Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Onneksi olkoon Suomi. Tämän jälkeen ollaan kusessa ja syvällä siellä. Jos korona leviää näin niin sitten voi vaan kuvitella kuinka alkaa levitä kouluissa, maskeista huolimatta. Jotain muunnosta nuo tartunnat?

Eivät ole Jyväskylässä vielä aerosolivälitteisyydestä kuulleet?
Onko muuten maailmalta todettuja tapauksia sellaisia, joissa aerosolitartunta olisi tullut ilman että ollaan yhtä aikaa samassa huoneessa? Siis jossain tuhkarokossahan tätä ilmeisesti tapahtuu. Olisiko pintatartunta kuitenkin todennäköisempi? Salilla on hikeä ja koronan takia laitteita pyyhitään jatkuvasti jollain desinfiointitökötillä, kai siitä voi muodostua melkoinen tahma joka ehkä lähinnä säilöö viruksia... Vai onko muunnoskorona muuttunut tuhkarokon tapaan tarttuvaksi?
Toisaalta en kyllä ihan ymmärrä tätä, että nyt aina epäillään muuntovirusta, kun on isompi rypäs. Vaikka ihan tämä normikoronakin tunnetusti leviää ryppäissä ja on koko ajan sitä tehnyt. Osa ei tartuta kuin korkeintaan perheenjäseniä, osa kymmeniä muita.
Kiinassa(?) taisi olla muutamia tapauksia missä tauti levisi kerrostalossa asunnosta toiseen persiilleen asennetun viemäreiden tuuletuksen vuoksi, ja oliko Australiassa jossain karanteenihotellissa myös mysteeritartuntoja.
Vierailija kirjoitti:
Tänään meni kuppi nurin. USA:ssa kaverit (opettajia, 30-35-vuotiaita, eivät mitään riskiryhmää) ovat saaneet rokotteesta. Sillä aikaa minä, joka työskentelen sairaalassa, menen joka päivä töihin ja hyväksyn sen riskin, että haen sieltä koronan.
Toivottavasti ei mennyt kahveet näppikselle. Siis mitä he saivat rokotteesta?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei oo kuolleisuus lisääntynyt. Yleensäkin kuolee vuodessa yli 50 000.
Ymmärrätkö yhtään mitä maailmalla tapahtuu..Onko kaikki muumit kotona, lelut patterin välissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Onneksi olkoon Suomi. Tämän jälkeen ollaan kusessa ja syvällä siellä. Jos korona leviää näin niin sitten voi vaan kuvitella kuinka alkaa levitä kouluissa, maskeista huolimatta. Jotain muunnosta nuo tartunnat?
Virus sai levitä lähestulkoon valtoimenaan koko vuoden 2020. Mikä oli lopputulos? 99,99% suomalaisista EI kuollut koronavirukseen.
Mitään pandemiaa ei ole olemassa, joten voit nyt pyyhkiä kuolan suupielistä ja jatkaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei oo kuolleisuus lisääntynyt. Yleensäkin kuolee vuodessa yli 50 000.
Ymmärrätkö yhtään mitä maailmalla tapahtuu..Onko kaikki muumit kotona, lelut patterin välissä?
Kuolleisuus ei ole lisääntynyt globaalisti lainkaan. Ymmärrätkö? Toistan hitaasti; kuolleisuus sen enempää Suomessa kuin globaalisti ei ole noussut ollenkaan.
Maailman väkiluku kasvaa yhtä holtitonta tahtia joka päivä kuin tähänkin saakka. Voit siis olla aivan rauhassa. Mitään pandemiaa ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Eivät ole Jyväskylässä vielä aerosolivälitteisyydestä kuulleet?
Onko muuten maailmalta todettuja tapauksia sellaisia, joissa aerosolitartunta olisi tullut ilman että ollaan yhtä aikaa samassa huoneessa? Siis jossain tuhkarokossahan tätä ilmeisesti tapahtuu. Olisiko pintatartunta kuitenkin todennäköisempi? Salilla on hikeä ja koronan takia laitteita pyyhitään jatkuvasti jollain desinfiointitökötillä, kai siitä voi muodostua melkoinen tahma joka ehkä lähinnä säilöö viruksia... Vai onko muunnoskorona muuttunut tuhkarokon tapaan tarttuvaksi?
