Lue keskustelun säännöt.
Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?
Hei kaikki poikien äidit!
Olen tekemässä kirjaa poikien vanhemmuudesta. Kirjassani sivutaan myös sitä, miltä äidistä tuntuu, jos perheeseen ei synny yhtään tyttöä. Olen keräämässä nimettömiä kommentteja aiheesta (joista osa julkaistaan kirjassa). Jos olet halukas kertomaan lyhyesti ajatuksiasi: mitä ajattelet siitä, että sinulla ei ole tyttöä? Oletko yrittänyt vaikuttaa lapsen sukupuoleen, kun lasta on toivottu? Onko lapsen sukupuolella ylipäänsä suurta merkitystä? Entä miten ulkopuoliset ovat kommentoineet perhettäsi, jossa ei ole tyttölasta?
Kiitos jo etukäteen niille, jotka asiaa haluavat kommentoida! Ja toki voin tarvittaessa antaa yhteystietoni, jos haluat kommentoida asiaa suoraan minulle.
Kommentit (352)
Joop kirjoitti:
Hyvä että ihmiset ovat onnellisia, mutta surettaa nähdä tyttölapsien laiminleimausta. Tytöt eivät välttämättä ole vaikeampia tai pojat helpoampia, kaikki riippuu ihan perheen kasvatustavasta. Älkää vittu kertoko teidän pojillenne kuinka ihanaa että ette saaneet vaikeaa tyttölasta, sellanen seksistinen ajattelutapa on erittäin vaarallinen, etenkin kun sen opettaa pojalle näin nuorena. Hyvät niille jotka ei tätä tee, mutta vastaan vain niille jotka tälleen kertoivat.
Tätä samaa valitettavasti tehdään molemmista sukupuolista, koska osa vanhemmista on vaan idiootteja. Ei ne ole pelkästään poikien äidit eikä pelkästään tyttöjen äidit vaan näitä löytyy ihan molemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!
Joop kirjoitti:
Hyvä että ihmiset ovat onnellisia, mutta surettaa nähdä tyttölapsien laiminleimausta. Tytöt eivät välttämättä ole vaikeampia tai pojat helpoampia, kaikki riippuu ihan perheen kasvatustavasta. Älkää vittu kertoko teidän pojillenne kuinka ihanaa että ette saaneet vaikeaa tyttölasta, sellanen seksistinen ajattelutapa on erittäin vaarallinen, etenkin kun sen opettaa pojalle näin nuorena. Hyvät niille jotka ei tätä tee, mutta vastaan vain niille jotka tälleen kertoivat.
Nämä samat sitten kuvittelevat poikansa löytävän hyvän puolison... En ihmettele vela naisten määrän kasvua tai yh äitejä kun näitä kommentteja lukee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!
Onneksi te tyttöjen äidit olette sitten ystävällisiä ja kohteliaita.
Itselleni anoppi on ollut tärkeämpi tuki kuin oma äiti ja todellakin pääsi heti synnärille katsomaan jokaista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!Onneksi te tyttöjen äidit olette sitten ystävällisiä ja kohteliaita.
Itselleni anoppi on ollut tärkeämpi tuki kuin oma äiti ja todellakin pääsi heti synnärille katsomaan jokaista lasta.
Tämä ketju on täynnä tyttöjen haukkumista. Silti en voi sanoa muuta kuin että on ihanaa olla 3 tytön äiti:) Taidan olla outo poikien äitien mielestä mutta en koskaan toivonut poikaa. Kasvatan tytöistäni itsenäisiä ja vahvoja naisia. Perheen perustamista heille en toivo, outoa on poikien äitien esiin tuoma tuleva isyys ja poikien aikuisuus. Itse asiassa toivoisin tyttöjeni tulevan äideiksi ilman miestä ja toivon sen olevan tulevaisuudessa mahdollista. ehkä myös pojat ja miehet voivat saada lapsen myös sinkkuina esim sijaissynnyttäjän avulla. Sitten sitä mummoa eli teitä poikien äitejä tarvitaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin etukäteen että nuorempi olisi ollut tyttö. Ultrahoitaja vaikutti siltä et koitti pehmentää pettymystäni kun kertoi, et poika tämäkin, mut oikeasti olin huojentunut.
