Korkeakoulusta työttömäksi, onko se niin yleistä kuin väitetään?
Lääkärit ym voi jättää pois laskuista, mutta entä muut alat?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
On ihan yleistä lukuunottamatta lääketieteellisiä tiedekuntia tai jotain tosi spesiaaleja tutkintoja kuten esim. teatteritieteen maistereita. Olen valmistunut itse esim. Teknillisestä korkeakoulusta suoraan työttömäksi.
Jossain humanistisella puolella on varmaan tosi yleistä tai sitten niin että henkilö tekee jotain ihan hanttihommia jotka ei liity tutkintoon mitenkään.
No toivottavasti töitä löytyy vielä. Itse valmistuin myös samasta paikasta tai sama koulutus, mutta vielä yli 10 vuotta sitten elettiin sentään parempia aikoja työllistymisen suhteen. Väärältä alalta valmistunut ja ainakin itselle työttömyys on tullut vuosien saatossa varsin tutuksi - no tällä hetkellä sentään yli pari vuotta ollut töissä taas. Työkokemuksella pari vikaa paikkaa saanut, mutta välillä ollut yli vuodenkin työttömänä. Ei käy kateeksi nuoria, jotka ovat just valmistumassa ja vailla työkokemusta.
Valmistuin syksyllä maisteriksi eräältä matemaattiselta alalta enkä ole vielä saanut töitä. Olen kyllä päässyt haastatteluihin, mutta aina joku kokeneempi on valittu. Uskon kyllä saavani jossain vaiheessa töitä, mutta ei se ihan helppoa tunnu olevan. Omaa tilannettani pahentaa vielä se, että olen aika ujo ja introvertti, enkä siksi oikein loista haastattelutilanteissa, vaikka mitään erityisiä mokia ei tulisikaan. Moni muu kai vain antaa itsestään jotenkin vakuuttavamman kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omani kokemukseni on ehkä hieman suppea (olen DI vm. 2016), mutta omasta ystäväpiiristäni tiedän vain yhden korkeakoulusta työttömäksi valmistuneen ja hänelläkin tilanne omasta tahdosta (paljon töitä opiskeluaikana ja kaipasi pientä taukoa gradurutistuksen jälkeen). Muut tuttavani, lähinnä DIt, mutta myös KTMiä, opettajia, OTMiä ja muutama FM ovat työllistyneet suoraan koulusta oman alansa ja taitotasonaa tehtäviin. Ei toki suoraan johtajiksi, kuten en minäkään, mutta tehtäviin, joita varten on opiskeltu ja joissa on selkeitä näkymiä myös tulevaisuudelle.
Jep, DI:n tutkinto on edelleen suhteellisen hyvä suoja työttömyydeltä. Uusimassa TEKin jäsenlehdessä oli aiheesta juttua ja dippainsseistä ja arkkitehdeistä yhteensä noin 2% on työttömiä. Huonoiten teknillisestä työllistää prosessi- ja materiaalitekniikka. Paras työllisyys on rakennusalan DI:llä ja arkkitehdeillä.
Pieni prosentti johtunee osittain siitä, että valmistumisvaiheessa tajuaa aika pian, että töitä ei ole tiedossa. Moni DI opiskelee toista alaa ja eivät näyttäydy tilastoissa työttöminä vaan opiskelijoina
ohis
2 yliopistotutkintoa maisteriksi saakka. Aina tyoton. 2 v olin ala asteen opena mutta se oli aivottoman rylsaa. Opiskeluihin meni 9 ja puoli vuotta. Kevaaksi taas Aasiaan
Vierailija kirjoitti:
Sillä on merkitystä miten opiskeluajan käyttää. Kauheasti huudetaan, että pitäisi keskittyä opiskeluun. Ei, ei ja ei. Opiskeluaikana pitää verkostoitua. Kaikenlaista järjestötoimintaa, tapahtumien järjestämistä, harrastekerhoa... Siellä ne suhteet luodaan. Toinen asia on osa-aikatyö. Mielellään omalta alalta, mutta myös ns hanttihommia. Mitä vaan, mikä osoittaa että vähintäänkin olet hankkinut hyvät työelämätaidot.
Keskittymällä vain lukemiseen ja pänttäämiseen voi olla aika varma, että valmistuu työttömäksi.
Tätä pitäisi painottaa vielä enemmän, koska se kuulostaa niin älyttömältä. Arvosanoilla ei ole merkitystä toisin kuin sillä, että on kännissä oikeaan aikaan oikeassa paikassa

No ota huomioon myös se, että ylituotannosta johtuen työvoimaa ei vain yksinkertaisesti tarvita. Ennen oli täystyöllisyys kun oli hevoset ja maanviljelys sekä pankkineidit, hiilellä kävi junatkin ja laivat. Nykyään laivakin voi olla täysautomatisoitu. Auton valmistus on aika pitkälle automatisoitu samoin pankkivirkailijat korvattu digipalveluilla.
