Mies, onko sinulla koskaan ollut vaimona tai seurustelukumppanina ns. "hullu akka"?

Mies on hienotunteinen, se merkitsee.

Joku psykopaattii voi vaatia hyvää käytöstä silloinkin kun toinen on kuumeessa.

Nähty tosin itsekin noita "akkoja", jotka riehuvat ja sitten ihmettelevät kun mies ei pidä heitä tarpeeksi viehättävinä ja naisellisina.

Vierailija kirjoitti:

On ollut sairaalloisen mustasukkainen vähättelijä/mitätöijä vaimona. Terve oli paperilla.

Sitten on ollut useita masentuneita tai muuten kovia kokeneita, jotka ovat olleet täysin kykeneviä järkevään kanssakäymiseen ilman mitään skitsoiluja. Fiksuimpia naisia joita olen kohdannut, niin älyltään kuin kokemusten tuomalta viisaudeltaan.

Sivuhuomautuksena, että persoonallisuushäiriö ei olekaan psyykkinen sairaus. Ennen psykiatriassa oli persoonallisuushäiriön nimenä luonnevika, mikä kuvastaakin paremmin tätä asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vain mielenvikaiset miehet käyttävät naisista vastaavia nimityksiä. Huonokäytöksiset juntit nimittelee, eivätkä osaa tai tajua ottaa vastuuta omista tekemisistään.

Olen yksi kokemuksistaan ketjussa kertoneista. Akaksi en koskaan ex-vaimoa nimitellyt. Hulluksi kylläkin. En ensimmäisenä enkä ensimmäiseen 15:een vuoteen. Mutta siinä vaiheessa, kun jutut ja syytökset alkoivat olla selvästi todellisuudesta irti, raivoava ja tuhoisa käytös jatkuvaa ja toistuvaa, ja olin kaikin puolin tilanteesta äärimmäisen ahdistunut, niin käytin kyllä hetkittäin perin karkeaa kieltäkin. Yritin tehdä ihan kaikkeni saadakseni hänet havahtumaan, ennen kuin olin ymmärtänyt kyseessä olevan persoonallisuushäiriön, jolle hän ei ehkä koskaan mitään mahda, eikä tule saamaan hallintaansa. Ei se ollut oikein, enkä sillä ylpeile, mutta niin omankin mielenterveyteni äärirajoille hän ja tilanne minut ajoi, että sorruin joskus jopa nimittelemään hulluksi (siltikin ihan perustellusti). 

Vierailija kirjoitti:

Exästäni, jonka kanssa olin naimisissa kahdeksan kuukautta, kuoriutui hetkessä varsinainen psykonarttu naimisiinmenon jälkeen.

Paljastui pikaisen naimisiinmenon jälkeen kaupungin (asuimme eri kaupungeissa) yleiseksi jakorasiaksi (tytär kertoi seikkailuista ja jatkuvasti vaihtuneista panokumppaneista), jolta ei puuttunut kokemuksia, sokerina pohjalla vierastamiani vieraslajien edustajia.

Osoittautui kyllä muutenkin varsinaiseksi pakkaukseksi, joka teki jokaiselle vastaantulevalle miehelle selväksi flirttailullaan, antoi ymmärtää, että ymmärtää antaa.

Oli todennäköisesti kuitenkin uskollinen minulle, mutta jatkuva flirtti, huoramainen käytös tekivät yhdessä liikkumisesta mahdotonta hyvin pian.

Menin naimisiin suurin toivein, uskovaisen naisen kanssa, joka oli irtaantunut lestadiolaisuudesta, mutta edelleen uskossa ja joka antoi niin siveän kuvan itsestään, että menin retkuun vaikka melko kokenut naismaailmassa olinkin.

Uskovaista, uskollista naista etsin ja psykopaatin mielenlaadulla varustetun, jatkuvaan kiusaamiseen valmiin, mielialojaan pahimmillaan tunnin välein vaihtavan psykonartun kanssa menin naimisiin.

Liitto oli lyhyt mutta ikiusesti mieleeni jäänyt.

Tässä tapauksessa kyllä joku muu vaikuttaa hullulta...

Hiuksia nostattavia tarinoita. Ja nostan minäkin käden ylös, että yhden miehen kanssa minusta on kuoriutunut hullu akka. Oikein omassa päässänikin ajattelin että olen menettämässä järkeni. Hän kolkutteli minussa pahimmat pelkoni eläviksi, muttei tehnyt sitä kiusallaan. Ainakin meidän tapauksessa oli kummallekin siunaukseksi, kun pääsimme toisistamme eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä hullusta mutta ainakin sain naiselta kaikenmaailman sukupuolitaudit.

