Lue keskustelun säännöt.
Tukiverkottoman lapsiperheen suurin ongelma ei ole parisuhdeajan puute tai väsymys, vaan yksinäisyys
Sanon tämän omasta kokemuksesta.
Ilman parisuhdeaikaakin selviää ja väsymys on kestettävissä. Kumpikin helpottaa, kun lapset kasvavat.
Mutta jatkuva yksinäisyys - yhteisön puute - varjostaa perhearkeamme raskaammin kuin mikään muu.
Asumme yhdessä Suomen suurimmissa kaupungeista kaukana molempien suvuista. Perheelliset ystävät ovat hajaantuneet ympäri maan. Töistä saadut ystävyydet ovat pinnallisia - kumpikaan ei vietä aikaa työkavereiden kanssa vapaa-ajalla. Monilla on omat menot, ystävät ja sukulaiset. Joitain koulun ja päiväkodin kautta tuttuja vanhempia on, mutta heidän kanssaan ystävyys on jäänyt leikkitreffien asteelle.
Ei ole ketään, ketä kutsua saunailtaan. Ei ketään, kuka kutsuisi kahville näin sunnuntain ratoksi. Ei ketään, kuka pääsisi kuskaamaan lapsia harrastuksiin tms. jos me vanhemmat vaikka sairastumme. Ei ketään kutsumassa lapsia yökylään - tai päinvastoin.
Meillä ei ole ketään, kenen kanssa viettää aikaa perheenä ja keneen tukeutua arjessa. Kaiken huipuksi lapsemmekin ovat sellaisia tyyppejä, ettei heillä ole paljoa kavereita eikä varsinkaan sellaisia, jotka olisivat aktiivisia kyläilemään koulun ulkopuolella.
Näin talvella vietämme kaiken ajan keskenämme kerrostaloasunnon seinien sisällä. Ei ole rahaa eikä järkeäkään lähteä joka viikonloppu Hoploppiin tai Superparkiin tai ostoksille tai muihin rahaa vaativiin paikkoihin. Pihalle voi mennä, mutta mäenlasku, luistelu ja hiihto on poissa kuvioista lumettomuuden vuoksi. Meillä ei ole mitään syytä poistua kotoa, kun loskassa ja kurassa tarpominen ei kiinnosta ketään.
Ja en kaipaa mitään muuta niin paljoa, kuin ihmisiä ympärille ja oman perheen/suvun verkostoa. Yhteisöllisyyttä. Sitä ei täällä kaupungissa ole, vaikka olen yrittänyt rakentaa.
Olen niin väsynyt tähän tukiverkoston puutteeseen. Ihmistä ei ole tarkoitettu kasvattamaan lapsia yksin betonikuution sisällä. Mikään yhteiskunnan tarjoama tuki ei korvaa satojen kilometrien päässä asuvia vanhempia ja sisaruksia perheineen. Ainoastaan tiivis ystäväverkko voisi korvata vähän, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole perheellisiä ystäviä, joiden kanssa olisi mahdollista.
Muita kokemuksia?
Kommentit (454)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän häiritsee se, että lytätään perheellinen ihminen sen vuoksi, ettei hän jaksa väsymyksensä takia juosta baareissa tai muissa iltariennoissa. Väsymystä löytyy varmaan lapsettomiltakin. Eli, jos perheellinen henkilö kieltäytyy useamman kerran väsymykseensä vedoten (vaikka vauva-aikana) lähtemästä esim. baariin on jotenkin pahempi asia kuin, että perheetön yhtä väsynyt tekisi samoin? Minusta se on täysin joustamatonta siltä, joka vaatii tapaamisia silloin, kun toinen ei siihen kykene. Enkä nyt tarkoita, että perheellisen pitää päättää aikataulut, vaan ne pitää sopia molempien tilanteeseen. Ja sinne prismaan nyt vaan on mentävä, vaikka ei jaksaisikaan. Nälkää kun ei voi poistaa tahdonvoimalla. Jos jotakin oikeasti häiritsee se, että ystävän elämänrytmi muuttuu perheen myötä, niin ei tuo mikään ystävä olekaan. Ei, ystäviä ei saa unohtaa lapsen synnyttyä, mutta kaikilla ei voimavarat riitä samanlaiseen elämänmenoon, kuin ennen lasta/lapsia. Yksilöitä kun olemme.
