Lue keskustelun säännöt.
Tukiverkottoman lapsiperheen suurin ongelma ei ole parisuhdeajan puute tai väsymys, vaan yksinäisyys
Sanon tämän omasta kokemuksesta.
Ilman parisuhdeaikaakin selviää ja väsymys on kestettävissä. Kumpikin helpottaa, kun lapset kasvavat.
Mutta jatkuva yksinäisyys - yhteisön puute - varjostaa perhearkeamme raskaammin kuin mikään muu.
Asumme yhdessä Suomen suurimmissa kaupungeista kaukana molempien suvuista. Perheelliset ystävät ovat hajaantuneet ympäri maan. Töistä saadut ystävyydet ovat pinnallisia - kumpikaan ei vietä aikaa työkavereiden kanssa vapaa-ajalla. Monilla on omat menot, ystävät ja sukulaiset. Joitain koulun ja päiväkodin kautta tuttuja vanhempia on, mutta heidän kanssaan ystävyys on jäänyt leikkitreffien asteelle.
Ei ole ketään, ketä kutsua saunailtaan. Ei ketään, kuka kutsuisi kahville näin sunnuntain ratoksi. Ei ketään, kuka pääsisi kuskaamaan lapsia harrastuksiin tms. jos me vanhemmat vaikka sairastumme. Ei ketään kutsumassa lapsia yökylään - tai päinvastoin.
Meillä ei ole ketään, kenen kanssa viettää aikaa perheenä ja keneen tukeutua arjessa. Kaiken huipuksi lapsemmekin ovat sellaisia tyyppejä, ettei heillä ole paljoa kavereita eikä varsinkaan sellaisia, jotka olisivat aktiivisia kyläilemään koulun ulkopuolella.
Näin talvella vietämme kaiken ajan keskenämme kerrostaloasunnon seinien sisällä. Ei ole rahaa eikä järkeäkään lähteä joka viikonloppu Hoploppiin tai Superparkiin tai ostoksille tai muihin rahaa vaativiin paikkoihin. Pihalle voi mennä, mutta mäenlasku, luistelu ja hiihto on poissa kuvioista lumettomuuden vuoksi. Meillä ei ole mitään syytä poistua kotoa, kun loskassa ja kurassa tarpominen ei kiinnosta ketään.
Ja en kaipaa mitään muuta niin paljoa, kuin ihmisiä ympärille ja oman perheen/suvun verkostoa. Yhteisöllisyyttä. Sitä ei täällä kaupungissa ole, vaikka olen yrittänyt rakentaa.
Olen niin väsynyt tähän tukiverkoston puutteeseen. Ihmistä ei ole tarkoitettu kasvattamaan lapsia yksin betonikuution sisällä. Mikään yhteiskunnan tarjoama tuki ei korvaa satojen kilometrien päässä asuvia vanhempia ja sisaruksia perheineen. Ainoastaan tiivis ystäväverkko voisi korvata vähän, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole perheellisiä ystäviä, joiden kanssa olisi mahdollista.
Muita kokemuksia?
Kommentit (454)
On mahtavaa, kun appivanhemmat asuvat kaukana! Eivätpähän ramppaa kylässä jatkuvasti! En edes haluaisi, että puolison vanhemmat asuisivat samalla paikkakunnalla.
Tilapäistä lastenhoitoapua kotiin saa mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (Lastenhoitajavälitys).
- https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/
Kannattaa kysyä myös kunnasta ja seurakunnasta tilapäistä lastenhoitoapua ja/tai kotiapua. Kannattaa mennä perhekerhoihin, koska perhekerhoissa tutustuu muihin vanhempiin. Perhekerhoissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja lapset saavat kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On mahtavaa, kun appivanhemmat asuvat kaukana! Eivätpähän ramppaa kylässä jatkuvasti! En edes haluaisi, että puolison vanhemmat asuisivat samalla paikkakunnalla.
Tilapäistä lastenhoitoapua kotiin saa mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (Lastenhoitajavälitys).
- https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/
Kannattaa kysyä myös kunnasta ja seurakunnasta tilapäistä lastenhoitoapua ja/tai kotiapua. Kannattaa mennä perhekerhoihin, koska perhekerhoissa tutustuu muihin vanhempiin. Perhekerhoissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja lapset saavat kavereita.
Mihin perhekerhoon työssäkäyvä koululaisten äiti menee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minkä helkutin takia oletat, että joku vieras kuskaisi _sun kersaa harrastukseen jos sä sairastut!!!???_
Tämä lause kertoo paljon.
