Hyväksytkö jos joku haluaa olla ja on vielä kotiäitinä kun kaikki lapset kouluikäisiä?

Eihän se meidän muiden asia ole, jos joku haluaa elää noin. Omat valinnat omat omia valintoja, myös ne huonot.

Mutta olen silti sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömyys on huono asia (vaikka sen olisi itse valinnut) ja taloudellinen riippuvaisuus puolisosta on riskialtista.

Kotiäitihän on perheessä käytännössä samassa asemassa kuin lapset, sillä hän on perheen isän tulojen varassa ja joutuu pyytämään uusia vaatteita, kahvilakäyntejä, kampaamoa jne. varten häneltä taskurahaa siinä missä lapsetkin.

Hyväksyisin ja hyväksyn itsenikin. Kotiäitinä olo on ihanaa meidän koko perheelle! Mä en saanut työelämästä mitään irti, mies taas saa ja tehnyt hienon uran mutta nyt jo downshiftailee, lapset tykänneet, että äiti ollut kotona. Illat ja viikonloput seesteisiä, kun ei tarvitse rampata kaupoilla tai siivota. Voidaan harrastaa yksin tai yhdessä ilman säntäilyä sinne tänne. Jaksetaan olla toisillemme ystävällisiä ja nauttia arjen pienistä asioista, kun tietyt stressitekijät on poissa.

Mitäs kun sosiaalituilla lapsiaan elättävä opettaa lapsilleen sosiaalitukielättitaipaleen ja lapset pääsevät sitten suoraan lapsilisien jälkeen tukiviidakkoa rahastamaan. Yhdestä äitistä lähtee monta tällaista...

Koulussa talousoppia jo lapsille jotta oppivat miten yhteiskunnassa toimitaan ja ymmärtävät, että tuet ovat vain hetkellinen apu, ei koko elämän ura.

Kotiäiti voi olla tasan niin kauan kuin on oikeus kodinhoidontukeen.

Sen jälkeen on kotirouva, työtön, eläkeläinen tai omaishoitaja riipuen mikä on tulonlähde.

Tämä ei tästä mielipiteillä miksikään muutu.

Tuskinpa he minun hyväksyntääni kaipaavat.

Ilman muuta hyväksyn. Olisin itse ollut aivan valmis jäämään kotiin, mutta se ei vain taloudellisesti ollut mahdollista. On aivan jumalaton vääryys, että äidit pakotetaan töihin, eikä esim. eläkettä kerry. Ja sellainen henkilö, joka väittää kotiäitiyden olevan lusmuilua ja laiskottelua, ei kyllä tiedä mitään. Kotiäidit kunniaan, sanon minä.

Tietysti hyväksyn, jos perheellä on varaa tuo ratkaisu itse kustantaa, ja elatus on mietitty myös mahdollisen eron varalta muutoin kuin tukien varaan. Parempihan se on, ettei ne rikkaat kotiäidit vie työpaikkoja oikeasti tarvitsevilta. Ja on muuten työpaikalla oikeasti hankala tilanne, jos muilla on kyse urasta ja elämäntyöstä ja yksi käy siellä vaan huvin vuoksi vähän harrastelemassa. Nämä seurapiirivaimojen työpaikat kun ei ole siellä Alepan kassalla, vaan heidät järkätään suhteilla sellaisiin töihin joissa pitäisi oikeasti olla osaamista ja motivaatiota. Sitten kun homma ei toimi heistä ei päästä kirveelläkään eroon.

Jos rahoitus ja vanhuus on turvattu talouden omin varoin, ei siihen ole kellään mitään sanomista. Jos tullaan toisten palkkatuloa norkoilemaan tt-tukien, asumislisien ym. muodossa, niin siitä saa ärähtää.

Jep. Siihen ei tarvita muilta mitään hyväksyntää. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.

Hyväksyisin, mutta ikävä kyllä tuntemani kotirouvat käyttävät päivänsä muiden arvosteluun ja vaativat, että pidän raskaan työviikon jälkeen heille seuraa. Mielellään tulisivat perheineen meille vklopuiksi loisimaan eli ovat tylsistyneitä ja köyhiä ja odottavat kuitenkin muilta hyysäystä. Ei kiitos. Olkoot kotona, kunhan eivät odota muiden ottavan heistä ja lapsilaumastaan vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Onko tällainen mielestäsi hyväksyttävämpää jos nuorin lapsi eka-tokaluokkalainen kuin jos nuorin on vaikka jo yli 10v?

Olisi ok ellet tuolla omituisella kyselemisellä herättäisi vakavaa epäilystä hoitamattomasta mielenterveysongelmasta.

Terve ihminen ei mieti, mitä muut minun yksityiselämästäni ajattelevat.

Hyväksyisitkö? No mitä ihmettä toisten valinnat kuuluu yhtään kenellekään?

Jokaisen oma asia käykö töissä vai onko kotona.

Ei siinä ole mitään hyväksymistä.

Hyvä ystäväni on tuossa tilanteessa, hienoa hänelle, että se on mahdollista. Se minua kuitenkin risoo, että hän kehtaa valittaa oman ajan puutteesta ja kiireestä. Esim. päivällisen (kuten nakit ja makaroni, pilkottu kurkku) tekeminen perheelle on ihan kamalan raskasta ja aikaavievää. Kotityöt jaetaan heillä tietenkin tasaisesti. Hirveää, jos mies on joskus flunssassa, ja kaverini joutuu siksi yksittäisenä päivänä tekemään enemmän kotitöitä. Tämä etäkoulu! Tarvitseeko edes sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Kotiäitihän on perheessä käytännössä samassa asemassa kuin lapset, sillä hän on perheen isän tulojen varassa ja joutuu pyytämään uusia vaatteita, kahvilakäyntejä, kampaamoa jne. varten häneltä taskurahaa siinä missä lapsetkin.