Pojat leikkii hyvin keskenään, kamppeita helmpompi kierrättää, enkä tarvitse kantaa vastuuta ns naisten juttujen opettamisesta. Luotan siihen, et tuovat joskus kivoja miniöitä taloon. Tai jos ei tai uusia vävyjäkin niin toki hyvä näin.
Niin, on se rankkaa todeta tyttölapselle, että teini-iässä pimpistä tulee vähän verta kerran kuussa ja tissiliivit saattavat olla tarpeen. Miten siitä selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!Onneksi te tyttöjen äidit olette sitten ystävällisiä ja kohteliaita.
Itselleni anoppi on ollut tärkeämpi tuki kuin oma äiti ja todellakin pääsi heti synnärille katsomaan jokaista lasta.
Tämä ketju on täynnä tyttöjen haukkumista. Silti en voi sanoa muuta kuin että on ihanaa olla 3 tytön äiti:) Taidan olla outo poikien äitien mielestä mutta en koskaan toivonut poikaa. Kasvatan tytöistäni itsenäisiä ja vahvoja naisia. Perheen perustamista heille en toivo, outoa on poikien äitien esiin tuoma tuleva isyys ja poikien aikuisuus. Itse asiassa toivoisin tyttöjeni tulevan äideiksi ilman miestä ja toivon sen olevan tulevaisuudessa mahdollista. ehkä myös pojat ja miehet voivat saada lapsen myös sinkkuina esim sijaissynnyttäjän avulla. Sitten sitä mummoa eli teitä poikien äitejä tarvitaan
Mulla on kaksi tyttöä ja odotan kolmatta lasta. En kyllä laittaisi lainkaan pahakseni, vaikka kolmaskin tyttö tulisi. Vaikka voisihan se poikakin olla vaihteeksi jännä. Onko tuolla nyt oikeasti niin paljon väliä, että pitää sivukaupalla jankata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!Onneksi te tyttöjen äidit olette sitten ystävällisiä ja kohteliaita.
Itselleni anoppi on ollut tärkeämpi tuki kuin oma äiti ja todellakin pääsi heti synnärille katsomaan jokaista lasta.
Tämä ketju on täynnä tyttöjen haukkumista. Silti en voi sanoa muuta kuin että on ihanaa olla 3 tytön äiti:) Taidan olla outo poikien äitien mielestä mutta en koskaan toivonut poikaa. Kasvatan tytöistäni itsenäisiä ja vahvoja naisia. Perheen perustamista heille en toivo, outoa on poikien äitien esiin tuoma tuleva isyys ja poikien aikuisuus. Itse asiassa toivoisin tyttöjeni tulevan äideiksi ilman miestä ja toivon sen olevan tulevaisuudessa mahdollista. ehkä myös pojat ja miehet voivat saada lapsen myös sinkkuina esim sijaissynnyttäjän avulla. Sitten sitä mummoa eli teitä poikien äitejä tarvitaan
Sun asenteesi on ihan yhtä sairas kuin näiden poikien hehkuttajien, joita muutama oli tässä ketjussa.
Yhtä surullista molempiin suuntiin ja varmasti poikia halveksiva asenteesi tarttuu myös sinun lapsiisi.
Kolme ihanaa poikaa on, ja kyllä todella toivoin tyttöä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 poikaa ja 1 tyttö. Ainoastaan esikoisesta toivoin kovasti tyttöä, ja olin salaa tosi pettynyt saadessani pojan. Poikien maailma tuntui tosi vieraalta ja etäiseltä, ja ajattelin tytön olevan helpompi ja kiltimpi. Pettymys kuitenkin haihtui muutamassa kuukaudessa ja muuttui suureksi iloksi ja rakkaudeksi. Hänen jälkeen syntyi vielä yksi tyttö ja yksi poika, joihin kumpaankin rakastuin heti kun sain heidät syliini. Heitä odottaessa en oikeastaan toivonut kumpaakaan, koska tiesin rakastavani lasta joka tapauksessa. Tytöissä ja pojissa on toki luonnollisesti ihan biologisestikin eroja, mutta persoonallisuus ja luonne vaikuttaa myös paljon. Esikoispoikani on mm.enemmän "hoivaajaluonne" kuin tyttäreni ja tosi sosiaalinen. Tytön kanssa on käyty suurimmat taistelut oikeastaan kaikessa. Yksilöitä me ollaan ja jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi omana itsenään, olipahan sitten tyttö tai poika.
