Miksi alkoholistit kuvittelevat voivansa ottaa "lasillisen viiniä ruoan kanssa"?

Kerran juoppo, aina juoppo. Niin se vaan menee. Piste.

Ei se ensimmäinen viinilasi ruoan kanssa oikeasti johda kaksin käsin ryyppäämiseen. Toinen on jo vaarallinen, kolmas edelleen pahempi ja neljännestä se on jo hyvin helposti RAI RAI.

T: juoppo

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä se alkkis uskottelee itselleenkin, että homma ei ole mikään big deal jos ottaa lasillisen vieläpä sen ruoan kanssa.

Vitsi on siinä, että juopoille se on.

Kun alkoholisti ottaa laskin viiniä hän - toisin kuin normaalit ihmiset - kokee vastustamatonta tarvetta saada lisää. Niinpä hän on tilanteessa, jossa yksi on liikaa ja tuhat liian vähän. Alkoholisti alkaa yleensä ulostamaan alleen ja tärisemään, toiset näkevät näkyjäkin.

Lasillinen viiniä ruoan kanssa ei heille sovi.

Viimeinkin joku sanoi totuuden.

Hmm, alkoholistejakin on erilaisia. Toki, jos jo pitkäaikainen kokemus kertoo että itsellä lähtee aina "tipastakin" lapasesta niin tuskin sitä kannattaa loputtomiin yrittää, että josko sen kohtuukäytön oppisi.

Mutta on jopa aika rajusti juoneita kuten minä, jotka ovat pystyneet pidemmän raittiuden jälkeen kohtuukäyttöön, joka ei lähde lapasesta. Mutta mullakin se vaati vuoden täysin juomatonta aikaa, silloin kun join säännöllisesti niin päätökset vähentää usein repsahtelivat hyvin äkkiä entiseen. Nyt osaan suhtautua alkoholiin hyvin varovaisesti eikä ole tapahtunut mitään yllätyksiä. 

Tässä AA:n linja on aika hassu. Kävin itse siellä alkuun kun raitistuin täysin vuodeksi. Kun menet sinne, ja kerrot miten on tullut juotua ja juomisen takia kärsittyä, niin kaikki ovat sitä mieltä, että olet alkoholisti. Ja jos yrität selitellä että en minä nyt oikein tiedä olenko, kun en ole kumminkaan töitä enkä puolisoakaan juonut jne, niin sanovat että tuo on alkoholistin tyypillistä kieltämistä. Mutta sitten jo jollain onnistuu tämä kuin mulla, että tauon jälkeen alkaa kohtuukäyttäjäksi, niin sitten asia kuitataan: "et koskaan ollut alkoholisti, siksi se onnistui".

Alkolismia on tosiaan monenlaista. Moni käy töissä ja elää ns normaalia elämää eikä kukaan tiedä heidän juomisesta mitään.

Se on sairaus ja liikakäyttöäkin pidän sellaisena ongelmana ettei sille oikeasti omin avuin välttämättä mitään voi. Aivot ja keho vaativat juomaa. Itse teknisesti voisin olla juomatta mutta alkoholi on ainoa asia josta tulee Hyvä olo itsekseni. Kun ei ole yhtäkään mielekästä ihmissuhdetta eikä mitään merkitystä elämässä, alkoholi auttaa. Ja joo, tiedän myös ettei se yksinomaan auta.

Melkein toivoisin että vettuilijat ja muut itsensä alkoholistien ym riippuvaisten yläpuolelle asettavat joutuisivat joskus tilanteeseen jossa esim heidän oma rakas lapsensa sairastuisi. Voisi tulla sitä näkökulmaa. Tai no turha toivo. Mikään ei ole sellainen asia että tyhmimmät viisastuisivat.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, alkoholistejakin on erilaisia. Toki, jos jo pitkäaikainen kokemus kertoo että itsellä lähtee aina "tipastakin" lapasesta niin tuskin sitä kannattaa loputtomiin yrittää, että josko sen kohtuukäytön oppisi.

