Lue keskustelun säännöt.
Miesten kokemat shokkierot
12.01.2020 |
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/miten-selvita-erosta-yll…
"Kun suomalaiset eroavat, aloitteen tekee 70 prosentissa tapauksista nainen. Vain 30 prosenttia miehistä on niin sanotusti jättäjiä. Tämä selviää Osmo KontulanPerhebarometri 2013 -tutkimuksesta.
”Ero voi tulla miehelle todella yllätyksenä. Parisuhteessa mies ei ole havainnut ongelmia tai parisuhteen laatu ei ole tullut puheeksi, ja sitten vaimo ilmoittaa, että nyt erotaan. Kun apua lähdetään sen jälkeen hakemaan esimerkiksi parisuhdeterapista, tilanne on edennyt jo niin pitkälle, että terapia ei enää auta. Se jos mikä tuntuu epäreilulta ja silloin käynnistyy varsinainen shokkierokriisi, kun mies huomaa, että mitään ei olekaan enää tehtävissä”, Miessakit ry:n vastaava erotyöntekijä Kari Vilkko sanoo."
Ai luoja mua ärsyttää nää eroista tehdyt lehtijutut. Ihan varmasti on eroja, jotka tulee toiselle osapuolelle täytenä yllätyksenä, en todellakaan kiistä sitä. Mutta kyllä näissä jutuissa unohdetaan joka kerta tehokkaasti se miten hyvin miehet osaa sulkea silmänsä ja korvansa ja ilmeisesti aivonsakin kun toinen kertoo, että nyt menee huonosti ja tarttis tehdä jotain.
Kerronpa omasta avioerostani, eikä varmasti ole ainutlaatuinen kokemus.
Yritin kahden vuoden ajan puhua miehelle, sanoin että asioiden ja meidän kummankin tulisi muuttua, meidän pitäisi huomioida toisemme paremmin jne. Mies ei suostunut kuuntelemaan tai keskustelemaan ja monesti lyttäsi minun mielipiteet kokonaan, koska "olin täysin väärässä". Kun viimein ilmoitin, että otan avioeron, se tuli miehelle "ihan yllätyksenä" ja hänen mielestä "kaikkihan oli hyvin" ja silloin hän ehdotti muun muassa terapiaa... Eipä kiinnostanut enää.
Eihän tässäkään olisi mitään helkkarin yllätystä ollut, jos olisi ottanut sen pään pois omasta per.seestään ajoissa.
Sitten kun näitä lehtijuttuja lukee niin miehistä tehdään ihan reppanoita, joita julman naiset kohtelee ikävästi. Jep jep.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että olen itse pian tilanteessa, jossa aiheutan miehelle "shokkieron". Miehen käytöksessä on asioita, joita en pysty hyväksymään ja joihin olen alusta asti toivonut muutosta. Olen puhunut toiveistani ja tarpeistani avoimesti, mutta mies on kuitannut puheeni ketjussa aiemmin mainituksi hormonihöyryilyksi ja nalkutukseksi. Jokin aika sitten totesin miehelle, että nyt en enää pysty jatkamaan suhdetta, jossa joudun joustamaan kohtuuttomasti, enkä näe enää muuta mahdollisuutta kuin erota, ja mies oli aivan yllättynyt, että oikeastiko mainitsemani asiat häiritsivät minua.
En halua olla suhteessa, jossa joudun uhkailemaan erolla tullakseni kuulluksi. Kun puhun erosta, olen tosissani. Mies otti käsittääkseni eropuheen "varoituksena", ja siksi luulen miehen yllättyvän, kun todella pyydän häntä kahden kuukauden päästä pakkaamaan tavaransa. Asumme minun omistamassani asunnossa. Minulle miehen täysin sivuuttamat aiemmat keskusteluyritykset olivat varoituksia ja kun ero on mainittu, on päätös jo tehty.
Ovatko miehet ja naiset biologisesti näin erilaisia vai ovatko erot kasvatuksen tulosta? Opetetaanko miehet sulkemaan korvansa ja väheksymään naisten puhetta? Miten muuten on mahdollista, että asia, jonka tiedän ottaneeni kymmeniä kertoja puheeksi, tulee miehelle yllätyksenä?
Nyt täytyy naisena ihmetellä, että miksi ihmeessä ryhdyit suhteeseen, jossa näit miehen käytöksessä ongelmia jo heti alussa? Ymmärrän sen, jos alussa huonoa käytöstä ei ole ja se tulee näkyviin vasta myöhemmin. Mutta tuota en.
Kyse ei ole mistään sillä tavalla isoista asioista, kuin mikä vaikka alkoholiongelma tai peliriippuvuus olisi. Mies oli tottunut sinkkuaikana elämään tietyllä tavalla, sanotaan vaikka että laittamaan harrastuksensa etusijalle, ja ajattelin, että suhteen myötä hän alkaisi joustaa. Lisäksi kuvittelin pitkään voivani sopeutua. Kun kyse on verrattain pienestä ongelmasta, en kärsi samalla tavalla kuin kärsisin, jos mies ryyppäisi tai pettäisi, joten en halunnut luovuttaa liian helpolla.
Monen naisen ongelmana on, että ajatellaan kaikenlaista. Ennenkuin lyödään hynttyyt yhteen, miehen olisi pitänyt lakata laittamasta harrastustaan etusijalle. Vasta sitten, kun näin olisi ollut puolesta vuodesta vuoteen, olisi voinut harkita yhdessä asumista. Tai ainakin olisi ensin pitänyt seurustella tarpeeksi pitkään (sen romanttisen vaiheen ohi), jotta olisi itsestään nähnyt, pystyykö sopeutumaan vai ei.
