Lapsen synttärit tulossa, isovanhemmat kertovat tarkasti, kuinka pitäisi toimia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko joku tilaa kakut ym kaksi kuukautta ennen pikkulapsen syntymäpäiviä???? Tai edes miettii koko asiaa. Saati että koko suku jo spekuloi moista.

Juhlat ovat maaliskuun alussa. Meillä suvussa ja tuttavissa paljon yrittäjiä sekä vuorotyöntekijöitä/työssä päivystysvelvollisuutta, joten hyvissä ajoin täytyy päättää, koska juhlat on, että ehditään infota kaikkia. Samalla laitoin tilauksen kakkujen tekijälle, kun nyt kerta päivä on jo tiedossa.

Järjestän mielelläni juhlia, mutta en oikein jaksaisi kuunnella äitini ja/tai appiukkoni protestia siitä, että juhlat ovat heidän mielestään "vääränlaiset".

-ap

Kuulostaa, että on ihan liikaa aikaa, kun tällaista muettii kaksi kuukautta etukäteen!

Tai edes tällaista spektaakkelia järjestää. Koko suku 3-v päiville.

Kolme kakkua tilattuna kaksi kuukautta etukäteen. Ja koko suku spekuloimassa mitä kakkuja tilataan.

Kiireiselle työssäkäyvälle ihmiselle on todella suuri apu siitä, että hän on organisaatiokykyinen.

Jos suunnittelee suuria juhlia isommalle joukolle, heidät on kutsuttava ajoissa.

Kakut kannattaa tilata hyvissä ajoin, jotta ne saa sitten varmasti kun on aika. Jos jättää viime tinkaan, tulee turhaa työtä, kun joutuu kysymään useammasta paikasta, kuka ehtii toimittamaan toivotun tilauksen. Nyt tilaus on tehty, eikä tarvitse kuin noutaa kakut sovittuna päivänä, joka lukee kalenterissa. Tämä menettely on sekä tilaajan että toimittajan etu.

Olen ihmetellyt kun olen kaupassa töissä että muutamat vaativat kolmen päivän vkl- vapaan koska lapsella on synttärit. Omilla lapsilla kun on synttärit niin kaverisynttärit on ihan arki-iltana ja viikonloppuna johonkin aikaan kutsutaan läheiset aikuiset. Näistäkin vapaan viikonlopun vaativista kaikki ovat osa-aikaisia että varmasti ehtisivät valmistella ja leipoa normi vapaallakin.

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitä kun omassa elämässä ei ole enään mitään niin pitää puuttua toisten asioihin ja alkaa täysin järjettömistä asioista vänkäämään. Kamalaa kun ne vanhat harput eivät keksi itselleen enään mitään harrastuksia ja elä omaa elämäänsä muuta kuin söhlää lastensa perheissä. Antaisin sellaisen opetuksen ettei tule synttäreitä ja löisin oven nokan edestä kiinni. Laitoin vähäksi aikaa, vuodeksi välit kokonaan poikki että keksi nyt sillä välin jotain muita harrastuksia itsellesi. Kyllä se vain tehosi. Istukoon masennuksessa vaikka yksinään kotonaan jos ei harrastuksia keksi mutta ei se yksinäisyyden ja oman elämän tyhjyyden täyttäjä voi kokonaan olla toisen perhe-elämä. Näen jatkuvasti näitä keski-ikäisiä valittajia joilta ovat lapset lähteneet ja kenties ukkokin ja koko pohja on pudonnut elämästä kun perhe on ollut ainoa kannatteleva voima ja sen jälkeen kun se on häipynyt niin ne melkein ovat sekoamispisteessä. 

Miten tuollaisia muka voi olla, kun täälläkin valitetaan, että isoäiti ei ota lapsenlapsia hoitoon vaan panostaan omaan elämäänsä. Kun nykyiset mummot on olleet vuosia työelämässä, on harrastukset ja oma ystäväpiiri, niin tuskin sitä maailma omien lasten ympärillä pyörii, vaikka nämä niin haluavat kovasti kuvitella. Harva isoäiti masentuu siksi, että ei pääse lapsenlapsen synttäreille syömään esanssilla maustettua kaupan kakkua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta, enkä ole kyllä koskaan itse järjestänyt tai edes kuullut moisista kolmevuotissynttäreistä. Kaverisynttärit on olleet kaikilla, mutta ei kyllä tod mitään kokonaisia kaveriperheitä ole kahvitettu.

Tai edes sukulaisia sen kummemmin.

Siis nyt en ymmärrä. Et ole kuullut synttärikahveista? Jo on aikoihin eletty,

Hei miniälleen kiukutteleva anoppi.

Kerron sinulle nyt oman historiani kahden mummini välillä ja toivottavasti se saa sinua miettimään voisiko se koskettaa sinua mitenkään.

Mumma 1 ei koskaan suoraan sanonut, ettei minusta pitänyt, mutta jo pienestä pitäen tunsin, että jotakin oli vialla. Hän ei minulle pahemmin puhunut, serkuilleni kyllä juteltiin ja hymyiltiin. Myös äidilleni oltiin outoja. Kävimme vieraisilla aika usein, mutta en tykännyt olla, miksi olisinkaan, kun tunsin itseni ulkopuoliseksi. Lopulta ollessani teini, äitini kertoi, että häntä olo monesti lyöty lapsena, kun taas hänen veljiään ei. Ymmärsin miksi minusta ei pidetty niin paljon kuin serkuistani. Olin tyttö, ainoa tyttö poikien joukossa. Lopetin mummi 1 luona käymisen tyystin, pian loppui vanhempieni vierailut myös, syytä en tiedä. En halunnut pitää yhteyttä ihmiseen, joka on hakannut rakastamaani ihmistä, saatikka suhtautunut minuun kylmästi ja välinpitämättömästi. En halunnut synttäreille, en vierailuille. Viimeksi näin hänet valmistujaisjuhlissani. Äitini oli kutsunut hänet kiellostani huolimatta, joten hän tuli uuden puolisonsa kanssa, onnitteli isääni 50v synttäreistä (yli 1kk sitten tapahtuneesta), antoi hänelle lahjan ja meno kakulle. Haukkui äitini ja minun tekemät tarjottavat ja totesi että jään kuitenkin vaan yksinhuoltaja työttömäksi. En tiedä odottiko että loukkaantuisinko kun en saanut onnittelu tai lahjaa, en jaksanut hänen pelleilyjään, totesin vaan että aha ja menin muiden vieraiden luokse. En ole nähnyt häntä 19vuoteen, enkä mene hautajaisiin kun aika tulee, saatikka sairaalaan vierailemaan jos sinne joutuu.

Mummi 2 oli yksi elämäni suurimmista rakkauksista minulle ja serkuilleni, sekä vanhemmille ja sedille tädeille. Hän halasi, hoiti ja oli aina niin ilahtunut kun tulin käymään, mitä tein aina kuin voin koulun jälkeen. Katsoimme televisiota ja söimme pullaa, autoin kotitöissä ja pappaa puiden kannossa. Synttäreilleni hän aina poimi kukkia puutarhastaan ja muisti pikkuisella setelillä, mutta niillä ei ollut väliä, tärkeintä että hän pääsi juhliin. Kun ikä alkoi painaa ja hän joutui muuttaa tuettuun asumiseen paapan kanssa, kävin kerran viikossa aina hänen kanssaan kaupassa ja kieltäydyin bensarahasta. Kävin useamman kerran viikossa ihan juttelemassa ja seurailemassa vointia. Juhlapyhinä suvussa oli aina vääntöä, kuka saa hänet vieraakseensa. Hänen jouduttua sairaalaan, matkustin 200km joka viikonloppu häntä katsomaan vaikka kuinka töistä väsytti. Hänen kuollessa, haudalla itki aivan kaikki, hänen hautansa on kynttilöiden ja kukkien valtaama jouluisin. Lapseni kantaa hänen nimeään.

Kaikki ei luonnollisesti ole mustavalkoista, mutta mieti nyt hyvä ihminen, mihin tuo kiukutteleva polkusi sinut vie ja haluatko että sinua muistetaan lämmöllä vai pyyhitäänkö olemassaolosi käytännössä pyyhekumilla pois. Sillä vaikka lapseni eivät ole mummi 2 nähneet elossa, he ovat nähneet kuvia ja kuulleet tarinoita, mutta mummi 1 elää yhä, mutta hänestä eivät he tiedä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko joku tilaa kakut ym kaksi kuukautta ennen pikkulapsen syntymäpäiviä???? Tai edes miettii koko asiaa. Saati että koko suku jo spekuloi moista.

