Yle: Kasvava joukko suomalaisia ei elä palkallaan – Myyjänä työskentelevä Mari Laasio sinnitteli kaverien vipeillä ulosottoon asti
Tutkijan mukaan Suomessa on vähintään 200 000 työntekijää, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Miksi hallitus ei tee asialle mitään? Kenenkään ei pitäsi joutua turvautumaan tt-tukeen jos hän käy palkkatöissä. Eihän työssäkäynti motivoi ihmistä lainkaan jos saman saisi tekemättä mitään.
Kommentit (263)
Äärimmäinen kapitalismi johtaa juuri tähän, että monet eivät tule edes palkallaan toimeen. Toisessa ääripäässä joillakin on rahaa kuin roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kiinnittänyt huomiota, että monet jättävät mainitsematta puolisonsa tulot.
Osa täällä varmaan on oikeasti yksinasuvia, mutta aika monella on kuitenkin se toinen maksaja huushollissa.Itse olen ollut kymmenisen vuotta yksin ja olen joskus sanonut, että on tiukkaa. Nämä pariskunnat (lapsettomat, siis lapset jo aikuisia) melkein aina oikein korottavat ääntään, että kyllä heilläkin on tiukkaa. Sanon, että tietysti, mutta kuitenkin se on helpompaa kun on kaksi maksamassa, eivät yhtään tästä tykkää, että mainitsen.
Miksiköhän, vaikka sanon vain totuuden. 😌
tämä nyt tuntuu syyllistämiseltä. Ikäkuin jos ei ole lapsia niin olet parempituloinen. Just joo.
T. 28v pariskunta, olemme molemmat työttöminä pätkätöiden takia. Avopuoliso vuosittain joutunut lähteä kauas pois helsingissaä töiden perään asianatuntija työhön josta maksetaan surkeeta palkkaa. Raadataan mutta köyhyys riivaa. Emme käytä mitään rahaa mihinkään, säästönkin ehkä saattaa jäädä joskus.
Nyt työttöminä meidän yhteiset tulot on 1300e. Vuokra 900 euroa. revi siitä!
Ihmettelen, miksi esimerkin nainen ei ole hakenut asumistukea vaan mielummin lainaillut tuttavilta vaikka ei meinaa saada maksettua takaisin?
Itse olen kahden lapsen yh ja bruttopalkka 2500. Saan asumistukea 300€/kk eli asumisesta jää maksettavaksi vain 550€/kk. Ei meillä muuten olisikaan pk-seudulla varaa asua.
Toimeentulotukeen en tietenkään ole oikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Mutta missään tapauksessa EI SAA EDES AJATELLA kaikille maksettavaa perustuloa, joka tulisi varmasti tilille tiettynä kuukauden päivänä ja jonka päälle voi ja kannattaa tienata verollista tuloa vaikka osa-aikaisilla pätkätöillä. Ei, täysipäiväisen täysipalkkaisen työn pitää olla aina lähtökohta, vaikka sitä reaalimaailmassa kannattaa teettää yhä harvemmalla.
Perustulossa on se ongelma, että aika matalalla palkkatasolla se verotetaan pois. Tämä ei ihan kauheasti kannusta työntekoon. Esimerkiksi itselläni palkka 3200€ ja käteen 2200€. Perustulossa saisin automaattisesti 800€ ja jotta tulotaso olisi nykyiseen jotakuinkin suomalaiseen keskipalkkaan nähden sama, tulisi palkasta jäädä käteen vain 1400€. Mitä järkeä käydä töissä 3200€ palkalla, jos siitä hyötyy itse alle puolet?? Itse ainakin olisi joka viides vuosi vuoden reissussa ja vapaalla, jos tilille tulisi tuo 800€ automaattisesti. Saattaisi työntekijät loppua aika nopeasti työpaikoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä riittää pääkaupunkiseudulla 1500 nettona kuussa hyvin elämiseen.
- vuokra 800€
- ruokaan noin 300€
- muut kulut (vesi, sähkö, netti) noin 100€
- töihin kävellen 0€300 euroa kuukaudessa jää ylimääräistä tuhlattavaa joka yleensä jää ns sukan varteen huonompien aikojen varalle.
