Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
IS hox! Miksi KOULUliikuntaa ei muuteta, vaikka se todistetusti traumatisoi?
Kiusatun äiti
26.01.2020 |
Olen kuullut aikuisten tuttavieni kertovan, että he eivät ole koko aikuisiällä harrastaneet koskaan minkäänlaista liikuntaa, koska aikanaan koululiikunta on ollut niin vastenmielistä. Moni nuori menettää itsetuntonsa ja liikunnan ilon siinä, että -ei niin hyvänä pelaajana- on tullut aina valituksi joukkueisiin viimeisenä, tai liikuntatunnilla luokkakaverit ovat nauraneet ja palkanneet.
Tämä on tunnettu ilmiö jo vuosikymmeniä, mutta MIKSI sen annetaan jatkua vielä 2020 -luvulla??
Omien lapsieni koulussa tunnutaan tänäkin päivänä keskittyvän luokkien ja koulujen välisiin kilpailuihin ja turnauksiin. Niihin valitut oppilaat ovat etusijalla ja treenataan esim. jalkapalloturnaukseen ihan tosissaan. Muille oppilaille ei niin väliä, kunhan ovat poissa tieltä liikuntatunneilla... tämä on omien lasteni ja heidän kavereidensa kokemus.
Alaluokalla olevaa tyttöäni kiusataan liikuntatunneilla, häntä nimitellään, nauretaan ja hänet jätetään pelien ulkopuolelle. Olen ottanut yhteyttä koulun liikunnanopettajan ja kertonut ongelmasta, hän vähätteli asiaa, eikä ole tytön kertoman mukaan mitenkään puuttunut siihen tunneilla. Kehoitin tyttöä itse puhumaan opettajalle uudelleen, mutta opettaja oli vain sanonut, että tytön tulee itse olla aktiivisempi tunnilla.
Kuitenkin liikuntapäivänä kotiin tulee masentunut, joskus itkuinen lapsi, joka kertoo, että hänelle ei pallopelissä syötetä ja toiset tytöt käskevät edestä pois ja tönivät tahallaan.
Eikö opettajan tehtävä olisi tehdä koululiikunnasta mukavaa ja tasapuolista kaikille? Eikö kilpaurheilun voisi jättää seurojen tehtäväksi ja koululiikunnassa keskittyä perustaitojen opettamiseen? Tottakai koulussa on jo valmiita harrastajia esim. poikien jääkiekossa ja ymmärrän, että he pelaavat eritasoista peliä, kuin ne, jotka eivät vapaa-ajallaan luistele. Mutta eikö oppilaan oikeus ole silti saada opetusta luistelutaidoissa ja jääkiekon peluussa, eikä olettaa, että esim. kaikki pojat ovat hakeneet opin jo vapaa-ajallaan ja koulussa sitten keskitytään pelkkään pelaamiseen ja vieläpä niiden parhaiden ehdoilla?
Entä voisiko oppilaita jakaa tasoryhmiin? Eikö siten saataisi kaikille tasapuolinen opetus oman tason mukaisesti?
Toivoisin tästä asiasta laajaa keskustelua ja nimenomaan näiden kiusattujen ja heikompien näkökulmasta ja oikeudesta liikunnan iloon.
Toivoisin, että Ilta-Sanomat nostaisi asian ihan valtakunnan laajuiseksi puheenaiheeksi, tekisi vaikka ison asiantuntevan jutun lehteen.
Kansanterveyden kannalta olisi merkittävä asia, että koululiikunta koettaisiin positiivisena ja siellä saisi tutustua eri lajeihin ja kukin löytäisi oman liikuntamuotonsa ilman kilpailupaikkoa.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen sivuilla Ruotsiin muuttanut toimittaja kertoo kuinka hänen lapsensa nyt tykkää liiluntatunneista ja kehuu liikunnanopettajaansa. Ruotsissa ei tarvi liikuntatunilla pelätä tekevänsä virheitä ja ope korostaa, että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Kannustetaan olemaan kilttejä. Miksi Suomessa on niin erilainem mentaliteetti???
