Mietin kuolemaa jatkuvasti ja lasken aikaa mitä saattaa olla jäljellä

Rupea gootiksi.

Gootit rakastaa kuolemaa

Pukeudu mustaan..haahuile iltaisin hautuumaalla.

Siellä on rauhallista ja kaunista ..ei pelottavaa.

Lue ihmisistä jotka kuolivat nuorena, mutta elivät täysillä

Haasta kuolema..hyppää laskuvarjolla!!!!

Mene kirkkoon ..ota kaste ..rukoile. ei siitä haittaakaan ole

LEVOLLE LASKE LUOJANI

ARMIAS OLE SUOJANI

JOS SIJALTAIN EN NOUSISI

TAIVAASEN OTA TYKÖSI

mummo luki minulle tuon ,samalla kun peitteli sänkyyn:)

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kans viime aikoina miettinyt (pelännyt) kuolemaa enemmän kuin koskaan ennen. Tämän ilmeisesti laukaisi syöpäepäily muutama vuosi sitten, ja raastava viikoiksi venähtänyt koetuloksien odottaminen. Ehdin stressata ja pelätä todella, miettiä hautajaiseni ja miten lapset selviävät ja muut läheiset ja mitä kaikkea multa jää näkemättä.

Selvisin säikähdyksellä, tuolla kertaa, mutta kuulun riskiryhmään lopun ikääni. Olen alkanut miettiä ja stressata myös kaikkia muita epämääräisiä oireita missä päin kehoa tahansa, pelkään että sairastun vakavasti johonkin ja kuolen ennenkuin minusta tulee vanha.

En näitä nyt joka päivä mieti, mutta melko usein kuitenkin.

Toisaalta mietin, että saattaa liittyä myös ikään, täytän kohta neljäkymmentä ja sitä on havahtunut muutenkin tajuamaan, että elämä ei jatku loputtomiin. Ja myös erään itseäni nuoremman ihmisen menehtyminen syöpään vuodessa sai pelkäämään.

Yritän miettiä, että etukäteen pelkääminen ja murehtiminen ei auta mitään, mutta ei sitä aina "muista".

Hyvässä lykyssä et ole edes elämäsi puolivälissä.

Olen liki 50, ja perustavat asiat on tehty. Yhtä sun toista on vielä kesken, joten minulla on elämälleni joustava suunnitelma ja tehtävälista siihen kun täytän 70. Sen jälkeen kaiken pitäisi olla tarpeeksi kunnossa, niin että voin läheiseni kanssa keskittyä viimeisestä mahdollisuudesta nauttimiseen.

Kait muistit ostaa käsidesiä ja hengityssuojaimia.

Älä käy kiinalaisissa ravintoloissa syömässä.

Älä juo coronaa!!!!

Vierailija kirjoitti:

Mäkin mietin kuolemaa jatkuvasti ja paljonko aikaa on jäljellä. Olen lapsesta asti odottanut kuolemaa kuin kuuta nousevaa. Elämä on hirveää.

Miksi se on juuri sinulle hirveää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti sairas,hae apua ammattiauttajalta.

Ei ne mitään osaa auttaa. Mutta ottavat kyllä palkan, kun niille käy marisemassa, ja toistelevat jotain latteuksia ja työntävät kalliin pillerireseptin kouraan. Pärjäile!

Noin katkera ihminen ei parane.

Ehkä se ajan loppuminen ns kesken ahdistaa. Hyviä ystäviä ei oikein ole ja suvun kanssa ei olla tekemisissä. Läheisiä ihmisiä ei ole .Tuntuu että elämä jää elämättä kun ei ole ihmisiä joitten kanssa sitä jakaa.kukaan ei onnittele syntymäpäivinä tai osoita mitenkään huomiota. Sekin ahdistaa. Masentuneena ja sosiaalisten tilanteitten pelko estää kanssakäymistä muitten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin mietin kuolemaa jatkuvasti ja paljonko aikaa on jäljellä. Olen lapsesta asti odottanut kuolemaa kuin kuuta nousevaa. Elämä on hirveää.

Miksi se on juuri sinulle hirveää?

Masennuksen ja ahdituksen takia. Lapsuus ja nuoruus oli aika ankeat. Myöhempikin elämä. Apua olen saanut ja saan, hoitoa. Ei vaan paljoa tehoa. Kohtapuoliin oon jo 50-v.

Jorma mene Pirkkoon. 

Zinc

Eiku siis se oli KIRKKOON.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ajan loppuminen ns kesken ahdistaa. Hyviä ystäviä ei oikein ole ja suvun kanssa ei olla tekemisissä. Läheisiä ihmisiä ei ole .Tuntuu että elämä jää elämättä kun ei ole ihmisiä joitten kanssa sitä jakaa.kukaan ei onnittele syntymäpäivinä tai osoita mitenkään huomiota. Sekin ahdistaa. Masentuneena ja sosiaalisten tilanteitten pelko estää kanssakäymistä muitten kanssa.

