Ärsyttääkö muita tyypit, jotka kuuntelevat äänikirjoja, mutta eivät ikinä lue mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse kuuntelisin kirjan niin ei kyllä jäisi paljoa mitään päähän :D Varsinkaan jos tekisin samaan aikaan jotain muuta joka viel huomion.

Entä jos kuuntelet vaikka radiota? Eikö ohjelmasta jää mitään mieleen?

Minulle ainakin radio on vain taustahölinää. En muista suurintakaan osaa, mitä siellä puhutaan. En kuuntele radiota oppiakseni uusia asioita. t. eri

Minä taas kuuntelen vain tiettyjä radio-ohjelmia ja juurikin vain saadakseni tietää uusista asioista. Lemppareita Tiedeykkönen ja Pörssipäivä.

Kaikkialla kuuluvalta taustahälinältä voi suojautua juurikin äänikirjoilla, muuten.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Mitä sinä nyt selität? Sata kuuntelijaa, joista jokainen kuuntelee tietyllä aikavälillä 5 kirjaa. Jokaisella kuuntelijalla 1 uutuuskirja ja 4 klassikkokirjaa. Klassikkokirjoja luetaan 400 kertaa, uutuuskirjoja 100 kertaa. Uutuuskirjoja on esim 20 tällä aikavälillä siinä tyrkyllä. Jos kaikkia uutuuskirjoja luetaan yhtä paljon, aikavälillä luetaan jokaista uutuuskirjaa 5 kertaa. Klassikkokirjoja on tuhansia. 400 lukukertaa ei riitä kaikkiin klassikkokirjoihin ja on erittäin epätodennäköistä, että jollekin klassikkokirjalle kertyisi useampi lukukerta. Klassikkokirjoilla yhteensä on enemmän lukukertoja, mutta kirjaa kohti niitä on vähemmän. 

Tuossa esimerkissä kukaan ei ole lukenut yhtään kirjaa. He ovat vain kuunnelleet. Muutenkin logiikkasi on äärimmäisen ontuva. Uutuuskirjojen määrällä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko joku klassikoita vai ei. Eikä klassikkokirjoja ole tuhansia. Ei edes satoja. Klassikot kun eivät ole mitään tusinatavaraa. 

Anteeksi mitä? Pelkästään suomalaisia klassikkokirjoja on satoja. 

Tottakai uutuuskirjojen määrällä on merkitystä, jos mitataan jonkin lyhyen ajanjakson äänikirjakuunteluita eikä pitkällä aikavälillä. Se, että kirjaa luetaan (/kuunnellaan) ilmestymisvuonnaan paljon, ei kerro mitään kirjan menestyksestä pitkällä aikavälillä tai ylipäätään ihmisten lukemis(/kuuntelu)tottumuksista. 

Juu ei ole. Klassikkokirjat ovat tyyliin Seitsemän veljestä, Kalevala jne. Ei sellaisia Suomesta löydy satoja. Se, mitä uutuuskirjoja kuunnellaan/luetaan ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon klassikkokirjoja kuunnellaan/luetaan. Sinä sotket nyt puurot ja vellit, kun vertailet uutuuskirjoja klassikoihin. Niitä klassikoitahan on ehditty lukea/kuunnella jos tuhansia kertoja ennen kuin uutuuskirja on edes ilmestynyt. 

Kansalliseepos ei ole sama asia kuin klassikkokirja. 

Jne on lyhenne, joka tarkoittaa, että lista jatkuu. Toisin sanottuna, nuo olivat vain kaksi esimerkki, ei tietenkään koko lista klassikoista. Määrittelepä muuten termi "klassikko teos", kun noin tietäväinen olet. 

Opettele sinä vaikka ensin kirjoittamaan yhdyssanat oikein ennen kuin lähdet pätemään jollain määritelmillä.  Sinun itsesi kannattaisi hieman miettiä, mitä se klassikko oikeastaan tarkoittaa, jos kuvittelet, että suomalaisia klassikoita ei ole kuin kymmeniä. Johan pelkästään Niskavuoret, Komisario Palmut ja Canthin näytelmät tekevät jo toistakymmentä teosta. Väitätkö, että nämä eivät ole klassikoita? 

Anteeksi, että olen vain ihminen ja minulle sattuu virheitä. Onneksi sinä olet niin täydellinen, että sinulle ei niitä satu. Ja kyllä, väitän, että kaikki Minna Canthin teokset eivät ole klassikoita. Vain osa niistä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meidän Nico-Petteri 3v on lukenut tänään kaksi kirjaa?"

"Niinkö? Onpa taitava poika kun jo 3-vuotiaana osaa lukea."

"Ei hän osaa lukea"

"Miksi sitten sanoit, että on lukenut tänään kaksi kirjaa?"

"Koska luin av:lla äänikirja-ketjua ja siellä sanottiin, että on sama asia lukeeko kirjan vai kuunteleeko sen."

Hohhoijaa, aika huono yritys. Kyllä minä ainakin voin ihan puhtain sydämin sanoa, että lapseni lukee kirjaa, jos hän selailee omaa kuvakirjaansa ja katselee kuvia. Harmittaako? 

Mutta sanotko puhtain sydämin, että lapsesi lukee, jos todellisuudessa sinä luet ja lapsi kuuntelee?

Sanon, että luemme yhdessä. Sanon esim lapselle "Tule, nyt luetaan iltasatu." Sinäkö sanot "Tule, minä luen ja sinä kuuntelet." 

Luetaan on passiivi, joka ei suoraan määritä tekijää. En koskaan sano, että luemme yhdessä, jos minä luen ja lapsi kuuntelee. Käytän joko passiivimuotoa luetaan tai muotoa "luen sinulle". Esimerkissäsi voisi sanoa: "Tule, äiti lukee sinulle iltasadun" tai "Alkaa olla nukkumaanmenoaika, valitsepa kirja, jonka haluat kuulla iltasaduksi." Ei tulisi mieleenikään sanoa: "Valitsepa kirja, jonka yhdessä luemme iltasaduksi". Lapsi sanoisi siihen luultavasti, että ei hän osaa lukea. 

Okei. Sinä et siis koskaan ole lukenut lapsesi kanssa yhdessä. Kuulostaa aika surulliselta. 

2-vuotiaani ei osaa vielä lukea, joten meidän on mahdotonta lukea yhdessä. Ainut vaihtoehto on, että minä luen lapselle ja hän kuuntelee. Mitä surullista siinä sinusta on?

Ihminen, joka lukee paljon ja on taitava käsittelemään kieltä, ymmärtää, mikä vivahde-ero on siinä, että luetaan lapsen kanssa yhdessä tai luetaan lapselle ja lapsi kuuntelee. Valitttavasti tätä vivahde-eroa ei pysty selittämään sinun kaltaisellesi ihmiselle. Siinä pitäisi ymmärtää, mitä tarkoittaa pasiivisuus ja aktiivisuus ja pitäisi välittyä myös jonkinlainen tunnelataus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Kirjoitettu kirja ja ääneen luettu kirja ovat käytännössä kaksi eri teosta. Kun toinen ihminen lukee sinulle tekstiä, siitä voi kadota jotain tai siihen voi tulla lisää jotain, mitä kirjoitetussa tekstissä ei alunperin ole. Tämä johtuu mm. ääneen lukijan äänensävyistä. Samalla tavalla kuin kirjasta tehty elokuva kadottaa aina jotain alkuperäisestä kirjotetusta teoksesta tai muuttaa sitä, niin toisen ääneen lukemana kirjalle tapahtuu samaa pienemmässä mittakaavassa.

Sitten on tietysti sekin näkökulma, että lukeminen on aivoille kehittävämpää ja haastavampaa kuin kuunteleminen. Googleta vaikka, tämä on ihan fakta. Tästä syystä joku voi pitää lukemista arvokkaampana tekemisenä kuin kuuntelemista, eikä siksi siedä noiden asioiden sekoittamista.

