Miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta kärsiviä?

Naama puhelimessa kiinni ei opi lajityypillistä sosiaalista käyttäytymistä.

Söin vaivaan bentsoja isojakin annoksia päivittäin 20 vuotta.

Päätin, että minä saan kelvata sellaisena kuin olen, lopetin lääkkeet ja paranin.

M. 54

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mummoni on aina kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei ole uskaltanut lähteä "isolle kylälle" kauppoihin, jutella tuntemattomille yms. Vasta kun itselle aukeni nämä käsitteet oman ahdistuksen myötä niin tajusi että sitähän se hänelläkin on, hänellä on vain ollut helpompaa siellä maalla missä on tasan yksi kauppa ja kaikki ihmiset jollain tapaa tuttuja, kun itse asun kaupungissa missä väkeä on huomattavasti enemmän. Ahdistun helposti vilkkaissa ympäristöissä ja paikoissa missä on paljon ihmisiä, mutta pyrin silti haastamaan itseäni ja esimerkiksi matkustelemaan suurkaupungeissa, koska en halua piilotella neljän seinän sisällä niinkuin mummoni.

Mummosi kaltaisia ihmisiä on paljon, tästä syystä esim, Kajaani, Salla ja vaikka Kihniö nimisiä paikkoja on kartalla.

Asutaan turvallisesti tietysti työttömänä tai muulla tuella paikkakunnilla, joissa ei ole mitään edellytyksiä ihmiselämälle.

Ulkomaailmaan ei yksinkertaisesti uskalleta lähteä.

Tämä ilmiö on tietysti periintyyntynyt muuttamassa polvessa ja terveimmät yksilöt muuttaneet pois.

Onneksi nämä eivät ole kovin lisääntymiskykyistä ainesta eli

ongelma ratkeaa itsestään muutamassa kymmenessä vuodessa.

Oletko ihan tosissasi. Et varmaan. Mielestäni kaupungin kerrostaloissa voi olla yksinäinen ja syrjäytyä vähintään yhtä hyvin kuin siellä Kihniössä. Edes postilaatikolle ei tarvitse vaivautua. Ja ainoa ovella kävijä on se postinjakaja joka sitten tulevaisuudessa haistaa miten yksinäiselle on käynyt.

Jokainen uusi tutkimus arvioi ahdistuneisuuden periytyvyyden olevan vahvempaa kuin olemme ajatelleet. Lisäksi täytyy huomioida epigenetiikan osuus toisin sanoen tietyt olosuhteet herättävät ihmisessä geneettisen piirteen, kääntäen; suotuisissa olosuhteissa oleskeleva ihminen ei tule koskaan tietämään että kantaa jotain tiettyä geneettistä ominaisuutta.

Tässä ajassamme ja kulttuurissamme ahdistuneisuus näyttää ottavan helposti sosiaalisen ahdistuneisuuden muodon. En ihmettele, kun havainnoi mitä aikamme korostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin myös yläkoulun opena, että meidän koulussa näyttää nyt siltä, että nämä ahdistuneet nuoret eivät myöskään parane. Useampi vuosi maksetaan terapioita ja käyntejä ja tukitoimia ja bodymindeja ja vaikka mitä. Lopputulos on 16-vuotiaat eläkeläiset, jotka tuskin koskaan menevät töihin, perustavat perheen tai edes aloittavat oman elämän. Yksilön kannalta hirvittävän surullista ja veronmaksajien kannalta todella turhauttavaa.

oletpa positiivinen

Olen realisti. Ei voi uskoa sellaiseen, mikä ei näytä onnistuvan. Ne lapset on pelastettava jo päiväkodissa ja neuvolassa, jos ajatellaan yhteiskunnan roolia tässä asiassa. Kaikki muu tulee koko ajan myöhässä. Yläkoulussa murrosikä pahentaa tilannetta ja on niitä odotuksia ja pitäisi jo pärjätä. Kun näin ei tapahdu, nuori romahtaa.

