Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?

Yhden pojan yh-äiti

Mitä ajattelet siitä, että sinulla ei ole tyttöä?

Minulle on ihan ok mitä sukupuolta tahansa lapsi on. Olisin halunnut enemmän lapsia ja enää en voi saada. Se on minulle surullista. Ennen kun minulla oli lapsia, pidin ehkä luonnollisempana, että minulla olisi poika. Olen enemmän ollut poika-tyttö kuin kovin feminiinen. Tykkäsin lapsena pelata futista enkä oikeen koskaan jaksa mennä shoppailemaan tai puhua meikeistä. Minun on myös aina ollut helppo tulla kaveriksi miesten kanssa. Mutta tietenkin asiat menee sitten niin, että oma poika ei olekaan ollenkaan kiinnostunut futiksesta ja ihailen hänen tyttömäisiä harrastuksia ja kiinnostuksia.

Oletko yrittänyt vaikuttaa lapsen sukupuoleen, kun lasta on toivottu?

En. Jossain vaiheessa raskautta tuntui, että olis tyttö, poika, tyttö, poika... Ihan lopussa epäilin tyttöä, mutta poikahan sieltä tuli. Pojalle minulla oli nimi valmiina ollut ihan lapsuudesta asti. Tytölle oli enemmän vaihtoehtoja. Olin aina luullut, että minulle tulisi iso ainakin 5 lapsinen perhe ja nimiä olin jo ehtinyt miettimään tosiaan lapsuudesta saakka.

Onko lapsen sukupuolella ylipäänsä suurta merkitystä?

On sillä merkitystä siinä mielessä, että jotkut piirteet voivat olla voimakkaampia yhdellä sukupuolella kuin toisella. Poikani ei ole mitenkään superhyvä keskittymään ja saattaa alkaa häiritsemään koulussa. Jos hän olisi tyttö, niin luulen, että käytökselle olisi enemmän esteitä. Meidän suvun tytöistä kukaan ei ole häiriköinyt oppitunneilla, minä mukaan lukien. Sitten taas hänen kohdallaan wilma laulaa vähän väliä ja on ylimääräisiä vanhempaintapaamisia. Pistän tämän jonkinverran sukupuolen piikkiin. Lähipiirissäni on vain perheitä joissa on tyttöjä ja usein mietin salaa, että pääsevät monissa asioissa helpommalla. Heille on itsestäänselvyys, että lapsi ymmärtää ohjeita ja muistaa tulla kaikki sukat jalassaan koulussa kotiin. Mutta en halua kuullostaa siltä, että olisin mieluummin ottanut tytön. Tämä oma poika tuntuu sopivalta kuin nenä päähän. Hän on myös muuttanut ajatuksiani miehistä myönteisempään suuntaan.

Entä miten ulkopuoliset ovat kommentoineet perhettäsi, jossa ei ole tyttölasta?

Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Yhden kerran isoäitini sanoi, että suhde tyttären lapseen on paljon vahvempi kuin pojan lapseen. Mutta sitten melkein nieli sanansa. Minullahan ei koskaan tule olemaan suhdetta tyttären lapseen. Se on ollut ainoa kommentti ja sekin tuli vahingossa.

Minä aina kuvittelin, että haluaisin tytön. Mutta kun sitten tulin raskaaksi, tuli heti todella vahva fiilis, että tämä on poika, enkä enää osannut edes kuvitella tyttöä.

Toista ajatellessa toivoin taas tyttöä, olisihan ihanaa jos olisi sekä poika että tyttö. Kävi samalla tavalla kuin ekallakin kerralla.

Kun lapsiluku on täynnä, ei sitä tyttölasta kaipaa enäö ollenkaan vaan pojat on mahtavia tyyppejä, sitä myös oppii äkkiä näkemään vain ne parhaat puolet ja monesti tulee hetkiä jolloin tuumaan, että onneksi on vain poikia.

Hirveää jeesustelua monilta, että tyhmää edes kysellä tuollaista, tärkeintä että lapsi on terve yms.

