Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7620)
Vierailija kirjoitti:
Sieltä on isopalkkaisia virkoja tulossa Naton piikkiin ja muuta etua joillekin ja into on jauhojengillä kova kovistella. Ei ole mitään realismia siinä että nurkkaanajettu Karhu tekaisee aika yllättäviä ratkaisuja - kuhan vaan uhotaan. Ei ole oikeasti mitään muuta odotettavissa kuin yllätyskäänne kun tuota ajetaan nyt piippuun tuota kokonaistilannetta.
jokainen näkee mihin Suomea ajetaan: uhrattavaksi. Ihan kuin Ukrainalle jo tehtiin.
Voin vaan tarjota realiteetteja, kun ollaan unessa yhä.
Ihan oikeesti? :D Jos oisit edes vähän hienovaraisempi, niin saattaisit olla vähän uskottavampi.
Mun mielipiteenä on, että ihan sama mitä se pikkumies idässä rähjää ja uhoaa. Sen maailma on nyt katoamassa kovaa vauhtia. Ja siis pitäiskö sille antaa periksi kun se pelottelee? Oisko Hitlerille pitäny antaa kans loputtomiin periksi? Tarkoitan, että tulee mitä tulee, niin sille itänaapurin terroristijohtajalle ei pidä antaa periksi. Ai miksi? Koska hän on todistetusti sotarikollinen. Jos sellaselle antaa periksi, niin hän haluaa kohta lisää. Ei se tyydy mihinkään. Eikä meillä länsimaissa ole moraalista oikeutta suostua mihinkään hänen hallintonsa pyyntöihin. He ovat tehneet venäjästä kansanmurhaa suorittavan paariavaltion. Vaikka tulisi minkälainen "yllätysveto" tahansa, niin siihen on vastattava. Suomea ajetaan uhrattavaksi? Aha. Kuten Ukrainaa? Ahaa... Eiköhän toi idän ihmemaa kyllä ole tehnyt ukrainalaisista uhreja ihan omineen. Jos venäjä pysyisi omien rajojensa sisällä, ja kunnioittaisi ihmisoikeusia, ja omia kansalaisiaan, niin mitään tästä ei tapahtuisi. Vika on vain ja ainoastaan siellä.
Ja voi että sentään. "Voin vaan tarjota realiteetteja, kun ollaan unessa yhä." :D Toi on kanssa niin väsynyt, ja perinteinen trollien, sekä salaliittouskovaisten ilmaisu, ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Tyypillinen harhakuvitelma, joka kuvasta juuri sitä, että on "herännyt", ja nimen omaan sitä. Herännäinen, joka kuvittelee, että on ainoa kuka on oikeassa. Tai sitten trolli. Tuskin sentään maksettu sellainen, koska tarinat sen verran läpinäkyviä ja laiskoja, että menis propagandakoneiston rahat ihan hukkaan. Kannattais herätä, ja tepsuttaa venäjälle, kun täällä ei noi läpät mene läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stetsonista heitän: jos ne sekopäät käyttää jotain taktista, niin luulisin, että noin Kemin-Sallan korkeudelle kannattaisi lähteä. Siis jos jotain pelkää. Olin 21v. kun Tserno sattui. Eipä ole syöpää; äiti nukkui pois (A.), isovanhemmatkin ikänsä puolesta.
Jotkut luulee, että jodipiilleri on se ydinviitta. Eipä olla yhtäkään tabua syöty, ja silti mennään/mentiin. Lapset niitä tarvitsee, jos hekään.
Taktinen ydinpommi on pieni, paikallinen.
Strateginen on se iso pommi.Minä olin teini Tsernobylin aikaan, eikä sitä voi verrata ihan nykyiseen tilanteeseen siksikään, että se onnettomuus salattiin silloin ja se, että Suomeen tuli säteilyä paikoittain. Nyt tieto tulisi nopeasti ja olisi mahdollisuus suojautua, kun vielä tiedetään tuulen suunta yms. Ei tarvitse mihinkään Lappiin lähteä, vähän kummallinen ajatus, ja täysin mahdotonkin. Et ehdi ajaa kovin pitkälle, kun laskeuma liikkuu paljon nopeammin. Kotonasi/omalla paikkakunnallasi ehdit suojautua kuitenkin.