Mutta on jopa aika rajusti juoneita kuten minä, jotka ovat pystyneet pidemmän raittiuden jälkeen kohtuukäyttöön, joka ei lähde lapasesta. Mutta mullakin se vaati vuoden täysin juomatonta aikaa, silloin kun join säännöllisesti niin päätökset vähentää usein repsahtelivat hyvin äkkiä entiseen. Nyt osaan suhtautua alkoholiin hyvin varovaisesti eikä ole tapahtunut mitään yllätyksiä. 

Tässä AA:n linja on aika hassu. Kävin itse siellä alkuun kun raitistuin täysin vuodeksi. Kun menet sinne, ja kerrot miten on tullut juotua ja juomisen takia kärsittyä, niin kaikki ovat sitä mieltä, että olet alkoholisti. Ja jos yrität selitellä että en minä nyt oikein tiedä olenko, kun en ole kumminkaan töitä enkä puolisoakaan juonut jne, niin sanovat että tuo on alkoholistin tyypillistä kieltämistä. Mutta sitten jo jollain onnistuu tämä kuin mulla, että tauon jälkeen alkaa kohtuukäyttäjäksi, niin sitten asia kuitataan: "et koskaan ollut alkoholisti, siksi se onnistui".

Höpö höpö. Alkoholisti ei pysty koskaan kohtuukäyttöön, se on itsepetosta, josta kärsii niin juoppo itse kuin hänen omaisensa. Olen työssäni törmännyt lukuisiin "viinilasillisen" ottajiin, jotka ovat sätkineet viinakrampeissaan kumisella patjalla paska housussa. Kerran juoppo, aina juoppo.

Sehän juuri kertoo siitä, kuinka vakava sairaus alkoholismi on. Sairaudentunnon puuttuminen ja sairauden kieltäminen kuuluu sen klassisiin oireisiin. Alkoholistin aivot kertovat, että aivan hyvin voit ottaa ruuan kanssa lasin viiniä, ja vaikka järki sanoisi että älä ota, ei se ennenkään ole onnistunut, oma pää osaa vakuuttaa että kyllä mä nyt olen oppinut läksyni ja ihan varmasti tällä kertaa se jää tähän. Se on aika vaikeaa tapella omia aivojaan vastaan. Varmasti tältäkin palstalta löytyy esim. ylipainoisia, jotka haluavat laihtua, mutta joiden pää sanoo että ei se yksi suklaapatukka haittaa. Ja sitten menee koko levy. Ihan sama juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, alkoholistejakin on erilaisia. Toki, jos jo pitkäaikainen kokemus kertoo että itsellä lähtee aina "tipastakin" lapasesta niin tuskin sitä kannattaa loputtomiin yrittää, että josko sen kohtuukäytön oppisi.

Mutta on jopa aika rajusti juoneita kuten minä, jotka ovat pystyneet pidemmän raittiuden jälkeen kohtuukäyttöön, joka ei lähde lapasesta. Mutta mullakin se vaati vuoden täysin juomatonta aikaa, silloin kun join säännöllisesti niin päätökset vähentää usein repsahtelivat hyvin äkkiä entiseen. Nyt osaan suhtautua alkoholiin hyvin varovaisesti eikä ole tapahtunut mitään yllätyksiä. 

Tässä AA:n linja on aika hassu. Kävin itse siellä alkuun kun raitistuin täysin vuodeksi. Kun menet sinne, ja kerrot miten on tullut juotua ja juomisen takia kärsittyä, niin kaikki ovat sitä mieltä, että olet alkoholisti. Ja jos yrität selitellä että en minä nyt oikein tiedä olenko, kun en ole kumminkaan töitä enkä puolisoakaan juonut jne, niin sanovat että tuo on alkoholistin tyypillistä kieltämistä. Mutta sitten jo jollain onnistuu tämä kuin mulla, että tauon jälkeen alkaa kohtuukäyttäjäksi, niin sitten asia kuitataan: "et koskaan ollut alkoholisti, siksi se onnistui".

