Miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta kärsiviä?

Koska on vähän vaihtoehtoja peittää se. Mun toinen vanhempi kärsii siitä mutta maanviljelijänä on voinut elää koko elämänsä joutumatta sen kanssa vastatusten.

Koska nykyään on ok kärsiä mt-ongelmista. Aiemmin siitä tunnettiin häpeää.

Mt-ongelmat itsessään eivät ole kasvaneet mitenkään räjähdysmäisesti, vaan hoitoon hakeudutaan entistä matalammalla kynnyksellä. Se taas on erinomainen asia!

Koska on vähän vaihtoehtoja peittää se. Mun toinen vanhempi kärsii siitä mutta maanviljelijänä on voinut elää koko elämänsä joutumatta sen kanssa vastatusten.

Tämä. Eikä se varsinaisesti edes ole itsessään mikään ongelma tai sairaus - ihmisen aivot on edelleen kivikautisen, pienissä kiinteissä "laumoissa" elävän ihmisapinan aivot. Pitkän ihmisen kehityshistorian ajan vieraat heimot on aina olleet ihan oikeasti uhka, samoin kuin se jos joutuu omassa heimossa epäsuosioon (metsästäjä-keräilijäaikaan ei oikein yksin pystynyt tulemaan toimeen mitenkään päin). 

Se on aika luonnotonta, että nykyisin ihmisen pitäisi tuosta vaan olla sosiaalisesti sujuva ja jännityksetön täysin vieraiden tai jopa epäystävälliseksi tiedettyjen ihmisten läsnäollessa. Itse en ole, mutta minä hyväksyn kivikautisen perimäni ja välttelen sellaisia tilanteita, joissa ahdistaa liikaa. Se onnistuu aika hyvin nykymaailmassakin, jos ei valitse esim. ammattia ja elämäntapaa niin että se vaatii jatkuvaa sosiaalisuutta.

1. Koska monet lapset laitetaan jo alle 3v tarhaan, eikä lapsi saa tällöin ikätasolleen sopivaa toimintaa. Tällä tarkoitan rauhallista ja oman vanhemman kanssa turvattua arkea ihmetellä uusia asioita. Alle 3v stressinsietokyky on olematon, ja päiväkodin melu ja hälinä+muuttuvat tilanteet laskee tätä tutkitusti. Tästä syystä lapsista kasvaa (ei siis kaikista, vaan heistä joilla siihen taipumusta: herkkä, ujo jne) ahdistuneita ja pelokkaita.

2. Sitten vanhemmat antavat vielä näiden arkojen lastensa viettää vapaa-aikansa ruutujen äärellä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Koska on vähän vaihtoehtoja peittää se. Mun toinen vanhempi kärsii siitä mutta maanviljelijänä on voinut elää koko elämänsä joutumatta sen kanssa vastatusten.

Tämä. Eikä se varsinaisesti edes ole itsessään mikään ongelma tai sairaus - ihmisen aivot on edelleen kivikautisen, pienissä kiinteissä "laumoissa" elävän ihmisapinan aivot. Pitkän ihmisen kehityshistorian ajan vieraat heimot on aina olleet ihan oikeasti uhka, samoin kuin se jos joutuu omassa heimossa epäsuosioon (metsästäjä-keräilijäaikaan ei oikein yksin pystynyt tulemaan toimeen mitenkään päin). 

Se on aika luonnotonta, että nykyisin ihmisen pitäisi tuosta vaan olla sosiaalisesti sujuva ja jännityksetön täysin vieraiden tai jopa epäystävälliseksi tiedettyjen ihmisten läsnäollessa. Itse en ole, mutta minä hyväksyn kivikautisen perimäni ja välttelen sellaisia tilanteita, joissa ahdistaa liikaa. Se onnistuu aika hyvin nykymaailmassakin, jos ei valitse esim. ammattia ja elämäntapaa niin että se vaatii jatkuvaa sosiaalisuutta.

👆

Ai on paljon? Minä olen jo keski-ikäinen ja syytän sairaudestani kylmää ja puhumatonta ilmapiiriä kotona ja asumista maalla eristyksissä ilman korjaavia ihmiskontakteja. Vanhemmat eivät myöskään vieneet minua minnekään muualle kuin kouluun, jouduin yksin tutustumaan maailmaan eikä se mennyt aina hyvin. Minua ei tuettu eikä kannustettu mihinkään muuhun kuin äidin auttamiseen kotitöissä. Ihmettelen jos nykyaikana lapset joutuu kärsimään samoista ongelmista?? Usein myös ajattelen että kehoni reagoi liian herkästi ja voimakkaasti jännittäviin tilanteisiin eli hermostoni olisi viallinen.

