Lue keskustelun säännöt.
Jos juttelet pyörätuolissa istuvan kanssa seisaaltaan, kumarrutko, jotta olisitte samalla tasolla?
12.02.2020 |
Itse olen aina vähän vaistomaisesti kumartunut. En ole tehnyt tätä tahallani, vaan olen ajatellut, että se on varmaan mukavampaa pyörätuolin käyttäjällekin, kun ei tarvitse katsoa koko ajan muita ihmisiä ylöspäin ja on samalla tasolla puhujan kanssa. Nyt kuitenkin kuulin, että jotkut pyörätuolin käyttäjistä pitävät tätä tapaa loukkaavana, koska heistä tuntuu, että heitä kohdellaan kuin pieniä lapsia, joille puhuttaessa kumarrutaan, jotta oltaisiin kasvojen suhteen samalla tasolla.
Mitä mieltä te olette asiasta, onko kumartuminen epäkunnioittavaa vai ei? Miten itse toimitte?
Kommentit (35)
Kumarrun tietysti. Tarkemmin sanottuna menen kyykkyyn.
Jotkut loukkaantuu kaikesta, antaa loukkaantua. Aina voi kysyä pyörätuolikaverilta, eiks niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys, tajusin juuri että varmaan olen kumartunut tämmöisissä tilanteissa.
Ymmärrän jos se on ärsyttävää jos on tottunut puhumaan seisoville ihmisille mutta mulla on vähän huono kuulo eli menis keskustelu ohisektoriin jos en olis lähempänä.
Vaimo on pyörätuolissa ja toki kumarrun tarpeen mukaan. Siis jos kuiskaan jotain tai annan pusun poskelle, niin yleensä täytyy kumartua. Ei ole pitänyt tätä ainakaan tähän asti loukkaavana :-)
Mutta pääsääntöisesti voi seistä ihan "normaalisti". Voi olla, että sitä seisoo alitajuisesti hieman kauempana, kuin seisovien ihmisten kanssa, joten katse ei suuntaudu niin alas. Ja varpaitaankin on oppinut suojelemaan, (jos toinen tekee jonkun äkkiliikkeen)
Nostan jalan rempseästi siihen pyörätuolin käsinojalle puhuessani.
Kerron puujalkavitsejä.
Lähtiessä sanon hauskasti että "pitää ottaa jalat alle!".
En kumarru. Jos kuiskaisin korvaan jotain, ainoa syy kumartua :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumarrun tietysti. Tarkemmin sanottuna menen kyykkyyn.
Jotkut loukkaantuu kaikesta, antaa loukkaantua. Aina voi kysyä pyörätuolikaverilta, eiks niin?
Ompa sekava vastaus, menet siis kyykkyyn , mutta et kysy, mutta voi kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Nostan jalan rempseästi siihen pyörätuolin käsinojalle puhuessani.
Kerron puujalkavitsejä.
Lähtiessä sanon hauskasti että "pitää ottaa jalat alle!".
Ja kätellessä lohkaiset: "älä suotta nouse..." Ja saatkin nostella maassa kippurassa nauravaa vammautunutta takaisin tuoliinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla vam.maisten kanssa missään tekemisissä, joten ei kumpikaan. Jos pyörätuolihenkilö yrittää kommunikoida minulle, kävelen ohi mitään sanomatta.
En kumarru, aivan kuten en kumarru puhuessani itseäni lyhyemmille, tai varvastele puhuessani itseäni pidemmille. Minusta tuollainen kumartuminen vertaantuu siihen, kun esim puhuessaan lässyttää lapselle tai kehitysvammaiselle. On vaan typerää ja sitä keskustelukumppania alentavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä en kumarru. Yhden pyörätuolissa olevan tutun puheesta on hankala saada selvää, jos ei kumarru, joten hän on sitten eri asia. Olen kyllä aika lyhyt itsekin, joten saattaisin kumartua, mikäli olisin pidempi.
Tietysti kumarrun. Halvaantuneen tapauksessa lasken myös alleni, jotta olemme keskustelussa ns. samalla viivalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko tämä höpöhöpöjutut jättää kirjoittamatta?
Olen joskus ollut töissä, jossa avustettiin pyörätuolissa istuvia. Jos pelkästään juttelin, saatoin hetkittäin vähän kumartua. Olen vain 165 cm pitkä, joten pituusero istuvan aikuisen kanssa ei ole kauhean suuri, ei tarvinnut huutaa, että toinen kuulee.
Jos olimme ulkona tai muuten meluisammassa ympäristössä, kumarruin enemmän. Pitemmän keskustelun ajaksi istuuduin itsekin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain jos kyse on heikkokuuloisesta, silloin kumarrun lähemmäksi korvaa.
Myöskään kehitysvammaiselle tai lapselle ei tarvitse lässyttää...
Menen lattialle makaamaan ja pyydän häntä ajamaan ylitseni.
Riippuu paikasta, tilanteesta ja keskustelun laadusta. Jos ihan pari sanaa paikassa jossa ei kovaa taustahälyä en kumarru, jos paljon taustahälyä tai ihmisiä ympärillä ja haluaa sanoa "yksityisemmin" kumarrun, jne. Yhtä lailla myös seisomaan pystyvien kanssa toimien erilaisissa tilanteissa erilaisin tavoin.
En ole koskaan tainnut puhua kellekään, joka on pyörätuolissa. Välillä varmasti voi olla käytännön syitä miksi on järkeä taipua hieman alemmas kuin muiden kohdalla, esim. jos ojentaa jotain, tai jos puhetta ei kuule muuten. Mutta että normaalisti puhuessa kumartuisi, tuntuu hassulta. Silti kumarrun kuitenkin joskus lasten tasolle, jos haluan sanoa jotain kasvotusten, siitä huolimatta että muutenkin kuulisi.
Jos itse olisin pyörätuolissa, voisin kuvitella etten halua liian poikkeavaa kohtelua ainakaan julkisilla paikoilla.
Mutta haluaisin kyllä kuulla, miten pyörätuolissa olijat itse ajattelevat tuosta kumartumisesta.
En kumarru. Mietippä nyt ite, jos sinua pitempi ihminen kumartuisi puhumaan sinulle :D eikä tuntuisi hiukan erikoiselta.