Ai tämäkin meni sitten haukkumisketjuksi....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Vai tyttöjen elämä helpompaa kuin poikien koska tytöt saavat itkeä? Voi luoja. Joo, kyllähän se on perseestä että pojat eivät saa olla herkkiä tai surullisia mutta ei tuo ihan vertaannu siihen että tytöt saavat kuunnella vähättelyä, ulkonäkönsä jatkuvaa arvostelua ja kommentointia, käytöksen kyttäämistä, kovia vaatimuksia koulunkäynnin suhteen, seksuaalista ahdistelua jo esiteinistä lähtien ja vaikka mitä muuta. Mutta joo, onhan tytöillä helpompaa tietenkin kun saa itkeä. Vihaisuutta sitten ei otetakkaan tosissaan, sehän on pelkkää teinitytön oikuttelua.
Jännä miten poikien äidit oikein puolustelee että ”en olisi halunnutkaan tyttöä”. Itse olen onnellinen että sain tytön koska tyttöä toivoin, mutta varmasti olisin ollut onnellinen myös pojasta, ei mulla oo ainakaan mitään tarvetta tuoda ilmi tällein tytön äitinä että ”en olisi halunnutkaan poikaa”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.
Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.
Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.
Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.
Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.
Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.
No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.
Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?
Ja tuota... suurin osa?
No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.
Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!
Mietin juurikin omaa tilannettani. Molempien puolien isovanhemmat kutsuttiin synnärille koska olemme normaaleita ihmisiä, kukaan ei toki tuppautunut ilman kutsua, taas koska olemme normaaleita ihmisiä. Mies on ollut vanhempainvapaalla, eikä se mun vanhempien luona vauvan kanssa rampannut vaan omiensa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten poikien äidit oikein puolustelee että ”en olisi halunnutkaan tyttöä”. Itse olen onnellinen että sain tytön koska tyttöä toivoin, mutta varmasti olisin ollut onnellinen myös pojasta, ei mulla oo ainakaan mitään tarvetta tuoda ilmi tällein tytön äitinä että ”en olisi halunnutkaan poikaa”.
Johan täällä tyttöjen äidit ovat ehtineet kertomaan ihan samaa, että eivät halunneet poikaa. Aika moni pojan äiti tosin tunnusti toivoneensa myös tyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kolmen pojan äiti.
Yllättävän moni oletti, että kolmas lapsi hankittiin perheeseemme sen takia, että saataisiin se tyttö. Ei pitänyt paikkaansa. Itse asiassa kolmannen kohdalla ensimmäisen kerran toivoin vauvan sukupuolta, että hänkin olisi poika kuten isoveljensä - tuli sellainen olo, että olen mielummin poikien äiti. Ja hyvinhän meillä on mennytkin.
Sama.
Lapsen isälle oli sama kumpi sukupuoli vauvalla on. Itse toivoin poikaa ja poika syntyi. Se vaan tuntui siltä, että olen pojan äiti.
Minulle olisi ollut vaikeaa olla oikein feminiinisen tytön äiti, koska en itse ole sellainen. Itselläni on 3 siskoa ja 1 veli. Veli oli lapsena läheisin, vasta vanhempana olen ystävystynyt siskojen kanssa.
Toki olen huomannut erilaisia käyttäytymiskoodeja pojilla kuin tytöillä. Oma siis jo kouluikäinen. Minusta on ihanaa kasvattaa poikaa ja tutustua hänen maailmaansa. Ja kaikesta voi puhua ja yhdessä touhuta.
Olen kolmen ihanan pojan äiti, kuopuksemme syntyi juuri viime kuussa.
Itse voin kyllä rehellisesti sanoa, että toivoin kolmannesta tyttöä ja jouduin asiaa käsittelemään, kun selvisi että meille ei tyttöä tule.
Koin surua siitä, ettei minusta koskaan tulekaan tyttären äitiä. En osaa sanoa, miksi tunne oli niin vahva. Ehkä oma läheinen äiti-suhde vaikutti. Samalla koin tunteista voimakasta syyllisyyttä, niin syntymässä olevan vauvan kuin lapsettomuudesta kärsivien vuoksi. Pelkäsin myös, vaikuttaisiko se tunteisiini vauvaa kohtaan.
