Miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta kärsiviä?

Saisipa tänäkin päivänä elää aittarunoilijana ammoiseksi. Ei paha. Mutta nykyään pistävät kursseille ties mihin. Kehtaavatkin.

Koska on vallalla käsitys, että sosiaalisten tilanteiden pelko on halveksuttava asenneongelma, josta on rangaistava.

Ei sosiaalisuus ole mikään autiaaksi tekevä ominaisuus. Ihmiset osaa olla aika ikäviä joko suoraan tai petollisesti selän takana. Mitä vähemmän on vuorovaikutusta sen parempi.

Koska nykysin pitää olla niin h****vetin sosiaalinen joka paikassa? Pitää verkostoitua. Pitää jakaa kuvia ja profiilia somessa ja Tinderissä. Työpaikalla sosiaaliset syövät hiljaiset.

Kaikkia ei vaan kiinnosta.

Se, että on sosiaalisten tilanteiden pelko, on eri asia kuin nykynuorten kyvyttömyys päästä edes kouluun. Olen ollut 25 v opena ja on ujoja nuoria ollut aina. Mutta he tulivat kouluun joka päivä, löysivät itselleen paikan yhteiskunnassa. Nyt nämä nuoret eivät voi enää edes istua samassa koululuokassa muiden kanssa. Heitä käydään opettamassa kotona tai he tekevät lyhennettyä kouluviikkoa erityisluokassa. Mistä tämä johtuu? Minusta siitä, että syystä tai toisesta lapset on jätetty yksin nettinsä, puhelimensa kanssa, heitä ei ole pakotettu ulos kavereiden kanssa pienenä vaan annettu olla , kun ovat "epäsosiaalisia' niin ei sen meidän lapsen tarvitse. Annettu periksi, suojeltu liikaa, ei ole osattu rohkaista,

On sitä ollut ennenkin, mutta puhuminen siitä ei ole ollut niin "vapaata". Tänä päivänä joka paikassa vaaditaan että on oltava ekstrovertti, intovertit ei ole mitään, tämä lisää ahdistusta entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Se, että on sosiaalisten tilanteiden pelko, on eri asia kuin nykynuorten kyvyttömyys päästä edes kouluun. Olen ollut 25 v opena ja on ujoja nuoria ollut aina. Mutta he tulivat kouluun joka päivä, löysivät itselleen paikan yhteiskunnassa. Nyt nämä nuoret eivät voi enää edes istua samassa koululuokassa muiden kanssa. Heitä käydään opettamassa kotona tai he tekevät lyhennettyä kouluviikkoa erityisluokassa. Mistä tämä johtuu? Minusta siitä, että syystä tai toisesta lapset on jätetty yksin nettinsä, puhelimensa kanssa, heitä ei ole pakotettu ulos kavereiden kanssa pienenä vaan annettu olla , kun ovat "epäsosiaalisia' niin ei sen meidän lapsen tarvitse. Annettu periksi, suojeltu liikaa, ei ole osattu rohkaista,

Voisko olla somekiusaaminen? Jos tulevat kouluun heistä kuvataan lisää materiaalia kiusaamista varten?

Eletään niin luonnottamassa ja keinotekoisessa maailmassa. Materiaalisen kehityksen olisi pitänyt pysähtyä 50-luvulle, tehtäisiin asioita käsillä ja keho saisi tervettä liikuntaa. Luonto olisi paljon monimuotoisempi kun ei tarvitsisi riistää jokaista kuusenkäpyäkin luonnosta. Luonto on paras ahdistuksen parantaja. Luonto ei tuomitse vaan kohtelee kaikkia samanarvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eletään niin luonnottamassa ja keinotekoisessa maailmassa. Materiaalisen kehityksen olisi pitänyt pysähtyä 50-luvulle, tehtäisiin asioita käsillä ja keho saisi tervettä liikuntaa. Luonto olisi paljon monimuotoisempi kun ei tarvitsisi riistää jokaista kuusenkäpyäkin luonnosta. Luonto on paras ahdistuksen parantaja. Luonto ei tuomitse vaan kohtelee kaikkia samanarvoisesti.

tämä

"Miksi nykyään on niin paljon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta kärsiviä?"

