Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta kärsiviä?
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Johtuu pohjimmiltaan suorituskeskeisestä ja individualismia korostavasta kilpailuyhteiskunnasta, jossa on vaikea olla oma itsensä aidosti ja olla vapautunut. Nuoret varsinkin kokee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, joka helposti johtaa ahdistukseen tai toisaalta masennukseen. Ahdistus ilmenee erityisesti sitten sosiaalisissa tilanteissa. Ihminen ei edes tiedosta tätä itse välttämättä näin selväsanaisesti, mutta näin se logiikka toimii. Yhteisöllisyys ehkäisee ahdistusta ja myös muita mt-ongelmia. Tästä on paljon ihan tutkimusnäyttöä.
Olen täysin samaa mieltä. Jo 2000-luvun alusta asti, kun aloitin työelämässä, olen aistinut pahan ongelman tässä kilpailuyhteiskunnassa. Eikä se kilpailu ole vähentynyt mihinkään. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai on paljon? Minä olen jo keski-ikäinen ja syytän sairaudestani kylmää ja puhumatonta ilmapiiriä kotona ja asumista maalla eristyksissä ilman korjaavia ihmiskontakteja. Vanhemmat eivät myöskään vieneet minua minnekään muualle kuin kouluun, jouduin yksin tutustumaan maailmaan eikä se mennyt aina hyvin. Minua ei tuettu eikä kannustettu mihinkään muuhun kuin äidin auttamiseen kotitöissä. Ihmettelen jos nykyaikana lapset joutuu kärsimään samoista ongelmista?? Usein myös ajattelen että kehoni reagoi liian herkästi ja voimakkaasti jännittäviin tilanteisiin eli hermostoni olisi viallinen.
Olisin voinut kirjoittaa tämä tekstin. Olen hieman alle 30-vuotias ja minulla on samanlainen kasvatus. Tai oikeastaan "kasvatus", koska koen, ettei minua ole kasvatettu mitenkään. Ei puhuttu mistään tai jos puhuttiin niin negatiivisesti, ei käyty missään, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä, ei kannustettu jne. Olen kasvanut tyhjiössä. Kotona asuessani pakenin kirjojen maailmaan. Elin mielikuvitusmaailmassa, koska oikeassa ei ollut kuin tyhjyys. Minusta kasvoi pelokas erakko. Kuvitelmissani olin rohkea ja vaikka mitä muuta hienoa. Vielä aikuisenakin on vaikea olla läsnä todellisessa elämässä ja vieläkin arastelen muita ihmisiä hirveästi.
Olin samanlainen. Olen myös melko samanikäinen kuin sinä. Teini-iässä kehitin itselleni pahimman mahdollisen selvitymiskeinon: syömishäiriön. Olin kuolla kaksi kertaa. Nykyisin olen mielestäni melko normaali, tosin arka ja introvertti edelleen. Enää en kuitenkaan elää mielikuvitusmaailmassa. Tsemppiä. Rohkaistuminen on mahdollista, ja täysin eri ihmiseksi ei ole pakko muuttua.
On lisäksi ihan eri asia, jos haluaa olla yksin omasta tahdostaan, mutta surullista jos sosiaalisten tilanteiden pelko estää elämästä ja ystävystymästä vaikka niin haluaisi. Itse henkilökohtaisesti olisin mielummin estyneen ja aran ystävä kuin esimerkiksi sellaisen kovaäänisen minä-minä tyypin kanssa, jotka eniten pitävät ääntä itsestään.
Mulla puhkesi tuo koulukiusaamisen takia. Ehkä tuo on nykyajan maailmassa jossain määrin jopa hyvä ominaisuus, kun häiriintyneitä ihmisiä on paljon. Sitä tulee tällaisena ihmispelkoisena kuitenkin kiinnitettyä paljon huomiota muihin ja sitä on oppinut näkemään päältäpäin onko tuo ihminen hyvis vai sellainen epämiellyttävä jonka lähellä pitää olla varuillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmmmmmmmm kirjoitti:
Kilpailuhenkisyys yllä mainitun lisäksi. Kulttuurissamme arvostetaan heittäytyviä ekstrovertteja ja pitäisi osata tehdä vaikutus ihmisiin lyhyessä ajassa kaikissa uusissa tilanteissa. Ylipäätään esiintymisen ja esilläolon merkitys korostuu.
Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä. Ei ole enää duunejakaan paljon jäljellä, missä ei tartte olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Itse kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta edelleen. Olen lapsesta asti ahdistunut väkijoukossa ja jos joudun pitämään esitelmän (mihin mut on systemaattisesti aina pakotettu läpi koulu-urani). Paljon mieluummin ja paremmin ilmaisen itseäni kirjoittamalla mutta se ei kai riitä. Kun puhun ja jännitän, kuulostan varmaan välillä henkisesti vajavaiselta. Punastelen, jännitys näkyy jne. Ja se ahdistaa entistä enemmän, koska se nolottaa.[/quote
"Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä"
Ihan älytöntä, että suomessa ei ymmärretä enää näitä luonteenpiirteitä. Meille täysin ominaisia, tyyliin puolet kansasta on ujoa ja hiljaista sorttia.
