Miten sanoa ihmiselle että hän kertoo samaa tarinaa jo kolmatta, neljättä, viidettäkin kertaa?
Tällä tyypillä on siis joku ongelma kun tekee ihan elämän pikkujutuistakin ISON numeron jota pitää kertoa sitten kaikille vastaantuleville. Sitten voi muistella tapausta vielä seuraavalla viikollakin kuinka oli niin kerta kaikkisen ihmeellinen kokemus tapahtunut viime viikolla, jolloin kuulimme tarinan jo henkilökohtaisesti kerrottuna ja pari kertaa eri tuttaville kerrottuna myös vierestä kuunnellen.
Kommentit (60)
Pikkusiskolla ilmeni tuollaista. Hän oli jo aika vanha (33v). Verenpainesairaus ja aivoista oli pikkuhiljaa jo pidemmän aikaa katkeillut suonia ja tuhoutunut osia.
Yhdistettynä tissutteluun kun alkoholihan nostaa paineita aika pahasti.
On nykyään nelikymppisenä aivorappeumapotilas.
Eläkkeellä.
Olisi pitänyt tajuta jo parikymppisen siskon oireet, mutta voimistui vasta kolmekymppisenä ja tajuttiin liian myöhään.
Ajoissa aloitettu verenpainelääkitys olisi ehkäissyt tämänkin.
Mittauttakaa ihmiset läheisiltä ja itseltänne verenpaineet!
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus?
Nämä tosin yleensä tunnistaa muistakin kummallisuuksista.
Ollaan yhden kaverin kanssa tuollaisia..Lisäksi ei muisteta kovin hyvin meille kerrottuja juttuja. Niinpä keskustelumme menevät usein näin:
-Oonkohan kertonut sulle tän jutun plaa plaa?
-En muista, ehkä oot...mut kerro uudelleen kun en muista
En sano mitään. Työskentelen muistisairaiden palveluasumisyksikössä. Kuulen samat jutut monta kertaa päivässä. Joskus jopa useasti saman tunnin aikana. Olen oppinut sulkemaan moneen kertaan kerrotut asiat pois tietoisesta kuulemisestani. Hymisen myöntäviä ja annan henkilön jutella. Hänelle on olennaisinta, että joku paikalla ja edes näyttelee, että kuuntelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin tuollainen, en vaan oikeasti muistanut kenelle olin kertonut mitäkin. Tai sitten aloin muistaa kesken tarinan, että ehkä oon kertonut tän sulle ennenkin...
Ihmetellään miksi kaikki täytyy ylipäätään kertoa kaikille? Seikkaperäisesti kuinka oli eilen pesemässä mattoja vaikkei asia kiinnosta ketään kuulijoita yhtään mitenkään muutenkaan.
Kaikki kaikille? :D Mulla on pelkästään työkavereita n.60, siihen päälle omat sukulaiset, kaverit, tutut, kaupan kassat, lasten kavereiden vanhemmat, harrastustutut, lasten harrastuksista tutut, jne. Että ei se nyt niin ole, että kerron kaikki kaikille, mutta kun on paljon ihmisiä ja tulee paljon juteltua niin käy siinä joskus niin, että samat jutut pyörii. Ei niitä ole pakko kuunnella.
Otetaan vaikka harrastustilanne; matkustat Maijan kanssa jumppaan ja kerrot hänelle seikkaperiäisesti eilen olleesi mattopyykillä. Tulette pukkariin ja siellä on Riina ja Sanna. Kerrot Maijan kuullen myös Riinalle ja Sannalle seikkaperäisesti eilen olleesi mattopyykillä. Saatte vaatteet vaihdettua ja menette jumppasaliin. Muiden osanottajien paikalle tuloa odotellessa kerrot saman seikkaperäisen mattopyykkitarinan Maijan, Riian ja Sannan kuullen vielä jumpan vetäjälle Kirsillekin. Maija, Riina ja Sanna eivät voi kommentoida kuulleensa tarinaa jo eivätkä pääse pakenemaan paikaltakaan. Tarinassa ei ole mitään ihmeellistä kohohtaa tms. Miksi käyttäydyt näin?
