Ärsyttääkö muita tyypit, jotka kuuntelevat äänikirjoja, mutta eivät ikinä lue mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua enemmän ärsyttää ihmiset, jotka koettavat boostata itseään lyttäämällä muita: jos joku alkaa kuunnella äänikirjoja luonnossa kävellessään sen sijaan että makaisi sohvalla tuijottamassa televisiota, itse ajattelisin pikemminkin että wow miten hienoa - tuplasti hyvää tekeviä asioita tullut tuonkin ihmisen elämään.

Joo joo, ap ei tykkää äänikirjoista. Mikäs siinä. Hän kokee olevansa muita älykkäämpi kun aivot kehittyvät paperista luettaessa ero tavoin, ja ilmeisesti jossain kirjapiirissäkin on istuttu. Mutta kun ne omat tavat ja mielipiteet tällaisissa asioissa ovat vähän niin kuin pieruja: hyvin nolostuttavia kutsuilla ja kaikkien muiden kuin ilmoille laskijansa mielestä jokseenkin epämiellyttäviä.

Ohis: Siinä, että kuuntelee kirjoja luonnossa kulkiessaan, ei tule tuplasti hyötyä. Siinähän jää kokonaan se luonnon parantava äänimaisema kokematta, kun korviin paasaa kirjanlukija. Ja tämä onkin se suurin ongelma, mikä liittyy äänikirjoihin ja digitalisaatioon ylipäätään. Osa ihmisistä ei enää osaa olla vain omien ajatustensa kanssa tai ympäristöään kuunnellen rauhassa, vaan koko ajan pitää olla joko musiikkia tai puhetta korvissa. Pidemmän päälle se ei ole hyväksi. 

Ja ennen kuin joku kilahtaa: Minulla ei ole mitään äänikirjoja vastaan. Kuuntelen niitä itsekin. Niille on aikansa ja paikkansa, mutta ne menettävät merkityksensä, jos niillä täytetään kaikki hetket. Ihmisen kun on terveellistä välillä vain olla kuuntelematta yhtään mitään. Aivotkin tarvitsevat lepo aikaa ja niitä omia ajatuksiaankin on erittäin terveellistä kuunnella. 

Niin, toisaalta. Mutta jos on valittava joko luonnon hiljaisuus ja totaalinen lukemattomuus(/kuuntelemattomuus) tai vähemmän hiljaisuutta ja kuunteleminen, kumpi on sitten lopulta parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Eiköhän se Occamin partaveitsi kerro, että suurin osa kuuntelijoista on vaan weetee-sakkia. Ei siinä muuta logiikkaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Minusta on omituista puhua mistään tekstin muotoilusta, kun ketjun konteksti on selkeästi äänikirjat. Sinä aloit ihmettelemään, miten sitten voidaan puhua tekstin muotoilusta ja minä kysyin, miksi siitä pitää puhua. Oletin, että ymmärsit meidän edelleen olevan ketjussa, jossa puhutaan äänikirjoista. Toit ketjuun ongelman, jonka en usko liittyvän äänikirjoihin millään tavalla, joten tottakai ihmettelen, mikä ihmeen ongelma tuo voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua enemmän ärsyttää ihmiset, jotka koettavat boostata itseään lyttäämällä muita: jos joku alkaa kuunnella äänikirjoja luonnossa kävellessään sen sijaan että makaisi sohvalla tuijottamassa televisiota, itse ajattelisin pikemminkin että wow miten hienoa - tuplasti hyvää tekeviä asioita tullut tuonkin ihmisen elämään.

Joo joo, ap ei tykkää äänikirjoista. Mikäs siinä. Hän kokee olevansa muita älykkäämpi kun aivot kehittyvät paperista luettaessa ero tavoin, ja ilmeisesti jossain kirjapiirissäkin on istuttu. Mutta kun ne omat tavat ja mielipiteet tällaisissa asioissa ovat vähän niin kuin pieruja: hyvin nolostuttavia kutsuilla ja kaikkien muiden kuin ilmoille laskijansa mielestä jokseenkin epämiellyttäviä.