Höpsistä, että mitään taskurahaa joutuisi pyytämään. Meillä on ollut alusta asti yhteiset rahat ja niitä olen saanut ihan vapaasti käyttää, toki sen puitteissa etteivät ne lopu kesken. Mitään kampaamokäyntejä tai vaateostoksia ei ole tarvinnut miehellä hyväksyttää, mutta isoista ostoksista on toki keskusteltu yhdessä. 

Perheen yhteinen koti omistetaan 50/50 vaikka mies on sen enimmäkseen maksanut. Nyt olen jo töissä, toki lapsikin jo omillaan. (En päässyt töihin heti kun olisin halunnut, pitkä kotonaolo teki sen vaikeaksi ja tätä kannattaisi jokaisen kotiin jäävän punnita vakavasti ennen lopullista päätöstä.) Kerään nyt säästöjä eläkepäiville, koska eläkkeeni tulee olemaan pieni. Mies tulee saamaan hyvän eläkkeen ja jos hän kuolee ennen minua, saan vähintään 1500€ leskeneläkettä. Olen asennoitunut niin, että tämä kulutusjuhla päättyy kun miehestä aika jättää ja se on ihan ok, pärjään vähemmälläkin. Nyt ollaan viisikymppisiä, joten toivottavasti monta hyvää yhteistä vuotta on vielä edessä. Avioehtoa meillä ei ole, joten ihan pienestä ei mies lähde toisen matkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti hyväksyn, jos perheellä on varaa tuo ratkaisu itse kustantaa, ja elatus on mietitty myös mahdollisen eron varalta muutoin kuin tukien varaan. Parempihan se on, ettei ne rikkaat kotiäidit vie työpaikkoja oikeasti tarvitsevilta. Ja on muuten työpaikalla oikeasti hankala tilanne, jos muilla on kyse urasta ja elämäntyöstä ja yksi käy siellä vaan huvin vuoksi vähän harrastelemassa. Nämä seurapiirivaimojen työpaikat kun ei ole siellä Alepan kassalla, vaan heidät järkätään suhteilla sellaisiin töihin joissa pitäisi oikeasti olla osaamista ja motivaatiota. Sitten kun homma ei toimi heistä ei päästä kirveelläkään eroon.

Tulipa tästä mieleen mitä minulle edellisessä työpaikassa sanotiin. "Eikö niin, että tämä työ on sulle enemmänkin harrastus, että ei sun oikeesti tartteis käydä töissä?" En tiedä millaiseksi miljonääriksi miestäni luuli, kyllä minä töissä kävin ihan rahan takia.

Seuraavassa työpaikassa kysyttiin, että halusitko oikeasti tänne töihin kun olet ollut vain niin vähän aikaa työttömänä. Halusin, rahan takia taaskin.

Outo kysymys.

Jokainen saa elää omannäköistä elämää eikä siinä olen muilla nokan koputtamista.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se meidän muiden asia ole, jos joku haluaa elää noin. Omat valinnat omat omia valintoja, myös ne huonot.

Mutta olen silti sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömyys on huono asia (vaikka sen olisi itse valinnut) ja taloudellinen riippuvaisuus puolisosta on riskialtista.

Kotiäitihän on perheessä käytännössä samassa asemassa kuin lapset, sillä hän on perheen isän tulojen varassa ja joutuu pyytämään uusia vaatteita, kahvilakäyntejä, kampaamoa jne. varten häneltä taskurahaa siinä missä lapsetkin.

Tai sitten hänellä on ihan oma pankkikortti jolla ostelee mitä tahtoo ilman mitään taskurahan ruinaamisia...,?

Näin kotiäitinä tämä ketju on mielenkiintoista luettavaa. Itse olen kotiäiti, koska vaikka kaikki lapset on koulussa nuorin (ekaluokkalainen) on fyysisesti sairas eikä pärjää vielä yksikseen kotona. Ekaluokkalaisen koulupäivät on sen verran lyhyitä, että se on pitkä aika olla kotona, kun ei esimerkiksi yllä pyörätuolista ottamaan vettä. En myöskään luota, että hän osaa lääkitä itsensä täysin itsenäisesti. Mies on yrittäjä jolla menee aivan hyvin, joten ollaan katsottu, että mulla on varaa olla kotiäitinä nostamatta tukia. Ens vuonna katellaan uusiksi joko lapsi on niin itsenäinen että uskalletaan luottaa. Ollaan lapsen kanssa sovittu, että ensi vuonna hän saa hiljalleen lisää vastuuta itsestään. Se lääkitys on suurin pelko mulla ja miehellä ja meidän mielestä 7-v on vielä liian pieni olemaan siitä vastuussa ihan itse. Lapsen kypsyydessä ekalla ja kolmannella on iso ero.

Syitä olla kotona on varmaan yhtä paljon kuin kotona olijoita. Jotkut on kotiäitejä, jotkut työttömiä, sairaita, työkyvyttömiä tai omaishoitajia.

Se vei tietääkseni koske minua ja ei näin ollen myöskään minulle kuulu. Hyvä jos pystyvät olla ja lasten ei tarvitse mennä tyhjään kotiin koulusta.