Aspergernuoren sopeutuminen ympäristön vaatimuksiin

Kannattaa kysyä gretalta, eiks sekin ole jälkeenjäänyt?

Vierailija kirjoitti:

Eikö erilaisuuden pitänyt olla rikkautta? Miksi näin ei ole burgereiden tapauksessa? Kysymyksenasettelu voisi yhtä hyvin olla: lapseni on tummaihoinen, miten saan hänet valkeaihoiseksi?

Kysymyksenasettelusi on täysin väärä. Erilaisuus on rikkautta, mutta selviytyminen on kiinni kyvyistä.

Kyse on siitä miten osaa huolehtia itsestään ja millä tavalla selviää tulevaisuudessa itsenäisesti. Nämä asiat ratkaisevat sen kuinka paljon pitää sopeutua, kuinka paljon voi vaatia. Tavoite ratkaisee. Jos riittää, että selviää tuettuna, ei tarvitse niin paljon sopeutua.

Vierailija kirjoitti:

Eikö erilaisuuden pitänyt olla rikkautta? Miksi näin ei ole burgereiden tapauksessa? Kysymyksenasettelu voisi yhtä hyvin olla: lapseni on tummaihoinen, miten saan hänet valkeaihoiseksi?

Ymmärrän näkökulmasi ja luulen että aspergernuoret yleisesti eivät edes haluaisi itse olla ”neurotyypillisiä”.

Mutta koska jokainen joutuu elämään yhteiskunnassa, on mielestäni hyödyllistä auttaa aspergernuorta elämään osana yhteiskuntaa ja tulemaan toimeen vaatimusten kanssa, samalla kun pyrkii saman aikaisesti järjestämään ympäristöä mahdollisimman stressittömäksi ja ennakkoluulottomaksi.

Ajattelen että mikäli en auttaisi lastani omaksumaan yhteiskunnassa tarvittavia taitoja, kuten miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytään, jättäisin hänet tavallaan heitteille.

Olen törmännyt asperger nuoreen, joka kieltäytyi ponnekkaasti opettelemasta koulussa tiettyjä juttuja. Hän oli vaan päättänyt, ettei niitä tarvitse. Kuitenkin hänen haaveammatissaan näiden juttujen hallinta olisi välttämätöntä. Hänellä oli suppea käsitys maailmasta, eikä hän ymmärtänyt mikä on olennaista ja mikä ei.

Mun assilla on aikalailla kaikki tarvittavat tiedot ja taidot, mutta ei halua käyttää niitä. Hän ei ymmärrä, miksi juuri hänen pitäisi toimia vasten tahtoaan, ja vain siksi, että yhteiskunta niin vaatii. Tällä hetkellä opiskelu on todella haasteellista, toki se on ollut sitä jo myös peruskoulussa, mutta nyt amiksessa vielä hankalampaa saada pidettyä motivaatiota yllä, kun on sitä mieltä, ettei hänestä ole ikinä tavalliseen työelämään. Ja totta, ei varmasti olekaan, en ole ikinä nähnyt, että hän pystyisi toimimaan 8h kuten pitää. Kukaan ta ei tule tuollaista palkkaamaan, ja jos palkkaa, mun nuori ei siellä kahta kuukautta pidempään pysyisi.

Hän ei asiasta stressaa, minä stressaan senkin edestä.

UP

Mitä ne haasteet siis oikein ovat? Jos ei suostu noudattamaan ympäröivän yhteisön sääntöjä, niin silloin on kyllä kasvatuksessa mennyt jotain pieleen.

Vierailija kirjoitti:

Mun assilla on aikalailla kaikki tarvittavat tiedot ja taidot, mutta ei halua käyttää niitä. Hän ei ymmärrä, miksi juuri hänen pitäisi toimia vasten tahtoaan, ja vain siksi, että yhteiskunta niin vaatii. Tällä hetkellä opiskelu on todella haasteellista, toki se on ollut sitä jo myös peruskoulussa, mutta nyt amiksessa vielä hankalampaa saada pidettyä motivaatiota yllä, kun on sitä mieltä, ettei hänestä ole ikinä tavalliseen työelämään. Ja totta, ei varmasti olekaan, en ole ikinä nähnyt, että hän pystyisi toimimaan 8h kuten pitää. Kukaan ta ei tule tuollaista palkkaamaan, ja jos palkkaa, mun nuori ei siellä kahta kuukautta pidempään pysyisi.

Hän ei asiasta stressaa, minä stressaan senkin edestä.

