Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?

Aivan sama saako tytön vai pojan kunhan synnyttää suunnitellulla sektiolla, ettei tavara hajoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hirveän pahalta, kun joku on pettynyt kuulessaan, että saa pojan kun olisi halunnut tyttöä tai toistepäin, kun olen itse joutunut hautaamaan oman lapseni. En ymmärrä, miten joku voi pettyä, kun saa elävän lapsen. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että toivoo tiettyä sukupuolta.

Minäkään en ymmärrä tätä asiaa, että joku suorastaan pettyy jos saa terveen lapsen. En voi käsittää ja minusta se on toisaalta surullista, että monen lapsi voi kuolla tai sitten ei saa lainkaan lapsia ja jotkut pettyvät lapsen saadessaan. Jotenkin on myös vaikeaa ymmärtää täällä monien viestejä. 

Ei kukaan varmastikaan pety siihen lapseen, vaan ajatukseen siitä, ettei voikaan olla vanhempi sille toiselle(kin) sukupuolelle. Miksei tätä ymmärretä näin...???

Toivoin lapsestamme tyttöä, koska en itse tiedä, millaista on olla poika. Kummitytölleni oli ihanaa ostaa kauniita mekkoja ja röyhelöpyllysukkahousuja jne. Raskausaikana katselin samanlaisia vaatteita tulevasta vauvasta tyttöä haaveillen. Tiesin, että olisin pettynyt, jos emme saisi tyttöä, mutta en tietenkään ole pettynyt siitä, kuinka ihanan ja rakkaan ja hauskan pojan saimme. Ehdin vain jo vuosia haaveilla omasta tyttärestä. Itku pääsi, kun saimme sukupuolen selville. Lopulta ostin kuitenkin poikavauvalle yhden marjapuuron värisen pyjaman, koska mieheni sanoi, että mikään ei estä, jos kauniin vauvanvaatteen ostaminen tekee minut onnelliseksi. Nykyään lapsemme käyttää aika paljon "unisex"-vaatteita, hänellä on pitkähköt hiukset, joihin toisinaan teen kampauksia. Toki on myös paljon autoja - vaatteissa ja leluissa, koska lapsi on niistä itse innostunut.

Tunnen toisinaan ulkopuolisuuden tunnetta, kun katselen mieheni ja poikani yhteisiä touhuja. En esimerkiksi yhtään innostu formuloista, jääkiekosta, autokorjaamoista jne. Tämä on hassua, sillä tietysti pojalla ja minulla on yhteisiäkin asioita ja kiinnostuksen kohteita. Mietin toisinaan, tuomitsevatko ihmiset, että pojallamme on esimerkiksi pitkät hiukset, (saatu kaverin vanha) violetti haalari, leikkikeittiö, nukkeja ja nukkekoti... Olenko huono äiti pojalle, kun kaipaan tällaisia asioita perheeseemme? Röyhelösukkahousut ja mekot olen säästänyt kyllä muille. Loppujen lopuksi nämä ovat kammottavan materialistisia murheita ja tunnen itseni todella typeräksi. Olen tietenkin todella kiitollinen ihanasta pojastamme, mutta jos joskus saisimme toisen lapsen, joka olisi myös poika, en tiedä miten musertavalta tuntuisi jäädä perheessä kolmen hikisukkaisen testosteronikarjun jääkiekkokouhottajan jalkoihin. Vaikka tietenkin pojat ja miehet ovat muutakin. Jotenkin sitä kaipaa silti samaa sukupuolta jatkumona omalle elämälle. Kielletty aihe, mutta tulipa puhuttua.

Olen jo ennen lapsia toivonut 2 poikaa ja 1 tyttöä, jos olisi neljäs, niin ehkä mieluummin tyttö.

Ensimmäinen lapseni oli poika. Toivoin ensimmäisestä poikaa ihan hullun lailla ja vähän pelkäsin, että jos tulee tyttö, niin en osaa olla hänen kanssaan. Pojan kaipuu oli todella kova ja olin onneni kukkuloilla ensimmäisestä pojasta.