Jodipilleri suojaa kilpirauhasta, johon voi syntyä vairio ja vajaatoiminta radioaktiivisen jodin seurauksena. Syöpä ei ole siis se pääongelma laisinkaan. Kilpirauhasen vajaatoimintaan tarvitsee elinikäisen päivittäisen lääkityksen, eikä sitä riitä kaikille. Se olisi siis erittäin iso ongelma koko kansan toimintakyvylle.
Tsernobilistä on luulo, ettei se aiheuttanut vaurioita Suomessa mutta kyllä se aiheutti. Esim on alueita joilla kilpirauhassyöpä on 8 kertaa yleisempää kuin muualla. Ja Kilpirauhasen vajaatoimintakin varmaan yleisempää. Oli vaan kielletty infoamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Maanpetturiksi leimasit itse ja käytit sitä sanaa. Mitäs läksit. Lopeta larppaamasta kovista, sillä kaltaisesi uhoaja on ensimmäisenä luikkimassa tiehensä tosipaikoissa. Henkisesti kehittymättömän tunnistaa jo parista sanasta. Uhoa on, kypsyyttä ei.
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, kun se "kilppari" voi sattua (tai olla sattumatta) ihan kenelle vaan.
Luitteko te tuota mun kirjoitusta???
Rautalangasta: olen 57v, ja Tserno sattui silloin kun olin 21v. Ja kilpparikokeet aina puhtaat.
Ei ole kilpparia, eikä ollut äitillä (eikä isälläkään) eikä isovanhemmilla.
Noniin, hopihopi ostamaan apteekkiin viimeiset joditabut :))))
(vessapaperia sais kuulemma halvalla ....)
N vai M ja sano alue noin suurinpiirtein, jos voit, katson oliko laskeuma-alueita. Naisillehan se aiheutti enemmän tuhoa kilppariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Maanpetturiksi leimasit itse ja käytit sitä sanaa. Mitäs läksit. Lopeta larppaamasta kovista, sillä kaltaisesi uhoaja on ensimmäisenä luikkimassa tiehensä tosipaikoissa. Henkisesti kehittymättömän tunnistaa jo parista sanasta. Uhoa on, kypsyyttä ei.
Opettele lukemaan, kiitos. Lainaus tekstistäni: "En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit". :D
Toi sun mussutus menee nyt ihan hukkaan. Sä et tiedä minusta yhtään mitään. Sun kommenteista taas pystyy lukemaan paljonkin. Henkisesti kehittymättömäksi sanot? Lukaiseppa noi omat kommenttisi läpi. Toistat samaa uudestaan ja uudestaan, kuin rikkinäinen vinyyli. Jatkuvia yhden lauseen syytöksiä, joissa samoja sanoja, teemoista puhumattakaan. Yritä enemmän.
Lumikengät tai leveät hangella kantavat sukset, jos tulee paljon lunta kuten viime vuonna. Jos sähköt ei toimi ja aurauskalusto ei ole käytössä. Potkukelkk,a tai pulkka, jossa voi kuljettaa tavaraa on myös aika hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Stetsonista heitän: jos ne sekopäät käyttää jotain taktista, niin luulisin, että noin Kemin-Sallan korkeudelle kannattaisi lähteä. Siis jos jotain pelkää. Olin 21v. kun Tserno sattui. Eipä ole syöpää; äiti nukkui pois (A.), isovanhemmatkin ikänsä puolesta.
Jotkut luulee, että jodipiilleri on se ydinviitta. Eipä olla yhtäkään tabua syöty, ja silti mennään/mentiin. Lapset niitä tarvitsee, jos hekään.
Ketjussa on meitäkin jotka ovat selvinneet sekä TsarBomban tapauksesta, että Tsernosta. t: allekirjoitan

Olet hyvin kypsymätön, sillä tällaisina aikoina uhoilet palstalla miten käyt omien suomalaisten kimppuun, mikä on pöyristyttävää uhoa ja riidan ja epäsovun kylvämistä. Missä on sinun vastuusi? Kerrot muutamalla sanalla itsestäsi kaiken.