Toisaalta en kyllä ihan ymmärrä tätä, että nyt aina epäillään muuntovirusta, kun on isompi rypäs. Vaikka ihan tämä normikoronakin tunnetusti leviää ryppäissä ja on koko ajan sitä tehnyt. Osa ei tartuta kuin korkeintaan perheenjäseniä, osa kymmeniä muita.
Kiinassa(?) taisi olla muutamia tapauksia missä tauti levisi kerrostalossa asunnosta toiseen persiilleen asennetun viemäreiden tuuletuksen vuoksi, ja oliko Australiassa jossain karanteenihotellissa myös mysteeritartuntoja.
Muistan yhden keskustelun, jossa joku kirjoitti, että koronavirukseen sairastuvilla kasvaa tatteja perseestä. Se se vasta mysteeri on. Ikävä tauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt kyllä ymmärrä mihin huhtikuussa tarvitaan joku lockdown. Eikös Mummot ole jo silloin rokotettu ja muutoinkin homma hallussa.
Vanhukset eivät pragmaattisesti ajatellen ole suinkaan suurin ongelma vaikka henkilökohtaiset riskit heillä ovatkin suurimmat, koska eivät erikoissairaanhoidon piiriin päädy muutenkaan kuin harvoin. 40-70-vuotiaiden tartunnat ovat se suurin ongelma, koska heidän ennusteensa heikkenee radikaalisti mikäli terveydenhuollon kapasiteetti loppuu kuten ihan kaikkien muidenkin, muista syistä erityissairaanhoitoa tarvitsevien.
Mulle ei ole vielä selvinnyt, miksi Covid-19 -potilaat on nostettu kaikista tärkeimmiksi potilaiksi. Siis potilaiksi, joiden hoitaminen menisi kaikkien muiden vakavasti sairastuneiden potilaiden edelle. Ihan yhtä hyvinhän voi koronapotilaalle sanoa, että sori, ei mahdu sairaalaan, kuin olisi sanoa sydäninfarktipotilaalle, että sori, ei mahdu sairaalaan. Nyt on jotenkin vallalla ajatus, että kaikki muut potilaat oltaisiin valmiita jättämään hoitamatta, kunhan vaan saadaan kaikki koronapotilaat hoidettua.
Ei heitä olekaan nostettu tärkeimmiksi potilaiksi, se on oma ajatusvirheesi. Jos on yksi tehohoitopaikka jäljellä ja kaksi tulijaa niin paikan saa se jonka lääkäri arvioi hyötyvän siitä enemmän. Tai useammin käy niin että yksi tuli ensin, eikä häntä enää sieltä heivata joten myöhempi jää ilman. Tosiasia on kuitenkin se että tehohoitopaikkojen käyttöaste on normaalitilanteessakin lähellä sataa prosenttia, joten, varsinkin kun koronapotilailla tehohoitojaksot ovat moninkertaisesti pidemmät kuin tehohoitopotilailla keskimäärin, valintoja saatetaan joutua tekemään vaikkei kukaan sitä haluaisikaan.
Toki olet siinä mielessä oikeassa että kun on tiedossa että koronapotilaat saattavat tehohoitoa kuormittaa niin esimerkiksi sellaista ei-akuuttia leikkaustoimintaa saatetaan rajoittaa joka saattaisi johtaa tehohoidon tarpeeseen.
Kuitenkin media antaa ymmärtää, että koronapotilaiden hoitoon joudutaan siirtämään henkilökuntaa muiden potilaiden hoidosta ja sitten muita potilaita ei pystytä enää hoitamaan. Käsittääkseni koronapotilaat eivät kuitenkaan ole samoilla osastoilla eikä edes samoilla teho-osastoilla kuin muista syistä sairaalaan joutuneet potilaat. Eli miksi koronapotilas ja sydäninfarktipotilas edes joutuisivat kilpailemaan samasta tehohoitopaikasta? Paitsi jos tavallisilta teho-osastoilta vähennetään paikkoja, jotta koronatehoille niitä voidaan lisätä?