Varmaan suomalaisittain ihan normaali.

Jaa se, että olet liian tyhmä käyttämään kumia?

Harvemmin sitä parisuhteessa kumia käyttää jos nainen on pillereillä?

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimosta tuli ihmishirviö lasten syntymän jälkeen. Oli vuosikausia kotiäitinä, muttei viitsinyt tehdä yhtään mitään, kämppä oli aina kuin pommin jäljiltä, nainen katsoi päivät illat aivotonta hömppää telkkarista ja lapset juoksivat ympäri taloa täysissä vaipoissa. Kun tulin töistä kotiin, alkoi minun syyllistämiseni ja yhtäkkiä minä olinkin se joka ei kuulemma tee mitään perheen eteen. Joskus työmatkalta tultuani hän huusi suoraa huutoa edessäni (ja pienten lapsiparkojen edessä). kuin ilmestyskirjan peto, oikessti luulin että tarvitaan manaajaa hänen rauhoittamisekseen koska sisällään ilmiselvästi asui itse perke*le. Kaikki oli minun syytäni. Kun hän kolaroi autonsa ilman että olin edes kyydissä, sekin oli minun syytäni. Hänellä oli kyllä ystäviä ja vietti heidän kanssaan aikaa ja järjesti kaiken maailman kekkereitä, ei ollut masentunut. Minä en saanut kuitenkaan viettää aikaa kavereideni kanssa vapaa-ajalla, koska "olin niin paljon poissa töideni takia".

Jossain kohtaa aloin itse masentua kotivankilassani. Ero oli isoin helpotus ikinä elämässäni. En toivoisi elämää moisen ihmishirviön kanssa edes vihamiehelleni.

M37

Kuulostaa ihan vaimoltani lasten syntymien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimosta tuli ihmishirviö lasten syntymän jälkeen. Oli vuosikausia kotiäitinä, muttei viitsinyt tehdä yhtään mitään, kämppä oli aina kuin pommin jäljiltä, nainen katsoi päivät illat aivotonta hömppää telkkarista ja lapset juoksivat ympäri taloa täysissä vaipoissa. Kun tulin töistä kotiin, alkoi minun syyllistämiseni ja yhtäkkiä minä olinkin se joka ei kuulemma tee mitään perheen eteen. Joskus työmatkalta tultuani hän huusi suoraa huutoa edessäni (ja pienten lapsiparkojen edessä). kuin ilmestyskirjan peto, oikessti luulin että tarvitaan manaajaa hänen rauhoittamisekseen koska sisällään ilmiselvästi asui itse perke*le. Kaikki oli minun syytäni. Kun hän kolaroi autonsa ilman että olin edes kyydissä, sekin oli minun syytäni. Hänellä oli kyllä ystäviä ja vietti heidän kanssaan aikaa ja järjesti kaiken maailman kekkereitä, ei ollut masentunut. Minä en saanut kuitenkaan viettää aikaa kavereideni kanssa vapaa-ajalla, koska "olin niin paljon poissa töideni takia".

Jossain kohtaa aloin itse masentua kotivankilassani. Ero oli isoin helpotus ikinä elämässäni. En toivoisi elämää moisen ihmishirviön kanssa edes vihamiehelleni.

M37

Mutta hänhän varmaan oli masentunut. Voi kai esim. lievästi masentunut juhlia kavereiden kanssa..? Kun kerran pääsee kotoa johonkin?

Tässä oli jo monta hulluksi akaksi ilmoittautunutta naista, mutta sellainen ei olekaan mikään "luonnevikainen", joka käyttäytyy yhdessä suhteessa tai erotilanteessa hullusti, mutta muut ihmissuhteet sujuvat hyvin. Ei, kyllä ne muutkin suhteet ovat olleet väkivaltaista draamaa.

Todellakin on ollut hullu akka seurustelukumppanina. Jälkeenpäin olisi pitänyt ymmärtää, että se on aika helvetin paha varoitusmerkki, jos toinen sanoo toisilla treffeillä rakastavansa. Kun aloin muutaman viikon minulla oli huono päivä ja pohdin suhteen mielekkyyttä, uhkaili kyseinen nainen itsemurhalla jos jätän hänet.