Ope

Vierailija kirjoitti:

Se, että on sosiaalisten tilanteiden pelko, on eri asia kuin nykynuorten kyvyttömyys päästä edes kouluun. Olen ollut 25 v opena ja on ujoja nuoria ollut aina. Mutta he tulivat kouluun joka päivä, löysivät itselleen paikan yhteiskunnassa. Nyt nämä nuoret eivät voi enää edes istua samassa koululuokassa muiden kanssa. Heitä käydään opettamassa kotona tai he tekevät lyhennettyä kouluviikkoa erityisluokassa. Mistä tämä johtuu? Minusta siitä, että syystä tai toisesta lapset on jätetty yksin nettinsä, puhelimensa kanssa, heitä ei ole pakotettu ulos kavereiden kanssa pienenä vaan annettu olla , kun ovat "epäsosiaalisia' niin ei sen meidän lapsen tarvitse. Annettu periksi, suojeltu liikaa, ei ole osattu rohkaista,

Tätä juuri ap:nä ihmettelen, että miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistusta ja joka näkyy myös minunkin kuulemani mukaan juuri mm. niin ettei nuori pysty käymään koulussakaan. Näillä nuorilla on varmasti paljon erilaisia taustoja, mutta esim. lähipiirissäni olevalla on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut ystäviä, häntä ei ole suojeltu liikaa jne. Ymmärtääkseni hän kyllä seuraa somessa muita, mutta ei ole itse siellä esillä, joten ainakaan vihakommentteja tai arvosteluja itsestään ei ole sieltä kautta saanut. Muutos sosiaalisesta ja avoimesta lapsesta voimakkaasti sosiaalisten tilanteiden pelkoiseksi nuoreksi tapahtui murrosiän alkamisen aikoihin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höh, 16 v on ihan lapsi vielä. En jaksa uskoa että koko tulevaisuus on kiveen hakattu.

Kyse ei ole uskomisesta vaan siitä, mitä arjessa joka päivä näkee. Kun kolme vuotta yläkoulussa tahkotaan näiden nuorten kanssa eikä käännöstä parempaan ole, päinvastoin vaan. Kun ne nuoret meiltä siirretään eteenpäin, niistä ottavat kopin etsivät nuorisotyöntekijät ja terveyskeskukset. Todella huonolta näyttää kaikkien tulevaisuus. Keskiasteen koulutus jää saamatta, kaikki eivät saa peruakouluakaan läpi.

Ope

Onko ne nuoret kuitenkin edelleen siinä samassa ilmapiirissä joka on heitä vahingoittanut? Ehkä pitäis tahkota vähintään yhtä paljon jollei enemmän vanhempien kanssa. Ehkä apu ja hoito vois ruveta tehoamaan paremmin kun aikuistuvat ja muuttavat pois haitallisesta ympäristöstä?

Itse luulen isoimmaksi syyksi kulttuurin, somen ja kasvatuksen merkityksen. Olen syntynyt 90-luvun alkupuolella (pian 30v) ja kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni suureksi osaksi ilman somea, jolloin kavereiden kanssa leikittiin irl. Mentiin jatkuvasti koulun jälkeen puistoon, koulun pihalle tai jonkun kaverin luokse, samoin viikonloppuisin.

Nykyään lapset juttelevat somessa, josta saavat vielä ihan valtavat paineet somevaikuttajien takia, puhumattakaan nettikiusaamisesta. Tuntuu myös, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tietty oman rauhan ja hiljaisuuden arvostus, ja vanhemmat ehkä haluavat päästä helpommalla antamalla sen lapsen pelata ja roikkua netissä vs. sietää lapsilaumaa kotonaan. Asun nykyään briteissä ja rakastan paikallisen kulttuurin avoimuutta ja avarakatseisuutta (toki täällä on omat ongelmansa) ja sitä, että perheet tekevät asioita yhdessä ystäväperheiden kanssa. Lapset tottuvat liikkumaan ihmisten seassa ja olemaan sosiaalisissa tilanteissa pienistä pitäen, ja uskon tällä olevan valtava etu aikuisuudessa.

