Mitä ajattelet ostoskeskuksissa notkuvista nuorista?

Oletteko koskaan nähneet luontodokumenteissa yksinäistä apinaa puussa raapimassa muniaan?

En minäkään ja aivan samalla tavalla esim. Bonobonot hoitavat sosiaalisia suhteitaan, kerääntymällä laumoihin, sukimalla ja panemalla toisiaan.

Evoluutio kehittyy pienin harppauksin ja siksi on olemassa vain pieni joukko ihmisiä joille tämänkaltainen joukkoistuminen, yhteen kerääntyminen vittua välimerkkinä käyttäen, teinilimaa erittäen ja älämölöä pitäen ei enää sovellu sosiaalisten suhteiden hoitamistavaksi.

Antakaa alemmilla oksilla keikkuvien sukulaistemme hoitaa asiansa heille ominaisella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Samat sanat. Itse en notkunut missään nuorena ja nyt kun omat lapseni ovat teinejä, eivät hekään notku ostareilla.

Kaverin tytöt notkuivat ostareilla ja muuallakin, mutta kaskas, toinen tuli 16 vuotiaana raskaaksi. Hieman löyhää moraalia ja vastuutonta vanhemmuutta siis.

Kaikki yksinäiset ovat vähän ylimielisiä, täynnä sitä omaa erinomaisuuttaan ja muiden halveksintaa. Sitten ihmettelevät, miksei heistä tykkää kukaan.

Nuorison on hyvä tavata toisiaan irl, se on normaali kehitysvaihe vaan.

Omilla nuorillani on harrastuksia ja hyviä ystäviä, joiden kanssa he viettävät vapaa-aikansa. Tosin lukiolaisilla on opiskelujensa kanssa sen verran tekemistä, että paljoa vapaa-aikaa ei ole.

Köyhien perheiden lapsia. Varakkaiden perheiden lapsilla on kotona pelit ja vehkeet, ei tarvi ostarilla notkua tekemisen puutteessa.

Tällä pienemmällä paikkakunnalla, mistä olen kotoisin, tuo on aina yhdistynyt tietyntyyppiseen huono-osaisuuteen. Kävit erityiskoulua tai asuit laitoksessa. Yksi kaverini kävi erityiskoulua ja siksi joskus hengailin jonkun kaupan nurkalla hänen kanssaan. Se oli kyllä uskomattoman tylsää ja tunsin itseni noloksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Kuvitellaanpa. Joen rannan ruohikossa istuu lauma hihitteleviä, möliseviä ja toisiaan kyhnytteleviä apinoita. Viereisessä puussa istuu yksi apina tarkkailemassa muurahaisten puuhia.  Mitä mielleyhtymiä tästä sinulle tulee? ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Kuvitellaanpa. Joen rannan ruohikossa istuu lauma hihitteleviä, möliseviä ja toisiaan kyhnytteleviä apinoita. Viereisessä puussa istuu yksi apina tarkkailemassa muurahaisten puuhia.  Mitä mielleyhtymiä tästä sinulle tulee? ;)

Ei kun kerro nyt ihan omin sanoin, älä pyydä minua kertomaan vastauksia. Mielellään vielä niin, että jätät metaforat apinoista ja muurahaisista, ja sanot ihan konkreettisesti, mitä asiaa tarkoitat.

Jos nyt kuitenkin pidetään vielä mielessä se asia, että ihminen tosiaan on laumaeläin, ihminen ei ole rakentanut sivilisaatiota sillä tavalla, että yksi ihminen on ponnistellut kauheasti, vaan erilaiset suuret projektit on toteutettu ryhmätyöllä ja sekin, että sinäkin tosiaan olet hakeutunut tänne keskustelemaan muiden parissa sen sijaan, että pohtisit asiaa ylhäisessä yksinäisyydessäsi. Nämä ovat siis faktoja, eli pidä nämä mielessäsi, kun kerrot, mitä tästä asiasta ajattelet.

Äidillä ja isäpuolella helpompaa, kun on teini pois silmistä.

Vierailija kirjoitti:

Entinen notkuja kirjoitti:

Samanlailla itsekin notkuin jo 80-luvulla. Ei maailman niin paljoa ole muuttunut.

Itse asiassa maailma on aika paljon muuttunut, tai ainakin nuoret. Omassa nuoruudessa oli ihan tavallista notkua vaikka viikonloppuillat "kaupungilla" ja siellä oli ihan tavallisetkin nuoret, nykyään tuntuu, että siellä notkuu vain pelkät "ongelmanuoret". Itselläni siis 15-vuotias, joten on tullut seurattua nuorten tekemisiä tässä vuosien varrella.