Kun vauva sitten syntyi, ensimmäinen ajatus oli, että eihän se olisi voinut tyttö ollakaan. Jotenkin tuli hirveän vahva tunne, että sukupuoliasia meni juuri niinkuin pitikin. Nyt tunnen suurta ylpeyttä kolmen pojan äitiydestä.
Koen, että tyttöhaaveen ja tytön saamatta jäämisen nostattamat tunteet oli kuitenkin tärkeää kohdata ja käsitellä.
Olen kolmen pojan äiti. Olen aina ajatellut, että jos joskus olen äiti, minulla on tyttö/tyttöjä. Ensimmäistä lasta odottaessani olin "varma", että lapsi olisi tyttö. Ultrassa kun sain kuulla lapsen olevan poika, piti ajatusta hieman pureskella. Ei siksi, että olisin poikaan pettynyt. Olin vain niin kovasti toivonut tyttöä. Toisen kohdalla raskauskin tuli yllätyksenä ja lapset todella lyhyellä ikäerolla. Silloin ajattelin, että olisi kiva saada poika, toiselle pojalle leikkikaveriksi, mutta tytöstä olisin ollut myös todella innoissani. Kolmannesta olisin toivonut tyttöä. Se raskaus oli muutenkin erilainen ja oli ensimmäistä kertaa raskauspahoinvointia. Sen ajattelin myös olevan merkki siitä, että se on tyttö. Muistan sen hetken vieläkin, kun ultrassa kysyimme sukupuolta ja ultraaja sanoi, että selvästi näkyy poika. Olin pettynyt. En tälläkään kertaa siihen poikaan, lapseen. Vaan siihen, että en saa olla äitinä tytölle. Pidättelin itkua, koska on (täälläkin olevien kommenttien perusteella) "väärin" sanoa olevansa pettynyt siihen, ettei saa toivomaansa sukupuolta ja pelkäsin, että reaktioni näkyy. Siitä ultrasta lähtien, en ollut raskaudesta enää niin innoissani. Mutta tällä hetkellä tuo kolmas on 9kk ikäinen, mitä suloisin pieni hymypoika<3 Kuitenkin vielä edelleenkin välillä esimerkiksi vaatekaupoissa törmätessäni mitä suloisempiin tyttövauvan vaatteisiin, tulee kaihea mieli ja toivo siitä, että saisin vielä joskus olla äiti myös tytölle, letittää pienen hiuksia. En osaa edes selittää sitä miksi niin, koska järjellä ajateltuna sukupuolella ei ole mitään väliä. Ja on ne lapset kaikki yhtä rakkaita.
Vielä omien kokemuksien lisäksi haluan sanoa, että en ymmärrä miksi ihmiset tuomitsevat jos sanoo, että olisi toivonut lapsen olevan toista sukupuolta. Tuskin kukaan on pettynyt siihen tulevaan lapseen vaan siihen, ettei saa kokea äitinä olemista sille toiselle sukupuolelle. Omassa lähipiirissäni on paljon lapsiperheitä ja kaikilla useita lapsia. Heidän kanssaan kun on keskustellut, niin vaikka lasten antaisi täysin vapaasti itse valita lelunsa ja asunsa niin kyllä se vain yleensä niin menee, että tytöt valitsevat "tyttöjen jutut" ja toisin päin. Kysyin mieheltäni muutama päivä sitten, mitä hän ajattelisi jos nuo kaikki kolme olisivatkin tyttöjä. Hän vastasi hetken mietittyään, että ehkä sitä vähän toivoisi, että olisi poikakin.
Hyvä että ihmiset ovat onnellisia, mutta surettaa nähdä tyttölapsien laiminleimausta. Tytöt eivät välttämättä ole vaikeampia tai pojat helpoampia, kaikki riippuu ihan perheen kasvatustavasta. Älkää vittu kertoko teidän pojillenne kuinka ihanaa että ette saaneet vaikeaa tyttölasta, sellanen seksistinen ajattelutapa on erittäin vaarallinen, etenkin kun sen opettaa pojalle näin nuorena. Hyvät niille jotka ei tätä tee, mutta vastaan vain niille jotka tälleen kertoivat.