Pihiyden huippu, kerro esimerkki
Omani tässä. Anopulla on wc:ssä sanko mihin pitää kerätä käyttämättä jääneet wc paperit myöhempää käyttöä varten. Eli siis vaikka repeytyneet, ei haittaa vaikka reunassa olisikin vähän sitä ihteään. Sinne se niitä Haisevia papereita säilöö, hyi että kun ällöttävä asiouda siellä. Aina muistuttaa että "muistakaa sitten käyttää sankoa" No ei tod. Käytetä!
Kommentit (3893)
Käyttää samaa palasaippuaa kaikkeen pesytymiseen. Halpaa ja ekologista.
Tiedän kaksi pariskuntaa jotka lähtivät Ruotsin laivalle risteilylle.
Kummatkin söivät hytissä eväsleipiä.
Ei mitään muuta.
Kyllä mäkin säästän majoneesipussit ynnä muut.
Asuin lapsena maalla, ja siellä ajeli kesällä yksi mies aina autolla ilman valoja. Mulle kerrottiin että se on niin pihi että säästää akkua.. 😁
Olen ihan samaa mieltä siitä, että lyhyet matkat (alle 10 km) on sekä rahan, oman terveyden että luonnon kannalta järkevintä kävellä tai mennä pyörällä. Ajallisestikaan ei tule tappiota, jos vertaa sen auton kaivamiseen hangesta tai linja-auton odotteluun.
Kuljen itse 18 km/suunta toukokuusta noin lokakuun lopulle fillarilla töihin, ja ajallisesti menee keväällä ihan sama aika kuin Hgin keskustaan bussilla körötellessä + kävellä siitä töihin ja odotusaika huomioiden.Mutta jotenkin on paljon mukavampaa mm. pysähtyä Vanhankaupungin lahdella vesihörpylle ja katsella maisemia. Loppukaudesta jo menee vähemmän aikaa, kun kunto nousee. Sitten kun tulee aamulla jäiset kelit ja sateet, lopetan työmatkapyöräilyn ja siirryn bussiin. Nyt en ole kulkenut, kun etätyöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävelin tänään 4,5 km juna-asemalle jotta säästin 3,30 euroa. Bussi olisi lähtenyt vierestä mutta kun se oli kalliimpi.
Tuo on kyllä jo typerää. Melkein tunnin kävely 3,30 euron takia, siis jos rahaa olisi kuitenkin ollut.
Ei yhtään typerää. Mä teen noin usein jos on luppoaikaa. Tulee päivän liikunta siinä samalla. Siinä ajassa kun odottelen pysäkillä ja juna-asemalla kävelen matkan samantien.
Tuo on tosi järkevää, 4,5 km on lyhyt kävelymatka eikä siihen tuntia saa kulumaan ellei löntystele tai hipsi korkkareilla. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Minullakin hajosi auto vuosia sitten ja työmatkaa oli 6 km yhteen suuntaan. Kuljin pyörällä syksyn ja talven ja totesin että samassa ajassa pyöräilen 6 km kun kaivan auton lumesta, lämmitän moottorin ja rappaan ikkunat jäästä. Tuli reipas määrä liikuntaa (välillä -30 pakkasilla) kun vielä työkin oli fyysistä. Töiden jälkeen vielä kauppareissut ja muut käynnit pyörällä.
Minä en käytä korkkareita, mutta kävelen 2 km matkan puolessa tunnissa. Tosin aikaa olen ottanut vain silloin, kun olen raahannut käsilaukkua mukanani. Sen kanssa väsyn helposti. Huomaan eron heti jos kävelen ilman laukkua.
Mutta silti 2 km matkaan menee puoli tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran erään kaverini kanssa pizzalla ja koska minulla ei ollut tuolloin rahaa, lainasi kaverini minulle pizzarahan. Summa ei ollut tasasumma, vaan tyyliin 7,80e. Seuraavan kerran kun nähtiin, annoin kaverilleni mukanani olleet käteiset kuitatakseni pizzavelan. Summasta jäi puuttumaan 10-20cent, koska minulla ei tuolloin ollut enempää käteistä mukana. Tästä velan takaisinmaksusta kului useampi kuukausi kun sitten eräällä kerralla kaverini kaivoi velkalistansa esiin (hänellä siis oli tällainen lista, johon kirjasi kaikki vipit) ja pyysi, että kuittaisin vielä jäljellä olevan 10cent velkani. Itse en ollut enää koko asiaa muistanut ja hymyilytti kyllä kukkaroa kaivaessani.
:D
Vaikka olikin nillitystä, niin tosiasia on että sinä olit sen hänelle velkaa. Taidat sitten itse olla näitä vippailijoita, joille takaisinmaksu ei ole niin nuukaa.
Tällaiset kaverit kannattaa karsia pois tuttavapiiristä. He eivät tule muuttumaan miksikään.
Jep. Jos joku pitää minua pummina yhden 10-20 sentin "velan" takia, hän on A todennäköisesti muutenkin keskim. rasittavampi ihminen. B hän tekee muitakin järjettömiä itsepäätelmiä, joita pahimmassa tapauksessa levittää totena eteenpäin.
Ketä vttua kiinnostaa jotkut sentit XDDDD Minä voisin ANTAA kaverille 5 euroa enkä tarvitsisi sitä takaisin. Ehkä jos joskus tulisi jossain vaikka erikoiskaffihimo, voisin vinkata että voisi ostaa minulle kaffin niin ei tarvitsisi maksaa takaisin sitä 5 euroa.
Mutta tämä 5 euron antaminen tapahtuisi vain kerran tai kaksi. En tietenkään säännöllisesti antaisi kenellekään rahaa.
Tuttavaperheessä jos kutsut niin naisille halvemmat=huonommat ruoat. Miehille kalliimmat=paremmat ruoat. Emäntä kyllä itsekin kiltisti söi huonompaa ruokaa ei siinä mitään. Nainen kun oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran erään kaverini kanssa pizzalla ja koska minulla ei ollut tuolloin rahaa, lainasi kaverini minulle pizzarahan. Summa ei ollut tasasumma, vaan tyyliin 7,80e. Seuraavan kerran kun nähtiin, annoin kaverilleni mukanani olleet käteiset kuitatakseni pizzavelan. Summasta jäi puuttumaan 10-20cent, koska minulla ei tuolloin ollut enempää käteistä mukana. Tästä velan takaisinmaksusta kului useampi kuukausi kun sitten eräällä kerralla kaverini kaivoi velkalistansa esiin (hänellä siis oli tällainen lista, johon kirjasi kaikki vipit) ja pyysi, että kuittaisin vielä jäljellä olevan 10cent velkani. Itse en ollut enää koko asiaa muistanut ja hymyilytti kyllä kukkaroa kaivaessani.
:D
Vaikka olikin nillitystä, niin tosiasia on että sinä olit sen hänelle velkaa. Taidat sitten itse olla näitä vippailijoita, joille takaisinmaksu ei ole niin nuukaa.
Tällaiset kaverit kannattaa karsia pois tuttavapiiristä. He eivät tule muuttumaan miksikään.
Jep. Jos joku pitää minua pummina yhden 10-20 sentin "velan" takia, hän on A todennäköisesti muutenkin keskim. rasittavampi ihminen. B hän tekee muitakin järjettömiä itsepäätelmiä, joita pahimmassa tapauksessa levittää totena eteenpäin.
Todella rasittavalta kuulostat sinäkin. Kuka ihme kuvittelee että velan voi kuitata maksamatta koko summaa takaisin? Et sitten tarjonnut mitään vuorostasi kaverille, jos se kerran ei ole niin tarkkaa sinulle?

Normaalille ihmiselle on kunnia-asia hoitaa oma-aloitteisesti velkansa alta pois. Pummeja saa muistutella veloista eikä maksua tahdo sittenkään kuulua.
Vierailija kirjoitti:
Eräs vanhempi naissukulainen oli kerran ostanut saman jalan kumisaappaat koska olivat tarjouksessa.
Mitä se Vilenin Sulo sanoikaan...
Vierailija kirjoitti:
Laimennan shampoon moninkertaisesti.
En käytä hoitoainetta, aivan turhanpäiväistä ( markkinoijien keksintöä).
En raaski pestä kuin vedellä, mäntysaippualiuos on lopussa.
Pakko sanoa: shampoo on tosi halpaa, joku isokin puteli voi maksaa alle 2 euroa. Saippuat on myös halpoja, ei ole pakko ostaa niitä kalliita. Yhtä hyvin ne pesee, maksoi euron tai kaksikymmentä euroa. Mutta voihan sillä mäntysuovallakin itsensä pestä. Ennemmin kuitenkin etsisin muita säästökeinoja, joilla olisi oikeasti jo näkyvyyttäkin.