Maija voi jo pukuhuoneessa poistua jonkun toisen luokse juttelemaan, koska on kuullut asian jo kerran. Ongelma ratkaistu Maijan osalta. Salissa muut voivat keskustella omiaan, jos eivät halua kuunnella mattojuttua. Ongelma ratkaistu. Toisille ne arjen pienetkin hetket ovat isoja asioita. Jos sitä ei kestä, pitää hakeutua vain sellaisten ihmisten seuraan, jotka osaavat kertoa ihmeellisiä tarinoita kohokohtineen ja muine oikeaoppisine draamallisine piirteineen.
Miksi koet että Maijan täytyy poistua eikä tämän älämölö-tyypin? Maijalla ja Riinalla pyyhkii keskenäänkin hyvin ja heillä oli keskustelu meneillään kun sinä tulit sekoittamaan sen.
En koe, että Maijan TÄYTYY poistua. Mutta Maija voi aivan vapaasti niin tehdä. Tietenkin jos Maija haluaa jäädä kuuntelemaan mattojuttua, se on hänen valintansa. Minulla ei ole tapana sekoittaa toisten keskusteluja, joten aivan turhaan kohdennat ärtymyksesi minuun.
Tämä selvä. Ensi kerralla siis käännän selkäni vaikka seinille kun tämä puhelias tuttavani josta aloitus lähti liikkeelle, aloittaa minkä tahansa aikaisemmin kertomansa tarinan uudestaan. Ja näitä kun riittää! Saa nähdä saako kahvikupillistakaan juotua jos samaan kahvipöytään joudumme.
Kaikki me luulemme omien juttujemme olevan mielenkiintoisia ja muiden juttujen olevan ikävystyttäviä.
Yleensä vastapuoli jakaa tunteen. :D
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskolla ilmeni tuollaista. Hän oli jo aika vanha (33v). Verenpainesairaus ja aivoista oli pikkuhiljaa jo pidemmän aikaa katkeillut suonia ja tuhoutunut osia.
Yhdistettynä tissutteluun kun alkoholihan nostaa paineita aika pahasti.
On nykyään nelikymppisenä aivorappeumapotilas.
Eläkkeellä.
Olisi pitänyt tajuta jo parikymppisen siskon oireet, mutta voimistui vasta kolmekymppisenä ja tajuttiin liian myöhään.
Ajoissa aloitettu verenpainelääkitys olisi ehkäissyt tämänkin.
Mittauttakaa ihmiset läheisiltä ja itseltänne verenpaineet!
"Hän oli jo aika vanha, 33" ????????
Mistä lähtien 33 on ollut "aika vanha"? Ymmärrän vain jos puhuja/kirjoittaja on alle 20v.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan yhden kaverin kanssa tuollaisia..Lisäksi ei muisteta kovin hyvin meille kerrottuja juttuja. Niinpä keskustelumme menevät usein näin:
-Oonkohan kertonut sulle tän jutun plaa plaa?
-En muista, ehkä oot...mut kerro uudelleen kun en muista
Se onkin hyvä näin, että varmistellaan onko tuttu tarina mutta kun sen saman jutun kuulee jopa 5 kertaa aina aloitettuna (suoraan sinulle tai saman seurueen ihmiselle) että et ikinä arvaa mutta kävin eilen mattopyykillä, siellä oli vesi plaaplaa asteista ja melkein kaikki paikat oli varattu. Meidän naapurikin oli siellä ja niillä oli hieno plyysimatto, en mä sellaista kyllä matonpesukoneeseen laittaisi vaan veisin pesulaan. Ja Jaakko sitten auttoi mattojen kanssa ja nosti kuivumaan kun aijai, enhän minä tällainen pieni ihminen niitä jaksa! Uskallettiin sitten jättää matot sinne kauppareissun ajaksi kuivumaan mutta kastoivathan ne auton takatilan sitten kuitenkin. Jaakko kyllä sanoi että olisi voitu varata jätesäkki mutta ei muistettu plaa plaa plaa...
Tunnen ihmisen joka tekee tätä samaa samalle ihmiselle saman keskustelun aikana. Viisi kertaa sama asia ei ole vielä mitään. Tekee tuota enemmän kun häntä jännittää, mutta ei-jännittävissäkin tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin tuollainen, en vaan oikeasti muistanut kenelle olin kertonut mitäkin. Tai sitten aloin muistaa kesken tarinan, että ehkä oon kertonut tän sulle ennenkin...
Ihmetellään miksi kaikki täytyy ylipäätään kertoa kaikille? Seikkaperäisesti kuinka oli eilen pesemässä mattoja vaikkei asia kiinnosta ketään kuulijoita yhtään mitenkään muutenkaan.
