Narsistien "huvittavimmat" tempaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on paljon surullisia ja hauskojakin tarinoita. Voisiko noiden säälittävien englanninkielisten termien käyttämisen kuitenkin lopettaa? Tuo lähinnä mieleen Kuhmossa asuvat juntit.

Gaslighting on yksi tyypillisimmistä keinoista hallita uhria. Se tarkoittaa uhrin todellisuudentajun hämärtämistä. Siinä tekijä tietoisesti vääristelee asioita, vaihtaa mielipiteitä, esittää ettei asioita tapahtunutkaan, levittelee uhrista perättömiä tarinoita, valehtelee, saa uhrin itsensä ja muut pitämään uhria harhaisena tai jopa hul lu na.

Suomenkielinen sana on kaasuvalotus. Eipä juuri tuota englanninkielistä parempi. Mikä kuitenkin pahinta, niin tätä käytöstä/tekniikkaa ei tunnisteta viranomaisten taholta, vaan nimenomaan se uhri on se h u llu.

Minulle ainakin tästä gaslighting-asiasta kuuleminen on ollut avuksi. Äitini on vahvasti narsistinen ihminen, ja minä taas olen perheen musta lammas ja syntipukki, aina ollut. Nyt olen nelikymppisenä irrottautunut päättäväisesti äitini vaikutuspiiristä, ja se on poikinut jos mitä mielenterveyteeni kohdistuvia syytöksiä, vaikka olen oikeasti pärjännyt elämässäni tosi hyvin ja olen erittäin normaali työssäkäyvä, hyvinkoulutettu ja hyvätuloinen perheenäiti.

Äitini on ilmoittanut tavoitteekseen, että minä olisin mielenterveydellisistä syistä työtön, lapseni olisivat ”valinneet hänet” eikä minua (koska hän haluaa ”pelastaa” lapset meiltä vanhemmilta - lapset tosin eivät halua tulla ”pelastetuiksi” eivätkä uskalla ollenkaan enää tavata mummoaan), ja lisäksi minun tulisi erota. Näin olisin yksinäinen ja köyhä ja minulla olisi vain hänet. Kuulostaapa houkuttelevalta?

Tietenkään äitini ei enää myönnä tällaisia tavoitteita ilmaisseensa. On pöyristynyt siitä, ettei häntä enää haluta tavata ja ehdottelee aivan pokkana erilaisia normaaleja asioita, joita tavallisesti ihminen voisi ehkä äitinsä kanssa tehdäkin. Olen säästänyt erinäisiä viestejä, joista nämä hänen tavoitteensa käyvät ilmi, jotta voin tarvittaessa itse varmistua, etten ole kuvitellut koko juttua. Tuollaista pahuutta on vaikea uskoa todeksi, varsinkin kun henkilö osaa Jekyll-päivinä olla todella lämmin ja hurmaava.

Pakko kysyä, miten selvisit noin hyvin? Ihan todella hieno juttu siis! Oliko sinulla lapsena joku turvallinen paikka tai aikuinen elämässä? Monesti, kun alkoholistin lapsi ottaa puolisokseen alkoholistin ja narsistin lapsi narsistin, ennenkuin havahtuu ja käsittelee asian.

Minulla oli hyvä isä ja hyvät isovanhemmat. Omaksuin perheessä enemmän isäni käytösmalleja, jotka ovat osittain kyllä turhankin vetäytyviä ja sovittelevia, mutta silti empaattisia ja rakentavia. Joskus kyllä huomaan käytöksessäni äitini piirteitä, ja niistä pyrin aktiivisesti pois. Välirikko on muuten auttanut siinä paljon, huomaan olevani mukavampi ihminen kun en ole tekemisissä äitini kanssa.

Nuorena /nuorena aikuisena minulla oli pari lyhyeksi jäänyttä parisuhteen yritystä selviä narsistisia piirteitä omaavien miesten kanssa, sekä pari kariutunutta seurusteluyritystä ymmärtääkseni ihan normaalien miesten kanssa. Hain siis jotenkin parisuhdetta joko äitini kaltaisen tai isäni kaltaisen ihmisen kanssa, eikä kumpikaan onnistunut, koska omat vuorovaikutuksen taitoni olivat vielä vääristyneitä. Se oli hirveän kuluttavaa, ja päätin ottaa aikalisän: olin jonkun aikaa yksin ja yritin oppia erottamaan narsistiset piirteet nopeammin ja kehittää itselleni rakentavampia sosiaalisia tapoja. Otin etäisyyttä lapsuuden perheeseen ja vietin paljon aikaa mukavien ihmisten kanssa, joilla oli hyvin vähän narsistisia piirteitä. Onneksi näitä oli opiskelukavereina. Sitten tapasinkin mieheni, jonka kanssa on sujunut hyvin jo yli 20 vuotta.

Olen edelleen ihmeissäni ja kiitollinen omasta sopuisasta ja toimivasta perheestäni. Ei mitään vellovia koko perheen riitoja, kukaan ei lähde yön selkään suutuspäissään, ja ylipäänsä yöllä nukutaan eikä rähjätä. Minä olen ainoa, jolle edes tulee mieleen vihaisena paiskoa tavaroita, ja olen siitäkin päässyt eroon. Ylipäätään perhe-elämään ei liity draamaa. Teinien ajoittainen kiukuttelu ei johdakaan tuntikausien sotaan, jonka lopuksi joku uhkaa tappaa itsensä tai vastaavaa. Lapset halaavat minua joka päivä, ja minä heitä, ja kaikki auttavat ja kannustavat toisiaan. Ruokapöydässä keskustellaan, ei veetuilla ja tiuskita. Ihmeellistä ja ihanaa.

Kiitos, tämä valaisi asiaa!

Sinun isä ei ilmeisesti ollut ihan täysin äitisi talutusnuorassa, sillä useinhan narsistin puoliso mahdollistaa narsistin toiminnan myötäilemällä. Siinä lapset jää jalkoihin, kun kukaan ei puolusta mielivaltaa vastaan. Elikkä teenkö oikean oletuksen, jos arvelen isäsi joskus puolustaneen sinua? Tai ehkäpä Sait korvaavan vanhemmuuden kokemuksen isovanhempiesi luona?

Hyvin sinun kävi! Kuullostaa utopialta nykyinen perhe elämäsi! Luultavasti sitä osaa karun lapsuuden jälkeen arvosta aivan eri tavalla.

