Poikien äiti, toivoitko myös tyttöä?

Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että kun toisen raskauden ultrassa näkyi selkeä pippeli, niin tunsin pettymyksen tunnetta. En niinkään siitä, ettei siellä ollut tyttö, vaan siksi että se hetki tavallaan sinetöi sen, että en tule koskaan olemaan tytön äiti. Rakastan olla poikien äiti enkä vaihtaisi rakkaitani mihinkään, mutta olisi ollut kiva kokea myös millaista olisi ollut kasvattaa tyttöä, kaikkine iloineen ja haasteineen.

Paljon on tullut rasittavia kommentteja, ”no harmittaako kun ei tullutkaan tyttö?” ”aiotteko vielä yrittää tyttöä?”

Mulla on yksi poika. Enempää lapsia ei tule ja olen yhdet itkut tirauttanut, etten saa koskaan tytärtä. Kuvittelin aina, että mulla olis tytär. Olen säästänyt nuorena korujani ja muita nättejä juttuja tyttärelle. Kyllä kirpaisee, myönnän. Ehkä pitää löytää jostain kummityttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

Ahaa. Mä en ole koskaan ollut kiinnostunut tuollaisista ryhmistä muutenkaan (kiinnostukset lasten asioissa ihan muualla), ja nyt kun alan ymmärtää millainen tuo ryhmä on, en usko että olisin edes kuulunut joukkoon. Ryhmä taitaa olla tarkoitettu vain tietyntyyppisten poikien äideille ja tietynlaisille ihmisille. 

t: fiksujen poikien äiti (ei lainaamasi)

Tästä aiheesta on jo julkaistu kirja, joten tarvitseeko sitä pyörää keksiä uudelleen?

Mikkonen Jonna, Poikien äidit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Sivukommentoijana haluan tulla sanomaan, että maailmankuvasi on kyllä jotenkin vinksallaan. Yleistät tyttölapset ”raskaiksi ruikuttajiksi” ja mielestäsi suurin osa tytöistä ovat nuorina turhia draamailijoita, kuten itsekin olit nuorena.

Miespuolisia pidät taas tasa-painoisina, joiden kanssa on helppo tulla toimeen, jopa eläimissä koet urokset helpommiksi. Ei tämä nyt ihan normaalilta kuulosta. On olemassa tasapainoisia ja rauhallisia naisia aivan kuten miehiäkin. Ja sitten on draamanhakuisia tuittupäitä niin naisissa kuin miehissä.

Tuokin ihan kummallista, että oletat säästyväsi turhilta riidoilta, kun olet ainoa nainen talossa. Mielestäsi naispuoliset ihmiset eivät voi tulla keskenään toimeen tai se on hyvin harvinaista? Vai olisiko mahdollista, että se on vain sinun kohdallasi näin? Olisi itsetutkiskelun paikka, jos koko elämäsi olet joutunut draamailemaan paljon muiden naisten kanssa. Sitähän sanotaan, että jos kaikki ympärillä olevasi henkilöt (tässä tapauksessa naiset) ovat idiootteja, syy saattaa löytyä peilistä.

On harmillista, jos siirrät poikalapsillesi tämän harhaisen maailmankuvasi, jossa naisia pidetään hankalina ja ei-rationaalisina hömpykköinä.

Sivustakommentoija, joopa joo. :) En tiedä miksi päättelit ettei minulla ole naispuolisia kavereita ja että olisin keskellä jotain riitoja naisten kanssa, aika naisellinen tapa sulla olettaa asioita. Minulla on kyllä pelkkiä naisia kavereina ja olen siihen hyvin tyytyväinen! Mieheni riittää minulle miespuoliseksi ystäväksi oikein hyvin. :) En myöskään ole ollut riidoissa koskaan kenenkään muun naisen kanssa kuin siskojeni kanssa teininä kuten aiemmin kerroin ja nykyisin ollaan parhaita kavereita keskenään. Naispuoliset kaverini ovat kaikki rauhallisia ja tasapainoisia jotka välttelevät turhaa draamaa, muunlaisia naisia en kavereikseni kelpuuttaisikaan. :) Siksi kaveripiirini onkin tiivis mutta sitäkin parempi.

En nyt ymmärrä mikä ongelma sinulla on minun kanssani, tuntuu, että jokin sanomisistani iski sinuun henkilökohtaisella tasolla? Pahoittelut siitä. Tuo on vain juuri sitä käytöstä mistä en naisissa pidä, tullaan vääntämään väkisin tikusta asiaa ja haetaan riitaa vaikka väkisin ja oletetaan asioita ilman faktatietoa ja palataan puolustelemaan itseä mukamas sivustaseuraajana.