Onko sosiaalisten tilanteiden pelkoisilla yleensä myös erityisherkkyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niitä aina ennenkin ollut, silloin ne vaan heitettiin hourujenhuoneelle muiden hullujen joukkoon eikä niin välitetty asiaa tutkia. Lobotomia ja kylmä vesisuihku ainoat hoitokeinot, ja pakkopaita. Ennenaikainen kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmmmmmmm kirjoitti:
Kilpailuhenkisyys yllä mainitun lisäksi. Kulttuurissamme arvostetaan heittäytyviä ekstrovertteja ja pitäisi osata tehdä vaikutus ihmisiin lyhyessä ajassa kaikissa uusissa tilanteissa. Ylipäätään esiintymisen ja esilläolon merkitys korostuu.
Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä. Ei ole enää duunejakaan paljon jäljellä, missä ei tartte olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Itse kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta edelleen. Olen lapsesta asti ahdistunut väkijoukossa ja jos joudun pitämään esitelmän (mihin mut on systemaattisesti aina pakotettu läpi koulu-urani). Paljon mieluummin ja paremmin ilmaisen itseäni kirjoittamalla mutta se ei kai riitä. Kun puhun ja jännitän, kuulostan varmaan välillä henkisesti vajavaiselta. Punastelen, jännitys näkyy jne. Ja se ahdistaa entistä enemmän, koska se nolottaa.[/quote
"Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä"
Ihan älytöntä, että suomessa ei ymmärretä enää näitä luonteenpiirteitä. Meille täysin ominaisia, tyyliin puolet kansasta on ujoa ja hiljaista sorttia.
Näitä luonteenpiirteitä omaavat ihmiset ovat aina olleet hellpoja kohteita kiusaamiselle, vttuilulle ja syrjinnälle. Niistä on myös suomalaisten itsensä toimesta puhuttu noloina ja ei-haluttavina piirteinä, kun on verrattu esim. muihin kansallisuuksiin. Ei siis ihme, että kaikki haluavat kaikin keinoin olla kuulumatta tuohon parjattuun ryhmään. Toki on myös avarakatseisempia ja ymmärtäväisempiä ihmisiä, mutta kehitys on mennyt tuohon suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut ketjua, sori. Ehkä joku mainitsikin jo tämän syyn. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihmisistä on tullut narsistisempia. Sosiaalisessa mediassa monille tavaksi tullut sadistisiakin piirteitä omaava käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan alkaa jo näkyä irl. Sitten on olemassa kilttejä ja herkkiä ihmisiä, joille em. ihmisten maailma tuntuu viidakolta. He reagoivat ahdistumalla. Se on ihan terve reaktio sairaassa maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut ketjua, sori. Ehkä joku mainitsikin jo tämän syyn. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihmisistä on tullut narsistisempia. Sosiaalisessa mediassa monille tavaksi tullut sadistisiakin piirteitä omaava käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan alkaa jo näkyä irl. Sitten on olemassa kilttejä ja herkkiä ihmisiä, joille em. ihmisten maailma tuntuu viidakolta. He reagoivat ahdistumalla. Se on ihan terve reaktio sairaassa maailmassa.
Niin surullista:( Ja se näkyy usein tälläkin palstalla. Mihin me ollaan kadotettu inhimillisyys ja toisista välittäminen ;( Tätäkö ihmiset haluavat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut ketjua, sori. Ehkä joku mainitsikin jo tämän syyn. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihmisistä on tullut narsistisempia. Sosiaalisessa mediassa monille tavaksi tullut sadistisiakin piirteitä omaava käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan alkaa jo näkyä irl. Sitten on olemassa kilttejä ja herkkiä ihmisiä, joille em. ihmisten maailma tuntuu viidakolta. He reagoivat ahdistumalla. Se on ihan terve reaktio sairaassa maailmassa.
Niin surullista:( Ja se näkyy usein tälläkin palstalla. Mihin me ollaan kadotettu inhimillisyys ja toisista välittäminen ;( Tätäkö ihmiset haluavat...
Tällä palstalla se ei samanlaisena näy mielestäni. Täällä päästetään höyryjä anonyymina, vailla todellisia henkilökohtaisuuksia, koska eihän täällä kukaan tiedä, minkälaisia ne vastapuolen kirjoittelijat oikeasti ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut ketjua, sori. Ehkä joku mainitsikin jo tämän syyn. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihmisistä on tullut narsistisempia. Sosiaalisessa mediassa monille tavaksi tullut sadistisiakin piirteitä omaava käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan alkaa jo näkyä irl. Sitten on olemassa kilttejä ja herkkiä ihmisiä, joille em. ihmisten maailma tuntuu viidakolta. He reagoivat ahdistumalla. Se on ihan terve reaktio sairaassa maailmassa.