Kyllä isä ainakin yritti puolustaa minua, ei aina, mutta tarpeeksi usein kumminkin. Ja välillä myös onnistui. Siitä oli esimerkiksi tarkka, että minäkin sain kutsua ystäviäni kylään meille. Äitini mielestä minun ystäväni eivät olleet tervetulleita, vain sisarukseni ystävät olivat. Isä aina sanoi ”Tämä on x:nkin koti.”.

Meillä oli myös aika synkkää huumoria aiheesta. Joskus illallispöydässä muut saivat pihvin ja minä en saanut, kun niitä ei ollut muka tarpeeksi. Sanoin, että olen joskus lukenut jonkun sadun, jossa tapahtui vastaavaa. Johon isä heti: ”Tuhkimo”.

Niistä isän puolustusyrityksistä vaan lähti liikkeelle yleensä sen päiväinen riita, että sitä käytiin koko loppuviikko. Ja riita oli tietysti minun syyni, ja minun vikani jos ajan vanhempani avioeroon... Olen ihan oikeasti vasta omien lasten myötä käsittänyt, että ei lapsi mitenkään voi itse aiheuttaa vanhempien välille riitaa. Vanhempien keskinäinen suhde ei kerta kaikkiaan ole sillä tavalla lapsen vaikutuspiirissä. Käy sääliksi sitä lasta, joka olin, ja joka uskoi ihan kohtuuttomia syytöksiä ja yritti niin paljon. Mutta jotenkin omien lasten hoitaminen auttaa siihen, ja se, että heille saa tarjottua rauhallisen kodin. Tuntuu vähän siltä kuin saisi itselleenkin uuden lapsuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kyllä yrittänyt unohtaa, mutta ehkä tähän voisi koota jotain. Narsistin kuvailussa hankalinta on se, että monet jutut tapahtuu niin kierosti, että niiden selittäminen on vaikeaa. Luin kerran "Sata tapaa t*ppaa sielu", joka kertoo narsistien uhreista ja vasta sitten tajusin kuvion. Ihan aluksi hän rakastui minuun ihan täysillä, Itki kuinka olen aivan erilainen kuin muut. Se rakastaminen tuli tosi äkkiä kuvioihin. Tämä oli vielä alkoholisti, joka osasi syyllistää minua. Minä olin se, joka pyysi viikonkin kestäneiden ryyppyreissujen jälkeen anteeksi. Näyttöä ei ollut, mutta hän oli tietenkin fiksu ja hyvä KAIKESSA. Ystävilleen hän oli todella ystävällinen, reilu ja kehui minua maasta taivaisiin, jotta kukaan ei voinut uskoa millaista meillä oikeasti oli. Kahden kesken saattoi haukkua alimpaan h*lvettiin, "lohduttaa" sieltä ylös ja taas viedä itsetunnon. Jos olin hyvä jossain tai sain uuden työpaikan, ei kehunut koskaan. Koki uhaksi minun vahvuudet ja haukkui niitä. Jos en antanut s*ksiä joka päivä monta kertaa, tuli mielentilasta riippuen kehuja, haukkuja tai vertailuja entisiin. Yritti haukkua minua läheisille ja käännyttää heitä minua vastaan esimerkiksi niin, että haukkui minua vaikeaksi ja kertoi kuinka minulle ei mikään riitä, vaikka hän niin kovasti rakastaa. Jos ihmiset eivät uskoneet häntä, he olivat h*oria, tyhmiä, epäonnistuneita tms. Jos joskus maksoi jotain, jaksoi muistuttaa siitä kuukausienkin päästä. Yritti käännyttää jopa lapset minua kohtaan. Kertoi minun kipeitä asioita muille ja halusi nolata. Kun jäi kiinni pettämisestä, valehteli silmät kirkkaina ja lopulta sulkeutui vessaan "tekemään i*saria". Tutki puhelimen ja kun ei löytänyt mitään "olin poistanut viestit". Kaikki mieskaverit piti kertoa, kaikkien kanssa "p*nin". Luonnollisesti ei saanut käydä baareissa, kavereilla tms. Hirveän paljon kaikkea kieroa ja sairasta. 

Yksi tapaus oli sellainen, että hän oli istumassa iltaa kaverillaan ja minun piti mennä sinne. Päätinkin jäädä kotiin. Hän koki tämän "yksin jättämisen" niin nöyryyttäväksi, että hajotti yhden huonekalun ja kävi päälle. Tätä ei tietenkään myöntänyt kenellekään. Poliisit nakkasi hänet pihalle ja oli minun vikani, kun hän joutui viettämään yönsä rappukäytävässä. Oli ryypännyt rahansa eikä päässyt kotiin. 

Lisäsin tekstiin tähtiä eräiden sanojen kohdalle, kun ei mennyt muuten läpi...

Lisään vielä, että omien lastensa kanssa ei ollut tekemisissä, koska "exät ovat niin vaikeita". No toisen tilanteen tiesin ja exä oli harvinaisen yhteistyökykyinen ottaen huomioon tilanteen. Mutta kun ei omat lapset kiinnostaneet niin eivät kiinnostaneet. Ehkä parhaiten tilannetta kuvailisi se, että koin olevani väline, jota käytettiin. Tunteista kyllä puhuttiin ja sanoilla sidottiin. Yksi merkki on mielestäni halu nopeaan sitoutumiseen. Tämäkin olisi halunnut tehdä lapsia heti. Myönsi jopa itse, että sillä saisi minut sidottua loppuelämäksi häneen. Luojan kiitos olen kasvattanut omat rajat ja itsetunnon. 

Vielä muutama juttu. Tavallisista jutuista, kuten esimerkiksi ruoan laitosta olisi pitänyt suunnilleen palvoa maata. Tätä on hankala selittää, mutta mulle uni on äärimmäisen tärkeä ja vihaan aikaisia aamuherätyksiä. Alun jälkeen hän piti tasan tarkkaan huolen siitä, että heräsin joka aamu aikaisin enkä saanut enää unta. Puhui puhelimessa, kiroili yksinään, teki kotitöitä isoäänisesti tms. Kun olin herännyt, lähti itse päikkäreille. Ei pystynyt nukkumaan, jos en ollut vieressä, koska halusi kontrolloida koko ajan sitä mitä teen. 

Eri, mutta samat kokemukset: Herätti öisin ja syytti asioista, joista oli nähnyt painajaisia. Haukkui huoraksi eikä rauhoittunut millään

Oma exäni taas teki sitä, että kuunteli kun puhuin unissani, ja väänsi joka asiasta jonkin "selkeän todisteen pettämisestä", tai että vähintäänkin "petin unessa".