Erikseen ovat tietenkin ne, jotka tarkoituksella sulkevat muut perheen ulkopuolelle ja kuvittelevat olevansa erityisiä perheineen. Kaikilla tyylinsä.
Joo meni ohi aiheen..Mua taas häiritsee, että lytätään sinkut, lapsettomat ja yksinhuoltajat sen vuoksi, ettei heillä ole tarjota PERHETTÄ, jonka ap:n kaltaiset ihmiset haluavat yksinäisyytensä poistamiseen.
Yritäppä kutsua sinkkua ja lapsettomia mukaan menette koko perheen kanssa jonnekin. Mielummin jäävät yksin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Mut pitkäaikainen ystävä dumppasi saatuaan lapsen. Mulle ei ollut enää käyttöä.
Olenko ainoa?
Ai niin, ja tämä ihminen muuttui hyvin katkeraksi lapsettomia kohtaan. Ymmärrän että elämä mullistuu lapsen myötä, mutta en sitä, että kuvittelee tietävänsä millaista muiden elämä on - ja sehän on pelkkää ruusuilla tanssia, kun ei ole mitään huolia.
Ehkä oli hyvä että dumppasi.
Musta erilaiset ihmissihteet on rikkaus.
Ei kaikkien tartte olla samassa elämäntilanteessa voidakseen olla ystäviä.
Hei Ap. Tuo on varmasti yleistä. Me olemme lestadiolaisia, eikä meillä ole esimerkiksi isovanhemmista apua ollenkaan, ovat yrittäjiä ja aina töissä, toiset isovanhemmat asuvat kaukana. Mutta meillä on valtava yhteisö, esimerkiksi lasten kyydit yksiä harrastuksiin jaamme ystäväperheiden kanssa joka viikko. Lisäksi perheet asuvat lähellä, ja jos tulee jotakin äkkinäistä, apu löytyy 50-500 metrin päästä yhdellä viestillä. Olemme haaveilleet muutosta maalle, mutta tämän tukiverkon vuoksi se ei ehkä enää olekaan ykköshaave. Olen kuitenkin luonteeltani introvertti ja välillä yhteisöllisyys tulee korvista ulos. Tarvitsen aikaa olla yksin ja olen jättäytynyt pois jatkuvista naistenilloista / mökkireissuista / muista tapahtumista, sillä työni on myös hyvin sosiaalista. Toivon ap että saatte tukiverkon, itselläni pisti hieman sydämessä sillä joskus olen vaistonnut että puistossa esim. Joku haluaisi tutustua paremmin mutta olen ohittanut sen, sillä tuntuu, ettei kalenteri riitä uusiin tuttavuuksiin, omassa sisarusparvessanikin on haastetta että tapaa heitä tarpeeksi usein oman työn ja omien lasteni ohessa. Sait minut muistamaan että oma tilanteeni ei ehkä ole tavanomainen ja moni kaipaa ystävää. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän häiritsee se, että lytätään perheellinen ihminen sen vuoksi, ettei hän jaksa väsymyksensä takia juosta baareissa tai muissa iltariennoissa. Väsymystä löytyy varmaan lapsettomiltakin. Eli, jos perheellinen henkilö kieltäytyy useamman kerran väsymykseensä vedoten (vaikka vauva-aikana) lähtemästä esim. baariin on jotenkin pahempi asia kuin, että perheetön yhtä väsynyt tekisi samoin? Minusta se on täysin joustamatonta siltä, joka vaatii tapaamisia silloin, kun toinen ei siihen kykene. Enkä nyt tarkoita, että perheellisen pitää päättää aikataulut, vaan ne pitää sopia molempien tilanteeseen. Ja sinne prismaan nyt vaan on mentävä, vaikka ei jaksaisikaan. Nälkää kun ei voi poistaa tahdonvoimalla. Jos jotakin oikeasti häiritsee se, että ystävän elämänrytmi muuttuu perheen myötä, niin ei tuo mikään ystävä olekaan. Ei, ystäviä ei saa unohtaa lapsen synnyttyä, mutta kaikilla ei voimavarat riitä samanlaiseen elämänmenoon, kuin ennen lasta/lapsia. Yksilöitä kun olemme.