Ohis: Siinä, että kuuntelee kirjoja luonnossa kulkiessaan, ei tule tuplasti hyötyä. Siinähän jää kokonaan se luonnon parantava äänimaisema kokematta, kun korviin paasaa kirjanlukija. Ja tämä onkin se suurin ongelma, mikä liittyy äänikirjoihin ja digitalisaatioon ylipäätään. Osa ihmisistä ei enää osaa olla vain omien ajatustensa kanssa tai ympäristöään kuunnellen rauhassa, vaan koko ajan pitää olla joko musiikkia tai puhetta korvissa. Pidemmän päälle se ei ole hyväksi. 

Ja ennen kuin joku kilahtaa: Minulla ei ole mitään äänikirjoja vastaan. Kuuntelen niitä itsekin. Niille on aikansa ja paikkansa, mutta ne menettävät merkityksensä, jos niillä täytetään kaikki hetket. Ihmisen kun on terveellistä välillä vain olla kuuntelematta yhtään mitään. Aivotkin tarvitsevat lepo aikaa ja niitä omia ajatuksiaankin on erittäin terveellistä kuunnella. 

Niin, toisaalta. Mutta jos on valittava joko luonnon hiljaisuus ja totaalinen lukemattomuus(/kuuntelemattomuus) tai vähemmän hiljaisuutta ja kuunteleminen, kumpi on sitten lopulta parempi. 

Onneksi kukaan ei ole tilanteessa, jossa tuollainen valita tarvitsisi tehdä. On nimittäin täysin mahdollista nauttia luonnon hiljaisuudesta ja sitten toisessa tilanteessa kuunnella/lukea kirjoja. Näin molemmista saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. Jos lukemista/kuuntelemista ja luonnon rauhasta nauttimista yrittää tehdä samanaikaisesti, kumpikin toiminta jää joiltakin osin vajaaksi. Näinhän käy muutenkin, jos yrittää keksittyä moneen asiaan samanaikaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Eiköhän se Occamin partaveitsi kerro, että suurin osa kuuntelijoista on vaan weetee-sakkia. Ei siinä muuta logiikkaa ole.

No, ajattele mitä tahdot. Tilastotieteilijänä näen asian hieman eri tavalla, mutta tukeudu sinä intuitioon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Minusta on omituista puhua mistään tekstin muotoilusta, kun ketjun konteksti on selkeästi äänikirjat. Sinä aloit ihmettelemään, miten sitten voidaan puhua tekstin muotoilusta ja minä kysyin, miksi siitä pitää puhua. Oletin, että ymmärsit meidän edelleen olevan ketjussa, jossa puhutaan äänikirjoista. Toit ketjuun ongelman, jonka en usko liittyvän äänikirjoihin millään tavalla, joten tottakai ihmettelen, mikä ihmeen ongelma tuo voi olla. 

Eli sinusta on omituista vastata, kun joku kysyy? Ok. Et siis osaa käydä monipuolista keskustelua, joka polveilee välillä muihinkin aiheisiin vaan pitäydyt tiukasti aina aiheessa. Lisäksi et osaa itse vastata sinulle esitettyyn kysymykseen vaan jankutat vain omia tulkintojasi. Kannattaisi lukea enemmän niin tuo luetunymmärtäminen ja keskustelutaitokin kehittyisivät. 

Teen molempia, tosin äänikirjat eivät sovellu aivan kaikkiin kirjoihin. Esimerkkinä yritin kuunnella Silmarillionin äänikirjana mutta koska se kirja on välillä melkein kuin katalogi eri jumalista ja nimistä niin sitä helposti oli jo unohtanut kaiken mitä oli kuullut 15 minuuttia sitten. Sopii paremmin romaaneihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua enemmän ärsyttää ihmiset, jotka koettavat boostata itseään lyttäämällä muita: jos joku alkaa kuunnella äänikirjoja luonnossa kävellessään sen sijaan että makaisi sohvalla tuijottamassa televisiota, itse ajattelisin pikemminkin että wow miten hienoa - tuplasti hyvää tekeviä asioita tullut tuonkin ihmisen elämään.