Ei sydäninfarktipotilasta jätetä koronan takia ilman hoitoa.
Sellaisia leikkauksia ja sairauden tutkimisia joudutaan lykkäämään, joilla ei ole hengenhätä. Jopa meillä viime keväänä kertyi jonoja normaaleihin leikkauksiin. Ruotsissa taas todella paljon, siellä myös ennestään pitkät jonot venyivät. Meillä on päässyt normaalisti esim. rintasyöpäleikkaukseen 2 viikon sisällä Ruotsissa ennen koronaa 6 viikon päästä. En tiedä mikä tilanne on nyt. Nämä viivästyneet toimenpiteet tulevat jatkossa maksamaan myös yhteiskunnalle paljon samoin kun inhimilliset kärsimykset.
Eihän joku kaihileikkaus ole kiireinen, mutta aiheuttaa kuitenkin suurta epämukavuutta potilaalle, jos sitä ei voida tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Alkaa näille Käsmöille ja Asko Järviselle selviämään tämä ilmaleviämisen rooli. Se mitä sanoin jo alkuvuodesta mutta silloin ketjut poistettiin.
MikaK kirjoitti:

Kun olet kerran näin hyvin perillä asioista niin oletko huomannut, että influenssa katosi koko maailmasta mystisesti maaliskuussa 2020? Entä oletko pannut merkille, että niin WHO kuin THL ovat ohjeistaneet sairaaloita kirjaamaan koronakuolleiksi nekin tapaukset, joita ei ole testattu mitenkään mutta, joiden oireet mahdollisesti voivat täsmätä koronaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei oo kuolleisuus lisääntynyt. Yleensäkin kuolee vuodessa yli 50 000.
Ymmärrätkö yhtään mitä maailmalla tapahtuu..Onko kaikki muumit kotona, lelut patterin välissä?
Kuolleisuus ei ole lisääntynyt globaalisti lainkaan. Ymmärrätkö? Toistan hitaasti; kuolleisuus sen enempää Suomessa kuin globaalisti ei ole noussut ollenkaan.
Maailman väkiluku kasvaa yhtä holtitonta tahtia joka päivä kuin tähänkin saakka. Voit siis olla aivan rauhassa. Mitään pandemiaa ei ole olemassa.
Kuuolleisuuden lisääntyminen jopa paikallisesti on harvinaista. Eyroopassa on ollut kyllä vuoden 2020 keväällä ylikuolleisuutta, ja samoin syksyllä. uitenkin on niin, että HUOMATTAVAA YLIKUOLLEISUUTTA Euroopassa on ihan muutaman vuoden takaisissa talvissa 2016-2017, ja lisäksi 2018-2019.
Mitään kovin erikoista todellakaan ole tapahtunut!
Korona on hyvinkin harmiton juttu useimmille ihmisille, ja ihan koknaisuutenakin, mutta "koronanvastainen taistelu" saattaa olla jopa vaarallinen ja ihmisten oikeuksia, vapauksia, hyvinvointia, ja menestystä uhkaava ideologia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että eniten harrastuksista huolissaan ovat yli 13-vuotiaiden lasten vanhemmat. Oma lähes 17-vuotias ei kyllä enää posket punaisina viiletä kirkonrottaa lumikinoksissa. Siksi harrastus olisi tärkeä. Pelaa lajiaan sm-tasolla ja tarvitsee harjoittelua koko joukkueen kesken. Lisäksi lukio etänä jo lähes 2kk, niin ei tapaa edes koulussa kavereita.
Kyllä on epäempaattisia, nämä alapeukuttajat... Ja nyt on turha tulla sanomaan, et me ollaan epäempaattisia vanhuksia kohtaan. Ei olla, vaan säälitään heitäkin, ja kaikkia!