Suomessa urheilu on vahvistanut kansallista itsetuntoa ja sen vuoksi sitä on tehty veren maku suussa mentaliteetilla. Lisäksi opettajat ovat olleet vahvasti seuratoiminnoissa mukana. Valitettavasti liikuntatuntien opetuspuoli on yhtä tehokasta kuin yrittäisi opettaa matematiikkaa, jollekin joka ei ymmärrä konseptia numeerisista arvoista. Eikä tietenkään opettaja voi olla neuvomassa ja näyttämässä 30 oppilaalle yhden tuplatunnin aikana kaikkea kädestä pitäen. Siinä menisi ikä ja terveys. Voi näyttää miten joku tehdään ja loppu on täysin oppilaan lahjojen varassa. Tämän vuoksi liikuntatunnit pitäisi pitää simppeleinä kunnonkohottajina.
Riippuu hyvin vahvasti opettajasta miten paljon keskitytään kilpailuun ja minkä verran vain yritetään liikkua. Toki opetusohjelma määrittelee mitä lajeja pitäisi yrittää opettaa. Ymmärrykseni mukaan myös siksi, että tulee esiteltyä erilaisia lajeja. Näin mahdollisimman moni voisi löytää sen mistä innostuu.
Paljon on myös opettajasta kiinni minkälaista käytöstä tunneilla sallitaan, mollataanko toisia vai saako jokainen rauhassa yrittää parastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se konkretioituu tälläisiin avauksiin, että Suomi on mt-tilastojen varjopuolella. Psykoot.tiset rutisijat vinkuvat pienten lasten tavoin joistain ala-asteen liikuntatunneista. Höpöhöpö ja huomenna lisää. Oikeastaan voisitte mennä koko mt-sakki tuohon "nersistien pahimmat tempaukset" -ketjuun satuilemaan (tai ainakin liioittelemaan).
Vierailija kirjoitti:
Eikö nää liikuntahullut pysty käsittämään sitä, että kaikki ei ole synnynnäisesti hyviä liikunnassa. Ei tarvitse olla laiska, lihava tai saamaton vaan voi olla ihan liikuntaa harrastava mutta silti ei niin taitava motorisissa taidoissa. Kankea, kömpelö, hidas.
Toiset lapset tuntuu liikkuvan mieluiten käsillään ja tekee temppuja toisensa perään, trampoliinilla onnistuu voltit parin harjoittelukerran jälkeen. Sitten on lapsia, joille takaperin kuperkeikka on jo saavutus. Kaikki ei vaan ole lahjakkaita liikunnassa eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläinen oikeus liikunnan iloon.
Tämän vuoksi liikuntatunneilla pitäisi myös tehdä perusnotkeutta ja motoriikka kehittäviä harjoitteita. Ei ne ominaisuudet kehity, jos niitä ei harjoita. Haaste on useimmiten se, että monet ei niin hyvät inhoavat tätä tekemistä, koska eivät ole valmiiksi hyviä. Usein juuri he ovat kaikkein äänekkäimmin niitä harjoitteita vastaan ja vähiten yrittävät niissä kehittyä.
Vähän sama kuin matikassa toiset ei tykkää laskea, koska eivät heti osaa. Lukuaineissa hyväksytään se, että pitää harjoitella kehittyäkseen ja että numero tulee jokaisen oman osaamisen ja yrittämisen mukaan. Liikunnassa sama asia onkin nöyryyttävää. Kun liikuntatunnilla loistava liikuntaihme valittaa takarivissä ettei kukaan voi ruotsia osata eikä siitä ole kenellekään mitään iloa ja samalla touhuaa kaikkea muuta, niin on ihan ok naureskella toisen tyhmyydelle tai pitää häntä häirikkönä. Liikuntatunnilla narisevaa ja huonostipärjäävää pitää ymmärtää ja tsempata, ettei hän traumatisoidu. Tätä eroa en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Huonokuntoiset pojat pitäisi laittaa tyttöjen liikuntatunnille. Toki se voi olla poikien mielestä nöyryyttävää kun ne laitetaan tyttöjen liikuntatunnille mutta normaalikuntoiset pojat sekä hyväkuntoiset pojat kärsii siitä jos liikuntatunnilla on niitä heikkokuntoisia.
Joukkuelajeissa niistä heikkokuntoisista pojista on vain hallaa muille.
