Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pojat olivat pieniä, en osannut toivoa tyttöä. Nyt kun pojista on kasvanut jo miehiä, mietin joskus, miten kiva olisi käydä oman tyttären kanssa kahvilla ja shoppailemassa. Uskon, että lapsena sukupuolella ei ole väliä, koska ovat läheisiä joka tapauksessa, mutta aikuisena oma sukupuoli pysyy läheisempänä. Rakkauden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Varmasti sekä poika että tyttö ovat yhtä rakkaita.

Mikset voi pyytää poikia kanssasi vaikka ravintolaan tai elokuviin?

Mietin ihan samaa. Mun äiti ainakin shoppailee ja käy kahvilla mun pikkuveljen kanssa ja ihan aikuisia ollaan kaikki.

Itselläni on kaksi poikaa ja odotan tyttöä. Minulle sukupuolilla ei ole merkitystä, mutta mieleen on jäänyt hyvän ystäväni kauhistelu. Esikoispojan sukupuolta hän ei kummemmin kommentoinut koskaan, mutta kun kerroin, että ultrassa lupailtiin toista poikaa, hänen vastauksensa oli "Oi kamalaa, voi harmi. Olishan se kamalaa saada PELKKIÄ poikia!" Tämä kaikki vielä sen jälkeen kun olin ensin kertonut, miten ultrassa ei ollut kaikki ihan kunnossa, vaan saimme uuden ajan. Tuntui käsittämättömältä, miten kukaan voi kommentoida noin... Lapsi onneksi syntyi terveenä, eikä mitään vammaa lopulta ollutkaan. Tällä ystävälläni on nyt yksi lapsi, poika. En ole koskaan asiaa kommentoinut, mutta olen kyllä miettinyt, ymmärtääkö hän nyt oman törppöytensä paremmin, kun on itsekin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Mitä helvettiä? Sairas perhe.

Ahdistaa oikeasti jotkut viestit täällä, äidit suorastaan iloitsemassa siitä etteivät saaneet tyttöjä kun "pojat on niin paljon helpompia". Miksei voi olla iloinen lapsensa sukupuolesta ilman että nostaa toista sukupuolta toisen ylle? Itselleni kelpaa yhtä hyvin tyttö- kuin poikalapsikin ja vaikka tulisi kolme tyttöä tai kolme poikaa peräkkäin, en silti sanoisi että "onneksi en saanutkaan sitä toista sukupuolta". Etenkin kyllä kylmää äidit sanomassa että eivät missään nimessä tahdo tyttölasta, hirvittää ajatella miten näiden kasvattamat pojat tulevat kohtelemaan naisia.

Mulla on 2 poikaa ja enempää lapsia en halua. Ensimmäistä odottaessa toivoin että on poika ja niin olikin. Ultrassa jo selvästi näkyi pallit. Toisesta toivoin tyttöä ja ultrassakin näytti että tyttö tulis. Vauva oli asennossa missä pallit piilossa tai sitten ei ollut viä laskeutunut. Vasta syntyessä yllätys ja pettymyskin suuri kun olikin poika. Muistan että ihan itkin ja huusin kun ei ollutkaan tyttö. Olin jo ostanut tyttömäisiä juttuja mekkoja ym. Jonkun aikaa meni ennen kuin totuin että onkin poika (muutama viikko). Välillä tuntuu viäkin haikeelta kun tietää ettei tuu koskaan saamaan tyttöä (nuorempi poika nyt 2v). Silti rakastan näitä poikia ihan älyttömästi. Enkä enää toivo että toinen ois ollut tyttö. Jos oisin nuorempi ja viä yhdessä poikien isän kanssa niin kolmannen olisin voinut viä haluta. Mun tilanteessa en missään nimessä.

Tämä koko poikien äidit -ryhmä ja kaikki siihen liittyvät tapahtumat, kirjat yms. on jotenkin mielestäni todella omituisia. Mitä sillä on väliä, kumpaako sukupuolta omat lapset ovat, minä olen heille äiti.

Vierailija kirjoitti:

Toivoin enemmän poikia ja sain niitä kaksi :)

Koen luontevammaksi olla poikien äiti. En ole käytännössä perinteisesti naisellisin nainen jolle pukeutuminen, meikit, ulkonäkö jne. asiat kiinnostavia ja nukkeleikitkään eivät niin kiinnosta. Eli koen pääseväni näin helpommalla.

