla ihmiset kommentoi ties mitä, niin nämä tällaiset eivät ole kohdallani paikkansapitäviä. Ehkä joskus kun olen erittäin radikaali ollut tyyliltäni, teini-iässä, sekä eniten ollut tuota ylipainoa, silloin ehkä kaksi kertaa elämässäni olen kuullut tuntemattomalta jonkun kommentin. Siis nuo kommentit ovat laskettavissa yhden käden sormin, ja tiedän normaalipainoistenkin niitä saavan.
Koen myös että olen kaunis myös ylipainoisena, mikä monien mielestä pitääkin paikkansa.
Ja tähän saa kommentoida laihat, lihavat, omasta mielestään kauniit tai tavalliset tai ihan minkä näköiset ihmiset tahansa.
Kommentit (45)
Isot rinnat.
Itse en niitä super-isoiksi osaa mieltää kun niiden kanssa kokoajan elelen, mutta rintsikoiden kokoa katsoessa se on pakko todeta. Muutenkin olen pyöreä, mutta ilmeisesti silti ne jotenkin pompsahtavat ihmisten silmille.
Varsinkin nuorempana naispuoliset samanikäiset tuntuivat pitävän tyhmänä, karttoivat tai kiusasivat kateuksissaan(?) Moni mies on tykännyt. Edelleen lähes nelikymppisenä on huvittavaa katsahtaa yllättäen vastaantulijaa jonka silmät pompsahtavat vasta siinä kohtaa silmien tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena minua kiusattiin ulkonäöstä. Pojat haukkuivat avoimesti, tytöt puolestaan jättivät porukasta ulkopuolelle, sipisivät ja tirskuivat. Aikuisetkin suhtautuivat minuun vihamielisesti, koska olin epämiellyttävän näköinen. Koen, että ulkonäkö vaikuttaa erittäin paljon ihmisten suhtautumiseen.
Päälle kolmekymppisenä minulla oli elämässäni lyhyehkö ajanjakso, jolloin olin laitettuna ihan ok:n näköinen. Voin sanoa, että ihmisten (sekä miesten että naisten) oli ihan erilaista kuin aiemmin: minua pidettiin kiinnostavana ihmisenä, mielipiteilläni oli yhtäkkiä merkitystä, ja minuun haluttiin tutustua. Sain miehiltä paljon huomiota, ja mahtuipa joukkoon toki muutama pinnallinen seksinvonkaajakin. Oli melko hämmentävä kokemus entiselle rumilukselle.
Tuo kokemus oli lähinnä masentava. Suurin osa ihmisistä on todella pinnallisia.
Kun panostin rokahtavaan tyyliin sain viikoittain bilekutsuja. Nykyisin tavistyylillä ei edes kuulumisia kysellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse laihdutin ylipainoisesta (en ollut lihava, vain ylipainoinen) normaalipainoiseksi niin naisten kiinnostus minua kohtaa kasvoi ihan selvästi. Naiset teki enemmän aloitteita, Tinderissä tuli moninkertaisesti matcheja ja aloin jopa seurustelemaan erittäin seksikkään blondin kanssa.
Toki minun tilanteessa auttoi että olen pitkä, hieman lihaksikas ja korkeakoulutettu mies. Mutta ne seikat ei auttanut kun oli ylipainoinen. Naiset ovat sen verran pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä.
"...aloin jopa seurustelemaan erittäin seksikkään blondin kanssa." "Naiset ovat sen verran pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä."
Niinpä.
Oletan että tuo trollasi. Tai toivon. Mutta en vain tajua mikä motiivi tuollaisella viestillä oli, kun siinä tavallaan mollaa sekä miehiä että naisia.
Komppaan tuota asenteen vaikutusta enemmän kuin ulkonäköä. Pahimmissa vauva-/pikkulapsivuosissa pystyynkuolleessa parisuhteessa luulin olevani totaalisen rupsahtanut loppuiäkseni. Kun lapset kasvoi ja parin vuoden päästä ankeuttajakin oli ex, heräsin uudelleen omaksi positiiviseksi itsekseni ja alkoi miehiä pyöriä ympärillä. Vaikka on tullut kiloja, ryppyjä ja pusseja sinnetänne :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua, mun mielestä isot rinnat ei juurikaan oo vaikuttanu siihen että kiinnostuuko joku... :D
Must tuntuu et jopa pienempirintasena miehet kiinnostu enemmän?? ;o
Vierailija kirjoitti:
Isot rinnat.
