Poikaystävä ei suostu ostamaan toivomaani syntymäpäivälahjaa. Onko mies nyt yksinkertaisesti itsekäs vai mitä tämä on?

Ravintolan Rane ostaa kun tanssit yön sen alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloittajan kirjoittama jo kuvaa kaiken oleellisen suhteesta: Mies sanoi, että saan maksaa itse omat juhlanai ja SAAN kutsua muutaman oman kaverini. Mies kutsuu 10 omaa kaveriaan.

Mies siis määrää, vaikka maksat itse ja ovat sinun juhlasi keitä saat itse kutsua? 😮 ja mitä ne miehen 10 omaa jätkäkaveria yleensäkään tekevät sinun kustantamilla juhlilla?

Tuo myös kiinnitti huomiota kun kerroit muussa kohdassa, että keittiön pöydässä SAA syödä kunhan siivoaa jälkensä ja pyyhkii pöydän.

Onko asunto kokonaan miehen ja määrääkö hän kaiken mitä siellä saa ja ei saa tehdä? Missä ihmeessä sitten SAISI syödä ellei keittiön pöydässä? Jossain nurkassako niinkuin ennen ruotimummot ja -vaarit? Syökö mies siis yksin keittiönpöydässä ja sinä saat siinä syödä mainituilla ehdoilla?

Omistusasunto on miehen hankkima ja osallistumme kuluihin 50/50. Mies on tarkka sisustuksesta ja puhtaudesta on ollut alusta saakka. Mies haluaa kutsua enemmistön koska asuntoon ei mahdu kaikkia kavereitani ja sukulaisia, samalla mies haluaa esitellä minulle kaksi uutta kaveriaan. Olen sanonut miehelle etteikö uusia kavereita voisi esitellä muulloin kuin minun syntymäpäivänä, mutta miehen mielestä juhlat ovat hyvä syy kilistellä rennosti. Mies ei halua asuntoon kavereitani ilman hänen lupaansa eli kaikesta pitää kysyä ensin mieheltä. Kun muutimme yhteen pieni vierashuone oli tyhjillään joten sen olen sisustanut kokonaan itse. Mies syö keittiönpöydässä samoin minäkin, mutta helposti nalkuttaa tiskeistä ja muruista vaikka olisin vasta valmistamassa ateriaa. En sotke ja siivoan aina jälkeni mutta mies on hemmetin tarkka kaikesta.

Tämä ei voi olla totta. Ihan hassu provo, jossa lähdettiin tekemään juttua lompakko edellä ja "alta" paljastuukin täysin kohtuutonta shaibaa. Eikä ap silti halua jättää miestä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan tässä pohtii, että miten se 100 € lompakko tuo onnen.. sitten kun sen on saanut, on hetken kivaa ja kohta halutaan 500 € laukkua ja sitten 700 € kenkiä ja sitten 1000 € korua jne.

No siinähän pohdit, luultavasti itseksesi. Ja luultavasti sinulla ei ole vaimoa tai tyttöystävää.

Ei tietenkään koskaan ja ikinä kannata ostaa kenellekään naiselle mitään, se treffeillä tarjottu kahvikupillinen on kaiken pahan alku ja juuri. Jos antaa pahalle pikkusormen se vie koko käden.

Turvallista poikamieselämää!

Taas aikuinen lapsi joka on lahjaa vailla. Ei tuollaisia ulisijoita vaan jaksa.

Minun mieheni antaa melko hirveitä lahjoja joskus, rihkama(!!)koruja, ei edes hopeaa. Mutta myös kukkia ja merkkipäivinä tekee aamiaisen ja tuo sänkyyn. Ja muistaa ne merkkipäivät. Lisäksi tiskaa, vie roskat, on lasten kanssa, hoitaa niitä jotta pääsen joskus johonkin eikä ikinä huuda minulle. Mielummin rihkamakorut ja maailman ihanin mies kuin sadan euron lompakko ja muuten ei niin huomaavainen mies.

