Lue keskustelun säännöt.
Miten lakata teeskentelemästä sosiaalisissa tilanteissa?
08.02.2020 |
Olen vasta nyt nelikymppisenä alkanut tajuta, että minulla on tosi vahvat roolit kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Esitän sitä, minkä oletan parhaiten saavan homman hoidettua. Toisinaan tämä roolihahmo on hyvinkin kaukana siitä, mitä olen.
Tällainen teeskentely on hyvin uuvuttavaa, epärehellistä ja alentavaa ja tekee sen että ystävystyminen on lähes mahdotonta, koska kukaan ei kerran näe sitä mitä todella olen. Ihmiset tutustuu siihen roolihahmooni ja sitten kun alan pikkuhiljaa näyttää sitä mitä on sen alla, ristiriita on liian suuri ja ystävyydenpoikanen kuihtuu pois. Lisäksi vedän selvästi puoleeni vääränlaisia ihmisiä, minuun haluaa tutustua ne jotka ei oikeastaan kiinnosta minua yhtään enkä minäkään sitten lopulta kiinnosta niitä, vaan se roolihahmo.
Tiedän kuka olen yksin, mutta en tiedä kuka olen sosiaalisissa tilanteissa koska päällä on aina joku rooli. Enkä nyt tarkoita vaan sellaista normaalia että töissä käyttäydytään hillitymmin ja etäisemmin kuin vapaa-ajalla, vaan sitä että oikeasti näyttelen koko ajan. Kysykää keneltä hyvänsä näyttelijältä, se on raskasta puuhaa.
Millä saan tämän loppumaan?
Kommentit (25)
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Lapsuuden jutuista tämä johtuu. Minulla on täysin erilainen temperamentti kuin muilla perheenjäsenillä (olen todella syrjäänvetäytyvä, enkä esim. naura juurikaan ääneen ja tuosta kaikesta on siis saanut kuulla) ja ilmeisesti hyvin nuoresta saakka ymmärsin ettei ole suotavaa olla sellainen kuin olen. Lisäksi meillä oli tosi tiukka kotikasvatus käytökseen suhteen, äiti saattoi esim. juhlien jälkeen torua että en hymyillyt tarpeeksi ihmisille jne.
Joten esitän ihmisille aika paljon iloista, puheliasta, myötätuntoista, nauravaista ihmistä jolla ei ole mitään radikaaleja mielipiteitä. Koska niin minut on kasvatettu.
Olen oikeasti alkanut inhota itseäni tämän takia.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Lapsuuden jutuista tämä johtuu. Minulla on täysin erilainen temperamentti kuin muilla perheenjäsenillä (olen todella syrjäänvetäytyvä, enkä esim. naura juurikaan ääneen ja tuosta kaikesta on siis saanut kuulla) ja ilmeisesti hyvin nuoresta saakka ymmärsin ettei ole suotavaa olla sellainen kuin olen. Lisäksi meillä oli tosi tiukka kotikasvatus käytökseen suhteen, äiti saattoi esim. juhlien jälkeen torua että en hymyillyt tarpeeksi ihmisille jne.
Joten esitän ihmisille aika paljon iloista, puheliasta, myötätuntoista, nauravaista ihmistä jolla ei ole mitään radikaaleja mielipiteitä. Koska niin minut on kasvatettu.
Olen oikeasti alkanut inhota itseäni tämän takia.
-ap-
Itsetuntoon ja häpeään omasta luonnollisesta minästäsi tuo siis vaikuttaisi johtuvan. Et kehtaa ja uskalla olla oma itsesi. Olet hyvässä alussa, kun tunnistat ongelman. Seuraavaksi pitää lähteä työstämään asiaa. Kirjoja aiheesta löytyy varmasti paljon, itsensä kehittämisen kirjoja löytyy moneen lähtöön. Kannattaa googletella.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Kannatat siis esim. moniavioisuutta, etkä ole tämän kristillisen kasvatuksen tuote ?
Zinccis
On ihan höpöhöpö puheita väittää olevansa "oma itsensä" yhteiskunnassa, joka ei esim. edes lainsäädännöllä hyväksy mitään muuta kuin samassa muotissa elämistä.
Zinc
Ihan täyttä potaskaa.
Kiwa kiitti Heeeeiiii ..