Joo joo, ap ei tykkää äänikirjoista. Mikäs siinä. Hän kokee olevansa muita älykkäämpi kun aivot kehittyvät paperista luettaessa ero tavoin, ja ilmeisesti jossain kirjapiirissäkin on istuttu. Mutta kun ne omat tavat ja mielipiteet tällaisissa asioissa ovat vähän niin kuin pieruja: hyvin nolostuttavia kutsuilla ja kaikkien muiden kuin ilmoille laskijansa mielestä jokseenkin epämiellyttäviä.

Ohis: Siinä, että kuuntelee kirjoja luonnossa kulkiessaan, ei tule tuplasti hyötyä. Siinähän jää kokonaan se luonnon parantava äänimaisema kokematta, kun korviin paasaa kirjanlukija. Ja tämä onkin se suurin ongelma, mikä liittyy äänikirjoihin ja digitalisaatioon ylipäätään. Osa ihmisistä ei enää osaa olla vain omien ajatustensa kanssa tai ympäristöään kuunnellen rauhassa, vaan koko ajan pitää olla joko musiikkia tai puhetta korvissa. Pidemmän päälle se ei ole hyväksi. 

Ja ennen kuin joku kilahtaa: Minulla ei ole mitään äänikirjoja vastaan. Kuuntelen niitä itsekin. Niille on aikansa ja paikkansa, mutta ne menettävät merkityksensä, jos niillä täytetään kaikki hetket. Ihmisen kun on terveellistä välillä vain olla kuuntelematta yhtään mitään. Aivotkin tarvitsevat lepo aikaa ja niitä omia ajatuksiaankin on erittäin terveellistä kuunnella. 

Niin, toisaalta. Mutta jos on valittava joko luonnon hiljaisuus ja totaalinen lukemattomuus(/kuuntelemattomuus) tai vähemmän hiljaisuutta ja kuunteleminen, kumpi on sitten lopulta parempi. 

Onneksi kukaan ei ole tilanteessa, jossa tuollainen valita tarvitsisi tehdä. On nimittäin täysin mahdollista nauttia luonnon hiljaisuudesta ja sitten toisessa tilanteessa kuunnella/lukea kirjoja. Näin molemmista saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. Jos lukemista/kuuntelemista ja luonnon rauhasta nauttimista yrittää tehdä samanaikaisesti, kumpikin toiminta jää joiltakin osin vajaaksi. Näinhän käy muutenkin, jos yrittää keksittyä moneen asiaan samanaikaisesti.

Onko nyt hieman ylimielistä sanoa, ettei kukaan ole tuollaisessa tilanteessa? Oletko tosiaan täysin tietämätön esimerkiksi perheellisen ihmisen arjesta? Ei minulla ainakaan ole mitään ongelmaa kuunnella äänikirjaa ja keskittyä siihen samalla, kun kävelen ulkona. Myös autoa ajaessa olen usein kuunnellut äänikirjoja enkä ole vielä kolaria ajanut, joten ei sekään toiminta kovin vajaaksi ole jäänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä äänikirjojen lukijat ja kuuntelijat mutta ärsyttää väite, että äänikirjan lukeminen on sama asia kuin printatun tai ekirjan lukeminen tekstinä. Eihän se ole mitenkään sama asia. Kyse on täysin eri aistien käytöstä eikä äänikirjan kuunteleminen kehitä lukutaitoa esimerkiksi pätkääkään. Kuunteleminen saattaa viedä lukutaidottomia tai lukemiseen keskittymättömiä jonkin verran enemmän kirjallisuuden äärelle. Luettu kirja ei kuitenkaan koskaan voi korvata kirjaa tekstinä. Kuunnelmat on eri asia, jotka on tehty varta vasten kuunneltavaksi. 

Tässä on paikkaansa pitämätöntä myyttiä myytin perään. Jos on kiinnostunut erilaisista lukemisen tavoista, kannattaa lukea kirja nimeltä Why reading still matters. Usein ihmiset lukevat tietyllä tavalla, esim vain "vakavia" kirjoja tai sitten kaikkea mahdollista ja eivät ymmärrä toisin lukevia. Kyseinen kirja avaa tällaisia kysymyksiä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Minusta on omituista puhua mistään tekstin muotoilusta, kun ketjun konteksti on selkeästi äänikirjat. Sinä aloit ihmettelemään, miten sitten voidaan puhua tekstin muotoilusta ja minä kysyin, miksi siitä pitää puhua. Oletin, että ymmärsit meidän edelleen olevan ketjussa, jossa puhutaan äänikirjoista. Toit ketjuun ongelman, jonka en usko liittyvän äänikirjoihin millään tavalla, joten tottakai ihmettelen, mikä ihmeen ongelma tuo voi olla. 