Vierailija kirjoitti:

Kun se oikea rakkaus on sitä, että puoliso hieroo niskaa kun sitä särkee. Sitä että hän tuo keittokulhon sänkyyn kun olet sairas. Sitä että hän ottaa kopin lapsista viikonloppuaamuna kun sinua väsyttää. Ja miljoona vastaavaa pientä tekoa joka ikinen päivä. Ei näiden tekemättä jättämistä korvata lahjuksilla, ja toisin päin, pöljä on se joka ei tällaisen kumppanin rinnalla tunne itseään rakastetuksi tuli niitä lahjoja tai ei.

En usko, että ap:lle tai kellekään muullekaan normaalille ihmiselle lahjat ovat se suhteen tärkein sisältö. Tämän ketjun perusteella vaikuttaa siltä, että haluttomuus ostaa lompakko on enemmänkin symboli yleiselle vaivannäön puutteelle. Eli jos joku on puolisosta turhaa tai tyhmää ei hän osta tai tee sitä, vaikka se tekisi toisen iloiseksi. Tai näin minä tämän tulkitsin. Kun ollaan oltu pitkään yhdessä ja on lapsia tuntuu ymmärrettävältä, että ei aina enää osteta lahjoja ja näytetään välittämistä vaikka niillä arjen teoilla. Mutta entäs kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi ja toinen ei ikinä jaksa muistaa edes marketin kukilla? Jaksaako tämmöinen tyyppi itsekin väsyneenä työpäivän jälkeen hieroa puolison kipeitä hartioita? Tuskinpa. Kyse voi olla laajemmasta oman navan tuijottamisesta ja laiskuudesta.

höpöa kaikki lahjat ja kukat ja tavarat. Rakkaus on jotain  ihan muuta.

Muistan kun  ekan vauvan saaneena odotin  lapsen isältä kukkia  ensimmäiseksi äitienpäiväksi. En saanut kukkia silloin enkä myöhemminkään, mutta niin paljon  paljon rakkautta ja välittämistä ja huomaavaisuutta olen saanut  ja myös antanut että avioliittomme kestää hautaan saakka.

Vierailija kirjoitti:

Tiedät itsekseen n vastauksen, et vain halua sitä myöntää. Tuo tyyppi ei ole sinulle oikea. Hän on ilkeä, itsekäs, pihi ja selvästi nauttii päästessään pahoittamaan mielesi. Eikä välitä susta pätkääkään.

Älä jää juonoon suhteeseen pilaamaan elämääsi. Mieti sitäkin että jäämällä huonoon suhteeseen estät hyviä asioita tapahtumasta elämässäsi.

Näin sanoisin ellei tämäkin tarina olisi keksitty.

Kiitos näistä sanoista. En ole ap, mutta erosin suhteesta, jossa toinen ei kyennyt olemaan oikeassa parisuhteessa eikä kyennyt tuntemaan rakkautta, jotain kiintymyksen kaltaista korkeintaan. Olin onneton ja mies myös arvosteli/käyttäytyi itsekkäästi ja piittaamattomasti. Alussa oli erilainen, huomaavaisempi ja vaikutti siltä, että olisi muka aidosti ihastunut.

Mulla on ollu tänään ihan järkyttävä ikävä miestä, koska ehdin hyvän alun aikana rakastumaan. Meinasin jo laittaa viestiä. Yritän puhua itselleni järkeä ja takoa näitä asioita kallooni, mitä te täällä kirjoitatte. Ansaitsen suhteen, jossa minua rakastetaan aidosti ja jossa tunteeni ja tarpeeni otetaan huomioon. Minä en oikeasti halua tuhlata kallisarvoista aikaani huonoon suhteeseen, joka aiheuttaa vain pahaa mieltä.

Silti suru on kova :(.

T. Ohis

Vierailija kirjoitti:

höpöa kaikki lahjat ja kukat ja tavarat. Rakkaus on jotain  ihan muuta.

Muistan kun  ekan vauvan saaneena odotin  lapsen isältä kukkia  ensimmäiseksi äitienpäiväksi. En saanut kukkia silloin enkä myöhemminkään, mutta niin paljon  paljon rakkautta ja välittämistä ja huomaavaisuutta olen saanut  ja myös antanut että avioliittomme kestää hautaan saakka.

Annoitko tai teitkö sinä jotakin jotain kivaa miehellesi hänen ensimmäisen tai myöhempien isänpäivien kunniaksi? 