Erikseen ovat tietenkin ne, jotka tarkoituksella sulkevat muut perheen ulkopuolelle ja kuvittelevat olevansa erityisiä perheineen. Kaikilla tyylinsä.
Joo meni ohi aiheen..Mua taas häiritsee, että lytätään sinkut, lapsettomat ja yksinhuoltajat sen vuoksi, ettei heillä ole tarjota PERHETTÄ, jonka ap:n kaltaiset ihmiset haluavat yksinäisyytensä poistamiseen.
Yritäppä kutsua sinkkua ja lapsettomia mukaan menette koko perheen kanssa jonnekin. Mielummin jäävät yksin kotiin.
Ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa esim seuraaviin:
- uutenavuotena illanistujaisiin ja ampumaan raketteja
- pääsiäispäivälliselle
- vappuna Ullanlinnanmäelle picnicille
- juhannuksena mökille
- kesällä jonain viikonlopppuna saunomaan ja grillaamaan
- elokuussa rapujuhliin
- Halloween-teemajuhliin
Tulee niin perheelliset kuin perheettömätkin. Joillain on tosin väillä just silloin töitä tai on sairaana tai on jotain muuta menoa. Kun järjestää jotain, pitää huomioida sekä aikuiset että lapset. Jos huomioi vain lapset, luonnollisesti tapahtumaan osallistuvat aikuiset vain omien lastensa eikä itsensä vuoksi ja ne , joilla ei ole lapsia, eivät osallistu lainkaan.
Me ollaan vasta 22 ja 25, itse opiskelen ja puoliso siirtyi äskettäin työelämään yliopistosta hyväpalkkaiselle alalle. Haaveena on joskus kymmenen vuoden sisällä rakennuttaa paritalo, jonka toiselle puolelle vanhempani voisivat muuttaa. Silloin voisi olla hyvä aika lapselle, ja vanhempani olisivat silloin eläkeikäisiä (toivottavasti). Kovasti tuntuivat hekin pitävän ajatuksesta. Puolisolleni ovat tosi tärkeitä, omat kotiolonsa olivat todella hirvittävät ja väkivaltaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjastot
Leikkipuistot
Museot (museokortti)
Ilmaiset tapahtumat, näitä on jokaisessa kaupungissa, kun vaan etsii tietoa.
Käykää kävelyllä
Tehkää yhdessä pieniä retkiä, lapsista on ollut mukavaa kun on pakattu eväät mukaan ja menty vaikka satamaan syömään niitä.
Etsi itsellesi ystäviä vaikka Facebookissa on ryhmiä tähän
Pyydä lapsen ystäviä vanhempineen kylään
Pyydä naapurit kahvilleAi että aina nämä samat vinkit köyhälle ja yksinäiselle perheelle! Kyllä pari vuotta menee eväsretkillä, mutta mitä luulet isojen koululaisten tykkäävän, kun elämä on 12 vuotta putkeen samaa eväsretkeä ja kirjastoa? Ohis, mutta ai että ärsyttää nämä hyväntahtoiset neuvot. Selvästi ap kaipaisi enemmän elämää ympärilleen ja newsflash, ei kirjastossa ja museossa ainakaan ole pätkän vertaa yhteisöllisempää eikä kirjastonhoitajaa voi pyytää saunaseuraksi viikonloppuna.
Retket ja kirjasto ovat olleet minun elämäni kohokohtia 41 vuotta. Samoin mieheni. Maailmassa on ihmisiä joiden koko elämä on retkeily, ne ihan elää sillä.
Joten aika vaikea nähdä että retkeilyyn voisi kyllästyä. Tai kirjastoon, sinnehän tulee uusia kirjoja koko ajan.
En nyt käsitä, miksi saunaseuraa pitäisi olla? Itse saunon mieluiten yksin, miehen seura juuri ja juuri menee.
Ei teidän ongelmanne ole ystävien puute vaan tyytymätön ja märiseväinen luonne.
-eri-
Aikuiset ei välttämättä kyllästy, mutta lapset kyllä. Myös lapset voivat olla yksinäisiä, jolloin kaikki virikkeiden keksiminen jää vanhempien harteille. Alanuolia varmaan sataa, mutta kaikilla lapsilla ei ole kavereita eivätkä kaikki lapset rakasta kirjastoa ja eväsretkiä vuodesta toiseen.
Jos ei koululainen saa yhtään kaveria, jotain on pahasti vialla.