Eli herätti minut raivoissaan keskellä yötä räpäten kaikki valot päälle ja koko loppuyön raivosi ja kuulusteli tästä "pettämisestä".

Ja jutut oli kuulema unissani olleet luokkaa "joo mennään vaan", joka hänen mielessään vääntyi ehdottomaksi merkiksi siitä, että olen pettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kyllä yrittänyt unohtaa, mutta ehkä tähän voisi koota jotain. Narsistin kuvailussa hankalinta on se, että monet jutut tapahtuu niin kierosti, että niiden selittäminen on vaikeaa. Luin kerran "Sata tapaa t*ppaa sielu", joka kertoo narsistien uhreista ja vasta sitten tajusin kuvion. Ihan aluksi hän rakastui minuun ihan täysillä, Itki kuinka olen aivan erilainen kuin muut. Se rakastaminen tuli tosi äkkiä kuvioihin. Tämä oli vielä alkoholisti, joka osasi syyllistää minua. Minä olin se, joka pyysi viikonkin kestäneiden ryyppyreissujen jälkeen anteeksi. Näyttöä ei ollut, mutta hän oli tietenkin fiksu ja hyvä KAIKESSA. Ystävilleen hän oli todella ystävällinen, reilu ja kehui minua maasta taivaisiin, jotta kukaan ei voinut uskoa millaista meillä oikeasti oli. Kahden kesken saattoi haukkua alimpaan h*lvettiin, "lohduttaa" sieltä ylös ja taas viedä itsetunnon. Jos olin hyvä jossain tai sain uuden työpaikan, ei kehunut koskaan. Koki uhaksi minun vahvuudet ja haukkui niitä. Jos en antanut s*ksiä joka päivä monta kertaa, tuli mielentilasta riippuen kehuja, haukkuja tai vertailuja entisiin. Yritti haukkua minua läheisille ja käännyttää heitä minua vastaan esimerkiksi niin, että haukkui minua vaikeaksi ja kertoi kuinka minulle ei mikään riitä, vaikka hän niin kovasti rakastaa. Jos ihmiset eivät uskoneet häntä, he olivat h*oria, tyhmiä, epäonnistuneita tms. Jos joskus maksoi jotain, jaksoi muistuttaa siitä kuukausienkin päästä. Yritti käännyttää jopa lapset minua kohtaan. Kertoi minun kipeitä asioita muille ja halusi nolata. Kun jäi kiinni pettämisestä, valehteli silmät kirkkaina ja lopulta sulkeutui vessaan "tekemään i*saria". Tutki puhelimen ja kun ei löytänyt mitään "olin poistanut viestit". Kaikki mieskaverit piti kertoa, kaikkien kanssa "p*nin". Luonnollisesti ei saanut käydä baareissa, kavereilla tms. Hirveän paljon kaikkea kieroa ja sairasta. 

Yksi tapaus oli sellainen, että hän oli istumassa iltaa kaverillaan ja minun piti mennä sinne. Päätinkin jäädä kotiin. Hän koki tämän "yksin jättämisen" niin nöyryyttäväksi, että hajotti yhden huonekalun ja kävi päälle. Tätä ei tietenkään myöntänyt kenellekään. Poliisit nakkasi hänet pihalle ja oli minun vikani, kun hän joutui viettämään yönsä rappukäytävässä. Oli ryypännyt rahansa eikä päässyt kotiin. 

Lisäsin tekstiin tähtiä eräiden sanojen kohdalle, kun ei mennyt muuten läpi...

Lisään vielä, että omien lastensa kanssa ei ollut tekemisissä, koska "exät ovat niin vaikeita". No toisen tilanteen tiesin ja exä oli harvinaisen yhteistyökykyinen ottaen huomioon tilanteen. Mutta kun ei omat lapset kiinnostaneet niin eivät kiinnostaneet. Ehkä parhaiten tilannetta kuvailisi se, että koin olevani väline, jota käytettiin. Tunteista kyllä puhuttiin ja sanoilla sidottiin. Yksi merkki on mielestäni halu nopeaan sitoutumiseen. Tämäkin olisi halunnut tehdä lapsia heti. Myönsi jopa itse, että sillä saisi minut sidottua loppuelämäksi häneen. Luojan kiitos olen kasvattanut omat rajat ja itsetunnon. 

Vielä muutama juttu. Tavallisista jutuista, kuten esimerkiksi ruoan laitosta olisi pitänyt suunnilleen palvoa maata. Tätä on hankala selittää, mutta mulle uni on äärimmäisen tärkeä ja vihaan aikaisia aamuherätyksiä. Alun jälkeen hän piti tasan tarkkaan huolen siitä, että heräsin joka aamu aikaisin enkä saanut enää unta. Puhui puhelimessa, kiroili yksinään, teki kotitöitä isoäänisesti tms. Kun olin herännyt, lähti itse päikkäreille. Ei pystynyt nukkumaan, jos en ollut vieressä, koska halusi kontrolloida koko ajan sitä mitä teen. 

Eri, mutta samat kokemukset: Herätti öisin ja syytti asioista, joista oli nähnyt painajaisia. Haukkui huoraksi eikä rauhoittunut millään

Oma exäni taas teki sitä, että kuunteli kun puhuin unissani, ja väänsi joka asiasta jonkin "selkeän todisteen pettämisestä", tai että vähintäänkin "petin unessa".

Eli herätti minut raivoissaan keskellä yötä räpäten kaikki valot päälle ja koko loppuyön raivosi ja kuulusteli tästä "pettämisestä".

Ja jutut oli kuulema unissani olleet luokkaa "joo mennään vaan", joka hänen mielessään vääntyi ehdottomaksi merkiksi siitä, että olen pettänyt.

Tämän ketjun myötä olen oikeastaan vasta muistanut nämä hirveät yöt. Sairaaseen, silmittömään raivoon riittivät hänen omat unensa. Niitä sitten piti käydä läpi valvoen ja peläten. Ei niissä ollut kuin yksi totuus ja se oli se, että minä olen h **ra.

Tiedetään, että valvottaminen on yksi ki dutus menetelmä. Se on henkistä väkivaltaa. Mutta vaikka kaikki väkivallan muodot toteutuivat meillä, en ole koskaan saanut tukea tai apua, koska fyysinen ei ollut riittävän vakavaa. Oikeastaan kaikki mitä olen yrittänyt kertoa onkin kääntynyt minua vastaan. Olen vain katkera ex vaimo, joka haluaa kostaa ihanalle isälle ja miehelle.