Lisäksi länsimaat ovat rakennettu muutenkin kristillisille arvoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma. Johtuu lapsuuden traumoista (olin koulukiusattu, eikä myöskään vanhempani hyväksyneet minua sellaisena kuin olen). En tosiaankaan tiedä mikä tähän auttaisi, olen jo varautunut siihen että joudun elämään koko loppuelämäni yksin. Minun ongelmani on myös ajoittainen ilkeys ja epäempaattisuus... Olen ajatellut terapiaan hakeutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Lapsuuden jutuista tämä johtuu. Minulla on täysin erilainen temperamentti kuin muilla perheenjäsenillä (olen todella syrjäänvetäytyvä, enkä esim. naura juurikaan ääneen ja tuosta kaikesta on siis saanut kuulla) ja ilmeisesti hyvin nuoresta saakka ymmärsin ettei ole suotavaa olla sellainen kuin olen. Lisäksi meillä oli tosi tiukka kotikasvatus käytökseen suhteen, äiti saattoi esim. juhlien jälkeen torua että en hymyillyt tarpeeksi ihmisille jne.
Joten esitän ihmisille aika paljon iloista, puheliasta, myötätuntoista, nauravaista ihmistä jolla ei ole mitään radikaaleja mielipiteitä. Koska niin minut on kasvatettu.
Olen oikeasti alkanut inhota itseäni tämän takia.
-ap-
Itsetuntoon ja häpeään omasta luonnollisesta minästäsi tuo siis vaikuttaisi johtuvan. Et kehtaa ja uskalla olla oma itsesi. Olet hyvässä alussa, kun tunnistat ongelman. Seuraavaksi pitää lähteä työstämään asiaa. Kirjoja aiheesta löytyy varmasti paljon, itsensä kehittämisen kirjoja löytyy moneen lähtöön. Kannattaa googletella.
Mene siitä waikka kutomaan kaliumkarbonaattisi kanssa.
Zinc
Ette te totuutta halua kuulla.
Zinc
Ja he kaikki sanoivat: Haluamme, mutta eivät halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Lapsuuden jutuista tämä johtuu. Minulla on täysin erilainen temperamentti kuin muilla perheenjäsenillä (olen todella syrjäänvetäytyvä, enkä esim. naura juurikaan ääneen ja tuosta kaikesta on siis saanut kuulla) ja ilmeisesti hyvin nuoresta saakka ymmärsin ettei ole suotavaa olla sellainen kuin olen. Lisäksi meillä oli tosi tiukka kotikasvatus käytökseen suhteen, äiti saattoi esim. juhlien jälkeen torua että en hymyillyt tarpeeksi ihmisille jne.
Joten esitän ihmisille aika paljon iloista, puheliasta, myötätuntoista, nauravaista ihmistä jolla ei ole mitään radikaaleja mielipiteitä. Koska niin minut on kasvatettu.
Olen oikeasti alkanut inhota itseäni tämän takia.
-ap-
Itsetuntoon ja häpeään omasta luonnollisesta minästäsi tuo siis vaikuttaisi johtuvan. Et kehtaa ja uskalla olla oma itsesi. Olet hyvässä alussa, kun tunnistat ongelman. Seuraavaksi pitää lähteä työstämään asiaa. Kirjoja aiheesta löytyy varmasti paljon, itsensä kehittämisen kirjoja löytyy moneen lähtöön. Kannattaa googletella.
Mene siitä waikka kutomaan kaliumkarbonaattisi kanssa.
Zinc
Taisi osua jotenkin arkaan paikkaan. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen itse täysin päinvastainen eli aina oma itseni. Sen olen huomannut, että monilla ihmisillä on rooleja. Muuta en osaa sanoa kuin, että sun pitää tietoisesti harjoitella asiaa, kun olet ihmisten kanssa. Lisäksi olisi hyvä tunnistaa mistä tämä johtuu. Oletko epävarma itsestäsi, häpeätkö itseäsi, huono itsetunto? Niitä pitää lähteä kehittämään. Alkuun pääset vaikka lukemalla aiheesta tehtyjä kirjoja. Ei kuin googlettamaan tai sitten kirjastontädin pakeille.
Lapsuuden jutuista tämä johtuu. Minulla on täysin erilainen temperamentti kuin muilla perheenjäsenillä (olen todella syrjäänvetäytyvä, enkä esim. naura juurikaan ääneen ja tuosta kaikesta on siis saanut kuulla) ja ilmeisesti hyvin nuoresta saakka ymmärsin ettei ole suotavaa olla sellainen kuin olen. Lisäksi meillä oli tosi tiukka kotikasvatus käytökseen suhteen, äiti saattoi esim. juhlien jälkeen torua että en hymyillyt tarpeeksi ihmisille jne.