Mut pitkäaikainen ystävä dumppasi saatuaan lapsen. Mulle ei ollut enää käyttöä.
Olenko ainoa?
Ai niin, ja tämä ihminen muuttui hyvin katkeraksi lapsettomia kohtaan. Ymmärrän että elämä mullistuu lapsen myötä, mutta en sitä, että kuvittelee tietävänsä millaista muiden elämä on - ja sehän on pelkkää ruusuilla tanssia, kun ei ole mitään huolia.
Ehkä oli hyvä että dumppasi.
Musta erilaiset ihmissihteet on rikkaus.
Ei kaikkien tartte olla samassa elämäntilanteessa voidakseen olla ystäviä.[/quote]
Et varmaan ole. Eikä ystäväsi ajattelutapa ole oikein.
Minä taas olen se joka "dumppasi" lapsettoman ystävänsä. Meillä meni toisinpäin. Hän kuvitteli tietävänsä millaista minun elämäni on ja mitä käyn läpi lapsen saatuani. Yleinen lause oli "kun sulla on niin rankkaa." No kun ei ollut. Pidin elämääni ihan normaalina, välillä väsytti tietenkin, mutta rankkaa se ei ollut. Ilmeisesti sekin, että haukottelin hänen seurassaan oli merkki siitä, että olen täysin burn outissa. Ystävyys oli se, mikä kävi liian rankaksi.
En ikinä vähättelisi muiden elämää. Itsekin koin rankimmat vaiheeni ennen lapsen saamista. Ystävän sanat tuntuivat todella pahalta jo siitäkin syystä, että olin aiemmin menettänyt läheiseni ja se vasta rankkaa olikin. Nyt elin elämäni iloisinta aikaa. Tuntui, että hän vähätteli minun elämääni ja unohti kaiken, mitä olin ennen äitiyttä. Olin aikalailla syrjäänvetäytyvä ennen lapsen saantia ja itse koin, että elämäni muuttui paljon sosiaalisemmaksi lapsen myötä. Kai sitten muutuin väsyneenä jotenkin tiukemmaksi. Muut eivät suhtautuneet minuun tai asioihin, jotka häntä vaivasi, samoin kuin hän. Itse asiassa kavereissani on enemmän lapsettomia kuin perheellisiä. Siksi aina ihmettelen tätä lapsettomien ja perheellisten vastakkainasettelua, mutta tulipa sekin koettua ihan henkilökohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko missään mitään ilmoittelupalstaa tai fb-ryhmiä, missä voisi ilmoittaa, millaiseen toimintaan etsii seuraa, kahvittelu, sauna-illat, muu mitä keksii, ja sitten vain ottaa yhteyttä, jos löytyy joku sopiva, ainahan on riski ettei kemiat kohtaa, mutta muutenkaan ei tutustu uusiin ihmisiin, jos ei ota riskejä. Ja eihän tapaamisen perusteella ole velvoitettu jatkuvaan yhteydenpitoon kuitenkaan. Mutta
näin voisi tavata juuri uusia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Lastenvihaajat ovat ihan oma ihmislajinsa. Normaali lapseton kykenee olemaan saamassa tilassa ja syömään sunnuntaipäivällistä samassa ruokapöydässä, vaikka paikalla olisi lapsiakin. Lähipiirissäni on lapsettomia (osa nuoresta iästään johtuen ja osa ihan veloja), mutta ihan hyvin kestävät sosiaaliset tilanteet, joissa on lapsia paikalla.
Riippuu kovasti siitä, onko lasten vanhemmilla minkä verran tolkkua päässä.
Jotkut lapset huutaa ja sotkee niin että sitä ei jaksa.
Lapsiperheestä saa myös helposti tartuntatauteja. Hygienian kanssa tuppaa olemaan niin ja näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjastot
Leikkipuistot
Museot (museokortti)
Ilmaiset tapahtumat, näitä on jokaisessa kaupungissa, kun vaan etsii tietoa.
Käykää kävelyllä
Tehkää yhdessä pieniä retkiä, lapsista on ollut mukavaa kun on pakattu eväät mukaan ja menty vaikka satamaan syömään niitä.