Minustakin olisi äärimmäisen outoa sanoa lukeneensa joku teos, vaikkei niin ole tehnyt. Sehän on ihan puhdas valhe. Miksi kenenkään pitäisi valehdella tällaisesta asiasta?

T. Eri, liityin vaan keskusteluun puskista

Elokuva on oma taidemuotonsa. Ja kaikki kyllä tietävät nuo luettelemasi asiat tulkinnan vaikutuksesta kuuntelukokemukseen. Varsin lapsellista on kuitenkin tuo keinotekoisen arvoasetelman luominen kuunnellun tai omin silmin omaksutun tekstin välille. Ne eivät ole sama asia, mutta molemmissa on omat vahvuutensa. Kirja on painettuna mainio käyttöliittymä joissakin tilanteissa, kun toisissa se ei toimi lainkaan. Halveksitko muuten myös e-kirjojen lukemista vai onko se ”arvokkaampaa” kuin äänikirjan kuuntelu?

No lukeminen ainakin parantaa luetunymmärtämistä, toisin kuin kuunteleminen.

En missään vaiheessa väittänyt itse arvottavani kuuntelua ja lukemista näin, mutta olen nähnyt joitakin mielipidekirjoituksia aiheesta. Moni ihminen arvostaa lukemista enemmän siksi, että se haastaa ja kehittää aivoja eri tavalla. Ja se on fakta, että lukeminen ja kuunteleminen vaikuttavat aivoihin eri tavoin. Lisäksi esimerkiksi äidinkielenopettajat ovat huolissaan lasten lukutaidosta, ja siinä ei äänikirjojen kuuntelu auta, vaan lukeminen. Siksi joku turhautunut opettaja voi halveksua äänikirjoja, koska kokee sen vievän jotain pois tekstin lukemista. Vaikka todellisuudessa moni ei lukisi kuitenkaan, vaikkei äänikirjoja olisi.

Ei, minusta e-kirjoissa ei ole mitään vikaa. Kuten ei äänikirjoissakaan. Äänikirja on vain oma versiointinsa kirjoitetusta tekstistä ja kuunteleminen on hyvin eri asia kuin lukeminen. Kuunteleminen voi olla esimerkiksi oiva tapa rentoutua, ja etenkin huonolla lukutaidolla varustetulle hyvin ääneen luetun kirjan kuunteleminen voi olla elämys, jota hänen ei olisi koskaan mahdollista saada itse lukemalla. Lukemalla ja kuuntelemalla voi myös kokea saman kirjan hyvin eri tavoilla, ja minulle ne ovat siksi kaksi eri teosta. Jos kirjoja jatkossa kuunnellaan enemmän kuin luetaan, se vaikuttaa todennäköisesti myös kirjallisuuteen ja tekstin tyyliin tavalla jos toisella. Se voi olla huono asia niille, jotka mieluummin lukevat itse. Äänikirjan ja tekstiteoksen ero on olemassa, turha sitä on kieltää ja väittää, että olisi jotenkin muka tyhmää tehdä mitään eroa näiden välille.

Minulla ei ole ongelmaa äänikirjojen kuuntelijoiden tai kirjoitetun tekstin lukijoiden kanssa. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Sinulla sen sijaan menee näköjään ihan liikaa tunteisiin tällainen keskustelu.

Ehkä tämä on yksilöllistä, mutta minulle on käytännössä ihan sama, luenko tekstiä itse vai lukeeko joku muu sitä minulle. Samaa tekstiähän se on, tulee vain eri aistin välityksellä. Toki ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat tarkkoja sellaisista asioista, jotka joillekin toisille eivät merkitse mitään.

Sen myönnän, että jos kaikki vain kuuntelisivat kirjoja, niin se saattaisi pitemmän päälle heikentää ihmisten oikeinkirjoitustaitoa, mutta se on sitten asia erikseen.

On varmasti aivan hirmuisesti henkilökohtaisia eroja tässä.

Minä en tykkää kuunnella toisen lukemaa tekstiä, jos kirjassa on eri hahmojen dialogia. Hahmot saavat omassa päässäni tietynlaiset äänet ja puhetyylit oman mielikuvitukseni mukaisesti, ja toisen lukemana tämän kokeminen häiriintyy. Sitten taas minä-muotoinen kerronta voi olla toisen lukemana ihan ok, jos lukijan ääni vaan sattuu sopimaan kirjaan.

Voihan äänikirjaa lukiessa kuvitella mielessään ne sanat paperille kirjoitettuina, jos niitä on niin kauhean vaikea prosessoida pelkästään kuulemalla.

Kyllä, sokeat ihmiset on pahinta saastaa!!!111

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Mitä sinä nyt selität? Sata kuuntelijaa, joista jokainen kuuntelee tietyllä aikavälillä 5 kirjaa. Jokaisella kuuntelijalla 1 uutuuskirja ja 4 klassikkokirjaa. Klassikkokirjoja luetaan 400 kertaa, uutuuskirjoja 100 kertaa. Uutuuskirjoja on esim 20 tällä aikavälillä siinä tyrkyllä. Jos kaikkia uutuuskirjoja luetaan yhtä paljon, aikavälillä luetaan jokaista uutuuskirjaa 5 kertaa. Klassikkokirjoja on tuhansia. 400 lukukertaa ei riitä kaikkiin klassikkokirjoihin ja on erittäin epätodennäköistä, että jollekin klassikkokirjalle kertyisi useampi lukukerta. Klassikkokirjoilla yhteensä on enemmän lukukertoja, mutta kirjaa kohti niitä on vähemmän. 

Tuossa esimerkissä kukaan ei ole lukenut yhtään kirjaa. He ovat vain kuunnelleet. Muutenkin logiikkasi on äärimmäisen ontuva. Uutuuskirjojen määrällä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko joku klassikoita vai ei. Eikä klassikkokirjoja ole tuhansia. Ei edes satoja. Klassikot kun eivät ole mitään tusinatavaraa. 

Anteeksi mitä? Pelkästään suomalaisia klassikkokirjoja on satoja. 

Tottakai uutuuskirjojen määrällä on merkitystä, jos mitataan jonkin lyhyen ajanjakson äänikirjakuunteluita eikä pitkällä aikavälillä. Se, että kirjaa luetaan (/kuunnellaan) ilmestymisvuonnaan paljon, ei kerro mitään kirjan menestyksestä pitkällä aikavälillä tai ylipäätään ihmisten lukemis(/kuuntelu)tottumuksista. 

Juu ei ole. Klassikkokirjat ovat tyyliin Seitsemän veljestä, Kalevala jne. Ei sellaisia Suomesta löydy satoja. Se, mitä uutuuskirjoja kuunnellaan/luetaan ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon klassikkokirjoja kuunnellaan/luetaan. Sinä sotket nyt puurot ja vellit, kun vertailet uutuuskirjoja klassikoihin. Niitä klassikoitahan on ehditty lukea/kuunnella jos tuhansia kertoja ennen kuin uutuuskirja on edes ilmestynyt. 

Kansalliseepos ei ole sama asia kuin klassikkokirja. 

Jne on lyhenne, joka tarkoittaa, että lista jatkuu. Toisin sanottuna, nuo olivat vain kaksi esimerkki, ei tietenkään koko lista klassikoista. Määrittelepä muuten termi "klassikko teos", kun noin tietäväinen olet. 

Opettele sinä vaikka ensin kirjoittamaan yhdyssanat oikein ennen kuin lähdet pätemään jollain määritelmillä.  Sinun itsesi kannattaisi hieman miettiä, mitä se klassikko oikeastaan tarkoittaa, jos kuvittelet, että suomalaisia klassikoita ei ole kuin kymmeniä. Johan pelkästään Niskavuoret, Komisario Palmut ja Canthin näytelmät tekevät jo toistakymmentä teosta. Väitätkö, että nämä eivät ole klassikoita? 

Anteeksi, että olen vain ihminen ja minulle sattuu virheitä. Onneksi sinä olet niin täydellinen, että sinulle ei niitä satu. Ja kyllä, väitän, että kaikki Minna Canthin teokset eivät ole klassikoita. Vain osa niistä on. 