Kyllä sen nyt vaan joistakin ihmisistä näkee ja kuulee, että olisivat halunneet tietyn sukupuolisen lapsen. Esim. Facebookin Poikien äidit -ryhmä on täynnä näitä, joille lapsen sukupuolella todella on merkitystä. Osa katkeria siitä etteivät saaneet tyttöä, osa niitä jotka nimenomaan halusivat poikia. Mutta kukaan, jolle lapsen sukupuoli on merkityksetön asia, ei kuulu tuollaiseen ryhmään. Ja tuossa ryhmässä on yli sata tuhatta jäsentä... Joten jeesustelu vähemmälle, kiiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin tyttöä, mutta vielä enemmän toivoin lapsia ja pienellä ikäerolla, joten en tehnyt mitään kommervenkkejä tytön saamiseen. Jotenkin ajattelin, että olisi kuitenkin sen verran todennäköistä, että edes toinen lapsista olisi tyttö. Meillä on siis kaksi poikaa. Mieheni kanssa olemme puhuneet, että jos voisi olla varma, että kolmas lapsi on tyttö, sitä yritettäisiin, mutta riskiä kolmanteen poikaan emme halua kun kaksi on meistä muuten sopiva määrä lapsia. Luulen, että ultria tekevät hoitajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset pettyvät. Kun toisen raskauden aikainen hoitaja oli kertonut sukupuolen, hän jatkoi höpinäänsä katsomatta minuun, ja sain rauhassa niellä kyyneleitäni.

Pidän poikalapsista yhtä paljon kuin tyttölapsistakin, mutta mielestäni poikien elämä on vaikeampaa. Toksinen maskuliinisuus on onneksi vähenemään päin, mutta silti herkät ja sirot poikamme ovat jo joutuneet kärsimään sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät tytöillä olisi niin ongelmia (esim. itkuherkkyys). Toisella pojistamme on lisäksi pari sellaista sairautta, jotka periytyvät yleensä pojille ja vain hyvin harvoin tytöille. Tiesin kaiken mainitsemani todennäköisyydestä meidän geeneillämme. Lisäksi minun on vaikeampi neuvoa poikiani heidän sosiaalisissa ongelmissaan, koska itse osaan vain tyttöjen kaverikuviot. Lasten isällä taas ei ollut oikein kavereita itselläänkään lapsena, joten hän ei osaa auttaa yksinäistä poikaansa.

Omasta puolestani kaipasin tyttöä erityisesti ajatellen sitä aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Olen huomannut Suomessa naisten olevat paljon enemmän yhteyksissä ikääntyviin vanhempiinsa. Samoin lastenlapset ovat yleensä paljon enemmän tekemisissä äidinpuoleisten isovanhempien kanssa, mikä on ihan luonnollista. Minun miespuoliset kaverini ovat sitä mieltä, että heidän vaimonsa ovat liian kiinni äideissään, jos puhuvat näiden kanssa monta kertaa viikossa puhelimessa. Miehet saattavat olla yhteyksissä vanhempiinsa vain muutaman kerran vuodessa. Haluaisin, että voisin olla ystävä lasteni kanssa sitten, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta pelkään, että se ei ole miesten kanssa mahdollista.

Ehkäpä nyt pidät enemmän yhteyttä poikiisi, kun ei ole sitä tyttöä johon tukeutua ja välit pysyvät siten parempina ja läheisempinä. Ei se varmaan niistä pojistakaan mukavalta tunnu, jos äiti viettää selvästi enemmän aikaa tyttären kanssa ja tyttären lasten.

Myöskin tulevaisuudessa kun perhevapaat jakautuvat tasaisemmin niin se tarkoittaa todennäköisesti myös isovanhemmuuden jakautumista tasaisemmin.

