Mitä tehdä, jos mies painostaa?
Olen ollut ns. suhteessa varatun miehen kanssa pari vuotta. Miehellä avoin suhde avovaimonsa kanssa ja avovaimo tietää minusta. Mies on kosketellut minua tavatessamme ja olen ollut alastomanakin, mutta ikinä en ole miestä alastomana nähnyt saati kosketellut häntä. Nyt kuitenkin viime aikoina hän on vienyt juttua vähän pidemmälle eli samalla, kun koskettelee minua haaroista, siirtänyt minun käteni omiin haaroihinsa alushousujen päälle. En ole tuosta pitänyt, koska tuntunut hyväksikäytöltä. Hän on myös alkanut hinkata itseään alushousuisillaan paljaaseen takamukseeni ja tuosta vähän olin huolissani kuinka pitkälle oikein menossa, etten vain joku päivä ole raskaana vaikkakin hän vakuutellut, ettei siitä ole vaaraa :/ Yhdyntään en hänen kanssaan suostu niin kauan kuin on varattu.
Kysyn siis, että kai minulla on oikeus kieltäytyä, jos en jotakin halua tehdä? Koska, jos olen ottanut käteni pois hänen haaroiltaan ja sanonut, etten tykkää, hän on heti vetäytynyt pois eikä enää koskettele. Samaten en pidä siitäkään, jos itseään hinkkaa minua vasten. En ymmärrä mikä vimma hänellä on tuohon? Tuo tuntuu seksillä painostamiselta :(
Kommentit (23)
Exän kanssa ei kannata olla missään tekemisissä, jos suhde on noin outo. Etsi uusi vapaa mies itsellesi, jos et osaa olla yksin. Tosin sekin kannattaisi aikuisen ihmisen opetella mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Annat exän hyväksikäyttää sitä, ettet osaa ilmaista omaa tahtoasi ja asettaa rajoja suhteessa muihin ihmisiin.
Nyt ryhdistäydyt ja alat käyttäytya niin kuin itsellinen aikuinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis.. Ymmärsinkö ihan väärin vai mitä, mutta pelkäätkö sinä tulevasi RASKAAKSI siitä jos äijä hieroo peenistään ahteriasi vasten?? :DD
(trollihan tämä toki on, mutta kysynpä nyt silti niin saa aloittaja jotain puuhaa päiväänsä)
En ole trolli. Eikö tuosta muka sitten voi tulla raskaaksi?
Juu tottakai voi. Itselle tuli myös HIV tuollaisesta grindaamisesta. Myös aanuksen kautta voi tiinehtyä, puhumattakaan tissien väliin panemisesta.
Muista AP aina, että anaalisexi on tosirakkautta!