Työkyvyttömyyseläkeläinen, miten päiväsi kuluvat?

Yksinäisyys on kauheaa, koska kaikki (entiset) tuttavat ja ystävät ovat yhä työelämässä.

Hyvinä kausina kävelen koiran kanssa useita tunteja päivässä ulkona, luen, kirjoitan, meditoin ja katson Netflixiä. Huonoina kausina en pysty liikkumaan, hädin tuskin hengittämään.

Käy. Onneksi on netissä paljon kavereita ja tuttuja, ilman näitä en tulisi toimeen.

Yksinäisyys on syönyt vuosia. Minimieläke ei anna mahdollisuutta kahvitteluihin tai ravintolalounaisiin, eivätkä ihmiset halua enää tavata kotona. Jossakin vaiheessa sitä sitten lopettaa puhumisen lähes kokonaan, tulee aivan oikeasti olemattomaksi ja läpinäkyväksi muille.

Vierailija kirjoitti:

Käy. Onneksi on netissä paljon kavereita ja tuttuja, ilman näitä en tulisi toimeen.

Minulla ei ole edes niitä. Terveiden on vaikea ymmärtää, että tämä todella on jollekin se ainoa mahdollinen kanava pitää ystävyyssuhteita ja kontakteja yllä - ja kokevat sen rasittavaksi. Surettaa.

Miten tulee taloudellisesti toimeen sairaseläkkeelle?

Vierailija kirjoitti:

Miten tulee taloudellisesti toimeen sairaseläkkeelle?

Sehän on saman suuruinen kuin siihen mennessä tienattu normieläke - eikä se siitä muutu. Minä olen sairastunut lähes suoraan valmistuttuani yliopistosta, ja pystynyt vain joihinkin projektiluonteisiin, lyhytkestoisiin töihin. Tarkoittaa sitä, että elän koko loppuelämäni minimieläkkeellä. Eihän tällä ”toimeen tule” sillä tavalla mitä termillä tarkoittaa keskiluokkainen, työssäkäyvä ihminen. Kun on tarkka, pysyy tällä hengissä. Minkään sortin elämänlaatua tällä ei tavoita.

Vierailija kirjoitti:

Miten tulee taloudellisesti toimeen sairaseläkkeelle?

Huonosti. Mieti sitä, kun olet joutunut jäämään eläkkeelle kesken työuran, niin eihän siinä ole eläke ehtinyt paljoa kertymään.. mistä näitä sikiää ja näiden kysymysten kera? Niinkuin joku tuolla jo sanoi, että rahaa ei ole käydä missään ja kukaan ei enää tule kenenkään kotiin, niin yksinäisyys on taattua.

Olen koko aikuisikäni ollut työkyvyttömyyseläkkeellä, joten se on normaali olotila eikä sinänsä rajoita elämääni mitenkään. Tietenkään suuria hankintoja ei voi tehdä, ja silloin kun jotain isompaa on hankittava tai tehtävä, siihen pitää varautua hyvissä ajoin. Ei ole suuria tuloja mutta eipä ole suuria haaveitakaan.

Aika tylsää elämää.

Suurin osa ajasta tulee istuttua tietokoneella.

Alussa sitä oli aktiivisempi ja esim. matkaili, ulkoili ja harrasti jotain.

Vuosia kestänyt elämäntapa, jossa pyhät eivät eroa arjesta, eikä juhliminenkaan kiinnosta, elämästä on tullut tylsää ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan.

Periaatteessa olisi mahdollista tehdä melkein mitä tahansa, muuttaa vaikka toiseen maahan, mutta laiskuus voittaa, eikä viitsi nähdä enää edes sitä vaivaa, että matkustaisi jonnekin viikonlopuksi.

Ihmetyttää itseänikin kuinka vuosien tekemättömyys on "syrjäyttänyt" elämästä, mutta toisaalta kun sitä elämää eikä muita ihmisiä enää edes kaipaa, niin kaipa se loppuelämä menee näinkin :-)

Multa aina kysytään tätä.

Kyllä se aika kuluu oireista kärsiessä ja pärjäämisen yrittämisessä oikeastaan nopeaan. Sitten on fysioterapioita, lääkäreitä, matkakorvausten hakemista ym kela-asioita.

Yksinäistä kyllä on välillä.

Olen kohta lähdössä vesijumppaan, ihan normaali ryhmä, missä ei erotella terveitä ja sairaita.

Elämäni on hyvää, sillä eläkkeeni vastaa monen palkkaa. Olen melkein aina elänyt nuukasti ja iloni eivät tule materiasta. Introverttina en juurikaan kaipaa työyhteisöä tai ihmisiä ylipäätään. Koen itseni oikeastaan etuoikeutetuksi, ettei minun tarvitse käydä ansaitsemassa elantoani.

Päiväni kuluvat pääsääntöisesti mukavasti ja nautin olostani. Käyn lenkillä, kuntosalilla, jumpassa ja kansalaisopiston tunneilla. Lisäksi opiskelen avoimessa yliopistossa.

Koti pysyy siistinä, pyykkiä ei kasaudu ja pihakin on tullut kunnostettua. Kokkailen ja teen käsitöitä. Hoidan ihoani ja hiuksiani paremmin kuin koskaan ennen.

Ystäviä tapaan pari kertaa kuukaudessa ja pidän moniin ihmisiin yhteyttä somen avulla. Miehen kanssa käydään kuuntelemassa livemusiikkia ja kerran viikossa lounastreffeillä. Aikuinen lapsi käy pari kertaa kuukaudessa kyläilemässä.

Sitten on tietysti niitä huonompia jaksoja, jolloin sairaus ottaa yliotteen. Silloin lisätään lääkitystä ja odotetaan päivää parempaa. Silloin vastuu kotitöistä siirtyy vähäksi aikaa puolisolle.