Aion olla jatkossakin iloinen siitä, että saan pojan. Olen iloinen myös kummitytöistäni ja siskojeni tyttäristä ja ystävieni tyttäristä. Seison silti sanojeni takana, että uskon pojan olevan helpompi. Toivon, että joskus iloitset tyttölapsesta/lapsista yhtä aidosti ilman, että koet eriävät mielipiteet loukkauksena itseäsi kohtaan. :) Meillä jokaisella on oikeus mielipiteisiimme ja mielikuviimme ja oikeus iloita meille siunaantuneista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin poikaa enemmän kun mitään ja semmoinen on syntymässä (rv 32). Olisin toki ottanut avosylin myös tytön vastaan, mutta koen poikalapset helpommiksi ja tytöt on usein aika raskaita ruikuttajia. Äitinikin halusi aina poikaa, sai neljä tyttöä. Olen kyllä naisellinen nainen ja tykkään pukeutua ja laittautua mutta koen että tulen poikien kanssa paremmin toimeen henkisellä tasolla, ja kaikki lemmikkieläimenikin ovat aina olleet uroksia jos sillä jotain merkitystä on. :D Mulla ja mun siskoilla oli ainakin hirveitä riitoja aina isoista ikäeroista huolimatta, oltiin aika raskaita draamaqueeneja ja teini-iässä kaikki hirveitä. Siksi suosin mielessäni poikalasta. :)

Anna kun arvaan... Olet sellainen "hyvä jätkä", joka mielellään mollaa aina muita naisia saadakseen irtopisteitä miehiltä?

Mulla on yksi tuttu, joka on kans tällainen. Haukkuu aina muita naisia, miten ovat kamalia työkavereita (miehet niin paljon rennompia ja hauskempia) ja miten poikalapset ovat niin helppoja ja rentoja (toisaalta kyllä valittaa aina adhd-pojastaa, miten raskasta arki on ja itse ihan loppu eikä voi tehdä mitään omaa kun lapsenvahdit eivät pärjää sen pojan kanssa). Miehiä kyllä ihailee ja uskoo myös miesten ihailevan häntä - esim. nuorena on kuulemma ollut tosi suosittu miesten keskuudessa, ja nytkin on flirttiä vähän kaikkien kanssa. Hän kun on niin erilainen kuin muut naiset... joopajoo...

Aina ihmetyttää voimakas inho omaa sukupuolta kohtaan. Toki ihmetyttää voimakas inho vastakkaistakin sukupuolta kohtaan. Mutta jostain oireilusta tai kätketyistä tunteista/pettymyksistä sellainen luultavasti kumpuaa.

Oot kyllä just yksi esimerkki siitä, miksi halusin poikalapsen. :) Mielestäni ihan asiallisesti kerroin syitä sille, miksi poika oli toiveissa (silti sanoin myös tytön kelpaavan) ja kerroin vain omista kokemuksista tyttöperheessä. Kerroin jopa olleeni itsekin teininä turha draamailija kuten tytöillä on usein tapana olla. Silti halusit tulla tähän POIKIEN ÄIDEILLE tarkoitettuun ketjuun pahoittamaan mielesi ja tekemään kaukaahaettua analyysiä minusta ja ehkä muistakin kirjoittajista. Taisit kuukautishöyryissäsi missata myös kohdan, jossa sanoin olevani kyllä ihan naisellinen nainen enkä todellakaan ole mikään raksa-alalla työskentelevä ”yksi äijistä”. En vain enää halua lapsuuteni tyttödraamailun jälkeen niin paljoa tyttölasta kotiini kun koen että voisin saada tasapainoisemman arjen poikataloudessa. :)

Minun persettäni ei kutita se mitä sukupuolta kukakin eniten toivoo, mutta sinun hyökkäävä kommenttisi kyllä vain valitettavasti vahvisti tyypillistä naiskuvaa ja minun vastaukseni tähän omalla tavallaan varmasti myöskin. :) Mulla ei ole mitään omaa sukupuoltani vastaan, nautin vain siitä kun talossani olen ympäröity tasapainoisilla ja rauhallisilla veijareilla (mieheni, koirani, toivottavasti tuleva lapseni) ja koen mielessäni että tämä on helpompaa kun olen itse ainoana ”naaraana” täällä. :) Vältytään turhilta riidoilta.

Ei hyvä jätkä tarkoita vain jotain raskatyyppiä. Usein ne mielestään hyvät jätkät ovatkin ihan naisellisesti pukeutuvia heteronaisia, joilla vaan on tarve saada miesten hyväksyntä ja jotka mielistelevät miehiä haukkumalla ja vähättelemällä muita naisia. Tietynlaiset miehet sitten antavat tällaisille välillä vähän siimaa, ikään kuin palkitsevat naisen siitä, että tämä väheksyy omaa sukupuoltaan. Tietynlaisille miehille se on aina plussaa, kun naiset nokittelevat keskenään, niin miehet voivat keskittyä solmimaan omia hyvä veli -verkostojaan. Fiksummat ja reilummat miehet sitten eivät lähde tällaiseen mukaan.

Poikalapsistaan, miehestään ja urospuolisista lemmikeistään kun voisi olla ihan aidosti iloinen ilman, että se täytyy tehdä joitain muita halveksimalla.