Eron jälkeen kaikki on jatkunut vainona. Lapsen elämä muuttui osittain yhä pahemmaksi, koska eron jälkeen on joutunut elämään sitä sairasta näytelmää ilman minua puskurina. Lapselle on hyvin raskasta opetella tällaista mielenhäiriötä tulkitsemaan jo pienenä, varomaan kuin munankuorilla ja pettymään kun se, jonka pitäisi olla yksi elämän tukipilareista, isä, onkin julma, raivokas, vihainen, impulsiivinen, kuulusteleva, epäluotettava, tasapainoton, uhkaileva, arvaamaton, lapsen ja äidin elämää sa botoiva jne. Ja kyllä, pakko on ollut rauhallisesti ja asiallisesti näistä puhua, koska pitkään lapsi syytti itseään ja tunsi itsensä täysin arvottomaksi isän käytöksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen edelleen ihmeissäni ja kiitollinen omasta sopuisasta ja toimivasta perheestäni. Ei mitään vellovia koko perheen riitoja, kukaan ei lähde yön selkään suutuspäissään, ja ylipäänsä yöllä nukutaan eikä rähjätä. Minä olen ainoa, jolle edes tulee mieleen vihaisena paiskoa tavaroita, ja olen siitäkin päässyt eroon. Ylipäätään perhe-elämään ei liity draamaa. Teinien ajoittainen kiukuttelu ei johdakaan tuntikausien sotaan, jonka lopuksi joku uhkaa tappaa itsensä tai vastaavaa. Lapset halaavat minua joka päivä, ja minä heitä, ja kaikki auttavat ja kannustavat toisiaan. Ruokapöydässä keskustellaan, ei veetuilla ja tiuskita. Ihmeellistä ja ihanaa.

Kuullostaa normaalilta perheeltä. Narsistinperheessä nimenomaa kummallista on tuo, miten osuvasti kuvasit -Koko perheen riitoja- ja yleensä juuri yöaikaan. Lapset on ihan sekapäisiä ja varpaillaan, kun ei tiedä koskaan milloin räjähtää ja milloin on rauha. Miksi ne vanhemmat vetävät lapset osallisiksi omista välien selvittelyistään? Se on sairasta. Ainainen kuolemalla/ itsemurhalla pelottelu viimeisenä keinona on myös sairasta. Lapsi ei osaa erottaa, että kyseessä on manipulointi. Aikuisena näkee tavan yrityksenä saada muut alistetuksi tahtoonsa.

Itse olen pohtinut sotien vaikutusta suomalaiseen vanhemmuuteen. Sodasta palanneet oli niin rikki, että aiheutta käytöksellään niin rajut jäljet lapsiinsa ja he sitä kautta siirtää jälleen omiin lapsiinsa. Kauhu sodasta palanneiden perheissä alkoholin ja väkivallan myötä on ollut usein suurta ja tuota lapsuusperheen kauhua lapset sitten levittää omaan perheeseensä, Aiemmin ei myöskään ollut niin terapeutteja ja psykologeja, kuten nykyisin ja apua ei haettu, vaiettiin vain.

Nykyinen sukupolvi, ainakin hyvin moni, käsittelee ongelmiaan ja koittaa laittaa pisteen narsistisen perinnön etenemiselle, kotoa opituille käytös malleille, kuten itsekin mainitsit asiaa työstäneesi.

En puolustele narsismia, se on väärin, mutta näen jotenkin historian vaikutuksen tässä ilmiössä. He on myös ”uhreja”, lapsia vailla rakkautta. Sitä hyväksyntää ja omaa arvoa haetaan muita lyttäämällä ja kontrolloimaan, jos ei hyvällä saa. Ja usein, vaikka hyvää saisikin kytätään silti, sillä se tarve on loputon. Näen, että narsisti on erittäin kipeä ja onneton ja laittaa sen eteenpäin. En silti hyväksy käytöstä, totean vain.

Noin anekdoottitasolla, ainakaan minun tapauksessani (olen siis tuo, jota lainaat viestin alussa) tämä teoria ei toimi. Äitini vanhemmat olivat nimenomaan minulle isäni ohella tuki ja turva. Asuivat lähellä ja olivat paljon äitiäni tervepäisempiä, vaikka sodankäynyttä sukupolvea edustivatkin. Isoäitini oli ainoa henkilö, joka todella pystyi laittamaan äitini kuriin, ja hänen kanssaan puhuminen auttoi moneen tilanteeseen.

Sitä en tietenkään voi tietää, millainen lapsuuden perheen dynamiikka äidilläni on ollut, isovanhemmat kun ovat tietysti siinä elämänvaiheessa jo vanhempia ja viisaampia ja heillä on enemmän etäisyyttä nuoruutensa tapahtumiin. Itse veikkaisin, että narsistiset piirteet ovat isolta osin myös geneettinen juttu. Sisaruksellani on aika paljon näitä piirteitä, ja ne ovat vahvistuneet iän myötä. Minulla on jonkun verran piirteitä myös, mutta ne vähentyvät onneksi, kun otan etäisyyttä, ja niitä voi tietoisesti myös hillitä. Äitini lapsenlapsista yksi on ihan pienestä asti ollut äitini kaltainen riidankylväjä ja manipuloiva lapsi. Tämän huomasi jo kaksivuotiaasta. Yhdenmukaisuus ulottuu jopa ilmeisiin, kun lapsukainen rakentaa niitä riitojaan. Tämä lapsi on sisarukseni lapsi. Omista lapsistani toinen muistuttaa isääni eikä omaa vähääkään näitä piirteitä, toinen saattoi äitini kanssa aikaa vietettyään käyttäytyä tavallista riitaisammin jonkun aikaa ja olla jopa hetkittäin selvästi ilkeä, mutta on ystävällinen persoona noin muuten. Hänen kanssaan olen panostanut paljon ystävällisyyden ylläpitämiseen, ja tällä hetkellä ainakin näyttääkin hyvältä.

Narsistejahan ei saa neuvoa tai ohjata missään asiassa, sillä sehän on suora syytös heidän tyhmyydestään tai tietämättömyydestään. Hehän osaavat ja tietävät jo valmiiksi kaiken.

Narsistikaverini (tai no eipä oikeastaan kaveri...) oli raskaana ja sai neuvolasta ohjeita, mitä ruokia pitäisi raskaana ollessa vältellä salmonellariskin vuoksi. Se oli suora haaste.