Seurustelimme kaksi vuotta ennen kuin muutimme yhteen ja kyllä, suhteen alussa mies jousti ja antoi ymmärtää esimerkiksi jakavansa kanssani mielenkiinnonkohteita, jotka eivät sitten oikeasti kiinnostaneetkaan. Vähitellen hän palasi vanhoihin tapoihinsa ja totuus muka-yhteisistä mielenkiinnonkohteista paljastui. Lisäksi yhteenmuuttamisen myötä alkoi kotitöiden välttely, vaikka yksin asuessaan mies oli pitänyt asuntonsa mallikelpoisessa kunnossa. Sitä, millaista toisen kanssa on asua, ei saa selville muuten kuin asumalla toisen kanssa.
Kaksi vuottahan on just se romanttisen rakkauden vaihe, jolloin ihminen jaksaa vielä esittää olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Tuo on toki totta, että yksin asuessa on pakko siivota, koska ei ole ketään muutakaan, joka siivoaisi. Teidän olisi kannattanut elää kolmas vuosi niin, että olisit käytännössä asunut miehen asunnossa, mutta kuitenkin pitänyt myös oman asuntosi. Silloin jo nähnyt, laskeeko miehen siivousinto, kun sinä olet joka päivä saman katon alla. Tai yhteenmuutettua olisit voinut laskea omaa siivousintoasi samaa tahtia kuin mieskin.
Ymmärrän kuitenkin hyvin kuvion, mistä puhut. Kun toinen vähentää kotitöiden tekoa, toiselle jää enemmän kotitöitä. Kun aikaa kuluu, toinen toteaa, että nalkutuksen kuunteleminen on kuitenkin vähemmän vaivalloista kuin kylpyhuoneen pesu tai imuroiminen. Ja kun nalkutusta kuulee tarpeeksi kauan, siihen ei enää edes reagoi. Alkaa pitää sitä vain parisuhteeseen kuuluvana taustahälynä. Olen nainen ja inhoan siivoamista. Olen aina inhonnut. Mulle sopisi oikein hyvin kuunnella 8 tuntia päivässä nalkutusta, jos mun sen vastineeksi ei ikinä enää tarvitsisi siivota. Osaan nimittäin "laittaa korvat kiinni" kuten monet miehetkin tekevät. Miehet vaan eivät suostu siihen, että alkaisivat tehdä kotitöistä luistavan naisenkin osuuden.
Jälkikäteen on kovin helppo sanoa, mitä olisi tai ei olisi kannattanut tehdä. Olimme kumpikin suhteen alkaessa jo yli kolmekymppisiä, ja ajatuksena oli vielä suhteen alkaessa perheen perustaminen. Ei oikein ollut mahdollisuutta seurustella vuosikausia sitoutumatta. Ajan kuluessa, käytännössä huomatessani, millaista yhteiselämä miehen kanssa on, muutin mieleni lasten hankkimisen suhteen. En halua perheen projektipäälliköksi enkä viettää yksinhuoltajan elämää miehen huidellessa omissa menoissaan. Halusin olla rehellinen ja kerroin päätöksestäni miehelle. Lapsitoiveistaan huolimatta hän päätti jäädä suhteeseen. Mies ehkä kuvitteli, että biologisen kelloni ääni lopulta vaimentaa suhteen toimivuutta koskevat epäilykseni, ja on silmin nähden pettynyt, kun näin ei ole käynytkään. Olen siis mieluummin ilman lapsia kuin teen niitä huonoon suhteeseen, eikä lapsettomaksi jääminen ole minulle ongelma. Onneksi miehellä, jolle asia on selvästi isompi, on vielä muutama vuosi aikaa etsiä kumppani, jonka kanssa toteuttaa haave.
Jälkiviisaus on tietysti myöhäistä. Monet menevät yhteen jo ennenkuin itsestään parhaiden puolien esittämisvaihe on mennyt ohi. Sitten petytään, kun toinen ei ollutkaan sellainen kuin oli uskotellut olevansa. Mutta näin käy meistä useimmille sukupuolesta riippumatta. Suhteen alussa seksiä saisi olla vaikka viisi kertaa päivässä, mutta kolmen vuoden päästä huomattavasti vähempikin riittää. Sekä miesten että naisten pitäisi ymmärtää, että suhteen ensimmäiset vuodet ovat vielä honeymoonia ja kumppanin todellinen minä alkaa tulla esille vasta sitten, kun tuo vaihe on ohi. Valitettavasti ihastumme ja rakastumme siihen ihmiseen, joka toinen esitti suhteen alkuvaiheessa olevansa. Ja toki alkuvaiheessa monesti onkin vielä ihan aitoa, mutta johtuu vain suhteen ja kumppanin uutuudenviehätyksestä.
Mä ymmärrän hyvin niitä miehiä, jotka luiskahtavat tasaveroisesta puolisosta sohvalle lojuvaksi nalkutuksen kuuntelijaksi. Ymmärrän siksi, että luiskahtaisin varmasti aivan samalla tavalla, jos joku mies tarjoaisi mulle mahdollisuuden luiskahtaa. Miehet vaan eivät yleensä jää sellaisiin suhteisiin, joissa nainen sluibailee kotihommista. He eivät mahdollista naisen sluibailua.
Nalkutus on muuten oikeasti äärettömän huono ja tehoton keino. Sille tulee nimittäin lopulta immuuniksi. Siihen asti nalkuttaminen aiheuttaa vain sen, että entistä vähemmän huvittaa tehdä nalkutuksen kohteena olevaa asiaa. Ihan sama tilanne kuin jos mies vonkaa ja vonkaa vaimoltaan seksiä. Ei naisen seksihalut vonkaamisella parane, vähenee vain entisestään.