Miksi itse sitten halveksit ”hyvä jätkä” -naisia? Mielestäni ei ole mitään halveksittavaa siinä, jos joku kertoo millainen perhedynamiikka heillä on ollut ja toteaa, ettei sellaista halua, toisin kuin tämä mitä sinä teet. Miksi on sinulta pois, jos joku haluaa mieluummin pojan kuin tytön omien mielikuviensa pohjalta? Harmittaako oma tyttöarkesi sinua noin paljon? Jos ei, niin miksi et hyökkää täällä sellaisten kimppuun, jotka sanovat että olisivat halunneet pojastaan tytön? Siinä on sinulla kyllä pieni itsetutkiskelun paikka. :)

Mikä "tyttöarki"? Minulla on sekä tytär että poika, emmekä vietä mitään tyttö- tai poika-arkea, vaan vietämme omannäköistämme arkea sellaisina yksilöinä, mitä olemme.

Jos huomasit, en olekaan kritisoinut kenenkään perhedynamiikkaa saati lapsitoiveitaan, vaan olen kritisoinut tuollaista oman sukupuolen halveksuntaa. Selitin itse, mitä omassa tekstissäni tarkoitin käsitteellä "hyvä jätkä" (huomaa lainausmerkit), joten kysymykseesi, miksi halveksin sellaisia, voisin vastata, että en suoranaisesti halveksi, mutta kritisoin kyllä kuvaamaani käytöstä.

Mitä halveksuntaa on sanoa, että tyttölapset ovat usein kitisijöitä ja draamailijoita? Varsinkin jos käytän esimerkkinä esim itseäni? Ehkäpä minäkin vain kritisoin sitä enkä halveksi? En kuitenkaan täällä ota esille jotain vanhoja työkavereitani halveksivaan sävyyn ja oleta jotain muuta henkilöä miehiä piirittäväksi vampiksi vain sillä perusteella, että hän ei halua ajautua oman perheensä kanssa samanlaiseen tilanteeseen kuin millainen tilanne hänellä oli omassa perheessään? Itse tunnut ajattelevan, että oman sukupuolesi edustajan tulee olla vain tietynlainen, muuten hän ansaitsee ”kritiikkisi” joka ei btw kiinnosta ketään pätkän vertaa. Aion nyt nauttia raskaudestani ja sinä voit etsiä vaikka äityleistä uuden uhrin itsellesi tai keskittyä niihin, jotka täällä avoimesti ilmaisevat pettymystä toivotun lapsensa sukupuoleen, jonka luulisi olevan huomattavasti isompi ongelma. Sen sijaan olet edelleen täysin väärässä ketjussa vänkäämässä kun selvästi et kohderyhmään kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

On varmaan näinkin, mutta itse näen esim työelämässäni niin että on se vaan paljon yksinkertaisempaa, paremmin palkattua ja tietyllä tapaa helpompaa edetä kun on mies. Ja näin ollen tulen kasvattamaan pojistani kaikkea muuta kuin niitä jotka riehuu, ei pärjää, tekee rikoksia jne. Kuten myös tytöstäni, mutta pakko myöntää että valitettavasti yhteiskunta, työelämä jne. vaan vaatii naisilta paljon enemmän kuin miehiltä jotta voisi edes suurin piirtein päästä samaan asemaan/pisteeseen. Hyvä itsetunto, luottamus ja päättäväisyys sulupuolesta riippumatta.

Kaikista syvimmältä on vanhemmat jotka suosii perheen poikia enemmän kuin tyttöjä, antaa anteeksi poikien mokailut, kuittaa velat ja päästää jollain tapaa helpommalla. Tai ne vanhakantaiset, joissa vanhin poika perii kaiken. Ei ihme että suku riitelee perinnöstä, täydellinen keskisormen näyttöhän tuollainen on. Varsinkin niille tytöille, joten ei se aina ole niin etteikö pojista puhuttaisi mitään positiivista. Tunnen useammankin tapauksen, jossa poikien tekemisiä suorastaan ihaillaan ja pidetään arvossa, vaikka hän olisikin myös töpeksinyt tai elänyt vain vanhempiensa siivellä vielä pitkälle aikuisenakin. Sen sijaan sen tyttölapsen saavutuksia tai ongelmatonta elämää ei noteerata sen koommin, ainakaan ylistetä, koska niinhän kuuluukin elää. Mutta pojat, ne ne saa elää kuin pellossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi poika ja haluan vielä toisen lapsen. Jos saisin päättää seuraavan lapsen sukupuolen niin ottaisin tytön, koska on jotenkin kiva ajatus että saa kasvattaa sekä työn että pojan. Kuitenkin jos seuraavakin on poika, niin on sekin hienoa enkä usko että tuntuisi silloinkaan pettymykseltä. Nuo toivomiset on vaan sellaisia haavekuvia, eikä niiden kuulukaan aina toteutua.

Mulla on kaksi jo aikuista poikaa, rakkaita molemmat. Aikoinaan toivottiin kahta lasta, kumpia tahansa.