Sekä Coronasta sairastumatta. Luojaa on kiittäminen siis.
Vierailija kirjoitti:
Lumikengät tai leveät hangella kantavat sukset, jos tulee paljon lunta kuten viime vuonna. Jos sähköt ei toimi ja aurauskalusto ei ole käytössä. Potkukelkk,a tai pulkka, jossa voi kuljettaa tavaraa on myös aika hyvä.
Nuorilla on nyt skeittilautoja, siihen laukku kiinni ja kulkee melkein missä vaan, ei tarvi kantaa. Halvin maksaa jotain 20 e. Ja on riittävän kestävä.

Miten minä uhoilin? Vastaa nyt edes siihen, kun ei muihin näytä mitään vastausta irtoavan. Minun vastuuni? No, ehkä siinä, että yritän paljasta trolleja, ja juurikin niitä tarkoituksella epäsopua ja misinformaatiota levittäviä tyyppejä. Kyllä mulla tossa oli aika paljon enemmän kuin muutama sana tekstiä aiemmin :D Mutta kerrohan, mitä minä kerroin itsestäni? Ai niin, sä et vastaile kysymyksiin. Olisi kiva tietää, että oletko myös rokotevastainen. Vai oletko niitä, ketkä vaihtoi rokotevastaisuuden lennosta pro-putinismiin tossa helmikuun loppupuolella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Mitä tapahtui New Orleansissa?
Ihmiset joilla ei ollut mahdollisuuksia evakuoitua alueelta etsivät epätoivoisesti hylätyistä taloista puhdasta vettä, ruokaa, lääkkeitä jne.. Mikä on minusta ihan fair game. Ei siellä mitään taulutelkkareita käyty naapurilta ryöstämässä, vaikka jotkut hölmöläiset jäi niitäkin puolustamaan.
Noiden tapahtumien uutisointia on kritisoitu ihan aiheesta.Kyllä siellä joukossa oli myös ihan aitoja varkaita. Kaikissa katastrofeissa tapahtuu sama; joidenkin mieleen tulee vain ajatus siitä, että nyt on mahdollisuus rikastua. Rahanhimo voittaa kaiken muun.
Aivan varmasti! Mutta se ei ole vastaus kysymykseen: Mitä tapahtui New Orleansissa? Median maalaama kuva ja tutkittu tieto kertoo hyvin eri tarinan.
On se osa vastausta. Se mistä sinä puhut on vähän off topic tähän ketjuun. Se, että media ja viranomaiset tekivät siellä virheitä ei saa estää siitä kertomista, että myös oikeita roistoja oli liikkellä. Kuten aina vastaavissa tilanteissa.
Ei ollut off topic vaan rautalangasta vääntäen selitetty niille jotka ei vielä tiedä miksi tuo kyseinen tapahtuma ei ole mikään todiste siitä että ihmiset käyttäytyisivät kuin pedot kriisin keskellä. Se väite on tieteessäkin debunkattu. Ikävä kyllä monet muodostaa mielikuvansa suosittuun katastrofi fiktioon.
No amerikkalaiset leffathan ne syöttää ihmisille sitä ainaista uhkakuvaa, että jos ei ole korona asekaapillista aseita niin naapuri vie ne voileivät. Ja siellähän ne ovat oppineet aivopesulla olemaan kaikkia vastaan sodassa 24/h. On oikein tehtailtu katastrofielokuvia joissa on maan alla elukkajoukkioita jotka vaanivat sinua ja lisää avaruudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumikengät tai leveät hangella kantavat sukset, jos tulee paljon lunta kuten viime vuonna. Jos sähköt ei toimi ja aurauskalusto ei ole käytössä. Potkukelkk,a tai pulkka, jossa voi kuljettaa tavaraa on myös aika hyvä.
Nuorilla on nyt skeittilautoja, siihen laukku kiinni ja kulkee melkein missä vaan, ei tarvi kantaa. Halvin maksaa jotain 20 e. Ja on riittävän kestävä.