Jos löytävät puolison... Naisia tulee olemaan vähemmän kuin nuoria miehiä. Ja usein se vaimo haluaa pitää enemmän yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja on ihan tutkittua että äidinpuoleiset isovanhemmat ovat läheisimpiä. Vai kenet luulet esim saavan kutsun synnytyssairaalaan, sen äidin äidin vai anopin? Kuka auttaa yleesnä vauvanhoidossa enemmän, anoppi vai se oma äiti? Perhevapaiden muutos tms ei tätä peruskuviota muuta.

No, suurin osa pojista ja tulevista miehistä tulevat olemaan ilman puolisoa ja perhettä.

Kun se isä hoitaa vauvaansa, niin kysyykö apua anopiltaan vai äidiltään?

Ja tuota... suurin osa?

No mieti miten olette toimineet omassa perheessäsi tai toimitte. Ja turha miettiä poikienne perheellistymistä, oletko seurannut medioita viime aikoina? Monet naiset hankkivat lapsen jo nykyään yksin, jos hankkivat. Itse en olisi anoppia päästänyt kotiini kuin vierailuille kun vauva syntyi, oma äitini sen sijaan oli apuna raskausajasta asti. Kyllä meidän tytöt ovat läheisempiä minun äitini kuin anopin kanssa, vaikka mies heitä paljon hoitaakin. Ehkä se on erilainen vuorovaikutus minun ja äitini välillä tai tms kun on voinut jakaa kaikki naiseuteen ja äityiteen liittyvät asiat ja saanut tukea.

Voihan poikien äidit sitten puhua kuinka poikansa kanssa kokemuksestaan vaikka siitä miten isyys muuttaa miestä tms. Varmasti tulevat miniät riemastuvat kun riennätte synnärille!

Vähän ohis, itsellä sekä tyttöjä että poikia. Mutta anopin kanssa erittäin läheiset välit. Ei se ole synnärille rynnännyt eikä äitinikään. Mutta usein on ollut jo lasten vauva-aikana ollut apuna. Miehen vanhemmat ovat lapsille läheisiä. Ja itselleni jokainen oma lapsi läheinen riippumatta sukupuolesta, samoin lapset tulevat keskenään hyvin toimeen sukupuolesta riippumatta. Ehkä pojat nahistelevat keskenään eniten. Jokainen on oma persoonansa ja sellaisenaan juuri hyvä ja rakas.

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Olen kahden pojan äiti, ja kyllä, olen toivonut erityisesti jälkimmäisestä lapsestani tyttöä, ja olen todella kateellinen tyttöjen äideille. Tiedän, että pitäisi olla kiitollinen terveistä lapsistani ja olenkin, mutta en voi tytönkaipuulleni mitään. Minulla on omaan äitiini läheinen suhde ja yhteiset kiinnostuksenkohteet. Poikieni serkut ovat myös poikia ja todella rasavillejä tapauksia.. ja suhtautuvat tyttöjen leikkeihin asenteella "hyi" ja "lällyä". Omat poikani ovat kiinnostuneita enemmän tytöille ominaisista jutuista ja heillä on siksi myös tyttöjen leluja, autot ovat toistaiseksi jääneet lelulaatikon pohjalle. Pelkään, että serkut kiusaavat ja jyräävät nämä poikieni luontaiset kiinnostuksenkohteet.

Pelkään myös täälläkin esille tullutta asetelmaa, että jään ulkopuoliseksi mahdollisten lapsenlasteni elämästä. Perhe on minulle kaikki kaikessa ja haluaisin olla apuna ja tukena lasteni elämässä myös sitten, kun he ovat aikuisia. Yksi pahimmista peloistani on, että tulevat miniäni estäisivät sen. Äitini yksi työkaveri tappoi itsensä, koska hänen ei annettu osallistua poikansa lapsien elämään eikä hänellä ollut muita läheisiä. En tiedä tapauksen taustoja, mutta tuo on jäänyt vahvasti mieleeni...