Vasta viime vuosina olen ajatellut, että tyttökin olisi ollut kiva. Ystävilläni on useimmilla sekä tyttö että poika. Äidit ja tyttäret käyvät lenkillä, shoppailemassa, teattereissa, matkoilla ym. yhdessä, näistä jään paitsi. Pojat sensijaan remppaavat, kalastavat ym. isänsä kanssa.

Oikeasti ihan noin? 

Meillä pojat käyvät kalalla isänsä kanssa.

Koko perhe käy viikonloppuisin vuorilla vaeltamassa

Minä käyn shoppailemassa kahden pojan kanssa (kolmannen kanssa harvoin), kaikkien poikien kanssa kahvilla ja syömässä, ja kävelyllä meren rannalla. Isä tekee näitä myös joskus harvoin.

Teatterissa ja museoissa käydään vaihtelevilla kokoonpanoilla, mutta itse olen aina mukana.

Shakkia ja muita pelejä pelataan vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Mieheni ei ole remppamiehiä. Lomilla käymme koko perhe yhdessä.

Raha- ja säästöasioista puhun minä poikien kanssa. Minä ja yksi pojista harrastamme politiikan ja historian tutkimista ja siitä jauhamista. Mieheni taas puhuu musiikista yhden pojan kanssa, kuuntelevat paljon. 

Meillä kolme poikaa joista kaksi aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lastentarhanopettaja ja töissä 4-6 v ryhmässä jossa suurin osa on poikia. Itselläni on 3 tyttöä ikäluokassa 3-8 v. Täytyy sanoa että vaikka pidänkin työstäni, olen iloinen ollessani tyttöjen äiti. Pidän kaikesta tyttämäisestä muutenkin ja on ollut ihanaa luvan kanssa sukeltaa kaikkiin tyttöjen juttuihin vaikka kaksi tytöistäni pelaa jalkapalloa. Ei kiinnosta pallopelit tms robottilelut ja täytyy sanoa että pojilla on ainakin omassa ryhmässäni enemmän kaikenlaista ongelmaa jotka vaikuttavat ikävästi koko ryhmään.

Hehe, tuttu perhepäivähoitaja puhui aina samantyylisiä. 

Kummasti ääni kellossa muuttui kun toinen tytöistään sai poikia :)

Tämä on muuten se, mitä moni ei ota huomioon toista sukupuolta ylistäessään (ja toista haukkuessaan, oli se kumpaa sukupuolta tahansa). Että se oma lapsi voikin sitten saada sitä toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi poika ja haluan vielä toisen lapsen. Jos saisin päättää seuraavan lapsen sukupuolen niin ottaisin tytön, koska on jotenkin kiva ajatus että saa kasvattaa sekä työn että pojan. Kuitenkin jos seuraavakin on poika, niin on sekin hienoa enkä usko että tuntuisi silloinkaan pettymykseltä. Nuo toivomiset on vaan sellaisia haavekuvia, eikä niiden kuulukaan aina toteutua.

Mulla on kaksi jo aikuista poikaa, rakkaita molemmat. Aikoinaan toivottiin kahta lasta, kumpia tahansa.

Vasta viime vuosina olen ajatellut, että tyttökin olisi ollut kiva. Ystävilläni on useimmilla sekä tyttö että poika. Äidit ja tyttäret käyvät lenkillä, shoppailemassa, teattereissa, matkoilla ym. yhdessä, näistä jään paitsi. Pojat sensijaan remppaavat, kalastavat ym. isänsä kanssa.

Oikeasti ihan noin? 

Meillä pojat käyvät kalalla isänsä kanssa.

Koko perhe käy viikonloppuisin vuorilla vaeltamassa

Minä käyn shoppailemassa kahden pojan kanssa (kolmannen kanssa harvoin), kaikkien poikien kanssa kahvilla ja syömässä, ja kävelyllä meren rannalla. Isä tekee näitä myös joskus harvoin.

Teatterissa ja museoissa käydään vaihtelevilla kokoonpanoilla, mutta itse olen aina mukana.

Shakkia ja muita pelejä pelataan vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Mieheni ei ole remppamiehiä. Lomilla käymme koko perhe yhdessä.

Raha- ja säästöasioista puhun minä poikien kanssa. Minä ja yksi pojista harrastamme politiikan ja historian tutkimista ja siitä jauhamista. Mieheni taas puhuu musiikista yhden pojan kanssa, kuuntelevat paljon. 

Meillä kolme poikaa joista kaksi aikuista.

Lisään vielä, että mä taidan olla hieman läheisempi poikien kanssa kuin isä, jos pitää verrata. Mutta isäkin on läheinen. Mieheni oli selkeästi läheisempi äitinsä kanssa kuin isänsä mutta dynamiikka perheessä oli muuten tulehtunut.

Itse asiassa tuntuisi äkkiseltään ajateltuna, että jos isä on läheinen poikiensa kanssa, myös äiti on. Koko perheessä on läheisemmät välit.