Kuulostaa vahvasti siltä, että sun assin ongelma on toivon puute. Hän ei usko, että kykenee koskaan toimimaan osana yhteiskuntaa, miksi hän välittäisi sen vaatimuksista? Hän voisi hyötyä jostain kuntouttavasta työtoiminnasta tms. missä saisi todeta, että pystyy sittenkin jos vain yrittää oikealla tavalla. Toki ongelma saattaa olla, että hön pärjää liian hyvin. Usein yhteiskunnan tukitoimia saa vasta, kun ongelmat alkaa kasaantumaan.

Itse aiheeseen: mä olen saanut as-diagnoosin vasta aikuisiällä, enkä vissiin oireile noin voimakkaasti, kun sitä ei aiemmin huomattu. Mulla oli aina nuorempana toisaalta vahva päätös siitä, että periksi ei anneta mm. koulun suhteen, joten tein myös kaikki turhat jutut ihan silkkaa itsepäisyyttäni. Lisäksi mulla oli usko siihen, että kyllä pystyn ihan mihin vaan, jos vaan oikein yritän. Kai nämä ajatukset auttoi tekemään myös sellaiset asiat, jotka ei kiinnostaneet.

Mitä olisin kaivannut enemmän, oli sosiaalisten tilanteiden läpikäyntiä/niistä keskustelua/niihin opettelua. Esimerkiksi mun oli tosi vaikea kertoa, milloin joku ihminen käyttäytyy mua kohtaan tökerösti niin, että mun "kuuluu" loukkaantua vs. milloin se on osa normaalia vuorovaikutusta missä joku nyt vaan asetteli sanansa huonosti. Johtanut nuoruudessa sekä siihen, että loukkaannuin "turhasta", kuten myös siihen, että esim. pysyn harrasteryhmässä missä minua kohdeltiin oikeasti asiattomasti koska ajattelin, että olen vaan liian herkkä.

Toisaalta mulle oli joskus vaikea erottaa ihmisten mielipiteitä vs. faktatietoa. Omat mielipiteet pohjautuu niin tarkasti tutkittuun faktatietoon (ja ilmoitan, milloin ei pohjaudu), että mun oli vaikea käsittää, ettei muilla ihmisillä ole näin. Ongelma oli erityisen suuri, jos kyseessä oli joku auktoriteettihahmo. Esim. Lukiossa yksi opettaja sanoi, että tietty opiskelutaktiikka on paras ja tehokkain mahdollinen, ja vielä vihjasi, että toisenlaista taktiikkaa kannattavat opettajat olivat vastuuttomia (sanoilla "joidenkin opettajien pitäisi miettiä mitä sanoo, kun oppilaat voi ottaa sen vakavasti). Otin tämän tutkittuna faktatietona ja yritin muuttaa opiskelutaktiikkaani tämän opettajan neuvomaan, vaikka se toinen taktiikka oli toiminut paljon paremmin.

Eli paras neuvo on, että pitäkää asperger-nuoreenne ei niin hyvät välit, että he uskaltavat kertoa teille noloja juttuja. Aikuisiällä mua on nimittäin auttanut ihan hirveästi, kun sain muita asperger-kavereita joilta voin varmistaa, että tilanne sujui näin, ymmärsin sen näin, ymmärsinkö jotain väärin?

UP

Vierailija kirjoitti:

Mitä olisin kaivannut enemmän, oli sosiaalisten tilanteiden läpikäyntiä/niistä keskustelua/niihin opettelua. Esimerkiksi mun oli tosi vaikea kertoa, milloin joku ihminen käyttäytyy mua kohtaan tökerösti niin, että mun "kuuluu" loukkaantua vs. milloin se on osa normaalia vuorovaikutusta missä joku nyt vaan asetteli sanansa huonosti. Johtanut nuoruudessa sekä siihen, että loukkaannuin "turhasta", kuten myös siihen, että esim. pysyn harrasteryhmässä missä minua kohdeltiin oikeasti asiattomasti koska ajattelin, että olen vaan liian herkkä.