Silti siitä osastakin tulee se toistakymmentä. Ja tuossa oli vasta kolme kirjailijaa. Onko sinulla mitään käsitystä, miten paljon suomalaisia kirjailijoita on. Jopa klassikkokirjailijoita. Klassikkokirjailijoita eivät ole ainoastaan Aleksis Kivi, Topelius ja Runeberg, vaan niitä on valtava määrä. Kannattaa lukea vähän muutakin kuin ne yläasteella opettajan pakottamat. 

Kyseessä on äänikirjakuuntelijayliherkkyys. Pian yhtä yleinen vaiva kuin hajuste- ja sähköyliherkkyys.

En oikein ehdi ruuhkavuosiarjessa keskittyä lukemaan kirjoja, mutta äänikirjoja voi kätevästi kuunnella muun toiminnan ohessa, esim. työmatkoilla. Jos se jotakuta ärsyttää niin se ei ole minulta pois. En kuitenkaan väitä että äänikirjat korvaisi lukemista, se on vaan erilainen tapa nauttia viihdettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Kirjoitettu kirja ja ääneen luettu kirja ovat käytännössä kaksi eri teosta. Kun toinen ihminen lukee sinulle tekstiä, siitä voi kadota jotain tai siihen voi tulla lisää jotain, mitä kirjoitetussa tekstissä ei alunperin ole. Tämä johtuu mm. ääneen lukijan äänensävyistä. Samalla tavalla kuin kirjasta tehty elokuva kadottaa aina jotain alkuperäisestä kirjotetusta teoksesta tai muuttaa sitä, niin toisen ääneen lukemana kirjalle tapahtuu samaa pienemmässä mittakaavassa.

Sitten on tietysti sekin näkökulma, että lukeminen on aivoille kehittävämpää ja haastavampaa kuin kuunteleminen. Googleta vaikka, tämä on ihan fakta. Tästä syystä joku voi pitää lukemista arvokkaampana tekemisenä kuin kuuntelemista, eikä siksi siedä noiden asioiden sekoittamista.

Minustakin olisi äärimmäisen outoa sanoa lukeneensa joku teos, vaikkei niin ole tehnyt. Sehän on ihan puhdas valhe. Miksi kenenkään pitäisi valehdella tällaisesta asiasta?

T. Eri, liityin vaan keskusteluun puskista

Elokuva on oma taidemuotonsa. Ja kaikki kyllä tietävät nuo luettelemasi asiat tulkinnan vaikutuksesta kuuntelukokemukseen. Varsin lapsellista on kuitenkin tuo keinotekoisen arvoasetelman luominen kuunnellun tai omin silmin omaksutun tekstin välille. Ne eivät ole sama asia, mutta molemmissa on omat vahvuutensa. Kirja on painettuna mainio käyttöliittymä joissakin tilanteissa, kun toisissa se ei toimi lainkaan. Halveksitko muuten myös e-kirjojen lukemista vai onko se ”arvokkaampaa” kuin äänikirjan kuuntelu?

No lukeminen ainakin parantaa luetunymmärtämistä, toisin kuin kuunteleminen.

En missään vaiheessa väittänyt itse arvottavani kuuntelua ja lukemista näin, mutta olen nähnyt joitakin mielipidekirjoituksia aiheesta. Moni ihminen arvostaa lukemista enemmän siksi, että se haastaa ja kehittää aivoja eri tavalla. Ja se on fakta, että lukeminen ja kuunteleminen vaikuttavat aivoihin eri tavoin. Lisäksi esimerkiksi äidinkielenopettajat ovat huolissaan lasten lukutaidosta, ja siinä ei äänikirjojen kuuntelu auta, vaan lukeminen. Siksi joku turhautunut opettaja voi halveksua äänikirjoja, koska kokee sen vievän jotain pois tekstin lukemista. Vaikka todellisuudessa moni ei lukisi kuitenkaan, vaikkei äänikirjoja olisi.

Ei, minusta e-kirjoissa ei ole mitään vikaa. Kuten ei äänikirjoissakaan. Äänikirja on vain oma versiointinsa kirjoitetusta tekstistä ja kuunteleminen on hyvin eri asia kuin lukeminen. Kuunteleminen voi olla esimerkiksi oiva tapa rentoutua, ja etenkin huonolla lukutaidolla varustetulle hyvin ääneen luetun kirjan kuunteleminen voi olla elämys, jota hänen ei olisi koskaan mahdollista saada itse lukemalla. Lukemalla ja kuuntelemalla voi myös kokea saman kirjan hyvin eri tavoilla, ja minulle ne ovat siksi kaksi eri teosta. Jos kirjoja jatkossa kuunnellaan enemmän kuin luetaan, se vaikuttaa todennäköisesti myös kirjallisuuteen ja tekstin tyyliin tavalla jos toisella. Se voi olla huono asia niille, jotka mieluummin lukevat itse. Äänikirjan ja tekstiteoksen ero on olemassa, turha sitä on kieltää ja väittää, että olisi jotenkin muka tyhmää tehdä mitään eroa näiden välille.

Minulla ei ole ongelmaa äänikirjojen kuuntelijoiden tai kirjoitetun tekstin lukijoiden kanssa. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Sinulla sen sijaan menee näköjään ihan liikaa tunteisiin tällainen keskustelu.

Ehkä tämä on yksilöllistä, mutta minulle on käytännössä ihan sama, luenko tekstiä itse vai lukeeko joku muu sitä minulle. Samaa tekstiähän se on, tulee vain eri aistin välityksellä. Toki ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat tarkkoja sellaisista asioista, jotka joillekin toisille eivät merkitse mitään.

Sen myönnän, että jos kaikki vain kuuntelisivat kirjoja, niin se saattaisi pitemmän päälle heikentää ihmisten oikeinkirjoitustaitoa, mutta se on sitten asia erikseen.

On varmasti aivan hirmuisesti henkilökohtaisia eroja tässä.

Minä en tykkää kuunnella toisen lukemaa tekstiä, jos kirjassa on eri hahmojen dialogia. Hahmot saavat omassa päässäni tietynlaiset äänet ja puhetyylit oman mielikuvitukseni mukaisesti, ja toisen lukemana tämän kokeminen häiriintyy. Sitten taas minä-muotoinen kerronta voi olla toisen lukemana ihan ok, jos lukijan ääni vaan sattuu sopimaan kirjaan.

Niin, kukinhan saa kokea mieluisammaksi minkä tavan tahansa. Se, että sinun päässäsi dialogi ei ole äänikirjasta kuunneltuna yhtä mukava, ei tee kuitenkaan äänikirjasta mitenkään väärää tapaa kokea sitä teosta. Eri asia sitten kirjoista tehdyt elokuvat, joissa jätetään osia pois ja tapahtumatkin saattavat mennä ihan eri tavalla kuin kirjassa ja hahmotkin voivat olla täysin erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meidän Nico-Petteri 3v on lukenut tänään kaksi kirjaa?"

"Niinkö? Onpa taitava poika kun jo 3-vuotiaana osaa lukea."

"Ei hän osaa lukea"

"Miksi sitten sanoit, että on lukenut tänään kaksi kirjaa?"

"Koska luin av:lla äänikirja-ketjua ja siellä sanottiin, että on sama asia lukeeko kirjan vai kuunteleeko sen."

Hohhoijaa, aika huono yritys. Kyllä minä ainakin voin ihan puhtain sydämin sanoa, että lapseni lukee kirjaa, jos hän selailee omaa kuvakirjaansa ja katselee kuvia. Harmittaako? 

Mutta sanotko puhtain sydämin, että lapsesi lukee, jos todellisuudessa sinä luet ja lapsi kuuntelee?

Sanon, että luemme yhdessä. Sanon esim lapselle "Tule, nyt luetaan iltasatu." Sinäkö sanot "Tule, minä luen ja sinä kuuntelet." 

Luetaan on passiivi, joka ei suoraan määritä tekijää. En koskaan sano, että luemme yhdessä, jos minä luen ja lapsi kuuntelee. Käytän joko passiivimuotoa luetaan tai muotoa "luen sinulle". Esimerkissäsi voisi sanoa: "Tule, äiti lukee sinulle iltasadun" tai "Alkaa olla nukkumaanmenoaika, valitsepa kirja, jonka haluat kuulla iltasaduksi." Ei tulisi mieleenikään sanoa: "Valitsepa kirja, jonka yhdessä luemme iltasaduksi". Lapsi sanoisi siihen luultavasti, että ei hän osaa lukea. 

Okei. Sinä et siis koskaan ole lukenut lapsesi kanssa yhdessä. Kuulostaa aika surulliselta. 

2-vuotiaani ei osaa vielä lukea, joten meidän on mahdotonta lukea yhdessä. Ainut vaihtoehto on, että minä luen lapselle ja hän kuuntelee. Mitä surullista siinä sinusta on?

Ihminen, joka lukee paljon ja on taitava käsittelemään kieltä, ymmärtää, mikä vivahde-ero on siinä, että luetaan lapsen kanssa yhdessä tai luetaan lapselle ja lapsi kuuntelee. Valitttavasti tätä vivahde-eroa ei pysty selittämään sinun kaltaisellesi ihmiselle. Siinä pitäisi ymmärtää, mitä tarkoittaa pasiivisuus ja aktiivisuus ja pitäisi välittyä myös jonkinlainen tunnelataus. 

Yritä edes sitä selittämistä. Haluan ihan tosissani ymmärtää, miten 2-vuotiaan kanssa "luetaan yhdessä". Minulle, kun minkä tahansa asian yhdessä tekeminen vaatii sen, että molemmat osallistuvat. Eli jos siivoan yhdessä lapsen kanssa, se ei tarkoita, että lapsi istuu sohvalla ja minä siivoan. Se tarkoittaa, että lapsikin siivoaa. Toki eri tavalla kuin minä, mutta osallistuu kuitenkin. Sama juttu lukemisessa. Jos lapsi istuu sylissäni ja kuuntelee, kun minä luen, se ei tarkoita, että luemme yhdessä. Lapsi kun ei voi tehdä sellaista, mitä hän ei osaa. Kuuntelu ei muutu lukemiseksi, vaikka siinä olisi minkälainen tunnelataus. Se on kuuntelua. On virheellistä väittää lapselle, että "luetaan yhdessä", kun todellisuudessa aikuinen lukee ja lapsi kuuntelee. Eri asia sitten, jos lapsi on lukutaitoinen. Silloin voidaan lukea yhdessä, kun molemmat osapuolet voivat osallistua lukemiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Kirjoitettu kirja ja ääneen luettu kirja ovat käytännössä kaksi eri teosta. Kun toinen ihminen lukee sinulle tekstiä, siitä voi kadota jotain tai siihen voi tulla lisää jotain, mitä kirjoitetussa tekstissä ei alunperin ole. Tämä johtuu mm. ääneen lukijan äänensävyistä. Samalla tavalla kuin kirjasta tehty elokuva kadottaa aina jotain alkuperäisestä kirjotetusta teoksesta tai muuttaa sitä, niin toisen ääneen lukemana kirjalle tapahtuu samaa pienemmässä mittakaavassa.

Sitten on tietysti sekin näkökulma, että lukeminen on aivoille kehittävämpää ja haastavampaa kuin kuunteleminen. Googleta vaikka, tämä on ihan fakta. Tästä syystä joku voi pitää lukemista arvokkaampana tekemisenä kuin kuuntelemista, eikä siksi siedä noiden asioiden sekoittamista.

Minustakin olisi äärimmäisen outoa sanoa lukeneensa joku teos, vaikkei niin ole tehnyt. Sehän on ihan puhdas valhe. Miksi kenenkään pitäisi valehdella tällaisesta asiasta?

T. Eri, liityin vaan keskusteluun puskista

Ei se ole mikään valhe vaan vakiintuneen käsitteen laajentamista. Kai tiedät, että käytämme aika paljon sanontoja, jotka eivät kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Voit sanoa vetäneesi vessan, vaikka painot wc-istuimen napista. Voit sanoa nauhoittavasi jonkin elokuvan vaikka oikeasti vain tallennat sen digiboksille tai pilvipalveluun. Voit sanoa kuuntelevasi kaverin murheita, vaikka oikeasti keskustelitte whatsapp-viesteillä. Jne. 

En sanoisi kuuntelevani kaverin murheita, jos chattailen niistä. Mutta ehkä tämä onkin henkilökohtaista kehityksen jäljessä tulemista vain.

Minusta oikean kirjallisuuden lukeminen on sen verran oleellinen asia ihmisen kehityksessä, mielikuvituksessa, älykkyydessä, sivistyksessä ja kulttuurissa, että olisi häpeällistä kutsua kirjan kuuntelua lukemiseksi. Kuunteleminenkin on hyvä asia ja äänikirjoissa ei ole mitään vikaa, mutta minusta ihan kaikkia käsitteitä ei vaan pitäisi laajentaa tarkoittamaan aivan toista asiaa, vaikka se joissakin tapauksissa olisikin oikein järkevää ja sopivaa.

Mutta kun oleellisin asia kirjallisuuden lukemisessa ei ole se, että informaatio tulee näköaistin ja lukutaidon välityksellä, vaan oleellista on se itse informaatio ja ne sanat, joiden kautta se tulee.

Kun ihminen lukee itse, hänen aivonsa luovat luetuista sanoista mielikuvituksen avulla erilaisia kuvia, ääniä, tunnetiloja jne. Mielikuvitus ei toimi samoin, kun joku toinen lukee saman sinulle ääneen. Kokemus voi olla hyvin erilainen. Sinä et silloin enää tulkitse tekstiä täysin itse, vaan kertoja tekee osan tulkinnoista sinulle valmiiksi. Toisaalta kertoja voi myös lisätä jotain omia tulkintojaan, esimerkiksi dialogin sävyyn.

Tämä ero ei ehkä ole kaikille selvä tai merkityksellinen, mutta se on olemassa. Sitä on myös vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei eroa itse ymmärrä tai koe. Se on silti todellinen, ja yksi syy siihen, miksi itse en haluaisi tässä yhteydessä puhua lukemisesta.

Mikä vika on siinä, että puhutaan kirjojen kuuntelemisesta? Miksi termiä "lukeminen" pitäisi laajentaa tähän, kun meillä on jo hyvä sana siihen, mitä se oikeasti on? Siis kuuntelemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Kirjoitettu kirja ja ääneen luettu kirja ovat käytännössä kaksi eri teosta. Kun toinen ihminen lukee sinulle tekstiä, siitä voi kadota jotain tai siihen voi tulla lisää jotain, mitä kirjoitetussa tekstissä ei alunperin ole. Tämä johtuu mm. ääneen lukijan äänensävyistä. Samalla tavalla kuin kirjasta tehty elokuva kadottaa aina jotain alkuperäisestä kirjotetusta teoksesta tai muuttaa sitä, niin toisen ääneen lukemana kirjalle tapahtuu samaa pienemmässä mittakaavassa.

Sitten on tietysti sekin näkökulma, että lukeminen on aivoille kehittävämpää ja haastavampaa kuin kuunteleminen. Googleta vaikka, tämä on ihan fakta. Tästä syystä joku voi pitää lukemista arvokkaampana tekemisenä kuin kuuntelemista, eikä siksi siedä noiden asioiden sekoittamista.

Minustakin olisi äärimmäisen outoa sanoa lukeneensa joku teos, vaikkei niin ole tehnyt. Sehän on ihan puhdas valhe. Miksi kenenkään pitäisi valehdella tällaisesta asiasta?

T. Eri, liityin vaan keskusteluun puskista

Elokuva on oma taidemuotonsa. Ja kaikki kyllä tietävät nuo luettelemasi asiat tulkinnan vaikutuksesta kuuntelukokemukseen. Varsin lapsellista on kuitenkin tuo keinotekoisen arvoasetelman luominen kuunnellun tai omin silmin omaksutun tekstin välille. Ne eivät ole sama asia, mutta molemmissa on omat vahvuutensa. Kirja on painettuna mainio käyttöliittymä joissakin tilanteissa, kun toisissa se ei toimi lainkaan. Halveksitko muuten myös e-kirjojen lukemista vai onko se ”arvokkaampaa” kuin äänikirjan kuuntelu?

No lukeminen ainakin parantaa luetunymmärtämistä, toisin kuin kuunteleminen.

En missään vaiheessa väittänyt itse arvottavani kuuntelua ja lukemista näin, mutta olen nähnyt joitakin mielipidekirjoituksia aiheesta. Moni ihminen arvostaa lukemista enemmän siksi, että se haastaa ja kehittää aivoja eri tavalla. Ja se on fakta, että lukeminen ja kuunteleminen vaikuttavat aivoihin eri tavoin. Lisäksi esimerkiksi äidinkielenopettajat ovat huolissaan lasten lukutaidosta, ja siinä ei äänikirjojen kuuntelu auta, vaan lukeminen. Siksi joku turhautunut opettaja voi halveksua äänikirjoja, koska kokee sen vievän jotain pois tekstin lukemista. Vaikka todellisuudessa moni ei lukisi kuitenkaan, vaikkei äänikirjoja olisi.

Ei, minusta e-kirjoissa ei ole mitään vikaa. Kuten ei äänikirjoissakaan. Äänikirja on vain oma versiointinsa kirjoitetusta tekstistä ja kuunteleminen on hyvin eri asia kuin lukeminen. Kuunteleminen voi olla esimerkiksi oiva tapa rentoutua, ja etenkin huonolla lukutaidolla varustetulle hyvin ääneen luetun kirjan kuunteleminen voi olla elämys, jota hänen ei olisi koskaan mahdollista saada itse lukemalla. Lukemalla ja kuuntelemalla voi myös kokea saman kirjan hyvin eri tavoilla, ja minulle ne ovat siksi kaksi eri teosta. Jos kirjoja jatkossa kuunnellaan enemmän kuin luetaan, se vaikuttaa todennäköisesti myös kirjallisuuteen ja tekstin tyyliin tavalla jos toisella. Se voi olla huono asia niille, jotka mieluummin lukevat itse. Äänikirjan ja tekstiteoksen ero on olemassa, turha sitä on kieltää ja väittää, että olisi jotenkin muka tyhmää tehdä mitään eroa näiden välille.

Minulla ei ole ongelmaa äänikirjojen kuuntelijoiden tai kirjoitetun tekstin lukijoiden kanssa. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Sinulla sen sijaan menee näköjään ihan liikaa tunteisiin tällainen keskustelu.

Ehkä tämä on yksilöllistä, mutta minulle on käytännössä ihan sama, luenko tekstiä itse vai lukeeko joku muu sitä minulle. Samaa tekstiähän se on, tulee vain eri aistin välityksellä. Toki ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat tarkkoja sellaisista asioista, jotka joillekin toisille eivät merkitse mitään.

Sen myönnän, että jos kaikki vain kuuntelisivat kirjoja, niin se saattaisi pitemmän päälle heikentää ihmisten oikeinkirjoitustaitoa, mutta se on sitten asia erikseen.

On varmasti aivan hirmuisesti henkilökohtaisia eroja tässä.

Minä en tykkää kuunnella toisen lukemaa tekstiä, jos kirjassa on eri hahmojen dialogia. Hahmot saavat omassa päässäni tietynlaiset äänet ja puhetyylit oman mielikuvitukseni mukaisesti, ja toisen lukemana tämän kokeminen häiriintyy. Sitten taas minä-muotoinen kerronta voi olla toisen lukemana ihan ok, jos lukijan ääni vaan sattuu sopimaan kirjaan.

Niin, kukinhan saa kokea mieluisammaksi minkä tavan tahansa. Se, että sinun päässäsi dialogi ei ole äänikirjasta kuunneltuna yhtä mukava, ei tee kuitenkaan äänikirjasta mitenkään väärää tapaa kokea sitä teosta. Eri asia sitten kirjoista tehdyt elokuvat, joissa jätetään osia pois ja tapahtumatkin saattavat mennä ihan eri tavalla kuin kirjassa ja hahmotkin voivat olla täysin erilaisia. 

En ole väittänyt sen olevan väärä tapa. Mistä revit tuon oletuksen?

Kyse on siitä, että kuunteleminen ja lukeminen ovat eri asioita. Ja siksi niistä pitäisi käyttää myös eri termejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Mitä sinä nyt selität? Sata kuuntelijaa, joista jokainen kuuntelee tietyllä aikavälillä 5 kirjaa. Jokaisella kuuntelijalla 1 uutuuskirja ja 4 klassikkokirjaa. Klassikkokirjoja luetaan 400 kertaa, uutuuskirjoja 100 kertaa. Uutuuskirjoja on esim 20 tällä aikavälillä siinä tyrkyllä. Jos kaikkia uutuuskirjoja luetaan yhtä paljon, aikavälillä luetaan jokaista uutuuskirjaa 5 kertaa. Klassikkokirjoja on tuhansia. 400 lukukertaa ei riitä kaikkiin klassikkokirjoihin ja on erittäin epätodennäköistä, että jollekin klassikkokirjalle kertyisi useampi lukukerta. Klassikkokirjoilla yhteensä on enemmän lukukertoja, mutta kirjaa kohti niitä on vähemmän. 

Tuossa esimerkissä kukaan ei ole lukenut yhtään kirjaa. He ovat vain kuunnelleet. Muutenkin logiikkasi on äärimmäisen ontuva. Uutuuskirjojen määrällä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko joku klassikoita vai ei. Eikä klassikkokirjoja ole tuhansia. Ei edes satoja. Klassikot kun eivät ole mitään tusinatavaraa. 

Anteeksi mitä? Pelkästään suomalaisia klassikkokirjoja on satoja. 

Tottakai uutuuskirjojen määrällä on merkitystä, jos mitataan jonkin lyhyen ajanjakson äänikirjakuunteluita eikä pitkällä aikavälillä. Se, että kirjaa luetaan (/kuunnellaan) ilmestymisvuonnaan paljon, ei kerro mitään kirjan menestyksestä pitkällä aikavälillä tai ylipäätään ihmisten lukemis(/kuuntelu)tottumuksista. 

Juu ei ole. Klassikkokirjat ovat tyyliin Seitsemän veljestä, Kalevala jne. Ei sellaisia Suomesta löydy satoja. Se, mitä uutuuskirjoja kuunnellaan/luetaan ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon klassikkokirjoja kuunnellaan/luetaan. Sinä sotket nyt puurot ja vellit, kun vertailet uutuuskirjoja klassikoihin. Niitä klassikoitahan on ehditty lukea/kuunnella jos tuhansia kertoja ennen kuin uutuuskirja on edes ilmestynyt. 

Kansalliseepos ei ole sama asia kuin klassikkokirja. 

Jne on lyhenne, joka tarkoittaa, että lista jatkuu. Toisin sanottuna, nuo olivat vain kaksi esimerkki, ei tietenkään koko lista klassikoista. Määrittelepä muuten termi "klassikko teos", kun noin tietäväinen olet. 

Opettele sinä vaikka ensin kirjoittamaan yhdyssanat oikein ennen kuin lähdet pätemään jollain määritelmillä.  Sinun itsesi kannattaisi hieman miettiä, mitä se klassikko oikeastaan tarkoittaa, jos kuvittelet, että suomalaisia klassikoita ei ole kuin kymmeniä. Johan pelkästään Niskavuoret, Komisario Palmut ja Canthin näytelmät tekevät jo toistakymmentä teosta. Väitätkö, että nämä eivät ole klassikoita? 

Anteeksi, että olen vain ihminen ja minulle sattuu virheitä. Onneksi sinä olet niin täydellinen, että sinulle ei niitä satu. Ja kyllä, väitän, että kaikki Minna Canthin teokset eivät ole klassikoita. Vain osa niistä on. 