Eli liikuntatunnit pitäisi järjestää niin että:
Tytöt ja ne muutamat heikkokuntoiset pojat liikkuu keskenään ja loput pojat keskenään.
Tyypillistä. Kun pitäisi miettiä, kuinka liikuntatunneista tehtäisiin sellaisia, ettei kenenkään tarvitse traumatisoitua ja mahdollisesti voisi motivoitua kehittämään omaa liikunnallisuuttaan, joku urpo talipää keksii vaan lisää nöyryyttäviä menetelmiä. Kiusaaminen taitaa olla verissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tämä aina ollut ihan väärin; liikunnassa pärjääviä jumaloidaan, mutta koodailussa pärjääviä kiusataan\syrjitään sitten? Ei ihmisen tarvitse osata kaikkea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nää liikuntahullut pysty käsittämään sitä, että kaikki ei ole synnynnäisesti hyviä liikunnassa. Ei tarvitse olla laiska, lihava tai saamaton vaan voi olla ihan liikuntaa harrastava mutta silti ei niin taitava motorisissa taidoissa. Kankea, kömpelö, hidas.
Toiset lapset tuntuu liikkuvan mieluiten käsillään ja tekee temppuja toisensa perään, trampoliinilla onnistuu voltit parin harjoittelukerran jälkeen. Sitten on lapsia, joille takaperin kuperkeikka on jo saavutus. Kaikki ei vaan ole lahjakkaita liikunnassa eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläinen oikeus liikunnan iloon.
Tämän vuoksi liikuntatunneilla pitäisi myös tehdä perusnotkeutta ja motoriikka kehittäviä harjoitteita. Ei ne ominaisuudet kehity, jos niitä ei harjoita. Haaste on useimmiten se, että monet ei niin hyvät inhoavat tätä tekemistä, koska eivät ole valmiiksi hyviä. Usein juuri he ovat kaikkein äänekkäimmin niitä harjoitteita vastaan ja vähiten yrittävät niissä kehittyä.
Vähän sama kuin matikassa toiset ei tykkää laskea, koska eivät heti osaa. Lukuaineissa hyväksytään se, että pitää harjoitella kehittyäkseen ja että numero tulee jokaisen oman osaamisen ja yrittämisen mukaan. Liikunnassa sama asia onkin nöyryyttävää. Kun liikuntatunnilla loistava liikuntaihme valittaa takarivissä ettei kukaan voi ruotsia osata eikä siitä ole kenellekään mitään iloa ja samalla touhuaa kaikkea muuta, niin on ihan ok naureskella toisen tyhmyydelle tai pitää häntä häirikkönä. Liikuntatunnilla narisevaa ja huonostipärjäävää pitää ymmärtää ja tsempata, ettei hän traumatisoidu. Tätä eroa en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Suomalaisen koululaitoksen ongelma on valtava suoritus- ja virhekeskeisyys, mikä johtaa siihen, että ihmiset pelkäävät yli kaiken virheitä ja mokaamista. Kuitenkin yleensä vain tekemällä ja myös virheitä tekemällä oppii parhaiten.
Mainitsemasi esimerkissä liikunnalla ja vaikkapa kielen opiskelussa on kuitenkin se ero, että kielissä keskinkertaisia ovat luokassa valtaosa oppilaista, joten väärin lausuttu sana tai tietämättömyys ei ole sellainen spektaakkeli kuin liikuntatunnilla se, että oppilas ei pysty johonkin suoritukseen tai on esimerkiksi hidas. Suomalaiset osaavat esimerkiksi vieraita kieliä kieliopillisesti ja "teoriassa" hyvin, mutta puheen tuottaminen on aivan ylivoimaista, koska pelätään niitä virheitä.
Liikunnan opetuksessa keinot ovat ihan yleisesti nolaaminen, nöyryytys ja ryhmässä huonoksi leimaaminen. Joten ei tarvitse olla Einstein tietääkseen, että nämä menetelmät vieroittavat lapsen ja nuoren eliniäksi liikunnan parista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun luokassa on 1 tai 2 liikuntaa inhoavaa lasta, niin silloin ei saisi olla lainkaan liikuntaa? Minä inhosin ruotsin-kielen tunteja, mutta pakko siellä oli vaan olla. Juurikaan en ole peruskoulun jälkeen ruotsia mihinkään käyttänyt, mutta yhä se vaan roikkuu opetusohjelmassa. Enkä taida olla ainoa, joka ei ole tykännyt ruotsin tunneista?