Höpö höpö. Alkoholisti ei pysty koskaan kohtuukäyttöön, se on itsepetosta, josta kärsii niin juoppo itse kuin hänen omaisensa. Olen työssäni törmännyt lukuisiin "viinilasillisen" ottajiin, jotka ovat sätkineet viinakrampeissaan kumisella patjalla paska housussa. Kerran juoppo, aina juoppo.

Olet väärässä. Suomi on täynnä alkoholisteja, jotka eivät koskaan makaa kumisella patjalla p-ka housussa, vaan hoitavat työnsä ja perheensä vuosikausia, ja ovat silti juovia alkoholisteja.

Monella absolutistilla on paha ongelma alkoholin suhteen. Pipo kiristää ja pakotetaan pahaa oloa muihin.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, alkoholistejakin on erilaisia. Toki, jos jo pitkäaikainen kokemus kertoo että itsellä lähtee aina "tipastakin" lapasesta niin tuskin sitä kannattaa loputtomiin yrittää, että josko sen kohtuukäytön oppisi.

Mutta on jopa aika rajusti juoneita kuten minä, jotka ovat pystyneet pidemmän raittiuden jälkeen kohtuukäyttöön, joka ei lähde lapasesta. Mutta mullakin se vaati vuoden täysin juomatonta aikaa, silloin kun join säännöllisesti niin päätökset vähentää usein repsahtelivat hyvin äkkiä entiseen. Nyt osaan suhtautua alkoholiin hyvin varovaisesti eikä ole tapahtunut mitään yllätyksiä. 

Tässä AA:n linja on aika hassu. Kävin itse siellä alkuun kun raitistuin täysin vuodeksi. Kun menet sinne, ja kerrot miten on tullut juotua ja juomisen takia kärsittyä, niin kaikki ovat sitä mieltä, että olet alkoholisti. Ja jos yrität selitellä että en minä nyt oikein tiedä olenko, kun en ole kumminkaan töitä enkä puolisoakaan juonut jne, niin sanovat että tuo on alkoholistin tyypillistä kieltämistä. Mutta sitten jo jollain onnistuu tämä kuin mulla, että tauon jälkeen alkaa kohtuukäyttäjäksi, niin sitten asia kuitataan: "et koskaan ollut alkoholisti, siksi se onnistui".

Klassinen ”no true Scotsman”-argumentti. Uskovaiset käyttävät muuten ihan samaa; jos ”luovut uskosta”, et ole koskaan uskossa ollutkaan. AA on vissiin jonkinlainen negatiivinen uskonto.

Ei se pelkästään ole geneettinen asia vaan myös itsekurista kiinni. Itsellä surkea väkivaltainen lapsuus, ja alkoholismia molemmilla puolen sukua.

Silti voin hyvin ostaa jonkun puolikkaan laadukkaan punaviinipullon ruuan kanssa juotavaksi, ja seuraavan kerran juon alkoa kuukauden päästä.

Kyllä se vaan on ihmisen oma päätös, juoko vai ei. Voisin ihan hyvin kiskoa alkoholia jokaikinen päivä jos huvittaisi. Se vain olisi typerää.

 

Vierailija kirjoitti:

Ei se pelkästään ole geneettinen asia vaan myös itsekurista kiinni. Itsellä surkea väkivaltainen lapsuus, ja alkoholismia molemmilla puolen sukua.

Silti voin hyvin ostaa jonkun puolikkaan laadukkaan punaviinipullon ruuan kanssa juotavaksi, ja seuraavan kerran juon alkoa kuukauden päästä.

Kyllä se vaan on ihmisen oma päätös, juoko vai ei. Voisin ihan hyvin kiskoa alkoholia jokaikinen päivä jos huvittaisi. Se vain olisi typerää.