Tekoäly osaa jo koodata itse, ainakin googlen kehittyneimmät ja lääkäriä tarkempi spottaamaan sairauksia ja juristeja valovuosia nopeampi käsittelemään juridisia tekstejä. Kun yhdistetään oppiva machine learning cad-suunnitteluun ja itse oppiva koodaustekoäly niin se on sitten insinööreille heippa ja leipäjonoon.
Yksikertaisesti nekin työt mitä on jäljellä on vain rekvisiittaa ja vain odottaa automatisointia. Totaalikaaoksen välttämiseksi ei ole syytäkään tehdä kaikista työttömiä vaikka se olisi periaatteessa mahdollista. Ongelmana sekin, että kuka ostaa mitään enää, jos kellään ei ole varaa. Robottiveroa on ehdotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omani kokemukseni on ehkä hieman suppea (olen DI vm. 2016), mutta omasta ystäväpiiristäni tiedän vain yhden korkeakoulusta työttömäksi valmistuneen ja hänelläkin tilanne omasta tahdosta (paljon töitä opiskeluaikana ja kaipasi pientä taukoa gradurutistuksen jälkeen). Muut tuttavani, lähinnä DIt, mutta myös KTMiä, opettajia, OTMiä ja muutama FM ovat työllistyneet suoraan koulusta oman alansa ja taitotasonaa tehtäviin. Ei toki suoraan johtajiksi, kuten en minäkään, mutta tehtäviin, joita varten on opiskeltu ja joissa on selkeitä näkymiä myös tulevaisuudelle.
Jep, DI:n tutkinto on edelleen suhteellisen hyvä suoja työttömyydeltä. Uusimassa TEKin jäsenlehdessä oli aiheesta juttua ja dippainsseistä ja arkkitehdeistä yhteensä noin 2% on työttömiä. Huonoiten teknillisestä työllistää prosessi- ja materiaalitekniikka. Paras työllisyys on rakennusalan DI:llä ja arkkitehdeillä.
Pieni prosentti johtunee osittain siitä, että valmistumisvaiheessa tajuaa aika pian, että töitä ei ole tiedossa. Moni DI opiskelee toista alaa ja eivät näyttäydy tilastoissa työttöminä vaan opiskelijoina
ohis
Miksi sitten on esimerkiksi humanisteja (tai ketä tahansa muuta heikomman työllisyyden alalta) työttömänä? Hekö eivät älyä että töitä ei ole saatavilla ja ripustautuvat vain työttömiksi eivätkä opiskele? Tuo logiikka hieman ontuu.
En ole ollut yliopistoaikana mukana missään järjestötoiminnassa. En myöskään osannut verkostoitua. Myöhemmin olen ollut mukana järjestötoiminnassa, mutta olen kokenut sen lähinnä haittaavan.
Olen siis työtön omaishoitaja. En pystyisi ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, vaan työn pitäisi olla lyhyen kävelymatkan päässä. Kyse ei ole nirsoudesta, vaan käytännön sanelemasta pakosta.
Voi joutua työttömäksi, jos ei näyttele, että pääsee Netmannille Ouluun töihin. Ja ala tienaan mikrotukihenkilönä
Vierailija kirjoitti:
Sillä on merkitystä miten opiskeluajan käyttää. Kauheasti huudetaan, että pitäisi keskittyä opiskeluun. Ei, ei ja ei. Opiskeluaikana pitää verkostoitua. Kaikenlaista järjestötoimintaa, tapahtumien järjestämistä, harrastekerhoa... Siellä ne suhteet luodaan. Toinen asia on osa-aikatyö. Mielellään omalta alalta, mutta myös ns hanttihommia. Mitä vaan, mikä osoittaa että vähintäänkin olet hankkinut hyvät työelämätaidot.
Keskittymällä vain lukemiseen ja pänttäämiseen voi olla aika varma, että valmistuu työttömäksi.
Mä tein juuri noin varmistaakseni tulevaisuuteni, ja tadaa kun valmistuin niin osa-aikatyöt pankkialalla loppuivatkin ja olin työttömänä 5 vuotta.
KTM 2013
Opiskelijoista imetään kaikki mehut. Pitäisi olla illat, vklpt ja lomat töissä, siihen vielä opiskelut. Sitten sen työnkin on oltava mieluiten junior-asiantuntijatason työtä, muuten uran luominen jää haaveeksi.