Etsi itsellesi ystäviä vaikka Facebookissa on ryhmiä tähän
Pyydä lapsen ystäviä vanhempineen kylään
Pyydä naapurit kahvilleAi että aina nämä samat vinkit köyhälle ja yksinäiselle perheelle! Kyllä pari vuotta menee eväsretkillä, mutta mitä luulet isojen koululaisten tykkäävän, kun elämä on 12 vuotta putkeen samaa eväsretkeä ja kirjastoa? Ohis, mutta ai että ärsyttää nämä hyväntahtoiset neuvot. Selvästi ap kaipaisi enemmän elämää ympärilleen ja newsflash, ei kirjastossa ja museossa ainakaan ole pätkän vertaa yhteisöllisempää eikä kirjastonhoitajaa voi pyytää saunaseuraksi viikonloppuna.
No jääköön kotiin sitten ulisemaan! Sillähän se tilanne muuttuu... not. Kyllä tuossa oli pitkä, hyvä lista tekemisehdotuksia. Kyllä. Kirjastossakin voi vaikka ystävystyä, verkostoitua voi missä tahansa, kun on avoin mieli ja on aktiivinen. Miten normaali sosiaalisuus ja kanssakäyminen on joillekin niin älyttömän hankalaa?
Ohis
Miksi olette noin ilkeitä? Ymmärrän hyvin yksinäisyyden! Missä päin asutte? Voitais mielellään tutustua uusiin, kivoihin ihmisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän häiritsee se, että lytätään perheellinen ihminen sen vuoksi, ettei hän jaksa väsymyksensä takia juosta baareissa tai muissa iltariennoissa. Väsymystä löytyy varmaan lapsettomiltakin. Eli, jos perheellinen henkilö kieltäytyy useamman kerran väsymykseensä vedoten (vaikka vauva-aikana) lähtemästä esim. baariin on jotenkin pahempi asia kuin, että perheetön yhtä väsynyt tekisi samoin? Minusta se on täysin joustamatonta siltä, joka vaatii tapaamisia silloin, kun toinen ei siihen kykene. Enkä nyt tarkoita, että perheellisen pitää päättää aikataulut, vaan ne pitää sopia molempien tilanteeseen. Ja sinne prismaan nyt vaan on mentävä, vaikka ei jaksaisikaan. Nälkää kun ei voi poistaa tahdonvoimalla. Jos jotakin oikeasti häiritsee se, että ystävän elämänrytmi muuttuu perheen myötä, niin ei tuo mikään ystävä olekaan. Ei, ystäviä ei saa unohtaa lapsen synnyttyä, mutta kaikilla ei voimavarat riitä samanlaiseen elämänmenoon, kuin ennen lasta/lapsia. Yksilöitä kun olemme.
Erikseen ovat tietenkin ne, jotka tarkoituksella sulkevat muut perheen ulkopuolelle ja kuvittelevat olevansa erityisiä perheineen. Kaikilla tyylinsä.
Joo meni ohi aiheen..Mua taas häiritsee, että lytätään sinkut, lapsettomat ja yksinhuoltajat sen vuoksi, ettei heillä ole tarjota PERHETTÄ, jonka ap:n kaltaiset ihmiset haluavat yksinäisyytensä poistamiseen. [/quote
Olen tuo lainattu kirjoittaja.
Tuo häiritsee myös. Se on jotenkin outoa, ainakin omaan ajatusmaailmaani asetettuna. Ennen lapsiani, olin jo sitä mieltä, että olimme mieheni kanssa perhe. En pidä muita mitenkään eriarvoisina. En ymmärrä, miten ns. ydinperhe nostaa perheen arvoa.
Siksi vertasinkin sitä, että miten lapsettoman väsymys eroaa perheellisen väsymyksestä, jos olisi kyse siitä baariin lähtemisestä. Eihän kukaan voi määritellä kenen väsymys on oikeutetumpaa. Jokainen kokee väsymyksensä itse, jos ei kykene niin ei kykene. En ymmärrä miksi siitä tehdään niin iso numero. Omien rajojen rikkominen kuluttaa voimavaroja.Mistä löytyisi "oikeanlainen perhe" poistamaan kaikkien ap:n perheenjäsenten seurantarpeen? Ei sellaista välttämättä löydykään, jos ei aktiivisesti tee asian eteen jotain.