Tuo esitämisongelma on nykyään ajankohtainen.
Jos kysyt naisilta neuvoa treffeille tai nettiprofiiliin, he neuvovat kyseessä olevan kuin työhaastattelutilanne. Ei siinä kuulukaan antaa itsestään realistista kuvaa, vaan tuoda esille ne hyvät puolet. Ellei tuo, joku muu niin tekee je voittaa pariutumiskilpailussa.
Ja olet oikeassa nalkuttamisen suhteen. Se on yksi syy miksi moni mies pakenee autotalliin. Eräs syy tämän taustalla on naisten luontaisesti korkeampi neuroottisuus: ne asiat kotona jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista. Siksi mies ei osallistu 50/50 siivoamiseen ja metatyöhön.
Kerrotko vielä miksi siivoustaso kuuluisi päättää miehen halujen mukaan eikä naisten halujen mukaan. Jos 50% on sitä mieltä että tämä on oikea siivoustaso, et voi mitenkään huitaista sitä syrjään.
Miksi se pitäisi päättää naisen halujen mukaan?
Näin vaikuttaisi useimmissa tapauksissa olevan että nainen on OIKEASSA siinä kuinka siistiä pitää olla, ja vaikka tasa-arvo, on koti naisen valtakunta.
Kysyin edelliseltä kirjoittajalta miksi juuri mies päättää, kun hän oli sitä mieltä että naisen tahto on vain neuroottisuutta. Vastaa kysymykseeni ja esitä vasta sitten omia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Jännä juttu, miten luulet naisen pilanneen elämänsä, kun heitti patalaiskan juopon ulos. Minä näen asian niin, että hän korjasi tekemänsä virheen. Tuon kertominen antaa voimaa kaikille naisille, jotka eivät ole vielä saaneet aikaiseksi korjata tekemäänsä virhettä. Oppiminen ei ole häpeä eikä epäonnistumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Ja huono miesvalinta on tehty vaikka on kemiat ja horoskoopitkin apuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Morty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.
Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".
Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".
Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.
Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään. Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.
Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.
Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.
Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.
Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.
Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.
Mistä tuli mieleen...tästä on jo vuosia ja vuosia aikaa, kun istuin bussissa, ja takanani kaksi vanhaa leskirouvaa (n 80 v?) keskusteli elämästään. (Kyllä, kuuntelin korvat höröllä.) Aika raadollista silloisen nuoren naisen näkökulmasta; molemmat pohtivat menneitä ja olivat yhtä mieltä siitä, että olisivat aikanaan lähteneet liitoistaan jos olisi ollut paikka mihin mennä. Se katkeruuden määrä on jäänyt mieleen, ja vaikka omakaan elämä ei ole ollut yhtä auringonpaistetta, mun keski-ikäisellä seitsarisukupolvella on sentään ollut jo todellisia vaihtoehtoja. Kaikilla ei ole ollut.
Kiva tarina ja sopii niin kivasti feministiseen viitekehykseen.
Tarina on jotakuinkin vuodelta 2000, suunnittelin tuolloin omia häitäni, joten parisuhdeasiat olivat silloin pinnalla. Feminismi merkitsi tuolloin tasa-arvon ajamista, jota se merkitsee muuten nykyäänkin, vaikka nykyisessä viitekehyksessä termi ymmärretäänkin usein toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vähän katselee maailman menoa, uutisia ja aiheesta tehtyjä tutkimuksia sekä kuuntelisi meitä ûlêja, ei ero todellakaan tulisi yllätyksenä. Se tulee aina ja naisen toimesta ,koska se nyt vain kuuluu modernin naisen elämään.
Kumpi saa yleensä tarpeekseen ja lähtee? Se joka kohtelee huonosti vai se jota kohdellaan huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että olen itse pian tilanteessa, jossa aiheutan miehelle "shokkieron". Miehen käytöksessä on asioita, joita en pysty hyväksymään ja joihin olen alusta asti toivonut muutosta. Olen puhunut toiveistani ja tarpeistani avoimesti, mutta mies on kuitannut puheeni ketjussa aiemmin mainituksi hormonihöyryilyksi ja nalkutukseksi. Jokin aika sitten totesin miehelle, että nyt en enää pysty jatkamaan suhdetta, jossa joudun joustamaan kohtuuttomasti, enkä näe enää muuta mahdollisuutta kuin erota, ja mies oli aivan yllättynyt, että oikeastiko mainitsemani asiat häiritsivät minua.
En halua olla suhteessa, jossa joudun uhkailemaan erolla tullakseni kuulluksi. Kun puhun erosta, olen tosissani. Mies otti käsittääkseni eropuheen "varoituksena", ja siksi luulen miehen yllättyvän, kun todella pyydän häntä kahden kuukauden päästä pakkaamaan tavaransa. Asumme minun omistamassani asunnossa. Minulle miehen täysin sivuuttamat aiemmat keskusteluyritykset olivat varoituksia ja kun ero on mainittu, on päätös jo tehty.
Ovatko miehet ja naiset biologisesti näin erilaisia vai ovatko erot kasvatuksen tulosta? Opetetaanko miehet sulkemaan korvansa ja väheksymään naisten puhetta? Miten muuten on mahdollista, että asia, jonka tiedän ottaneeni kymmeniä kertoja puheeksi, tulee miehelle yllätyksenä?
Nyt täytyy naisena ihmetellä, että miksi ihmeessä ryhdyit suhteeseen, jossa näit miehen käytöksessä ongelmia jo heti alussa? Ymmärrän sen, jos alussa huonoa käytöstä ei ole ja se tulee näkyviin vasta myöhemmin. Mutta tuota en.
