Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

Sain nuorena (alle 18-vuotiaana) poikani. Koska olin silloin niin nuori ei tullut kysymykseenkään, että saisin toisen lapsen siinä iässä. Nyt poikani on teini-ikäinen ja toisen lapsen hankkiminen tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Olen kokenut tässä vuosien saatossa vauvakuumeen sijaan tyttökuumetta. Tämä "tyttökuume" lopulta helpottui, kun veljeni sai tytön. Olen saanut nauttia tätinä pienen prinsessan elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

Vuosia ennen lapsia ajattelin, että en osaisi olla äiti pienelle pojalle. Olin rikkinäisestä perheestä, ja kokemukseni miehistä/pojista eivät olleet kaksisia. Samoin yhteiskunnan misogynia ahdisti, ja haaveilin että jos/kun saisin lapsen, kasvattaisin hänestä voimakkaan peppi-tytön.

Muutama vuosi kului, kasvoin ja viisastuin.

Myöhemmin, kun lopulta päätimme lapsen hankkimisesta, ja tulin raskaaksi, olin vain onnellinen vauvasta. Ei ollut väliä mitä sukupuolta se oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

Totta, olet oikeassa. Itsellänikin, tosiaan on poika, vasta 7-vuotias, ja todellakin toivoisin hänen kokevan oman sukupuolensa positiivisesti.

Itselläni äiti-tytär-suhde ei ole mitenkään erityinen. Melkein läheisempi olen anopin kanssa. Ollaan myös lasten syntymästä asti koko perhe oltu enemmän tekemisissä mieheni vanhempien kanssa.

Äitini on jäänyt lapsillemme etäisemmäksi, kuin mieheni äiti. Mieheni äiti on sydämellisempi, toimeliaampi ja järkevämpi kuin oma äitini ja olen vain iloinen että anoppini on aktiivinen osa arkeamme.

T. kahden pojan äiti

Vierailija kirjoitti:

Vuosia ennen lapsia ajattelin, että en osaisi olla äiti pienelle pojalle. Olin rikkinäisestä perheestä, ja kokemukseni miehistä/pojista eivät olleet kaksisia. Samoin yhteiskunnan misogynia ahdisti, ja haaveilin että jos/kun saisin lapsen, kasvattaisin hänestä voimakkaan peppi-tytön.

Muutama vuosi kului, kasvoin ja viisastuin.

Myöhemmin, kun lopulta päätimme lapsen hankkimisesta, ja tulin raskaaksi, olin vain onnellinen vauvasta. Ei ollut väliä mitä sukupuolta se oli.

Lisäyksenä:

Ymmärsin siis viisastuessani, että myös miehet voivat olla feministejä.

Odotin kaksosia esikoiseksini ja toivoin että he olisivat joko tytöl ja poika tai tyttöjä molemmat. Ennen rakenneultraa kuitenkin kuolivat pienet kohtuun ja kyllä, tyttöjä molemmat♡

Nyt odotan kolmatta lasta aivan loppusuoralla ja toivoin poikaa. Siksi että kun lapsia on vain yksi niin poika tuntui kivommalle ajatukselle. Toki tyttökin olisi ollut ihan yhtä ihana ja terve elävä lapsi tärkein. Ja poikaa siis nyt odotammekin ja tuntuu että niin sen juuri piti mennäkin:)

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi poika ja haluan vielä toisen lapsen. Jos saisin päättää seuraavan lapsen sukupuolen niin ottaisin tytön, koska on jotenkin kiva ajatus että saa kasvattaa sekä työn että pojan. Kuitenkin jos seuraavakin on poika, niin on sekin hienoa enkä usko että tuntuisi silloinkaan pettymykseltä. Nuo toivomiset on vaan sellaisia haavekuvia, eikä niiden kuulukaan aina toteutua.

Mulla on kaksi jo aikuista poikaa, rakkaita molemmat. Aikoinaan toivottiin kahta lasta, kumpia tahansa.

Vasta viime vuosina olen ajatellut, että tyttökin olisi ollut kiva. Ystävilläni on useimmilla sekä tyttö että poika. Äidit ja tyttäret käyvät lenkillä, shoppailemassa, teattereissa, matkoilla ym. yhdessä, näistä jään paitsi. Pojat sensijaan remppaavat, kalastavat ym. isänsä kanssa.

Kaksi poikaa halusin. Kaksi poikaa sain. Jos olisin saanut tytön, hän olisi varttunut maailmassa, jossa ei ole  vaaleanpunaisia rimpsuja ja röyhelöitä. Mutta yhtä paljon olisin häntä varmasti rakastanut kuin näitä toteutuneitakin toiveita.

Toivottavasti kukaan ei enää 2020 kasvata lapsiaan ajatuksella "pojat remppaa ja kalastaa isän kanssa / tytöt shoppailee ja kokkaa äidin kanssa". Huhhuh!

249 kirjoitti:

Toivottavasti kukaan ei enää 2020 kasvata lapsiaan ajatuksella "pojat remppaa ja kalastaa isän kanssa / tytöt shoppailee ja kokkaa äidin kanssa". Huhhuh!