Silti siitä osastakin tulee se toistakymmentä. Ja tuossa oli vasta kolme kirjailijaa. Onko sinulla mitään käsitystä, miten paljon suomalaisia kirjailijoita on. Jopa klassikkokirjailijoita. Klassikkokirjailijoita eivät ole ainoastaan Aleksis Kivi, Topelius ja Runeberg, vaan niitä on valtava määrä. Kannattaa lukea vähän muutakin kuin ne yläasteella opettajan pakottamat. 

Toistakymmentä on aika kaukana sadoista. Suurella osalla kirjailijoista klassikkoasemaan päässeitä kirjoja on korkeintaan yksi tai kaksi, monilla ei lainkaan. Suomi on niin pieni maa, ettei täällä millään ole satoja klassikko kirjoja tai valtavaa määrää klassikkokirjailijoita. Odotan muuten edelleen määritelmääsi klassikkoteokselle. Ennen sitä on mahdotonta ymmärtää, millä logiikalla saat suomalaisten klassikoiden määrän satoihin. 

Ääneen lukeminen on hidasta, joten useimpien kirjallisuuden lajityyppien kohdalla äänikirjan kuuntelija käyttää lukukokemukseensa enemmän aikaa kuin jos olisi lukenut saman tekstin paperilta. Jostain Leena Lehtolaisesta tai Tuomas Kyröstä saa aivan varmasti kuuntelemiseen käytetyssä ajassa irti kaiken saatavissa olevan. Uskaltaisin väittää, että sama pätee myös Laura Lindstedtiin, vaikka hän itse miten väittäisi, että juuri hänen tapansa kursivoida sanoja ei voi välittyä ääneen luettuna. Jos lukija on hyvä ja kuuntelija kuuntelee keskittyneesti, niin kyllä se vain välittyy.

Toisaalta on lajityyppejä, jotka eivät oikein toimi äänikirjoina. Astrofysiikan oppikirja, keittokirja, kirja joka sisältää paljon listauksia, kuvia tai kaavioita, lähdeviittauksia jne. Kirja joka vaatia jatkuvaa pysähtelyä ja kertaamista. Sekava kirja (se voi tosin olla sekava paperilta luettunakin, mutta esimerkiksi minäkertojan ja aikakauden vaihtumisen kenties huomaa helpommin). Suurin osa ihmisten aikansa ratoksi lukemista kirjoista on kuitenkin kirjoitettu siten, ettei käyttöliittymällä ole juurikaan väliä.

(Itse luen kirjoja paljon ja käytän kaikkia mahdollisia välineitä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Mitä sinä nyt selität? Sata kuuntelijaa, joista jokainen kuuntelee tietyllä aikavälillä 5 kirjaa. Jokaisella kuuntelijalla 1 uutuuskirja ja 4 klassikkokirjaa. Klassikkokirjoja luetaan 400 kertaa, uutuuskirjoja 100 kertaa. Uutuuskirjoja on esim 20 tällä aikavälillä siinä tyrkyllä. Jos kaikkia uutuuskirjoja luetaan yhtä paljon, aikavälillä luetaan jokaista uutuuskirjaa 5 kertaa. Klassikkokirjoja on tuhansia. 400 lukukertaa ei riitä kaikkiin klassikkokirjoihin ja on erittäin epätodennäköistä, että jollekin klassikkokirjalle kertyisi useampi lukukerta. Klassikkokirjoilla yhteensä on enemmän lukukertoja, mutta kirjaa kohti niitä on vähemmän. 

Tuossa esimerkissä kukaan ei ole lukenut yhtään kirjaa. He ovat vain kuunnelleet. Muutenkin logiikkasi on äärimmäisen ontuva. Uutuuskirjojen määrällä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko joku klassikoita vai ei. Eikä klassikkokirjoja ole tuhansia. Ei edes satoja. Klassikot kun eivät ole mitään tusinatavaraa. 

Anteeksi mitä? Pelkästään suomalaisia klassikkokirjoja on satoja. 

Tottakai uutuuskirjojen määrällä on merkitystä, jos mitataan jonkin lyhyen ajanjakson äänikirjakuunteluita eikä pitkällä aikavälillä. Se, että kirjaa luetaan (/kuunnellaan) ilmestymisvuonnaan paljon, ei kerro mitään kirjan menestyksestä pitkällä aikavälillä tai ylipäätään ihmisten lukemis(/kuuntelu)tottumuksista. 

Juu ei ole. Klassikkokirjat ovat tyyliin Seitsemän veljestä, Kalevala jne. Ei sellaisia Suomesta löydy satoja. Se, mitä uutuuskirjoja kuunnellaan/luetaan ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon klassikkokirjoja kuunnellaan/luetaan. Sinä sotket nyt puurot ja vellit, kun vertailet uutuuskirjoja klassikoihin. Niitä klassikoitahan on ehditty lukea/kuunnella jos tuhansia kertoja ennen kuin uutuuskirja on edes ilmestynyt. 

Kansalliseepos ei ole sama asia kuin klassikkokirja. 

Jne on lyhenne, joka tarkoittaa, että lista jatkuu. Toisin sanottuna, nuo olivat vain kaksi esimerkki, ei tietenkään koko lista klassikoista. Määrittelepä muuten termi "klassikko teos", kun noin tietäväinen olet. 

Opettele sinä vaikka ensin kirjoittamaan yhdyssanat oikein ennen kuin lähdet pätemään jollain määritelmillä.  Sinun itsesi kannattaisi hieman miettiä, mitä se klassikko oikeastaan tarkoittaa, jos kuvittelet, että suomalaisia klassikoita ei ole kuin kymmeniä. Johan pelkästään Niskavuoret, Komisario Palmut ja Canthin näytelmät tekevät jo toistakymmentä teosta. Väitätkö, että nämä eivät ole klassikoita? 

Anteeksi, että olen vain ihminen ja minulle sattuu virheitä. Onneksi sinä olet niin täydellinen, että sinulle ei niitä satu. Ja kyllä, väitän, että kaikki Minna Canthin teokset eivät ole klassikoita. Vain osa niistä on. 

Silti siitä osastakin tulee se toistakymmentä. Ja tuossa oli vasta kolme kirjailijaa. Onko sinulla mitään käsitystä, miten paljon suomalaisia kirjailijoita on. Jopa klassikkokirjailijoita. Klassikkokirjailijoita eivät ole ainoastaan Aleksis Kivi, Topelius ja Runeberg, vaan niitä on valtava määrä. Kannattaa lukea vähän muutakin kuin ne yläasteella opettajan pakottamat. 

Kai ymmärrät, että "klassikko" on termi, jota ei voida objektiivisesti määritellä? Se on mielipidekysymys, mikä on klassikkoteos ja mikä ei. Näin ollen et voi määritellä, montako klassikkoa on olemassa. Voit määritellä vain sen, kuinka moni kirja sinun mielestäsi on klassikko-termin ansainnut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun eivät kutsu kuuntelemista lukemiseksi, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Se on ärsyttävää ja valheellistakin, että ihminen väittää lukeneensa jonkun kirjan, vaikka todellisuudessa on kuunnellut sen äänikirjana. Se on sama kuin väittäisi laulaneensa jonkun kappaleen, vaikka on todellisuudessa vain kuunnellut sen toisen laulamana. 

Vertauksesi ontuu pahasti. Et sinäkään sitä kirjaa ole kirjoittanut, vaikka olet lukenut sen. Ei lukeminen sinänsä ole mikään erityinen suoritus, se on vain tapa ottaa sisään informaatiota ja saman informaation voi sisäistää myös kuuntelemalla.

Ei suinkaan. Sinä vain et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Ei laulajakaan välttämättä ole laulamaansa laulua säveltänyt. Silti on ihan eri asia laulaa laulu kuin kuunnella laulu toisen laulamana. Samoin kuin kirjoissa on ihan eri asia lukea kirja kuin kuunnella kirja toisen henkilön lukemana. Ja näistä kahdesta täysin erillinen asia on kirjoittaa kirja. En ole sanonut, että lukeminen olisi erityinen suoritus. Mutta se ei missään tilanteessa ole sama asia kuin kuunteleminen. Se oli pointtini. Oliko riittävän vahvaa rautalankaa?