Kyse ei ole mistään sillä tavalla isoista asioista, kuin mikä vaikka alkoholiongelma tai peliriippuvuus olisi. Mies oli tottunut sinkkuaikana elämään tietyllä tavalla, sanotaan vaikka että laittamaan harrastuksensa etusijalle, ja ajattelin, että suhteen myötä hän alkaisi joustaa. Lisäksi kuvittelin pitkään voivani sopeutua. Kun kyse on verrattain pienestä ongelmasta, en kärsi samalla tavalla kuin kärsisin, jos mies ryyppäisi tai pettäisi, joten en halunnut luovuttaa liian helpolla.
Monen naisen ongelmana on, että ajatellaan kaikenlaista. Ennenkuin lyödään hynttyyt yhteen, miehen olisi pitänyt lakata laittamasta harrastustaan etusijalle. Vasta sitten, kun näin olisi ollut puolesta vuodesta vuoteen, olisi voinut harkita yhdessä asumista. Tai ainakin olisi ensin pitänyt seurustella tarpeeksi pitkään (sen romanttisen vaiheen ohi), jotta olisi itsestään nähnyt, pystyykö sopeutumaan vai ei.
Seurustelimme kaksi vuotta ennen kuin muutimme yhteen ja kyllä, suhteen alussa mies jousti ja antoi ymmärtää esimerkiksi jakavansa kanssani mielenkiinnonkohteita, jotka eivät sitten oikeasti kiinnostaneetkaan. Vähitellen hän palasi vanhoihin tapoihinsa ja totuus muka-yhteisistä mielenkiinnonkohteista paljastui. Lisäksi yhteenmuuttamisen myötä alkoi kotitöiden välttely, vaikka yksin asuessaan mies oli pitänyt asuntonsa mallikelpoisessa kunnossa. Sitä, millaista toisen kanssa on asua, ei saa selville muuten kuin asumalla toisen kanssa.
Kaksi vuottahan on just se romanttisen rakkauden vaihe, jolloin ihminen jaksaa vielä esittää olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Tuo on toki totta, että yksin asuessa on pakko siivota, koska ei ole ketään muutakaan, joka siivoaisi. Teidän olisi kannattanut elää kolmas vuosi niin, että olisit käytännössä asunut miehen asunnossa, mutta kuitenkin pitänyt myös oman asuntosi. Silloin jo nähnyt, laskeeko miehen siivousinto, kun sinä olet joka päivä saman katon alla. Tai yhteenmuutettua olisit voinut laskea omaa siivousintoasi samaa tahtia kuin mieskin.
Ymmärrän kuitenkin hyvin kuvion, mistä puhut. Kun toinen vähentää kotitöiden tekoa, toiselle jää enemmän kotitöitä. Kun aikaa kuluu, toinen toteaa, että nalkutuksen kuunteleminen on kuitenkin vähemmän vaivalloista kuin kylpyhuoneen pesu tai imuroiminen. Ja kun nalkutusta kuulee tarpeeksi kauan, siihen ei enää edes reagoi. Alkaa pitää sitä vain parisuhteeseen kuuluvana taustahälynä. Olen nainen ja inhoan siivoamista. Olen aina inhonnut. Mulle sopisi oikein hyvin kuunnella 8 tuntia päivässä nalkutusta, jos mun sen vastineeksi ei ikinä enää tarvitsisi siivota. Osaan nimittäin "laittaa korvat kiinni" kuten monet miehetkin tekevät. Miehet vaan eivät suostu siihen, että alkaisivat tehdä kotitöistä luistavan naisenkin osuuden.
Jälkikäteen on kovin helppo sanoa, mitä olisi tai ei olisi kannattanut tehdä. Olimme kumpikin suhteen alkaessa jo yli kolmekymppisiä, ja ajatuksena oli vielä suhteen alkaessa perheen perustaminen. Ei oikein ollut mahdollisuutta seurustella vuosikausia sitoutumatta. Ajan kuluessa, käytännössä huomatessani, millaista yhteiselämä miehen kanssa on, muutin mieleni lasten hankkimisen suhteen. En halua perheen projektipäälliköksi enkä viettää yksinhuoltajan elämää miehen huidellessa omissa menoissaan. Halusin olla rehellinen ja kerroin päätöksestäni miehelle. Lapsitoiveistaan huolimatta hän päätti jäädä suhteeseen. Mies ehkä kuvitteli, että biologisen kelloni ääni lopulta vaimentaa suhteen toimivuutta koskevat epäilykseni, ja on silmin nähden pettynyt, kun näin ei ole käynytkään. Olen siis mieluummin ilman lapsia kuin teen niitä huonoon suhteeseen, eikä lapsettomaksi jääminen ole minulle ongelma. Onneksi miehellä, jolle asia on selvästi isompi, on vielä muutama vuosi aikaa etsiä kumppani, jonka kanssa toteuttaa haave.
Jälkiviisaus on tietysti myöhäistä. Monet menevät yhteen jo ennenkuin itsestään parhaiden puolien esittämisvaihe on mennyt ohi. Sitten petytään, kun toinen ei ollutkaan sellainen kuin oli uskotellut olevansa. Mutta näin käy meistä useimmille sukupuolesta riippumatta. Suhteen alussa seksiä saisi olla vaikka viisi kertaa päivässä, mutta kolmen vuoden päästä huomattavasti vähempikin riittää. Sekä miesten että naisten pitäisi ymmärtää, että suhteen ensimmäiset vuodet ovat vielä honeymoonia ja kumppanin todellinen minä alkaa tulla esille vasta sitten, kun tuo vaihe on ohi. Valitettavasti ihastumme ja rakastumme siihen ihmiseen, joka toinen esitti suhteen alkuvaiheessa olevansa. Ja toki alkuvaiheessa monesti onkin vielä ihan aitoa, mutta johtuu vain suhteen ja kumppanin uutuudenviehätyksestä.