Järki sanoo, että tietysti riippuu paljon minusta itsestäni, millainen suhde lapsiin muodostuu. Mutta on siinä myös osa-alueita, joihin en voi itse vaikuttaa. Järki sanoo myös, että eihän tytär välttämättä.olisi kanssani sen läheisempi. Mutta tuntuu, että ainakin yhteiskunnan mielestä on ok, että perheet laittavat vaimon äidin etusijalle suhteessa miehen äitiin, joka on helposti se "paha anoppi". Perhe-elämää eletään niin paljon enemmän naisen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Ei hyvä jätkä tarkoita vain jotain raskatyyppiä. Usein ne mielestään hyvät jätkät ovatkin ihan naisellisesti pukeutuvia heteronaisia, joilla vaan on tarve saada miesten hyväksyntä ja jotka mielistelevät miehiä haukkumalla ja vähättelemällä muita naisia. Tietynlaiset miehet sitten antavat tällaisille välillä vähän siimaa, ikään kuin palkitsevat naisen siitä, että tämä väheksyy omaa sukupuoltaan. Tietynlaisille miehille se on aina plussaa, kun naiset nokittelevat keskenään, niin miehet voivat keskittyä solmimaan omia hyvä veli -verkostojaan. Fiksummat ja reilummat miehet sitten eivät lähde tällaiseen mukaan.

Poikalapsistaan, miehestään ja urospuolisista lemmikeistään kun voisi olla ihan aidosti iloinen ilman, että se täytyy tehdä joitain muita halveksimalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Ei hyvä jätkä tarkoita vain jotain raskatyyppiä. Usein ne mielestään hyvät jätkät ovatkin ihan naisellisesti pukeutuvia heteronaisia, joilla vaan on tarve saada miesten hyväksyntä ja jotka mielistelevät miehiä haukkumalla ja vähättelemällä muita naisia. Tietynlaiset miehet sitten antavat tällaisille välillä vähän siimaa, ikään kuin palkitsevat naisen siitä, että tämä väheksyy omaa sukupuoltaan. Tietynlaisille miehille se on aina plussaa, kun naiset nokittelevat keskenään, niin miehet voivat keskittyä solmimaan omia hyvä veli -verkostojaan. Fiksummat ja reilummat miehet sitten eivät lähde tällaiseen mukaan.

Poikalapsistaan, miehestään ja urospuolisista lemmikeistään kun voisi olla ihan aidosti iloinen ilman, että se täytyy tehdä joitain muita halveksimalla.

*raksatyyppiä, ei ei raska-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Ei hyvä jätkä tarkoita vain jotain raskatyyppiä. Usein ne mielestään hyvät jätkät ovatkin ihan naisellisesti pukeutuvia heteronaisia, joilla vaan on tarve saada miesten hyväksyntä ja jotka mielistelevät miehiä haukkumalla ja vähättelemällä muita naisia. Tietynlaiset miehet sitten antavat tällaisille välillä vähän siimaa, ikään kuin palkitsevat naisen siitä, että tämä väheksyy omaa sukupuoltaan. Tietynlaisille miehille se on aina plussaa, kun naiset nokittelevat keskenään, niin miehet voivat keskittyä solmimaan omia hyvä veli -verkostojaan. Fiksummat ja reilummat miehet sitten eivät lähde tällaiseen mukaan.

Poikalapsistaan, miehestään ja urospuolisista lemmikeistään kun voisi olla ihan aidosti iloinen ilman, että se täytyy tehdä joitain muita halveksimalla.

Miksi itse sitten halveksit ”hyvä jätkä” -naisia? Mielestäni ei ole mitään halveksittavaa siinä, jos joku kertoo millainen perhedynamiikka heillä on ollut ja toteaa, ettei sellaista halua, toisin kuin tämä mitä sinä teet. Miksi on sinulta pois, jos joku haluaa mieluummin pojan kuin tytön omien mielikuviensa pohjalta? Harmittaako oma tyttöarkesi sinua noin paljon? Jos ei, niin miksi et hyökkää täällä sellaisten kimppuun, jotka sanovat että olisivat halunneet pojastaan tytön? Siinä on sinulla kyllä pieni itsetutkiskelun paikka. :)

Vierailija kirjoitti:

Hirveää jeesustelua monilta, että tyhmää edes kysellä tuollaista, tärkeintä että lapsi on terve yms.