Nykyään ihmiset muuttavat työn perässä, joten isovanhemmista läheisin voi olla se joka sattuu asumaan lähempänä - tai ei kukaan isovanhempi.

Joka tapauksessa, jos lapsia on useita, ja heillä lapsia, eiköhän vähempikin läheisyys riitä siihen että ihan tarpeeksi aikaa menee lastenlasten kanssa häärätessä. Tai ainakin itse koen näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

On varmaan näinkin, mutta itse näen esim työelämässäni niin että on se vaan paljon yksinkertaisempaa, paremmin palkattua ja tietyllä tapaa helpompaa edetä kun on mies. Ja näin ollen tulen kasvattamaan pojistani kaikkea muuta kuin niitä jotka riehuu, ei pärjää, tekee rikoksia jne. Kuten myös tytöstäni, mutta pakko myöntää että valitettavasti yhteiskunta, työelämä jne. vaan vaatii naisilta paljon enemmän kuin miehiltä jotta voisi edes suurin piirtein päästä samaan asemaan/pisteeseen. Hyvä itsetunto, luottamus ja päättäväisyys sulupuolesta riippumatta.

Kaikista syvimmältä on vanhemmat jotka suosii perheen poikia enemmän kuin tyttöjä, antaa anteeksi poikien mokailut, kuittaa velat ja päästää jollain tapaa helpommalla. Tai ne vanhakantaiset, joissa vanhin poika perii kaiken. Ei ihme että suku riitelee perinnöstä, täydellinen keskisormen näyttöhän tuollainen on. Varsinkin niille tytöille, joten ei se aina ole niin etteikö pojista puhuttaisi mitään positiivista. Tunnen useammankin tapauksen, jossa poikien tekemisiä suorastaan ihaillaan ja pidetään arvossa, vaikka hän olisikin myös töpeksinyt tai elänyt vain vanhempiensa siivellä vielä pitkälle aikuisenakin. Sen sijaan sen tyttölapsen saavutuksia tai ongelmatonta elämää ei noteerata sen koommin, ainakaan ylistetä, koska niinhän kuuluukin elää. Mutta pojat, ne ne saa elää kuin pellossa.

Onhan tuollainen kasvatus todella väärin, mutta ihan yhtä lailla jotkut kasvattaa näitä ”prinsessoja”, jotka kiukuttelevat aikuisenakin vanhemmilleen kuin lapset ja jokainen poikaystäväehdokaskin on isälle vain potentiaalinen uhka.

Eiköhän ne ole noita samoja kasvattajia, pieleen vaan menee oli lapsi sitten tyttö tai poika. Järkevät vanhemmat osaavat tukea lapsiaan normaalilla tavalla ja myös antavat heidän itsenäistyä kun aika on.

Enkä mä ainakaan tiedä ketään, jonka mielestä pojat saisi elää kuin pellossa. Monen mielestä vaan normaali mutta vilkas ja eläväinen poika on vääränlainen ja ne piirteet pitäisi tukahduttaa. Ja eläväisellä en tarkoita tietenkään huonosti käyttäytyvää.

Vierailija kirjoitti:

Hirveää jeesustelua monilta, että tyhmää edes kysellä tuollaista, tärkeintä että lapsi on terve yms.

Kyllä sen nyt vaan joistakin ihmisistä näkee ja kuulee, että olisivat halunneet tietyn sukupuolisen lapsen. Esim. Facebookin Poikien äidit -ryhmä on täynnä näitä, joille lapsen sukupuolella todella on merkitystä. Osa katkeria siitä etteivät saaneet tyttöä, osa niitä jotka nimenomaan halusivat poikia. Mutta kukaan, jolle lapsen sukupuoli on merkityksetön asia, ei kuulu tuollaiseen ryhmään. Ja tuossa ryhmässä on yli sata tuhatta jäsentä... Joten jeesustelu vähemmälle, kiiitos.

Voi ei, kuulun sekä tyttöjen äiti että poikien äiti- ryhmiin. Mitäs nyt?

Muistan kun kerroin työkaverille tyttären 6-vuotissynttäreistä ja siitä mikä kiljunta meillä oli. Tämä kolmen pojan äiti tokaisi että tuo oli syy miksi en halunnut tyttöjä. Yhtään ei kuitenkaan häirinnyt kun poikansa keskenään koulun jälkeen tappeli ja sen siimeksessä joku soitti äidilleen. Työkaveri laittoi puhelimensa kaiuttimelle ja taustalta kuului hirveä kiljuminen. Kai se oli eri...

Vierailija kirjoitti:

Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että kun toisen raskauden ultrassa näkyi selkeä pippeli, niin tunsin pettymyksen tunnetta. En niinkään siitä, ettei siellä ollut tyttö, vaan siksi että se hetki tavallaan sinetöi sen, että en tule koskaan olemaan tytön äiti. Rakastan olla poikien äiti enkä vaihtaisi rakkaitani mihinkään, mutta olisi ollut kiva kokea myös millaista olisi ollut kasvattaa tyttöä, kaikkine iloineen ja haasteineen.