Vierailija kirjoitti:

Siis en voi ymmärtää mitä iloa on pyydetystä lahjasta?  Toinen vain tekee työtä käskettyä eikä tuossa ole mitään yllätyksellisyyttä, 

Luette korkeintaan otsikon ja aloituksen ja ensin sanotte, että vaadin mieheltä lahjaa mutta yhtäkkiä en vaadi vaan pyydän. Totuus on se, että ehdotin miehelle lahjaa koska täytän pyöreitä.

Vierailija kirjoitti:

Siis mies joutuisi väkisin ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi, ettei toinen jättäisi? Kuulostaa tosirakkaudelta :D :D

Tässä tiivistyy aika olennaisesti ketjussa keskusteltu asia. Eli ”mies joutuisi ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi ettei toinen jättäisi”. Tämä kuvaa monien itsekkäiden miesten ajatuksia. Yleensä rakkaalleen haluaa omasta halusta ostaa lahjoja tai hemmotella muuten niin että se rakas ilahtuisi. Mutta lainaamani mies ei ilmeisesti lainkaan ajattele näin vaan ainoa merkityksellinen asia on että hän joutuisi ostamaan hänen mielestään turhan tavaran. Eli ei häntä kiinnosta mitä puoliso haluaa tai mistä puoliso ilahtuisi vaan pelkästään se mistä hän nauttii. Eli rahaa voi käyttää omiin viinoihin, kavereihin, elektroniikkaan ym mutta puolison toiveilla ei ole merkitystä lainkaan.

Naisille on yleensä ihan luontaista että suurin osa heistä osaa ostaa lahjan josta lahjansaaja voisi ilahtua. Miehillä tuntuu olevan yleistä että he luulevat maailman ja kaiken olevan heitä varten. Muiden toiveilla ei ole merkitystä. Sitten ihmetellään jos tällaisella itsekkäällä käytöksellä ei parisuhde kestäkään.

Ap surin vuoden vanhaa elektroniikkaa jonka menettäisi erossa. Voin kertoa että jäädessäni menetät paljon enemmän. Ja on ihan reilua ehdottaa että jos ostitte sen elektroniikan yhteiseksi niin toki se jolle elektroniikka jää maksaa osan siitä toiselle. Voittehan vaikka pitää kaksin ”huutokaupan” siitä kuinka paljon on valmis maksamaan toiselle yhteisestä laitteesta. Enemmän maksava antaa kyseisen summan toiselle ja pitää laitteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se oikea rakkaus on sitä, että puoliso hieroo niskaa kun sitä särkee. Sitä että hän tuo keittokulhon sänkyyn kun olet sairas. Sitä että hän ottaa kopin lapsista viikonloppuaamuna kun sinua väsyttää. Ja miljoona vastaavaa pientä tekoa joka ikinen päivä. Ei näiden tekemättä jättämistä korvata lahjuksilla, ja toisin päin, pöljä on se joka ei tällaisen kumppanin rinnalla tunne itseään rakastetuksi tuli niitä lahjoja tai ei.

En usko, että ap:lle tai kellekään muullekaan normaalille ihmiselle lahjat ovat se suhteen tärkein sisältö. Tämän ketjun perusteella vaikuttaa siltä, että haluttomuus ostaa lompakko on enemmänkin symboli yleiselle vaivannäön puutteelle. Eli jos joku on puolisosta turhaa tai tyhmää ei hän osta tai tee sitä, vaikka se tekisi toisen iloiseksi. Tai näin minä tämän tulkitsin. Kun ollaan oltu pitkään yhdessä ja on lapsia tuntuu ymmärrettävältä, että ei aina enää osteta lahjoja ja näytetään välittämistä vaikka niillä arjen teoilla. Mutta entäs kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi ja toinen ei ikinä jaksa muistaa edes marketin kukilla? Jaksaako tämmöinen tyyppi itsekin väsyneenä työpäivän jälkeen hieroa puolison kipeitä hartioita? Tuskinpa. Kyse voi olla laajemmasta oman navan tuijottamisesta ja laiskuudesta.

Kyse on minusta nimenomaan siitä laajemmasta itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta miksi ensimmäisenä esimerkkinä pitää takertua kukkiin ja lahjoihin eikä niihin lukuisiin tapoihin joilla ap:n mies kohtelee häntä oikeasti huonosti.