Kaikki kaikille? :D Mulla on pelkästään työkavereita n.60, siihen päälle omat sukulaiset, kaverit, tutut, kaupan kassat, lasten kavereiden vanhemmat, harrastustutut, lasten harrastuksista tutut, jne. Että ei se nyt niin ole, että kerron kaikki kaikille, mutta kun on paljon ihmisiä ja tulee paljon juteltua niin käy siinä joskus niin, että samat jutut pyörii. Ei niitä ole pakko kuunnella.
Otetaan vaikka harrastustilanne; matkustat Maijan kanssa jumppaan ja kerrot hänelle seikkaperiäisesti eilen olleesi mattopyykillä. Tulette pukkariin ja siellä on Riina ja Sanna. Kerrot Maijan kuullen myös Riinalle ja Sannalle seikkaperäisesti eilen olleesi mattopyykillä. Saatte vaatteet vaihdettua ja menette jumppasaliin. Muiden osanottajien paikalle tuloa odotellessa kerrot saman seikkaperäisen mattopyykkitarinan Maijan, Riian ja Sannan kuullen vielä jumpan vetäjälle Kirsillekin. Maija, Riina ja Sanna eivät voi kommentoida kuulleensa tarinaa jo eivätkä pääse pakenemaan paikaltakaan. Tarinassa ei ole mitään ihmeellistä kohohtaa tms. Miksi käyttäydyt näin?
Maija voi jo pukuhuoneessa poistua jonkun toisen luokse juttelemaan, koska on kuullut asian jo kerran. Ongelma ratkaistu Maijan osalta. Salissa muut voivat keskustella omiaan, jos eivät halua kuunnella mattojuttua. Ongelma ratkaistu. Toisille ne arjen pienetkin hetket ovat isoja asioita. Jos sitä ei kestä, pitää hakeutua vain sellaisten ihmisten seuraan, jotka osaavat kertoa ihmeellisiä tarinoita kohokohtineen ja muine oikeaoppisine draamallisine piirteineen.
Miksi koet että Maijan täytyy poistua eikä tämän älämölö-tyypin? Maijalla ja Riinalla pyyhkii keskenäänkin hyvin ja heillä oli keskustelu meneillään kun sinä tulit sekoittamaan sen.
En koe, että Maijan TÄYTYY poistua. Mutta Maija voi aivan vapaasti niin tehdä. Tietenkin jos Maija haluaa jäädä kuuntelemaan mattojuttua, se on hänen valintansa. Minulla ei ole tapana sekoittaa toisten keskusteluja, joten aivan turhaan kohdennat ärtymyksesi minuun.
Tämä selvä. Ensi kerralla siis käännän selkäni vaikka seinille kun tämä puhelias tuttavani josta aloitus lähti liikkeelle, aloittaa minkä tahansa aikaisemmin kertomansa tarinan uudestaan. Ja näitä kun riittää! Saa nähdä saako kahvikupillistakaan juotua jos samaan kahvipöytään joudumme.
Käännät selkäsi seinille? No itse vain poistuisin paikalta tai vaihtaisin puheenaihetta, mutta kukin toki tyylillään. Selän kääntäminen on muuten tehokkaampaa, kun sen tekee ihmiselle. Seiniä ei paljon kiinnosta käännätkö niille selkäsi vai et :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskolla ilmeni tuollaista. Hän oli jo aika vanha (33v). Verenpainesairaus ja aivoista oli pikkuhiljaa jo pidemmän aikaa katkeillut suonia ja tuhoutunut osia.
Yhdistettynä tissutteluun kun alkoholihan nostaa paineita aika pahasti.
On nykyään nelikymppisenä aivorappeumapotilas.
Eläkkeellä.
Olisi pitänyt tajuta jo parikymppisen siskon oireet, mutta voimistui vasta kolmekymppisenä ja tajuttiin liian myöhään.
Ajoissa aloitettu verenpainelääkitys olisi ehkäissyt tämänkin.
Mittauttakaa ihmiset läheisiltä ja itseltänne verenpaineet!
"Hän oli jo aika vanha, 33" ????????
Mistä lähtien 33 on ollut "aika vanha"? Ymmärrän vain jos puhuja/kirjoittaja on alle 20v.
Siis vanha siinä mielessä että verenpaine on tuhonnut pääkoppaa jo kenties kymmenisen vuotta.