Itse en niitä super-isoiksi osaa mieltää kun niiden kanssa kokoajan elelen, mutta rintsikoiden kokoa katsoessa se on pakko todeta. Muutenkin olen pyöreä, mutta ilmeisesti silti ne jotenkin pompsahtavat ihmisten silmille.
Varsinkin nuorempana naispuoliset samanikäiset tuntuivat pitävän tyhmänä, karttoivat tai kiusasivat kateuksissaan(?) Moni mies on tykännyt. Edelleen lähes nelikymppisenä on huvittavaa katsahtaa yllättäen vastaantulijaa jonka silmät pompsahtavat vasta siinä kohtaa silmien tasolle.
Tuli tästä mieleen se, kun olin ollut varmaan vuoden yhdessä paikassa ja sinne tuli uusi suunnilleen ikäiseni nainen, jolla oli isot rinnat. Muuten ihan tavallisen näköinen ja oloinen ihminen. Näin siinä heti jonkun miehen tulevan hänen pöytänsä ääreen juttusille. Kukaan mies ei ollut koko aikana yrittänyt jutella minulle mitään. Tämä uusi tulokas ihmetteli ääneen, että miksiköhän miehet haluavat aina tutustua häneen. En kehdannut sanoa, mistä arvelin sen johtuvan. No, kerrottakoon että hän oli myös minua paljon hymyilevämpi, mikä saattoi sekin vaikuttaa.
T. lauta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä laihduin 65 kg, ja aloin urheilla. Sain hoikan ja lihaksikaan kropan. Olen pieni ja siro.
Olin lihavana näkymätön, mutta en osanut huomata sitä, ennenkuin laihduin.
Oli hämmentävää kun yht äkkiä (vaikka muutos tapahtui 2 vuodessa) miehet katselivat ”sillä silmällä” ja ikinä aiemmin katua ylittäessä eivät autot kohteliaisuuttaan odottaneet että ylitän ensin suojatien, tai että minulle avataan ovi ja katsotaan silmiin ja hymyillään.
Töissä myös ennen puhumattomat ihmiset alkoivat tervehtiä, ja olin jotenkin muuttunut uskottavaksi. En usko että lihavana olisin saanut äskettäin saamaani ylennystä ja palkankorotusta.
Hyvällä ulkonäöllä myös myy enemmän. Asiakkaat ovat kiinnostuneempia ja positiivisempia kun olet kaunis ja hoikka kuin lihavana ja rumaan.
Mun kohdalla kun voi sanoa että olin sairaalloisen lihava. Ei sellainen ihminen näemmä ole uskottava tai ”myyvä”. Nykyisin olen osaston myyntitykki. Varsinkin miehet käyttäytyvät ihan eri tavalla, vaikka oma käytökseni on aina ollut samalla tavalla ystävällistä.
Se on ehkä suurin muutos. Miesten 360 astetta oleva eri asenne ja kohtelu.
Olen aina näyttänyt nuoremmalta kuin olen. Töissä olin aina harjoittelija vaikka minulla oli tutkinto ja työkokemusta sekä pomo määräsi minulle myös opetettavia. Siitä oli moni ihmeissään mutta selvisi se heille kuitenkin. Kesälomalista kun tuli niin ihmeteltiin miksi harjoittelijalla on täydet lomat! Heh, olin ollut töissä heitä enemmän. Nuorena sain kyllä miehiä mutta eivät ne pysyneet koska miehet hakivat vahvemman luonteen omaavia naisia eivätkä nätin tytön oloista. Minulla on sellaiset kasvot että ihmiset luulevat tuntevansa minut, sanovat usein että olen tutun näköinen, odottavat että huomaan heidät ja hymyilen. Kerrankin eräs äiti lapsensa kanssa katsoi minua kuin tuttua ja yritti hakea katsekontaktia kaupan kassajonossa, oli hieman vaikea tilanne kun en vaan tuntenut häntä ja vilkaisi ja keräsin ostokseni. En tiedä mitä he odottavat ja luulevat minun olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pieni ja siro ja edelleen 38-vuotiaana vielä ihan kauniskasvoinen. Ulkonäköäni kuvaillaan usein nukkemaiseksi. Saan katseita niin miehiltä kuin naisilta ja minuun suhtaudutaan ystävällisesti.
Miehiin tutustuessa törmään kyllä ennakkoluuloihin. Söpö ulkomuoto saa monet puhumaan minulle hieman alentuvaan sävyyn. Niin kuin he automaattisesti olettaisivat, että päässäni on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa tai minulla ei olisi lainkaan elämänkokemusta. Yleensä myös luulevat minun olevan töissä esim. hoitoalalla ja matalasti koulutettu (oikeasti antropologian lisensiaatti).
Sanonkin usein (puoliksi vitsinä) etten ole niin tyhmä miltä näytän. Mutta tosiaan. Joillekin miehille tämä ristiriita ulkonäön ja älyllisen kapasiteetin välillä on silti ollut liikaa. Toisaalta, enpä kyllä heidän peräänsä itke. Kuka nyt tahtoisi rinnalleen ihmisen, jonka itsetunto ei kestä toisen saavutuksia?
Vierailija kirjoitti:
Kaksikymppisenä kauniina ja 55-kiloisena keräsin katseita ja poikaystäväehdokkaita oli jonossa. Sen kun valitsi siitä vain. Ulkonäöllä sain kaiken. Kaikki kehuivat kauniiksi ja päät kääntyilivät.
Nyt reilu nelikymppisenä on 20 kg enemmän painoa, naama rupsahtanut stressistä ja huolista ja olenkin muuttunut näkymättömäksi. Kaupassa miehet katsovat ohitseni, ikäänkuin minua ei enää olisi.
Hämmentävä muutos. Ja ainoastaan johtuu ulkonäöstä.
Maailma on muuttunut yli 20 vuodessa muutenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laihdutin tosi paljon. Kaduilla kävellessä kaikenikäiset miehet tuijottaa. Ei vilkaista vaan möllötetään ihan surutta ties kuinka pitkään. Ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pieni ja siro ja edelleen 38-vuotiaana vielä ihan kauniskasvoinen. Ulkonäköäni kuvaillaan usein nukkemaiseksi. Saan katseita niin miehiltä kuin naisilta ja minuun suhtaudutaan ystävällisesti.
Miehiin tutustuessa törmään kyllä ennakkoluuloihin. Söpö ulkomuoto saa monet puhumaan minulle hieman alentuvaan sävyyn. Niin kuin he automaattisesti olettaisivat, että päässäni on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa tai minulla ei olisi lainkaan elämänkokemusta. Yleensä myös luulevat minun olevan töissä esim. hoitoalalla ja matalasti koulutettu (oikeasti antropologian lisensiaatti).
Sanonkin usein (puoliksi vitsinä) etten ole niin tyhmä miltä näytän. Mutta tosiaan. Joillekin miehille tämä ristiriita ulkonäön ja älyllisen kapasiteetin välillä on silti ollut liikaa. Toisaalta, enpä kyllä heidän peräänsä itke. Kuka nyt tahtoisi rinnalleen ihmisen, jonka itsetunto ei kestä toisen saavutuksia?
Noin nuoresta jatkotutkintolisurista tulee kieltämättä mieleen hattarapää :D nykyäänhän suurinpiirtein kaikki jatkavat suoraan tohtoreiksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pieni ja siro ja edelleen 38-vuotiaana vielä ihan kauniskasvoinen. Ulkonäköäni kuvaillaan usein nukkemaiseksi. Saan katseita niin miehiltä kuin naisilta ja minuun suhtaudutaan ystävällisesti.
Miehiin tutustuessa törmään kyllä ennakkoluuloihin. Söpö ulkomuoto saa monet puhumaan minulle hieman alentuvaan sävyyn. Niin kuin he automaattisesti olettaisivat, että päässäni on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa tai minulla ei olisi lainkaan elämänkokemusta. Yleensä myös luulevat minun olevan töissä esim. hoitoalalla ja matalasti koulutettu (oikeasti antropologian lisensiaatti).