Miksi pitää asettaa vastakkain? Eikö voi myöntää, et kaikilla on kurjasti? Miksi ei voi osoittaa sympatiaa niin vanhuksille kuin nuorillekin? Mitä se on teiltä pois?
Kyllä rakkautta voi riittää ihan kaikille <3
Koska osalla täällä on selkeästi tavoitteena vain saada yhteiskunta kiinni. En tiedä, mistä tämä johtuu. Onko oma elämä niin kurjaa ja sisällyksetöntä että siksi halutaan kieltää kaikki mahdollinen muiltakin. Ja jottei jäisi epäselväksi: itsekin ymmärrän rajoitusten tarpeellisuuden, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Tasapainoilu erilaisten riskien ja todennäköisyyksien välillä ei tosin joidenkin musta-valkoiseen ajatteluun sovi.
Kyse ei ole siitä että haluttaisiin kieltää kaikki muiltakin tai kiusata sinua tai ketään muutakaan erityisesti vaan siitä että näillä puolivillaisilla toimilla tämä kaikkien kannalta epätyydyttävä limbotila missä nyt ollaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja ....
Lopullinen hintalappu niin rahassa kuin inhmillisessä kärsimyksessä on näilä konsteilla paljon suurempi kuin sen olisi pakko olla. Määrätietoisilla ja jämäköllä rajuillakin lyhytaikaisilla rajoituksilla voitaisiin päästä tilanteeseen jossa Suomen sisäisen epidemia saataisiin tukahdutettua ja ongelmaksi jäisi enää ulkorajojen tilkitseminen joka sekin on ihan mahdollista. Tällöin kaikki voisivat maan rajojen sisäpuolella elää suht normaalia elämää eikä tällaista vastakkainasettelua jossa oikeastaan kaikki kokevat tulleensa kaltoin kohdelluksi syntyisi ollenkaan.

Totta kai influenssa katoaa kun mennään lockdowniin. Se että influenssa on jo olemassa "tappajana" ei tarkoita että pitäisi toivottaa toinenkin, korona, tervetulleeksi koska "kuoleehan influnssaankin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei oo kuolleisuus lisääntynyt. Yleensäkin kuolee vuodessa yli 50 000.
Ymmärrätkö yhtään mitä maailmalla tapahtuu..Onko kaikki muumit kotona, lelut patterin välissä?
Kuolleisuus ei ole lisääntynyt globaalisti lainkaan. Ymmärrätkö? Toistan hitaasti; kuolleisuus sen enempää Suomessa kuin globaalisti ei ole noussut ollenkaan.
Maailman väkiluku kasvaa yhtä holtitonta tahtia joka päivä kuin tähänkin saakka. Voit siis olla aivan rauhassa. Mitään pandemiaa ei ole olemassa.
Kuuolleisuuden lisääntyminen jopa paikallisesti on harvinaista. Eyroopassa on ollut kyllä vuoden 2020 keväällä ylikuolleisuutta, ja samoin syksyllä. uitenkin on niin, että HUOMATTAVAA YLIKUOLLEISUUTTA Euroopassa on ihan muutaman vuoden takaisissa talvissa 2016-2017, ja lisäksi 2018-2019.
Mitään kovin erikoista todellakaan ole tapahtunut!
Korona on hyvinkin harmiton juttu useimmille ihmisille, ja ihan koknaisuutenakin, mutta "koronanvastainen taistelu" saattaa olla jopa vaarallinen ja ihmisten oikeuksia, vapauksia, hyvinvointia, ja menestystä uhkaava ideologia!
Patologisen valehtelijan olisi hyvä katsoa sieltä mainostamastaan Euromomostaan edes se etusivun graafi jossa näkyy koko Euroopan ylikuolleisuus.
Mitä sinä saat tuosta valehtelusta? Annat itse lähteen joka todistaa väitteesi vääriksi, mikä järki tuossa on?
MikaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Alkaa näille Käsmöille ja Asko Järviselle selviämään tämä ilmaleviämisen rooli. Se mitä sanoin jo alkuvuodesta mutta silloin ketjut poistettiin.
