Jätetty osapuoli, kuinka kauan kesti päästä yli erosta?

Olen 30 vuotias nainen ja mieheni jätti minut 7 vuotta sitten (toisen naisen takia), enkä ole vieläkään päässyt siitä yli. Edelleen minulle tulee yöllisiä itku kohtauksia ja ikävöin miestäni. En usko että pääsen koskaan yli tästä asiasta... 😢💔

Pahimman yli kesti jotain kolme viikkoa, olin täysin toimintakyvytön. Täysin yli pääsin kolmessa tai neljässä vuodessa.

Serkku taas joutui suljetulle vähäksi aikaa. Onhan näitä.

Up

En ole viidessäkään vuodessa päässyt yli.

Mies jätti minut toisen takia, lapsia ei onneksi ollut. Kahden kuukauden kuluttua siitä tapasin nykyisen mieheni ja siitä lähti onni lentoon. Entisen miehen elämä ei ole ollut näin onnekasta.

Nyt on mennyt 17 vuotta. Voin ilmoittaa kun tiedän tarkan ajan.

Älä siitä miehestä huoli, ero oli ilmeisesti teille ihan oikea ratkaisu. Keskity omaan ja lapsesi hyvinvointiin.

Jos ihminen haluaa jäädä kiinni erosuruun ja uhriutua, hän ei ikinä pääse eteenpäin.

Jos taas on normaali, niin murehtii aikansa, suree sitten ja jatkaa samalla elämäänsä, rakentaen sen niistä paloista mitä annetaan tai jää.

Ei meistä kukaan täysin ehjä ole.

Riippuu, mikä on ylipääsemisen kriteeri.

Pahin vaihe kesti 1,5 v.

2 vuoden jälkeen olin aika kuivilla.

5 vuoden jälkeen suru iski toisinaan, siis suru siitä, etten saanut sitä ydinperhettä, mitä halusin.

Ehkä 7-8 vuoden jälkeen olin lopullisesti yli.

Avioliitto kesti 20 vuotta.

Nyt on mennyt vähän yli vuosi, eikä kyllä yhtään tunnu siltä että olisin päässyt yli. Osaan kyllä esittää hyvinvoivaa töissä ja opiskeluissa, mutta kotona itken silti vieläkin melkein joka päivä.

15 vuotta meni. Rakkaus oli suuri, hylkäämisen tuska oli kauhea.

Tunne ei vaihtunut vihaan, tuli vaan samantekeväksi etten enää kaivannut nähdä

ja ajatus yhteenpalusta ei enää kiinnostanut. Parantuminen kesti, mutta tässä

olen, ja uskon rakastuvani vielä joskus.  Toivoa on.

3 vuotta meni

En tiedä kannattaako kovin huolehtia miehestä. Toki se on inhimillistä. Hänen on hyvä hankkia omat tukiverkostot nyt kun elämäntilanne on muuttunut. Ex-puoliso ei ole siihen hyvä ratkaisu.

Olen ollut jättäjä kahdessa pitkässä suhteessa. Ensimmäisessä mies löysi aika nopeasti uusia kavereita ja harrastuksia. Ei surrut pitkään, kun itsekin hahmotti meidän suhteen ongelmat mahdottomiksi. Toisella kertaa tunsin syyllisyyttä ja huolta, koska mies vaikutti ottavan avioeron tosi raskaasti, vaikka olin siitä pitkään puhunut. Puolen vuoden päästä hän olikin jo lähdössä uuden naisen kanssa reissuun. Minun toipumisaika avioerosta oli paljon pidempi ja tarvitsin siihen myös terapiaa. Silti se oli oikea ratkaisu, vaikka se koville ottikin.

Pahimman yli pääsin varmaan muutamassa viikossa tai parissa kuukaudessa tmv. mutta vasta kahdeksan vuoden päästä tunsin toipuneeni surusta täysin. Olen kuitenkin yhä rakastunut eksääni, vaikka erosta on jo 26 vuotta.

(Ex-)vaimo lähti lasten kanssa noin 4,5 vuotta sitten. Välilläkin on vieläkin tosi vaikeita aikoja, mutta olen onneksi saanut uusia ystäviä ja elämä tuntuu pikkuhiljaa voittavan. Rakkaus ex-vaimoa kohtaan ei luultavasti koskaan kokonaan kuole, mutta on muuttanut muotoaan ja painunut taka-alalle. Pidän häntä nykyään lähinnä lapsista huolehtivana tuttuna aikuisena. En halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää, sillä hän käytännössä hylkäsi minut kun elämässämme oli suuria haasteita.

Erosta on yli kahdeksan kuukautta ja vieläkin se harmittaa. Tämä on nurinkurista, koska minä olin se, joka ei halunnut yhteenmuuttoa ja avioliittoa. Silti luulen, että exäni on jo päässyt yli minusta...