Vierailija kirjoitti:
Liikunnan opettajat ovat lähtökohtaisesti lahjakkaita ja kokeneita urheilijoita. Sellaiset eivät välttämättä ymmärrä asioita muunlaisten ihmisten näkökulmasta. Omallakin opettajallani oli aivan käsittämättömiä näkemyksiä esim. kuntosaliharjoittelusta. Vain jalkapallo ja hiihto oli liikuntaa. Ja niissä piti tietysti kilpailla.
Vaan ovatko opiskelleet liikunnanopettajiksi Jyväskylässä?
Oman kokemukseni mukaan liikunnanopettajan pätevyydellä liikuntaa opettaja omaa aivan erilaisen lähestymistavan koululiikuntaan vaikka olisikin ex-urheilija, kuin ex-urheilija ilman ko. liikuntapedagogista koulutusta.
Alaluokillahan liikunnan opettamiseen valitettavasti riittää että on luokanopettaja, eli varsinaista liikunnan opettajan pätevyyttä. Ja hyvin usein kouluihin myös palkataaan juuri näitä ns. liikunnallisia nuoria aikuisia opettamaan, jos päteviä hakijoita ei ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnan opettajat ovat lähtökohtaisesti lahjakkaita ja kokeneita urheilijoita. Sellaiset eivät välttämättä ymmärrä asioita muunlaisten ihmisten näkökulmasta. Omallakin opettajallani oli aivan käsittämättömiä näkemyksiä esim. kuntosaliharjoittelusta. Vain jalkapallo ja hiihto oli liikuntaa. Ja niissä piti tietysti kilpailla.
Alaluokillahan liikunnan opettamiseen valitettavasti riittää että on luokanopettaja, eli varsinaista liikunnan opettajan pätevyyttä.
” ..pätevyyttä ei tarvita”, piti sanomani
T. edellinen
Vierailija kirjoitti:
Kun luokassa on 1 tai 2 liikuntaa inhoavaa lasta, niin silloin ei saisi olla lainkaan liikuntaa? Minä inhosin ruotsin-kielen tunteja, mutta pakko siellä oli vaan olla. Juurikaan en ole peruskoulun jälkeen ruotsia mihinkään käyttänyt, mutta yhä se vaan roikkuu opetusohjelmassa. Enkä taida olla ainoa, joka ei ole tykännyt ruotsin tunneista?
Väärinymmärtäminenkin on näköjään taitolaji. Ei ole kukaan puhunut siitä, ettei saisi olla liikuntaa, vaan siitä millä menetelmillä liikuntaa opetetaan yhä edelleen. Kun koululiikunnassa edelleen apinoidaan jotain armeijatyylistä simputusta ei ole ihme, että näistä nuorista sitten kasvaa tällaisia mustavalkoisia joko/tai- tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin koulussa huono liikuntatunneilla. Vanhempani eivät pystyneet hankkimaan kunnon välineitä eivätkä vieneet harrastuksiin.
Olin aina viimeinen kaikessa. Liikunnan opettaja kiusasi, muut eivät niinkään. Kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, innostuin liikunnasta, mutta itseinho ajoi syömishäiriöön. Itsetuntoa en ole koskaan saanut takaisin, syömishäiriöni kanssa pärjään. Ilman koululiikuntatraumoja olisin varmaan ihan normaali ihminen.
Itse olin aina hyvä liikunnassa ja harrastinkin myös jonkin verran. Silti aina inhosin koulussa niitä tunteja.
Pahimpia olivat ne, kun piti suorittaa jotain ja muut seurasivat vierestä (esim pituushyppy).
Ja ne luokkien/koulujen väliset kisat olivat kauheita. Ja ainahan minä olin niissä mukana.
Varsinkin pesäpallo aiheuttaa edelleen vihan tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä juttu, mutta liikuntatunti paljastaa niin paljon oppilaan sosiaalista statuksesta luokassa. "Ottakaa parit" - Se, jolla ei löydy paria ja varsinkin jos sama toistuu joka tunti, tietää että on epäsuosittu. Ryhmässä oleva paine ajaa myös oppilaat aina valitsemaan sen saman parin, ettei joudu parittomaksi.