Maailman johtaviin tartuntatautiasiantuntijoihin kuuluva Raina MacIntyre on pitänyt osaltaan WHO:sta lähtöisin olevaa koronaviruksen aerosolivälitteisyyden vähättelyä ja keskittymistä sen sijaan "hygieniateatteriin" yhtenä keskeisistä korona-aikana tehdyistä virheistä.
An example of failure to utilise relevant expertise is the denial of the importance of airborne transmission of SARS-CoV-2 by experts on the WHO infection control committee.
The evidence is clear that SARS-COV-2 is airborne, yet guidelines in many countries do not yet reflect this, thus hampering the ability to control the spread and endangering health workers.
No aerosol scientists or engineers who understand transmission of respiratory viruses and movement of aerosols are on the WHO committee, and their expertise is not sought, prompting calls from scientists for WHO to acknowledge airborne transmission, all while the pandemic continued to spiral out of control despite handwashing and social distancing.
Control of SARS-COV-2 requires very multidisciplinary expertise, yet was led by infection control experts whose bread and butter is control of wound infections and antimicrobial resistance – for which handwashing is key.
The lack of experts on respiratory transmissible infection or aerosol science at the table meant that much of 2020 was spent on promotion of hygiene theatre, actively discouraging mask use and a resulting low awareness among the general public of the importance of ventilation and masks in reducing their personal risk. https://www.croakey.org/the-hijacking-of-public-health-and-the-price-pa…
Vierailija kirjoitti:
MikaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Alkaa näille Käsmöille ja Asko Järviselle selviämään tämä ilmaleviämisen rooli. Se mitä sanoin jo alkuvuodesta mutta silloin ketjut poistettiin.
Kun olet kerran näin hyvin perillä asioista niin oletko huomannut, että influenssa katosi koko maailmasta mystisesti maaliskuussa 2020? Entä oletko pannut merkille, että niin WHO kuin THL ovat ohjeistaneet sairaaloita kirjaamaan koronakuolleiksi nekin tapaukset, joita ei ole testattu mitenkään mutta, joiden oireet mahdollisesti voivat täsmätä koronaan.
"että niin WHO kuin THL ovat ohjeistaneet sairaaloita kirjaamaan koronakuolleiksi nekin tapaukset, joita ei ole testattu mitenkään mutta, joiden oireet mahdollisesti voivat täsmätä koronaan"
Huolestuttava tieto, jos tämäkin pitää paikkansa. En tietysti ihmettelisi, vaikka moista käytäntöä olisi maailmalla paljolti noudatettukin. Sen verran mielipuolista pahemmaksi tuo koronafriikkeily on mennyt muissakin asioissa, asia kerrallaan ja toinen vuorollaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että eniten harrastuksista huolissaan ovat yli 13-vuotiaiden lasten vanhemmat. Oma lähes 17-vuotias ei kyllä enää posket punaisina viiletä kirkonrottaa lumikinoksissa. Siksi harrastus olisi tärkeä. Pelaa lajiaan sm-tasolla ja tarvitsee harjoittelua koko joukkueen kesken. Lisäksi lukio etänä jo lähes 2kk, niin ei tapaa edes koulussa kavereita.
Kyllä on epäempaattisia, nämä alapeukuttajat... Ja nyt on turha tulla sanomaan, et me ollaan epäempaattisia vanhuksia kohtaan. Ei olla, vaan säälitään heitäkin, ja kaikkia!
Miksi pitää asettaa vastakkain? Eikö voi myöntää, et kaikilla on kurjasti? Miksi ei voi osoittaa sympatiaa niin vanhuksille kuin nuorillekin? Mitä se on teiltä pois?
Kyllä rakkautta voi riittää ihan kaikille <3
Koska osalla täällä on selkeästi tavoitteena vain saada yhteiskunta kiinni. En tiedä, mistä tämä johtuu. Onko oma elämä niin kurjaa ja sisällyksetöntä että siksi halutaan kieltää kaikki mahdollinen muiltakin. Ja jottei jäisi epäselväksi: itsekin ymmärrän rajoitusten tarpeellisuuden, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Tasapainoilu erilaisten riskien ja todennäköisyyksien välillä ei tosin joidenkin musta-valkoiseen ajatteluun sovi.