Mä ymmärrän hyvin niitä miehiä, jotka luiskahtavat tasaveroisesta puolisosta sohvalle lojuvaksi nalkutuksen kuuntelijaksi. Ymmärrän siksi, että luiskahtaisin varmasti aivan samalla tavalla, jos joku mies tarjoaisi mulle mahdollisuuden luiskahtaa. Miehet vaan eivät yleensä jää sellaisiin suhteisiin, joissa nainen sluibailee kotihommista. He eivät mahdollista naisen sluibailua.
Nalkutus on muuten oikeasti äärettömän huono ja tehoton keino. Sille tulee nimittäin lopulta immuuniksi. Siihen asti nalkuttaminen aiheuttaa vain sen, että entistä vähemmän huvittaa tehdä nalkutuksen kohteena olevaa asiaa. Ihan sama tilanne kuin jos mies vonkaa ja vonkaa vaimoltaan seksiä. Ei naisen seksihalut vonkaamisella parane, vähenee vain entisestään.
Tuo esitämisongelma on nykyään ajankohtainen.
Jos kysyt naisilta neuvoa treffeille tai nettiprofiiliin, he neuvovat kyseessä olevan kuin työhaastattelutilanne. Ei siinä kuulukaan antaa itsestään realistista kuvaa, vaan tuoda esille ne hyvät puolet. Ellei tuo, joku muu niin tekee je voittaa pariutumiskilpailussa.
Ja olet oikeassa nalkuttamisen suhteen. Se on yksi syy miksi moni mies pakenee autotalliin. Eräs syy tämän taustalla on naisten luontaisesti korkeampi neuroottisuus: ne asiat kotona jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista. Siksi mies ei osallistu 50/50 siivoamiseen ja metatyöhön.
Kerrotko vielä miksi siivoustaso kuuluisi päättää miehen halujen mukaan eikä naisten halujen mukaan. Jos 50% on sitä mieltä että tämä on oikea siivoustaso, et voi mitenkään huitaista sitä syrjään.
Miksi se pitäisi päättää naisen halujen mukaan?
Näin vaikuttaisi useimmissa tapauksissa olevan että nainen on OIKEASSA siinä kuinka siistiä pitää olla, ja vaikka tasa-arvo, on koti naisen valtakunta.
Onko se sinusta sen oikeudenmukaisempaa, jos mies saa päättää yksin?
Minusta oikeudenmukaisempaa, jos joku kolmas henkilö päättäisi tai päätös perustuisi faktoihin ja tilastoihin. Esim. Martoilla on paljon tietoa, millaista siivoustasoa kodissa pitäisi olla, ettei se vaaranna terveyttä tai kodin pintamateriaaleja. Esim. vessa menee helposti liasta ja pölystä pilalle ja helposti tulee 10.000€ remppa. Samoin kodin lattiat ja keittiön pinnat.
Ja vaikka kodin sottaisuus ja likaisuus ei silmää haittaisi, niin se voi levittää pöpöjä ja kulkutauteja ja ennenkaikkea pilata materiaalit ja se lisää kustannuksia ja rahan menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Ja huono miesvalinta on tehty vaikka on kemiat ja horoskoopitkin apuna.
Unohdit pettämättömän naisen vaiston! Joka on aina oikeassa!
Me erosimme miehen kanssa reilu vuosi sitten ja muutin toiseen kaupunkiin. Kevään ja kesän aikana juttelimme, että jospa yrittäisimme uudestaan. Mies muutti tähän uuteen kaupunkiin marraskuussa. Ja tänään kävimme rauhassa keskustelun, että aloitamme uudestaan avioeroprosessin ja mies muuttaa pois tämän vuoden kuluessa.
Eka lähtöni oli todella myrskyisä, tämä toinen ero on paljon rauhallisempi. Pysymme ystävinä ja jatkamme toistemme tukemista. Parisuhteeseen emme vain kuulu keskenämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Morty kirjoitti:
Varmasti näinkin, mutta uskon että se johtuu eniten yleisestä asennemuutoksesta avioliittoa kohtaan. Ennen sitouduttiin "kunnes kuolema meidät erottaa" ja eroamista ei pidetty hyvänä asiana. Nyt ilmapiiri on muuttunut täysin. Uskon että tämä on se suurin erottava tekijä sukupolvien välillä.
Samaten kuin nuo lakimuutokset, eivät nekään ole tulleet tyhjästä, vaan ne ovat asenneilmapiirin muuttumisen seurausta.
Nythän Yhdysvalloissa avioerot ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laskussa, ja se selittyy käytännössä kokonaan milleniaanisukupolvella. Millenniaalithan ovat erittäin polarisoituneita. Osa on erittäin liberaaleja ja osa erittäin konservatiiveja. Ja nyt näyttää siltä että nuo konservatiiviset nuoret menevät nuorena naimisiin ja eroprosentti on erittäin pieni. Toki on aikaista sanoa mitään varmaa näin aikaisin, mutta trendi näyttäisi olevan muuttumassa.
Uskonto on näytellyt tässä isoa roolia. Eroaminen ja avioliiton ulkopuolinen seksi on ollut synti. Au-lapsia ei saanut olla.
Nykyään uskonto ei määritä ihmisten elämää vaan kaikilla on vapaus elää kuten haluavat.