Sanonkin usein (puoliksi vitsinä) etten ole niin tyhmä miltä näytän. Mutta tosiaan. Joillekin miehille tämä ristiriita ulkonäön ja älyllisen kapasiteetin välillä on silti ollut liikaa. Toisaalta, enpä kyllä heidän peräänsä itke. Kuka nyt tahtoisi rinnalleen ihmisen, jonka itsetunto ei kestä toisen saavutuksia?
Noin nuoresta jatkotutkintolisurista tulee kieltämättä mieleen hattarapää :D nykyäänhän suurinpiirtein kaikki jatkavat suoraan tohtoreiksi
No olen sitten varmaan vähän pakkomielteinen (tai ehkä kunnianhimoinen?) hattarapää kun haluan suorittaa kaikki mahdolliset tutkinnot alallani. Myös sen tohtorin. Ja kuten sanoit, olen vielä aika nuori, eli aikaahan mulla on yllin kyllin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pieni ja siro ja edelleen 38-vuotiaana vielä ihan kauniskasvoinen. Ulkonäköäni kuvaillaan usein nukkemaiseksi. Saan katseita niin miehiltä kuin naisilta ja minuun suhtaudutaan ystävällisesti.
Miehiin tutustuessa törmään kyllä ennakkoluuloihin. Söpö ulkomuoto saa monet puhumaan minulle hieman alentuvaan sävyyn. Niin kuin he automaattisesti olettaisivat, että päässäni on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa tai minulla ei olisi lainkaan elämänkokemusta. Yleensä myös luulevat minun olevan töissä esim. hoitoalalla ja matalasti koulutettu (oikeasti antropologian lisensiaatti).
Sanonkin usein (puoliksi vitsinä) etten ole niin tyhmä miltä näytän. Mutta tosiaan. Joillekin miehille tämä ristiriita ulkonäön ja älyllisen kapasiteetin välillä on silti ollut liikaa. Toisaalta, enpä kyllä heidän peräänsä itke. Kuka nyt tahtoisi rinnalleen ihmisen, jonka itsetunto ei kestä toisen saavutuksia?
Noin nuoresta jatkotutkintolisurista tulee kieltämättä mieleen hattarapää :D nykyäänhän suurinpiirtein kaikki jatkavat suoraan tohtoreiksi
Ja tämähän on just malliesimerkki sellaisesta alentavasta kommentista, joita aloittaja varmaan tarkoittaa?
T: eri
Vuodessa lihoin normaalipainoisesta ylipainoiseksi. Ei enää huomattu ulkonäköäni eikä myöskään mielipiteitäni kuunneltu niin kuin ennen. En ollut omasta mielestänikään enään sama ihminen, jotenkin vaan lannistunut ja lusahtanut. Nyt on 10 kilon pudotus jäljellä. Olen ollut normaalipainoinen 49 vuotta, viimisen päälle vuoden ylipainoinen.
Olen 183 cm pitkä mies ja treenaan, joten kroppa on urheilullinen. Muuten menisin varmaan aika keskivertona, mutta olen ollut jollain tavalla siro koko elämäni. Joskus alle 10v vanhana esim. pipo päässä monikaan ei osannut sanoa olenko tyttö vai poika. Tästä syystä vielä joskus 18-vuotiaana näytin jokseenkin pikkupojalta esim. kavereiden rinnalla. Eli aika vähiin jäi treffeillä käynti.
Nyttemmin, 37-vuotiaana, on tuo sosiaalinen elämä paljon aktiivisempaa (olen siis ollut hetken sinkku nyt) mutta ihmiset edelleen luulevat että olen "ehkä jotain 25v". Iällä on kuitenkin sen verran merkitystä, että usein tätä joutuu setvimään. En kuitenkaan lämpene parikymppisten deittailulle, mutta itseni ikäisille joutuu välillä selvittämään etten ehkä kuitenkaan ole "liian nuori sulle, jollet erityisesti ole viehättynyt viisikymppisistä".
Pienenä sain huomiota, kun olin nätti, suurisilmäinen tumma tyttö. Minut huomattiin, ja vieraatkin tulivat ihastelemaan.