Hidas ja huono jää aina viimeseksi, kun valitaan joukkueita.
Kaikki leikkimieliset kilpailut ja leikit ovat raadollisia sille lapselle, joka aina joutuu siihen rooliin, ettei saa muita kiinni tai joka aina häviää.
Loppupeleissä liikuntatunnista muodostuu rutiini, joka vahvistaa epäsuotuisaa roolia ryhmässä, koska sama toistuu aina joka viikko. Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Tässä mennään niin syvälle kehittyvän ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen puoleen. Pukuhuoneessa ja paljastavissa urheiluvaatteissa joutuu pakostakin jatkuvan vertailun ja paineen alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nää liikuntahullut pysty käsittämään sitä, että kaikki ei ole synnynnäisesti hyviä liikunnassa. Ei tarvitse olla laiska, lihava tai saamaton vaan voi olla ihan liikuntaa harrastava mutta silti ei niin taitava motorisissa taidoissa. Kankea, kömpelö, hidas.
Toiset lapset tuntuu liikkuvan mieluiten käsillään ja tekee temppuja toisensa perään, trampoliinilla onnistuu voltit parin harjoittelukerran jälkeen. Sitten on lapsia, joille takaperin kuperkeikka on jo saavutus. Kaikki ei vaan ole lahjakkaita liikunnassa eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläinen oikeus liikunnan iloon.
Tämän vuoksi liikuntatunneilla pitäisi myös tehdä perusnotkeutta ja motoriikka kehittäviä harjoitteita. Ei ne ominaisuudet kehity, jos niitä ei harjoita. Haaste on useimmiten se, että monet ei niin hyvät inhoavat tätä tekemistä, koska eivät ole valmiiksi hyviä. Usein juuri he ovat kaikkein äänekkäimmin niitä harjoitteita vastaan ja vähiten yrittävät niissä kehittyä.
Vähän sama kuin matikassa toiset ei tykkää laskea, koska eivät heti osaa. Lukuaineissa hyväksytään se, että pitää harjoitella kehittyäkseen ja että numero tulee jokaisen oman osaamisen ja yrittämisen mukaan. Liikunnassa sama asia onkin nöyryyttävää. Kun liikuntatunnilla loistava liikuntaihme valittaa takarivissä ettei kukaan voi ruotsia osata eikä siitä ole kenellekään mitään iloa ja samalla touhuaa kaikkea muuta, niin on ihan ok naureskella toisen tyhmyydelle tai pitää häntä häirikkönä. Liikuntatunnilla narisevaa ja huonostipärjäävää pitää ymmärtää ja tsempata, ettei hän traumatisoidu. Tätä eroa en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Lukuaineita ja liikuntaa ei vaan voi verrata.
Lukuaineissa pitää kehittyä siksi, että pääsisi jatko-opiskelemaan, mutta yo-kirjoituksissa ei tarvitse hyppiä narua. Liikuntaa harrastetaan, koska se on terveydelle hyödyllistä. Tavoitteellisesti liikuntaa harrastavat tekevät sen joka tapauksessa koulun ulkopuolella ja heistäkin lähes kaikki lopettavat viimeistään aikuisena. Eikö tärkeintä olisi löytää kaikille se liikunnanilo joka jatkuu koko eliniän eikä saada väkisin rautakankea väännettyä epämiellyttäviin asentoihin?
Tottakai ne lapset vastustavat, koska se on NOLOA. Ei ole noloa olla huono matikassa tai äidinkielessä, mutta on erittäin noloa olla huono liikunnassa. Ainakin jos on poika.
Ei minullekaan jäänyt traumat siitä, että olin huono ruotsissa, mutta liikunnasta jäi. Kukaan ei siellä ruotsin tunnilla nimittäin nauranut huonoudelleni, eivät katselleet vierestä kun yritän vääntää itseäni samoihin asentoihin kuin muut, juosta yhtä nopeasti kuin muut, haukkunut vartaloani, valinnut vikana joukkueeseen saatesanoilla ”me ei haluta tota”. Ne traumat on totta, halusitte te muut uskoa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, mutta liikuntatunti paljastaa niin paljon oppilaan sosiaalista statuksesta luokassa. "Ottakaa parit" - Se, jolla ei löydy paria ja varsinkin jos sama toistuu joka tunti, tietää että on epäsuosittu. Ryhmässä oleva paine ajaa myös oppilaat aina valitsemaan sen saman parin, ettei joudu parittomaksi.
