Bändejä, jodien suosiota sinun on vaikeaa ymmärtää
Otsikko kertonee (kuluneen?) idean.
Aloitan valinnalla, joka varmaan johtaa isoon alapeukutteluun, mutta aloitan sillä silti.
Kyseessähän on Leevi and the leavings. Tämän tahattoman junttiuden ilmentymän suosiota on kyllä vaikea ymmärtää. Jokainen biisi kuulostaa saman biisin kierrätyksellä ja vielä harvinaisen unettavalta ja tylsällä rakenteella, jossa mielikuvitusta ei ole käytetty tippakaan. Jopa sanoituksissa teemoina on melkein aina lähestulkoon samat lapsellisesta näkökulmasta sanoitetut jutut dokaamisesta, ihastumisesta ja panemisesta. Näköjään se sitten riittää.
Jos Suomesta hakee verrokkeja, niin esim. Irwin teki kaiken saman paljon paremmin.
Kommentit (136)
Hammerfallin suosio, joka ei toki ihan 2000-luvun alkuvuosien lukemissa enää ole, on kyllä maailman suurimpia mysteerejä. Tekevät geneeristä, yksinkertaista, mielikuvituksetonta, ponnetonta ja täysin munatonta melometallia. Bändi on lisäksi vastuussa varmasti maailman laiskimmista kuorohuudoista kertosäkeissä.
Tietysti geneerinen, yksinkertainen ja mielikuvitukseton melometalli NWOBHM-vaikutteilla voi silti olla hyvää musiikkia, mutta kun Hammerfall on kaiken lisäksi aivan páskaa myös sävellysten tasolla. Miten ne voi olla näin suosittuja, kun maailmassa on vähintään kymmeniä, ellei satoja bändejä, jotka ovat tehneet kaiken saman paljon paremmin?
Mä olin teininä poikkeava kun en vaan saanut mitään irti Eppu Normaalista ja Popedasta. Yö ja Dingo olivat niin, että joo, voin kuunnella mutta en nyt mitään levyjä ala hankkimaan. Kolmas Nainen ja Mamba aiheuttavat edelleen välittömän allergiareaktion.
Eli yhteenvetona, en pidä Suomi-rockista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon oottanut että millon joku sanoo Ramonesin niin pääsen pätemään.
Vastaan sun mieliksi Ramones.
Ramones on kaikkien punk bändien äiti ja isä! Täyttä timanttia!
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon oottanut että millon joku sanoo Ramonesin niin pääsen pätemään.
Vastaan sun mieliksi Ramones.
Ramones on kaikkien punk bändien äiti ja isä! Täyttä timanttia!
Eri
Monet indie-bändit ottaneet myös vaikutteita.
Vierailija kirjoitti:
James Blunt
Inhosin James Bluntia aluksi, sen You're beautifulin ansiosta. Myöhemmin kuuntelin albumin Some Kind of Trouble. Uskomaton levy! Tsekkaa edes lyriikat Best Laid Plans tai No Tears.
Ne yliarvostetuimmat bändit ovat todellakin Metallica, Apulanta ja Cheek.
Edelleenkin Queen. Yksi tai kaksi hyvää biisiä. En vaan tykkää. Päin peetä englantia ääntävät suomihevibändit. Kotiteollisuus. Kuuntelen itse raskaampaa mutta tankeroenglanti ja virret sähkökitaroilla ei kiitos. Räppäreistä suurin osa vaikka ei yhtyeiksi lasketakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki suomiräppi. Ihan uskomatonta scheissea.
Suomessa on aivan helvetin hyviä räpäyttäjiä
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää mikä sitten on palstalaisten mielestä hyvää musiikkia, kun lähes kaikki maailman bändit on haukuttu.
Sun maailmassasiko on vain 30 bändiä?
Ja nytkö pitäisi listata ne kaikki 1500 bändiä tähän, mitä kuuntelen? Plus se, että kukaan tässä ketjussa ei ole sanonut inhoavansa kaikkia tän ketjun bändejä, vaan yksi yhtä ja toinen toista. Itsekin inhoan suomalaisia soittolistabändejä/-laulajia ja rakastan Pink Floydia ja Morrisseyta. Oletpa yksinkertainen.
Kaikki muu suomiräppi paitsi Petri Nygård.
Elvis on ihan yliarvostettu.
Sitten nää kaikki paskapumput kuten Deep Purple, Queen, Metallica, AC/DC, Led Zeppelin, U2, Pink Floyd, ja mitä niitä ny on.
Miten voi olla ymmärtämättä Led Zeppelinin suosiota? Aivoissa jotain vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki suomiräppi. Ihan uskomatonta scheissea.
Suomessa on aivan helvetin hyviä räpäyttäjiä
Ei ole.
Kyllä on. Tunnetuimpia on Paleface ennen vassariksi ryhtymistään ja Mariska ennen iskelmäuraansa. Underground-piireistä löytyykin sitten vielä paljon lisää. Mikko Myers yhtenä esimerkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Volbeat. Laulajalla on vissiin peruna suussa, on se semmoista mölinää. Käsittämättömän raskaan oloista kuunneltavaa.
No tanskalaisilla on aina peruna suussa , mutta se kailottaminen ! Ei vaan pysty kuuntelemaan sitä.
Bändin kappaleet ovat osin ihan toimiviakin, mutta se laulajan kailottava laulutyyli on tosiaan hermoille käyvää, saa yleensä vaihtamaan radiokanavaa...
Vierailija kirjoitti:
Apulanta. Ei voi musiikiksi kutsua ja kuivakutri voisi laittaa hoitoainetta ja leikata liehunsa
Olen aina ajatellut, että Apulanta on tehty testinä, kuinka paskalla musiikilla voi tehdä rahaa. En voi uskoa, että ovat tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää mikä sitten on palstalaisten mielestä hyvää musiikkia, kun lähes kaikki maailman bändit on haukuttu.
Ymmärrät varmaan, että tähän on jo aika moni kertonut oman mielipiteensä, nämä eriävät toisistaan. Lisäksi maailmassa on näiden lisäksi vielä ehkä miljardi muuta bändiä.
Oma vastaukseni on Coldplay.
Komppaan, Coldplay. En kestä kuunnella yhtään.
Lauri Tähkä. Hirveetä kuraa, kiimaiset keski-ikäiset naiset fanittaa.