U

Koska on muotia olla joku vıtun uniikki lumihiutale.

Kilpailuhenkisyys yllä mainitun lisäksi. Kulttuurissamme arvostetaan heittäytyviä ekstrovertteja ja pitäisi osata tehdä vaikutus ihmisiin lyhyessä ajassa kaikissa uusissa tilanteissa. Ylipäätään esiintymisen ja esilläolon merkitys korostuu.

Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä. Ei ole enää duunejakaan paljon jäljellä, missä ei tartte olla tekemisissä ihmisten kanssa.

Itse kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta edelleen. Olen lapsesta asti ahdistunut väkijoukossa ja jos joudun pitämään esitelmän (mihin mut on systemaattisesti aina pakotettu läpi koulu-urani). Paljon mieluummin ja paremmin ilmaisen itseäni kirjoittamalla mutta se ei kai riitä. Kun puhun ja jännitän, kuulostan varmaan välillä henkisesti vajavaiselta. Punastelen, jännitys näkyy jne. Ja se ahdistaa entistä enemmän, koska se nolottaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska on vähän vaihtoehtoja peittää se. Mun toinen vanhempi kärsii siitä mutta maanviljelijänä on voinut elää koko elämänsä joutumatta sen kanssa vastatusten.

Tämä. Eikä se varsinaisesti edes ole itsessään mikään ongelma tai sairaus - ihmisen aivot on edelleen kivikautisen, pienissä kiinteissä "laumoissa" elävän ihmisapinan aivot. Pitkän ihmisen kehityshistorian ajan vieraat heimot on aina olleet ihan oikeasti uhka, samoin kuin se jos joutuu omassa heimossa epäsuosioon (metsästäjä-keräilijäaikaan ei oikein yksin pystynyt tulemaan toimeen mitenkään päin). 

Se on aika luonnotonta, että nykyisin ihmisen pitäisi tuosta vaan olla sosiaalisesti sujuva ja jännityksetön täysin vieraiden tai jopa epäystävälliseksi tiedettyjen ihmisten läsnäollessa. Itse en ole, mutta minä hyväksyn kivikautisen perimäni ja välttelen sellaisia tilanteita, joissa ahdistaa liikaa. Se onnistuu aika hyvin nykymaailmassakin, jos ei valitse esim. ammattia ja elämäntapaa niin että se vaatii jatkuvaa sosiaalisuutta.

No vähintään yhtä luonnoton on tämä oma ydinperhe-ajattelu. Kyllä ne laumat on kuitenkin olleet ihan semi-isoja yhteisöjä.

Hmmmmmmmm kirjoitti:

Kilpailuhenkisyys yllä mainitun lisäksi. Kulttuurissamme arvostetaan heittäytyviä ekstrovertteja ja pitäisi osata tehdä vaikutus ihmisiin lyhyessä ajassa kaikissa uusissa tilanteissa. Ylipäätään esiintymisen ja esilläolon merkitys korostuu.

Ujoille, herkille ja hitaammin lämpiäville ei ole niin paljon ymmärrystä ja tilaa olla omia itsejä. Ei ole enää duunejakaan paljon jäljellä, missä ei tartte olla tekemisissä ihmisten kanssa.

Itse kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta edelleen. Olen lapsesta asti ahdistunut väkijoukossa ja jos joudun pitämään esitelmän (mihin mut on systemaattisesti aina pakotettu läpi koulu-urani). Paljon mieluummin ja paremmin ilmaisen itseäni kirjoittamalla mutta se ei kai riitä. Kun puhun ja jännitän, kuulostan varmaan välillä henkisesti vajavaiselta. Punastelen, jännitys näkyy jne. Ja se ahdistaa entistä enemmän, koska se nolottaa.[/quote

Sama 😔

Mun ongelmat loppu kun lopetin ihmisten kanssa olemisen. Käyn vaan kaupassa ja muuten olen 35 neliön sisällä. Täällä treenaan ja syön. Käyn myös juoksemassa. Ei ole enää mitään ahdistuksia eli parani kun olin 7v yksin kotona. Nyt voisin liikkua tuolla mutta tykkään olla kotona. Oma koti kullan kallis.