Teille ei kelpaa mikään. Ei tekemiset, ei ihmiset. Olette hyväksikäyttäjiä.
Haluatte ihmisiä täyttämään omaa tylsyyttänne.Asutte isossa kaupungissa.
Sellaisessa on virikkeitä, ihmisiä, palveluja ja julkinen liikenne.
Jos ei kahden aikuisen elämä suju, niin katse peiliin. Löytyiskö syy sieltä?
Miten niin VIERAS? Useimmilla ihmisillä on isovanhemmat, sisarukset, ystävät, kummit tms. sen verran lähellä, että tarvittaessa voidaan arjessa auttaa puolin ja toisin. Sellainen on ihan normaalia elämää palstan ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjastot
Leikkipuistot
Museot (museokortti)
Ilmaiset tapahtumat, näitä on jokaisessa kaupungissa, kun vaan etsii tietoa.
Käykää kävelyllä
Tehkää yhdessä pieniä retkiä, lapsista on ollut mukavaa kun on pakattu eväät mukaan ja menty vaikka satamaan syömään niitä.
Etsi itsellesi ystäviä vaikka Facebookissa on ryhmiä tähän
Pyydä lapsen ystäviä vanhempineen kylään
Pyydä naapurit kahvilleAi että aina nämä samat vinkit köyhälle ja yksinäiselle perheelle! Kyllä pari vuotta menee eväsretkillä, mutta mitä luulet isojen koululaisten tykkäävän, kun elämä on 12 vuotta putkeen samaa eväsretkeä ja kirjastoa? Ohis, mutta ai että ärsyttää nämä hyväntahtoiset neuvot. Selvästi ap kaipaisi enemmän elämää ympärilleen ja newsflash, ei kirjastossa ja museossa ainakaan ole pätkän vertaa yhteisöllisempää eikä kirjastonhoitajaa voi pyytää saunaseuraksi viikonloppuna.
Retket ja kirjasto ovat olleet minun elämäni kohokohtia 41 vuotta. Samoin mieheni. Maailmassa on ihmisiä joiden koko elämä on retkeily, ne ihan elää sillä.
Joten aika vaikea nähdä että retkeilyyn voisi kyllästyä. Tai kirjastoon, sinnehän tulee uusia kirjoja koko ajan.
En nyt käsitä, miksi saunaseuraa pitäisi olla? Itse saunon mieluiten yksin, miehen seura juuri ja juuri menee.
Ei teidän ongelmanne ole ystävien puute vaan tyytymätön ja märiseväinen luonne.
-eri-
Aikuiset ei välttämättä kyllästy, mutta lapset kyllä. Myös lapset voivat olla yksinäisiä, jolloin kaikki virikkeiden keksiminen jää vanhempien harteille. Alanuolia varmaan sataa, mutta kaikilla lapsilla ei ole kavereita eivätkä kaikki lapset rakasta kirjastoa ja eväsretkiä vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahtavaa, kun appivanhemmat asuvat kaukana! Eivätpähän ramppaa kylässä jatkuvasti! En edes haluaisi, että puolison vanhemmat asuisivat samalla paikkakunnalla.
Tilapäistä lastenhoitoapua kotiin saa mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (Lastenhoitajavälitys).
- https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/
Kannattaa kysyä myös kunnasta ja seurakunnasta tilapäistä lastenhoitoapua ja/tai kotiapua. Kannattaa mennä perhekerhoihin, koska perhekerhoissa tutustuu muihin vanhempiin. Perhekerhoissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja lapset saavat kavereita.
Mihin perhekerhoon työssäkäyvä koululaisten äiti menee?
Teidän paikkakunnasta en tiedä, mutta meillä esim. seurakunta järjestää illallakin (klo 17 jälkeen) vanhempi-lapsi -kerhoja (voit kutsua myös perhekerhoksi) ja kansalaisopistossa on erilaisia taide- ja jumppapiirejä vanhempi+ alakouluikäinen lapsi -komboille.
Mutta kun elämänsä haluaa olevan vaikeaa, niin se on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahtavaa, kun appivanhemmat asuvat kaukana! Eivätpähän ramppaa kylässä jatkuvasti! En edes haluaisi, että puolison vanhemmat asuisivat samalla paikkakunnalla.
Tilapäistä lastenhoitoapua kotiin saa mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (Lastenhoitajavälitys).