Juhlat ovat maaliskuun alussa. Meillä suvussa ja tuttavissa paljon yrittäjiä sekä vuorotyöntekijöitä/työssä päivystysvelvollisuutta, joten hyvissä ajoin täytyy päättää, koska juhlat on, että ehditään infota kaikkia. Samalla laitoin tilauksen kakkujen tekijälle, kun nyt kerta päivä on jo tiedossa.

Järjestän mielelläni juhlia, mutta en oikein jaksaisi kuunnella äitini ja/tai appiukkoni protestia siitä, että juhlat ovat heidän mielestään "vääränlaiset".

-ap

Kuulostaa, että on ihan liikaa aikaa, kun tällaista muettii kaksi kuukautta etukäteen!

Tai edes tällaista spektaakkelia järjestää. Koko suku 3-v päiville.

Kolme kakkua tilattuna kaksi kuukautta etukäteen. Ja koko suku spekuloimassa mitä kakkuja tilataan.

Kiireiselle työssäkäyvälle ihmiselle on todella suuri apu siitä, että hän on organisaatiokykyinen.

Jos suunnittelee suuria juhlia isommalle joukolle, heidät on kutsuttava ajoissa.

Kakut kannattaa tilata hyvissä ajoin, jotta ne saa sitten varmasti kun on aika. Jos jättää viime tinkaan, tulee turhaa työtä, kun joutuu kysymään useammasta paikasta, kuka ehtii toimittamaan toivotun tilauksen. Nyt tilaus on tehty, eikä tarvitse kuin noutaa kakut sovittuna päivänä, joka lukee kalenterissa. Tämä menettely on sekä tilaajan että toimittajan etu.

Juu. Suuret juhlat isolle joukolle.

3-v syntymäpäivät

Meillä on keväällä ylioppilasjuhlat. Niitä pitää suunnitella 2 kk etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen 3-v. -synttäreistä tuollainen haloo! En käsitä tätä nykymenoa: ongelmia täytyy kehitellä mitä kummallisimmasta asioista. Ymmärtäisin paremmin, jos kyseessä olisivat jonkun perheenjäsenen 50-vuotisjuhlat, mutta kolmevuotiaan synttärit...

Just ihan samaa ajattelin. Kumma juttu, että suvussa ei löydy yhtäkään, joka kyseenalaistaisi moisen ylimitoitetun hössötyksen.

Jestas sentään! Tarvitseeko kolmevuotias oikeasti tuollaisen spektaakkelin syntymäpäivistään?!

Vierailija kirjoitti:

Hei miniälleen kiukutteleva anoppi.

Kerron sinulle nyt oman historiani kahden mummini välillä ja toivottavasti se saa sinua miettimään voisiko se koskettaa sinua mitenkään.

Mumma 1 ei koskaan suoraan sanonut, ettei minusta pitänyt, mutta jo pienestä pitäen tunsin, että jotakin oli vialla. Hän ei minulle pahemmin puhunut, serkuilleni kyllä juteltiin ja hymyiltiin. Myös äidilleni oltiin outoja. Kävimme vieraisilla aika usein, mutta en tykännyt olla, miksi olisinkaan, kun tunsin itseni ulkopuoliseksi. Lopulta ollessani teini, äitini kertoi, että häntä olo monesti lyöty lapsena, kun taas hänen veljiään ei. Ymmärsin miksi minusta ei pidetty niin paljon kuin serkuistani. Olin tyttö, ainoa tyttö poikien joukossa. Lopetin mummi 1 luona käymisen tyystin, pian loppui vanhempieni vierailut myös, syytä en tiedä. En halunnut pitää yhteyttä ihmiseen, joka on hakannut rakastamaani ihmistä, saatikka suhtautunut minuun kylmästi ja välinpitämättömästi. En halunnut synttäreille, en vierailuille. Viimeksi näin hänet valmistujaisjuhlissani. Äitini oli kutsunut hänet kiellostani huolimatta, joten hän tuli uuden puolisonsa kanssa, onnitteli isääni 50v synttäreistä (yli 1kk sitten tapahtuneesta), antoi hänelle lahjan ja meno kakulle. Haukkui äitini ja minun tekemät tarjottavat ja totesi että jään kuitenkin vaan yksinhuoltaja työttömäksi. En tiedä odottiko että loukkaantuisinko kun en saanut onnittelu tai lahjaa, en jaksanut hänen pelleilyjään, totesin vaan että aha ja menin muiden vieraiden luokse. En ole nähnyt häntä 19vuoteen, enkä mene hautajaisiin kun aika tulee, saatikka sairaalaan vierailemaan jos sinne joutuu.