Minulla on täsmälleen sama systeemi. Olen 28v, lakkasin vain käyttämästä rahaa. Olen myös tiukasti kaikille sanonnut että en aio tuhlata enkä käytä rahaa yhtään mihinkään kun tämä maailman epävarmuus on aika paha. Nytkin jouduin yksityiselle mennä, tuli 150e paukku. Eli en, en shoppaile, enkä tarjoa kellekkään, tarjoan itseäni ja kuuntelua. Ihmeellisen hyvin on lähipiiri tajunnut tätä. Olen myös sanonut muille että et tartte ostaa lahjoja tai tarjoo pullaa.
Ostin viimeksi 5v sit jonkun vaatteen. lakkasin vain käyttämästä rahaa. Keskustaan jos menee niin koitan ehtiä samalla lipulla takaisin. Kun kerran HSL korotti 2,80euroon lippu niin en käytä noitakaan palveluita enää. Mitä enemmän ahneus kasvaa sitä enemmän pidän huolta etten käytä kenenkää palveluita.
Tuollaiset ihmiset tekee hallaa Suomen taloudelle. Jos kaikki eläisivät kuten sinä Suomi olisi pian konkurssissa.
Ai nyt minun vika kun herrat tehostavat ja täytyy pitää huolta että heidän osakkeet kasvavat? ? ?!! Olen vain pieni ihminen joka yrittää saada leipää pöytään. Että vielä köyhänä pitää antaa sympatiat herroille jotka jatkuvasti vaikeuttavat ihmisten elämä YT neuvotteluiden ja säästöjen muodossa.
Monikansaliset jättiyritykset vie rahat muualle. Eletään vuosi 2020 ja jotkut oikeasti kuvittelevat jättiyrityksten olevan rahapulassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä riittää pääkaupunkiseudulla 1500 nettona kuussa hyvin elämiseen.
- vuokra 800€
- ruokaan noin 300€
- muut kulut (vesi, sähkö, netti) noin 100€
- töihin kävellen 0€300 euroa kuukaudessa jää ylimääräistä tuhlattavaa joka yleensä jää ns sukan varteen huonompien aikojen varalle.
Minulla on täsmälleen sama systeemi. Olen 28v, lakkasin vain käyttämästä rahaa. Olen myös tiukasti kaikille sanonnut että en aio tuhlata enkä käytä rahaa yhtään mihinkään kun tämä maailman epävarmuus on aika paha. Nytkin jouduin yksityiselle mennä, tuli 150e paukku. Eli en, en shoppaile, enkä tarjoa kellekkään, tarjoan itseäni ja kuuntelua. Ihmeellisen hyvin on lähipiiri tajunnut tätä. Olen myös sanonut muille että et tartte ostaa lahjoja tai tarjoo pullaa.
Ostin viimeksi 5v sit jonkun vaatteen. lakkasin vain käyttämästä rahaa. Keskustaan jos menee niin koitan ehtiä samalla lipulla takaisin. Kun kerran HSL korotti 2,80euroon lippu niin en käytä noitakaan palveluita enää. Mitä enemmän ahneus kasvaa sitä enemmän pidän huolta etten käytä kenenkää palveluita.
Tuollaiset ihmiset tekee hallaa Suomen taloudelle. Jos kaikki eläisivät kuten sinä Suomi olisi pian konkurssissa.
En ole alkuperäinen, mutta: sitä saa mitä tilaa.
Jos Suomella on varaa maksella etuuksia jopa porukalle, jolla ei ole oikeutta olla maassa, ja työssäkäyvät kituuttavat, mitä valtio oikein olettaa? Että ilomielin riennämme ylihinnoitellulle ravintolapäivälliselle koko perheen kera arkisin, shoppailemme viikottain jossain ostosparatiisissa ja lomailemme omaan piikkiimme? Hah, ei. Ei tule tapahtumaan.
Meidänkin perheessä (2 aikuista, 1 lapsi) ruokabudjetti on pysynyt vuosia samana. Nyt teimme periaatepäätöksen kiristää sitä entisestään, ihan vaan siksi että jotain pitää saada säästöönkin plus ei huvita maksaa yhtään enempää ruoasta, jonka laatu ei päätä huimaa muutenkaan. Syömme siis 200€/kk koko perhe, ravintolareissuja saa tulla 2 per kuukausi, nekin enimmäkseen arkilounaita tai muita tarjouksia. Ihan samaa kamaa esim. buffetit tarjoavat päivälliselläkin, hinta vaan tuplaantuu.