Tämä raskaana oleva ei halunnut ottaa vastaan mitään typeriä, tietämättömän neuvolantädin keksimiä ylivarovaisia ohjeita, vaan söi homejuustoa ja joi viiniä kuten ennenkin. Välillä tämä tuntui oikein tarkoitukselliselta. Hän postasi Instaan kuvia itsestään juomassa alkoholia #samppanjabrunssilla #viinihetki. Mikään järkipuhe meiltä kavereilta ei auttanut, riitaa ja näpäytyksiähän siitä seurasi. Suretti sen sikiön puolesta.

Nyt tämä narsisti tappelee lapsen opettajan kanssa, koska lapsella on ”keksittyjä käyttäytymishaasteita” koulussa. Opettaja on h ullu ja vaikka mitä. Mitään vikaahan ei omassa lapsessa ole. Vaikkei lapsi sinänsä kiinnosta muuten kuin äidin oman erinomaisuuden jatkeena niinä hetkinä, kun äiti saa lapsen kautta huomiota. Juurikin äitienpäivänä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen edelleen ihmeissäni ja kiitollinen omasta sopuisasta ja toimivasta perheestäni. Ei mitään vellovia koko perheen riitoja, kukaan ei lähde yön selkään suutuspäissään, ja ylipäänsä yöllä nukutaan eikä rähjätä. Minä olen ainoa, jolle edes tulee mieleen vihaisena paiskoa tavaroita, ja olen siitäkin päässyt eroon. Ylipäätään perhe-elämään ei liity draamaa. Teinien ajoittainen kiukuttelu ei johdakaan tuntikausien sotaan, jonka lopuksi joku uhkaa tappaa itsensä tai vastaavaa. Lapset halaavat minua joka päivä, ja minä heitä, ja kaikki auttavat ja kannustavat toisiaan. Ruokapöydässä keskustellaan, ei veetuilla ja tiuskita. Ihmeellistä ja ihanaa.

Kuullostaa normaalilta perheeltä. Narsistinperheessä nimenomaa kummallista on tuo, miten osuvasti kuvasit -Koko perheen riitoja- ja yleensä juuri yöaikaan. Lapset on ihan sekapäisiä ja varpaillaan, kun ei tiedä koskaan milloin räjähtää ja milloin on rauha. Miksi ne vanhemmat vetävät lapset osallisiksi omista välien selvittelyistään? Se on sairasta. Ainainen kuolemalla/ itsemurhalla pelottelu viimeisenä keinona on myös sairasta. Lapsi ei osaa erottaa, että kyseessä on manipulointi. Aikuisena näkee tavan yrityksenä saada muut alistetuksi tahtoonsa.

Itse olen pohtinut sotien vaikutusta suomalaiseen vanhemmuuteen. Sodasta palanneet oli niin rikki, että aiheutta käytöksellään niin rajut jäljet lapsiinsa ja he sitä kautta siirtää jälleen omiin lapsiinsa. Kauhu sodasta palanneiden perheissä alkoholin ja väkivallan myötä on ollut usein suurta ja tuota lapsuusperheen kauhua lapset sitten levittää omaan perheeseensä, Aiemmin ei myöskään ollut niin terapeutteja ja psykologeja, kuten nykyisin ja apua ei haettu, vaiettiin vain.

Nykyinen sukupolvi, ainakin hyvin moni, käsittelee ongelmiaan ja koittaa laittaa pisteen narsistisen perinnön etenemiselle, kotoa opituille käytös malleille, kuten itsekin mainitsit asiaa työstäneesi.

En puolustele narsismia, se on väärin, mutta näen jotenkin historian vaikutuksen tässä ilmiössä. He on myös ”uhreja”, lapsia vailla rakkautta. Sitä hyväksyntää ja omaa arvoa haetaan muita lyttäämällä ja kontrolloimaan, jos ei hyvällä saa. Ja usein, vaikka hyvää saisikin kytätään silti, sillä se tarve on loputon. Näen, että narsisti on erittäin kipeä ja onneton ja laittaa sen eteenpäin. En silti hyväksy käytöstä, totean vain.

Noin anekdoottitasolla, ainakaan minun tapauksessani (olen siis tuo, jota lainaat viestin alussa) tämä teoria ei toimi. Äitini vanhemmat olivat nimenomaan minulle isäni ohella tuki ja turva. Asuivat lähellä ja olivat paljon äitiäni tervepäisempiä, vaikka sodankäynyttä sukupolvea edustivatkin. Isoäitini oli ainoa henkilö, joka todella pystyi laittamaan äitini kuriin, ja hänen kanssaan puhuminen auttoi moneen tilanteeseen.

Sitä en tietenkään voi tietää, millainen lapsuuden perheen dynamiikka äidilläni on ollut, isovanhemmat kun ovat tietysti siinä elämänvaiheessa jo vanhempia ja viisaampia ja heillä on enemmän etäisyyttä nuoruutensa tapahtumiin. Itse veikkaisin, että narsistiset piirteet ovat isolta osin myös geneettinen juttu. Sisaruksellani on aika paljon näitä piirteitä, ja ne ovat vahvistuneet iän myötä. Minulla on jonkun verran piirteitä myös, mutta ne vähentyvät onneksi, kun otan etäisyyttä, ja niitä voi tietoisesti myös hillitä. Äitini lapsenlapsista yksi on ihan pienestä asti ollut äitini kaltainen riidankylväjä ja manipuloiva lapsi. Tämän huomasi jo kaksivuotiaasta. Yhdenmukaisuus ulottuu jopa ilmeisiin, kun lapsukainen rakentaa niitä riitojaan. Tämä lapsi on sisarukseni lapsi. Omista lapsistani toinen muistuttaa isääni eikä omaa vähääkään näitä piirteitä, toinen saattoi äitini kanssa aikaa vietettyään käyttäytyä tavallista riitaisammin jonkun aikaa ja olla jopa hetkittäin selvästi ilkeä, mutta on ystävällinen persoona noin muuten. Hänen kanssaan olen panostanut paljon ystävällisyyden ylläpitämiseen, ja tällä hetkellä ainakin näyttääkin hyvältä.

Historialla ja eletyllä elämällä, yhteiskunnalla ja kulttuurilla on tottakai vaikutusta vanhemmuuteen.

Narsististyyppistä käytöstä ja jopa ps yk opatiaa on eri lähteistä riippuen 2-10% (jopa enemmän) väestöstä. On myös tutkimuksia, joiden mukaan nämä olisivat lisääntymässä ei sotien, vaan individualismia korostavien elämänarvojen vahvistuessa. 