Lähipiirissäni on sosiaalisten tilanteiden pelosta voimakkaasti kärsivä nuori ja heille on useastikin sanottu hoitohenkilökunnan taholta, että sosiaalisten tilanteiden pelko on varsinkin nuorilla tytöillä lisääntynyt voimakkaasti. Koulupoissaoloissakin isolla osalla taustalla tätä oireilua. Mietin, että mitkä mahtavat olla syitä tähän ja voisiko esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden opettelua ja empaattista käyttäytymistä muita kohtaan alkaa harjoittamaan jo päivähoidossa ja ottaa mukaan opetussuunnitelmaan. Ei varmasti olisi ainakaan pahitteeksi. Maailma mennyt monelta osin aika raadolliseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on sosiaalisten tilanteiden pelosta voimakkaasti kärsivä nuori ja heille on useastikin sanottu hoitohenkilökunnan taholta, että sosiaalisten tilanteiden pelko on varsinkin nuorilla tytöillä lisääntynyt voimakkaasti. Koulupoissaoloissakin isolla osalla taustalla tätä oireilua. Mietin, että mitkä mahtavat olla syitä tähän ja voisiko esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden opettelua ja empaattista käyttäytymistä muita kohtaan alkaa harjoittamaan jo päivähoidossa ja ottaa mukaan opetussuunnitelmaan. Ei varmasti olisi ainakaan pahitteeksi. Maailma mennyt monelta osin aika raadolliseksi.

Ap

👆

Mun mummoni on aina kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei ole uskaltanut lähteä "isolle kylälle" kauppoihin, jutella tuntemattomille yms. Vasta kun itselle aukeni nämä käsitteet oman ahdistuksen myötä niin tajusi että sitähän se hänelläkin on, hänellä on vain ollut helpompaa siellä maalla missä on tasan yksi kauppa ja kaikki ihmiset jollain tapaa tuttuja, kun itse asun kaupungissa missä väkeä on huomattavasti enemmän. Ahdistun helposti vilkkaissa ympäristöissä ja paikoissa missä on paljon ihmisiä, mutta pyrin silti haastamaan itseäni ja esimerkiksi matkustelemaan suurkaupungeissa, koska en halua piilotella neljän seinän sisällä niinkuin mummoni.

Nuorilla paine ulkonäöstä ja tietynlaisesta käytöksestä on nykyään niin paljon suurempi, kun aina on joku kuvaamassa ja jakamassa kaiken someen, että ihmekään, jos haluaa pidättäytyä sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mummoni on aina kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei ole uskaltanut lähteä "isolle kylälle" kauppoihin, jutella tuntemattomille yms. Vasta kun itselle aukeni nämä käsitteet oman ahdistuksen myötä niin tajusi että sitähän se hänelläkin on, hänellä on vain ollut helpompaa siellä maalla missä on tasan yksi kauppa ja kaikki ihmiset jollain tapaa tuttuja, kun itse asun kaupungissa missä väkeä on huomattavasti enemmän. Ahdistun helposti vilkkaissa ympäristöissä ja paikoissa missä on paljon ihmisiä, mutta pyrin silti haastamaan itseäni ja esimerkiksi matkustelemaan suurkaupungeissa, koska en halua piilotella neljän seinän sisällä niinkuin mummoni.

Mitä järkeä on ''haastaa'' itseään menemällä paikkoihin kun siellä ei kuitenkaan pysty tuntemaan nautintoa? Mä olen siedättänyt itseäni eli en tunne enää ahdistusta mutta en kyllä mitään nautintoakaan. Ihan turha matkustella jos on parempi olo omalla sohvalla. Youtubesta videokuvaa jostain eurooppalaisista kaupungeista tai vuorista, siinä on tarpeeksi matkustelua. Loppujenlopuksi tuolla ei ole mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mun ongelmat loppu kun lopetin ihmisten kanssa olemisen. Käyn vaan kaupassa ja muuten olen 35 neliön sisällä. Täällä treenaan ja syön. Käyn myös juoksemassa. Ei ole enää mitään ahdistuksia eli parani kun olin 7v yksin kotona. Nyt voisin liikkua tuolla mutta tykkään olla kotona. Oma koti kullan kallis.

Ja kuitenkin ihmisiä yritetään väkisin sosiaalistaa, etteivät he eristäytyisi yksin koteihinsa, vaikka monille se olisi vaan hyväksi. Ei tässä maailmasta näytä koskaan tulevan sellaista, että ihminen saisi olla oma itsensä, valitettavasti.

U

Vierailija kirjoitti:

Nuorilla paine ulkonäöstä ja tietynlaisesta käytöksestä on nykyään niin paljon suurempi, kun aina on joku kuvaamassa ja jakamassa kaiken someen, että ihmekään, jos haluaa pidättäytyä sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Mä kävin äsken ruokakaupassa lenkkareissa ja collareissa kun juoksin sinne ja nuori kassamyyjä katsoi nenänvartta pitkin kun köyhät ihmiset tulee ruokaostoksille. Mun takana tuli ''normaalisti'' pukeutuneita ja he saivat iloista asiakaspalvelua. Köyhän ihmisen kuuluu pysyä omassa kotona ettei tuota häpeää paremmille ihmisille.