Hidas ja huono jää aina viimeseksi, kun valitaan joukkueita.
Kaikki leikkimieliset kilpailut ja leikit ovat raadollisia sille lapselle, joka aina joutuu siihen rooliin, ettei saa muita kiinni tai joka aina häviää.
Loppupeleissä liikuntatunnista muodostuu rutiini, joka vahvistaa epäsuotuisaa roolia ryhmässä, koska sama toistuu aina joka viikko. Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Tässä mennään niin syvälle kehittyvän ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen puoleen. Pukuhuoneessa ja paljastavissa urheiluvaatteissa joutuu pakostakin jatkuvan vertailun ja paineen alle.
Näin se on.
On tutkittukin, että motorisia vaikeuksia olevilla lapsilla on suurempi riski syrjäytyä ja sairastua esim. mielenterveysongelmiin, koska muut lapset välttelevät helposti tällaista lasta ja siitä seuraa juuri tuollainen negatiivinen kehä.
Mulla itselläni on tällainen kouluikäinen lapsi, tavaratkin putoilee pöydältä kun hahmottaa huonosti liikeratoja. Harrastaa urheilua 3-4 krt viikko, mutta silti on kaikista kömpelöin. Toki myös lisäksi harrastetaan paljon arkiliikuntaa, mutta eipä se tunnu juuri auttavan. Koulussa ei haluaisi osallistua oikein mihinkään liikuntaan, koska tietää olevansa huonoin ja niin tietävät kaikki muutkin.
Miettikääpä miltä tuntuisi olla se lapsi siellä pihalla välitunnin aikana, joka ei voi osallistua hippaan muiden kanssa tai muuten koko välitunti menee siihen et muut nauraa kun et saa ketään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täydellinen konsepti, jolla kukaan ei suutu liikuntatunneista:
Ensinnäkin, kielletään kaikki joukkuelajit, koska niissä tasoerot tulevat helposti näkyviin. Keskitytään vain yksilölajeihin.
Opettaja näyttää esimerkkisuorituksen ja sen jälkeen jokainen saa suorittaa yksi kerrassaan. Järjestys arvotaan aina ennen jokaista tuntia.
Ne, jotka eivät ole sillä hetkellä suoritusvuorossa, istuvat paikoillaan silmät sidottuna ja kuulosuojaimet korvilla. Näin he eivät tiedä, millaisen suorituksen toinen teki eivätkä voi vertailla. Oman suorituksen näkee vain opettaja.
Jokainen saa koettaa suoritusta haluamansa määrän kertoja, onnistui tai ei. Opettaja ei saa neuvoa, jos oppilas ei sitä pyydä. Opettaja ei saa kommentoida suoritusta mitenkään, koska kommentit voisivat erota eri oppilailla.
Kun oma suoritus on ohi, oppilas palaa muiden joukkoon istumaan ja opettaja laittaa siteen silmille ja kuulosuojaimet päähän, jotta oppilas ei voi huijata niiden kanssa ja kurkkia, mitä muut tekevät.
Sitten opettaja ottaa seuraavalta siteen silmiltä ja kuulosuojaimet korvilta ja hän saa vuorostaan tehdä suorituksen.
Tässä on täydellisen tasa-arvoinen liikuntatunti ja kenellekään ei tule paha mieli.
Tämä on saanut ihmeen paljon alapeukkuja, vaikka vastaa kaikkiin ongelmiin. Toivottavasti liikkaopet ottavat tästä koppia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nää liikuntahullut pysty käsittämään sitä, että kaikki ei ole synnynnäisesti hyviä liikunnassa. Ei tarvitse olla laiska, lihava tai saamaton vaan voi olla ihan liikuntaa harrastava mutta silti ei niin taitava motorisissa taidoissa. Kankea, kömpelö, hidas.