Vierailija kirjoitti:
Me ei ainakaan olla vielä tavattu sellaisia ihmisiä, jotka olisivat samanhenkisiä kuin me. Aina jotain todella tyhmää sakkia tai sitten liian koppavia, joita ei kiinnosta kuin korkeintaan moikata meille.
Oletkohan sinä koppava niiden "tyhmien" mielestä? Ja niiden koppavien mielestä sinä taas tyhmä :D ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Lastenvihaajat ovat ihan oma ihmislajinsa. Normaali lapseton kykenee olemaan saamassa tilassa ja syömään sunnuntaipäivällistä samassa ruokapöydässä, vaikka paikalla olisi lapsiakin. Lähipiirissäni on lapsettomia (osa nuoresta iästään johtuen ja osa ihan veloja), mutta ihan hyvin kestävät sosiaaliset tilanteet, joissa on lapsia paikalla.
Riippuu kovasti siitä, onko lasten vanhemmilla minkä verran tolkkua päässä.
Jotkut lapset huutaa ja sotkee niin että sitä ei jaksa.
Lapsiperheestä saa myös helposti tartuntatauteja. Hygienian kanssa tuppaa olemaan niin ja näin.
Ihan oikeestiko ajattelet noin?
Jos yhtään lohduttaa, niin on paljon ihmisiä joilla ei ole ketään. Se vasta onkin yksinäistä ja siihenkin vaikuttavat varmasti monet asiat persoonallisuudesta kotikasvatuksenn, kiusaamiseen jne. Siis jotka ovat aivan täysin yksin. Tiedän, väärä ketju ja blaa blaa, mutta ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä hänellä on. Tai no, suurin osa ihmisistä ei ole. Koska ihmiset pitävät kaikkea itsestäänselvyytenä. On aika selvää etteivät ap:n lapset ole sosiaalisia sen takia, koska heidän vanhempansa eivät ole. Harva kuitenkaan on niin introvertti ettei kaipaa yhtään ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko missään mitään ilmoittelupalstaa tai fb-ryhmiä, missä voisi ilmoittaa, millaiseen toimintaan etsii seuraa, kahvittelu, sauna-illat, muu mitä keksii, ja sitten vain ottaa yhteyttä, jos löytyy joku sopiva, ainahan on riski ettei kemiat kohtaa, mutta muutenkaan ei tutustu uusiin ihmisiin, jos ei ota riskejä. Ja eihän tapaamisen perusteella ole velvoitettu jatkuvaan yhteydenpitoon kuitenkaan. Mutta
näin voisi tavata juuri uusia ihmisiä.
Jos ap:n lapset käyvät jossain harrastuksessa, niin ko toiminnoissa yleensä tarvitaan vapaaehtoisia vanhempia. Itse ainakin olen saanut tuolla tavalla hyviä ystäviä ja lapsethan jo tutustuvatkin harrastuksensa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan tuon mitä ap sanoi, olemme totaalitukiverkottomia ja suurin rasite on meilläkin se YHTEISÖN PUUTE. Meillä ei ole ollut yhtäkään yötä lapsivapaata 13 vuoteen ja kukaan ei ole auttanut 13 vuoden aikana kertaakaan lapsenhoidossa. Tämä ei silti ole se pahin. Se on pahin ettei ole sukua, yhteisöä, juuria. Kummatkin isovanhemmat ei ole elämässämme mukana, heillä on omia ongelmiaan ja vajavaisuuksiaan (Mt-ongelmaa ym) ja kummatkaan ei pysty normaaliin turvalliseen vuorovaikutukseen. Eli ei ole ollenkaan mummolaa tai isovanhempia. Olemme aina myös yksin juhlat, kukaan sukulainen ei soita tai käy, lasten synttäreillä tai ristiäisissä ei yhden yhtä sukulaista. Tämä eristäytyneisyys (joka ei ole minun valitsemaa) ja yksinäisyys on rankinta.
Mutta - jos näin on, niin silloin pitää tarkkaan huolehtia että omat lapset eivät peri sitä. Tästä syystä tuen lasten kaveruutta, kuskaan ja huolehdin, kavereita käy paljon, annan tulla yökylään jne eli lapset ovat onneksi sosiaalisia ja heillä on runsaasti kavereita. Lisäksi opetan lapsille että se mitä suku tekee (eli on piittaamaton ja välinpitämätön) on väärin, ja aikuisena heidän tulee pitää yhteyksiä toisiinsa ja huolehtia että suvussa säilyy yhteys ja välittäminen.