Hänestä löytyi työterveydestä 19-vuotiaana korkeaa verenpainetta. Lääkäri oli ehdottanut että ei sipsejä ja suolaisia ruokia. Myös resepti jota ei oltu haettu.
Hän olisi voinut ehkäistä dementian syntymisen päivittäisellä lääkityksellä.

Käännyn itse seinille. Mutta tässä on vähän se harmi että jos poistun paikalta, voi olla etten saa vaikka kahvia juotua ollenkaan. Kunhan se yksi pälättäjä saa vaan jatkaa tarinaansa eikä hänen tarvitse huoimioida muita ihmisiä ollenkaan.

Eli ei ollenkaan vanha. Vain sairas. Lapsikin voi sairastua aivoja rappeuttavaan sairauteen. Mutta ei se tee lapsesta vanhaa.
Lörpöt voisi opetella kysymään ”Kerroinkos jo..” tai”Olikos meillä jo puhetta...”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskolla ilmeni tuollaista. Hän oli jo aika vanha (33v). Verenpainesairaus ja aivoista oli pikkuhiljaa jo pidemmän aikaa katkeillut suonia ja tuhoutunut osia.
Yhdistettynä tissutteluun kun alkoholihan nostaa paineita aika pahasti.
On nykyään nelikymppisenä aivorappeumapotilas.
Eläkkeellä.
Olisi pitänyt tajuta jo parikymppisen siskon oireet, mutta voimistui vasta kolmekymppisenä ja tajuttiin liian myöhään.
Ajoissa aloitettu verenpainelääkitys olisi ehkäissyt tämänkin.
Mittauttakaa ihmiset läheisiltä ja itseltänne verenpaineet!
"Hän oli jo aika vanha, 33" ????????
Mistä lähtien 33 on ollut "aika vanha"? Ymmärrän vain jos puhuja/kirjoittaja on alle 20v.
Siis vanha siinä mielessä että verenpaine on tuhonnut pääkoppaa jo kenties kymmenisen vuotta.
Hänestä löytyi työterveydestä 19-vuotiaana korkeaa verenpainetta. Lääkäri oli ehdottanut että ei sipsejä ja suolaisia ruokia. Myös resepti jota ei oltu haettu.
Hän olisi voinut ehkäistä dementian syntymisen päivittäisellä lääkityksellä.
Vaskulaarisen dementian voi hankkia huonoilla elintavoilla on varsin nuorena, mutta 33-vuotias on kyllä sangen nuori.

Take away kahvit tai omat kahvit termariin. Ongelma ratkaistu. Tosin mitä pidemmälle tämä keskustelu etenee, sitä enemmän alkaa tuntua, että ongelma ei ole se puhuja, vaan sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskolla ilmeni tuollaista. Hän oli jo aika vanha (33v). Verenpainesairaus ja aivoista oli pikkuhiljaa jo pidemmän aikaa katkeillut suonia ja tuhoutunut osia.
Yhdistettynä tissutteluun kun alkoholihan nostaa paineita aika pahasti.
On nykyään nelikymppisenä aivorappeumapotilas.
Eläkkeellä.
Olisi pitänyt tajuta jo parikymppisen siskon oireet, mutta voimistui vasta kolmekymppisenä ja tajuttiin liian myöhään.
Ajoissa aloitettu verenpainelääkitys olisi ehkäissyt tämänkin.
Mittauttakaa ihmiset läheisiltä ja itseltänne verenpaineet!
"Hän oli jo aika vanha, 33" ????????
Mistä lähtien 33 on ollut "aika vanha"? Ymmärrän vain jos puhuja/kirjoittaja on alle 20v.
Siis vanha siinä mielessä että verenpaine on tuhonnut pääkoppaa jo kenties kymmenisen vuotta.
Hänestä löytyi työterveydestä 19-vuotiaana korkeaa verenpainetta. Lääkäri oli ehdottanut että ei sipsejä ja suolaisia ruokia. Myös resepti jota ei oltu haettu.
Hän olisi voinut ehkäistä dementian syntymisen päivittäisellä lääkityksellä.
No millaiset paineet sitten suunnilleen siskolla oli?
Vierailija kirjoitti:
Lörpöt voisi opetella kysymään ”Kerroinkos jo..” tai”Olikos meillä jo puhetta...”
Ehkä eivät siksi kysy kun heille aina vastattaisiin: "Kuultiin jo! Ei tarvitse kertoa enää uudestaan!" ja jäisi (hyvä) tarina kertomatta sen sadannen kerran.