Kyse ei ole siitä että haluttaisiin kieltää kaikki muiltakin tai kiusata sinua tai ketään muutakaan erityisesti vaan siitä että näillä puolivillaisilla toimilla tämä kaikkien kannalta epätyydyttävä limbotila missä nyt ollaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja ....
Lopullinen hintalappu niin rahassa kuin inhmillisessä kärsimyksessä on näilä konsteilla paljon suurempi kuin sen olisi pakko olla. Määrätietoisilla ja jämäköllä rajuillakin lyhytaikaisilla rajoituksilla voitaisiin päästä tilanteeseen jossa Suomen sisäisen epidemia saataisiin tukahdutettua ja ongelmaksi jäisi enää ulkorajojen tilkitseminen joka sekin on ihan mahdollista. Tällöin kaikki voisivat maan rajojen sisäpuolella elää suht normaalia elämää eikä tällaista vastakkainasettelua jossa oikeastaan kaikki kokevat tulleensa kaltoin kohdelluksi syntyisi ollenkaan.
Mikä ihmeen sisäinen epidemia? Puhtaasti lukujen valossa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Ei ole epidemiaa, ei ole pandemiaa. Ei ole yhtään mitään normaalia influenssa- ja flunssakautta kummempaa.
Teholla ”koronan” takia on 22 henkilöä ja sairaalahoitoa vaativia tapauksia on 106. Se on niin käsittämättömän vähän, että ihmettelen suuresti, että miten sinä tai kukaan kehtaatte puhua rajoitustoimista.
Kuten yllä on kirjoitettu; vaikka ”viruksen” annettiin levitä valtoimenaan, 99,99% suomalaisista ei kuollut siihen. Silti te vaaditte rajoitustoimia. Olisikohan aika katsoa peiliin ja miettiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MikaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja piirteitä HS/Käsnä
”Kyse on poikkeavista, voimakkaasti leviävistä piirteistä. Omituista kuntosalilta lähteneessä ketjussa on se, ettei henkilöiden välillä ollut välttämättä suoraa yhteyttä, vaan he ovat oleskelleet samassa tilassa saman päivän aikana”, Käsmä sanoo."
Alkaa näille Käsmöille ja Asko Järviselle selviämään tämä ilmaleviämisen rooli. Se mitä sanoin jo alkuvuodesta mutta silloin ketjut poistettiin.
Kun olet kerran näin hyvin perillä asioista niin oletko huomannut, että influenssa katosi koko maailmasta mystisesti maaliskuussa 2020? Entä oletko pannut merkille, että niin WHO kuin THL ovat ohjeistaneet sairaaloita kirjaamaan koronakuolleiksi nekin tapaukset, joita ei ole testattu mitenkään mutta, joiden oireet mahdollisesti voivat täsmätä koronaan.
"että niin WHO kuin THL ovat ohjeistaneet sairaaloita kirjaamaan koronakuolleiksi nekin tapaukset, joita ei ole testattu mitenkään mutta, joiden oireet mahdollisesti voivat täsmätä koronaan"
Huolestuttava tieto, jos tämäkin pitää paikkansa. En tietysti ihmettelisi, vaikka moista käytäntöä olisi maailmalla paljolti noudatettukin. Sen verran mielipuolista pahemmaksi tuo koronafriikkeily on mennyt muissakin asioissa, asia kerrallaan ja toinen vuorollaan
Tieto pitää 100% paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei oo kuolleisuus lisääntynyt. Yleensäkin kuolee vuodessa yli 50 000.
Ymmärrätkö yhtään mitä maailmalla tapahtuu..Onko kaikki muumit kotona, lelut patterin välissä?