Kyllä sen nyt vaan joistakin ihmisistä näkee ja kuulee, että olisivat halunneet tietyn sukupuolisen lapsen. Esim. Facebookin Poikien äidit -ryhmä on täynnä näitä, joille lapsen sukupuolella todella on merkitystä. Osa katkeria siitä etteivät saaneet tyttöä, osa niitä jotka nimenomaan halusivat poikia. Mutta kukaan, jolle lapsen sukupuoli on merkityksetön asia, ei kuulu tuollaiseen ryhmään. Ja tuossa ryhmässä on yli sata tuhatta jäsentä... Joten jeesustelu vähemmälle, kiiitos.

On olemassa Poikien äidit ja Vain poikien äidit. Jälkimmäiseen minulla ei ole asiaa koska on tytärkin :D Pikkuisen outoa meininkiä että tuollainen ryhmä edes on. Poikien äidit -ryhmään saa liittyä kuka vaan, mutta kyllä sielläkin paitsioon jäät jos liikaa kerrot tyttölapsen äitinä olemisesta, saati että on vielä molemmat! Huoh.. Toiset kun ei saa ainoatakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Lähdetään nyt sillä, että molemmissa sukupuolissa on draamailijoita ja rentoja tapauksia.

Oma kokemus kuitenkin on myös että kieroilua on enemmän naisten kesken. Minua esim. ei ole ala-asteen jälkeen pojat koulussa kiusanneet, sielläkin ehkä pari tapausta, yläaste-lukio ne oli tytöt. Sellaista hiljaista kyyläämistä, selän takana puhumista, naureskelua ja kiusantekoa. Minulla on kuitenkin aina ollut myös ihania tyttöjä/naisia ystävinä. Kaverini aina sanoivat että kiusaaminen on kateutta. En ymmärtänyt mistä olisivat kateellisia. Nyt aikuisenakin minun on vaikea ymmärtää kuinka paljon viehätän miehiä, myös älyllisesti, mahdollisesti se on näkynyt jo yläasteella noille tytöille jotka itse olivat niitä kaupungilla riekkujia kun itse olin pienellä porukalla kavereiden luona tai luin kotona. En osaa edelleenkään tyrkytellä itseäni mihinkään, mutta miehiä pyörii ympärillä.

Minulla on tytär ja poika, ihania molemmat. Tyttö kuitenkin ehkä enemmän "järkityyppi", poika tunteellisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hirveän pahalta, kun joku on pettynyt kuulessaan, että saa pojan kun olisi halunnut tyttöä tai toistepäin, kun olen itse joutunut hautaamaan oman lapseni. En ymmärrä, miten joku voi pettyä, kun saa elävän lapsen. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että toivoo tiettyä sukupuolta.

Ymmärrän että se tuntuu pahalta jos joku ei kestä että tulee poika. Itselleni ajatus pojasta oli kuitenkin kauhistus. Arvelin että saan pojan ja itkin asiaa pitkään. Lopulta hyväksyin asian ja aloin iloita pojasta mutta sainkin tytön. Se miksi poika oli niin vaikea ajatus minulle on mysteeri. Se on tunne ja tulee jostain, jotainhan se kertoo jos et haluaa poikaa/tyttöä. Itse sain lapsuuden perheestä hirveän kuvan miehistä. Vihasin perheemme miespuolisia. Luulen että siksi ajatus pojasta oli kauhea koska olin varma etten pysty rakastamaan poikaa. Uskon että nyt pystyisin mutta poikaa ei ole siunaantunut.

Ja pakko taas kun vastasit viestiini olla ilkeä ja sanoa, että en oikeastaan ymmärrä jos sitä ettei pystyisi rakastamaan omaa lastaan oli hän sitten poika tai tyttö. Minusta se todella ikävää jos epäilee ettei rakastaisi. Anteeksi jo etukäteen jos olen ilkeä, mutta en voi ymmärtää tätä asiaa kovin hyvin. Jos lapsia kerran haluaa pitää pystyä ottamaan myös pojat vastaan. 