Toiset lapset tuntuu liikkuvan mieluiten käsillään ja tekee temppuja toisensa perään, trampoliinilla onnistuu voltit parin harjoittelukerran jälkeen. Sitten on lapsia, joille takaperin kuperkeikka on jo saavutus. Kaikki ei vaan ole lahjakkaita liikunnassa eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläinen oikeus liikunnan iloon.
Tämän vuoksi liikuntatunneilla pitäisi myös tehdä perusnotkeutta ja motoriikka kehittäviä harjoitteita. Ei ne ominaisuudet kehity, jos niitä ei harjoita. Haaste on useimmiten se, että monet ei niin hyvät inhoavat tätä tekemistä, koska eivät ole valmiiksi hyviä. Usein juuri he ovat kaikkein äänekkäimmin niitä harjoitteita vastaan ja vähiten yrittävät niissä kehittyä.
Vähän sama kuin matikassa toiset ei tykkää laskea, koska eivät heti osaa. Lukuaineissa hyväksytään se, että pitää harjoitella kehittyäkseen ja että numero tulee jokaisen oman osaamisen ja yrittämisen mukaan. Liikunnassa sama asia onkin nöyryyttävää. Kun liikuntatunnilla loistava liikuntaihme valittaa takarivissä ettei kukaan voi ruotsia osata eikä siitä ole kenellekään mitään iloa ja samalla touhuaa kaikkea muuta, niin on ihan ok naureskella toisen tyhmyydelle tai pitää häntä häirikkönä. Liikuntatunnilla narisevaa ja huonostipärjäävää pitää ymmärtää ja tsempata, ettei hän traumatisoidu. Tätä eroa en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Lukuaineita ja liikuntaa ei vaan voi verrata.
Lukuaineissa pitää kehittyä siksi, että pääsisi jatko-opiskelemaan, mutta yo-kirjoituksissa ei tarvitse hyppiä narua. Liikuntaa harrastetaan, koska se on terveydelle hyödyllistä. Tavoitteellisesti liikuntaa harrastavat tekevät sen joka tapauksessa koulun ulkopuolella ja heistäkin lähes kaikki lopettavat viimeistään aikuisena. Eikö tärkeintä olisi löytää kaikille se liikunnanilo joka jatkuu koko eliniän eikä saada väkisin rautakankea väännettyä epämiellyttäviin asentoihin?
Tottakai ne lapset vastustavat, koska se on NOLOA. Ei ole noloa olla huono matikassa tai äidinkielessä, mutta on erittäin noloa olla huono liikunnassa. Ainakin jos on poika.
Ei minullekaan jäänyt traumat siitä, että olin huono ruotsissa, mutta liikunnasta jäi. Kukaan ei siellä ruotsin tunnilla nimittäin nauranut huonoudelleni, eivät katselleet vierestä kun yritän vääntää itseäni samoihin asentoihin kuin muut, juosta yhtä nopeasti kuin muut, haukkunut vartaloani, valinnut vikana joukkueeseen saatesanoilla ”me ei haluta tota”. Ne traumat on totta, halusitte te muut uskoa tai ei.
Kyllä minulle (ja monelle muulle) on naurettu esim. englannin tunnilla väärän ääntämisen takia ja historian tunnilla väärästä vastauksesta. En varmasti ole myöskään ainoa joka on lukuaineissa laitettu parittomana johonkin kolmanneksi, kun opettaja jättänyt parin muodostuksen oppilaiden oman valinnan varaan.
Ero on siinä että vain liikunnassa tätä pidetään kyseisen aineen vikana ja yleisenä syynä vihata ko. asiaa. Muissa aineissa vika on joko oppilaan herkkyydessä tai opettajan tavoissa hoitaa tilanteita.
En yläasteen aikana osallistunut montaa kertaa liikuntatunnille siksi, että lähes aina pelattiin joukkue ja pallo pelejä. Ei ole mitään järkeä että koko liikunta jää välistä, kun kokee ettei pysty osallistumaan, ei pärjää ja pelkää palloa. Kannattaisiko suunnitella tunnit siten että jokainen pystyy jotenkin osallistumaan? Sain numeroksi 5 liikunnasta.
Alue: Aihe vapaa
Älkää ruokkiko tätä trollia enempää.