Niin surullista:( Ja se näkyy usein tälläkin palstalla. Mihin me ollaan kadotettu inhimillisyys ja toisista välittäminen ;( Tätäkö ihmiset haluavat...
Tällä palstalla se ei samanlaisena näy mielestäni. Täällä päästetään höyryjä anonyymina, vailla todellisia henkilökohtaisuuksia, koska eihän täällä kukaan tiedä, minkälaisia ne vastapuolen kirjoittelijat oikeasti ovat.
Minä uskon, että tälläkin palstalla voi olla ahdistusta ja pelkoja lisäävä vaikutus. Itselläni oli ennen aaveilua "parempi" ihmiskuva; ajattelin ihmisten olevan hyväntahtoisempia, empaattisempia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai on paljon? Minä olen jo keski-ikäinen ja syytän sairaudestani kylmää ja puhumatonta ilmapiiriä kotona ja asumista maalla eristyksissä ilman korjaavia ihmiskontakteja. Vanhemmat eivät myöskään vieneet minua minnekään muualle kuin kouluun, jouduin yksin tutustumaan maailmaan eikä se mennyt aina hyvin. Minua ei tuettu eikä kannustettu mihinkään muuhun kuin äidin auttamiseen kotitöissä. Ihmettelen jos nykyaikana lapset joutuu kärsimään samoista ongelmista?? Usein myös ajattelen että kehoni reagoi liian herkästi ja voimakkaasti jännittäviin tilanteisiin eli hermostoni olisi viallinen.
Olisin voinut kirjoittaa tämä tekstin. Olen hieman alle 30-vuotias ja minulla on samanlainen kasvatus. Tai oikeastaan "kasvatus", koska koen, ettei minua ole kasvatettu mitenkään. Ei puhuttu mistään tai jos puhuttiin niin negatiivisesti, ei käyty missään, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä, ei kannustettu jne. Olen kasvanut tyhjiössä. Kotona asuessani pakenin kirjojen maailmaan. Elin mielikuvitusmaailmassa, koska oikeassa ei ollut kuin tyhjyys. Minusta kasvoi pelokas erakko. Kuvitelmissani olin rohkea ja vaikka mitä muuta hienoa. Vielä aikuisenakin on vaikea olla läsnä todellisessa elämässä ja vieläkin arastelen muita ihmisiä hirveästi.
Olin samanlainen. Olen myös melko samanikäinen kuin sinä. Teini-iässä kehitin itselleni pahimman mahdollisen selvitymiskeinon: syömishäiriön. Olin kuolla kaksi kertaa. Nykyisin olen mielestäni melko normaali, tosin arka ja introvertti edelleen. Enää en kuitenkaan elää mielikuvitusmaailmassa. Tsemppiä. Rohkaistuminen on mahdollista, ja täysin eri ihmiseksi ei ole pakko muuttua.
Kiitos! Olen tehnyt töitä sen eteen, että osaisin olla läsnä tässä hetkessä ja uskaltautuisin ihmisten seuraan. Edistystä tapahtuu kyllä, mutta hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
Onko sosiaalisten tilanteiden pelkoisilla yleensä myös erityisherkkyyttä?
Pelkään vain sosialistisia tilanteita.
Kouluhan oli yhtä helvettiä, heti lukukausien alusta esitelmän pidon kauhea paino varjosti koko vuotta. Laulukoe luokan edessä oli melkein yhtä paha, mutta yläasteella sen sai suorittaa yksin nauhalle sille varatussa tilassa ja sitten pääsi koko musiikista oppiaineena eroon. Kolmas pysyvän ahdistuksen aiheuttaja oli joka lukuvuosi toistuva uintikoe, siellä sai sitten kamppailla hukkumista ja nöyryytystä vastaan sen minkä pystyi.
Olin siis lahjakas oppilas, keskiarvot säännöllisesti yli 9. Yliopistossa raja tuli viimein vastaan, luvut jäi kesken arvostetussa tiedekunnassa. Olin vihdoinkin vapaa ja helpotus oli valtava. Toipumiseen on sen jälkeen mennyt parikymmentä vuotta, ahdistus toki on jäljellä mutta tilanne on jo siedettävä. Ammattia eikä työuraa ole.
Voiko tuosta koskaan parantua jos oireita jo tarhaikäisestä lähtien ja ikää jo 25?
Alue: Aihe vapaa
Johtuu pohjimmiltaan suorituskeskeisestä ja individualismia korostavasta kilpailuyhteiskunnasta, jossa on vaikea olla oma itsensä aidosti ja olla vapautunut. Nuoret varsinkin kokee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, joka helposti johtaa ahdistukseen tai toisaalta masennukseen. Ahdistus ilmenee erityisesti sitten sosiaalisissa tilanteissa. Ihminen ei edes tiedosta tätä itse välttämättä näin selväsanaisesti, mutta näin se logiikka toimii. Yhteisöllisyys ehkäisee ahdistusta ja myös muita mt-ongelmia. Tästä on paljon ihan tutkimusnäyttöä.