Tätä kirjoittaessani ihmettelen sitäkin, että miten tässäkin ketjussa on joitakin, jotka muistuttavat tekijöiden pahasta olosta ja löytävät perusteita käytökselle sekä niitä, jotka painottavat, ettei narsisti-termiä saa ilman asiantuntijan tekemää diagnoosia käyttää. Lisäksi ketjussa on niitä, jotka syyllistävät uhreja tyhmyydestä tai siitä, etteivät lähteneet ajoissa. 

Missä ovat ne uhrien äänekkäät puolustajat? Uhreissa on myös todella paljon lapsia, tälläkin hetkellä! Miksi näillä narsististyyppisesti käyttäytyvillä on oikeus nimitellä, haukkua ja toimia ihan rajattoman pahasti, mutta edes heidän käytöstään ei saa tyypittää keskustelupalstalla narsististyyppiseksi tai psy ko patiaan viittaavaksi vaikka kriteereitä täyttyisi vaikka kuinka monta: elämäntapana valehtelu, impulssiherkkyys, itsekkyys, empatiakyvyttömyys, mustasukkaisuus, kahden eri persoonan ja käytöksen vaihtelu, viha ja katkeruus mutta toisaalta tunne-elämän latteus (aitojen tunteiden puute), itsensä asettaminen lakien ja järjestyksen yläpuolelle, kontrollointi, mitätöinti...

...loisiminen, hyväksikäyttö, velat ja maksamattomuus, henkinen, fyysinen, taloudellinen, sosiaalinen ja seksuaalinen väkivalta

No se nyt on ehkä näiden kanssa pulmista pienin, että vähättelevät vieraita ihmisiä keskustelupalstalla. Osoittaa kenties, että kommentoiva henkilö tuntee piston syvällä sydämessään?

Toki on sitten niitäkin, jotka eivät ole koskaan kohdanneet narsissia luonnossa. Minulla on yksi tällainen ystävä. Fiksu ja mukava ihminen, joka rakentavasti ehdottaa, että minun pitäisi mennä narsistisen lähipiirin ihmisen kanssa terapiaan, kyllä asiat sitten ratkeaisivat.

Narsistisen ihmisen kanssa terapiaan? Juu ei kiitos! Kyllä valitsemani estetään puhelin -linja on tässä tapauksessa toimivampi.

Vierailija kirjoitti:

No se nyt on ehkä näiden kanssa pulmista pienin, että vähättelevät vieraita ihmisiä keskustelupalstalla. Osoittaa kenties, että kommentoiva henkilö tuntee piston syvällä sydämessään?

Toki on sitten niitäkin, jotka eivät ole koskaan kohdanneet narsissia luonnossa. Minulla on yksi tällainen ystävä. Fiksu ja mukava ihminen, joka rakentavasti ehdottaa, että minun pitäisi mennä narsistisen lähipiirin ihmisen kanssa terapiaan, kyllä asiat sitten ratkeaisivat.

Narsistisen ihmisen kanssa terapiaan? Juu ei kiitos! Kyllä valitsemani estetään puhelin -linja on tässä tapauksessa toimivampi.

Minulla on näitä useampikin. Yksi läheinen kehoitti minua miettimään sitä, mitä teen, että toinen "raukka" joutuu olemaan niin mustasukkainen, että kyllä se minussa se vika oli.

Minä tiedän että estäminen on ainoa mahdollisuus edes jotenkin elää elämää eteenpäin. Silti tämä henkilö löytää kolmannet tahot, joiden kautta kiusata. Kärsin myös posttraumaattisesta stressireaktiosta varmaan koko elämäni etenkin, koska en saa poistettua oireita laukaisevaa henkilöä elämästäni. Meillä on yhteinen lapsi, jonka kautta häirintä vain jatkuu ja jatkuu.

Miten voin perustella sen, että ainoa tapa päästä eteenpäin tällaisen ihmisen jälkeen on että ei ole yhtään missään kontaktissa, kun minua syytetään heti huonoksi vanhemmaksi, kun en pääse yli ongelmista ja kun mies on kaikkien viranomaisten mielestä niin hieno mies.

Narsistinaista suututti, kun kesämökki oli miehen pakopaikka. Nainen sai miehen suostumaan mökin myyntiin. Kun mökkiä ei enää ollut, mieskin lähti.

Narskuttajanainen sai tuomion:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8cbf1229-38db-4f1c-958b-bb0c0d5801ff

Terapia narsistin kanssa on hyödytöntä tai jopa vaarallista:

Me Naisten jutusta

"

Outi kertoo keskustelleensa tuhansien narsistin kumppanien ja ex-kumppanien kanssa ympäri maailman puhelimessa, kasvotusten ja netissä. Monet heistä ovat yrittäneet parantaa suhdetta paritearapiassa.

Useimmiten terapiasta oli haittaa: narsisti hurmasi terapeutin ja kietoi tämän pikkusormensa ympärille ja sai terapeutin pureksimatta nielaisemaan mitä tahansa. Pariterapiassa nimenomaan narsisti – ei terapeutti – on se, joka määrää sävelen.

Outin mielestä terapeutit eivät pääsääntöisesti tunnista narsistia narsistiksi.

– Toisekseen narsisti ei myönnä olevansa narsisti. Ja jos terapeutti tunnistaa narsistin, narsisti lopettaa terapian siihen paikkaan, Outi kertoo.

– Uhri on se, jota narsistisessa parisuhteessa eläminen ahdistaa. Narsistilla eli parisuhdekiusaajalla ei ole hätäpäivää, eikä hänellä ole mitään syytä muuttaa nykyistä asetelmaa, jossa hän on parisuhteen päällepäsmäri ja pomo, Outi sanoo."

Palaan näihin "huvittaviin" tempauksiin. Kävin body pumpissa ja siellä oli sellainen tunti, jolle sai kutsua tuttuja maksutta tutustumiskerralle. Pyysin miesystäväni mukaan. Hän oli heti lähdössä, koska olikin kuulemma ollut ihan pro aikoinaan siinä lajissa. Vähän ihmettelin, kun ei siinä varsinaisesti kilpailla eikä hän koskaan ennen ollut maininnut asiasta. Tunnille siis mentiin. Mies otti raskaimmat painot, raskaimmat liikkeet (siellä oli vaihtoehtona joko helpotettu liike tai edistyneemmille raskaampi liike) ja takoi koko tunnin ihan hulluna pikatahdilla -  ei pitänyt edes taukoa kun sellainen oli. Yritin toppuutella, mutta ei siinä mikään auttanut. Kieltämättä hävetti. Myös ohjaaja yritti ystävällisesti neuvoa tekniikkaa ja kehotti vetämään henkeä välillä, mutta huomasi ettei kannata yrittää. Hän olikin sitten taju kankaalla tunnin loputtua, vaikka yritti sitä ensin salata. Hän ei päässyt edes parkkipaikalla autoon sisään kun veti happea happea maassa maaten autonrengasta vasten. Aamulla ei päässyt sängystä ja joutui jäämään saikulle töistä. Kun vihdoin avasi sanaisen arkkunsa, niin menihän se tuttuun tyyliin "miten h*lvetissä niin ammattitaidottomat pääsee ohjaamaan liikuntaa!"