 

Joo ei ole yksinomaan geneettinen, mutta ei se ihan pelkästään päätöksestä ja tahdostakaan ole kiinni enää siinä vaiheessa, kun riippuvuus on jo kehittynyt. Silloin voi riippuvuuteen liittyvä käytös viedä kuin litran mittaa silti vaikka joka aamu ihan tosissaan vannoisi että minä en halua juoda tänään, haluan raitistua. Ja sitten taas addiktiopiru alkaa iltapäivästä kuiskia korvaan, että mitä sinä nyt niin ehdoton olisit, voithan sinä tänään vielä vähän ottaa. Aloita huomenna se raittius vasta. Eikä se sitä paitsi ole edes terveellistä lopettaa kuin seinään, voi tulla juoppohulluuskin. Joten käypä nyt hakemassa muutama kalja kaupasta, ei tarvitse enempää ottaa (ja sitten kun ne on juotu, kipaistaan kauppaan hakemaan lisää).

Ap, määrittele alkoholisti. Lääketiede ei tunne tuollaista diagnoosia.

En ole koskaan ymmärtänyt alkoholistia joka haluaisi alkaa kohtuukäyttäjäksi. Eihän niistä määristä tule tarpeeksi fiilareita kun toleranssit on korkeammalla kuin tavan käyttäjällä. Vaikka pystyisikin hallitsemaan himonsa niin himo se on silti siellä. Kamalaa itsensä kiusaamista.

Niin ja ps. kaikki alkoholistit eivät ole sellaisia, että joka kerta vähänkin maistaneena lähtee niin lapasesta että menee rahat, terveys, ihmissuhteet ja työpaikat. Suurin osa itse asiassa nimenomaan Ei ole sellaisia, te puhutte rappioalkoholisteista.

Mä olen alkoholisti isolla aalla. Mitä kukaan ei uskoisi jos näkisitte mut. On iso talo ja hienot autot Ja rahaa. Mä todellakin juon jokapäivä. Enssin just lasin viiniä ruuan kanssa, kahvi ja konjakki. Iltapäivällä voi jo kaataa pienen napsun ja illalla hups vaan, onkin pullo tyhjä. Aikanaan yritin olla ilman viinaa joitain kertoja. Nyt ei jaksa edes yrittää, eikä ole mitään syytäkään...

Vierailija kirjoitti:

Ap, määrittele alkoholisti. Lääketiede ei tunne tuollaista diagnoosia.

En ole ap. mutta kyllä lääketiede sen tuntee! F10.2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se pelkästään ole geneettinen asia vaan myös itsekurista kiinni. Itsellä surkea väkivaltainen lapsuus, ja alkoholismia molemmilla puolen sukua.

Silti voin hyvin ostaa jonkun puolikkaan laadukkaan punaviinipullon ruuan kanssa juotavaksi, ja seuraavan kerran juon alkoa kuukauden päästä.

Kyllä se vaan on ihmisen oma päätös, juoko vai ei. Voisin ihan hyvin kiskoa alkoholia jokaikinen päivä jos huvittaisi. Se vain olisi typerää.

 

Joo ei ole yksinomaan geneettinen, mutta ei se ihan pelkästään päätöksestä ja tahdostakaan ole kiinni enää siinä vaiheessa, kun riippuvuus on jo kehittynyt. Silloin voi riippuvuuteen liittyvä käytös viedä kuin litran mittaa silti vaikka joka aamu ihan tosissaan vannoisi että minä en halua juoda tänään, haluan raitistua. Ja sitten taas addiktiopiru alkaa iltapäivästä kuiskia korvaan, että mitä sinä nyt niin ehdoton olisit, voithan sinä tänään vielä vähän ottaa. Aloita huomenna se raittius vasta. Eikä se sitä paitsi ole edes terveellistä lopettaa kuin seinään, voi tulla juoppohulluuskin. Joten käypä nyt hakemassa muutama kalja kaupasta, ei tarvitse enempää ottaa (ja sitten kun ne on juotu, kipaistaan kauppaan hakemaan lisää).