Aina peloista kärsiviä on ollut yhtä paljon, mutta nykyään niistä puhutaan. Ennen oltiin vaan hiljaa ja pysyttiin hiljaa kotona.

Lisäisin myös yläkoulun opena, että meidän koulussa näyttää nyt siltä, että nämä ahdistuneet nuoret eivät myöskään parane. Useampi vuosi maksetaan terapioita ja käyntejä ja tukitoimia ja bodymindeja ja vaikka mitä. Lopputulos on 16-vuotiaat eläkeläiset, jotka tuskin koskaan menevät töihin, perustavat perheen tai edes aloittavat oman elämän. Yksilön kannalta hirvittävän surullista ja veronmaksajien kannalta todella turhauttavaa.

Up

Höh, 16 v on ihan lapsi vielä. En jaksa uskoa että koko tulevaisuus on kiveen hakattu.

Jos nykyisyyden vastakohta on ennen, niin milloin tämä ajanjakso oli aikaisemmin, ettei sosiaaliset tilanteet peloittanut ja ahdistunut?

Olen hyvin sosiaalinen ja avoin ihminen, vahva ekstrovertti, joten pärjään hyvin missä vain. 

Luonteeni ei sulje pois ymmärrystä arkoja, sosiaalisia tilanteita arastelevia ihmisiä kohtaan. Koen, että usein heidän suurin ongelmansa ja esteensä on järjetön suorittamisen pelko. Mielikuvat, että pitäisi olla jotakin. Ja sitä pelkoa ruokitaan sillä, että hyvin paljon edellytetäänkin että pitäisi olla sitä tai tätä. Hyväksyminen, mitä ihminen on, tuntuu olevan suurimmalle osalle ihmisiä vaikeaa. 

Minua ärsyttävät jo kutsutapahtumatkin, vaikkapa yritysten asiakastapahtumat, joissa joku  sosiaalisilta taidoiltaan täysin kyvytön yrityksen äänekäs edustajatumpelo ottaa vastaan vieraita.  Ei ymmärretä käytöstapojen, huomaavaisuuden ja ylipäätään järjestäjän vastuuta. Pitäisi jo tajuta, että jos vieras on yksin ja erillään käydään sanomassa jotakin ystävällistä tai tarkistetaan että kupissa on kahvia tai lasissa kuoharia. Mutta ei niin , että liimaudutaan puheliaiden vieraiden seuraan.

Muut huomioivaa käytöstä ei osata. Kukaan ei neuvo kotona, että muitakin on olemassa. Ei opeteta ymmärtämään erilaisuutta ja kasvamaan suvaitsevaiseksi. Tervehtiminen koetaan kuin tunkisi seuraan. 

Minäkin jään joskus kotiin siksi, etten kestä sosiaalisia tilanteita. Ne menevät aina tyhmimmän ja kovaäänisimmän ehdoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Höh, 16 v on ihan lapsi vielä. En jaksa uskoa että koko tulevaisuus on kiveen hakattu.

Kyse ei ole uskomisesta vaan siitä, mitä arjessa joka päivä näkee. Kun kolme vuotta yläkoulussa tahkotaan näiden nuorten kanssa eikä käännöstä parempaan ole, päinvastoin vaan. Kun ne nuoret meiltä siirretään eteenpäin, niistä ottavat kopin etsivät nuorisotyöntekijät ja terveyskeskukset. Todella huonolta näyttää kaikkien tulevaisuus. Keskiasteen koulutus jää saamatta, kaikki eivät saa peruakouluakaan läpi.

Ope

Vierailija kirjoitti:

Ai on paljon? Minä olen jo keski-ikäinen ja syytän sairaudestani kylmää ja puhumatonta ilmapiiriä kotona ja asumista maalla eristyksissä ilman korjaavia ihmiskontakteja. Vanhemmat eivät myöskään vieneet minua minnekään muualle kuin kouluun, jouduin yksin tutustumaan maailmaan eikä se mennyt aina hyvin. Minua ei tuettu eikä kannustettu mihinkään muuhun kuin äidin auttamiseen kotitöissä. Ihmettelen jos nykyaikana lapset joutuu kärsimään samoista ongelmista?? Usein myös ajattelen että kehoni reagoi liian herkästi ja voimakkaasti jännittäviin tilanteisiin eli hermostoni olisi viallinen.