Vierailija kirjoitti:

Mies murjotti. Ignoorasi, tuhahteli puheillani, vaihtoi huonetta kun tulin samaan tilaan.

Anelin häntä kertomaan että mitä olin tehnyt että hän näin loukkaantui. ( Sehän oli siis jo selvää, että jokin minun tekemiseni oli ollut väärin ja loukkaavaa)

Äijä puuskahtaa :” Enhän MINÄ sitä ala sinulle selvittämään! Sinun pitää se ihan ITSE TAJUTA!”

Selvää oli ettei sitä kukaan normaalilla järjellä pystynyt ymmärtämään. Eli ikinä et voi pärjätä, aina häviät sille.

Tämähän on normaalia käytöstä naisilta

Monesti on varmasti niin, että narsisti hallitsee terapia- ja viranomaiskuvioita, mutta ei aina. Varmastikin tietoisuus on myös lisääntynyt. Yhdelle ystävälle kävi näin, että menivät pariterapiaan miehensä kanssa. Terapeutti soitti parin kerran jälkeen ystävälleni ja sanoi, ettei jatka terapiaa heidän kanssaan. Perusteli, että jatkaminen on liian vahingollista hänelle, koska mies näkee kaiken syyn ystävässäni, terapia on silloin vain vallankäyttömuoto. Hän kehotti hakeutumaan yksilöterapiaan ja suositteli muutamaa narsismista kertovaa kirjaa.

Olen tässä kirjoittanut muutaman jutun eksästäni, joka jäi onneksi melko lyhyeksi suhteeksi. Hänelle kävi suhteemme aikana niin, että hän ei löytänyt asianajajaa tietyille jutuille. Myöskään poliisi ei suhtautunut vakavasti hänen eksäänsä tai lapseensa kohdistamiin rikosilmoituksiin. Ne eivät edenneet mihinkään. Molemmat edellä mainituista on korkeasti koulutettuja ja johtavassa asemassa työelämässä, joten kyse ei ole siitä, etteikö olisivat osanneet esittää asioita. Ja vaikka olen ollut naisystävän roolissa, en hetkeäkään uskonut varauksetta hänen tarinoitaan eksien ja lastensa kataluudesta - ja lopulta en uskonut enää mitään. Kyllä nämä pahimmat jotenkin kompastuvat tuohon liialliseen hulluuteen. Mutta en epäile hetkeäkään, etteikö he monesti onnistu, koska käyttävät valtavasti energiaa toisen ihmisen tuhoamiseen - jos yksi keino ei auta, kokeillaan toista.

Olin eronnut narsistimiehestäni ja asioitiin lastenvalvojalla. Mies esitti niin sympaattisen yhteistyöhaluista että viranomainen oli täysin myyty, hölmö idiootti. Koska yhdessä siellä käytiin, en voinut totuutta kertoa, että mies pahoinpitelee, olisi kuitenkin kääntänyt sen minun syykseni. Sovittiin peruskuviot ja lähdettiin. Myöhemmin kun mikään ei toiminut, yritin puhelimessa saada asioita selvitettyä ja mies aloitti tavanomaisen kiristysyrityksensä ja syyttelynsä. Koska olin päättänyt taistella, sanoin (okei, valehtelin) että lastenvalvoja on täysin tietoinen siitä että mies pahoinpitelee, olen näyttänyt mustelmani viranomaisille. En todellisuudessa ollut sitä tehnyt. Mies uskoi ja soitti itse lastenvalvojalle ja alkoi (varmaankin tyypilliseen tapaansa suurieleisesti ja värikkäästi )kertomaan miksi on lyönyt minua (syyhän on aina siis lyödyssä kun ärsyttää tai ei tottele, narsistin mielestä), eli siis meni itse tunnustamaan viranomaiselle että on pahoinpidellyt minua. Sen jälkeen viranomaisen asenne minua kohtaan muuttui. 

[

Tätä kirjoittaessani ihmettelen sitäkin, että miten tässäkin ketjussa on joitakin, jotka muistuttavat tekijöiden pahasta olosta ja löytävät perusteita käytökselle sekä niitä, jotka painottavat, ettei narsisti-termiä saa ilman asiantuntijan tekemää diagnoosia käyttää. Lisäksi ketjussa on niitä, jotka syyllistävät uhreja tyhmyydestä tai siitä, etteivät lähteneet ajoissa. 

Missä ovat ne uhrien äänekkäät puolustajat? Uhreissa on myös todella paljon lapsia, tälläkin hetkellä! Miksi näillä narsististyyppisesti käyttäytyvillä on oikeus nimitellä, haukkua ja toimia ihan rajattoman pahasti, mutta edes heidän käytöstään ei saa tyypittää keskustelupalstalla narsististyyppiseksi tai psy ko patiaan viittaavaksi vaikka kriteereitä täyttyisi vaikka kuinka monta: elämäntapana valehtelu, impulssiherkkyys, itsekkyys, empatiakyvyttömyys, mustasukkaisuus, kahden eri persoonan ja käytöksen vaihtelu, viha ja katkeruus mutta toisaalta tunne-elämän latteus (aitojen tunteiden puute), itsensä asettaminen lakien ja järjestyksen yläpuolelle, kontrollointi, mitätöinti...[/quote]

En tiedä vastausta, mutta yksi syy on kai se, että nykyään leimataan todella herkästi ihmisiä ja leimoja on vaikea purkaa, kun ne on kerran lyöty. Kai sillä yritetään estää väärät leimaamiset. Uhreille se on raskasta, mutta luulisin, että ainakin vertaistuki ryhmissä voi puhua suoraan kokemastaan. Useinhan narsismi piiloutuu seinien sisälle, joten sitä on hankala todistaa.

Narsisti itse leimaa muita narsistiksi ja jos muut uskovia näitä syytöksiä, on väärä henkilö leimattu. Sitä on vaikea ulkopuolisen asiasta tietämättömän nähdä. Itselleni selvisi erään hankala luonne vasta kymmenien vuosien kuluttua, niin hyvin oli onnistunut maalaamaan uhristaan huonon ihmisen. Tavattiin harvoin ja olin lapsi, kun henkilö mustamaalattiin. Aikuisena silmät aukesi.