Ei käy kateeksi nykynuoria. Itse uuvuin jo pelkästä iltatyöstä + yliopistosta ja olin t*ppaa itseni 10 vuotta sitten 23-vuotiaana burnoutin takia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Pelkkiä median lietsomia otsikoita koko juttu, kannattaa tutkia tilastoja, totuus löytyy niistä.
Muutama vuosi sitten media uutisoi kymmenistä tuhansista maistereista, jotka kansoittavat työttömyyskortistoa.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijoista imetään kaikki mehut. Pitäisi olla illat, vklpt ja lomat töissä, siihen vielä opiskelut. Sitten sen työnkin on oltava mieluiten junior-asiantuntijatason työtä, muuten uran luominen jää haaveeksi.
Ei käy kateeksi nykynuoria. Itse uuvuin jo pelkästä iltatyöstä + yliopistosta ja olin t*ppaa itseni 10 vuotta sitten 23-vuotiaana burnoutin takia.
Öö, opiskelijat ovat aina käyneet opintojen ohella töissä, verkostoituneet, tehneet opintojaan jnejne. Ei koskaan ole ollut sellaista aikaa, että pelkästään opiskelemalla hyviin töihin pääsee, noin keskimäärin siis.
Omien opintojeni aikana, noin 25v sitten, kaikki professorit korostivat tätä, että opintojen aikana on tärkeintä luoda suhteita. Sen riittävän osaamisen kyllä saa, jos kurssit läpi kahlaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä on merkitystä miten opiskeluajan käyttää. Kauheasti huudetaan, että pitäisi keskittyä opiskeluun. Ei, ei ja ei. Opiskeluaikana pitää verkostoitua. Kaikenlaista järjestötoimintaa, tapahtumien järjestämistä, harrastekerhoa... Siellä ne suhteet luodaan. Toinen asia on osa-aikatyö. Mielellään omalta alalta, mutta myös ns hanttihommia. Mitä vaan, mikä osoittaa että vähintäänkin olet hankkinut hyvät työelämätaidot.
Keskittymällä vain lukemiseen ja pänttäämiseen voi olla aika varma, että valmistuu työttömäksi.
Mä tein juuri noin varmistaakseni tulevaisuuteni, ja tadaa kun valmistuin niin osa-aikatyöt pankkialalla loppuivatkin ja olin työttömänä 5 vuotta.
KTM 2013
Kuka tahansa voi joutua työttömäksi digitalisaation ja kansainvälisten sijoittajien jauhaessa reaalitalouden rikki samalla kun melkein jokainen työ on maapalloa tuhoavaa.
Tulevaisuuden kuva on äärimmäisen synkkä ja Australian metsäpalot ovat hyvä esimerkki nykyajan välinpitämättömyydestä. Vaikka tiedetään tuleva katastrofi, niin säästetään eikä investoida järjellä. Sama tosin koskee jätehuoltoa ja tuholaismyrkkyjä johtaen hyönteiskatoon massaskukupuuttoon ilmastonmuutoksen riehuessa taustalla.
Mutta hei, tärkeintä että tulee rahallinen voitto hinnalla millä hyvänsä vaikka raha valuu makaamaan veroparatiiseihin, missä se ei tee mitään järkevää.
En ole onnistunut pääsemään edes oman alani entrylevel hommiin. Olen ihan eri alalla töissä. Vuositulot bruttona 60000e. Ktmn papereilla voisin pyyhkiä lähinnä sitä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä on merkitystä miten opiskeluajan käyttää. Kauheasti huudetaan, että pitäisi keskittyä opiskeluun. Ei, ei ja ei. Opiskeluaikana pitää verkostoitua. Kaikenlaista järjestötoimintaa, tapahtumien järjestämistä, harrastekerhoa... Siellä ne suhteet luodaan. Toinen asia on osa-aikatyö. Mielellään omalta alalta, mutta myös ns hanttihommia. Mitä vaan, mikä osoittaa että vähintäänkin olet hankkinut hyvät työelämätaidot.
Keskittymällä vain lukemiseen ja pänttäämiseen voi olla aika varma, että valmistuu työttömäksi.
Mä tein juuri noin varmistaakseni tulevaisuuteni, ja tadaa kun valmistuin niin osa-aikatyöt pankkialalla loppuivatkin ja olin työttömänä 5 vuotta.
KTM 2013
Kuka tahansa voi joutua työttömäksi digitalisaation ja kansainvälisten sijoittajien jauhaessa reaalitalouden rikki samalla kun melkein jokainen työ on maapalloa tuhoavaa.
Tulevaisuuden kuva on äärimmäisen synkkä ja Australian metsäpalot ovat hyvä esimerkki nykyajan välinpitämättömyydestä. Vaikka tiedetään tuleva katastrofi, niin säästetään eikä investoida järjellä. Sama tosin koskee jätehuoltoa ja tuholaismyrkkyjä johtaen hyönteiskatoon massaskukupuuttoon ilmastonmuutoksen riehuessa taustalla.