Mummi 2 oli yksi elämäni suurimmista rakkauksista minulle ja serkuilleni, sekä vanhemmille ja sedille tädeille. Hän halasi, hoiti ja oli aina niin ilahtunut kun tulin käymään, mitä tein aina kuin voin koulun jälkeen. Katsoimme televisiota ja söimme pullaa, autoin kotitöissä ja pappaa puiden kannossa. Synttäreilleni hän aina poimi kukkia puutarhastaan ja muisti pikkuisella setelillä, mutta niillä ei ollut väliä, tärkeintä että hän pääsi juhliin. Kun ikä alkoi painaa ja hän joutui muuttaa tuettuun asumiseen paapan kanssa, kävin kerran viikossa aina hänen kanssaan kaupassa ja kieltäydyin bensarahasta. Kävin useamman kerran viikossa ihan juttelemassa ja seurailemassa vointia. Juhlapyhinä suvussa oli aina vääntöä, kuka saa hänet vieraakseensa. Hänen jouduttua sairaalaan, matkustin 200km joka viikonloppu häntä katsomaan vaikka kuinka töistä väsytti. Hänen kuollessa, haudalla itki aivan kaikki, hänen hautansa on kynttilöiden ja kukkien valtaama jouluisin. Lapseni kantaa hänen nimeään.

Kaikki ei luonnollisesti ole mustavalkoista, mutta mieti nyt hyvä ihminen, mihin tuo kiukutteleva polkusi sinut vie ja haluatko että sinua muistetaan lämmöllä vai pyyhitäänkö olemassaolosi käytännössä pyyhekumilla pois. Sillä vaikka lapseni eivät ole mummi 2 nähneet elossa, he ovat nähneet kuvia ja kuulleet tarinoita, mutta mummi 1 elää yhä, mutta hänestä eivät he tiedä yhtään mitään.

Siis haluanko oman kivan elämän vai miniän määräysten mukaan hyppimisen ja haudalle kynttilämeren? No arvaa kahdesti, mieluummin jokainen haluaa oman elämänsä eikä sitä, että jouluna ei saa edes päättää sitä, missä sen viettää.

Kun äiti kailottaa, että eipä ole nämäkään sapuskat itse tehty, niin huutele takaisin, että lapsipa kuitenkin on ja se saa luvan riittää, jos itse tehtyä haluaa niin keittiö on tuolla suunnalla.

Appiukolle voipi vastata että hän saa kutsua omiin juhliinsa omat leikkikaverinsa, nämä ovat sinun lapsesi juhlat.

Miksi aikuiset ihmiset kokevat voivansa pompotella muita, aikuisia ihmisiä ja miksi nämä aikuiset suostuvat tällaiseen? En ikinä kuuntelisi äidin, appiukon tai kenen tahansa kitkeriä kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta, enkä ole kyllä koskaan itse järjestänyt tai edes kuullut moisista kolmevuotissynttäreistä. Kaverisynttärit on olleet kaikilla, mutta ei kyllä tod mitään kokonaisia kaveriperheitä ole kahvitettu.

Tai edes sukulaisia sen kummemmin.

Minulla on kaksi lasta. Juuri oli vanhemman synttärit. Oli sukua ja kummeja. Ja kaveriperheitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei valitettavasti ole provo. Äitini neuvoo meitä jatkuvasti ja jos/kun jotain tehdään vastoin hänen tahtoaan, niin aloittaa mykkäkoulun. Pitää myös omaa toimintatapaansa ainoana oikeana vaihtoehtona (tässä tarjoiltavien tekeminen itse).