Vierailija kirjoitti:

Exästäni, jonka kanssa olin naimisissa kahdeksan kuukautta, kuoriutui hetkessä varsinainen psykonarttu naimisiinmenon jälkeen.

Paljastui pikaisen naimisiinmenon jälkeen kaupungin (asuimme eri kaupungeissa) yleiseksi jakorasiaksi (tytär kertoi seikkailuista ja jatkuvasti vaihtuneista panokumppaneista), jolta ei puuttunut kokemuksia, sokerina pohjalla vierastamiani vieraslajien edustajia.

Osoittautui kyllä muutenkin varsinaiseksi pakkaukseksi, joka teki jokaiselle vastaantulevalle miehelle selväksi flirttailullaan, antoi ymmärtää, että ymmärtää antaa.

Oli todennäköisesti kuitenkin uskollinen minulle, mutta jatkuva flirtti, huoramainen käytös tekivät yhdessä liikkumisesta mahdotonta hyvin pian.

Menin naimisiin suurin toivein, uskovaisen naisen kanssa, joka oli irtaantunut lestadiolaisuudesta, mutta edelleen uskossa ja joka antoi niin siveän kuvan itsestään, että menin retkuun vaikka melko kokenut naismaailmassa olinkin.

Uskovaista, uskollista naista etsin ja psykopaatin mielenlaadulla varustetun, jatkuvaan kiusaamiseen valmiin, mielialojaan pahimmillaan tunnin välein vaihtavan psykonartun kanssa menin naimisiin.

Liitto oli lyhyt mutta ikiusesti mieleeni jäänyt.

Löydän tästä samaistumispintaa, mutta en ollut täydellinen itsekään siinä liitossa

Kyllä sitä pitää yksi hullu ämmä takana olla, että tietää mistä puhuu, ja millaista elämä on :D Eli kyllä, on ollut. Loppuajasta join vain kaljaa, kun en enää muuta osannut. Hän sitten jätti minut(ei olllut minu antanut jättää häntä, vaan eroaikeesta ni tuli joka kerta niin jumalaton show että melkein terveyden puolesta piti pelätä. Eron jälkene levitti vielä huhuja pitkin kyliä että olen ollut häntä kohtaan väkivaltainen(vaikka hän oli useaan kertaan sitä itse todistajien läsnäollessa, ja minä en kertaakaan koko vuoden kestäneen suhteen aikana) ja meinasin saada pari kertaa turpaani näiden valheiden takia. Nykyinen vaimoni sitten soitti tälle naiselle, en tiedä mitä sanoi, mutta kiusanteko loppui siihen. Ja jep, en uskaltanut soittaa itse, kun en tiennyt miten nainen sen kostaisi.

Minä sain mieheltäni ohjeeksi pitää näkymätöntä teippiä suuni edessä.

Aluksi nauroin tälle ja mietin että nyt se vittuilee taas.

Sitten mies polvistui itkuun ja nytkähteli edessäni. Hän rukoili että pitäisin näkymätöntä teippiä leipäläpeni edessä.

Se toimi.

Emme enää riitele ja en ole enää niin vittumainen nainen.

Joo, entisillä kumppaneillani oli ”tärähtänyt” kumppani minä. Sitten kun sain adhd-diagnoosin ymmärsin että aistikuormitukseni on muihin verrattuna aivan kohtuuton, ja saatuani lääkkeet sain mielenrauhan ja pystyn olemaan parempi kumppani.

Ystävälläni on juuri tällainen nainen. Ovat pitäneet yhtä yli 15 vuotta ja säälittää tuo ystäväni.

On ollut. Sai kilareita jatkuvasti, joita selitteli pms-oireilla. Kontrolloi ja arvosteli jatkuvasti, mikään ei ollut ikinä hyvin. Ryhtyi väkivaltaiseksi- kynsi ja löi. Silloin loppui ymmärrys ja lähdin. Nyt onnellisesti naimisissa ihanan nuoremman naisen kanssa. Eksä on edelleen yksin ja ehkä ihan syystä.

Naisten harjoittamasta parisuhdeväkivallasta pitäisi puhua ja kirjoittaa enemmän. Se on valitettavsn yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Naisten harjoittamasta parisuhdeväkivallasta pitäisi puhua ja kirjoittaa enemmän. Se on valitettavsn yleistä.

Niin. Se on vaiettu ja väheksytty aihe. Tässäkin ketjussa on käynyt joku järjen jättiläinen jo tietämässä paremmin, että kyllä se naisen raivo johtuu kuitenkin aina siitä paskasta ukosta ja on vain pelkkää puolustautumista. 