Mutta hei, tärkeintä että tulee rahallinen voitto hinnalla millä hyvänsä vaikka raha valuu makaamaan veroparatiiseihin, missä se ei tee mitään järkevää.
Kaikkien pitää mennä nyt töihin vaikka elintarvikepakkaamoon käärimään yhtä sun toista kymmenkerroksiseen muoviin, jotta Suomen talous pelastuu, vaikka samalla me kaikki hukutaan siihen roskaan ja pskaan, jota dumpataan maksusta kehitysmaihin. Akateemisten alojen hyvä puoli on ollut se, etteivät ne tuota roskaa ja muuta likaa ja ympäristöä kuormittavaa pskaa samoissa määrin, mitä ns. duunarialat. Harmi vaan, että näiden alojen tehtävät ovat osittain menneet nykykehityksessä sekaisin, duunarit pauhaavat omasta tärkeydestään ja oikeudestaan saastuttaa luontoa, ja akateemiset pakotetaan duunarialoille kerämään ví haa sisälleen, joka kohdistuu siellä työskenteleviä juntteja kohtaan.

Duunarit eivät piittaa, koska he ovat omasta mielestään sorrettuja. Siksi he tilaavat tupla- tai triplalihapitsan ja heittävät näyttävästi loput siitä maahan muiden korjattavaksi. Heille tuottaa nautintoa, jos joku vastuullinen akateeminen sen siitä korjaa, koska he näkevät omien jälkiensä korjaamisen nöyryyttävänä. Tästä syystä akateemiset naiset välttelevät duunarimiehiä.
Minusta kyse ei ole niinkään siitä, kuinka pitkälle on kouluttautunut vaan millä alalla on ja mitä käytännössä osaa. Monilla vanhemmilla ihmisillä on edelleen se käsitys, että kyllä maisteri aina saa töitä jossain virastossa. Omista opinnoistani on jo aikaa ja tilanne on toivottavasti muuttunut, mutta silloin ei ollut MITÄÄN urasuunnitteluohjausta. Kehotettiin vain opiskelemaan mitä ikinä haluaa vapaan sivuaineoikeuden turvin. Tietysti voi opiskella erikoisempaakin juttua, mutta täytyy olla jokin visio, mitä sillä koulutuksella tekee. Oma poikani aloitti amiksen puoli vuotta sitten ja nyt kysyttiin töihin. Siis ei tarvinnut edes hakemalla hakea palkatonta harjoittelupaikkaa vaan otettiin yhteyttä ja kysyttiin palkalliseen työhön. Minulle tuollainen olisi ollut liian utopistista ollakseen edes unta. Mutta joo, opiskelee sitten pidemmälle tai matalammalle, niin järjenkäyttö kannattaa. Pitää suunnitella ja harkita, mutta kauhujutut voi jättää sikseen.
Vierailija kirjoitti:
Sillä on merkitystä miten opiskeluajan käyttää. Kauheasti huudetaan, että pitäisi keskittyä opiskeluun. Ei, ei ja ei. Opiskeluaikana pitää verkostoitua. Kaikenlaista järjestötoimintaa, tapahtumien järjestämistä, harrastekerhoa... Siellä ne suhteet luodaan. Toinen asia on osa-aikatyö. Mielellään omalta alalta, mutta myös ns hanttihommia. Mitä vaan, mikä osoittaa että vähintäänkin olet hankkinut hyvät työelämätaidot.
Keskittymällä vain lukemiseen ja pänttäämiseen voi olla aika varma, että valmistuu työttömäksi.
Nimenomaan. Itse keskityin lukemiseen, enkä edes lopulta käsittänyt, mistä hakea töitä. Olin aika arka, enkä olisi osannut ja uskaltanut verkostoitua mitenkään. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi kannattanut hakeutua amikseen johonkin "selväpiirteiselle" alalle, jossa olisi voinut pärjätä ihan ahkeruudella. Tässä ehkä näkyy aika hyvin yhteiskunnallisen aseman periytyminen, sillä vaikka hyvillä istumalihaksilla voi lukea itsensä yliopistoon, on siellä ihan tyhjän päällä, jos kotoa saatu sosiaalinen pääoma on sitä, että katsotaan yhdessä Spede Show ja kerran vuodessa nähdään sukulaisia, joiden seurassa ollaan kuin puupökkelöt. Siitäpä sitten markkinoimaan itseään ja luovimaan sosiaalisissa tilanteissa. En tarkoita haukkua ketään, mutta tällaisiin juttuihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota.