Olen sitä mieltä, että työn perässä on muutettava ja työttömille on asetettava tukien saamiseksi tarvittaessa muuttovelvoite!
Suomi on tässäkin asiassa aivan liian hellämielinen moneen muuhun maahan verrattuna. Monessa muussa maassa nimittäin ei todellakaan käy laatuun, että työtön asuu vuodesta toiseen jossain korvessa, jossa töitä ei ole ja nostelee samalla työttömyysetuutta. Vaan niissä maissa työnhaku on oikeasti sen verran velvoittavaa, että jos työtön ei paranna omia työllisyysnäkymiään esim. muuttamalla lähemmäs työpaikkoja, niin sillä on jotain sanktioita työttömyysetuuteen.
Suomessakin on paljon työttömiä, jotka asuvat sellaisessa korvessa ja niin kaukana kaikesta, että siellä ei töitä ole eikä tule. Varmasti tiedostavat itsekin, ettei TE-toimistokaan voi sen vuoksi tehdä heille työtarjouksia, koska niitä töitä ei ole. Käyttävät hyväksi sitä 1,5 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan aikarajaakin. Mutta näyttää kuitenkin kelpaavan heille verovaroista maksetut työttömyysetuudet ynnä muut etuudet.
Työttömille tulisi oikeasti olla huomattavasti nykyistä velvoittavampaa muuttaminen työn perässä enemmän työllisyysmahdollisuuksia tarjoaville alueille, jos itse asuu alueella, jossa töitä ei ole. Jos ei sitä tee, niin silloin tuet pois! Moni varmaan hokee, että vapaassa maassa ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa. Joo, mutta kansalla ei tule olla velvollisuutta kustantaa sellaista asumista ja elämistä verovaroista! Lisäksi työttömyysetuuden ehdotkin jo sanovat, että sitä saadakseen on aktiivisesti yritettävä työllistyä!
Kommentit (320)
MicMac kirjoitti:
Asia ei ole ihan yksinkertainen.
Syy 1: perheiden kohtelu - Miten perheen tulee toimia, jos kumpikin vanhempi ei saa töitä samalta paikkakunnalta?
Syy 2: Kuntien tilanteen polarisoituminen - Pikkukunnat kärsisivät entistäkin enemmän väestökadosta ja ruuhkasuomeen tuppaisi entistä enemmän väkeä.
Syy 3: Omistusasuminen - Suomessa on paljon omistusasuntoja, pitääkö jättää torppa tyhjilleen?
1. Toinen vanhempi on töissä viikot ja viikonloppuna tulee kotiin. Tämä on Japanissa ihan tavallista. Työ on työ.
2. Kuinka niin?
3. Myydä pois vaan. Se on elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kasvoi armeijan kasarmeilla. Ei pidä sitä mitenkään ideaalilapsuutena, että muutti usein.
Ei varmasti, mutta ei ole myöskään maan kannalta ideaalitilanne että ihmisiä makaa kotisohvillaan vailla aikomustakaan työllistyä koska kaikki on vaan niin mahdotonta ja vaikeeta. Maan etu ajaa valitettavasti kakaran edun edelle tässä.
Taidat olla trollikakara itse.

No ei se enää nykyaikana aja. Nykyään ei ihmisten tarvitse tehdä töitä. Työpäiviä voisi lyhentää entisestään rajummin. Hassua kun nykyään ihmiset painaa töitä enemmän kuin koskaan. Yksikään veteraani ei olisi suostunut tälläisiin työtunteihin mitä esimerkiksi sairaanhoitajat vetää oman terveytensä uhalla ilman mitään piristeitä.
Meillä muutto työnperässä uudelle paikkakunnalle aiheutti melko nopeasti sen että pian piti myydä autokin kun muuttokustannukset olivat aika suuret suhteessa työstä saatavaan palkkaan. Nyt ilman autoa työllistyminen on entistä heikompaa ja mies sai vuoden töitä, mutta laskimme että tarvitsisimme vähäntään seitsemän vuotta töitä että saisimme autoon säästettyä rahaa.

Korkki kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa paapotaan työttömiä ihan liikaa. Kyllä korvauksen saamisen pitäisi olla vastikkeellista.
Sellainen voisi olla hyvä että saisi tonnin lisää jos vastaanottaa työn. Mutta muuten tuet lakkaisi vaikkapa kolmen kuukauden jälkeen. Heti työt vastaanotettua saisi taas tonnin tuen palkkojen lisäksi.
Sellainen varatoimenpide nollatuntisopimuksille ja pätkille, että jos työolot on kurjat ja työntekijältä odotetaan mahdottomia niin tekijä voisi lähteä ovet paukkuen työpaikalta etsimään taas uutta työtä.
Silloin saisi taas olla kolme kuukautta ja etsiä duunia. Tämä pakottaisi työpaikat parantamaan työoloja ja parantaisi työttömän asemaa kun on työt otettu vastaan.
Tällä hetkellä on tarjolla niin mahdottomia työpaikkoja ja surkeita palkkoja että työnteko ei yksinkertaisesti ole kannattavaa vaan masokistista toimintaa.
Veteraanit kääntyisi haudoissaan jos kuulisivat miten huono on työmiehen tilanne tänäpäivänä, miten alas on ajettu työntekijän oikeudet. Ei koskaan ole meidän historiassa ollut näin huonosti työläisen asema.
Vierailija kirjoitti:
Meillä muutto työnperässä uudelle paikkakunnalle aiheutti melko nopeasti sen että pian piti myydä autokin kun muuttokustannukset olivat aika suuret suhteessa työstä saatavaan palkkaan. Nyt ilman autoa työllistyminen on entistä heikompaa ja mies sai vuoden töitä, mutta laskimme että tarvitsisimme vähäntään seitsemän vuotta töitä että saisimme autoon säästettyä rahaa.
Ette arvaa kuinka monen pitkäaikaistyöttömän ongelma tuo on. Auto pitää aina lopulta myydä kun kustannukset ja ylläpito on niin kalliita. Parkin vuokrauskin maksaa ja kaikki huolto sekä polttoaine. Ei työttömällä ole varaa autoon.
Vierailija kirjoitti:
Jotain on yhteiskunnassa väärin kun Perniöön kasvihuoneille haetaan työntekijöitä Vietnamista, suomalaisia kun ei saa töihin pakottaa. Perniön työttömyysprosentti on 2,5 eli hienosti työllistetty kyllä.
Suomalaiset jatkaa työttöminä ja tuodaan kielitaidottomia tekemään työt. Kummasta on lyhyempi matka Perniöön, Lieksasta vai Hanoista.
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko kasvihuonetyöstä maksetaan. Työpaikoissa joissa palkat ja työehdot ovat kohdallaan, riittää kyllä työntekijöitä. Kielitaidottomana voi työskennellä kasvihuoneella mutta toivottavasti niitä ei rahdata terveydenhuoltotehtäviin enempää.

Ööh tota noin... veteraanien aikaan 20-40 luvuilla haukuttiin työväen oikeuksista puhuvia kommunisteiksi ja maanpettureiksi.

Mulla on uuden karhea Volvo vaikka olen pitkäaikaistyötön.
Suomalaiset matalapalkka-alojen työnantajat ovat järjestään huijareita ja keinottelijoita. Ilmaista työvoimaa, joka maksaa vuokraa jostain surkeasta parakkimajoituksesta, pitäisi heidän muka jostain taas saada. Jos lähden kotikaupungistani töihin muualle, siitä pitää maksaa sen verran, että työnteko kannattaa. Norjan kalatehtailla työskenteleville maksetaan hyvin ja heille järjestetään säädyllinen majoitus, eikä tarjota mitään nollatuntisopimuksia ja keskítysleiriolosuhteita puurokippoineen tai kymmenen hengen parakkimajoituksia 300 - 400€ kuukausivuokralla, joka vähennetään jostain tonnin palkasta verojen jälkeen. Thaimaalaiset marjanpoimijatkin kavahtavat suomalaista työnantajaa...