Eli sinusta on omituista vastata, kun joku kysyy? Ok. Et siis osaa käydä monipuolista keskustelua, joka polveilee välillä muihinkin aiheisiin vaan pitäydyt tiukasti aina aiheessa. Lisäksi et osaa itse vastata sinulle esitettyyn kysymykseen vaan jankutat vain omia tulkintojasi. Kannattaisi lukea enemmän niin tuo luetunymmärtäminen ja keskustelutaitokin kehittyisivät. 

Ei vaan on omituista ohittaa kysymyksen selkeä konteksti ja keksiä kuvitteellisia ongelmia kontekstin ulkopuolelta. Ihan itse keksit tilanteen, jossa toinen haluaa puhua tekstin asettelusta, mutta toinen on kuunnellut vain äänikirjan. Tällaista tilannetta tuskin koskaan tosielämässä tulee. Tällöin se ei vastaa esitettyyn kysymykseen millään tavalla. 

Ei ärsytä, ei vaikka omalla kohdalla en kuunneltuja kirjoja laske luetuiksi. Olen visuaalinen tyyppi, ja kuuntelu on ihan eri elämys eikä koskaan (minulle henkilökohtaisesti) yhtä syvä kuin sellainen jossa käytetään näköaistia. En esim muista kuulemaani yhtä hyvin kuin näkemääni. Toisilla on päinvastoin, ja jollekin ne ovat ihan yhtä vahvoja kokemuksia. Toki jos näkö menisi, kuuntelisin kirjoja mieluummin kuin olisin kokonaan ilman.

En pysty kuuntelemaan äänikirjoja, koska minun on helpompi uppoutua juoneen lukiessani ja lukijan tahti ja äänenpainot ovat aina jotenkin "väärin" minulle. Ei se silti minulta ole pois jos jollakulla tilanne on toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua enemmän ärsyttää ihmiset, jotka koettavat boostata itseään lyttäämällä muita: jos joku alkaa kuunnella äänikirjoja luonnossa kävellessään sen sijaan että makaisi sohvalla tuijottamassa televisiota, itse ajattelisin pikemminkin että wow miten hienoa - tuplasti hyvää tekeviä asioita tullut tuonkin ihmisen elämään.

Joo joo, ap ei tykkää äänikirjoista. Mikäs siinä. Hän kokee olevansa muita älykkäämpi kun aivot kehittyvät paperista luettaessa ero tavoin, ja ilmeisesti jossain kirjapiirissäkin on istuttu. Mutta kun ne omat tavat ja mielipiteet tällaisissa asioissa ovat vähän niin kuin pieruja: hyvin nolostuttavia kutsuilla ja kaikkien muiden kuin ilmoille laskijansa mielestä jokseenkin epämiellyttäviä.

Ohis: Siinä, että kuuntelee kirjoja luonnossa kulkiessaan, ei tule tuplasti hyötyä. Siinähän jää kokonaan se luonnon parantava äänimaisema kokematta, kun korviin paasaa kirjanlukija. Ja tämä onkin se suurin ongelma, mikä liittyy äänikirjoihin ja digitalisaatioon ylipäätään. Osa ihmisistä ei enää osaa olla vain omien ajatustensa kanssa tai ympäristöään kuunnellen rauhassa, vaan koko ajan pitää olla joko musiikkia tai puhetta korvissa. Pidemmän päälle se ei ole hyväksi. 

Ja ennen kuin joku kilahtaa: Minulla ei ole mitään äänikirjoja vastaan. Kuuntelen niitä itsekin. Niille on aikansa ja paikkansa, mutta ne menettävät merkityksensä, jos niillä täytetään kaikki hetket. Ihmisen kun on terveellistä välillä vain olla kuuntelematta yhtään mitään. Aivotkin tarvitsevat lepo aikaa ja niitä omia ajatuksiaankin on erittäin terveellistä kuunnella. 