Toisen kohdalla en oikein osannut toivoa. Odotin lähinnä mielenkiinnolla kumpi tulee. Kun synnytyssalissa kerrottiin, että toisellakin on munat, niin muistan hymyilleeni ja olleeni iloinen toisesta pojasta.

Kolmatta emme sitten  meinanneetkaan hankkia. Takaraivossa oli kuitenkin ajatus kolmannesta lapsesta. Kun vihdoin päätimme hankkia kolmannen, ajatus tytön saamisesta oli ensimmäisenä mielessä. Jo siinä vaiheessa kun yritimme, ajattelin, että olen tosi pettynyt jos saamme kolmannen pojan. Luin kaikkia niksejä miten voisi saada tytön, vaikka tiesin että tuskin siihen itse pystyy vaikuttamaan. Kun vihdoin tulin raskaaksi olin aivan sekaisin. Ultraan asti ajattelin, että kolmas on ihan varmasti poika ja melkein itkin asiaa valmiiksi.

Kun ultrassa sanottin, että 80 % varmuudella tyttö, olin ihan varma että ei kuitenkaan ole. Loppuraskaus oli aivan itkupotkuraivari-aikaa. Toivoin tyttöä ihan yhtä paljon kuin ensimmäisen kohdalla poikaa, ellen jopa enemmän. Tiesin kuitenkin, että tämä tulee todnäk olemaan viimeinen lapsemme. Jotenkin kaikki kortit olivat viimeisen lapsen kanssa pelissä ja tuntui että en voi saada sitä mitä olen toivonut, kahta poikaa ja yhtä tyttöä. 

Kun tyttö syntyi, olin aivan onnesta sekaisin. 

Vieläkin vaikka hän on jo 10 v vanha, katselen häntä ja mietin kuinka onnellinen olen tuosta että saimme myös tytön. 

Luulen, että jos kahden tytön jälkeen olisin saanut pojan, olisin ollut aivan yhtä ihmeissäni hänestä.

Tuntuu hieman pahalta myöntää, että lapsen sukupuolella on ollut itselle väliä (ja näin kirjoitettuna asia tuntuu oudommalta, asiasta en juuri koskaan ole kenenkään kanssa puhunut jotten pahoittaisi kenenkään mieltä), mutta olen todella onnellinen että olen saanut kokea tyttö- ja poikalapset. Jutut ovat kuitenkin olleet erilaisia molempien kohdalla. 

Nuorena en uskonut, että osaisin olla tytön äiti, mutta nyt vanhempana nautin siitä.

Lapset ovat tulleet minulle niin oikeassa järjestyksessä kuin vain voi ja jokainen on ollut kaiken sen vaivan ja yrittämisen arvoinen. Olen heistä jokaisesta ollut todella onnellinen.

Kun minulla oli kaksi poikaa ja tulin raskaaksi toivoin kolmatta poikaa. Kaikki olisi niin helppoa. Lähes paikoin kun ultran mukaan tuleekin tyttö. Ajattelin ettei siitä tulisi mitään. Nyt lähes 8v myöhemmin tajuan, että olin väärässä. Äidin ja tyttären suhde on erityinen. Ei parempi mutta erilainen kuitenkin. Hauskaa on myös seurata tyttöjen juttuja. Helpompaa on kuitenkin poikien äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Huomaa miten heteroperheet on ihan kauheita vihan pesäkkeitä. Naiset levittää ITSEKIN naisvihaa perheissä, ja vielä kehuu perään sitä. Miehet ei koskaan kehuisi miten suosivat tyttöjä OMAN sukupuolen sijaan. Miehet saa nimenkantajia, nainen ei saa perheessä mitään. Herätys!

Ihan jäätävää puhetta. Sen lapsen edun ajamisen voi aloittaa ihan heteroperheistä. Toivottavasti pojat saa kokea kaiken saman mitä tytöt ovat kärsineet perheissä.