Tunne asiat ovat monimutkaisia. Niiden taustat ovat monimutkaisia. Mielestäni tunneterveys perustuu siihen, että tunnustaa tunteensa. Joku reagoi oman menneisyytensä takia vahvasti toisten asioihin. Silti ne toisten asiat ja tunteet ovat niiden omia. Kenen tunne on oikeutettu ja kenen ei? Eikä se että tuntee ja tunnistaa tunteensa ei tee elämää vaikeaksi. Käytännössä sitten voi mennä toisella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Sivukommentoijana haluan tulla sanomaan, että maailmankuvasi on kyllä jotenkin vinksallaan. Yleistät tyttölapset ”raskaiksi ruikuttajiksi” ja mielestäsi suurin osa tytöistä ovat nuorina turhia draamailijoita, kuten itsekin olit nuorena.

Miespuolisia pidät taas tasa-painoisina, joiden kanssa on helppo tulla toimeen, jopa eläimissä koet urokset helpommiksi. Ei tämä nyt ihan normaalilta kuulosta. On olemassa tasapainoisia ja rauhallisia naisia aivan kuten miehiäkin. Ja sitten on draamanhakuisia tuittupäitä niin naisissa kuin miehissä.

Tuokin ihan kummallista, että oletat säästyväsi turhilta riidoilta, kun olet ainoa nainen talossa. Mielestäsi naispuoliset ihmiset eivät voi tulla keskenään toimeen tai se on hyvin harvinaista? Vai olisiko mahdollista, että se on vain sinun kohdallasi näin? Olisi itsetutkiskelun paikka, jos koko elämäsi olet joutunut draamailemaan paljon muiden naisten kanssa. Sitähän sanotaan, että jos kaikki ympärillä olevasi henkilöt (tässä tapauksessa naiset) ovat idiootteja, syy saattaa löytyä peilistä.

On harmillista, jos siirrät poikalapsillesi tämän harhaisen maailmankuvasi, jossa naisia pidetään hankalina ja ei-rationaalisina hömpykköinä.

Olen tuolla vähän ylempänä oleva yh-äiti joka kertoi sukulaisesta joka sanoi, että tyttären lasten kanssa on läheisemmät välit kuin pojan... Muistin pari muutakin kertaa, kun tytöttömyyttäni on kommentoitu.

1. Oma äitini on jonkinverran syyllistänyt, että en jatka äitilinjaa, kun en saanut tyttöä. Jos jään sitä ajattelemaan, niin tulen surulliseksi, että se tyssää minuun. Harmittaa, että en omien vaistojeni mukaisesti alkanut vaan tekemään vauvoja aiemmin elämässä, vaikka en vakkaripartneria löytänytkään. Se nyt on muutenkin elämäni suurin harmitus, mutta vielä tuo äitilinja juttu mitä en olisi ilman oman äiti tiedeintoilua edes tiennyt.

2. Työkaveri (esimiestasoinen...ja lesbo kerrottakoon se nyt tässä :D ) kysyi minulle raskausaikana, että tiedänkö kumpi tulee. Sanoin, että en tiedä, mutta on tunne, että olisi tyttö. Työkaveri innostui ja alkoi hehkuttaa kuinka paljon kivempia vaatteita tytöille on, että pojille on aina sellaisia tylsiä ja rumia... Yritin siinä vielä uudestaan sanoa, että en tosiaan tiedä kumpi tulee ja molemmista olisin onnellinen.