Teini-ikäisenä olin yhä nätti, mutta se nätteys ja ainainen huomion kohteena olo sai minut muuttumaan melko varautuneeksi. Oli sellainen olo, ettei halunnut ainakaan yhtään provosoida jo muutenkin kuolaavia miehiä. Kuljin otsa rypyssä ja sain joko kehotuksia hymyillä tai vihjauksia, että olen ylpeä. Se oli vain suojautumiskeino.
Opiskelijana pukeuduin naisellisesti ja kauniisti, vaikka mielipiteeni olivat varmaan keskivertoa radikaalimpia ja luin paljon. Minua pidettiin pikkumissinä eikä sanomisiani otettu oikein vakavasti, vaikka pärjäsin hyvin opinnoissa ja osasin argumentoida. Jopa eräs proffa ihmetteli ääneen, että ei olisi uskonut, kun sain vitosen tentistä. (Tämä oli 80-lukua).
Keski-ikäisenä huomaan vieläkin olevani usein vähän näkymätön, koska olen luonut tuon "haluan olla rauhassa" -kuoren. Näin ollen voisi sanoa, että kauneudestani ei ole ollut hyötyä, enemmän haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Pienenä sain huomiota, kun olin nätti, suurisilmäinen tumma tyttö. Minut huomattiin, ja vieraatkin tulivat ihastelemaan.
Teini-ikäisenä olin yhä nätti, mutta se nätteys ja ainainen huomion kohteena olo sai minut muuttumaan melko varautuneeksi. Oli sellainen olo, ettei halunnut ainakaan yhtään provosoida jo muutenkin kuolaavia miehiä. Kuljin otsa rypyssä ja sain joko kehotuksia hymyillä tai vihjauksia, että olen ylpeä. Se oli vain suojautumiskeino.
Opiskelijana pukeuduin naisellisesti ja kauniisti, vaikka mielipiteeni olivat varmaan keskivertoa radikaalimpia ja luin paljon. Minua pidettiin pikkumissinä eikä sanomisiani otettu oikein vakavasti, vaikka pärjäsin hyvin opinnoissa ja osasin argumentoida. Jopa eräs proffa ihmetteli ääneen, että ei olisi uskonut, kun sain vitosen tentistä. (Tämä oli 80-lukua).
Keski-ikäisenä huomaan vieläkin olevani usein vähän näkymätön, koska olen luonut tuon "haluan olla rauhassa" -kuoren. Näin ollen voisi sanoa, että kauneudestani ei ole ollut hyötyä, enemmän haittaa.
Lapsena olin aika tavanomainen, teini-iässä kun kasvojen ja vartalon muodot tulivat enemmän esiin aloin saada kommentteja/kehuja, joita en oikein osannut ottaa vastaan. Muistan joskus lukioikäisenä miettineeni että onpa kiva vanhentua niin ihmiset alkaisivat kuunnella/ottaa tosissaan. No ei se sitten oikein toteutunutkaan, jatko-opinnoissa parikymppisenä ollessani minua tultiin kauppakeskuksessa haastattelemaan, kohderyhmä vaan taisi olla alaikäiset :D Haastattelija lähti nolona pois. Kohta on 40v mittarissa ja edelleen luullaan vähintään 5v nuoremmaksi.
En ole tietoisesti rakentanut tuollaista mainitsemaasi kuorta, mutta koska olen tarkkaileva "epätyrkky" luonne, minulta on varmasti mennyt usea kiinnostunut henkilö ohi. Minua on luultu ylpeäksi tai totiseksi olemukseni vuoksi. Joskus kun kerron ikäni ja että minulla on kaksi lasta, ihmiset eivät ole uskoa sitäkään ,:D
Välillä mietityttää että millainen ihailija-/kaveripiiri olisikaan jos arkiminäni olisi sosiaalinen perhonen.
Alue: Aihe vapaa
Heh tuli laitettua vahingossa M50 vaikka siis N50. En ole provo vaan kaikki kertomani on totta, ikävä kyllä myös tuo ahdistelu. Jos nykyään joku tuntematon sälli seuraisi ja tulisi ovelle soittelemaan kelloa soittaisin poliisit. Paitsi etten luota edes poliiseihin, nekin ovat ahdistelleet (sanallisesti).