Nuo asiat ei ole välttämättä neurotyypillisillekään ihmisille mitään itsestäänselvyyksiä. Oon itse vähän huono tulkitsemaan ihmisten tarkoitusperiä välillä vaikka en uskokaan minkään nepsysyndrooman kriteerejä täyttäväni. Oon kaivannut sellaista sosiaalisten tilanteiden opettelua jossa niitä voisi oppia ymmärtämään paremmin, mutta vaikuttaa siltä, ettei kenelläkään muullakaan ole mitään täydellistä ajatustenlukutaitoa. Muutkin ihmiset ymmärtää toisiaan väärin, loukkaantuu turhasta, ymmärtää liian kirjaimellisesti tai liian kuvaannollisesti, ei aina tunnista asiatonta kohtelua jne. Varmasti sulle voisi olla hyödyllistä saada jotain tukea tähän asiaan kun sulla kerran ihan diagnoosikin on, mutta älä kuvittele että neurotyypillisillä ihmisillä olisi joku täydellinen intentiotutka. Ei todellakaan ole!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä olisin kaivannut enemmän, oli sosiaalisten tilanteiden läpikäyntiä/niistä keskustelua/niihin opettelua. Esimerkiksi mun oli tosi vaikea kertoa, milloin joku ihminen käyttäytyy mua kohtaan tökerösti niin, että mun "kuuluu" loukkaantua vs. milloin se on osa normaalia vuorovaikutusta missä joku nyt vaan asetteli sanansa huonosti. Johtanut nuoruudessa sekä siihen, että loukkaannuin "turhasta", kuten myös siihen, että esim. pysyn harrasteryhmässä missä minua kohdeltiin oikeasti asiattomasti koska ajattelin, että olen vaan liian herkkä.

Nuo asiat ei ole välttämättä neurotyypillisillekään ihmisille mitään itsestäänselvyyksiä. Oon itse vähän huono tulkitsemaan ihmisten tarkoitusperiä välillä vaikka en uskokaan minkään nepsysyndrooman kriteerejä täyttäväni. Oon kaivannut sellaista sosiaalisten tilanteiden opettelua jossa niitä voisi oppia ymmärtämään paremmin, mutta vaikuttaa siltä, ettei kenelläkään muullakaan ole mitään täydellistä ajatustenlukutaitoa. Muutkin ihmiset ymmärtää toisiaan väärin, loukkaantuu turhasta, ymmärtää liian kirjaimellisesti tai liian kuvaannollisesti, ei aina tunnista asiatonta kohtelua jne. Varmasti sulle voisi olla hyödyllistä saada jotain tukea tähän asiaan kun sulla kerran ihan diagnoosikin on, mutta älä kuvittele että neurotyypillisillä ihmisillä olisi joku täydellinen intentiotutka. Ei todellakaan ole!

Kiitos! Mulla ehkä tämä on ollut vähän radikaalimpaa kuin neurotyypillisillä. Esim. tuo lukio-opettajan kommentti johti siihen, että käytin tätä "väärää" opiskelutaktiikkaa, kunnes loppuunkulutin itseni täysin. Lopetin lopulta lukion, kun tilanne meni siihen, että viiltelin saadakseni koulutehtävät tehtyä. Siinäkään kohtaa tähän vanhempaan opiskelutaktiikkaan palaaminen ei ollut mulle vaihtoehto, koska se oli paha, ja huono ja sitä levittävät opettajat oli vastuuttomia ja heidän pitäisi miettiä, mitä tekevät. Yritin purkaa tätä pahaa oloa puhumalla (neurotyypillisille kavereille ja myöhemmin terapiassa), mutta he vaan vastasi että ei pidä yrittää olla täydellinen. Mä en koskaan ihan ymmärtänyt, mitä he tuolla tarkoitti. En mä yrittänyt olla täydellinen, mä yritin oppia lukion oppimäärää.

Vasta diagnoosin jälkeen olen miettinyt noita loppuunpalamisen johtaneita tapahtumia ja joutunut toteamaan, että aika järjetöntä puuhaahan toi oli. Helpommalla ois päässyt, jos olisi joku tajunnut heti että no toi nyt on vain yhden opettajan mielipide, tai jos olisin osannut ilmaista ongelmani paremmin neurotyypillisille. Muutenkin olen oppinut, että neurotyypilliset ymmärtää mun ongelmia paremmin jos selitän, mistä ne johtuu, enkä sitä, mikä se ongelma on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä olisin kaivannut enemmän, oli sosiaalisten tilanteiden läpikäyntiä/niistä keskustelua/niihin opettelua. Esimerkiksi mun oli tosi vaikea kertoa, milloin joku ihminen käyttäytyy mua kohtaan tökerösti niin, että mun "kuuluu" loukkaantua vs. milloin se on osa normaalia vuorovaikutusta missä joku nyt vaan asetteli sanansa huonosti. Johtanut nuoruudessa sekä siihen, että loukkaannuin "turhasta", kuten myös siihen, että esim. pysyn harrasteryhmässä missä minua kohdeltiin oikeasti asiattomasti koska ajattelin, että olen vaan liian herkkä.