Appiukko taas on jäärä, joka vänkää kaikesta ja haluaa aina sanoa viimeisen sanan. 

-ap

Kuulostaa ihan uhmaikäisiltä kersoilta. Aikuisen lapsen on ilmeisesti laitettava rajat myös mummoille ja papoille.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että äitiäsi voi ärsyttää laiskuutesi jos on vanhanaikainen ihminen. Itse leivoin jo 14 vuotiaana kaiken itse veljeni ja omiin rippijuhliini: 3 makeaa kakkua(mansikkakakku, hedelmätäytekakku, juustokakku), 2 voileipäkakkua(liha ja kala), tuulihatut, keksit, pasteijat jne suolaiset pikkujutut. Pari päivää siihen meni, mutta kaikki ei kykene tietenkään tai viitsi. Sitä vain ihmettelen mitä juhlimista 3v synttäreissä? Eikö joku mukava huomionosoitus perheen keksken riitä vaan pitää kymmenittäin kutsua porukkaa ja pitopalvelua paikalle. Idioottimaista.

Miksi ihmeessä 14 v. jouduit huolehtimaan sekä omasi että veljesi juhlien tarjoilut?

Vierailija kirjoitti:

Ei valitettavasti ole provo. Äitini neuvoo meitä jatkuvasti ja jos/kun jotain tehdään vastoin hänen tahtoaan, niin aloittaa mykkäkoulun. Pitää myös omaa toimintatapaansa ainoana oikeana vaihtoehtona (tässä tarjoiltavien tekeminen itse).

Appiukko taas on jäärä, joka vänkää kaikesta ja haluaa aina sanoa viimeisen sanan. 

-ap

Siis mitä? Eikö aikuiset ihmiset tee, niin kuin itse tahtovat? Nauraisin suohon tuollaisen, joka yrittää tuolla lailla kontrolloida toisten tekemisiä.

Kuulostaa tosiaan vähän ylimitoitetuilta juhlilta, ja on aika todennäköistä, että moni noista 30 vieraasta saapuu paikalle lähinnä velvollisuudesta. Onhan täälläkin ollut paljon keskusteluja siitä, kuinka sukulaisten ja kaverien lasten synttärit ovat aikuisten mielestä tylsiä, ja ihan samanlaisia mielipiteitä olen kuullut tutuiltakin. Eihän sen lapsen kanssa voi oikein edes seurustella tuollaisissa juhlissa, kun ympärillä hyörii jatkuvasti porukkaa hämmentämässä. 

Osa kommentoijista on harhautunut kummastelemaan suureellisia 3-vuotissynttäreitä. Eikös se ole jokaisen perheen oma asia, miten ja kuinka isot tai pienet juhlat järjestää? Jossain suvuissa on tapana juhlia isosti, jopa esim. nimipäiviä, ja se heille suotakoon. Ei se ole meiltä muilta pois. Sen sijaan tulisi antaa ap:lle ohjeita, miten selvitä äitinsä ilkeilystä ja appensa vaatimuksista.

On tullut hyviäkin ohjeita, perusjuttu on tuo, ettei välitä, eikä anna mennä ihon alle. Tiedän että se on vaikeaa, vaikka kuinka järjellä ajattelisi että toisesta korvasta ulos, niin kyllä se pistona tuntuu, kun oma äiti arvostelee kaikkea tarjottavista lähtien. Siinä auttaa kun harjoittelee mielessään asiaa etukäteen. Miettii etukäteen miltä se tuntuu, kun juhlissa valitetaan esim. tilaustarjottavista. Silloin on vähän niinkuin etukäteen mielessään elänyt sen tilanteen ja siihen liittyvän ikävän tunteen, niin se ei enää silloin itse juhlissa tunnu niin pahalta ja voi oman tunnemylläkän sijaan keskittyä vastaamaan valittajalle esim. juuri kääntämällä asia positiiviseksi, kuten joku jo aiemmin ehdotti (on muuten tosi hyvä tapa näissä tilanteissa!).

