Tukiverkottoman lapsiperheen suurin ongelma ei ole parisuhdeajan puute tai väsymys, vaan yksinäisyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, itsekin olen saanut ihmisiä tulemaan kylään. Yleensä vastakutsua ei kuitenkaan ole tullut. Joskus olen saattanut useamman kerrankin kutsua jotain kylään, kun olen kokenut meidän tulleen hyvin juttuun.

Olen ajatellut, että kyllä toinen sitten jossain vaiheessa minutkin rohkaistuu kutsumaan vierailulle. Välttämättä näin ei ole käynyt, joten olen sitten lopettanut omalta osaltani yhteydenpidon. Kaipaisin ihmissuhteisiin vastavuoroisuutta. En minä niin hirveästi nauti kodin laittamisesta vieraita varten, että pelkästään huvittaisi olla se, joka kutsuu muita kylään, mutta jää itse ilman kutsuja.

Mitä ihme laittamista siinä kodissa on? Ja jos kutsut ihmisiä sillä asenteella, että muut ovat sen jälkeen sinulle kutsun velkaa, niin älä kutsu ollenkaan.

Kutsutko sinä ystävyydeksi sellaista ihmissuhdetta, jossa ainoastaan toinen osapuoli näkee vaivaa sen eteen, jotta välillä tavattaisiin? Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, itsekin olen saanut ihmisiä tulemaan kylään. Yleensä vastakutsua ei kuitenkaan ole tullut. Joskus olen saattanut useamman kerrankin kutsua jotain kylään, kun olen kokenut meidän tulleen hyvin juttuun.

Olen ajatellut, että kyllä toinen sitten jossain vaiheessa minutkin rohkaistuu kutsumaan vierailulle. Välttämättä näin ei ole käynyt, joten olen sitten lopettanut omalta osaltani yhteydenpidon. Kaipaisin ihmissuhteisiin vastavuoroisuutta. En minä niin hirveästi nauti kodin laittamisesta vieraita varten, että pelkästään huvittaisi olla se, joka kutsuu muita kylään, mutta jää itse ilman kutsuja.

Mitä ihme laittamista siinä kodissa on? Ja jos kutsut ihmisiä sillä asenteella, että muut ovat sen jälkeen sinulle kutsun velkaa, niin älä kutsu ollenkaan.

Eikö ole todella inhimillistä toivoa ihmissuhteilta vastavuoroisuutta? Miksi olisi jotenkin parempi ettei kukaan kutsu ketään mihinkään?

Inhoan kyläilyjä. Onneksi lapset on teinejä ja hengaavat itse kavereidensa kanssa. Ei tarvitse enää sietää hiekkalaatikkoväkeä ja väkinäisiä pakkokyläilyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä on näitä valintakysymyksiä. Miksi ihmiset ovat näin uusavuttomia kaikessa? Jos kaipaatte perhettä ja ystäviä, muuttakaa takaisin kotipaikkakunnalle ja etsikää töitä sieltä. Jos taas työt ovat tärkeämpiä, niin sitten joko aktivoidutte itse sosiaalisesti tai keksitte jotain tekemistä ihan keskenänne. Sosiaalisesti pitää myös itse tarjota muille jotain, ei kukaan jaksa passiivisten ihmisten seurassa. Päätä mitä haluat ja toimi sen mukaisesti. 

Ei se auta muuttaa lähelle vanhempia kun ei me pidä yhtään sen enempää yhteyttä (ei ollenkaan). Eivät välitä tipan vertaa lapsistaan ja lastensa perheistä. Eivät halua kyläillä tai soitella tai nähdä. Siis koskaan.

Se juurien kaipuu ja suvun kaipuu on tätä. Ei sitä että ”asun 300km päässä mutta silti vanhemmat mua rakastaa”. Suvuton ja juureton on yksin ilman vanhempia ja sukua.

Sama. Oma suku vain on tuollaista. Tuntuu aidosti pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan kyläilyjä. Onneksi lapset on teinejä ja hengaavat itse kavereidensa kanssa. Ei tarvitse enää sietää hiekkalaatikkoväkeä ja väkinäisiä pakkokyläilyjä.

Miksi siedit aiemmin? Olisitte ihan hyvin voineet olla lasten kanssa keskenänne.

Sanopa se. Olin nuori ja kiltti. Nyt osaan sanoa EI.

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Olin nuori ja kiltti. Nyt osaan sanoa EI.

Mikä käytöksessäsi oli mielestäsi kilttiä?

Siedin niitä saakelin sukulaisia ja muita kotiäitejä, jotka vaativat jatkuvaa seuraa.

Hyvähän se on jossain isommassa paikassa löytää kavereita. Toista se on täällä pikkukylässä kun ei täällä ole ketään.

Vierailija kirjoitti:

Siedin niitä saakelin sukulaisia ja muita kotiäitejä, jotka vaativat jatkuvaa seuraa.

Ei se ole kilttiä uskotella olevansa kiinnostunut muitten seurasta jollei oikeasti ole. Ei sinua kotoa kukaan olisi tullut hakemaan, jos et itse olisi ensin jossain vaiheessa ihmisten seuraan hakeutunut.

Lopettakaa se ripustutuminen ha toisten koteihin vänkäminen, niin niitä kavereita alkaa löytyä.