Niin, toisaalta. Mutta jos on valittava joko luonnon hiljaisuus ja totaalinen lukemattomuus(/kuuntelemattomuus) tai vähemmän hiljaisuutta ja kuunteleminen, kumpi on sitten lopulta parempi. 

Onneksi kukaan ei ole tilanteessa, jossa tuollainen valita tarvitsisi tehdä. On nimittäin täysin mahdollista nauttia luonnon hiljaisuudesta ja sitten toisessa tilanteessa kuunnella/lukea kirjoja. Näin molemmista saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. Jos lukemista/kuuntelemista ja luonnon rauhasta nauttimista yrittää tehdä samanaikaisesti, kumpikin toiminta jää joiltakin osin vajaaksi. Näinhän käy muutenkin, jos yrittää keksittyä moneen asiaan samanaikaisesti.

Onko nyt hieman ylimielistä sanoa, ettei kukaan ole tuollaisessa tilanteessa? Oletko tosiaan täysin tietämätön esimerkiksi perheellisen ihmisen arjesta? Ei minulla ainakaan ole mitään ongelmaa kuunnella äänikirjaa ja keskittyä siihen samalla, kun kävelen ulkona. Myös autoa ajaessa olen usein kuunnellut äänikirjoja enkä ole vielä kolaria ajanut, joten ei sekään toiminta kovin vajaaksi ole jäänyt. 

Ei ole ylimielistä. Se on faktan toteamista. Olen täysin tietoinen perheellisen ihmisen arjesta. Olenhan itsekin perheellinen. Kyllä minäkin pystyn tekemään vaikka kymmentä asiaa samaan aikaan. Sehän ei ollutkaan aihe, mistä puhuin. Puhuin keskittymisestä. Keskittyminen tiettyyn asiaan ei voi olla 100%, jos samalla tekee jotain muutakin. Ne muutkin asiat kun vaativat osansa siitä keskittymisestä. Tietenkin on ihmiselle mahdollista tehdä montaa asiaa samanaikaisesti ja olla aiheuttamatta onnettomuuksia tms. Mutta pidemmän päälle aivot ylikuormittuvat, jos koskaan ei pysähdy keskittymään vain yhteen asiaan. Se oli ongelma, jonka nostin esiin. Ei se, pystyykö joku tekemään samanaikaisesti montaa asiaa vai ei. Suuri osa ihmisten stressistä syntyy siitä, kun ei osata pysähtyä, vaan koko ajan pitää olla sata rautaa tulessa samanaikaisesti. Tahallisen liioiteltu lause, joten ei tarvitse tarttua mainittuun lukuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Lapsille saa ja pitääkin lukea. Mutta jos lapselle luetaan ja hän kuuntelee kirjan X, en sanoisi että lapsi on itse sen kirjan lukenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Minusta on omituista puhua mistään tekstin muotoilusta, kun ketjun konteksti on selkeästi äänikirjat. Sinä aloit ihmettelemään, miten sitten voidaan puhua tekstin muotoilusta ja minä kysyin, miksi siitä pitää puhua. Oletin, että ymmärsit meidän edelleen olevan ketjussa, jossa puhutaan äänikirjoista. Toit ketjuun ongelman, jonka en usko liittyvän äänikirjoihin millään tavalla, joten tottakai ihmettelen, mikä ihmeen ongelma tuo voi olla. 

Äänikirjat ovat huonoja, koska ne ovat huonoja sarjakuvakirjoja ja taidekirjoja. Tiedän, koska olen älykkö ja kirjallisuustieteilijä.

(Sori. Oli pakko. Jatkakaa.)