Kevyt Penny-lauta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Maanpetturiksi leimasit itse ja käytit sitä sanaa. Mitäs läksit. Lopeta larppaamasta kovista, sillä kaltaisesi uhoaja on ensimmäisenä luikkimassa tiehensä tosipaikoissa. Henkisesti kehittymättömän tunnistaa jo parista sanasta. Uhoa on, kypsyyttä ei.
Opettele lukemaan, kiitos. Lainaus tekstistäni: "En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit". :D
Toi sun mussutus menee nyt ihan hukkaan. Sä et tiedä minusta yhtään mitään. Sun kommenteista taas pystyy lukemaan paljonkin. Henkisesti kehittymättömäksi sanot? Lukaiseppa noi omat kommenttisi läpi. Toistat samaa uudestaan ja uudestaan, kuin rikkinäinen vinyyli. Jatkuvia yhden lauseen syytöksiä, joissa samoja sanoja, teemoista puhumattakaan. Yritä enemmän.
Olet hyvin kypsymätön, sillä tällaisina aikoina uhoilet palstalla miten käyt omien suomalaisten kimppuun, mikä on pöyristyttävää uhoa ja riidan ja epäsovun kylvämistä. Missä on sinun vastuusi? Kerrot muutamalla sanalla itsestäsi kaiken.
Miten minä uhoilin? Vastaa nyt edes siihen, kun ei muihin näytä mitään vastausta irtoavan. Minun vastuuni? No, ehkä siinä, että yritän paljasta trolleja, ja juurikin niitä tarkoituksella epäsopua ja misinformaatiota levittäviä tyyppejä. Kyllä mulla tossa oli aika paljon enemmän kuin muutama sana tekstiä aiemmin :D Mutta kerrohan, mitä minä kerroin itsestäni? Ai niin, sä et vastaile kysymyksiin. Olisi kiva tietää, että oletko myös rokotevastainen. Vai oletko niitä, ketkä vaihtoi rokotevastaisuuden lennosta pro-putinismiin tossa helmikuun loppupuolella?
Jos ei vastata ehkä kysymys ei ole merkittävä tai siihen on jo vastaus. Mutta sinun on siihen vastattava itse. Lopet nyt tämä muihin kirjoittajiiin kohdistuva uho ja viha. Tämä on preppausketju jossa on hyviäkin neuvoja monille. Nyt ei ole kyse sinusta. On muuta.
Olen selvinnut Tsar Bombasta ja Tsernosta ja Coronasta sairastumatta ja enköhän selviä kaltaisestasi suunpieksäjästäkin vielä. Sinä et keskustele vaan vedät itseesi kaiken huomion. Se ei kriisiaikana oikein toimi. Silloin ei olla navan ympärillä, pelkästään.
Minä ilmoitan ainakin eteenpäin jokaisen joka uhoaa napsivansa muita suomalaisia mielipiteestä hengiltä. Hoitoon kuuluvat. Tämä on demokratia, huvittavaa että se joka muka puolustaa vielä Suomea on ensimmäisenä omiaan uhoamassa tppamaan. Survivalistina ilmoitan, noista ihmisistä on oikeasti vaaraa, joka aikana.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuisi, jos Putin tekisi kaikista pahimman? Näin laajalle taktisen ydinaseen laskeuma leviäisi
Stukin ylitarkastaja Antero Kuusi muistuttaa ilma- ja maaräjähdyksen eroista.Minkälainen ydinlaskeuma syntyisi jos Venäjä käyttäisi kymmenen kilotonnin taktisia ydinaseita Itä-Ukrainassa?
Fyysikko Ivan Stepanovin piirtämissä karttakuvissa ydinlaskeuman pitkä keltainen häntä ulottuu pitkälle. Stepanov on tehnyt laskelmansa olettaen, että Venäjä tekisi maaräjäytyksiä kymmenen kilotonnin ydinaseilla Itä-Ukrainassa.
Asiantuntijat pitävät epätodennäköisenä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin käyttäisi ydinasetta Ukrainassa. Putinin koventuneet puheet ovat kuitenkin lisänneet keskustelua ydinaseiden riskeistä. Erityisesti on spekuloitu, että Venäjä voisi käyttää pienempiä niin kutsuttuja taktisia ydinaseita.