3. Taaperoiässä vierailin läheisen kaverini luona jolla on pelkkiä poikia. Hän alkoi jotenkin oudoti hehkuttamaan, että me ollaan tällaisia poikien äitejä...  Vähän siihen tyyliin, että mepäs tässä vasta karskeja ja reippaita yhteiskunnanjäseniä ollaan.Vaivaannuttavaa.  Ihan uusi puoli ystävästäni! :D

Sitten vielä sen sanon, että olen tosi yllättynyt, että näinkin tavallista on toiveet jostain sukupuolesta kun mitä tässä keskustelussa. En olisi itse osannut ajatella. Mulla on vaan aina ollut niin iso halua saada lapsia tai edes yhtä, ja sekä partnerinhaussa että itse hedelmöittymisessä omat ongelmansa, niin olin jo siihen kypsään ikään mennessä kun lapsen vihdoin sain varmaan karistanut kaiken tällaisen sukupuolitoiveilun itsestäni. Tuntuu kuin minussa ei sellaista olisi koskaan ollutkaan.

Sitten vielä... eräs tuttavaperhe on niin hassu kun ovat jo yli 10-vuotta olleet tiukasti sukupuolineiutraaliuden/sensitiivisyyden linjoilla. Itsekin olen, mutta en ihan niin ääripää kuin he. Heitä esim. ärsyttää ihan suunnattomasti, jos perheen lapsista sanoo "tytöt" tai "pojat". Jos vaikka sanoo, että "tytöthän" voisi mennä takapenkille, niin tikarit alkaa sinkoilemaan vanhempien silmistä. Sitten se on kauheeta kun aina lipsauttelen näitä. Mulla varmaan lapsuudessa niin paljon puhuttu tuohon tyyliin enkä ole ihan niin hc tässä asiassa kuin he. 

*anteeksi kymmenet virheet! Nopeasti kirjoitin. Selvästikin pitäisi aina lukea läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Ei hyvä jätkä tarkoita vain jotain raskatyyppiä. Usein ne mielestään hyvät jätkät ovatkin ihan naisellisesti pukeutuvia heteronaisia, joilla vaan on tarve saada miesten hyväksyntä ja jotka mielistelevät miehiä haukkumalla ja vähättelemällä muita naisia. Tietynlaiset miehet sitten antavat tällaisille välillä vähän siimaa, ikään kuin palkitsevat naisen siitä, että tämä väheksyy omaa sukupuoltaan. Tietynlaisille miehille se on aina plussaa, kun naiset nokittelevat keskenään, niin miehet voivat keskittyä solmimaan omia hyvä veli -verkostojaan. Fiksummat ja reilummat miehet sitten eivät lähde tällaiseen mukaan.

Poikalapsistaan, miehestään ja urospuolisista lemmikeistään kun voisi olla ihan aidosti iloinen ilman, että se täytyy tehdä joitain muita halveksimalla.

Miksi itse sitten halveksit ”hyvä jätkä” -naisia? Mielestäni ei ole mitään halveksittavaa siinä, jos joku kertoo millainen perhedynamiikka heillä on ollut ja toteaa, ettei sellaista halua, toisin kuin tämä mitä sinä teet. Miksi on sinulta pois, jos joku haluaa mieluummin pojan kuin tytön omien mielikuviensa pohjalta? Harmittaako oma tyttöarkesi sinua noin paljon? Jos ei, niin miksi et hyökkää täällä sellaisten kimppuun, jotka sanovat että olisivat halunneet pojastaan tytön? Siinä on sinulla kyllä pieni itsetutkiskelun paikka. :)

Mikä "tyttöarki"? Minulla on sekä tytär että poika, emmekä vietä mitään tyttö- tai poika-arkea, vaan vietämme omannäköistämme arkea sellaisina yksilöinä, mitä olemme.

Jos huomasit, en olekaan kritisoinut kenenkään perhedynamiikkaa saati lapsitoiveitaan, vaan olen kritisoinut tuollaista oman sukupuolen halveksuntaa. Selitin itse, mitä omassa tekstissäni tarkoitin käsitteellä "hyvä jätkä" (huomaa lainausmerkit), joten kysymykseesi, miksi halveksin sellaisia, voisin vastata, että en suoranaisesti halveksi, mutta kritisoin kyllä kuvaamaani käytöstä.