Otat asian jotenkin todella oudon vakavasti. Mitä väliä sillä on, lukeeko vai kuunteleeko kirjan? Eikö sinulle koskaan pienenä luettu ääneen? Eikö mielestäsi lapsillekaan pitäisi lukea ääneen sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan? 

Miksi en saisi ottaa? Miksi on väärin, että minulle on tärkeää käyttää oikeita termejä oikeissa asiayhteyksissä? Onko sinulle ihan sama, mitä sanaa käytetään missäkin tilanteessa? Kyse ei vieläkään ole siitä, että pitäisin lukemista parempana kuin kuuntelemista. Minulle on luettu pienenä päivittäin. Siksi ymmärrän, mitä eroa on lukemisella ja kuuntelemisella. Rautalangasta: Iltasatuhetkenä äiti/isä LUKI, minä KUUNTELIN. 

Totta kai lapsille saa lukea sen jälkeen kun ovat oppineet lukemaan. Mistä päättelit, että minä olisin sitä vastaan? Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, mikä ero on lukemisella ja kuuntelemisella. 

Joko nyt meni perille?

No miten se eroaa tarinan ymmärtämisen kannalta? Lapsi osaa kertoa mitä tarinassa tapahtui, oli lukenut tai kuunnellut. Miksi aikuinen ei saisi kuunnella vaan pitää lukea, vaikka lopputulos on täysin sama?

En ole missään kohtaa sanonut, että tiedon vastaanottamistapa vaikuttaisi tarinan ymmärtämiseen. Kun nyt tuon näkökulman otit esiin, niin silläkin on merkitystä, miten tiedon vastaanottaa. Osa ihmistä oppii paremmin lukemalla, osa kuuntelemalla, osa tekemällä. Siksi voi olla suurikin merkitys tiedon omaksumisen kannalta, lukeeko asian vai kuunteleeko asian. Esimerkiksi minä olen hyvin auditiivinen ihminen. Jos minun pitää opetella joku asia esimerkiksi tenttiin, paras tapa minulle on kuunnella kun joku kertoo siitä asiasta. Jollekin toiselle paras tapa on lukea kirjasta, mitä asiasta kerrotaan. En ole missään sanonut, että aikuinen tai lapsi ei SAISI kuunnella. Olen vain ja ainoastaan korostanut, että ei pidä puhua lukemisesta, jos on kuunneltu eikä kuuntelemisesta jos on itse lukenut. Sekä kuunteleminen että lukeminen ovat molemmat erittäin hyviä asioita. Mutta kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. 

No mutta tämän ketjun aiheenahan oli ihmiset, jotka kuuntelevat äänikirjoja, ei ihmiset, jotka sanovat lukeneensa kirjan, vaikka ovat oikeasti kuunnelleet sen.

Minua ainakin hämmästyttää, että miten viitsit ottaa asian itseesi noin vahvasti. Suhtaudutko kaikkeen yhtä suurella intohimolla? Kun poikkiksesi kertoo voidelleensa leivän maksamakkaralla, alatko skitsota, että ei maksamakkaralla voi voidella, vain voilla voidellaan? Voi voi!

Kyllä ja minä kerroin asiaan oman näkemykseni. Se ymmärrettiin täysin väärin ja minun piti tarkentaa useaan otteeseen, mitä oikeasti tarkoitin. Mitä väärää siinä on? Miksi sinua häiritsee tämä asia noin paljon? Minä olen luonteeltani tarkka ihminen ja haluan, että termejä käytetään oikein. Onko se jotenkin sinulta pois vai miksi "skitsoat" asiasta noin paljon?

Jos joku kysyy "Oletko lukenut kirjan x?" Pitääkö minun vastata "En", koska olen vain kuunnellut kyseisen kirjan?

Kyllä. Vaihtoehtoisesti voit vastata: "En ole lukenut, mutta kuuntelin sen äänikirjana". Näin vastaanottaja tietää, miten olet kirjaan perehtynyt. 

Ja mitähän merkitystä perehtymisen tavalla vastaanottajalle voisi olla?

Kirjoitettu kirja ja ääneen luettu kirja ovat käytännössä kaksi eri teosta. Kun toinen ihminen lukee sinulle tekstiä, siitä voi kadota jotain tai siihen voi tulla lisää jotain, mitä kirjoitetussa tekstissä ei alunperin ole. Tämä johtuu mm. ääneen lukijan äänensävyistä. Samalla tavalla kuin kirjasta tehty elokuva kadottaa aina jotain alkuperäisestä kirjotetusta teoksesta tai muuttaa sitä, niin toisen ääneen lukemana kirjalle tapahtuu samaa pienemmässä mittakaavassa.

Sitten on tietysti sekin näkökulma, että lukeminen on aivoille kehittävämpää ja haastavampaa kuin kuunteleminen. Googleta vaikka, tämä on ihan fakta. Tästä syystä joku voi pitää lukemista arvokkaampana tekemisenä kuin kuuntelemista, eikä siksi siedä noiden asioiden sekoittamista.

Minustakin olisi äärimmäisen outoa sanoa lukeneensa joku teos, vaikkei niin ole tehnyt. Sehän on ihan puhdas valhe. Miksi kenenkään pitäisi valehdella tällaisesta asiasta?

T. Eri, liityin vaan keskusteluun puskista

Ei se ole mikään valhe vaan vakiintuneen käsitteen laajentamista. Kai tiedät, että käytämme aika paljon sanontoja, jotka eivät kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Voit sanoa vetäneesi vessan, vaikka painot wc-istuimen napista. Voit sanoa nauhoittavasi jonkin elokuvan vaikka oikeasti vain tallennat sen digiboksille tai pilvipalveluun. Voit sanoa kuuntelevasi kaverin murheita, vaikka oikeasti keskustelitte whatsapp-viesteillä. Jne. 

En sanoisi kuuntelevani kaverin murheita, jos chattailen niistä. Mutta ehkä tämä onkin henkilökohtaista kehityksen jäljessä tulemista vain.

Minusta oikean kirjallisuuden lukeminen on sen verran oleellinen asia ihmisen kehityksessä, mielikuvituksessa, älykkyydessä, sivistyksessä ja kulttuurissa, että olisi häpeällistä kutsua kirjan kuuntelua lukemiseksi. Kuunteleminenkin on hyvä asia ja äänikirjoissa ei ole mitään vikaa, mutta minusta ihan kaikkia käsitteitä ei vaan pitäisi laajentaa tarkoittamaan aivan toista asiaa, vaikka se joissakin tapauksissa olisikin oikein järkevää ja sopivaa.

Mutta kun oleellisin asia kirjallisuuden lukemisessa ei ole se, että informaatio tulee näköaistin ja lukutaidon välityksellä, vaan oleellista on se itse informaatio ja ne sanat, joiden kautta se tulee.

Kun ihminen lukee itse, hänen aivonsa luovat luetuista sanoista mielikuvituksen avulla erilaisia kuvia, ääniä, tunnetiloja jne. Mielikuvitus ei toimi samoin, kun joku toinen lukee saman sinulle ääneen. Kokemus voi olla hyvin erilainen. Sinä et silloin enää tulkitse tekstiä täysin itse, vaan kertoja tekee osan tulkinnoista sinulle valmiiksi. Toisaalta kertoja voi myös lisätä jotain omia tulkintojaan, esimerkiksi dialogin sävyyn.

Tämä ero ei ehkä ole kaikille selvä tai merkityksellinen, mutta se on olemassa. Sitä on myös vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei eroa itse ymmärrä tai koe. Se on silti todellinen, ja yksi syy siihen, miksi itse en haluaisi tässä yhteydessä puhua lukemisesta.

Mikä vika on siinä, että puhutaan kirjojen kuuntelemisesta? Miksi termiä "lukeminen" pitäisi laajentaa tähän, kun meillä on jo hyvä sana siihen, mitä se oikeasti on? Siis kuuntelemista.