Sitten on kyllä se toinenkin puoli nuorista, jotka ovat hyvin epätavallisia näin 80-luvulla kasvaneen mielestä, eli juttelevat keskenään julkisesti vaikka tuntemattomat kuulevat. Ihmeellistä jotenkin kuulla Suomessa kaupungilla taustahälynä puheesorinaa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höh, 16 v on ihan lapsi vielä. En jaksa uskoa että koko tulevaisuus on kiveen hakattu.

Kyse ei ole uskomisesta vaan siitä, mitä arjessa joka päivä näkee. Kun kolme vuotta yläkoulussa tahkotaan näiden nuorten kanssa eikä käännöstä parempaan ole, päinvastoin vaan. Kun ne nuoret meiltä siirretään eteenpäin, niistä ottavat kopin etsivät nuorisotyöntekijät ja terveyskeskukset. Todella huonolta näyttää kaikkien tulevaisuus. Keskiasteen koulutus jää saamatta, kaikki eivät saa peruakouluakaan läpi.

Ope

Onko ne nuoret kuitenkin edelleen siinä samassa ilmapiirissä joka on heitä vahingoittanut? Ehkä pitäis tahkota vähintään yhtä paljon jollei enemmän vanhempien kanssa. Ehkä apu ja hoito vois ruveta tehoamaan paremmin kun aikuistuvat ja muuttavat pois haitallisesta ympäristöstä?

Osa on kotona, osa sijoitettu laitokseen. Ahdistunutta nuorta, jonka koti on päällisin puolin kunnossa ja joka kertoo, että kaikki kotona kunnossa, ei voi pakkosijoittaa ilman hyvin perusteltua syytä. Perheet käyvät perheterapioissa jne. Siis ihan kaikki, mitä sosiaali- ja koulupuoli voi tehdä, on tehty. Mikään ei kuitenkaan muuta mitään. Välillä nuori on sairaalahoidossa, palaa kahden viikon jälkeen sairaalan lähettämänä kouluun ja kohta ollaan taas samassa jamassa ja lähdössä jaksolle. Loputon kierre.

Ope

Nykynuorista en tiedä mitään mutta 80- ja 90-luvuilla oli esim. kouluissa pakollisia esitelmien pitoja ja laulukokeita. Jos ei ennen ollut jännittäjä niin näiden julkisten nolaamisten jälkeen oli.

Vittuilu, nöyryyttäminen, naureskelu ihan yleisiä kasvatustapoja, siinä oppi arvonsa ja pelkäämään silmätikuksi joutumista. Sitten jos pienenä ihmisenä hämmentyi tarpeeksi, ja esim. takelteli sanoissaan, punastui tms niin siitähän vasta hupia irtosi ja kierre oli valmis. Tällaisten kokemusten jälkeen olen mitä olen ja neljättä vuosikymmentä mennään sosiaalisten tilanteiden pelkojen kanssa. Kiitti. Tässä yhteiskunnassa ei auta olla, tai ainakin pitäisi saada herkkyytensä peitettyä, ettei joku mulkku ole aukomassa päätään.

En tiedä, mistä muilla johtuu, mutta itselläni ala- ja yläasteen sekä lukion kestänyt koulukiusaaminen jätti jälkensä. Kukaan vanhempi tai opettaja ei koskaan puuttunut asiaan. Ala- ja yläasteella kiusaaminen oli lähinnä huutelua, lukiossa oli jo fiksumpaa porukkaa jolloin kiusaaminen ilmeni ulkopuolelle jättämisenä. Esim. ryhmätöissä en saanut paria yms. Tilanne helpotti vasta kun muutin suurempaan kaupunkiin ammattikorkeakouluun kiusaamisen osalta, mutta mielenterveysongelmia on edelleen. Heikko itsetunto, sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkikohtaukset.. Tuntuu ja näyttää, että meno kouluissa on nykyään vielä villimpi kuin omassa nuoruudessa.