Säästänkö käymällä hammaslääkärissä? Sieltä nimittäin annetaan joka kerta mukaan niitä pieniä hammastahnaputkiloita näytteeksi. Niitä on meillä jo paljon. Jippii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs vanhempi naissukulainen oli kerran ostanut saman jalan kumisaappaat koska olivat tarjouksessa.
Mitä se Vilenin Sulo sanoikaan...
Noo, toisessa jalassa voi pitää vanhaa kumisaapasta, kun toisessa on uusi. Ei sitä eroa huomaa, jos on samanväriset. Kuka nyt vanhan akan jalkoja kahtelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran erään kaverini kanssa pizzalla ja koska minulla ei ollut tuolloin rahaa, lainasi kaverini minulle pizzarahan. Summa ei ollut tasasumma, vaan tyyliin 7,80e. Seuraavan kerran kun nähtiin, annoin kaverilleni mukanani olleet käteiset kuitatakseni pizzavelan. Summasta jäi puuttumaan 10-20cent, koska minulla ei tuolloin ollut enempää käteistä mukana. Tästä velan takaisinmaksusta kului useampi kuukausi kun sitten eräällä kerralla kaverini kaivoi velkalistansa esiin (hänellä siis oli tällainen lista, johon kirjasi kaikki vipit) ja pyysi, että kuittaisin vielä jäljellä olevan 10cent velkani. Itse en ollut enää koko asiaa muistanut ja hymyilytti kyllä kukkaroa kaivaessani.
:D
Vaikka olikin nillitystä, niin tosiasia on että sinä olit sen hänelle velkaa. Taidat sitten itse olla näitä vippailijoita, joille takaisinmaksu ei ole niin nuukaa.
Tällaiset kaverit kannattaa karsia pois tuttavapiiristä. He eivät tule muuttumaan miksikään.
Jep. Jos joku pitää minua pummina yhden 10-20 sentin "velan" takia, hän on A todennäköisesti muutenkin keskim. rasittavampi ihminen. B hän tekee muitakin järjettömiä itsepäätelmiä, joita pahimmassa tapauksessa levittää totena eteenpäin.
Todella rasittavalta kuulostat sinäkin. Kuka ihme kuvittelee että velan voi kuitata maksamatta koko summaa takaisin? Et sitten tarjonnut mitään vuorostasi kaverille, jos se kerran ei ole niin tarkkaa sinulle?
Tällä samalla periaatteella kun lyhentelee osamaksujaan, niin aikamoiset käsittely- ja muistutusmaksut saa firmoilta vastineeksi. Raha-asiat on hoidettava kunnolla eikä sinnepäin.
Appiukko aikoinaan numeroi WC-paperit, jotta tiesi paljonko sitä kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vihasin äitini lähes pakonomaista lokkeilua ja säästämistä joka asiassa. - kunnes hän kuoli. Tuli hyvä perintö 😀
Pihistely oli siis rakkaudenosoitus. Äiti säästi lapselleen maallista hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Katkeran pihi ihminen puhui vuosia jälkikäteen kuinka hänen tekemänsä kiisseli oli jäänyt sukutaloon ja yksi sukulainen oli syönyt sen.
Ainekset: rusinoita, sokeria, vettä, perunajauhoja pieni määrä.
Arvo n. 10 senttiä.
Nyt repesin :D
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kaksi pariskuntaa jotka lähtivät Ruotsin laivalle risteilylle.
Kummatkin söivät hytissä eväsleipiä.
Ei mitään muuta.
Tuttavallani on myös kahvitermos mukana. Ja jos käy punnittavaa aamaisruokaa ostamassa, niin livauttaa osan käsilaukkuun hyttiateriaa varten. (En se ollut minä!)
Eräs sukulainen laittoi jääkaapista virran pois viikon loman ajaksi kun tuli sukuloimaan.
Ja sama oli säästänyt hesen jonkun avatun pienen majoneesin kun tuli grillaamaan yhtä omaa halpismakkaraa ja ei tosiaan ollut käynyt ikinä ulkomailla ennenkuin 50 vuotiaana joku halppismatka Kanarialle mutta söi rannalla sardiineja purkista kun ei raaskinut syödä ravintolassa.