Näytän luonnostani hyvin naiselliselta, mutta olisi itselleni painajainen joutua esim. meikkikeskusteluihin tyttöjen kanssa... huhhuh. Todella tylsää :) Toki ymmärrän, että kaikista tytöistä ei kasva prinsessoja. Ja toki jos saisimme vielä kolmannen lapsen, olen kiitollinen olipa kyseessä poika tai tyttö <3

Häh? Kai ymmärrät ettei sille tytölle ole pakko ostaa pienestä pitäen pinkkiä ja prinsessajuttuja? Jos kerran olet itse "epänaisellinen nainen" niin luulisi sitä löytyvän ymmärrystä sille tosiasialle että kaikki naiset eivät välitä meikkijutuista ja nukkeleikeistä. Vai uskotko olevasi ainoa laatuasi?

Tällaisille tapauksille toivon että perheen poika innostuukin muodista, meikeistä ja pojista, niin pääsee miettimään uusiksi sukupuolittunutta maailmankatsomustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Mitä helvettiä? Sairas perhe.

Ahdistaa oikeasti jotkut viestit täällä, äidit suorastaan iloitsemassa siitä etteivät saaneet tyttöjä kun "pojat on niin paljon helpompia". Miksei voi olla iloinen lapsensa sukupuolesta ilman että nostaa toista sukupuolta toisen ylle? Itselleni kelpaa yhtä hyvin tyttö- kuin poikalapsikin ja vaikka tulisi kolme tyttöä tai kolme poikaa peräkkäin, en silti sanoisi että "onneksi en saanutkaan sitä toista sukupuolta". Etenkin kyllä kylmää äidit sanomassa että eivät missään nimessä tahdo tyttölasta, hirvittää ajatella miten näiden kasvattamat pojat tulevat kohtelemaan naisia.

Joillakin ihmisillä on vaan suurempi tarve puolustaa niitä omia lapsiaan, koska eihän se kivalta tunnu jos väitetään että sun lapsesi ovat jotenkin huonompia/väärää sukupuolta/salaa toivot kuitenkin toista sukupuolta. Sitten haluaa puolustautua, koska ne omat lapset on kuitenkin itselle kaikista rakkaimmat - sukupuolesta huolimatta.

Poikien äitinä en itsekään tuollaisia mielipiteitä puoleen tai toiseen kyllä ymmärrä ja tiedän että rakastaisin lapsiani ihan yhtä paljon vaikka olisivat kaikki tyttöjä tai mitä tahansa siltä väliltä.

Meillä on yksi poika (taapero), ja toinen poika syntyy lähipäivinä. Kun tulin raskaaksi ensimmäisen kerran, kuvittelin, että olen lapsen kanssa enemmän yksin kuin lopulta olen ollut. Luultavasti siksi ajattelin, että olisikohan tytön kanssa läheisempää ja tutumpaa kuin pojan. ”En tajua poikien maailmasta mitään.” En kuitenkaan uhrannut sukupuolelle mitenkään erityisen paljon ajatuksia. Tästä toisesta jotenkin aavistin, että poika sekin on, enkä taaskaan ladannut suuria toiveita sukupuolen suhteen. Puolensa molemmissa, kumpikin olisi yhtä tervetullut. Täytyy olla kiitollinen, jos ja kun näin yli nelikymppisenäkin saa terveet lapset.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kaksi poikaa ja odotan tyttöä. Minulle sukupuolilla ei ole merkitystä, mutta mieleen on jäänyt hyvän ystäväni kauhistelu. Esikoispojan sukupuolta hän ei kummemmin kommentoinut koskaan, mutta kun kerroin, että ultrassa lupailtiin toista poikaa, hänen vastauksensa oli "Oi kamalaa, voi harmi. Olishan se kamalaa saada PELKKIÄ poikia!" Tämä kaikki vielä sen jälkeen kun olin ensin kertonut, miten ultrassa ei ollut kaikki ihan kunnossa, vaan saimme uuden ajan. Tuntui käsittämättömältä, miten kukaan voi kommentoida noin... Lapsi onneksi syntyi terveenä, eikä mitään vammaa lopulta ollutkaan. Tällä ystävälläni on nyt yksi lapsi, poika. En ole koskaan asiaa kommentoinut, mutta olen kyllä miettinyt, ymmärtääkö hän nyt oman törppöytensä paremmin, kun on itsekin äiti.

Mulla oli myös tällainen kaveri. Minä odotin esikoistani ja eräs yhteinen ystävämme toista lastaan (hänen esikoisensa oli tyttö). Kun minä sain pojan ja tämä ystävä toisen tytön niin tämän kaverin kommentti oli että hitsi kaks tyttöä olis just täydellisen hyvä. Hän oli siis itse lapseton vielä tuolloin. Tuntui kyllä hieman pahalta. No sain pari vuotta myöhemmin tytön. Sitten meni muutama vuosi niin tämä lapseton kaverimme saikin pojan ja toisen ja kolmannen. Oli kyllä todella pettynyt. Oli jo ekan jälkeen että pakko saada tyttö. No aina ei mene kaikki kuten toivoo...

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hirveän pahalta, kun joku on pettynyt kuulessaan, että saa pojan kun olisi halunnut tyttöä tai toistepäin, kun olen itse joutunut hautaamaan oman lapseni. En ymmärrä, miten joku voi pettyä, kun saa elävän lapsen. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että toivoo tiettyä sukupuolta.

Olen pahoillani lapsesi kohtalosta, mutta nyt kyllä pahoitat mielesi ihan turhasta. Jos syntynyt lapsi on terve (ja elossa), niin se on tyttö tai poika. Miksi noista kahdesta vaihtoehdosta ei saa olla toivetta? Ja eiköhän se pettymys "väärästä sukupuolesta" hälvenny useimmissa tapauksissa ajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Sovinismia, sovinismia taas. Huomaatteko, miten kaikki sukupuolittunut suosii poikia? He on aina tärkeämpi kuin she, miehen sukunimi on kaiken keskipiste, pojat on aina tärkeämpiä. Herätys!

Ja miehet toivoo AINA poikia jatkamaan nimeä. Naiset on noloja, kun eivät suosi omaa sukupuoltaan kuten miehet.

Itse en yhtäkään poikaa halua. Ei miehetkään tyttöjä suvaitsema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Huomaa miten heteroperheet on ihan kauheita vihan pesäkkeitä. Naiset levittää ITSEKIN naisvihaa perheissä, ja vielä kehuu perään sitä. Miehet ei koskaan kehuisi miten suosivat tyttöjä OMAN sukupuolen sijaan. Miehet saa nimenkantajia, nainen ei saa perheessä mitään. Herätys!

Ihan jäätävää puhetta. Sen lapsen edun ajamisen voi aloittaa ihan heteroperheistä. Toivottavasti pojat saa kokea kaiken saman mitä tytöt ovat kärsineet perheissä.

Poikien äidit? Minulla on esikoinen ja kuopus poikia ja keskimmäinen tytär. Esikoista odottaessani toivoin , että lapsi olisi tyttö. Tämä koska ikinä en ollut ollut poikien kanssa missään tekemisissä. Minulla on vaan siskoja ja serkkunikin ovat tyttöjä. Ajattelin etten selviydy pojan kasvattamisesta. No poikahan sieltä tuli ja se oli järkytys. Loppujen lopuksi suhteeni poikiini on ollut paljon helpommat kuin tyttäreeni. Tytär ilmeisesti on liikaa itseni kaltaInen ja on haastanut koko ajan pienestä pitäen. Poikia on paljon helpompi rakastaa. Tyttären kannalta on hyvä, että isä on hyvä ja läheinen hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Tämä mamma on ihan selvästi trolli, joka haluaa vaan tulla kylvämään vihaa poikien äitejä kohtaan :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyselyn aihe, ainoa vaan että tässä ketjussa ei ole yhtään rehellistä vastausta. :)

Jokainen nainen toivoo tyttöä aivan samoin kun isät haluavat pojan. Mutta tuntuuhan se paremmalta itselle kun todistelee että juu juu, ihan tyytyväinen olen 5 pojan äitinä ja aina olen vain poikaa toivonut.

Itse asiassa veikkaisin että esim. 4 tyttöä on äidille paljon pienempi pettymys kuin 3-4 poikaa. 