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2335482-marjanpoimija-maksaa-tyo…
Maksettava kaikesta
Ennen matkalle lähtöä marjanpoimija joutuu sitoutumaan erilaisiin välitysmaksuihin, määrältään 1 500–1 650 euroa. Saavuttuaan työpaikalleen hän joutuu maksamaan kaikesta; majoituksesta, ruoasta, autokuluistaan 1 100–1 250 euroa. Ennen kotiinlähtöä häneltä laskutetaan vielä polttoainekustannuksia 130–350 euroa.
Yimprasertin laskelman loppusumma poimijalle koituvista kustannuksista on 3 000–3 200 euroa. Kuvaan kuuluu tietenkin se, että poimijan tänne välittänyt taho on antanut ymmärtää kulujen muodostuvan huomattavasti pienemmiksi.
[...]
– He saattoivat lähteä työhön aikaisin aamulla, jopa aamukolmelta ja palata illalla myöhään, jopa puoli kahdeltatoista. Kaikki leirit olivat aina aamukuudelta tyhjiä. Edes kuume ei estä poimimaan lähtöä. Vain rankkasade keskeyttää työnteon.
Poimijat asuivat erittäin ankeissa oloissa. Parakeissa tai vanhoissa koulutiloissa saattoi yksi huone olla jopa 20 henkilön asuinsija. Joillain leireillä jouduttiin olemaan jopa viikkoja ilman toimivaa wc:tä ja suihkua. Yimprasert sanoo nähneensä pesukoneen vain yhdessä leirissä.
Millään leireistä ei Yimprasert löytänyt ensiaputiloja, ei edes ensiapupakkauksia.
Mä muutin, mutta oli se aika rankkaa kulkea 400 km matkaa poikki Suomen, kun kulkuyhteydet on huonot. Toiset syyllistivät ja haukkuivat siitä, kun jätin perheen toiselle paikkakunnalle, vaikka nuorin lapsi oli lukiossa ja muut eivät enää edes asuneet kotona. Rahaakin meni aika paljon. Ei ne verovähennykset kata kustannuksista kuin murto-osan, vaikka moni luulee, ettei mikään maksa mitään, kun saa verotuksessä vähentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain on yhteiskunnassa väärin kun Perniöön kasvihuoneille haetaan työntekijöitä Vietnamista, suomalaisia kun ei saa töihin pakottaa. Perniön työttömyysprosentti on 2,5 eli hienosti työllistetty kyllä.
Suomalaiset jatkaa työttöminä ja tuodaan kielitaidottomia tekemään työt. Kummasta on lyhyempi matka Perniöön, Lieksasta vai Hanoista.
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko kasvihuonetyöstä maksetaan. Työpaikoissa joissa palkat ja työehdot ovat kohdallaan, riittää kyllä työntekijöitä. Kielitaidottomana voi työskennellä kasvihuoneella mutta toivottavasti niitä ei rahdata terveydenhuoltotehtäviin enempää.
Kävin eräällä tunnetulla kukkatarhalla haastattelussa. 8,60e tunti oli palkka siihen aikaan.
Totesin vain että saan ansiosidonnaisenakin yli tuon mitä kuukaudessa tuosta saisin täysipäiväisenä ja tarjottiin lähinnä vuorotyötä.
Eihän tuolla elä kukaan.
Oli pakko kieltäytyä ylikoulutettuna tuollaisesta. Tuskin edes muualta tulleet menee tekemään tuollaista noin halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä muutto työnperässä uudelle paikkakunnalle aiheutti melko nopeasti sen että pian piti myydä autokin kun muuttokustannukset olivat aika suuret suhteessa työstä saatavaan palkkaan. Nyt ilman autoa työllistyminen on entistä heikompaa ja mies sai vuoden töitä, mutta laskimme että tarvitsisimme vähäntään seitsemän vuotta töitä että saisimme autoon säästettyä rahaa.