Kaksi hullua akkaa on ollut. Nyt on hyvä (suhde kestänyt 15 vuotta), ja nykyinen kumppani ihmettelee, miksi noiden hullujen kanssa niin pitkään kestinkään. Tai hän. Hänellä oli näet edellisissä miessuhteissaan samantyyppisiä kokemuksia. Ehkäpä tämäkin meitä yhdistää. Emme omaa historiaamme enää vatvo. Ne jutut puhuttiin jo alussa. Ero on siinä, että hän haki apua, joko naapurista, tai soitti poliisit, vei miehiään hoitoon, joutui itse hoitoon ym., ym. Minä olin täysin yksin ongelmani kanssa ja nuolin haavani kertomatta kenellekään, kunnes lopulta onnistuin irrottautumaan. Alkoholi, pettäminen, tunnekylmyys, jatkuva provosointi tms. ei kuulunut näiden kauhusuhteiden  kuvioon.

Ensimmäisen vaimoni pahin temppu oli, kun hän löi koipeeni pihviveitsen pystyyn sentin päähän reisivaltimosta. Toinen hieroi kumihanskalla naamaani kostutettuja viemärinpuhdistusrakeita, kun nukuin selälläni suu auki. En ole yli satakiloisena ja urheilijavartaloisena lainkaan väkivaltainen. Juoksen mieluummin karkuun rappukäytävään enkä jää edes puolustamaan itseäni naisen hyökätessä.

Sairaalareissuhan noista tuli ja joistakin muistakin tapauksista niitä ennen. Ja arpia. Valehtelin itse aiheutetuiksi. Veitset kyllä vähenivät talosta ja vaaralliset kemikaalit. Kovin hyvin noilla kummallakaan naisella ei sen jälkeen mennyt, mutta ei siitä sen enempää. Toinen tapaus olisi mennyt oikeudessa tapon yrityksenä, toinen törkeänä pahoinpitelynä, mutta kuten sanoin, nuolin haavani.

Naisten väkivaltaisuutta parisuhteissa on alettu tutkia kunnolla vasta tällä vuosituhannella, mutta siitä huolimatta suurin osa siitä jää piiloon, koska moni mies jättää, kuten minäkin silloin, enimmäkseen vakavatkin väkivallanteot ilmoitamatta. 

Yksi pätevimmistä tutkimuksista tällä alalla on uusiseelantilainen ns. Dunedin-tutkimus, jossa seurataan kokonaista 1970-luvulla syntynyttä yhden kaupungin tuhannen hengen ikäluokkaa kehdosta hautaan. Naisten harjoittaman parisuhdeväkivallan osalta paikallisten ja kansainvälisten tutkijoiden laatima, jatkuvasti päivitettävä tutkimus on erittäin kiintoisaa luettavaa. Amerikkalaiset feministit ovat jo ennättäneet kiistää tulokset suoralta kädeltä.

Se on totta, että naisia kuolee parisuhdeväkivallassa monin verroin miehiä enemmän. Naisiaan pieksävät miehet ovat häpeäksi koko  miessukukunnalle, ja he saavat yleensä vankiloissa ansioittensa mukaisen kohtelun. (Lienevätkö naisvankiloiden miehentappajat sitten sankareita?)

Olen pannut merkille, että joillakin naisilla on sitä paitsi joskus kummallisen kieroutunut, jopa tietyllä tavalla ihannoiva suhtautuminen väkivaltaan. Kysyin kerran omalta äidiltäni, onko hän koskaan lyönyt isää. Isä oli silloin jo edesmennyt (niin on äitikin nyt). "Kyllä minä kerran löin, mutten sitten yrittänyt enää koskaan toista kertaa", hän sanoi posket hehkuen ja silmät säihkyen, ikään kuin ihaillen ja kunnioittaen suuresti isäni, vanhan sotaveteraanin ja tykistöupseerin voimia. Isäni ei ollut väkivaltainen, mutta lienee taltuttanut tuulimyllyn siivet. Lapsiaan äitini ei koskaan kurittanut.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ADHD akat tulistuvat nollasta sataan ja saavat pidettyä aktivaatiotasoa yllä jatkuvalla riitelelyllä. Hulluja akkoja!

Ja näitä todellakin riittää! Useat ovat pitäneet prinsessarooliaan yllä noin 25-30 -vuotiaaksi, ja sen jälkeen on yllättäen lasikatto sattunut!