Minä en ole saanut suhteen alussa edes niitä markettikukkia, mutta mies on huomioiva, rakastava ja kunnioittava. Oleellista on minusta se miten toinen ottaa arjessa huomioon. Ei sitä mulkeroa kannata ottaa vaikka se toisikin kukkia eikä sitä timanttia jättää vain siksi ettei se tuo.

Tai no, senkun jätätte, ei se oikeastaan minulta ole pois. Jos ei sellaista miestä osaa arvostaa ei sellaista myöskään ansaitse.

Vierailija kirjoitti:

höpöa kaikki lahjat ja kukat ja tavarat. Rakkaus on jotain  ihan muuta.

Muistan kun  ekan vauvan saaneena odotin  lapsen isältä kukkia  ensimmäiseksi äitienpäiväksi. En saanut kukkia silloin enkä myöhemminkään, mutta niin paljon  paljon rakkautta ja välittämistä ja huomaavaisuutta olen saanut  ja myös antanut että avioliittomme kestää hautaan saakka.

Aivan samaa mieltä, näin myös meillä. Minusta on oikeastaan surullista miten se rakkaus ripustetaan materiaan. En usko, että nämä naiset ovat koskaan kokeneet suhdetta jossa on oikeaa rakkautta ja välittämistä, jos he sekoittavat sen suklaarasioihin ja kukkapuskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap eroa! Poikaystäväsi on itsekäs mul kero. Surullista miten niin moni syyttää ap:ta ahneeksi ja pitää surutta miehen puolta. Onko teillä täydelliset miesystävät jotka lahjovat teitä pyytämättä? Epäilen! Ap:lle toivon parasta ja hyviä sinkkupäiviä kunnes tapaat samanlaiset arvot jakavan hyvän miehen.

Miten niin lahjoo pyytämättä? Onko näin mahdotonta ymmärtää, ettei lahjat ole kaikille se parisuhteen tärkein sisältö? Että jotkut ovat ihan onnellisia sen täydellisen miesystävän tai puolison kanssa, vaikka lahjoja tai kukkapuskia ei ole näkynyt vuosiin?

Kun se oikea rakkaus on sitä, että puoliso hieroo niskaa kun sitä särkee. Sitä että hän tuo keittokulhon sänkyyn kun olet sairas. Sitä että hän ottaa kopin lapsista viikonloppuaamuna kun sinua väsyttää. Ja miljoona vastaavaa pientä tekoa joka ikinen päivä. Ei näiden tekemättä jättämistä korvata lahjuksilla, ja toisin päin, pöljä on se joka ei tällaisen kumppanin rinnalla tunne itseään rakastetuksi tuli niitä lahjoja tai ei.

Kyllä mutta tuossahan on pointtina juuri se että puoliso tekee asioita joista se puoliso ilahtuu ja joita se puoliso toivoo. Oli se sitten mitä tahansa, palveluksia, hellittelyjä, lahjoja tai mitä vain.

Jos minä ilahdun sekä hieronnasta että lahjasta (ja mies tietää sen) niin miksi ihmessä en pahastuisi jos hän ei lahjaa hanki? Silloinhan hän jättää käyttämättä mahdollisuuden tehdä minut iloiseksi ja vieläpä syntymäpäivänäni.

Minusta on vaan vastenmielinen ajatus, että materia sekoitetaan noin läheisesti sellaisiin käsitteisiin kuin rakkaus ja arvostus ja huomioiminen. Jos on noin tärkeää, että sitä rakkautta osoitetaan nimenomaan ostamalla tavaroita, niin minun mielestäni arvomaailma on silloin jotenkin kierossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan ei vastaa siihen että mitä sitten pitäisi tehdä jos puoliso ei koskaan osta mitään lahjaa vaikka itse toivoisi saavansa myös lahjan (koska ostaa puolisolle joka kyllä mielllään ottaa saamansa lahjat vastaan) ? Jos siis asiassa ei saa esittää toivetta toiselle?

Ja on ihan turha väittää että on materailisti jos toivoo puolison ostavan joululahjan tai synttärilahjan ja erityisesti suhteen alkuvuosina vielä.