Maassa vai ilmassa?
Sätellyturvakeskuksen ylitarkastaja Antero Kuusi arvioi Iltalehdelle Stepanovin laskelmaa ydinlaskeumista.Ydinaseen laskeuman vaikutus riippuu todella paljon siitä, millä korkeudella ydinase räjäytetään, Kuusi sanoo.
Ilmaräjäytyksessä ydinase räjäytetään niin, että tulipallo ei koske maata. Pintaräjähdyksessä räjähdyksen tulipallo osuu maahan.
Maaräjäytys imee maasta materiaalia, joka tulee lähellä alas, Kuusi selittää.
Ilmaräjähdyksessä lämpö ja paine ulottuvat laajimmalle, joten sitä pidetään yleensä todennäköisimpänä ydinaseen käyttötapana, Kuusi kertoo.
Ilmakehään
Mitä korkeammalle radioaktiivinen aine nousee, sitä vähemmän vaarallinen laskeuma on.Pintaräjähdyksessäkin osa aineesta nousee hyvin korkealle, se osa joka ei tule lähialueella alas. Ilmaräjähdyksessä kaikki radioaktiiviset aineet nousevat ylös, Kuusi sanoo.
Tällöin radioaktiiviset aineet nousevat niin korkealle, että niiltä kestää viikkoja tulla maan pinnalle.
Tässä vaiheessa isoin aktiivisuus on tietenkin ehtinyt luontaisesti hajota, Kuusi sanoo.
Tällaista laskeumaa havaittiin aikoinaan ydinasekokeiden seurauksena. Ero räjäytystapojen välillä tarkoittaa, ettei ydinlaskeuman suuruutta voi laskea suoraan ydinaseen koosta.
Tsar Bomban helma käväisi myös maassa. Käsittääkseni tällaisen pommin räjäyttäminen vaatii myös sää ja aikatauluosuuksia esim tietyn ajan, auringonaseman jne. Ei ole helppoa hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Maanpetturiksi leimasit itse ja käytit sitä sanaa. Mitäs läksit. Lopeta larppaamasta kovista, sillä kaltaisesi uhoaja on ensimmäisenä luikkimassa tiehensä tosipaikoissa. Henkisesti kehittymättömän tunnistaa jo parista sanasta. Uhoa on, kypsyyttä ei.
Opettele lukemaan, kiitos. Lainaus tekstistäni: "En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit". :D
Toi sun mussutus menee nyt ihan hukkaan. Sä et tiedä minusta yhtään mitään. Sun kommenteista taas pystyy lukemaan paljonkin. Henkisesti kehittymättömäksi sanot? Lukaiseppa noi omat kommenttisi läpi. Toistat samaa uudestaan ja uudestaan, kuin rikkinäinen vinyyli. Jatkuvia yhden lauseen syytöksiä, joissa samoja sanoja, teemoista puhumattakaan. Yritä enemmän.
Olet hyvin kypsymätön, sillä tällaisina aikoina uhoilet palstalla miten käyt omien suomalaisten kimppuun, mikä on pöyristyttävää uhoa ja riidan ja epäsovun kylvämistä. Missä on sinun vastuusi? Kerrot muutamalla sanalla itsestäsi kaiken.
Miten minä uhoilin? Vastaa nyt edes siihen, kun ei muihin näytä mitään vastausta irtoavan. Minun vastuuni? No, ehkä siinä, että yritän paljasta trolleja, ja juurikin niitä tarkoituksella epäsopua ja misinformaatiota levittäviä tyyppejä. Kyllä mulla tossa oli aika paljon enemmän kuin muutama sana tekstiä aiemmin :D Mutta kerrohan, mitä minä kerroin itsestäni? Ai niin, sä et vastaile kysymyksiin. Olisi kiva tietää, että oletko myös rokotevastainen. Vai oletko niitä, ketkä vaihtoi rokotevastaisuuden lennosta pro-putinismiin tossa helmikuun loppupuolella?