Monesti kuulee sanottavan, että narsistille ei ole ihmissuhteita, eikä kykene niitä ylläpitämään. Mutta Uhriaan näyttää ihan samalta ainakin irrottaumisvaiheessa hyvin usein, ihmisraunio, joka on eristetty läheisiltä ja ystävistä eli täyttää kriteerit asiasta tietämättömän Ulkopuolisen silmään. Yleensä uhri on vuosia kestäneen henkisen väkivallan jälkeen mennyt aika tohjoksi ja voi itsekin käyttäytyä epätoivoisesti ja herättää muissa epäilyt narsismista. Kun on provosoitu loputtomiin ja härkitty ja törmätty. Sehän se narsistin tarkoitus on, saada uhri näyttämään mielenvikaiselta ja häiriöiseltä.

Eli vissiin siksi, se onnainakin yksi syy. Asian todistaminen on niin hankalaa.

Lisäksi tälläkin palstalla provosoi häiriköistä ihan vaan hyvin vuoksi, iloa saadakseen.

Itselleni on tärkeää ymmärtää mistä se narsismi juontaa juurensa. Se ei silti tarkoita, että hyväksyn hänen käytöksen tai koitan hyssytellä. Se on väärin. Ei, haluan Yrittää ymmärtää kuvion kokonaisuudessaan.

Narsisti monesti juuri haluaa sääliä kamalalla elämällään ja lapsuudellaan tms ”surutarinalla” ja saa pidettyä uhrin lieassaan pidempään säälin avulla. Salaa nauraa partaansa, kun onnistuu ja saa toisen sidottua empatiakykyä hyväksikäyttöjen itseensä.

Omassa ymmärtämisessä ei ole kyse tästä. Eikö ole selvä, että ihminen on aika sairas, jos nauttii muiden kiusaamisesta? Ei terveellä ihmisellä ole tarvetta ketään alistaa tai kiusata 24/7.

Uhreja täytyy auttaa ja koko ajan tieto lisääntyy.

Narsisti harvoin haluaa apua. Ja kuten täälläkin todettu, monesti se avunanto terapia tms antaa vaan narsistille lisää aseita harjoittaa käytöstään.

En olemista varma termeistä, mutta onko se psykopaatti/ sosiopaatti, joka tajuaa mitä tekee ja tekee silti?

Narsisti on käsittääkseni pohjattoman itsekäs ja tuijottaa omaa napaansa taustastaan johtuen, ei kykene muuhun. Se selittää miksi on usein kuin yksi lapsista, koska hän on lapsen tasolla, ei ole kasvanut aikuiseksi.

Hän haluaa huomiota- heti tänne! Hän haluaa puhua- kaikki kuunnelkaa! Ei sinulla saa olla muita kavereita, leiki vain minun kanssa! Kostaa heti vääryydet voimalla vrt lapset hiekkalaatikolla. Uskon, että älykäs narsisti tajuaa mitä tekee ja saa kiksejä, se yksinkertainen ei kai aina tajua, tyydyttää vaan sisäistä impulssi tarvetta?

Narsistin kanssa mentiin kyläilemään ja oltiin myöhässä hänen sotkujen takia. Hän ei vaan voi tulla Tai mennä ajoissa minnekään, koska ilmeisesti sekin on juku vallankäytön muoto, että antaa muiden odotuttaa itseään.

Pyysi sitten meitä muita samalla autolla tulijoita valehtelemaan, jos kysytään miksi ollaan myöhässä ja peittelemään hänen jälkiään. Päässäni pohdin, etten jaksa nyt alkaa valehdella kysyttäessä, Kuitenkin verrattain pienestä asiasta kyse. Jätin sanomatta, kun riitahan siitä olisi tullut.

Kyläpaikassa sitten puhui itse itsensä pussiin, kun kertoili päivänsä kulusta isännälle ja emännälle. Me muut koitettiin pitää naama peruslukemilla, kun livautti totuuden.

Monet asiat tuntuvat niin tutuilta, kaikki ei kuitenkaan johdu narsismista. Perheessä voi olla ihan oikeitakin riitoja jotka laitetaan narsismin piikkiin. Mutta on paljon sellaisiaskin  asioita jotka ovat ihan tyypillisiä narssistille. Minun oma tarinani alkoi jo 32 vuotta sitten. Pakko kuitenkin heti alkuun kirjoittaa etten itsekkään ole niitä helpoimpia ihmisiä. Exäni mitätöi minua aina, en osannut ostaa oikeita verhoja tai  mattoja vaan hän halusi ostaa ne yhteiseen kotiin. Likaiset märät vaatteet hän laittoi ovenpäälle ympäri taloa, ei niitä tohtinut kylppäriin mennä  laittamaan. Kahvipakettia ei saanut siirtää milliäkään omalta paikaltaan, aina piti olla oikea kahvimuki tai oikea haarukka muuten sain  sellaisen haukkumaryöpyn että oksat pois. sain kuulla jatkuvaa haukkumista siitä että olin vanha haiseva  akka, koiratkin ovat viisaampia kuin minä, minun silmissä asuu paholainen, olen manipuloiva ja kiero akka, silmissä asuu paholainen jne. Ruummillista väkivaltaa meillä ei  ollut, Kylillä ihmiset kertoivat miten hauska  ja vitsikäs mies minulla on.  Lapsia mies mitätöi jatkuvasti, lapset eivät osanneet koulussa mitään jne.   Eron aikana  exä soitti lastenvalvojalle miten minä olen pahoinpidellyt   lastani. Poliisit tulivat varoittamatta ja tivasivat  lapseltani isonvarpaan haavaa joka oli tullut kavereiden kanssa pyöräilyllä :D Kun minä suutuin  kerran ennen joulua  ja vihoissani heitin kukkaruukun lattialle  ( tein joulusiivouksia) exäni oli soittanut minulle ambulanssin ja kertonut , että minut pitää viedä hoitoon.  lanssin kuljettajat olivat  minun työpaikan asiakkaita  ja he olivat epäilleet koko hommaa mutta jos lanssi soitetaan niin silloin on pakko käydä, eli ei minua mihinkään viety :D Kyllä niitä hauskoja tempauksia sattui myös joille nyt 10 vuoden päästä nauraa. t. Se vanha , lihava (  olen muuten laiha), haiseva  akka :)