- https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/
Kannattaa kysyä myös kunnasta ja seurakunnasta tilapäistä lastenhoitoapua ja/tai kotiapua. Kannattaa mennä perhekerhoihin, koska perhekerhoissa tutustuu muihin vanhempiin. Perhekerhoissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja lapset saavat kavereita.
Mihin perhekerhoon työssäkäyvä koululaisten äiti menee?
Teidän paikkakunnasta en tiedä, mutta meillä esim. seurakunta järjestää illallakin (klo 17 jälkeen) vanhempi-lapsi -kerhoja (voit kutsua myös perhekerhoksi) ja kansalaisopistossa on erilaisia taide- ja jumppapiirejä vanhempi+ alakouluikäinen lapsi -komboille.
Mutta kun elämänsä haluaa olevan vaikeaa, niin se on vaikeaa.
Missähän maailmassa oikein elät? Esimerkiksi noihin harrastuksiin mennään vain käymään ja äkkiä kotiin syömään. Johan tässäkin ketjussa on kerrottu, kuinka arki on niin kiireistä, ettei edes haluta nähdä ketään harrastus- ja työrumban ulkopuolella.
Se on helppo jeesustella, kun ongelma ei ole itsellä. Tähänkin ketjuun vastannut eniten lapsettomat tai sellaiset perheelliset, joilla tukiverkostot on ok ja appivanhemmatkin pelkkä rasite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin tuon tilanteen. Tosin minulla ei ole lapsia tai edes miestä, mutta muuten olen hyvin yksinäinen. Minulla on myös kokemusta jo omien vanhempien kautta siitä, ettei ole mitään tukiverkkoja ja ehkä se vaikuttaa siihen etten halua itsekään lapsia siihen tilanteeseen, ettei olisi ketään apuna koskaan. Tällä tarkoitan siis sitä, että en todellakaan vaatisi toisten esim hoitamaan lapsiani, mutta jotenkin se ajatus perheestä, ettei olisikaan ketään koskaan avuksi on aika ikävä ajatus. Tosin itsellä tietysti muitakin syitä miksen lapsia halua. Omat vanhemmat olivat paljon muuttaneet elämässään jo ennen syntymääni, sukulaiset asuivat kaukana ja aika etäiset välit heihin, isän vanhemmat kuolleet nuorina ja muita ystäviä ei oikeastaan jäänyt monien muuttojen jälkeen. Sen vuoksi perheemme olikin todella irrallinen kaikesta ja vanhemmilla ei ollut ystäviä juurikaan. Itselläni oli muutamia kavereita lapsena, mutta sitten taas muutimme ja en saanuy yläkoulussa enää uudella paikkakunnalla seuraa ja myöhemmin kiusattiin. Tämä viimeinen muutto vei oikeastaan ne viimeiset ystävät js suhteet mitä perheellämme oli.
Vanhempani eivät myöskään ole kärsineet niin paljon ystävien puutteesta kuin minä ja eivät ole osanneet suhtautua siihen kuinka yksinäinen olen välillä ollut. Näistä asioista ei paljon ole puhuttu ja heillä aina asenne, että kyllä pärjätään muutenkin ilman ketään ja kenenkään apua. Meni vähn aiheestakin ohi, mutta ymmärrän tilanteen kyllä ja olen monesti ajatellut, että ihmisellä olisi hyvä olla jonkinlainen verkosto kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Itse ainakin lapsettomana nuorena naisena todellakin kelpuuttaisin myös perheellisen kaveriksi. Lapset eivät todellakaan olisi mikään este ja voisin joustaa esim tapaamisten suhteen. Ehkä siinä syynä sekin, ettei minulla ole paljon seuraa, joten kaikenlaiset ihmiset olisivat toivottuja. Sivusta tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Puhu vaan omasta puolestasi. Olen lapseton, mutta monilla kavereillani on lapsia. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Tosin en ole itsekään jumuitunut millekään parikymppisen tasolle, eikä elämäni pyöri esim baarissa juoksemisen ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahtavaa, kun appivanhemmat asuvat kaukana! Eivätpähän ramppaa kylässä jatkuvasti! En edes haluaisi, että puolison vanhemmat asuisivat samalla paikkakunnalla.
Tilapäistä lastenhoitoapua kotiin saa mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (Lastenhoitajavälitys).
- https://www.mll.fi/vanhemmille/lastenhoitovalityspisteet/
Kannattaa kysyä myös kunnasta ja seurakunnasta tilapäistä lastenhoitoapua ja/tai kotiapua. Kannattaa mennä perhekerhoihin, koska perhekerhoissa tutustuu muihin vanhempiin. Perhekerhoissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja lapset saavat kavereita.
Mihin perhekerhoon työssäkäyvä koululaisten äiti menee?
Teidän paikkakunnasta en tiedä, mutta meillä esim. seurakunta järjestää illallakin (klo 17 jälkeen) vanhempi-lapsi -kerhoja (voit kutsua myös perhekerhoksi) ja kansalaisopistossa on erilaisia taide- ja jumppapiirejä vanhempi+ alakouluikäinen lapsi -komboille.
Mutta kun elämänsä haluaa olevan vaikeaa, niin se on vaikeaa.
Missähän maailmassa oikein elät? Esimerkiksi noihin harrastuksiin mennään vain käymään ja äkkiä kotiin syömään. Johan tässäkin ketjussa on kerrottu, kuinka arki on niin kiireistä, ettei edes haluta nähdä ketään harrastus- ja työrumban ulkopuolella.
Se on helppo jeesustella, kun ongelma ei ole itsellä. Tähänkin ketjuun vastannut eniten lapsettomat tai sellaiset perheelliset, joilla tukiverkostot on ok ja appivanhemmatkin pelkkä rasite.
Ai teilläkö on sellainen perhekerho, jossa kotiäidit asuvat?
Kuten totesin, kun elämänsä haluaa olevan vaikeaa, niin sitten se on vaikeaa. Jos katselee maailmaa niin, että mikään muu ei kelpaa kuin täydellinen ystäväpariskunta, joka on aina käytettävissä, niin todennäköisesti sitä pettyy. Ja hakee syytä niistä muista, jotka ei vaan tee niin kuin tahdotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta aika kurjaa jos täällä aina lytätään toinen ( usein juuri ap) jonkun lauseen tai viestistä saadun ( monesti itse tulkitun) kohdan takia. Niin kuni, että yksinäisyys olisi aina täysin oma vika ja ettei mistään epäkohdasta saisi puhua. Itsekin olen yksinäinen ihminen ja aina täälläkin joku sanoo, että vika vaikka kaikkien elämä on erilaista ja eri kokemukset. Tietenkin ymmärrän sen, ettei kukaan voi tilannetta pelastaa jos itse sitä tee, mutta ei kaikki aina ole niin mustavalkoista vaan asiossa monta puolta.
Aloittaja valittaa vaikka perheessä aikuisia kaksi. Olen yksinhuoltaja ilman mitään tukiverkkoja. On vain pärjätty kun en odota elämältä nyt muuta kuin normaalia arkea lapseni ehdoilla. En ole käynyt 8 vuoteen missään aikuisten menoissa. Lapseni kanssa teemme reissuja ulkomaille se riittää minulle. Asun kaupungissa ilman mitään tukiverkkoja. Aloittaja voi lopettaa tuollaisen turhan valittamisen ja keskittyä olennaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain perheelliset ystävät kelpaavat? Anna kun arvaan, olette molemmat seurustelemaan alkaessanne hylänneet ystävät täysin, antaneet mukaystävällisiä neuvoja sinkkukavereille puolison löytämiseksi samalla vähän naureskellen ja kieltäytyneet kaikista kaverimenoista "kun meitä väsyttää ja me halutaan herätä aamulla prismaan". Nyt sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä ympärillä. Omia kavereita on myös kadonnut tuohon perhekuplaan, ja se on ihan ok ja ymmärrettävää, good riddance, mutta sitten on turha valittaa yksinäisyyttä, kun kukaan ei enää kyläile tai soittele.🤷♀️ Sitä saa mitä tilaa.
Tätä ihmettelin itsekin. Miksi ei lapseton ystävä kelpaa, eikö olisi kiva joskus jutella jostain muustakin kuin vain lapsi- ja perhejutuista?
Käsi sydämellä: kuinka moni lapseton haluaa nähdä perheellistä kaveria, jolla roikkuu taapero nilkassa ja päiväkotilainen toisessa? Aina ei ole mahdollista nähdä ilman lapsia, siksi lapselliset kaverit ovat kätevämpiä, kun lapsista on seuraa toisilleen. Useimmille lapsettomille lapset ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä pelkkä rasite ja ystävä kelpaa vain ilman lapsia.
Lastenvihaajat ovat ihan oma ihmislajinsa. Normaali lapseton kykenee olemaan saamassa tilassa ja syömään sunnuntaipäivällistä samassa ruokapöydässä, vaikka paikalla olisi lapsiakin. Lähipiirissäni on lapsettomia (osa nuoresta iästään johtuen ja osa ihan veloja), mutta ihan hyvin kestävät sosiaaliset tilanteet, joissa on lapsia paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin tuon tilanteen. Tosin minulla ei ole lapsia tai edes miestä, mutta muuten olen hyvin yksinäinen. Minulla on myös kokemusta jo omien vanhempien kautta siitä, ettei ole mitään tukiverkkoja ja ehkä se vaikuttaa siihen etten halua itsekään lapsia siihen tilanteeseen, ettei olisi ketään apuna koskaan. Tällä tarkoitan siis sitä, että en todellakaan vaatisi toisten esim hoitamaan lapsiani, mutta jotenkin se ajatus perheestä, ettei olisikaan ketään koskaan avuksi on aika ikävä ajatus. Tosin itsellä tietysti muitakin syitä miksen lapsia halua. Omat vanhemmat olivat paljon muuttaneet elämässään jo ennen syntymääni, sukulaiset asuivat kaukana ja aika etäiset välit heihin, isän vanhemmat kuolleet nuorina ja muita ystäviä ei oikeastaan jäänyt monien muuttojen jälkeen. Sen vuoksi perheemme olikin todella irrallinen kaikesta ja vanhemmilla ei ollut ystäviä juurikaan. Itselläni oli muutamia kavereita lapsena, mutta sitten taas muutimme ja en saanuy yläkoulussa enää uudella paikkakunnalla seuraa ja myöhemmin kiusattiin. Tämä viimeinen muutto vei oikeastaan ne viimeiset ystävät js suhteet mitä perheellämme oli.
Vanhempani eivät myöskään ole kärsineet niin paljon ystävien puutteesta kuin minä ja eivät ole osanneet suhtautua siihen kuinka yksinäinen olen välillä ollut. Näistä asioista ei paljon ole puhuttu ja heillä aina asenne, että kyllä pärjätään muutenkin ilman ketään ja kenenkään apua. Meni vähn aiheestakin ohi, mutta ymmärrän tilanteen kyllä ja olen monesti ajatellut, että ihmisellä olisi hyvä olla jonkinlainen verkosto kuitenkin.
Juuri näin. Monetkaan kommentoineet eivät ymmärrä juurettomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia, jotka tulevat ihmissuhteiden tai verkoston puutteesta. Ja monet viihtyvätkin hyvin yksin, joten on vaikea nähdä, miksi muut eivät.
Paljon muuttaneen perheen lapsena tunnistan paljon aloituksesta ja tästä kommentista. Kyse ei ole vain siitä, että haluttaisiin täydellisiä kuvia kavereiden kanssa someen. Vaan syvästä osattomuuden ja sivullisuuden tunteesta.
Ymmärrän täysin ongelmasi. Meillä sama tilanne. Ja huvittavinta, että omien lasten kanssa vain monikin leikkii kerhoissa. Ei mitään halua tutustua muihin. Ei siis minuakaan kiinnosta mennä sellaista seuraamaan. Ja tämän ketjun kommenteista myös paljastuu, että paljon on vain oman perheen ja lähipiirin kanasa viihtyjiä. Kärsin minäkin kovasti. Sinä et siis ole ongelmasi kanssa yksin. Meitä on muitakin. Mulle kaikki ovat potentiaalisia ystäviä ja vaikkapa leikkipuistossa toivoisin että lapseni leikkisivät siellä olevien lasten kanssa. Et ole ripustautuja, vaikka niin joku kirjoittikin. Täällä Suomessa ja maailmassa vain on paljon noita erakkomaisia omassa piirissä pyörijöitä. Sinä olet aarre, ja toivon ettet muutu. Kannatan erään kirjoittajan neuvoa, että pitää kaikenlaisten ihmisten kanssa koittaa ystävystyä. Kyllä sieltä aina jotain löytyy. Ja pitää tyytyä yksinäisyyteen, jos ei kerran muuta anneta. Koittaa vain olla ystävällinen ja juttelee kelle juttuseura minäkin päivänä kelpaa. Ja noita höpö höpö ripustautuja arvostelijoita ei kuunnella. He ovat erilaisia eivätkä ymmärrä. Kiitän sinua tästä viestiketjusta. Sain tästä vertaistukea. Asuinpaikkakaan ei tähän asiaan vaikuta. Samanlaista on maalla ja kaupungissa. Ja sama tilanne oli lapset isoja tai pieniä. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika kurjaa jos täällä aina lytätään toinen ( usein juuri ap) jonkun lauseen tai viestistä saadun ( monesti itse tulkitun) kohdan takia. Niin kuni, että yksinäisyys olisi aina täysin oma vika ja ettei mistään epäkohdasta saisi puhua. Itsekin olen yksinäinen ihminen ja aina täälläkin joku sanoo, että vika vaikka kaikkien elämä on erilaista ja eri kokemukset. Tietenkin ymmärrän sen, ettei kukaan voi tilannetta pelastaa jos itse sitä tee, mutta ei kaikki aina ole niin mustavalkoista vaan asiossa monta puolta.
Ap on jo ketjussa kertonut, että hänellä ON ystäviä. Mutta lapsettomat ja sinkut ystävät eivät hänelle RIITÄ, hän haluaa perheellisiä ystäviä eli sellaisia, joissa on isä, äiti JA lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika kurjaa jos täällä aina lytätään toinen ( usein juuri ap) jonkun lauseen tai viestistä saadun ( monesti itse tulkitun) kohdan takia. Niin kuni, että yksinäisyys olisi aina täysin oma vika ja ettei mistään epäkohdasta saisi puhua. Itsekin olen yksinäinen ihminen ja aina täälläkin joku sanoo, että vika vaikka kaikkien elämä on erilaista ja eri kokemukset. Tietenkin ymmärrän sen, ettei kukaan voi tilannetta pelastaa jos itse sitä tee, mutta ei kaikki aina ole niin mustavalkoista vaan asiossa monta puolta.
Ap on jo ketjussa kertonut, että hänellä ON ystäviä. Mutta lapsettomat ja sinkut ystävät eivät hänelle RIITÄ, hän haluaa perheellisiä ystäviä eli sellaisia, joissa on isä, äiti JA lapsia.
Miten KIITTÄMÄTÖNTÄ. Suorastaan JÄRKYTTÄVÄÄ. Ap kertoi aloituksessa yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä, myöhemmin mainitsi että on ystäviä mutta ei perheystäviä, ja sen takia hänet on RISTIINNAULITTAVA.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama tilanne, AP. Minä, mies ja 10 kk ikäinen vauva olemme vapaa-ajalla paljon kolmestaan. Muutimme uuteen vieraaseen kaupunkiin miehen töiden perässä muutama kuukausi sitten. Läheiset (lapsettomat) ystävät asuvat kaikki eri kaupungeissa, kuten myös vanhempamme ja sisarukset. Näemme vanhoja ystäviä aina kun mahdollista, mutta kaipaisin kavereita myös arkeen. Käydään muutamassa vauvaharrastuksessa, aloitin itsekin pari uutta harrastusta, mutta niin.. kaikilla muilla on jo kaveripiiri & suku, tuntuu että on tällainen väliinputoaja.
Yksinäisyys harmittaa, olen sosiaalinen ihminen, mielestäni mukavaa ja rentoa seuraa. Mutta sisimmässäni olen välillä surullinen ja hieman häpeissäni tästä yksinäisyydestä.
Olisi mahtavaa tutustua johonkin toiseen lapsiperheeseen, jonka kanssa voisimme viettää aikaa yhdessä, auttaa lastenhoidossa. Olisi ihanaa viettää vaikkapa "tyttöjen iltaa" niin että miehet hoitavat lapsia. Tai käydä miehen kanssa vaikka elokuvissa niin että ystäväpariskunta vahtii poikaamme, ja toisena iltana me vahtisimme ystäväpariskunnan lasta.
Tänä aamuna leivoin pullaa pitkästä aikaa. Vauva nukkuu päikkäreitä, mies on töissä. Olisi niin ihana soittaa jollekin, että tuupa kahville ja pullalle. Mua ihan itkettää, ettei oo ketään kelle soittaa.
Etkö ole tutustunut kehenkään samanikäisen vauvan äitiin? Rupea rohkeasti juttusille ja pyydä kahville, noin minä tein, kun meillä oli vauvaikäinen.
Retket ja kirjasto ovat olleet minun elämäni kohokohtia 41 vuotta. Samoin mieheni. Maailmassa on ihmisiä joiden koko elämä on retkeily, ne ihan elää sillä.
Joten aika vaikea nähdä että retkeilyyn voisi kyllästyä. Tai kirjastoon, sinnehän tulee uusia kirjoja koko ajan.
En nyt käsitä, miksi saunaseuraa pitäisi olla? Itse saunon mieluiten yksin, miehen seura juuri ja juuri menee.
Ei teidän ongelmanne ole ystävien puute vaan tyytymätön ja märiseväinen luonne.
-eri-