No, miehet nyt eivät vaan voisi olla yhtä kamalia ihmisiä kuin sinä. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen kanssasi. Tosin tuli aviomieskin valittua väärin, on ihan liian ämmämäinen. Onneksi pojat ovat minun kasvattamiani, ja niin ollen oikeita ihmisiä. Ja ne ovat minun omaisuuttani, neljä kappaletta vielä. Ei ole tullut edes miniäehdokkaita kilpailijaksi. Niin että minulla on kyllä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Apua mikä ihminen. Pistää miettimään, miksi tuollaisten ihmisten huomaan edes suodaan lapsia ylipäätään...:/

Tai miksi tuollainen ihminen niitä on halunnut?

Hauraan egonsa jatkeeksi varmaan.

Lapsiparat.

Pidä kummalliset mielipiteesi. Juuri kaltaistesi ihmisten takia on ikävää kun tässä maailmassa ei voi olla avoimesti oma itsensä. Suurin osa varsinkin naisista on suurin osa juuri tällaisia suvaitsemattomia tyyppejä, jotka repisivät pelihousunsa jos tietäisivät miten ajattelen ja elän. Hakusin tietenkin mapset jatkamaan itseäni, olemaan sellaisia ihmisiä

Joita haluankin ympärilleni. Hyvin on onnistunut. Pojat ovat päälle parikymppisiä eivätkä vaikuta yhtään onnettomilta.

Itse ihmettelen sitä, että monet olettavat tytön olevan sitten sellainen jonka voi pukea johonkin mekkoon ja joka viettää paljon aikaa äitinsä kanssa vielä aikuisenakin. Kun kaikki ei vaan mene ( onneksi) sillä samalla kaavalla ja on poikamaisia tyttöjä, jotka eivät mekkoja halua pukea sekä sellaisia poikia, jotka vielä aikuisenakin ovat läheisiä äitinsä kanssa. Minusta on typerää ajatella niin, että asiat aina menisivät samoin ja jokainen ihminen on yksilö kuitenkin eli ei voi olettaa, että jos olisit esim saanut tytön hän olisi sitten juuri sellainen kuin toivoisit. Jotenkin olisi viimein hyvä ajatella, että oikeastaan niin tyttöjen kuin poikienkin elämä on aika samanlaistakin ja voivat harrastaa sekä olla muutenkin kiinnostuneita samoista jutuista. Se on minusta jonkinlainen tulevaisuuden ajatus ja sellaista saisi olla enemmän. Tietenkään en halua vähätellä esim tyttöjen kokemaa häirintää, mutta oikeastaan myös pojalla on varmasti omat kipukohtansa elämässä jonkun muun esim heikkouden tai ujomman luonteen takia.

Haluaisin vaan jotenkin ajatella niin ettei ihmisillä tarvisi olla oletuksia sen suhteen minkälainen tyttö tai poika on vaan, että jokainen olisi yksilö ja sitten vasta, kun lapsen saa oppii tietämään minkälainen juuri tämä ihminen on. Kaikki muu ajatus esim minkälainen se tyttö, jota en ole saanut, on siinä mielessä turhaa ja voi olla, että ajatus hänestä ei vastaisi mielikuvaa yhtään.Senkään takia en haluaisi korostaa sukupuolta ja pitäisi muistaa jokaisen olevan yksilö. Kaikki muu on jotain yhteiskunnan painetta sekä oletuksta siitä minkälainen jonkun pitäisi olla ja se ei saisi määrittää lasta. Eli en koskaan sanoisi tytön olevan mekoista pitävä ja miettisi hänen pukeutumistaan, kun oikeastaan ne haaveet voisivat olla ihan turhia ja tämä ihminen olisikin erilainen. Pahoittelut jos sekava viesti, mutta en siis tavallaan ymmärrä sitä, että lasten pitäisi olla juuri tietynlaisia ja mietitään vieläkin esim suhdetta vanhempiin, kun ei se ole mikään varma asia, että tyttö pitäisi yhteyttä ja poika ei. Sellaista on minusta turha ajatella, koska jokainen on yksilö ja jokaisen elämä erilainen ja koskaan ei pitäisi miettiä yhteiskunnan paineita vaan tukea yksilöä olemaan omanlaisensa. 