Missä päin kaupunkia oma nuoresi notkuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Kuvitellaanpa. Joen rannan ruohikossa istuu lauma hihitteleviä, möliseviä ja toisiaan kyhnytteleviä apinoita. Viereisessä puussa istuu yksi apina tarkkailemassa muurahaisten puuhia.  Mitä mielleyhtymiä tästä sinulle tulee? ;)

Ei kun kerro nyt ihan omin sanoin, älä pyydä minua kertomaan vastauksia. Mielellään vielä niin, että jätät metaforat apinoista ja muurahaisista, ja sanot ihan konkreettisesti, mitä asiaa tarkoitat.

Jos nyt kuitenkin pidetään vielä mielessä se asia, että ihminen tosiaan on laumaeläin, ihminen ei ole rakentanut sivilisaatiota sillä tavalla, että yksi ihminen on ponnistellut kauheasti, vaan erilaiset suuret projektit on toteutettu ryhmätyöllä ja sekin, että sinäkin tosiaan olet hakeutunut tänne keskustelemaan muiden parissa sen sijaan, että pohtisit asiaa ylhäisessä yksinäisyydessäsi. Nämä ovat siis faktoja, eli pidä nämä mielessäsi, kun kerrot, mitä tästä asiasta ajattelet.

Eikö kapasiteettisi riittänyt, vai tuliko epämiellyttäviä mielleyhtymiä?

Totta kai ihminen on laumaeläin. Suuret projektit toteutetaan ryhmätyönä, jossa yksi tai muutama osaavampi tekee suunnitelmat ja ostarillanotkujaluonteiset kantavat tiiliä.

Minäkin hengasin pahimmassa murrosiässä, ihan kunnollinen ihminen minusta tuli. Yhden syksyn jaksoin roikkua kirjastolla, puistoissa ja ostarilla.

En ole yhtään varma, että ohjelmoitu elämä jossa kaikki vapaa-aika on joko läksyjä tai tavoitteellista harrastamista, on välttämättä yhtään parempi.

Ei tule mieleen mitään. Kuhan hengaavat ja jauhavat todennäköisesti p skaa läppää.

Olen sen ikäinen ettei lapsuuteni kotikaupungissa ollut kauppakeskuksia vielä silloin kun olin nuori. Saatiin sitten raitista ulkoilmaa, kun käveltiin Cittarin, Sokoksen ja Anttilan välit ulkona, mutta tavoite oli aina päästä lorvimaan näissä kaupoissa. Viikonloppuisin myös kartsalla. Olen hyvätuloisesta perheestä.

Ihmettelen aina niiden nuorten vanhempia, että miksi päästävät hyvin nuoretkin lapsen hengailemaan ostarille vailla mitään järkevää tekemistä. Siellä joukossa tyhmyys sitten tiivistyy.

Itselläni on kolme teini-ikäistä (13-17 v) eivätkä he tai heidän kaverinsa käytä aikaansa ostareilla notkumiseen. Tapaavat kavereita koulussa, harrastuksissa ja kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Kuvitellaanpa. Joen rannan ruohikossa istuu lauma hihitteleviä, möliseviä ja toisiaan kyhnytteleviä apinoita. Viereisessä puussa istuu yksi apina tarkkailemassa muurahaisten puuhia.  Mitä mielleyhtymiä tästä sinulle tulee? ;)

Ei kun kerro nyt ihan omin sanoin, älä pyydä minua kertomaan vastauksia. Mielellään vielä niin, että jätät metaforat apinoista ja muurahaisista, ja sanot ihan konkreettisesti, mitä asiaa tarkoitat.

Jos nyt kuitenkin pidetään vielä mielessä se asia, että ihminen tosiaan on laumaeläin, ihminen ei ole rakentanut sivilisaatiota sillä tavalla, että yksi ihminen on ponnistellut kauheasti, vaan erilaiset suuret projektit on toteutettu ryhmätyöllä ja sekin, että sinäkin tosiaan olet hakeutunut tänne keskustelemaan muiden parissa sen sijaan, että pohtisit asiaa ylhäisessä yksinäisyydessäsi. Nämä ovat siis faktoja, eli pidä nämä mielessäsi, kun kerrot, mitä tästä asiasta ajattelet.

Eikö kapasiteettisi riittänyt, vai tuliko epämiellyttäviä mielleyhtymiä?

Totta kai ihminen on laumaeläin. Suuret projektit toteutetaan ryhmätyönä, jossa yksi tai muutama osaavampi tekee suunnitelmat ja ostarillanotkujaluonteiset kantavat tiiliä.

Mielenkiintoista, että mainitset kapasiteetin riittämisen - kysehän on sinun mielipiteistäsi ja ajatuksistasi, miksi minun kapasiteettini pitäisi riittää sinun ajatustesi ilmaisemiseen? Eikö sinun pitäisi osata ilmaista ne itse?