Olisin voinut kirjoittaa tämä tekstin. Olen hieman alle 30-vuotias ja minulla on samanlainen kasvatus. Tai oikeastaan "kasvatus", koska koen, ettei minua ole kasvatettu mitenkään. Ei puhuttu mistään tai jos puhuttiin niin negatiivisesti, ei käyty missään, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä, ei kannustettu jne. Olen kasvanut tyhjiössä. Kotona asuessani pakenin kirjojen maailmaan. Elin mielikuvitusmaailmassa, koska oikeassa ei ollut kuin tyhjyys. Minusta kasvoi pelokas erakko. Kuvitelmissani olin rohkea ja vaikka mitä muuta hienoa. Vielä aikuisenakin on vaikea olla läsnä todellisessa elämässä ja vieläkin arastelen muita ihmisiä hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mummoni on aina kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei ole uskaltanut lähteä "isolle kylälle" kauppoihin, jutella tuntemattomille yms. Vasta kun itselle aukeni nämä käsitteet oman ahdistuksen myötä niin tajusi että sitähän se hänelläkin on, hänellä on vain ollut helpompaa siellä maalla missä on tasan yksi kauppa ja kaikki ihmiset jollain tapaa tuttuja, kun itse asun kaupungissa missä väkeä on huomattavasti enemmän. Ahdistun helposti vilkkaissa ympäristöissä ja paikoissa missä on paljon ihmisiä, mutta pyrin silti haastamaan itseäni ja esimerkiksi matkustelemaan suurkaupungeissa, koska en halua piilotella neljän seinän sisällä niinkuin mummoni.

Mummosi kaltaisia ihmisiä on paljon, tästä syystä esim, Kajaani, Salla ja vaikka Kihniö nimisiä paikkoja on kartalla.

Asutaan turvallisesti tietysti työttömänä tai muulla tuella paikkakunnilla, joissa ei ole mitään edellytyksiä ihmiselämälle.

Ulkomaailmaan ei yksinkertaisesti uskalleta lähteä.

Tämä ilmiö on tietysti periintyyntynyt muuttamassa polvessa ja terveimmät yksilöt muuttaneet pois.

Onneksi nämä eivät ole kovin lisääntymiskykyistä ainesta eli

ongelma ratkeaa itsestään muutamassa kymmenessä vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin myös yläkoulun opena, että meidän koulussa näyttää nyt siltä, että nämä ahdistuneet nuoret eivät myöskään parane. Useampi vuosi maksetaan terapioita ja käyntejä ja tukitoimia ja bodymindeja ja vaikka mitä. Lopputulos on 16-vuotiaat eläkeläiset, jotka tuskin koskaan menevät töihin, perustavat perheen tai edes aloittavat oman elämän. Yksilön kannalta hirvittävän surullista ja veronmaksajien kannalta todella turhauttavaa.

oletpa positiivinen

Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko ikäni, olen yli 50v. Olen todennut että en siitä parane, ja hyväksyn sen. Minulla on ystäviä ja työkavereita, en ole epäsosiaalinen mutta toisten edessä esiintyminen on mulle liikaa. Jopa tarinan kertominen kun muutama ihminen kuuntelee minua keskittyneesti, on vaikeaa.

Olin koulussa hyvä, elämänurani olisi voinut olla muutakin kuin on ollut. Ujous on selkeästi vaikuttanut. Mutta olen myös huomannut että selkeästi viihdyn työssä yksikseni. En kuluta päiviäni pohtimalla hukkaan menneitä mahdollisuuksia. Uskon että jos olisin kuollakseni halunnut johonkin sosiaalisuutta ja esiintymiskykyä vaativaan työhön olisin hankkiutunut terapioihin. Näinkin on mennyt hyvin. Ahdistusta en ole kokenut kuin joskus satunnaisesti.