Paljon on tullut rasittavia kommentteja, ”no harmittaako kun ei tullutkaan tyttö?” ”aiotteko vielä yrittää tyttöä?”

Täällä päinvastainen kokemus. Saatuani tietää toisen pojan tulosta, tulin sillä hetkellä todella onnelliseksi. Ja sama kolmannen kohdalla. Ei siksi, että tyttö olisi ollut huonompi vaan koska tiesi jo miten ihanaa se on. Järjellä tietenkin tajusi, että tyttöä rakastaisi yhtä paljon. Ei vaan osannut tuntea sitä.

Ensimmäisen kohdalla ei ollut toivetta suuntaan eikä toiseen, lähinnä paniikki tulevasta synnytyksestä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

On varmaan näinkin, mutta itse näen esim työelämässäni niin että on se vaan paljon yksinkertaisempaa, paremmin palkattua ja tietyllä tapaa helpompaa edetä kun on mies. Ja näin ollen tulen kasvattamaan pojistani kaikkea muuta kuin niitä jotka riehuu, ei pärjää, tekee rikoksia jne. Kuten myös tytöstäni, mutta pakko myöntää että valitettavasti yhteiskunta, työelämä jne. vaan vaatii naisilta paljon enemmän kuin miehiltä jotta voisi edes suurin piirtein päästä samaan asemaan/pisteeseen. Hyvä itsetunto, luottamus ja päättäväisyys sulupuolesta riippumatta.

Kaikista syvimmältä on vanhemmat jotka suosii perheen poikia enemmän kuin tyttöjä, antaa anteeksi poikien mokailut, kuittaa velat ja päästää jollain tapaa helpommalla. Tai ne vanhakantaiset, joissa vanhin poika perii kaiken. Ei ihme että suku riitelee perinnöstä, täydellinen keskisormen näyttöhän tuollainen on. Varsinkin niille tytöille, joten ei se aina ole niin etteikö pojista puhuttaisi mitään positiivista. Tunnen useammankin tapauksen, jossa poikien tekemisiä suorastaan ihaillaan ja pidetään arvossa, vaikka hän olisikin myös töpeksinyt tai elänyt vain vanhempiensa siivellä vielä pitkälle aikuisenakin. Sen sijaan sen tyttölapsen saavutuksia tai ongelmatonta elämää ei noteerata sen koommin, ainakaan ylistetä, koska niinhän kuuluukin elää. Mutta pojat, ne ne saa elää kuin pellossa.

Onhan tuollainen kasvatus todella väärin, mutta ihan yhtä lailla jotkut kasvattaa näitä ”prinsessoja”, jotka kiukuttelevat aikuisenakin vanhemmilleen kuin lapset ja jokainen poikaystäväehdokaskin on isälle vain potentiaalinen uhka.

Eiköhän ne ole noita samoja kasvattajia, pieleen vaan menee oli lapsi sitten tyttö tai poika. Järkevät vanhemmat osaavat tukea lapsiaan normaalilla tavalla ja myös antavat heidän itsenäistyä kun aika on.

Enkä mä ainakaan tiedä ketään, jonka mielestä pojat saisi elää kuin pellossa. Monen mielestä vaan normaali mutta vilkas ja eläväinen poika on vääränlainen ja ne piirteet pitäisi tukahduttaa. Ja eläväisellä en tarkoita tietenkään huonosti käyttäytyvää.

En tarkoittanut pellossa elämisellä sitä että poika (lapsi) on villi ja vilkas tai keksii vähän kaikenlaista. Vaan sitä että on näitäkin vanhempia jotka silittelevät poikansa (teinin tai aikuisen) päätä vaikka hän olisi sössinyt elämänsä, vippasi rahaa vanhemmiltaan, ryypiskelisi, asuisi kotona tai omassaan vanhempien piikkiin, hyvä jos kouluttautunut tai töissä käy (muttei mikään oikeasti kunnon opiskeluja vaatinut ammatti), teininä toilaillut mitä nyt voi keksiä... silti se pojasta kasvava/kasvanut mies on niin arvostettu jostain ihme syystä (varmaan kun mahdollisesti jatkaa sukua sukunimellään?). Mutta samasta perheestä tai suvusta löytyy useasti sitten tyttölapsesta kasvava/kasvanut teini/aikuinen nainen, joka on ”kuuliaisesti” elänyt aiheuttamatta harmaita hiuksia vanhemmilleen, hankkinut koulutuksen, työpaikan, asunnon ja mitä lie ilman vanhempien vastaavaa panostusta. Puhumattakaan että olisi missään teininä riekkunut tai kännäillyt. Niin häntä tuskin ylistetään koska se nyt oli odotettavaa joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä te vain poikien äidit tiedätte että tyttöjen kanssa olisi ollut hankalampaa joku, painolastia, draamaa tms.? Eihän sitä voi tietää sellaisesta mitä ei itsellä ole. Tuntuu että moni vain poikien äiti on kauhean tarkka siitä miten se sukupuoli sitten määrittää kaiken ja kaikki on niiden tyttöjen eli tulevien naisten, eli sellaisten mitä te itsekin olette, kohdalla jotenkin hirmuisen paljon pahempaa ja haastavampaa. Minulla on molempia, eipä kyllä ole suuria eroja niissä draamoissa tai omissa painolasteissa ollut, minullakin oli hankala äitisuhde, mutta niinpä vain tytön kanssa olen voinut elää.