Up

Tämä nykyinen pakkososiaalisuuteen pakottaminen jo lapsesta asti tekee ihmisestä pelokkaan. Jos ihminen on introvertti jo syntyessään, ei hänestä saa sosiaalista sitten tekemälläkään. Tämä johtaa paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteitten pelkoon kuten itsellänikin. Onneksi olen jo sen ikäinen, että pääsen kohta eläkkeelle joten ei tarvitse teeskennellä yltiösosiaalista multitatskaaja-tiimipelaajaa.

Voiko olla niin, että näiden nuorten kohdalla kierre pitäisikin yrittää katkaista jotenkin muuten kuin altistamalla kaikkein ahdistavimpaan paikkaan. Oli se sitten koulu tai julkinen liikenne tai kauppa jne. Pitäisikö ensin yrittää saada hyviä kokemuksia joissain itselle kiinnostavissa asioissa muiden nuorten kanssa, joilla on samaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa esim. kokkaillen, musiikin parissa, eläimiä hoitaen, pelaten, liikkuen, retkeillen tms. mikä kenellekin nuorelle on mieluisinta ja sitä kautta vahvistettaisiin sosiaalisia kokemuksia muiden nuorten seurassa.

Tuntuu, että ekstroverttien tapa tehdä hommia eroaa melko paljon introverttien työtavoista. Ekstrovertit ovat nopeatempoisempia, tilanteen mukana elävämpiä ja spontaanimpia. Ohjeet ja tiedollinen pääoma vaihdetaan suullisesti. Introvertit ovat hitaammin lämpenevia, harkitsevampia ja mieluiten valmistautuvat tekemisiinsä etukäteen. Nopeat tilanne-muutokset stressaavat. Jäädään ulkopuolelle. Mitä etäisemmissä ääripäissä ollaan sitä enemmän syntyy riitoja introverttien ja ekstroverttien välillä.

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorista en tiedä mitään mutta 80- ja 90-luvuilla oli esim. kouluissa pakollisia esitelmien pitoja ja laulukokeita. Jos ei ennen ollut jännittäjä niin näiden julkisten nolaamisten jälkeen oli.

Vittuilu, nöyryyttäminen, naureskelu ihan yleisiä kasvatustapoja, siinä oppi arvonsa ja pelkäämään silmätikuksi joutumista. Sitten jos pienenä ihmisenä hämmentyi tarpeeksi, ja esim. takelteli sanoissaan, punastui tms niin siitähän vasta hupia irtosi ja kierre oli valmis. Tällaisten kokemusten jälkeen olen mitä olen ja neljättä vuosikymmentä mennään sosiaalisten tilanteiden pelkojen kanssa. Kiitti. Tässä yhteiskunnassa ei auta olla, tai ainakin pitäisi saada herkkyytensä peitettyä, ettei joku mulkku ole aukomassa päätään.

Näitäkin tilanteita kun miettii, niin sellainen jo päivähoidossa aloitettu ja koulussa jatkuva sosiaalistaminen sekä opettaminen kunnioittamaan toisia sekä hyväksymään erilaisuutta, voisi helpottaa niin monen ihmisen kohdalla koko loppuelämääkin ratkaisevalla tavalla.

Esitelmien pidoissakin voisi aloittaa niin, että harjoitellaan ihan vain opettajan antamaa tekstiä eikä niin, että mukana jännittämisessä on vielä sekin ajatus, että mitähän muut ajattelevat esitelmästäni.

Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla niin, että näiden nuorten kohdalla kierre pitäisikin yrittää katkaista jotenkin muuten kuin altistamalla kaikkein ahdistavimpaan paikkaan. Oli se sitten koulu tai julkinen liikenne tai kauppa jne. Pitäisikö ensin yrittää saada hyviä kokemuksia joissain itselle kiinnostavissa asioissa muiden nuorten kanssa, joilla on samaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa esim. kokkaillen, musiikin parissa, eläimiä hoitaen, pelaten, liikkuen, retkeillen tms. mikä kenellekin nuorelle on mieluisinta ja sitä kautta vahvistettaisiin sosiaalisia kokemuksia muiden nuorten seurassa.

Tuohan se olisi.