Kalja on rappiojuoma. Ei voisi vähempää kiinnostaa tuo junttien juissi.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, määrittele alkoholisti. Lääketiede ei tunne tuollaista diagnoosia.

En ole ap. mutta kyllä lääketiede sen tuntee! F10.2.

Tunnen kyllä tuon diagnoosin, se ei kuitenkaan ole alkoholismi vaan alkoholiriippuvuus. Alkoholismi on termi, jota AA käyttää. Ja kuten edellä joku jo kritisoi, niin sille kelpaa kyllä, että joku nimeää itsensä alkoholistiksi ja tulee AA:han, mutta jos henkilö aloittaa alkoholin käytön uudestaan ongelmitta, niin "hän ei ikinä alkoholisti ollutkaan".

Menin itse aikoinaan AA:han kuvitellessani olevani alkoholisti. Täytin kaikki nuo riippuvuuden kriteerit. Muutamaa vuotta myöhemmin jäin pois, koska en jaksanut enää hypätä kokouksissa kuuntelemassa iänikuisia juomamuisteluita enkä uskonut Korkeampaan Voimaan. Sittemmin aloitin myös alkoholin käytön. Siitä on nyt reilut 10 vuotta ja edelleen käytän alkoholia, Tällä hetkellä enemmän kuin suositukset mutta en todellakaan ole katuojassa tai menettänyt mitään alkoholin takia.

Olisi kiva tietää, olenko minä AA:n mielestä edelleen alkoholisti vai en.

Puolisoni, alkoholisti, joi aikanaan vuosien ajan päivittäin vähintään 12 kaljaa. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että haki apua. Muutaman repsahduksen kautta raitistui, oli noin vuoden täysin ilman ja kävi ammattilaisen luona säännöllisesti juttelemassa.

Nykyään voi juoda sen lasin viiniä ruuan kanssa jos käydään jossain syömässä, illan vietossa saattaa mennä parikin lasillista. Humalaan asti on juonut ehkä kaksi kertaa lapsettomien häiden yhteydessä viimeisen 15 vuoden aikana.

Alkoholisti on aina alkoholisti - ehkä siinä mielessä, että sitä alkoholin käyttöä on aina tarkkailtava ja punnittava tarkkaan, mutta kohtuullinen käyttö ei todellakaan ole mikään mahdottomuus, ihmiset on erilaisia, myös addiktioidensa suhteen.

Mun isä on alkoholisti. Kiskoi kaksin käsin viinaa kun mä olin pieni, joi työpaikkansa ja avioliittonsa, oli jatkuvasti tappeluissa ja putkassa jne. Eikä koskaan siltikään maannut p*skat housussa tärisemässä.

Sitten ykskaks päätti lopettaa ja nyt on jo vuosia, vuosia olkut kohtuukäyttäjä. Voi ihan hyvin juoda töiden jälkeen kolme kaljaa tai sen viinilasillisen tai kaksi ilman mitään ongelmaa. Ehkä kaksi kertaa vuodessa vetää ihan kunnon kännit esim. syntymäpäivillä, eikä sekään jatku seuraavana päivänä.

On firma, talo, vaimo ja lapset. Mun pikkusisarukset ei edes tiedä, että faija joskus ryyppäsi tosissaan. Ihmiset on erilaisia.

Ex oli myöskin alkoholisti. Ei mitään ongelmaa käydä töissä 9-13h/päivä, hoitaa itsensä ja asiansa, osasi siivota ja laittaa ruokaa, lenkittää koiran, korjata asioita jne. Teki vaan kaiken pikku kekkulissa. Ikinä ei ajanut humalassa eikä todellakaan laskenut tarpeitaan alleen.

Kukaan ei arvannut, jos ei miestä tuntenut. Juo vieläkin, ystäviä ollaan. Ainakin tietää mistä sen viikonloppuna löytää jos tahtoo. Baarista tietenkin.

Ap:lla on tosiaan hyvin suppea näkemys alkoholisteista.