Tämä on hauskin. Raha ja tavarat on hirveän tärkeitä, mutta silti on turha väittää henkilöä materialistiksi. Vähän kuin sanoisi, että en mä mustista tykkää mutta turha väittää rasistiksi. 🙄 Se ettei totuus miellytä ei tee sitä epätotta.

Ei sillä, ihan vapaasti saa niitä lahjoja pitää tärkeänä ja suuttua jos ei niitä tule. Mutta kyllä silloin on nimenomaan materialisti. Vai mitä sinä oikein kuvittelet käsitteen "materialistin" tarkoittavan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

höpöa kaikki lahjat ja kukat ja tavarat. Rakkaus on jotain  ihan muuta.

Muistan kun  ekan vauvan saaneena odotin  lapsen isältä kukkia  ensimmäiseksi äitienpäiväksi. En saanut kukkia silloin enkä myöhemminkään, mutta niin paljon  paljon rakkautta ja välittämistä ja huomaavaisuutta olen saanut  ja myös antanut että avioliittomme kestää hautaan saakka.

Aivan samaa mieltä, näin myös meillä. Minusta on oikeastaan surullista miten se rakkaus ripustetaan materiaan. En usko, että nämä naiset ovat koskaan kokeneet suhdetta jossa on oikeaa rakkautta ja välittämistä, jos he sekoittavat sen suklaarasioihin ja kukkapuskiin.

Jos tyttöystävä tai vaimo tykkää suklaasta tai kukista miksei silloin osta niitä hänelle. Ei se ole mitään rakkauden sekoittamista. Jos poikaystävä tai mies tykkää vaikka ruuvimeisseleistä niin miksi ei joskus ostaisi ruuvimeisseli hänelle. Rakkaushan on juuri sitä, että haluaa tietää tai ottaa selville mistä toinen tykkää ja haluaa ilahduttaa toista joskus antamalla asioita joista se toinen tykkää. En osaa ollenkaa ajatella, ettrakkaus olisi vain asioita a, b ja c. Mutta ei missään nimessä asioita d, e ja f.

Käännän asian toisinpäin. Mitä pahaa on ostaa joskus kukkia tai suklaata. Tai ruuvimeisseli tai porakone. Niän esimerkkinä.

Voi ostaa myös miehelle suklaata ja naiselle porakoneen. Riippuu persoonasta.

Miten se on jotenkin huonoa rakkauden osoittamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mies joutuisi väkisin ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi, ettei toinen jättäisi? Kuulostaa tosirakkaudelta :D :D

Tässä tiivistyy aika olennaisesti ketjussa keskusteltu asia. Eli ”mies joutuisi ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi ettei toinen jättäisi”. Tämä kuvaa monien itsekkäiden miesten ajatuksia. Yleensä rakkaalleen haluaa omasta halusta ostaa lahjoja tai hemmotella muuten niin että se rakas ilahtuisi. Mutta lainaamani mies ei ilmeisesti lainkaan ajattele näin vaan ainoa merkityksellinen asia on että hän joutuisi ostamaan hänen mielestään turhan tavaran. Eli ei häntä kiinnosta mitä puoliso haluaa tai mistä puoliso ilahtuisi vaan pelkästään se mistä hän nauttii. Eli rahaa voi käyttää omiin viinoihin, kavereihin, elektroniikkaan ym mutta puolison toiveilla ei ole merkitystä lainkaan.

Naisille on yleensä ihan luontaista että suurin osa heistä osaa ostaa lahjan josta lahjansaaja voisi ilahtua. Miehillä tuntuu olevan yleistä että he luulevat maailman ja kaiken olevan heitä varten. Muiden toiveilla ei ole merkitystä. Sitten ihmetellään jos tällaisella itsekkäällä käytöksellä ei parisuhde kestäkään.

Minä olen tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja ja olen 35-vuotias nainen. Mun mielestä lahjan idea on se, että toinen antaa lahjan jos haluaa, silloin kun se on vapaaehtoista niin se tulee sydämestä. Jos toinen ei halua antaa lahjaa, ehkä se ei hänen mielestään ole kovin tärkeää eikä sellainen ihminen luultavasti odota itsekään saavansa lahjoja. Kun rakkaudelle aletaan laittaa ehtoja niin metsään mennään. Ihmiset tulisi hyväksyä sellaisena kuin ne on, rakastaa sellaisena kuin ne on eikä yrittää pakottaa muita käyttäytymään vallitsevan kulttuurin ja ryhmäpaineen asettaman mallin mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

höpöa kaikki lahjat ja kukat ja tavarat. Rakkaus on jotain  ihan muuta.