Kahden pojan äiti olen minäkin Ja todella onnellinen, että sain kaksi tervettä lasta. Sukupuolella ei ole merkitystä, molemmat yhtä rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan kysymyksesi kohderyhmää, mutta meille syntyi neljänneksi lapseksi tyttö. Olin pahoillani, en olisi halunnut. Varsinkin se harmitti, miten suvut juhlivat tytön syntymää. Pah. Onneksi viides lapsi oli taas poika. Tyttö on jo teini, mutta en vieläkään näe hänessä mitään lisäarvoa, tosin olen kyllä muuten hyväksynyt tasaveroiseksi perheenjäseneksi, mutta kyllä se otti aikaa...

Tällaiset kommentit on ihan sairaita. Todella ahdistavan sairaita.

T:Kolmen pojan äiti, joka kyllä toivoi myös tyttöä, mutta ei vaihtaisi yhtään poikaansa pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan kysymyksesi kohderyhmää, mutta meille syntyi neljänneksi lapseksi tyttö. Olin pahoillani, en olisi halunnut. Varsinkin se harmitti, miten suvut juhlivat tytön syntymää. Pah. Onneksi viides lapsi oli taas poika. Tyttö on jo teini, mutta en vieläkään näe hänessä mitään lisäarvoa, tosin olen kyllä muuten hyväksynyt tasaveroiseksi perheenjäseneksi, mutta kyllä se otti aikaa...

Tällaiset kommentit on ihan sairaita. Todella ahdistavan sairaita.

T:Kolmen pojan äiti, joka kyllä toivoi myös tyttöä, mutta ei vaihtaisi yhtään poikaansa pois.

Tuskinpa tuota tosissaan on kukaan kirjoittanut, kunhan haluaa provoilla.

Kyllä, halusin tytön. Kun poika syntyi, viimeistään silloin rakastuin täysiä. Siskoni sai 2 tyttöä, itse en enää enempää.

Olen todella onnellinen yhden pojan äiti.

Minulla on nuoresta asti ollut sellainen jokin ihmeellinen selittämätön "olo" etten tyttöjä kasvata, mutta lapsia minulla on.

Sain pojan. Meni olo oikein. Sain toisen pojan. Sekin olo meni oikein. Kolmannen kohdalla pelkäsin, että jos on tyttö, niin en voi luottaa enää omaan intuitiooni. Poika syntyi onneksi jälleen.

Ei siinä, kyllä tytötkin olisivat yhtä hyvin kelvanneet ja yhtä rakkaita olleet, mutta nuo selittämättömät olot poikalasten äitinä olivat niin vahvoja, että sen mukana menin. Jos tyttö olisi syntynyt, niin jokin perustavanlaatuinen luotto oman elämän kulkuun olisi saanut kolauksen.

2 poikaa. Ekan aikana ajattelin, että tyttö olisi kiva, mutta toisen kohdalla jo toivoin, että olisi samaa sukupuolta, että niistä tulisi kaverit. Toiveeni toteutui. Meiltä usein kysyttiin, yritetäänkö tyttöä, mutten innostunut. Mies olisi halunnut kolmannen.  Samaa kysytään kaverini mieheltä. Heillä 3 tyttöä ja miestä ottaa jo päähän se poikakysely. Ihan samaa voisi kysyä, toisinkin päin tyttöjen vanhemmilta, toivovatko poikaa. 

Minä olen yhden pojan äiti ja emme halua enempää lapsia.

Yksi syy sille on se, että en tiedä rasittavampaa asiaa kuin nämä perheet joissa on yksi tyttö ja yksi poika. Vielä jos tyttö tulee sitten pojan jälkeen. Silloin mammat hehkuttaa somet ja suut vaahdoten vaaleanpunaista onneaan tytöstä. Yhtäkkiä heidän pojat saavat astua syrjään kun äiti-tytär-suhde alkaa. #äitijatytär #äidintyttö #minime #samikset

Ei voi kun oksentaa tuosta!! Näkee näitä, paitsi omissa ystäväpiireissä, myös esim sisustusbloggaajissa ja muissa someammattilaisissa. Seuratkaapa huvikseen. Poikia ei juuri näy mailla eikä halmeilla. Heistä ei voi edes sanalla mainita. Mutta tyttö, se kulkee mukana äidin somessa joka toisessa kuvassa. On yhtenevää asua ja on ihanaa laatuaikaa sen oman minime:n kanssa.