Edellinen auttaa silloin, kun voi etukäteen arvata, mistä valitusta syntyy. Silloin kun valittaja on sitä tyyppiä, jonka valituksia ei osaa etukäteen arvata niiden poukkoilevuuden ja epäloogisuuden vuoksi (valittajalla ei ole pysyviä "arvoja" tai periaatteita, joiden mukaan osaa arvata mistä hän varmasti valittaa, vaan hänellä ainoa motiivi on pahoittaa toisten mieli, joten hän keksii aiheensa vasta tilanteessa ja saattaa toisena päivänä valittaa aivan päinvastaisesta asiasta), niin yksi hyvä keino on "aito ihmettely" -taktiikka. Eli kun joku vihjaa ilkeilevästi jotain, niin kohteena oleva tarttuu siihen heti ja kysyy aidosti ihmettelevällä äänensävyllä "mitä tarkoitit?" ja/tai "ai noinkin voi ajatella" Eli pakotetaan ilkeilijä avaamaan ilkeilynsä auki. Tässä tilanteessa voi myös käyttää tahallista väärinymmärrystä, eli kun joku ilkeilee, niin kääntää sen kehuksi tai jollain tavoin ilkeilijälle hankalaksi asiaksi. Esim. jos ilkeilijä sanoo että "onpas räikeät verhot", niin siihen voi vastata että "Niin, kaikki ei voi sietää värejä, se on varmasti ikävää jos ei voi nauttia väreistä". Oleellista on säilyttää oma rauhallisuus, rauhallinen kehonkieli ja äänensävy, ettei paljasta ymmärtäneensä loukkauksen. 

Nyt sitten joku sanoo, että on typerää pelata tuollaisia pelejä ja että parasta on sanoa suoraan että sinä loukkasit tuolla. Mutta kun se suoraan sanominen ei toimi tietyllä ihmistyypillä. Tuloksena on vain asian kieltämistä, martyyrin viitan pukemista ja isompi riita. Koska tämän tyyppiset ihmiset eivät toimi kuten normaalit ihmiset. He eivät voi mennä itseensä ja ajatella asiaa toisen kannalta, koska jos he ajattelisivat asioita laajemmin, he joutuisivat punnitsemaan omia asenteitaan ja periaatteitaan, eikä heillä ole siihen kykyä. Ja tahallaan ilkeillä ei ole edes halua.    

Miten ihmeessä ihmiset saa spektaakkelin ihan tavalliselta kuulostavasta 3vee juhlasta?

Onko se tuo vierasmäärä?

Omasta perheestä ja isovanhemmista tulee helposti jo 10 syöjää. Serkut jos kutsuu niin helposti tulee toinen kymmenen, kun ainakin toinen vanhemmista on mukana. Kummit ja lapsen paras kaveri perheineen tekee jo viimeisen kymmenen, ylikin jos kummit tulee perheineen.

Vai onko se se, että kakun lisäksi tarjotaan suolaista? Jotkut karjalanpiirakat tai muut helposti syötäväthän on ihan ehdottomia tarjottavia, muuten on talo täynnä makeasta pahoinvoivia lapsia 🤔

Itse aloituksen kysymykseen vastaisin, että kaikesta päättää vahemmat eikä isovanhempia tarvitse kuunnella ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitä kun omassa elämässä ei ole enään mitään niin pitää puuttua toisten asioihin ja alkaa täysin järjettömistä asioista vänkäämään. Kamalaa kun ne vanhat harput eivät keksi itselleen enään mitään harrastuksia ja elä omaa elämäänsä muuta kuin söhlää lastensa perheissä. Antaisin sellaisen opetuksen ettei tule synttäreitä ja löisin oven nokan edestä kiinni. Laitoin vähäksi aikaa, vuodeksi välit kokonaan poikki että keksi nyt sillä välin jotain muita harrastuksia itsellesi. Kyllä se vain tehosi. Istukoon masennuksessa vaikka yksinään kotonaan jos ei harrastuksia keksi mutta ei se yksinäisyyden ja oman elämän tyhjyyden täyttäjä voi kokonaan olla toisen perhe-elämä. Näen jatkuvasti näitä keski-ikäisiä valittajia joilta ovat lapset lähteneet ja kenties ukkokin ja koko pohja on pudonnut elämästä kun perhe on ollut ainoa kannatteleva voima ja sen jälkeen kun se on häipynyt niin ne melkein ovat sekoamispisteessä. 

Enään ei ole sana. Se on enää