Muistan kun  ekan vauvan saaneena odotin  lapsen isältä kukkia  ensimmäiseksi äitienpäiväksi. En saanut kukkia silloin enkä myöhemminkään, mutta niin paljon  paljon rakkautta ja välittämistä ja huomaavaisuutta olen saanut  ja myös antanut että avioliittomme kestää hautaan saakka.

Aivan samaa mieltä, näin myös meillä. Minusta on oikeastaan surullista miten se rakkaus ripustetaan materiaan. En usko, että nämä naiset ovat koskaan kokeneet suhdetta jossa on oikeaa rakkautta ja välittämistä, jos he sekoittavat sen suklaarasioihin ja kukkapuskiin.

Jos tyttöystävä tai vaimo tykkää suklaasta tai kukista miksei silloin osta niitä hänelle. Ei se ole mitään rakkauden sekoittamista. Jos poikaystävä tai mies tykkää vaikka ruuvimeisseleistä niin miksi ei joskus ostaisi ruuvimeisseli hänelle. Rakkaushan on juuri sitä, että haluaa tietää tai ottaa selville mistä toinen tykkää ja haluaa ilahduttaa toista joskus antamalla asioita joista se toinen tykkää. En osaa ollenkaa ajatella, ettrakkaus olisi vain asioita a, b ja c. Mutta ei missään nimessä asioita d, e ja f.

Käännän asian toisinpäin. Mitä pahaa on ostaa joskus kukkia tai suklaata. Tai ruuvimeisseli tai porakone. Niän esimerkkinä.

Voi ostaa myös miehelle suklaata ja naiselle porakoneen. Riippuu persoonasta.

Miten se on jotenkin huonoa rakkauden osoittamista?

Samaa mieltä. Välillä tässä ketjussa alkaa kuulostaa siltä, että lahjojen antaminen olisi itsessään jotenkin paha asia. Jos kumpikaan kumppaneista ei osta toisilleen lahjoja eikä niitä kaipaa niin ongelmaa ei ole. Mutta jos toinen huolella miettii puolisolle kivan synttärilahjan ja tämä ottaa sen tyytyväisenä vastaan, mutta ei ikinä itse näe vastaavaa vaivaa niin onhan siinä ristiriita.

Mun lähes 10 vuoden avomieheni on yleisesti tosi ajattelevainen ihminen ja valmis näkemään läheistensä eteen paljon vaivaa. Mulle hän osoittaa välittämistä näillä kuuluisilla arjen pienillä teoilla, mutta me kumpikin tykätään juhlistaa synttäreitä, joulua ja vuosipäivää erilaisilla aktiviteeteilla ja lahjoilla. Kumpikin tuntee toisen maun ja jos mies mainitsee jonkun tarpeen/toiveen pistän asian muistiin ja toisin päin. Esimerkiksi jokin vuosi avomieheni antoi mulle lahjaksi erään keräilyesineen, mitä olin pitkään etsiskellyt ja arvostan tosi paljon hänen vaivannäköään asian eteen (se ei ollut kovin kallis). Joinakin vuosina jos kummempia tarpeita tai toiveita ei ole niin ollaan sovittu, että ei kumpikaan osteta mitään. Tällöin käytetään usein tuo lahjoissa säästetty summa vaikka ravintolailtaan. Eli kumpikin arvostaa toisen vaivannäköä ja huolella mietittyjä lahjoja, mutta lahjan saaminen ei silti ole itseisarvo.