Mun ”ratkaisu” on se että koska sukuni minua edeltävästi on paska, välinpitämätön ja kylmä, olen itse nyt perustanut uuden suvun minkä kantaäiti olen ja missä toimitaan toisin. Kasvatan lapseni välittämään, pitämään yhteyttä, auttamaan, tulemaan, vaalimaan ihmissuhteita ja olemaan sosiaalisia. Mielestäni suvuttoman/tukiverkottoman pitäisi kiinnittää paljon huomiota tähän asiaan.
Todella hieno kirjoitus ja hienoja ajatuksia. Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää perheellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpihan on yksinäisempi, lapsiperhe vai vanhus tai sinkku`?
Kyllä lapsiperheet jaksavat valittaa joka asiasta.
Aivan! Veit jalat suustani. AP:n lapsiperhe on saanut yhteiskunnalta jo kaiken mahdollisen, mikä saatavissa on ja vielä lisää pitäisi saada! Tietysti omien vaatimusten mukaisesti. Eikö mikään riitä? Olisiko aika jo tukea välillä muitakin? Omaa saamattomuuttasi sinä siellä vikiset.
Eihän ap yhteiskunnalta mitään vaatinut, van vauva.fi palstalta vinkkejä, miten löytäisi ystäviä tai vertaistukea tilanteeseensa. Niin ja mitä ap saa, haukkumiset ja naljailut lapsettomilta, jotka roikkuvat vauva.fi sivustolla. Ja kysymys kuuluu, miksi ko ihmiset ovat täällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjastot
Leikkipuistot
Museot (museokortti)
Ilmaiset tapahtumat, näitä on jokaisessa kaupungissa, kun vaan etsii tietoa.
Käykää kävelyllä
Tehkää yhdessä pieniä retkiä, lapsista on ollut mukavaa kun on pakattu eväät mukaan ja menty vaikka satamaan syömään niitä.
Etsi itsellesi ystäviä vaikka Facebookissa on ryhmiä tähän
Pyydä lapsen ystäviä vanhempineen kylään
Pyydä naapurit kahvilleAi että aina nämä samat vinkit köyhälle ja yksinäiselle perheelle! Kyllä pari vuotta menee eväsretkillä, mutta mitä luulet isojen koululaisten tykkäävän, kun elämä on 12 vuotta putkeen samaa eväsretkeä ja kirjastoa? Ohis, mutta ai että ärsyttää nämä hyväntahtoiset neuvot. Selvästi ap kaipaisi enemmän elämää ympärilleen ja newsflash, ei kirjastossa ja museossa ainakaan ole pätkän vertaa yhteisöllisempää eikä kirjastonhoitajaa voi pyytää saunaseuraksi viikonloppuna.
Retket ja kirjasto ovat olleet minun elämäni kohokohtia 41 vuotta. Samoin mieheni. Maailmassa on ihmisiä joiden koko elämä on retkeily, ne ihan elää sillä.
Joten aika vaikea nähdä että retkeilyyn voisi kyllästyä. Tai kirjastoon, sinnehän tulee uusia kirjoja koko ajan.
En nyt käsitä, miksi saunaseuraa pitäisi olla? Itse saunon mieluiten yksin, miehen seura juuri ja juuri menee.
Ei teidän ongelmanne ole ystävien puute vaan tyytymätön ja märiseväinen luonne.
-eri-
Tuo on totta, ap:n perhe on liikaa yhdessä. Miksei kumpikin vanhempi voisi käydä jossain jonkun kaverinsa kanssa. Pientä tuuletusta tuohon liian tiiviiseen yhdessäoloon. Eihän kaikkia juttuja tarvitse tehdä yhdessä. Toinen vanhempi voisi ottaa myös yhden lapsen ja lapsen kaverin ja mennä tällä kokoonpanolla johonkin? Vähän uusia ryhmittelyjä, niin se tyytymättömyys toisiin vähenee.
Ehkä tässä on ratkaisu. Täyttää elämä niin paljon kaikella muulla ettei enää jaksa ystäviä. Lapsille aikaavievää harrastukset ja sinulle ja miehelle kakkostyöt. Ei ole enää halua ja voimia sen jälkeen kavereerata.