Harkitsen myös vakavissani ruokajonoon asettumista.
Kokoomuksen vuosien ajan masinoiman oikeistopolotiikan tulos.
Orpo kavereineen haluaa Suomesta Euroopan Yhdysvallat!
Vierailija kirjoitti:
Kun ensin painat peräsuoli ulkona kuukauden hommia, saat tilipäivänä palkan josta verot ja sivukulut vievät 48%, ...Vielä 10 vuotta sitten mekin söimme usein ravintoloissa ja istuimme kahviloissa, enää ei ole varaa.
Jos ansiotulosi ovat oikeasti sitä luokkaa, että lakisääteiset maksut eli ennakonpidätys, työttömyysvakuutusmaksu ja tyeläkemaksu ovat yhteensä 48%, silloin on kyllä vara käydä ravintoloissa ja kahviloissakin, ellei elä yli varojensa.
ja sitten tänne tulee vielä ulkomaista(halpa)työvoimaa palkkoja polkemaan. Miten he voivat ikinä pärjätä yhteiskunnassamme, kun "normaalia" palkkaakaan saavat eivät kykene selviytymään elämisen kustannuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä elää hyvin kun elää tulojen mukaan. Esimerkkiä voi katsoa vaikka Britanniasta tai monesta muusta maasta: Euroopassa on esim. ihan normaalia elää kimppakämpässä jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisena. Miksi se olisi Suomessa liian vaikeaa?
Kelahan se ajaa ihmiset asumaan yksin.
Kela ja rikoskumppaninsa on syypäitä tähän. Vastahan Helsingissäkin laitettiin maan tasalle HOAS:n solutaloja kun ei kuulemma löydy halukkaita asukkaita. No ei varmasti löydy kun valtion ja kunnan politiikka näyttäisi olevan upouusien yksiöiden massiivinen sosiaalinen rakennuttaminen kaupungin paraatipaikoille. Ei tarvinne sanoa ettei näiden "halpojen" asuntojen vuokria maksa kuin harva asukas itse, mutta miksi tyytyä soluun kun syliin suorastaan väkisin työnnetään uusi yksiö...
En olisi mistään hinnasta asunut solussa minkään ikäisenä. Ennemmin vaikka metsässä. Tarvitsen oman rauhan ja hiljaisuuden, en yhteisvessaa enkä känniörveltäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä elää hyvin kun elää tulojen mukaan. Esimerkkiä voi katsoa vaikka Britanniasta tai monesta muusta maasta: Euroopassa on esim. ihan normaalia elää kimppakämpässä jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisena. Miksi se olisi Suomessa liian vaikeaa?
Kelahan se ajaa ihmiset asumaan yksin.
Kela ja rikoskumppaninsa on syypäitä tähän. Vastahan Helsingissäkin laitettiin maan tasalle HOAS:n solutaloja kun ei kuulemma löydy halukkaita asukkaita. No ei varmasti löydy kun valtion ja kunnan politiikka näyttäisi olevan upouusien yksiöiden massiivinen sosiaalinen rakennuttaminen kaupungin paraatipaikoille. Ei tarvinne sanoa ettei näiden "halpojen" asuntojen vuokria maksa kuin harva asukas itse, mutta miksi tyytyä soluun kun syliin suorastaan väkisin työnnetään uusi yksiö...
Kela tekee kämppäkaverista avopuolisoita(pahimmassa tapauksessa toisen elättäjän) mikä ajaa ihmiset yksiöihin. Tässä on se syy ja asuntosijoittajahan tästä hyötyy eniten.
Ei tee soluasunnoissa, vain kimppakämpissä ja silloinkin vain jos ovat eri sukupuolta. Kaksi miestä samassa kaksiossa eivät ole Kelan mukaan avopuolisoita eikä kolme naista kolmen asunnon solussa ole avopuolisoita kaikki keskenään Kelan mukaan tai sitten on maailma muuttunut siitä mitä se oli vielä tuossa 15-20 vuotta sitten kun itse olin ylioppilaana yliopistossa vielä.
En tule palkallani toimeen koska asun Helsingissä. Mutta Helsingissä on muuten pk.seudun alhaisin mediaanipalkka.