Nuo asiat ei ole välttämättä neurotyypillisillekään ihmisille mitään itsestäänselvyyksiä. Oon itse vähän huono tulkitsemaan ihmisten tarkoitusperiä välillä vaikka en uskokaan minkään nepsysyndrooman kriteerejä täyttäväni. Oon kaivannut sellaista sosiaalisten tilanteiden opettelua jossa niitä voisi oppia ymmärtämään paremmin, mutta vaikuttaa siltä, ettei kenelläkään muullakaan ole mitään täydellistä ajatustenlukutaitoa. Muutkin ihmiset ymmärtää toisiaan väärin, loukkaantuu turhasta, ymmärtää liian kirjaimellisesti tai liian kuvaannollisesti, ei aina tunnista asiatonta kohtelua jne. Varmasti sulle voisi olla hyödyllistä saada jotain tukea tähän asiaan kun sulla kerran ihan diagnoosikin on, mutta älä kuvittele että neurotyypillisillä ihmisillä olisi joku täydellinen intentiotutka. Ei todellakaan ole!

Kiitos! Mulla ehkä tämä on ollut vähän radikaalimpaa kuin neurotyypillisillä. Esim. tuo lukio-opettajan kommentti johti siihen, että käytin tätä "väärää" opiskelutaktiikkaa, kunnes loppuunkulutin itseni täysin. Lopetin lopulta lukion, kun tilanne meni siihen, että viiltelin saadakseni koulutehtävät tehtyä. Siinäkään kohtaa tähän vanhempaan opiskelutaktiikkaan palaaminen ei ollut mulle vaihtoehto, koska se oli paha, ja huono ja sitä levittävät opettajat oli vastuuttomia ja heidän pitäisi miettiä, mitä tekevät. Yritin purkaa tätä pahaa oloa puhumalla (neurotyypillisille kavereille ja myöhemmin terapiassa), mutta he vaan vastasi että ei pidä yrittää olla täydellinen. Mä en koskaan ihan ymmärtänyt, mitä he tuolla tarkoitti. En mä yrittänyt olla täydellinen, mä yritin oppia lukion oppimäärää.

Vasta diagnoosin jälkeen olen miettinyt noita loppuunpalamisen johtaneita tapahtumia ja joutunut toteamaan, että aika järjetöntä puuhaahan toi oli. Helpommalla ois päässyt, jos olisi joku tajunnut heti että no toi nyt on vain yhden opettajan mielipide, tai jos olisin osannut ilmaista ongelmani paremmin neurotyypillisille. Muutenkin olen oppinut, että neurotyypilliset ymmärtää mun ongelmia paremmin jos selitän, mistä ne johtuu, enkä sitä, mikä se ongelma on.

☹️

Asperger ei ole sairaus. Samalla tavalla kuin vaikka downin syndroomassa, yksilö tarvitsee kuntoutusta ja tukea. Ei voi odottaa samaa kuin muilta.

Hän ei voi ilman järjetöntä stressiä ja ahdistusta ja loppuunpalamista opetella neurotyypillisten tapaa toimia (sosiaalisia koodeja). Hänen on annettava olla rauhassa ja ihana juuri sellaisena kuin hän on!

Teeskentely ja matkiminen vievät niin paljon energiaa, ettei sitä jää mihinkään muuhun - pahimmassa tapauksessa edes elämiseen.

Olisin sinuna hyvin varovainen hyvissä, mutta aika mahdottomissa pyrkimyksissäsi. Ota yhteys autismiliittoon!

Tämä sopeutuminen on vähintäänkin kaksisuuntainen asia. En näkisi, että on sopeuduttava, mutta toisaalta ei saa odottaa muidenkaan sopeutuvan. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

Pieleen menee, jos odottaa aspergerin sopeutuvan ympäristöön, mutta vastinparina ympäristönkään ei tarvitse sopeutua aspergeriin.

Minä olen huomannut nuoren kohdalla että jos hän on oppinut uuden taidon, vaikka nyt itselleen ruuan laittamisen, ja sitä on treenattu kotona, niin uudessa ympäristössä ( kotitaloustunnilla, leirillä, mökillä) hän ei kuitenkasn osaa toimia niin että saisi ruokaa vaan jotenkin menee lukkoon tai unohtaa kaikki opitut asiat. Eli uusi taito ei siirry toiseen ympäristöön.

Tai sitten jos olen puhunut vaikka siitä ettei kahvipöydässä ole sopivaa ottaa kaikkia muffinsseja, niin esim lounaalla hän saattaa ottaa niin monta palaa pizzaa niin että joku jää ilman. Eli ei tajua että kyseessä on sama asia vaikka tilanne on eri.

Tämä oli esimerkki, ei olettamus että kaikilla aspergereilla olisi sama vaikeus.

UP

Ihanimmat ihmiset jotka tunnen, ovat kirjolla❤️

Mitä kirjallisuutta suosittelisitte aiheesta nuorelle itselleen?