Ei ärsytä. Itse ennemmin luen kuin kuuntelen, koska tykkään vaan enempi ja usein lukijan ääni saattaa pilata kirjan. Mutta sen sijaan ärsyttää aavistuksen jos kysytään luetko kirjoja ja vastataan, että kyllä luen ja lopulta selviää, että onkin kyse äänikirjoista. Eihän äänikirjoja lueta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Paljonkin. Jos vastaanottaja haluaa keskustella esimerkiksi tekstin asettelusta, sitä ei voi tehdä, jos toinen on vain kuunnellut äänikirjan. Vastaavasti, jos haluaa keskustella siitä, pitääkö henkilön X tavasta lukea ääneen, sitä ei voi tehdä jos ei ole kuunnellut henkilön X lukemia kirjoja. Nuo nyt ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit. On paljon muitakin tilanteita, joissa on merkitystä sillä, missä muodossa kirjaan on perehtynyt. Mutta sen keskustelun paikka on jossain muualla kuin av:lla. Täällä hermostutaan, jos aletaan keskustella syvemmällä tasolla kuin juonenkäänteet. 

Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista? 

Kirjallisuutta analysoitaessa voi olla joskus paikallaan huomioida myös tekstin asettelu. Etenkin jos se on jollakin tavoin poikkeavaa. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa oli vain yksi lause per sivu. Sen kirjan kohdalla tekstin asettelulla oli iso merkitys sille, millaiseksi kirja kokonaisuutena muodostui. Jos lauseet olisi kirjoitettu "normaalisti" peräkkäin, olisi kirjasta tullut ihan erilainen vaikutelma. Myös runoissa on usein suurikin merkitys sillä, miten sanat on paperille sijoitettu. Näistä keskustellaan paljonkin kirjallisuuden kursseilla, lukupiireissä ynnä muissa tilanteissa, joissa kirjallisuutta syvemmin kuin vain juonentasolla analysoivat kohtaavat. Myös kirja-arvosteluissa ja kirjablogeissa näkee kirjoituksia, joissa on kiinnitetty huomiota myös tekstin asetteluun. Sehän on yksi taiteellinen tehokeino siinä missä sanavalinnat tai muutkin kirjalliset keinot ovat. 

Okei. Luetko useinkin kirjoja, joissa on yksi lause per sivu? Oletin, että tässä puhutaan romaaneista, joita äänikirjat yleensä ovat. Harvemmin kai niitä runokirjoja tai kuvakirjoja äänikirjoina edes on. 

Tässä on syy sille, miksi minusta av on väärä paikka keskustella kirjallisuudesta laajemmin kuin juonentasolla. Täällä vedetään yksitäisestä esimerkistä mitä kummallisempia johtopäätöksiä. Kuten nyt tuokin, että lukisin usein kirjoja, joissa on lause per sivu. En tietenkään lue, koska sellaisia kirjoja ei paljoa edes ole. Se oli ESIMERKKI tilanteesta, jossa testin muotoilulla voi olla merkitystä. Kyseessä oli romaani, joka oli muotoiltu poikkeavalla tavalla. En tiedä onko ko. teosta äänikirjana. Jos on, se on varmasti täysin erilainen kokemus kuunneltuna kuin luettuna. Runoja on perinteisesti lausuttu ääneen ja runonlausunta on ihan oma taiteenmuotonsakin. En tiedä, onko runoja äänikirjoina, mutta en keksi yhtään syytä, miksi ei voisi olla. Voisihan sitä lausuntataidetta toteuttaa myös digitaaliseen muotoon. Kuvakirjoista en puhunut mitään, joten en ymmärrä, miksi ne tähän nostit. Kuvakirjojakin voisi ihan hyvin olla äänikirjoina. Sokeille tehdään kuvailutulkkausta elokuviinkin, joten miksi ei voitaisi tehdä kuvakirjoihinkin. 

Nyt meni pointti sinulta kyllä viuhuen ohi. Mielestäni ihan selkeästi tuossa sanoin, että äänikirjat ovat yleensä sellaisia romaaneja, joissa ei ole runomittoja tai muuta visuaalista tulkittavaa. Näin ollen, vaikka miten paljon selität näitä esimerkkejäsi, se ei ole millään tavalla olennaista, ellei niitä ole edes äänikirjoina julkaistu. Sinä nyt vastustat asiaa, jota ei taida olla olemassakaan. Olkiukoksi kai sitä sanotaan. 

