Nuorempana mulla oli päihteiden ongelmakäytöstä aika kapea kuva
Nyt kun olen yli 30, olen huomannut, että erilaisia ongelmaisia on ikäisissäni aika paljon. On juhlijoita, jotka vetää kerralla aina paljon ja juomaan on päästävä ainakin pari kertaa kuussa - välillä "putkia" jolloin käydään joka viikonloppu ja välillä kuivempaa aikaa. On päihdeongelmaisia, joilla on ollut yltyvää sekoilua monta vuotta, mutta ovat vähentäneet (eivät kuitenkaan lopettaneet). Sitten on tietysti niitäkin, joilla ongelma on pahentunut koko ajan ja ovat kuolleetkin jo.
Nuorempana luulin, että vaihtoehdot on lähinnä kierre ja hautaan, raitis tai kohtuullinen, rajansa tunteva käyttäjä.
Päihteidenkin kanssa saattaa pystyä elämään näköjään aika monella tavalla.
Kommentit (4)
Ja sitten on niitä, joista ette vaan tiedä. Ei mekään olla trippailusta (kerran tai kaksi vuoteen) aikuisille lapsille kerrottu, ei näistä ole tapana huudella.
Päihteet vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Joku voi juoda pullon tai pari kossua päivässä vuosikymmennet. Joku kohtuukäyttäjä saa vakavia terveysongelmia satunnaiskäytöstä. Ensin mainittu vain on niin vaarallinen esimerkki, ettei sellaisia haluta julkisuuteen tuoda.
Jossakin vaiheessa perhe-elämä tai lapset kärsii, jos alko on arjessa suuressa roolissa. Vaikka töissä käytäis ja näytettäin "normaali perheeltä".
Kyllä pystyy. Itsellä on paljon tuttavia jotka käyvät töissä ja hoitavat ne täysin mallikkaasti. Osa esimiesportaassa ja osa ihan perus duunareita monilla aloilla. Osa parisuhteessa, osalla lapsia. Ulkoapäin siis ns. ihan normaaleja ihmisiä. Silti ne vetää joka viikonloppu vähintään sen yhden päivän/illan ihan huolella päätyyn asti ja ei todellakaan pelkillä pitkäripaisen tuotteilla.
En oikein tiedä mitä tuosta pitäisi olla mieltä.