Minä ainakin vietän aikaa oman 9v poikani kanssa päivittäin ja poikani nauttii siitä. Olisi ihan kamala ajatella että mieheni kasvattaisi ja opettaisi poikaamme yksin tähän yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. .

Mutta sullahan on hyvin asiat. Tytöllä olisi paineet toteuttaa äidin haaveita, ja jos ei haluakaan olla niin läheinen niin pettymys on sitäkin kovempi kun odotukset oli korkealla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.

Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.

Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.

Näin itsekin ajattelen ja tuo on tosiasia, että useimmiten äitien ja tytärten suhde kestää tiiviimpänä aikuisikään asti. Miksi siis ei saisi surra, ettei sellaiseen ole mahdollisuutta? Ei se tarkoita, etten rakastaisi poikiani. En ole pettynyt poikiini, olen heistä onnellinen ja ylipäänsä kiitollinen, että sain lapsia. Voin silti samaan aikaan olla surullinen ja pettynyt, etten saanut tyttölasta.

Mitä olen tuttavapiirä seurannut, on useammin anopista kuin miniästä kiinni millaiseksi suhde muodostuu. Kukapa ei haluaisi lapsilleen kokemusta kivasta suvusta ja tunnelmasta siinä, ja harvoin hoitoapuakaan liikaa on. 

Vierailija kirjoitti:

[

Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.

Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.

Veikkaan tämän vaikuttavan tilastoihin. Tälläkin palstalla on ollut paljon valituksia miniöiltä siitä, kuinka anoppi suosii tyttärensä perhettä eikä pojan perhe saa lastenhoitoapua. 

Vierailija kirjoitti:

[

Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.

No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.

No jos miettii mitä naiset joutuvat kärsimään raskauden, synnytyksen ja imetyksen takia, plus ottamaan kaikki terveysriskit. Miehet pääsevät tältä osin paljon helpommalla ja poikien äitinä on helpottunut, ettei omien lasten tarvitse kärsiä noista vaivoista. Joten se nyt vielä puuttuisi että synnytyssairaalaan pitäisi ängetä! Eiköhän se synnyttänyt äiti saa päättää ketä sinne haluaa sen parin päivän aikana mitä siellä nyt vietetään.

Toisekseen, ei kaikkien unelma ole erityisesti saada lastenlapsia, saati olla pääasiallinen vastuuhenkilö. Jos vaikka omia lapsia on kolme ja kaikilla lapsia, ja eläkkeellä haluaisi tehdä muutakin kuin vaihtaa vaippoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Mitä helvettiä? Sairas perhe.

Ahdistaa oikeasti jotkut viestit täällä, äidit suorastaan iloitsemassa siitä etteivät saaneet tyttöjä kun "pojat on niin paljon helpompia". Miksei voi olla iloinen lapsensa sukupuolesta ilman että nostaa toista sukupuolta toisen ylle? Itselleni kelpaa yhtä hyvin tyttö- kuin poikalapsikin ja vaikka tulisi kolme tyttöä tai kolme poikaa peräkkäin, en silti sanoisi että "onneksi en saanutkaan sitä toista sukupuolta". Etenkin kyllä kylmää äidit sanomassa että eivät missään nimessä tahdo tyttölasta, hirvittää ajatella miten näiden kasvattamat pojat tulevat kohtelemaan naisia.

Jos puolison löytävät... Maailmanlaajuinen trendi länsimaissa on se että tyttöä toivotaan enemmän kuin poikaa. Tyttöjä syntyy vähemmän joten ovat " lahja".

Mutta ne omat tytöt voivat aikanaan saada poikia, tai pelkkiä poikia. Ja kuka tahansa normaali äiti ottaisi sen vähemmän halutun diilin mieluummin itselleen kuin omille lapsilleen