Perhe nähdään nykyään ehkä enemmän tilapäisenä elämäntaparatkaisuna, kunnes lapset on tehty ja sitten energiansa voikin taas suunnata muihin asioihin.
Aika harvalle nykyään riittää elämän sisällöksi perhe. Halutaan muutakin.
Lapsia ei tarvitse hankkia koska maapallo hukkuu ylikansoitukseen. Lapsia ei myöskään tarvitse tehdä vanhuuden turvaksi.
Perhettä ei oikeastaan tarvita enää mihinkään. Ennen se oli ainoa turva esim. sairauden kohdatessa tai vanhuuden raihnaisuudessa.
Uskonnon rooli on ollut iso, mutta se ei pelkästään selitä avioliittoinstituution vakiintumista. Ei ole sattumaa että käytännössä kaikki maailmanuskonnot säätelevät ihmisen seksuaalisuuden toteuttamista. SIllä kontrolloimaton seksuaalisuus on tuhoisa voima. Kestävät avioliitot taas vahvistavat yhteiskuntaa.
Toisaalta ei tarvitse olla uskovainen nähdäkseen miksi on parasta että lapsia syntyy vakiintuneessa, pysyvässä parisuhteessa oleville ihmisille, joilla on yhteinen koti ja sitoutuminen toisiinsa puolisoina sekä lapsiinsa, ja myös kykyä elättää perhe. Yhtä hyvin ateisti voi nähdä perhemallin evoluution tuloksena. Sillä kaikista ongelmistaan ja puutteistaan huolimatta, en tiedä mitään vaihtoehtoista perhemallia joka olisi ajan puristuksessa osoittautunut paremmaksi kuin avioliitto.
Monet nykyään varmaan tosiaan näkevät avioliiton/perheen "tilapäisenä elämäntaparatkaisuna". Sen takia juuri (kuten ensimmäisessä kommentissani kirjoitin) voitaisiin lakata kutsumasta tätä uutta avioliittoa avioliitoksi. On tavallaan irvokasta että mennään kirkkoon vannomaan vihkivalassa että lupaan rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa, kun sitä ei ole edes tarkoitus pitää. Mikä pointti?
On totta että taloudellisessa mielessä perhettä ei ole pakko perustaa. Väestöräjähdys on sekin totta. On kuitenkin hieman surullista jos ihmiset jättävät lisääntymättä juuri siellä missä väkiluku on valmiiksi pientä, ja missä ympäristönsuojeluun eniten panostetaan samalla, kun se osa maailmaa missä väestöongelma on todellinen jatkaa samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Jännä juttu, miten luulet naisen pilanneen elämänsä, kun heitti patalaiskan juopon ulos. Minä näen asian niin, että hän korjasi tekemänsä virheen. Tuon kertominen antaa voimaa kaikille naisille, jotka eivät ole vielä saaneet aikaiseksi korjata tekemäänsä virhettä. Oppiminen ei ole häpeä eikä epäonnistumista.
Feminististä näkökulmasta katsoen teidän ei olisi pitänyt alunperinkään alkaa suhteeseen, koska sortajamiehet, sortavat rakenteet, patriarkka ja ne 80v mummot bussissa sanoi niin Pitäisihän teidän jo tietää tätä palstaa lukemalla ja bussissa mummoja kuuntelemalla, niin ja sen yhden voimattaren äitiä, miten huonoja miehet on ja miten huono deali se parisuhde naisille on. Vaan ei.. oppikaa nyt viimeinkin, niin ei tarvitse erota leikkiä toisten elämällä ja tuhlata sitä sekä tehdä lisää erolapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Ja huono miesvalinta on tehty vaikka on kemiat ja horoskoopitkin apuna.
Unohdit pettämättömän naisen vaiston! Joka on aina oikeassa!
Joo niin taisin tehdä. Kyllä noilla kolmella tekijälläpitäisi pitäisi osata tehdä jo hyviä ratkaisuja. Mutta ei..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ihan tilaamatta ja yllättäen se ero tulee monelle miehelle. Miksiköhän?
Ei tarvitse kuin lukaista vaikka keskustelua, jossa mies vaatii maksamaan puolet perheen kuluista ja kalliista vuokra-asunnosta, kun puoliso hoitaa MIEHEN yhdessä hankittua 10kk ikäistä lasta.
Tai, keskusteluja kotitöistä oli nainen työssä tai ei. Esim. perhevapaiden aikana, vaikka on pieni vauva, kotityöt jää äidin harteilla, kun kuitenkin makaa ja loisii vain päivät.
Puhumattakaan palkattomista poissaoloista, kun lapsi sairastuu tai viedään neuvolaan tai lääkäriin.
Monessa perheessä mies on yksi lapsi lisää, joka vielä syö monen edestä.
Nainen pääsee paljon helpommalla elämästä, kun elättää ja hoitaa lapset itse.
Tästä nyt on vain sinun ja feministien mutu-sana ja niissä tilanne on tietysti aina näin. Syksyllä oli eurooppalainen tutkimus, jossa todettiin suomalaisten miesten tekevän eniten kotitöitä.
Ja Suomi on niitä harvoja maita maailmassa, missä naiset käyvät kokopäivätyössä, muualla, jopa Ruotsissa lapselliset naiset tekevät osa-aikatyötä 4-6h/pv. Sen lisäksi perheessä käy siivooja, pyykit pesetetään pesulassa, koko perhe käy ulkona syömässä useamman kerran viikossa, on au pairit ja kotiapulaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Jännä juttu, miten luulet naisen pilanneen elämänsä, kun heitti patalaiskan juopon ulos. Minä näen asian niin, että hän korjasi tekemänsä virheen. Tuon kertominen antaa voimaa kaikille naisille, jotka eivät ole vielä saaneet aikaiseksi korjata tekemäänsä virhettä. Oppiminen ei ole häpeä eikä epäonnistumista.