Kai jotkut vaan tykkää enemmän kehitellä ja antaa lahjoja muille kuin toiset. Myös esimerkiksi mun isäni on tehnyt aina sekä synttäreinä, että äitienpäivänä äidilleni ainakin herkkuaaimaisen. Lisäksi hän usein antaa yhä merkkipäivinä kukkia tai vaikkapa hajuveden ja äiti keksii vastavuoroisesti isälle jotain. :) Velvollisuuden takia kaiken maailman krääsän antaminen ei ole musta järkevää. Ja kuinka moni oikeasti haaveilee saavansa jotain tosi arvokkaita status lahjoja puolisoltaan? Enemmän tärkeää on se ajatus varmaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mies joutuisi väkisin ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi, ettei toinen jättäisi? Kuulostaa tosirakkaudelta :D :D

Tässä tiivistyy aika olennaisesti ketjussa keskusteltu asia. Eli ”mies joutuisi ostamaan jonkun turhana pitämänsä tavaran lahjaksi ettei toinen jättäisi”. Tämä kuvaa monien itsekkäiden miesten ajatuksia. Yleensä rakkaalleen haluaa omasta halusta ostaa lahjoja tai hemmotella muuten niin että se rakas ilahtuisi. Mutta lainaamani mies ei ilmeisesti lainkaan ajattele näin vaan ainoa merkityksellinen asia on että hän joutuisi ostamaan hänen mielestään turhan tavaran. Eli ei häntä kiinnosta mitä puoliso haluaa tai mistä puoliso ilahtuisi vaan pelkästään se mistä hän nauttii. Eli rahaa voi käyttää omiin viinoihin, kavereihin, elektroniikkaan ym mutta puolison toiveilla ei ole merkitystä lainkaan.

Naisille on yleensä ihan luontaista että suurin osa heistä osaa ostaa lahjan josta lahjansaaja voisi ilahtua. Miehillä tuntuu olevan yleistä että he luulevat maailman ja kaiken olevan heitä varten. Muiden toiveilla ei ole merkitystä. Sitten ihmetellään jos tällaisella itsekkäällä käytöksellä ei parisuhde kestäkään.

Minä olen tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja ja olen 35-vuotias nainen. Mun mielestä lahjan idea on se, että toinen antaa lahjan jos haluaa, silloin kun se on vapaaehtoista niin se tulee sydämestä. Jos toinen ei halua antaa lahjaa, ehkä se ei hänen mielestään ole kovin tärkeää eikä sellainen ihminen luultavasti odota itsekään saavansa lahjoja. Kun rakkaudelle aletaan laittaa ehtoja niin metsään mennään. Ihmiset tulisi hyväksyä sellaisena kuin ne on, rakastaa sellaisena kuin ne on eikä yrittää pakottaa muita käyttäytymään vallitsevan kulttuurin ja ryhmäpaineen asettaman mallin mukaisesti.

Kirjoitat että ihmistä tulee rakastaa sellaisena kuin on. Eli eikö apn miehen tulisi silloin rakastaa apta ihmisenä joka haluaisi edes joskus lahjan rakkaaltaan.

Tiedän monia miehiä jotka haluavat ehdottomasti lahjoja mutta eivät halua itse niitä antaa rakkaalleen. Eikö tuo apn miehenkin kommentti kerro tällaisesta että hän haluaa kutsua apn järjestämiin ja kustantamiin apn juhliin ennemmin omat kaverinsa kuin apn kaverit. Ja lahjan tulee olla "yhteiseen hyvään eli miehen ja hänen kavereidensa alkoholiin käytetty raha".

Toisekseen pistää kommentissasi silmään että joutui ostamaan turhana pitämänsä asian aplle. Eikö apn haluja tai toiveita tarvi rakastaa. Vain miehen mielipiteellä on merkitys? Ja ennenkaikkea tuo että rakkaansa yhtä kohtuullista toivetta voi pitää turhana tavarana. En voi ymmärtää.

Ja ei en ostanut miehelle lahjaa eikä mies minulle viime vuosina. Olemme sopineet näin koska meillä on aikalailla kaikki mitä tarvitsemme. Mutta onneksi osaamme muuten hemmotella toisiamme. Ja osoittaa rakkautta, kunnioitusta ja arvostusta toisillemme. Silti en pidä pahana että osa ihmisistä toivoo rakkaaltaan jonkin lahjan esim syntymäpäivänä. Ymmärrän että mielipiteitä ja tapoja on monia. Mutta tuollainen itsekkyys kuin apn miehellä on minusta todella vastenmielistä. Enkä tarkoita todellakaan tuota lompakkoa vaan kaikkea apn kertomaa. Lisäksi mies on vielä vanha eli tuskin kyse nuoruuden ajattelemattomuudesta vaan ihan pihistä ja itsekkäästä luonteesta.