Paljon onneeeeaaaa waan, Paljon onneeeeaaaa waan, Toivottaa Sinccis. 

On elämä kärsimysnäytelmää. Siinä kuolija toiseksi jää!

Zinc

Katsoin kristallipalleistani että Ap:lla on elinaikaa 3kk ja 7h.

Sama homma, mutta olen sua 15 vuotta nuorempi. En osaa nauttia tästä elämästä enää yhtään, mutta ajatus kuolemastakin ahdistaa. Hankala yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kans viime aikoina miettinyt (pelännyt) kuolemaa enemmän kuin koskaan ennen. Tämän ilmeisesti laukaisi syöpäepäily muutama vuosi sitten, ja raastava viikoiksi venähtänyt koetuloksien odottaminen. Ehdin stressata ja pelätä todella, miettiä hautajaiseni ja miten lapset selviävät ja muut läheiset ja mitä kaikkea multa jää näkemättä.

Selvisin säikähdyksellä, tuolla kertaa, mutta kuulun riskiryhmään lopun ikääni. Olen alkanut miettiä ja stressata myös kaikkia muita epämääräisiä oireita missä päin kehoa tahansa, pelkään että sairastun vakavasti johonkin ja kuolen ennenkuin minusta tulee vanha.

En näitä nyt joka päivä mieti, mutta melko usein kuitenkin.

Toisaalta mietin, että saattaa liittyä myös ikään, täytän kohta neljäkymmentä ja sitä on havahtunut muutenkin tajuamaan, että elämä ei jatku loputtomiin. Ja myös erään itseäni nuoremman ihmisen menehtyminen syöpään vuodessa sai pelkäämään.

Yritän miettiä, että etukäteen pelkääminen ja murehtiminen ei auta mitään, mutta ei sitä aina "muista".

Hyvässä lykyssä et ole edes elämäsi puolivälissä.

Olen liki 50, ja perustavat asiat on tehty. Yhtä sun toista on vielä kesken, joten minulla on elämälleni joustava suunnitelma ja tehtävälista siihen kun täytän 70. Sen jälkeen kaiken pitäisi olla tarpeeksi kunnossa, niin että voin läheiseni kanssa keskittyä viimeisestä mahdollisuudesta nauttimiseen.

Hyvähän sulla. Mulla on reilu nelikymppisenä vielä kaikki asiat tekemättä ja alusta siis pitäisi aloittaa. Minkä neuvon annat, miten saisin toteutettua unelmani ja elettyä täyden elämän?

Tänään olen tosi  kiltti ja toivon, että joku typykkä sen huomaisi ;( Mutta eihän ne ikinä huomaa ..

Vierailija kirjoitti:

Tänään olen tosi  kiltti ja toivon, että joku typykkä sen huomaisi ;( Mutta eihän ne ikinä huomaa ..

Sellainen on Gilttiksen viikonloppu!

Vierailija kirjoitti:

Imen parrua mustaa.

PalstaPelle-Fäge

Onko isäsi mustakin vielä ?

Zinc

Enemmän mua ahdistaa omien vanhempieni väistämättä lähestyvä kuolema. Ja kun he itsekin sitä jo vähän pelkäävät, on noidankehä valmis.

Omaa kuolemaa en oikein osaa pelätä. Välillä tuntuu siltä, että sittenhän helpottaa tämä elämä. Loppuu ainainen kiire, ainainen laihdutus, ainainen rahapula, ainainen taistelu teinin kanssa, ainainen siivous ja pyykinpesu. Ja ainainen helvetillinen työmäärä töissä. Eniten nyt kyllä ahdistaa teini, alkaa tuntua siltä että luovutan sen suhteen. Tehköön mitä vain, sittenhän joutuu täysi-ikäisenä vankilaan. Helpotus sekin, niin eipähän pääse ylenmäärin pahojaan tekemään. 

Kuulostaa keski-iän kriisiltä. Se iskee joillekin, kun tajutaan, että elämää on kulunut arviolta puolet tai jopa reilusti yli puolet. Tällöin oman kuoleman todellisuus alkaa tunkea mieleen, koska se ei ole enää mikään myytti. Ihmisellä on usein tapana ajatella "olen erilainen kuin muut" ja tämä koskee usein myös omaa kuolemaa. Pahiten tämä kriisi tuntuu iskevän ihmisiin, jotka ovat eläneet elämäänsä velvollisuus pohjalta, eivätkä ole keskittyneet elämässään pääasiassa asioihin, jotka ovat itselleen merkityksellisiä. Silloin tuntuu, kuin olisi heittänyt elämänsä hukkaan ja se tuntuu pahalta. Tulee kiire kokea asioita ja saatetaan hetkellisesti seota. Kuvastaako tämä teksti tuntemuksiasi yhtään AP?