Feminististä näkökulmasta katsoen teidän ei olisi pitänyt alunperinkään alkaa suhteeseen, koska sortajamiehet, sortavat rakenteet, patriarkka ja ne 80v mummot bussissa sanoi niin Pitäisihän teidän jo tietää tätä palstaa lukemalla ja bussissa mummoja kuuntelemalla, niin ja sen yhden voimattaren äitiä, miten huonoja miehet on ja miten huono deali se parisuhde naisille on. Vaan ei.. oppikaa nyt viimeinkin, niin ei tarvitse erota leikkiä toisten elämällä ja tuhlata sitä sekä tehdä lisää erolapsia.
Kyllähän moni oppiikin. Itsekin valitsin ensimmäisellä kerralla huonosti, toisella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Morty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.
Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".
Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".
Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.
Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään. Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.
Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.
Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.
Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.
Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.
Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.
Mistä tuli mieleen...tästä on jo vuosia ja vuosia aikaa, kun istuin bussissa, ja takanani kaksi vanhaa leskirouvaa (n 80 v?) keskusteli elämästään. (Kyllä, kuuntelin korvat höröllä.) Aika raadollista silloisen nuoren naisen näkökulmasta; molemmat pohtivat menneitä ja olivat yhtä mieltä siitä, että olisivat aikanaan lähteneet liitoistaan jos olisi ollut paikka mihin mennä. Se katkeruuden määrä on jäänyt mieleen, ja vaikka omakaan elämä ei ole ollut yhtä auringonpaistetta, mun keski-ikäisellä seitsarisukupolvella on sentään ollut jo todellisia vaihtoehtoja. Kaikilla ei ole ollut.
Kiva tarina ja sopii niin kivasti feministiseen viitekehykseen.
Tarina on jotakuinkin vuodelta 2000, suunnittelin tuolloin omia häitäni, joten parisuhdeasiat olivat silloin pinnalla. Feminismi merkitsi tuolloin tasa-arvon ajamista, jota se merkitsee muuten nykyäänkin, vaikka nykyisessä viitekehyksessä termi ymmärretäänkin usein toisin.
Ja nekin häät.maksoi maltaita, vaikka selvää omi että erohan siitä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ihan tilaamatta ja yllättäen se ero tulee monelle miehelle. Miksiköhän?
Ei tarvitse kuin lukaista vaikka keskustelua, jossa mies vaatii maksamaan puolet perheen kuluista ja kalliista vuokra-asunnosta, kun puoliso hoitaa MIEHEN yhdessä hankittua 10kk ikäistä lasta.
Tai, keskusteluja kotitöistä oli nainen työssä tai ei. Esim. perhevapaiden aikana, vaikka on pieni vauva, kotityöt jää äidin harteilla, kun kuitenkin makaa ja loisii vain päivät.
Puhumattakaan palkattomista poissaoloista, kun lapsi sairastuu tai viedään neuvolaan tai lääkäriin.
Monessa perheessä mies on yksi lapsi lisää, joka vielä syö monen edestä.
Nainen pääsee paljon helpommalla elämästä, kun elättää ja hoitaa lapset itse.
Tästä nyt on vain sinun ja feministien mutu-sana ja niissä tilanne on tietysti aina näin. Syksyllä oli eurooppalainen tutkimus, jossa todettiin suomalaisten miesten tekevän eniten kotitöitä.
Ja Suomi on niitä harvoja maita maailmassa, missä naiset käyvät kokopäivätyössä, muualla, jopa Ruotsissa lapselliset naiset tekevät osa-aikatyötä 4-6h/pv. Sen lisäksi perheessä käy siivooja, pyykit pesetetään pesulassa, koko perhe käy ulkona syömässä useamman kerran viikossa, on au pairit ja kotiapulaiset.
Nyt on jo suurimmat paskapuheet kehissä tässäkin ketjussa.
Morty kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Morty kirjoitti:
Varmasti näinkin, mutta uskon että se johtuu eniten yleisestä asennemuutoksesta avioliittoa kohtaan. Ennen sitouduttiin "kunnes kuolema meidät erottaa" ja eroamista ei pidetty hyvänä asiana. Nyt ilmapiiri on muuttunut täysin. Uskon että tämä on se suurin erottava tekijä sukupolvien välillä.
Samaten kuin nuo lakimuutokset, eivät nekään ole tulleet tyhjästä, vaan ne ovat asenneilmapiirin muuttumisen seurausta.
Nythän Yhdysvalloissa avioerot ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laskussa, ja se selittyy käytännössä kokonaan milleniaanisukupolvella. Millenniaalithan ovat erittäin polarisoituneita. Osa on erittäin liberaaleja ja osa erittäin konservatiiveja. Ja nyt näyttää siltä että nuo konservatiiviset nuoret menevät nuorena naimisiin ja eroprosentti on erittäin pieni. Toki on aikaista sanoa mitään varmaa näin aikaisin, mutta trendi näyttäisi olevan muuttumassa.
Uskonto on näytellyt tässä isoa roolia. Eroaminen ja avioliiton ulkopuolinen seksi on ollut synti. Au-lapsia ei saanut olla.
Nykyään uskonto ei määritä ihmisten elämää vaan kaikilla on vapaus elää kuten haluavat.
Perhe nähdään nykyään ehkä enemmän tilapäisenä elämäntaparatkaisuna, kunnes lapset on tehty ja sitten energiansa voikin taas suunnata muihin asioihin.
Aika harvalle nykyään riittää elämän sisällöksi perhe. Halutaan muutakin.