Niin meni ohi. Nimittäin sinulta. Mielestäni ihan selkeästi sanoin, että puhuin esimerkistä, jolla vastasin erään kirjoittajan kysymykseen siitä, milloin tekstin muotoilulla voi olla merkitystä. Kun kysytään, milloin tekstin muotoilulla on merkitystä, on mielestäni luonnollista vastata esimerkillä tekstin muotoilusta sen sijaan, että pohtisi, onko kirjaa äänikirjana vai ei. Korjaa toki jos olen väärässä, mutta äänikirjoissa ei tietääkseni ole merkitystä tekstin muotoilulla. Siksi en sellaista esimerkkinä käyttänyt. Keskustelu polveilee täällä laajasti ja jos joku kysyy jotain, on minusta ihan hyväksyttävää vastata siihen, vaikka kysymys ja vastaus eivät äänikirjoja koskekaan. Mielestäni viimeisimmässä viestissäni suhtaudun hyvinkin avarakatseisesti myös äänikirjojenkin mahdollisuuksiin. Ihmettelen siksi suuresti, mistä kohtaa tekstiäni teit päätelmän, että vastustan jotain. Mitä minä muuten sinun mielestäsi vastustan? Olkiukkojako? Vai mistä ne tähän keskusteluun vedit?

Minusta on omituista puhua mistään tekstin muotoilusta, kun ketjun konteksti on selkeästi äänikirjat. Sinä aloit ihmettelemään, miten sitten voidaan puhua tekstin muotoilusta ja minä kysyin, miksi siitä pitää puhua. Oletin, että ymmärsit meidän edelleen olevan ketjussa, jossa puhutaan äänikirjoista. Toit ketjuun ongelman, jonka en usko liittyvän äänikirjoihin millään tavalla, joten tottakai ihmettelen, mikä ihmeen ongelma tuo voi olla. 

Eli sinusta on omituista vastata, kun joku kysyy? Ok. Et siis osaa käydä monipuolista keskustelua, joka polveilee välillä muihinkin aiheisiin vaan pitäydyt tiukasti aina aiheessa. Lisäksi et osaa itse vastata sinulle esitettyyn kysymykseen vaan jankutat vain omia tulkintojasi. Kannattaisi lukea enemmän niin tuo luetunymmärtäminen ja keskustelutaitokin kehittyisivät. 

Ei vaan on omituista ohittaa kysymyksen selkeä konteksti ja keksiä kuvitteellisia ongelmia kontekstin ulkopuolelta. Ihan itse keksit tilanteen, jossa toinen haluaa puhua tekstin asettelusta, mutta toinen on kuunnellut vain äänikirjan. Tällaista tilannetta tuskin koskaan tosielämässä tulee. Tällöin se ei vastaa esitettyyn kysymykseen millään tavalla. 

Miksi sitten koko ajan ohitat kontekstin (eli kysymykset joihin olen vastannut) sekä kysymykseni? Et nimittäin vieläkään vastannut siihen, mitä mielestäsi vastustan tai mistä olen tehnyt ongelmat. 

Suora sitaatti kysymyksestä johon vastasin alun perin: "Ja mitähän merkitystä perehtymisen muodolla voisi olla?"

Tuohon, kun vastasin, seurasi kysymys: "Anteeksi mitä? Tekstin asettelusta? Kuka siitä puhuu, jos puhutaan oikeista kirjoista eikä mistään lehdistä tai kuvastoista?"

Miten sinun mielestäsi noihin kysymyksiin olisi pitänyt vastata? Olisiko pitänyt vain sivuuttaa koko asia, jotta aihe ei menisi asioihin, joista sinulla ei ole tietämystä? Se, että sinä et jotain ole kokenut, ei luonnollisesti tarkoita sitä, etteikö koko asiaa tapahtuisi. Vai miten selität sen, että kirjallisuuden opinnoissa analysoitiin joskus nimenomaan tekstin asetteluakin? Kuvittelinko siis koko tilanteen vain siksi, kun sinä et ollut mukana jakamassa kokemustani? Vai olisiko kuitenkin niin, että sinä et tiedäkään kaikkea, vaikka niin kuvittelet. 

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Olikohan e-kirjastossakin noin?

Oma viimeisin laina ilmaisesta Ellibsistä oli Maija-Riitta Ollilan Tekoälyn etiikka. Lainaan tuonkaltaisia äänikirjoja, ja niihin on aina varausjono.