Jos ei vastata ehkä kysymys ei ole merkittävä tai siihen on jo vastaus. Mutta sinun on siihen vastattava itse. Lopet nyt tämä muihin kirjoittajiiin kohdistuva uho ja viha. Tämä on preppausketju jossa on hyviäkin neuvoja monille. Nyt ei ole kyse sinusta. On muuta.
Olen selvinnut Tsar Bombasta ja Tsernosta ja Coronasta sairastumatta ja enköhän selviä kaltaisestasi suunpieksäjästäkin vielä. Sinä et keskustele vaan vedät itseesi kaiken huomion. Se ei kriisiaikana oikein toimi. Silloin ei olla navan ympärillä, pelkästään.
I rest my case :)
Sulla on "hieno" tapa syytellä muita siitä mitä itse teet. Eli voisin sanoa sulle saman. Palaa sinäkin aiheeseen, äläkä vain uhoile ja hauku toisia. Sä lähdet kaikessa välittömästi toisten henkilöön puuttuviin kommentteihin, ja kun joku vähän antaa takaisin, syytät siitä. Klassista. Ei kuitenkaan toimi. Eiköhän se suunpieksijä löydy ihan sieltä sun näppäimistön takaa. Seuraavaksi varmaan alat ilmoittelemaan mun kommetteja ylläpidolle poistettaviksi. Eikös se ole se sun tapa toimia yleensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt se putintrolli puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. 😀 Tiedoksi, ettei se huijaa ketään.
Vastasin vaan samaan tyyliin. Paranoijasi on uskomaton. Sinulla ei ole mitään oikeutta leimata suoamalaista täällä putintrolliksi, tämä maa kuuluu luultavasti enemmän vielä minulle muutenkin kuin sinulle ikinä. Et vaan tajua sitä, miksi.
Putininkin mielestä tämä maa kuuluu hänelle enemmän kuin meille! Ootte samiksii!
Erotuksena vaan että en ole mitenkään venäläinen vaan suomalainen. Ja meitä on juurtuneita paljon. Ei tuollaisia maan myyviä raukat ne menkööt mertentaa tyyppejä. Sinnehän ne pötkivät viimeksi ja niin nytkin ja jättävät bahukset ja lapset kenen käsiin jäävät.
Sinähän se olet toivottamassa Putinin tänne tervetulleeksi vetämällä housut alas ja valmiiksi pyllistämällä, ja myisit vaikka mummosi Venäjän tähden. Minä taas ilmoitan että tervehdin ruudilla jokaista putinistia joka tulee tuon rajan yli meidän kansaa ja maata rskaamaan. Koskee myös maanpettureita.
Sinä tässä olet se suomaisten pahin leimaaja ja canceloija. Eli todellinen maanpetturi. On taas kunnon uho päällänsä, todellakin. Paljastat vaan itsesi pahemman kerran. Tuolla sinun hengelläsi kylvät vaan vihaa ja tuhoa maahamme. Lopeta larppaaminen ja kasva mieheksi.
Tiedätkö mistä tietää, että olet joko trolli, tai sitten salaliitto/putinhurahtanut? Et vastaa kysymyksiin, ja jauhat tuota samaa toisia syyttelevää litaniaa uudestaan ja uudestaan. En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit, mutta voitko selittää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä leimaajalla ja canceloijalle? Ei ihan nyt aukea. Mikä henki sitä vihaa nyt kylvää? Kun kerran hengellään joku kylvää sun mielestä. Eli vihaa ja tuhoa kylvämään pitäis päästä kylvämään naapurin pikkuhitler? Yksinoikeudella. Maanpetturiksi nimittely on kans niin väsynyt juttu, ettei se vetoa enää kehenkään. Eripuraa kylvät kyllä lähinnä sinä. Harmi vain, ettei eripura leviä, vaan erimielisyys koskee vain sun vouhottamista.
Luovuta jo. Ei sun puheita kukaan ota vakavissaan. Vähän treeniä tarvisit.