Okei. Jos sanot, että sinä luet ja lapsi kuuntelee, se kuulostaa siltä, että sinä olet aktiivinen toimija ja lapsesi on passiivinen vastaanottaja. Ihannetilanteessa ei ole näin, vaan lukemisen pitäisi (ainakin minun mielestäni pienen lapsen kanssa) olla vuorovaikutustilanne, jossa myös lapsella on mahdollisuus reagoida ja osallistua esimerkiksi kyselemällä, katselemalla kuvia, eläytymällä jne. Tämä kaikki sisältyy minun maailmassani käsitteeseen luetaan. Lukeminen ei ole minulle ainoastaan mekaaninen toiminta, jossa silmät etenevät rivillä ja aivot prosessoivat kirjaimet sanoiksi, vaan olennaista on myös se, mitä se kirjainsarja saa aikaan, esim oivalluksia, tunteita jne.

Minä kutsun mieluummin lukemiseksi sitä, että lukutaidoton lapsi kuuntelee tarkasti minun ääneen lukemaani tarinaa kuin sitä, että lukutaitoisen ihmisen silmät etenevä riviä pitkin ymmärtämättä sisällöstä yhtään mitään. Sinun logiikallasi voisin myös sanoa lukevani portugalin kielistä tekstiä sujuvasti, koska pystyn näkemään kirjaimet ja sanat, vaikka en nitä ymmärrä. Minä en kutsuisi sitä lukemiseksi ollenkaan, koska merkitys menee ohi. Sanojen näkeminen ja kirjaimien ymmärtäminen ei ole vielä lukemista. 

Tässä ketjussa on lukuisia esimerkkejä siitä, miksi ihmisten pitäisi kuuntelun sijaan panostaa myös lukemiseen. Osalla on luetunymmärtäminen heikommalla tasolla kuin monella alakoululaisella. Kun (oletettavasti) kirjoittajat ovat aikuisia, se on todella huolestuttavaa. 

Ei ärsytä äänikirjojen kuuntelijat.

Mutta sitä ihmettelen, miksi kuuntelua kutsutaan lukemiseksi. Miksi ei voi sanoa "kuuntelin kirjan X" vaan puhutaan kirjan X lukemisesta? Miksi pitää sanoa lukeneensa jotain, jos ei ole lukenut? Onko se kuunteleminen jotenkin häpeällistä, ja halutaan siksi puhua lukemisesta mieluummin? Tätä en ymmärrä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissa vuonna kuunnelluin äänikirja oli Jere Karalahden elämäkerta. Kertoo jotakin. Mikä lie ollut viime vuonna. Ei siellä venäläiset klassikot kärjessä heilu.

Järjenkäyttö ja logiikka sallittu. Mitäpä luulet, jos klassikkokirjoja on tuhansia ja uutuuskirjoja muutama kymmenen, miten luulet, että lukijat / kuuntelijat niiden välillä jakautuvat. Jos sadasta lukijasta jokainen kuuntelee vaikka yhden uutuuskirjan ja sitä vastaan 5 klassikkokirjaa, on melko epätodennäköistä että monellakaan klassikkokirjalla on näistä edes yhtä lukijaa. 

Nimenomaan. Järjenkäyttö ja logiikka on sallittua. Vai millä logiikalla nuo 5 klassikkokirjan kuuntelijaa vievät lukijoita klassikkokirjoilta? Tai millä logiikalla uutuuskirja on automaattisesti kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin klassikko?

Mitä sinä nyt selität? Sata kuuntelijaa, joista jokainen kuuntelee tietyllä aikavälillä 5 kirjaa. Jokaisella kuuntelijalla 1 uutuuskirja ja 4 klassikkokirjaa. Klassikkokirjoja luetaan 400 kertaa, uutuuskirjoja 100 kertaa. Uutuuskirjoja on esim 20 tällä aikavälillä siinä tyrkyllä. Jos kaikkia uutuuskirjoja luetaan yhtä paljon, aikavälillä luetaan jokaista uutuuskirjaa 5 kertaa. Klassikkokirjoja on tuhansia. 400 lukukertaa ei riitä kaikkiin klassikkokirjoihin ja on erittäin epätodennäköistä, että jollekin klassikkokirjalle kertyisi useampi lukukerta. Klassikkokirjoilla yhteensä on enemmän lukukertoja, mutta kirjaa kohti niitä on vähemmän. 

Tuossa esimerkissä kukaan ei ole lukenut yhtään kirjaa. He ovat vain kuunnelleet. Muutenkin logiikkasi on äärimmäisen ontuva. Uutuuskirjojen määrällä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lukeeko joku klassikoita vai ei. Eikä klassikkokirjoja ole tuhansia. Ei edes satoja. Klassikot kun eivät ole mitään tusinatavaraa. 

Anteeksi mitä? Pelkästään suomalaisia klassikkokirjoja on satoja. 

Tottakai uutuuskirjojen määrällä on merkitystä, jos mitataan jonkin lyhyen ajanjakson äänikirjakuunteluita eikä pitkällä aikavälillä. Se, että kirjaa luetaan (/kuunnellaan) ilmestymisvuonnaan paljon, ei kerro mitään kirjan menestyksestä pitkällä aikavälillä tai ylipäätään ihmisten lukemis(/kuuntelu)tottumuksista. 

Juu ei ole. Klassikkokirjat ovat tyyliin Seitsemän veljestä, Kalevala jne. Ei sellaisia Suomesta löydy satoja. Se, mitä uutuuskirjoja kuunnellaan/luetaan ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon klassikkokirjoja kuunnellaan/luetaan. Sinä sotket nyt puurot ja vellit, kun vertailet uutuuskirjoja klassikoihin. Niitä klassikoitahan on ehditty lukea/kuunnella jos tuhansia kertoja ennen kuin uutuuskirja on edes ilmestynyt. 

Kansalliseepos ei ole sama asia kuin klassikkokirja. 

Jne on lyhenne, joka tarkoittaa, että lista jatkuu. Toisin sanottuna, nuo olivat vain kaksi esimerkki, ei tietenkään koko lista klassikoista. Määrittelepä muuten termi "klassikko teos", kun noin tietäväinen olet. 

Opettele sinä vaikka ensin kirjoittamaan yhdyssanat oikein ennen kuin lähdet pätemään jollain määritelmillä.  Sinun itsesi kannattaisi hieman miettiä, mitä se klassikko oikeastaan tarkoittaa, jos kuvittelet, että suomalaisia klassikoita ei ole kuin kymmeniä. Johan pelkästään Niskavuoret, Komisario Palmut ja Canthin näytelmät tekevät jo toistakymmentä teosta. Väitätkö, että nämä eivät ole klassikoita? 

Anteeksi, että olen vain ihminen ja minulle sattuu virheitä. Onneksi sinä olet niin täydellinen, että sinulle ei niitä satu. Ja kyllä, väitän, että kaikki Minna Canthin teokset eivät ole klassikoita. Vain osa niistä on. 

Silti siitä osastakin tulee se toistakymmentä. Ja tuossa oli vasta kolme kirjailijaa. Onko sinulla mitään käsitystä, miten paljon suomalaisia kirjailijoita on. Jopa klassikkokirjailijoita. Klassikkokirjailijoita eivät ole ainoastaan Aleksis Kivi, Topelius ja Runeberg, vaan niitä on valtava määrä. Kannattaa lukea vähän muutakin kuin ne yläasteella opettajan pakottamat. 

Kai ymmärrät, että "klassikko" on termi, jota ei voida objektiivisesti määritellä? Se on mielipidekysymys, mikä on klassikkoteos ja mikä ei. Näin ollen et voi määritellä, montako klassikkoa on olemassa. Voit määritellä vain sen, kuinka moni kirja sinun mielestäsi on klassikko-termin ansainnut. 

Kai ymmärrät, että minä en ollut se, joka ensimmäisenä kysyi klassikko-sanan määritelmää tai väitti, että suomalaisia klassikoita on ainoastaan määrä x eikä yhtään enempää.