No, näin se vaan tuppaa oman kokemukseni mukaan enimmäkseen olemaan. Ei kiinnosta kundeja lähteä mutsin kanssa shoppailemaan tai teatteriin. Toki jokainen taaplaa tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi poikaa halusin. Kaksi poikaa sain. Jos olisin saanut tytön, hän olisi varttunut maailmassa, jossa ei ole  vaaleanpunaisia rimpsuja ja röyhelöitä. Mutta yhtä paljon olisin häntä varmasti rakastanut kuin näitä toteutuneitakin toiveita.

Kun ne lapset eivät kasva missään valitsemassasi kiinnostuskuplassa, vaan löytävät omat kiinnostuksen ja ihastuksen kohteensa ihan itse. Ja jos lapsesi nyt sattuisi rakastumaan vaaleanpunaisiin mekkoihin ja prinsessasatuihin, kuka sinä olet sen ilon häneltä kieltämään? Ja ennen kaikkea, mikä siinä stereotyyppisessä tytössä niin pelottaa, että pitäisi?

Ajattelin alunperin, että tyttö ja poika olisi ideaali. Nyt kahden pojan äitinä, jos vielä saisin kolmannen, toivon kolmatta poikaa. Ja olen niin onnellinen, että kaksi ensimmäistä ovat juuri poikia, ovat huikea kaksikko, samat kiinnostuksen kohteet vaikka luonteet erilaiset. En usko, että eri sukupuolen sisarukset tulisivat yhtä hyvin juttuun keskenään.

En toivo tyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Poikien äidit? Minulla on esikoinen ja kuopus poikia ja keskimmäinen tytär. Esikoista odottaessani toivoin , että lapsi olisi tyttö. Tämä koska ikinä en ollut ollut poikien kanssa missään tekemisissä. Minulla on vaan siskoja ja serkkunikin ovat tyttöjä. Ajattelin etten selviydy pojan kasvattamisesta. No poikahan sieltä tuli ja se oli järkytys. Loppujen lopuksi suhteeni poikiini on ollut paljon helpommat kuin tyttäreeni. Tytär ilmeisesti on liikaa itseni kaltaInen ja on haastanut koko ajan pienestä pitäen. Poikia on paljon helpompi rakastaa. Tyttären kannalta on hyvä, että isä on hyvä ja läheinen hänelle.

Mitä ihmettä mä just luin... Oon ihan järkyttynyt että tälläisiä vanhempia on. Pakko olla trolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Miksi olet sitten raskas ruikuttaja?

Varmaan juuri siksi kun olen itsekin tyttö? :D Yhtenä keskimmäisistä lapsista olin kyllä meistä neljästä helpoin ja vähiten ruikuttavin myös vanhempieni mukaan, mutta samanlainen draamailija kuitenkin viimeistään teini-iässä. Myös vierestä seuranneena olen kiinnittänyt huomiota että tuttujen tyttölapset usein valittavat ja tekevät isoa showta ympärilleen ja pojat ovat enemmän helppoja ja mutkattomia mukanakulkijoita. :) Kyllähän sen koulussa ja töissäkin huomaa, että naiset ovat lähtökohtaisesti ilkeämpiä ja juonittelevampia.

Niin, sinä olet sellainen, raskas, ilkeä, juonitteleva ruikuttaja. Ei onneksi kerro mitään meistä muista naisista!

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin alunperin, että tyttö ja poika olisi ideaali. Nyt kahden pojan äitinä, jos vielä saisin kolmannen, toivon kolmatta poikaa. Ja olen niin onnellinen, että kaksi ensimmäistä ovat juuri poikia, ovat huikea kaksikko, samat kiinnostuksen kohteet vaikka luonteet erilaiset. En usko, että eri sukupuolen sisarukset tulisivat yhtä hyvin juttuun keskenään.

Meillä ainakin tyttö 8v ja poika 6v löytävät helpostikin yhteistä tekemistä. Tosin en olekaan kasvattanut tietentahtoen "prinsessaa" ja "äijää" vaan saavat itse valita kiinnostuksenkohteensa. Molemmat rakastavat monipuolista liikuntaa, kädentaitotöitä/rakentelua/suunnittelua, tyttö matemaattinen, poika musikaalinen.

Itsekin olen läheisempi pikkuveljen kuin pikkusiskon kanssa, vaikken varsinainen poikatyttö ole ollutkaan.

Mistä te vain poikien äidit tiedätte että tyttöjen kanssa olisi ollut hankalampaa joku, painolastia, draamaa tms.? Eihän sitä voi tietää sellaisesta mitä ei itsellä ole. Tuntuu että moni vain poikien äiti on kauhean tarkka siitä miten se sukupuoli sitten määrittää kaiken ja kaikki on niiden tyttöjen eli tulevien naisten, eli sellaisten mitä te itsekin olette, kohdalla jotenkin hirmuisen paljon pahempaa ja haastavampaa. Minulla on molempia, eipä kyllä ole suuria eroja niissä draamoissa tai omissa painolasteissa ollut, minullakin oli hankala äitisuhde, mutta niinpä vain tytön kanssa olen voinut elää.