Maanpetturiksi leimasit itse ja käytit sitä sanaa. Mitäs läksit. Lopeta larppaamasta kovista, sillä kaltaisesi uhoaja on ensimmäisenä luikkimassa tiehensä tosipaikoissa. Henkisesti kehittymättömän tunnistaa jo parista sanasta. Uhoa on, kypsyyttä ei.
Opettele lukemaan, kiitos. Lainaus tekstistäni: "En ole sama kelle tässä vastauksessasi kommentoit". :D
Toi sun mussutus menee nyt ihan hukkaan. Sä et tiedä minusta yhtään mitään. Sun kommenteista taas pystyy lukemaan paljonkin. Henkisesti kehittymättömäksi sanot? Lukaiseppa noi omat kommenttisi läpi. Toistat samaa uudestaan ja uudestaan, kuin rikkinäinen vinyyli. Jatkuvia yhden lauseen syytöksiä, joissa samoja sanoja, teemoista puhumattakaan. Yritä enemmän.
Olet hyvin kypsymätön, sillä tällaisina aikoina uhoilet palstalla miten käyt omien suomalaisten kimppuun, mikä on pöyristyttävää uhoa ja riidan ja epäsovun kylvämistä. Missä on sinun vastuusi? Kerrot muutamalla sanalla itsestäsi kaiken.
Miten minä uhoilin? Vastaa nyt edes siihen, kun ei muihin näytä mitään vastausta irtoavan. Minun vastuuni? No, ehkä siinä, että yritän paljasta trolleja, ja juurikin niitä tarkoituksella epäsopua ja misinformaatiota levittäviä tyyppejä. Kyllä mulla tossa oli aika paljon enemmän kuin muutama sana tekstiä aiemmin :D Mutta kerrohan, mitä minä kerroin itsestäni? Ai niin, sä et vastaile kysymyksiin. Olisi kiva tietää, että oletko myös rokotevastainen. Vai oletko niitä, ketkä vaihtoi rokotevastaisuuden lennosta pro-putinismiin tossa helmikuun loppupuolella?
Jos ei vastata ehkä kysymys ei ole merkittävä tai siihen on jo vastaus. Mutta sinun on siihen vastattava itse. Lopet nyt tämä muihin kirjoittajiiin kohdistuva uho ja viha. Tämä on preppausketju jossa on hyviäkin neuvoja monille. Nyt ei ole kyse sinusta. On muuta.
Olen selvinnut Tsar Bombasta ja Tsernosta ja Coronasta sairastumatta ja enköhän selviä kaltaisestasi suunpieksäjästäkin vielä. Sinä et keskustele vaan vedät itseesi kaiken huomion. Se ei kriisiaikana oikein toimi. Silloin ei olla navan ympärillä, pelkästään.
Ilmeisesti et ymmärrä sitäkään, että voi olla useampiakin ihmisiä ketkä ovat eri mieltä sun vouhottamisesta. Ei vain yksi kommentoija.
Kyllä minäkin miettinyt paljon selviytymistä etikoisolosuhteissa...
Käteistä olen nostanut reilusti jos tietoliikenne katkeaa.
Kaappiin olen kerännyt ruokatarvikkeita ja hygieniatarvikkeita. Marjoja tuli poimittua ja omenoita kerättyä.
Vesikatkosta varten on kanisteri ja ämpäreitä. (Kylpyamme)
Pattereilla toimiva radio.
Mausteita reilusti että saa köyhäänkin ruokaan makua.
Kynttilöitä ja taskulamppuja sähkökatkosta varten.
Lämpimiä vilttejä jos kerrostalossa tulee kylmä.
Villalankoja olen ostellut kirppiksiltä ja myyntiryhmistä että voi kutoa lämpimiä sukkia ym. Vaatteita olen ostanut jo pidempään ekologisesti, vain tod tarpeeseen ja kestäviä.
Kerrostalossa valitettavasti asumme, joten vaihtoehdot on pienet lämmityksen suhteen. Ikkunoissa on paksut verhot, paljon mattoja. Rajaisin asunnon ikkunattomiin huoneisiin talvipakkasilla. Kaasukäyttöistä sisustustakkaa mietin mutta taitaa olla aika epätoivoinen idea...