Minusta nuo ajatuksesi vaikuttavat kaikkiaan aika sekavilta. Eihän joku projektin suunnittelemunen tarkoita sitä, että suunnitteluja olisi jotenkin eristynyt, eikä projektin suunnittelu ome yleensä myöskään yhden ihmisen harteilla.

Pyydän nyt vielä kerran, että yrittäisit ilmaista ajatuksesi jotenkin konkrettisesti ilman mielikuvia, joita muiden pitäisi tulkita.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina niiden nuorten vanhempia, että miksi päästävät hyvin nuoretkin lapsen hengailemaan ostarille vailla mitään järkevää tekemistä. Siellä joukossa tyhmyys sitten tiivistyy.

Itselläni on kolme teini-ikäistä (13-17 v) eivätkä he tai heidän kaverinsa käytä aikaansa ostareilla notkumiseen. Tapaavat kavereita koulussa, harrastuksissa ja kotona.

Ehkä tämä nykyaika on sellaista, että vanhemmat pitävät koko ajan lukua siitä, missä teini-ikäiset lapset ovat. Mä olin teini 90-luvulla, jolloin oli kyllä kotiintuloajat, mutta eivät vanhemmat koko ajan tienneet, missä oltiin.

En minä niitä ajattele. Sitä aloin ajatella, miten ap ehtii koko päivän notkua vahtaamassa nuoria ostareilla ja miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumasieluja. Minua ei nuorenakaan kiinnostanut vetelehtiä muiden kanssa, vaan vetelehdin itsekseni. Aina löysin tekemistä, vaikka oli kuulemma niin tylsä 80-luku.

Yläasteella minulla oli koulussa kaveri, joka notkui vapaa-aikanaan pääasiassa huoltoaseman kahviossa tyttö- ja poikaporukassa. Kysymykseeni siitä, mitä he siellä oikein tekivät, hän ei osannut vastata muuta kuin "ollaan vaan". En vieläkään tiedä, mitä he siellä tekivät.

Olen varmasti ihmiskunnan laumasieluisuusasteikon ääripäässä. Ymmärrän jotenkin, että ihmiset kaipaavat ympärilleen ryhmää vaikka vain hengailemaan, mutta itse en tunne sellaiseen lainkaan vetoa. No, sanotaan suoraan: ymmärrän jotenkin, mutta en arvosta.

Ihminen on laumaeläin. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät olla toisten ihmisten seurassa. Minä voin kertoa, mitä sinun kaverisi tekivät siellä huoltoaseman kahvilassa: he juttelivat erilaisista asioista. Ei se keskustelu nyt välttämättä mitenkään korkeatasoista ollut, mutta kun ihmiset ovat toistensa seurassa, niin yleensä sitä jutellaan.

Näinhän minä ohimennen huoltoasemilla asioidessani näitä nurkkapöydissä notkuvia nuorisoryhmiä. Ei vain koskaan tullut mieleenkään, että haluaisin liittyä joukkoon. Minulla ei ole koskaan ollut "löyhiä kaveriporukoita", jotka tuntuvat olevan ihmisen tyypillisin olomuoto. Magneetti, joka vetää useimpia ihmisiä väkijoukkoon, työntää minua toisella puolellaan väkijoukosta pois.

On aika vaikea selittää sitä, miltä tämä tuntuu, mutta annan esimerkin: jos minut olisi pantu tai pantaisiin nyt ostarille tai "Unkalle" notkumaan, katselisin menoa muutaman minuutin ja kysyisin turhautuneena: "Tehdäänkö jotain vai lähdetäänkö kotiin?"

Ei se haittaa, saat olla sellainen kuin olet, mutta ei sinun silti tarvitse väheksyä normaalia sosiaalisuutta. Se on ihan luonnollinen osa ihmisen käytöstä. Ja toisaalta sinäkin haleudut ihmisten seuraan tälle palstalle, että jotain sosiaalisuutta tunnut itsekin kaipaavan.

Ostarilla jauhamisessa ja satunnaiseen verkkokeskusteluun osallistumisessa on eronsa.

Älä pahoita mieltäsi siitä, että minä tosiaan katselen alaspäin ihmisen tarvetta olla huonossakin seurassa mieluummin kuin itsekseen.

Mikä mielestäsi on se keskeinen ero? Miksi koet tarvetta katsella alaspäin? 

Kuvitellaanpa. Joen rannan ruohikossa istuu lauma hihitteleviä, möliseviä ja toisiaan kyhnytteleviä apinoita. Viereisessä puussa istuu yksi apina tarkkailemassa muurahaisten puuhia.  Mitä mielleyhtymiä tästä sinulle tulee? ;)

Se puuapina on evoluutiossa lähempänä talitinttiä kuin ihmistä?