Lapsia ei tarvitse hankkia koska maapallo hukkuu ylikansoitukseen. Lapsia ei myöskään tarvitse tehdä vanhuuden turvaksi.
Perhettä ei oikeastaan tarvita enää mihinkään. Ennen se oli ainoa turva esim. sairauden kohdatessa tai vanhuuden raihnaisuudessa.Uskonnon rooli on ollut iso, mutta se ei pelkästään selitä avioliittoinstituution vakiintumista. Ei ole sattumaa että käytännössä kaikki maailmanuskonnot säätelevät ihmisen seksuaalisuuden toteuttamista. SIllä kontrolloimaton seksuaalisuus on tuhoisa voima. Kestävät avioliitot taas vahvistavat yhteiskuntaa.
Toisaalta ei tarvitse olla uskovainen nähdäkseen miksi on parasta että lapsia syntyy vakiintuneessa, pysyvässä parisuhteessa oleville ihmisille, joilla on yhteinen koti ja sitoutuminen toisiinsa puolisoina sekä lapsiinsa, ja myös kykyä elättää perhe. Yhtä hyvin ateisti voi nähdä perhemallin evoluution tuloksena. Sillä kaikista ongelmistaan ja puutteistaan huolimatta, en tiedä mitään vaihtoehtoista perhemallia joka olisi ajan puristuksessa osoittautunut paremmaksi kuin avioliitto.
Monet nykyään varmaan tosiaan näkevät avioliiton/perheen "tilapäisenä elämäntaparatkaisuna". Sen takia juuri (kuten ensimmäisessä kommentissani kirjoitin) voitaisiin lakata kutsumasta tätä uutta avioliittoa avioliitoksi. On tavallaan irvokasta että mennään kirkkoon vannomaan vihkivalassa että lupaan rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa, kun sitä ei ole edes tarkoitus pitää. Mikä pointti?
On totta että taloudellisessa mielessä perhettä ei ole pakko perustaa. Väestöräjähdys on sekin totta. On kuitenkin hieman surullista jos ihmiset jättävät lisääntymättä juuri siellä missä väkiluku on valmiiksi pientä, ja missä ympäristönsuojeluun eniten panostetaan samalla, kun se osa maailmaa missä väestöongelma on todellinen jatkaa samaan malliin.
Jos se on sinusta irvokasta, älä tunge kirkkoon vannomaan. Vaihtoehtoja on. Muiden elämästä taas et tiedä mitään, joten älä väitä että "ei ole tarkoituskaan pitää".
Mitä "surullista" sinä näet siinä, että väestönkasvua rajoitetaan siellä missä siihen on parhaat edellytykset? Tärkeintä on että väki vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Jännä juttu, miten luulet naisen pilanneen elämänsä, kun heitti patalaiskan juopon ulos. Minä näen asian niin, että hän korjasi tekemänsä virheen. Tuon kertominen antaa voimaa kaikille naisille, jotka eivät ole vielä saaneet aikaiseksi korjata tekemäänsä virhettä. Oppiminen ei ole häpeä eikä epäonnistumista.
Feminististä näkökulmasta katsoen teidän ei olisi pitänyt alunperinkään alkaa suhteeseen, koska sortajamiehet, sortavat rakenteet, patriarkka ja ne 80v mummot bussissa sanoi niin Pitäisihän teidän jo tietää tätä palstaa lukemalla ja bussissa mummoja kuuntelemalla, niin ja sen yhden voimattaren äitiä, miten huonoja miehet on ja miten huono deali se parisuhde naisille on. Vaan ei.. oppikaa nyt viimeinkin, niin ei tarvitse erota leikkiä toisten elämällä ja tuhlata sitä sekä tehdä lisää erolapsia.
Kyllähän moni oppiikin. Itsekin valitsin ensimmäisellä kerralla huonosti, toisella hyvin.
Oliko mummot dösästä neuvomassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin itseriittoinen ketju.
Tuttavapiirissä pari eroa, jossa ero tuli naiselle shokkina.
Minusta ketju on koominen. Naiset oikein kilpailevat keskenään siitä, kuka on tehnyt paskimman miesvalinnan, sössinyt elämänsä ja pilannut parisuhteensa.
Ja näkevät sen vielä jossain ihme ulottuvuudessa suunnattomana voimaantumisena.
Jännä juttu, miten luulet naisen pilanneen elämänsä, kun heitti patalaiskan juopon ulos. Minä näen asian niin, että hän korjasi tekemänsä virheen. Tuon kertominen antaa voimaa kaikille naisille, jotka eivät ole vielä saaneet aikaiseksi korjata tekemäänsä virhettä. Oppiminen ei ole häpeä eikä epäonnistumista.
Feminististä näkökulmasta katsoen teidän ei olisi pitänyt alunperinkään alkaa suhteeseen, koska sortajamiehet, sortavat rakenteet, patriarkka ja ne 80v mummot bussissa sanoi niin Pitäisihän teidän jo tietää tätä palstaa lukemalla ja bussissa mummoja kuuntelemalla, niin ja sen yhden voimattaren äitiä, miten huonoja miehet on ja miten huono deali se parisuhde naisille on. Vaan ei.. oppikaa nyt viimeinkin, niin ei tarvitse erota leikkiä toisten elämällä ja tuhlata sitä sekä tehdä lisää erolapsia.
Jopas sinä revit pelihoususi :D Taitaa olla täällä liian rankkoja faktoja sinulle.
No ei todellakaan ollut onnellisimpia. Kaikkea sitå kuuleekin. Ihminen joka ei saa päättåä omasta elåmästään ja kehostaan ei ole onnellinen, se on varma.