Samoin kuin kirjoittaja 11 koen itseni etuoikeutetuksi. Eläkkeeni ei ole suuren suuri, mutta eipä ole työssäkäynnin aiheuttamia menojakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tulee taloudellisesti toimeen sairaseläkkeelle?

Huonosti. Mieti sitä, kun olet joutunut jäämään eläkkeelle kesken työuran, niin eihän siinä ole eläke ehtinyt paljoa kertymään.. mistä näitä sikiää ja näiden kysymysten kera? Niinkuin joku tuolla jo sanoi, että rahaa ei ole käydä missään ja kukaan ei enää tule kenenkään kotiin, niin yksinäisyys on taattua.

Jos joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle töistä, niin eläke lasketaan sen mukaan, että olisi samalla palkalla töissä eläkeikään asti. Jokainen voi käydä tarkistamassa eläkkeiden määrän netissä oman työeläkeyhtiön sivuilla.

Minulla on hyvin harvoin tylsää, en pitkästy vaikka ei olisikaan tekemistä. On ihan luksusta herätä omia aikojaan ilman herätyskelloa. Juon aamukahvin ja luen lehden tarkkaan sekä notkun netissä. Sitten teen sairauteeni liittyviä hoitotoimenpiteitä, niihin menee jo tunnin verran. Neulon ahkerasti ja luen. Käyn kaupassa, teen ruuat, hoidan tiskit ja pyykit. Vanhojen vanhempien asioita pitää hoitaa, käytän äitiä kaupassa, asioilla ja isän luona hoivakodissa. Siistimpää saisi olla, inhoan siivoamista ja hommat voi aina jättää seuraavaan päivään, mutta eipä tuo mieskään koskaan siivoa. Eläkkeeni on nettona vähän yli tonnin, mutta pärjään, kun mies maksaa puolet kuluista.

Tapaan paria kaveriani lähinnä ulkona, käydään syömässä ja kahvilla. Minä pidän heidän perheet villasukissa, joten saan sitten vaihtokauppana ruuan jossain ravintolassa. Hyöty ja ilo on molemminpuolinen kun tavataan. Toki tarjoan kavereille ruuat heidän syntymäpäivälähjaksi, siitä on tullut tapa. Onneksi sairauteni suhteen on ollut nyt pitkään tasaista, pahenemisvaiheita on harvoin, eikä minulla ole kipuja.

Mulla on päivät ja elämä muutenkin aikataulutettu vähän samaan tapaan kuin ennen tätä sairautta ja työkyvyttömyyttä.

Sairaus vie voimat ja pitää uupuneena päivän ja vuoden ympäri joten vietän maanantaista perjantaihin 8-16 "työ"- eli aktiivisuusaikaa. Sen aikana yritä pyörittää kotitalouden pakolliset hommat, laittaa ruokaa ja hoitaa kaikkinpakolliset asiat. Klo 16 jälkeen saan levätä hyvällä omalla tunnolla. Vietän säännöllistä elämää, muuten en jaksaisi sitäkään vähää mitä nyt saan tehtyä.

Viikonloput ja heinäkuun olen "vapaalla", silloin yritän tuntea itseni melkein yhtä arvokkaaksi kuin työkykyiset ja aikaansaavat ihmiset.

Aika ei käy ikinä pitkäksi, päinvastoin hyvä kun aika (ja kunto) riittää, yksinäiseksi koen itseni välillä koska jaksaminen ei riitä aina edes yhteydenpitoon.

Aika iso osa siitä ajasta kun olen yksin (mies töissä ja lapset koulussa) menee lepäämiseen ja kuntouttamiseen (eli siis jumppaamiseen ja kunnon ylläpitämiseen, ulkoiluun) . Loppuajalla siivoan sen minkä pystyn ja yritän käydä joskus kaupassa.

Yksinäistä on. Muutettiin muutama vuosi sitten uudelleen isolle paikkakunnalle enkä täältä ole saanut yhtään ainoaa kaveria.

Minulla oli hyväpalkkainen työ, josta pidin, joten ehdottomasti olisin mieluummin työssä, jos siihen pystyisin. Eläke on kohtuullinen, mutta koska viimeiset työssäoloajat en tehnyt enää kuin kolmea päivää viikossa se ei ole niin suuri kuin muuten olisi, työkyvyttömyyseläke lasketaan paljolta juuri niiden viimeiste vuosien tulojen perusteella.

Mutta yksinäistä siis on, välillä todella yksinäistä. Mutta sairaana ei jaksa lähteä minnekään kansalaisopistihin yms harrastuksiin ja naapurustossa kaikki on töissä, joten asialle ei oikein voi mitään.

Suurin ikävi asia on tietysti ne sairaudet minkä vuoksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kroonisia eteneviä sairauksia. Kenenkääne ei kannattaisi kadehtia meitä sairaita, sillä jos sen eläkkeen saa niin siihen on syynsä, mitkä tekevät tavanomaisen aktiivisen elämän mahdottomaksi.

Ja minä myös vietän hyvin aikataulutettua elämää, jotta pysyn tässä kunnossa. Ei mitään juhlia, epäsäännöllisiä valvomisia, koska kunto ei vain kestä. Ruoasta pitää pitää lukua ja liikunnasta ja koska väsymystä on oikeastaan koko ajan niin se on sellaista jatkuvaa pientä taisteluntapaista. Elän vähän nii kuin huippu-urheilijat treenatessaan, mutta minun tavoitteeni on vain hidastaan kunnon romahtamista. Kaikki tavalliset askareetkin vie voimia ja niitä voimia täytyy tarkkaan laskea, että jaksan olla lapsien kanssa.