Osasta haiskahtaa trolli. 

Toinen mikä pistää silmään on nämä: "miehet tekee poikien kanssa asiat a ja b ja äidit tyttöjen kanssa c ja d, ja mä äitinä jään ulkopuolelle jos mulla ei ole sitä tyttöä". No varmasti näin onkin sellaisissa perheissä joissa roolit ja kaikki kiinnostuksenkohteet seuraavat tiukasti sukupuolirooleja sekä vanhemmilla että lapsilla, eikä mikään kiinnosta molempia sukupuolia. Niitä on vaan jännän paljon  verrattuna siihen miten palsta on toisaalta täynnä kirjoituksia kuinka "mies ei tee mitään lasten kanssa, makaa sohvalla, kittaa kaljaa, on etäinen ja ulkona perheestä". Niin yhtäkkiä kaikki pojat aikuisina ovatkin isänsä kanssa niin läheisiä että haluavat hengailla isänsä kanssa vapaa-aikansa?

Vastaus ap:n kysymykseen: ei, en toivonut tyttöä. Lapsillani on pieni ikäero, ja kun kerran esikoinen oli poika, toivoin toisestakin poikaa esikoiselle kaveriksi. Hyvin toimi, pojilla on vielä teini-ikäisinäkin pitkälti samat kaveriporukat ja kiinnostuksenkohteet. En usko että heillä olisi samanlaista sidettä jos toinen olisi tyttö.

Ensimmäisen ja toisen kohdalla toivoin poikaa ja sain. Kolmannella ei enää ollut niin väliä sukupuolella, mutta poika tuli ja asia sopi mainiosti.

Varsinkin ekan kohdalla kriiseilin paljon omia kipujani naisena, enkä kokenut sopivani tytön äidiksi. Siksi toivoin vahvasti poikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas pätemisen tarve on rasittava piirre ihmisessä. Pakko päteä jollakin, jos ei keksi muuta, niin vaikka lapsen/lastensa sukupuolella. Niin vanhanaikaista päteä nimenomaan sillä, ettei ole tyttöjä ollenkaan perheessä.

Siksi en ole liittynyt Poikien äidit-ryhmään, vaikka on kutsuttu (mulla on poika ja tyttö, joku jopa oli sitä mieltä, ettei voi liittyä, jos on yhtään tyttölasta perheessä :D), siellä törmää tällaisiin äiteihin.

Joskus tulee fiilis että saa nuivaa kohtelua jos puhuu siellä tyttärestään, vaikka yhtälailla kertoo pojastaan ja molempien äidit ovat kuulemma tervetulleita.

Vibat tuosta poikahehkutuksesta on juuri se, oli totta tai ei, että oikeasti on yritetty tyttökin saada ja kun ei ole niin pönkitetään itseä sitten tuollaisella. Epäilemättä useimmille lapset ovat rakkaita oli sukupuoli mikä vaan, mutta tuollaisista voimallisista hehkutuksista tulee kuva että jotain on silti jäänyt puuttumaan.

Musta tuntuu, että se poikien hehkuttaminen on vaan vastareaktio siihen miten pojista nykyään puhutaan eli yleensä ottaen aika rumasti. Tytöt saa olla mitä vaan, mutta vielä ei olla päästy siihen vaiheeseen että pojat voisi ryhtyä lähihoitajiksi ilman että se aiheuttaa vähintään seläntakana tirskuntaa. Varmasti hoiva-aloille sopivia miehiä olisi paljon, mutta siihen tarvitsee todella hyvän itsetunnon että kestää muiden kommentit.

Voi se varmaan joskus näinkin olla, mutta ainakin minusta siellä Poikien äidit -ryhmässä se hehkutus on ollut todella stereotyyppistä ja nimenomaan vahvistanut niitä kaavamaisia käsityksiä pojista. Itse en siis ole kyseisessä ryhmässä (vaikka itsellänikin on poika, mutta minusta se ryhmä on ihan kamala!), mutta sieltä tulee silti välillä spämminä postauksia omaankin news feediini, kun jotkut fb-kaverit sinne kommentoivat.

En mäkään sinne kuulu enkä aina käsitä niitä juttuja.

Nykyään poikiin liitetään kuitenkin hyvin harvoin mitään positiivisia asioita: pojat ei pärjää, tekee rikoksia, syrjäytyy, riehuu jne. Näistä puhutaan, mutta mitään positiivista ei tunnu olevan. Mitä se tekee poikien itsetunnolle, tuskin hyvää.