Kuolleisuus ei ole lisääntynyt globaalisti lainkaan. Ymmärrätkö? Toistan hitaasti; kuolleisuus sen enempää Suomessa kuin globaalisti ei ole noussut ollenkaan.
Maailman väkiluku kasvaa yhtä holtitonta tahtia joka päivä kuin tähänkin saakka. Voit siis olla aivan rauhassa. Mitään pandemiaa ei ole olemassa.
Eihän sillä ole väliä edes. Oletetaan.
A) on tosi pandemia ja mediahuijaus
B) on pelkkä mediahuijaus
Koska tartuntojen pelkokerroin seuraa tarkasti pankkien kulutuskäyrädataa on taloudelle parasta molemmissa skenaarioissa sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta Uuden Seelannin tukahdutus, puhumattakaan terveydestä.
Toinen asia on se että kuolleisuuden osalta huomioon olisi otettava taudin vammauttamisaste mikä on jo tähänkin ketjuun linkattu eri tutkimuksin ja se on aika huomattavan korkea. Lisäksi tieteellisesti Pandemioilla on tapana nimenomaan lisätä holtitonta väestönkasvua, ja siksikin tukahdutus olisi luonnon kannalta paras.
Kenelläköhän se on oma napa kyseessä? Pakko on mainita, kun aina tuo rääky`minen heikommista jatkuu?
10x määrä koronaa on ollut HELSINKILÄISISSÄ HOITOKODEISSA, muuhun väestöön verrattuna! Lisäksi se on levinnyt myös sairaaloissa!!
"Koronavirustapauksia todettiin vuonna 2020 kaikkiaan 79 helsinkiläisessä hoivakodissa. Helsingin kaupungin mukaan Helsingin kaupungin omien seniorikeskusten ja palvelutalojen asukkaista koronavirustartunnan sai 5,9 prosenttia asukkaista. Kaupungin ulkopuolisten palveluntuottajien hoivakotien vastaava luku on 6,3 prosenttia. Sairastuneiden asukkaiden keski-ikä oli 81 vuotta.
Vertailun vuoksi koko väestön osalta koronavirustartuntoja on testein todettu 41 915. Tämä on 0,76 prosenttia koko maan väestöstä."
Suunnilleen sen verranhan noista prosenttiluvuista saa kun vähän katselee .
Merkillistä, että niistä säännöistä, mistä milloinkin koko ajan valitetaan, mutta aina on kuitenkin niin, että tulee näitä tapauksia, maskitetut hoitajat ovat koronassa, mutta sitten huudetaan silti muualla rät´tejä naamalle, ja sääntöjä, mutta edelleenkään siinä, mitä näissä laitoksissa on tapahtunut, ja sairaaloissa myös samalla tavalla ympäri maailmaa, niin kaikki on OK, ja Markku Mäkijärvi, Lasse Lehtonen, WHO ja Pfizer.
Mitään ei saatu aikaiseksi. ettei tuollaista sitten tapahtunut. Lie ollut mitään haluakaan aiheeseen, vaan rokotteen myynti tärkeämpi. Eihän se tietysti olisi kaupaksi mennytkään. ellei Markku Mäkijärvikin, ja Lasse Lehtonen olisi ollut ensin muutamaa vanhusta ollut malliksi tappa´massa? Näinhän mm. WHO:kin on ihan vaatinut, koska miltei kielsi hoitolaitosten systemaattisen testaamisen, mutta sen sijaan puetti porukan pelottelu- ja huuhaa maskeihin ja kaapuihin, jotka eivät kuitenkaan auttaneet, tai auta mitään, kuten tästäkin tulee todella hyvin esille.
Ensin saadaan merkittyä vanhus kuolleeksi koronaan, niin kyllä se rokotekkin sitten otetaan, tai sittten itketään ja otetaan vaiko Markku Mäkijärvi, ja Markku Mäkijärven kasvosuojain. Kolikko WHO:lle , Pfizerille, Markku Mäkijärvelle kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.
Loppuuko se suojeltavista vinoilu? Rokote ei sinua heistä puhdista, tai maski. Et pääse siitä koskaan!