Ette arvaa kuinka monen pitkäaikaistyöttömän ongelma tuo on. Auto pitää aina lopulta myydä kun kustannukset ja ylläpito on niin kalliita. Parkin vuokrauskin maksaa ja kaikki huolto sekä polttoaine. Ei työttömällä ole varaa autoon.
Ja hyvä niin, ei autoa tarvitse. Ylellisyyshyödyke. En tunne itse kuin yhden ihmisen joka omistaa auton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veteraanit kääntyisi haudoissaan jos kuulisivat miten huono on työmiehen tilanne tänäpäivänä, miten alas on ajettu työntekijän oikeudet. Ei koskaan ole meidän historiassa ollut näin huonosti työläisen asema.
Ööh tota noin... veteraanien aikaan 20-40 luvuilla haukuttiin työväen oikeuksista puhuvia kommunisteiksi ja maanpettureiksi.
Ainahan koirat on räksyttäneet.
Kuuluu luonteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi todellakin olla velvoite hakea ja ottaa vastaan työtä kauempaakin JOS työnantajalla on esittää hyväksyttävä ehdotus tai tarjous majoitusasioihin. Käytännössä tarkoittaisi siis sitä että jos työnantajalla on tarjota majoitusparakki tms. määritelmät täyttävällä taksalla, niin silloin velvoite täyttyy. On sitten työntekijästä itsestään kiinni että lähteekö 500km päähän perheen luo viikonlopun viettoon, vai viettääkö vapaa-aikansa parakissa.
Pärjäävätkö alaikäiset lapset viikon keskenään kun asun parakissa?
jos on pitkäaikaistyötön, on usein myös pitkäaikaisköyhä. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle on yllättävän kallista, kaikilla ei ole edes autoa, joten sitten pitäisi yhtäkkiä löytyä muutama satanen muuttofirmalle. jos siis ehdotukseesi lähdetään, tulisi työttömille myös tarjota muuttorahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi todellakin olla velvoite hakea ja ottaa vastaan työtä kauempaakin JOS työnantajalla on esittää hyväksyttävä ehdotus tai tarjous majoitusasioihin. Käytännössä tarkoittaisi siis sitä että jos työnantajalla on tarjota majoitusparakki tms. määritelmät täyttävällä taksalla, niin silloin velvoite täyttyy. On sitten työntekijästä itsestään kiinni että lähteekö 500km päähän perheen luo viikonlopun viettoon, vai viettääkö vapaa-aikansa parakissa.
Pärjäävätkö alaikäiset lapset viikon keskenään kun asun parakissa?
Entäpä ne dementoituneet vanhemmat, joiden hoito on nykypäivänä omaisten vastuulla? Kuka heistä huolehtii, jos pitää työn perässä muuttaa muualle?
Olihan niitä työleirejä Kekkosen aikoihinkin, kun oli ensi kosketuksia Suomella työttömyydestä. Siitä vaan työttömiä pistettiin Lappiin rakentamaan teitä hartiavoimin piiskureiden koordinoidessa projektin etenemistä.
Yksi tuttu oli ollut kesän siivoamassa yhtä näistä parakkikylistä ja kyllä siinä silmiään pyöritteli siivotessaan paskaa lattialta ja käytettyjä tampooneita parakkien seiniltä...pihamittelöt olivat päivittäisiä, tietenkin kun kännissä oli porukka vapaa-ajalla.
Kuulemma hyvin vahva "haistakaa v***u" -mentaliteetti oli aistittavissa noista työolosuhteista.
EIKÄ NIILLÄ PALKOILLA SÄÄSTETÄ MIHINKÄÄN AJOKORTTIIN JA AUTOIHIN.
SE PITÄISI JO NÄHDÄ TÄSSÄ OSTOVOIMAKYSYMYKSESSÄ.
TILANNE ON SIETÄMÄTÖN KOKO MAASSA.
TARVITAAN KUNNON LAKKOILUA.