Joten esitän ihmisille aika paljon iloista, puheliasta, myötätuntoista, nauravaista ihmistä jolla ei ole mitään radikaaleja mielipiteitä. Koska niin minut on kasvatettu.
Olen oikeasti alkanut inhota itseäni tämän takia.
-ap-
Itsetuntoon ja häpeään omasta luonnollisesta minästäsi tuo siis vaikuttaisi johtuvan. Et kehtaa ja uskalla olla oma itsesi. Olet hyvässä alussa, kun tunnistat ongelman. Seuraavaksi pitää lähteä työstämään asiaa. Kirjoja aiheesta löytyy varmasti paljon, itsensä kehittämisen kirjoja löytyy moneen lähtöön. Kannattaa googletella.
Mene siitä waikka kutomaan kaliumkarbonaattisi kanssa.
Zinc
Taisi osua jotenkin arkaan paikkaan. 😂
Siis et lukenut viiltäviä wastauksiani. Kerroin jo, että yhteiskunta vaikuttaa kaikkeen.
On harhaista kuvitella elävänsä jotenkin siitä erillään.
Zinc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi, että jonkun piti tulla saastuttamaan hyvää keskustelua. Kannattaa ap jatkaa itsetutkistelua ja kuten aiemmissakin vastauksissa ehdotettiin, niin lukea aiheesta kirjoja.
MInäkin teeskentelen sosiaalisissa tilanteissa. Esitän puheliasta, mukavaa naapurintyttöä, joka on korrekti ja fiksu. Tuo on rooli, jonka otan, sillä oikeasti olen ujo ja hiljaisempi luonne. Koen, ettei minusta varmaankaan sellaisena pidettäisi.
Tämä ON raskasta, ja usein olenkin ihan poikki sosiaalisten tilanteiden päätyttyä. Olenkin miettinyt, että miksi ihmeessä minun pitää ottaa joku muiden viihtymisen vastuunkantajan rooli? Ehkäpä voisin antaa soihdun muillekin seuralaisille?
Pitäisi kai kasvattaa selkärankaa ja olla oma itsensä, meni syteen taikka saveen. Tästä se alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pystyt teeskentelemään niin onko se välttämättä huono juttu? Itse ainakin huomaan että kärsin päinvastaisesta, eli en osaa feikata olevani sosiaalinen, aikaansaava, osaava...
vanha neurootikko vastaa: voi auttaa että keskittyy tosi paljon niihin muihin ja niiden juttuihin, ilmeisiin, tarkoitusperiin. Niin että fokus siirtyy omasta itsestä ja oman roolin esittämisestä siihen millainen se toinen on ja mitä se haluaa sanoa. Mulla on jossain määrin auttanut.
Olisi mielenkiintoista olla oma itsensä sosiaalisissa tilanteissa. Taidanpa ottaa tämän haasteena ja koittaa. Minullekin se olisi helpotus koska voisin vain tuijottaa ilmeettömänä tai kävellä hyräillen pois kesken toisen lauseen eikä minun tarvitsisi enää puhua kellekään.
Varmaan suurin osa ihmisistä joutuu vähän feikkaamaan sosiaalisissa tilanteissa. Itse olen sosiaalisesti vetäytyvä, eikä minua muut ihmiset juurikaan kiinnosta. Töissä yritän jutella ystävällisesti työkavereille ja vaikkapa jollekin harjoittelijalle joka ei kyllä vähempää voisi kiinnostaa. En halua että muut tietävät millainen oikeasti olen.
Ap, olen myös tuollainen näyttelijä.
Minä teen sitä, koska muuten kukaan ei haluaisi olla kanssani. On siis pakko esittää sopivasta puheliasta, kilttiä, kuuntelevaa, avuliasta, hymyilevää, hauskaa, reipasta... Sanalla sanoen: normaalia(!) mukavaa ihmistä.
Oikeasti olen elämälle ja ihmisille katkeroitunut paskiainen, joka enimmäkseen epäviihtyy ylhäisessä yksinäisyydessään, kun ei aina jaksa feikata eikä sosiaalisuuden tarve ole suuren suuri.
Ei siis ole kyse huonosta itsetunnosta tai (lapsuuden) traumoista. Traumakimppu olen kyllä, karujen elämänkoettelemusten jälkeen.
Onko muita? Kommentteja?
-ap-