On varmaan näinkin, mutta itse näen esim työelämässäni niin että on se vaan paljon yksinkertaisempaa, paremmin palkattua ja tietyllä tapaa helpompaa edetä kun on mies. Ja näin ollen tulen kasvattamaan pojistani kaikkea muuta kuin niitä jotka riehuu, ei pärjää, tekee rikoksia jne. Kuten myös tytöstäni, mutta pakko myöntää että valitettavasti yhteiskunta, työelämä jne. vaan vaatii naisilta paljon enemmän kuin miehiltä jotta voisi edes suurin piirtein päästä samaan asemaan/pisteeseen. Hyvä itsetunto, luottamus ja päättäväisyys sulupuolesta riippumatta.

Kaikista syvimmältä on vanhemmat jotka suosii perheen poikia enemmän kuin tyttöjä, antaa anteeksi poikien mokailut, kuittaa velat ja päästää jollain tapaa helpommalla. Tai ne vanhakantaiset, joissa vanhin poika perii kaiken. Ei ihme että suku riitelee perinnöstä, täydellinen keskisormen näyttöhän tuollainen on. Varsinkin niille tytöille, joten ei se aina ole niin etteikö pojista puhuttaisi mitään positiivista. Tunnen useammankin tapauksen, jossa poikien tekemisiä suorastaan ihaillaan ja pidetään arvossa, vaikka hän olisikin myös töpeksinyt tai elänyt vain vanhempiensa siivellä vielä pitkälle aikuisenakin. Sen sijaan sen tyttölapsen saavutuksia tai ongelmatonta elämää ei noteerata sen koommin, ainakaan ylistetä, koska niinhän kuuluukin elää. Mutta pojat, ne ne saa elää kuin pellossa.

Onhan tuollainen kasvatus todella väärin, mutta ihan yhtä lailla jotkut kasvattaa näitä ”prinsessoja”, jotka kiukuttelevat aikuisenakin vanhemmilleen kuin lapset ja jokainen poikaystäväehdokaskin on isälle vain potentiaalinen uhka.

Eiköhän ne ole noita samoja kasvattajia, pieleen vaan menee oli lapsi sitten tyttö tai poika. Järkevät vanhemmat osaavat tukea lapsiaan normaalilla tavalla ja myös antavat heidän itsenäistyä kun aika on.

Enkä mä ainakaan tiedä ketään, jonka mielestä pojat saisi elää kuin pellossa. Monen mielestä vaan normaali mutta vilkas ja eläväinen poika on vääränlainen ja ne piirteet pitäisi tukahduttaa. Ja eläväisellä en tarkoita tietenkään huonosti käyttäytyvää.

En tarkoittanut pellossa elämisellä sitä että poika (lapsi) on villi ja vilkas tai keksii vähän kaikenlaista. Vaan sitä että on näitäkin vanhempia jotka silittelevät poikansa (teinin tai aikuisen) päätä vaikka hän olisi sössinyt elämänsä, vippasi rahaa vanhemmiltaan, ryypiskelisi, asuisi kotona tai omassaan vanhempien piikkiin, hyvä jos kouluttautunut tai töissä käy (muttei mikään oikeasti kunnon opiskeluja vaatinut ammatti), teininä toilaillut mitä nyt voi keksiä... silti se pojasta kasvava/kasvanut mies on niin arvostettu jostain ihme syystä (varmaan kun mahdollisesti jatkaa sukua sukunimellään?). Mutta samasta perheestä tai suvusta löytyy useasti sitten tyttölapsesta kasvava/kasvanut teini/aikuinen nainen, joka on ”kuuliaisesti” elänyt aiheuttamatta harmaita hiuksia vanhemmilleen, hankkinut koulutuksen, työpaikan, asunnon ja mitä lie ilman vanhempien vastaavaa panostusta. Puhumattakaan että olisi missään teininä riekkunut tai kännäillyt. Niin häntä tuskin ylistetään koska se nyt oli odotettavaa joka tapauksessa.

En minä ainakaan tunne yhtään tällaista perhettä, jossa enää hehkutettaisiin jotain suvunjatkamista, mutta kaipa tällaisia jostain maaseudun perukoilta voi vielä löytyä. Yleinen ilmapiiri tällainen ei kyllä todellakaan ole.

Toki varmasti itsekin tukisin poikiani sekä tyttöäni myös läpi vaikeuksien, koska vaikka heillä olisi ongelmia niin ei se minun rakkauttani poistaisi.

Ja ylipäänsä jos perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi sukupuolesta riippumatta niin siinä helposti jää terveet sisarukset vähemmälle huomiolle ja kyllähän tuollainen lähes syrjäytynyt ja mielenterveysongelmainen ihminen on erityistarpeinen. Tosi vaikea nähdä, että joku vanhempi tällaista lasta oikein kahvipöydässä hehkuttaisi ylpeänä, eiköhän se ole surullista enemmän.