Ei pidä paikkansa. Meillä jopa tyttö huomasi että rakastan enemmän veljiä. Myönsin sen, mutta sanoin että se johtuu siitä kun isät rakastaa tyttäriä ja äidit poikia. Tyttö oli ensimmäinen lapsi, johon isänsä suhtautui ymmärtäväisesti ja rakkaudella. Muille oli tosi vaativa, kova ja halveksiva, jos ei täyttänyt mittaa.

Kammottavaa. Olette huonoja vanhempia molemmat. Toinen kohtelee tyttöä huonosti ja toinen poikia :(

No siinähän kauhistelet. En minä kohtele tyttöä huonosti, mutta en myöskään ole läheinen hänen kanssaan. Elän omaa elämääni seksuaalisuuden kautta, joten tunnen ylipäänsä vastenmielisyyttä naisia kohtaan. Vain hyvännäköiset miehet ovat ihmisenä kiinnostavia, koska imen heistä vähän niin kuin iilimato elämänvoimaa itseeni. En tarkoita että olisin jotenkin seksuaalisesti holtiton tai tekisin seksuaalisia tekoja lapsilleni. Mutta jo se että ympärilläni on komeita nuoria miehiä, tekee minut iloiseksi ja energiseksi, maailma on silloin kohdallaan. Naisseurassa masennun totaalisesti.

Apua mikä ihminen. Pistää miettimään, miksi tuollaisten ihmisten huomaan edes suodaan lapsia ylipäätään...:/

Tai miksi tuollainen ihminen niitä on halunnut?

Hauraan egonsa jatkeeksi varmaan.

Lapsiparat.

Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.

Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.

Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.

Olen niin vanhanaikainen että minusta oli hyvä ensimmäisen lapsen olla poika. Sitä seuraavat saivat olla kumpaa tahansa puolta ja kaikki ovat meille hyvin kelvanneet, ainoastaan syntymisjärjestys oli asia mistä salaa haaveilin ja sen sainkin.

Vierailija kirjoitti:

Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.

Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.

Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.

Näin itsekin ajattelen ja tuo on tosiasia, että useimmiten äitien ja tytärten suhde kestää tiiviimpänä aikuisikään asti. Miksi siis ei saisi surra, ettei sellaiseen ole mahdollisuutta? Ei se tarkoita, etten rakastaisi poikiani. En ole pettynyt poikiini, olen heistä onnellinen ja ylipäänsä kiitollinen, että sain lapsia. Voin silti samaan aikaan olla surullinen ja pettynyt, etten saanut tyttölasta.

Ennen kun mulla oli lapsia, jotenkin säälin äitejä, joilla oli "vain" poikia. Oma esikoinen oli poika, enkä silloin odottanut muuta kuin tervettä lasta. Rakastuin tuohon lapseen niin täysillä, että kun ultrassa toisen lapsen kohdalla näkyi ihan samanlainen profiili ja pienen pojan alku, olin todella onnellinen. Pojat ovat keskenään ihan parhaita kavereita, vaatteiden ja muiden varusteiden kierrätys onnistuu oman perheen sisällä mainiosti ja nykyään ihmettelen (ja häpeänkin) kauheasti sitä, miten ikinä saatoin ajatella, että kaksi tervettä poikaa voisi olla minulle pettymys. Kolmatta ei tule, mutta jos olisi tullut, olisin halunnut senkin mieluusti olevan poika - ja ehkä toisaalta ärsyyntynyt juuri siitä, jos olisin kokenut, että muut ajattelevat meidän yrittävän "tehdä tyttöä" (näin mulle esim. gynekologi vitsaili, kun toinen lapsi oli syntynyt). 

Sen olen huomannut, etten toisaalta oikein osaa ihan niin hyvin jutella esim. kavereiden tai sukulaisten tyttölasten kanssa, kun oon tottunut poikien juttuihin. En ole siis koskaan ollut mikään superluonteva lasten kanssa, mutta poikien osalta kasvanut siihen paremmin omien lasten myötä. Olen myös ollut huojentunut mm. siitä, ettei mun lettikampausbuumin aikana tarvinnut opetella väkertämään jos jonkunlaisia kampauksia, kun oon siinä luonnostani tosi huono. :)