Anyways, näillä mennään: sivutulot (ei, minulla ei ole sosiaalista elämää), kirppareilla ja ym vanhan tavaran myynti. En tarvii juhlavaatteita tai merkkilaukkuja, viime vuonna matkustelin ulukomaille jopa 4 kertaa, mutta oli joku 3 vuotta, että kävin kerran Tampereella, kerran Kuusamossa ja kerran pari Turun saaristossa! Jos ihan 50 km säteellä liikkumista ei lasketa matkaksi. Välillä pummasin ruokaa eräiltä tyypeiltä, tai he tarjosivat. Mutta siitä on nyt puoli vuotta, se ei tuntunut enää kivalta. Olin vähän niinku ostettu seura, varakkaat eläkeläiset halusivat seuralaisen kun olen fiksu ja filmaattinen. Se oli yksi ateria lähes joka viikonloppu. Ihan jotain pientä autoin vain vastineeksi, mutta koko homma meni oudoksi lopulta. He eivät siis pyytäneet juurikaan apua, mutta he jotenkin henkisesti alistivat minua. Että olen just tätä, pienituloinen, naimaton, yksinäinen. Istu siinä, syö tuosta ja kerro jotain mitä tapahtui töissä, muuten hiljaa. Harkitsin vakavasti itseni myymistä heidän naimattomalle lapselleen, mutta epäonnistuin. Luulin hänen olevan puuttessa, miten väärässä olinkaan. Koko maailma on sekasin, enkä voinut edes tuollaista arvioida!
Ei elämäni ole ollut aina tällaista, 10 vuotta sitten olin reippaasti yli keskituloinen. Oli jopa säästöt! Ja päivärahat ja liikuntasetelit. Ai että kuulkaa, ei tarvinnu eläkeläisten kaa hengailla. Nyt tykyn on korvannut kiky ja mitään ei ole kuin rankasti verotettu ansiotulo. Säästöt hupenevat, ja ollessani välillä työtön käytin niitä reippaammin ihan elämiseen.
Mutta, olen hakenut parempipalkkaista työtä ja alustavien tietojen mukaan saanutkin. Verotuksen jälkeenkin jää enemmän käteen, mutta rikastumaan ei pääse. Mitään tukia en saa kun olen töissä.
Kyllä aivan uskomatonta potaskaa, ettei NETTOtuloilla 2100 e muka eläisi. Ei mitään tukia tuollaiselle, penskat huostaanottoon. Miten tuo ihminen KEHTAA jauhaa tuollaista PASKAA.
Tykkään työstäni nuorten parissa, pakko kuitenkin myöntää, kukkaron nyörien venyttäminen jatkuvasti kyllä nostaa kenkutuskäyrän välillä sataseen. Olisi kiva ajatella välillä muutakin kuin laskuja ja katsella kuinka säästötilikin painuu kohti nollaa.
Onneksi työ on kivaa, vaikka p*ska palkka haisee takalistossa 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä elää hyvin kun elää tulojen mukaan. Esimerkkiä voi katsoa vaikka Britanniasta tai monesta muusta maasta: Euroopassa on esim. ihan normaalia elää kimppakämpässä jolloin asumiskulut pysyvät kohtuullisena. Miksi se olisi Suomessa liian vaikeaa?
Kelahan se ajaa ihmiset asumaan yksin.
Kela ja rikoskumppaninsa on syypäitä tähän. Vastahan Helsingissäkin laitettiin maan tasalle HOAS:n solutaloja kun ei kuulemma löydy halukkaita asukkaita. No ei varmasti löydy kun valtion ja kunnan politiikka näyttäisi olevan upouusien yksiöiden massiivinen sosiaalinen rakennuttaminen kaupungin paraatipaikoille. Ei tarvinne sanoa ettei näiden "halpojen" asuntojen vuokria maksa kuin harva asukas itse, mutta miksi tyytyä soluun kun syliin suorastaan väkisin työnnetään uusi yksiö...
Kela tekee kämppäkaverista avopuolisoita(pahimmassa tapauksessa toisen elättäjän) mikä ajaa ihmiset yksiöihin. Tässä on se syy ja asuntosijoittajahan tästä hyötyy eniten.
Ei tee soluasunnoissa, vain kimppakämpissä ja silloinkin vain jos ovat eri sukupuolta. Kaksi miestä samassa kaksiossa eivät ole Kelan mukaan avopuolisoita eikä kolme naista kolmen asunnon solussa ole avopuolisoita kaikki keskenään Kelan mukaan tai sitten on maailma muuttunut siitä mitä se oli vielä tuossa 15-20 vuotta sitten kun itse olin ylioppilaana yliopistossa vielä.