Leikkipuistot ja kerhot oli ok. Ei se, että joku alkoi vänkäämään kyläilyjä. Olin niin tyhmä, että lähdin siihen rumbaan. En inhoa ihmisiä, vaan kyläilyjä kodeissa. Koti on yksityisalue.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa se ripustutuminen ha toisten koteihin vänkäminen, niin niitä kavereita alkaa löytyä.

Olen lopettanut. Yksikseni olen ollut jo monta vuotta. Muita ideoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä on näitä valintakysymyksiä. Miksi ihmiset ovat näin uusavuttomia kaikessa? Jos kaipaatte perhettä ja ystäviä, muuttakaa takaisin kotipaikkakunnalle ja etsikää töitä sieltä. Jos taas työt ovat tärkeämpiä, niin sitten joko aktivoidutte itse sosiaalisesti tai keksitte jotain tekemistä ihan keskenänne. Sosiaalisesti pitää myös itse tarjota muille jotain, ei kukaan jaksa passiivisten ihmisten seurassa. Päätä mitä haluat ja toimi sen mukaisesti. 

Ei se auta muuttaa lähelle vanhempia kun ei me pidä yhtään sen enempää yhteyttä (ei ollenkaan). Eivät välitä tipan vertaa lapsistaan ja lastensa perheistä. Eivät halua kyläillä tai soitella tai nähdä. Siis koskaan.

Se juurien kaipuu ja suvun kaipuu on tätä. Ei sitä että ”asun 300km päässä mutta silti vanhemmat mua rakastaa”. Suvuton ja juureton on yksin ilman vanhempia ja sukua.

Sama. Oma suku vain on tuollaista. Tuntuu aidosti pahalta.

Jep. Ja tätä aspektia ne hyvän tukiverkon ja rakastavat vanhemmat ei vaan ymmärrä. Ei vaikka miten selittäisit ja kuvailisit, ei ne vaan voi ymmärtää. Koska heillä ei ole tunntasolla sekunninkaan kokemusta siitä millaista on elää ilman vanhempien rakkautta ja vankkumatonta tukea. Niille se on kuin ilma mitä hengittää eikä ne osaa kuvitellakaan millaista olisi olla ilman sitä.

Tämän takia on täysin hedelmätöntä tukiverkottoman yrittää saada tukiverkolliset ymmärtämään se ”miltä tuntuu” se yksinäisyys. Emme puhu samaa kieltä, eikä käsitteet ole samat. Aivan turhaa, enää en jaksa alkaa tällaisesta aiheesta keskustelemaan kenenkään tuttuni kanssa jolla on hyvä lapsuudenkoti.

Vierailija kirjoitti:

Leikkipuistot ja kerhot oli ok. Ei se, että joku alkoi vänkäämään kyläilyjä. Olin niin tyhmä, että lähdin siihen rumbaan. En inhoa ihmisiä, vaan kyläilyjä kodeissa. Koti on yksityisalue.

Mikset ehdottanut kahvilaan menoa?

Suomessa on sellainen vanha sanonta kuin "vuoroin vieraissa". Sillä tarkoitetaan sitä, että vastuuta kylään kutsumisesta kuuluu ihmissuhteissa kierrättää.

Kun coronatilanne helpottaa käykää useimmin sukulaisillanne ja pyytäkää niitä myös teille.

Helpointa on jättää kaikki kyläilyt väliin ha tavata esim. ravintolassa tai leffassa. Kyläily on täysin perseestä.

Sama tilanne mutta asutaan pienellä paikkakunnalla metsän keskellä. Maalla haluan kyllä asua mutta tänne muuttaneena en ole 12v aikana saanut yhtään perhekaveria. Kaksi omaa ystävää olen kuitenkin löytänyt ja nekin harrastuksen kautta. Mieheni on introvertti eikä kaipaa muuta mutta itselleni olisi virkistävää jos olisi kyläily seuraa. Tosin meillä on usein niin sotkuista etten kehtaa meille kutsua. Lapsille olen sanonut että sen kun ehdottelevat kaverikyläilyjä mutta ei ole juuri puolin eikä toisin ollut. Korona estää nyt ne vähäisetkin. Ehkä lapsillekin sitten riittää kun näkee koulussa.

Itse minä siis täällä kärsin yksinäisyydestä ja huonommuudesta. Vanhempia ei mulla ole ja muutkin vähät sukulaiset ja ystävät on kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävät pitää itse hankkia! Yhteiskunnan tarjoama ystäväpalvelu on minusta surullisin mahdollinen asia, jos perheessä on 2 tervettä aikuista.

Olemme yrittäneet siinä onnistumatta. Valitettavasti. Ystäviä on, mutta ei perheystäviä. Yhä useammat ovat täällä kaupungissa lapsettomia. Ap

Mutta enemmistö on yhä perheellisiä.

Yksinäisyys on tietty harmillista, mutta en ymmärä miksi perheellisten pitäisi aina olla joku erityistapaus joilla ei saisi olla ongelmia jotka ovat perheettömillekin arkipäivää.

Voin sanoa omasta kokemuksestani että yksin elävällä lapsettomalla kolmekymppisellä se kaverien löytäminen vasta haastavaa onkin kun kaikki menevät naimisiin ja hankkivat lapsia.