Voi kuule, tuossa ajassa muuttuu aika moni Kelan homma!
Tässä maassa tapahtuu todella kummia, muutamia omituisuuksia on tässäkin ketjussa mainittu. Jos suuryrityksiä verotettaisiin oikeudenmukaisemmin ja veronkierto tehtäisiin mahdottomaksi, plus että yhteiskunnan ylimääräisiä kuluja (kuten ilman lupaa maassa oleskelevien tuet ja tulokseton jatkuva kehitysapu) leikattaisiin, tavallista palkansaajaa ei tarvitsisi verottaa niin rankasti. Ei tarvitsisi keksiä aina vaan uusia veroja tai korottaa olemassa olevia. Verotushan on meillä kauan ollut kuin hölmöläisten peiton jatkamista; yhtä pienennetään, toista korotetaan...
Palkalla pitäisi pärjätä. Jos käy kokopäiväisesti töissä, nykyaikana pitäisi palkalla voida elää niin, että ainakaan välttämättömiin hankintoihin (kohtuullinen asuminen, kohtuullinen ruoka, perusvaatteet) ei pitäisi tarvita lisärahoitusta. En osaa sanoa oliko esim. 50 vuotta sitten asiat paremmin, pärjäsikö palkalla paremmin silloin.
Kuitenkin köyhiä on ollut aina eikä varallisuus ole ollut koskaan kummoisessa suhteessa työnteon rankkuuteen tai määrään - onhan meilläkin ollut piikoja ja renkejä vielä isovanhempiemme aikaan, eivätkä nuo perheissä pitkää päivää painaneet duunarit tainneet eläessään tienata omaisuutta edes omien hautajaistensa järjestämiseksi.
Milleniaaleille on hauska naureskella, kun ne reppanat on niin hukassa elämänsä kanssa ja haahuilevat työpaikasta ja oppilaitoksesta toiseen. Ei vaan mitenkään johtuisi siitä, että maailma ja etenkin työnteko on muuttunut enemmän milleniaalien elinaikana kuin minkään toisen sukupolven? Teknologiassa on tehty valtavia harppauksia, jotka ovat vaikuttaneet mullistavasti jokapäiväiseen elämään. Samanaikaisesti työelämän normeja ja lainsäädäntöä on lähdetty systemaattisesti purkamaan.
Aikaisemmin ei olisi onnistunut nollasopimukset, määräaikaisuuksien ketjuttaminen, pätkätyöt, vuokratyöt, 5h/viikko työt. Aikaisemmin koulutus ja osaaminen ei myöskään vanhentunut muutamassa vuodessa ja joka alalla työllisyysnäkymät olivat vakaampia. Sillä yhdellä koulutuksella mentiin töihin ja saatiin vakipaikka. Nykyään ei enää onnistukaan tuosta noin vaan. On ihan paikkansapitävä fakta, että työ on monelle elämän kiinnekohta, joka mahdollistaa aikalailla kaiken. Miettikääpä vaan kun se viedään pois ja pitää elää jatkuvasti epävarmuudessa omasta elannostaan.
Vierailija kirjoitti:
ja sitten tänne tulee vielä ulkomaista(halpa)työvoimaa palkkoja polkemaan. Miten he voivat ikinä pärjätä yhteiskunnassamme, kun "normaalia" palkkaakaan saavat eivät kykene selviytymään elämisen kustannuksista.
Maahanmuuttajaperheessä voi olla useampi palkansaaja eli isän ja äidin lisäksi täysi-ikäiset lapset myös töissä, Vaihtoehtoisesti asutaan kimppakämpässä esim. sukulaisten tai kavereiden kanssa kulut jakaen.
Palkkanetto 1800€, vuokra+vesi+autopaikka 900€/kk. Jää 900€. Puhelinlaskut, netti, autolaina+vakuutus = 300€. Jää 600€. Siitä ruoka, bensat ym.
Joo, auto maksaa. Auto on myös pakollinen täällä missä asun.
Jokainen ei voi olla 6000€/kk töissä, meitä kahden-kahden ja puolen tonnin palkansaajia on paljon.