Lue keskustelun säännöt.
Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!
07.01.2020 |
Aloitan itse kun kerran ketjun teinkin; välttelin viimeiseen asti perhettä oman surkean lapsuuskotini takia. Kun sitten vanhoilla päivillä uskalsin tehdä lapsen, se olikin parasta mitä koskaan mulle tapahtui! Ja ei jäänyt viimeiseksi. Ainoa mikä harmittaa on se etten aloittanut jo aikaisemmin. Yritin olla liian vastuullinen ja ajattelin etten olisi ollut hyvä äiti taustani takia.
Tunnen useamman muun jolle käynyt samoin, joskin heillä alkunpitäen syy oli muu (halusivst nautiskella elämästä tms).
Kommentit (351)
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
Hieno kirjoitus! Suvaitsevaisuus on nykyään häviävä aarre. Miksi täytyy niin voimakkaasti lokeroitua ja kokea "ne muut", oman lokeron ulkopuoliset vihollisiksi? Ja eikö mielipiteen muuttaminen, jos elämä ja itse muuttuu, ole viisautta? Ainakin suvaitsevaisuus on sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Kyllä hän on vela. Vela = vapaaehtoisesti lapseton. Hän ei ole eioskuelonlaka (ei osaa kuvitella elämää onnelliseksi lapsen kanssa)
Vierailija kirjoitti:
Sopimuksessa oli, että mies vastaisi myös erotilanteessa ensisijaisena huoltajana lapsesta ja että hän jää kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin lapsen ollessa noin 3 kk ikäinen ja kunnes lapsi menee hoitoon. Lupasin tarjota äidinmaitoa mahdollisuuksien mukaan. Imetin ja annoimme äidinmaitoa pullosta yli 1 vuotiaaksi.
1.
Ja entä jos mies olisikin kahden kuukauden jälkeen sanonut että ei muutes huvita enää, hoida sä? Ei olisi suostunut jäämään kotiin, eikä olisi koskenutkaan lapseen. Olisitko sanonut että ei sitten, tämä lapsi lähtee sitten adoptioon? Olisitko toteuttanut sen uhkauksen?
Sillä teidän sopimuspaperilla olisi voinut pyyhkiä sen vauvan kakkapyllyn, koska yhtään mitään lain voimaa sillä ei ole.
Puoliso vuosia painosti ja heikkona hetkenä suostuin.
Kaduttaa erittäin paljon, mutta myöhäistä rypistää kun on jo housussa.
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Mitäköhän te hyödytte tällaisesta ihmisten lokeroimisesta, tai mistä moinen tarve kumpuaa noin vahvana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopimuksessa oli, että mies vastaisi myös erotilanteessa ensisijaisena huoltajana lapsesta ja että hän jää kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin lapsen ollessa noin 3 kk ikäinen ja kunnes lapsi menee hoitoon. Lupasin tarjota äidinmaitoa mahdollisuuksien mukaan. Imetin ja annoimme äidinmaitoa pullosta yli 1 vuotiaaksi.
1.
Ja entä jos mies olisikin kahden kuukauden jälkeen sanonut että ei muutes huvita enää, hoida sä? Ei olisi suostunut jäämään kotiin, eikä olisi koskenutkaan lapseen. Olisitko sanonut että ei sitten, tämä lapsi lähtee sitten adoptioon? Olisitko toteuttanut sen uhkauksen?
Sillä teidän sopimuspaperilla olisi voinut pyyhkiä sen vauvan kakkapyllyn, koska yhtään mitään lain voimaa sillä ei ole.
Onko näin ollen ihmekään ettei osa naisista halua lapsia? Mikäli ei pystytä antamaan mitään takeita toisen jäämisestä niin antaa olla. Tässä näkyy jälleen se miten helppoa miehille on haluta ottamatta itse vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Kyllä hän on vela. Vela = vapaaehtoisesti lapseton. Hän ei ole eioskuelonlaka (ei osaa kuvitella elämää onnelliseksi lapsen kanssa)
Hän on ihan vain lapseton nainen, joka edelleen miettii, että jos olisi ollut tai olisi parisuhteessa miehen kanssa, joka haluaa lapsia, niin voisi lapsia hankkiakin ja tulisi onnelliseksi.
Vela on tehnyt tietoisen päätöksen, että ei tule hankkimaan lapsia. Velalle on itsestään selvää, että hän ei halua lapsia. Hän ei punnitse eri vaihtoehtoja kuten tuo vastaaja, joka selvästi näkee lapsiarjen yhtenä vaihtoehtonaan, jos sopiva mies vain löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään entistä velaa. Jos olette tehneet lapsia, ette ole veloja. Vela ei muuta mieltänsä.
Mitä ihmettä, miksei muka voi olla entinen vela? Onpa naiivi ajatus. Onhan sitä entisiä kokoomuslaisia, entisiä kissaihmisiä, entisiä lestadiolaisia. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jokin ihmisen mitä ylimaallisin muuttumaton ominaisuus? :D
Tavallaan tällä ajatuksella jokainen meistä on vela, siihen asti kun saa ensimmäisen lapsen..
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Jaa semmonen vela-poliisi siellä. :D Eli ihminen ei ole vela, vaikkei hän halua lapsia, se ei riitä vela-poliisille. Hänen täytyy ilmeisesti verellään allekirjoittaa jokin "en ikinä muuta mieltäni" -sopimus, että pääsee kerhoosi.
Jos on itse sinut oman valintansa kanssa, ei muiden valinnat tai mielen muuttamiset hetkauta puoleen tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa hieman siltä, että moni ”on vela”, koska ei esim. usko löytävänsä tarpeeksi sopivaa puolisoa tai olosuhteet eivät muuten ole suotuisat lapsen hankkimiselle. Itselläni taas on pitkä ja erittäin onnellinen parisuhde, vanhemmuuteen varmasti sopiva luonne ja ulkoiset ja taloudellisetkin puitteet melko hyvällä mallilla. Silti en halua enkä aio hankkia lapsia. Koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Olen eri, mutta missä sanotaan että vela-termiä voi käyttää vain niistä jotka ovat täysin ehdottomia aina ja iänkaikkisesti ja kuvittelevat olevansa koko ajan sikaonnettomia lapsellisena? Onko se jokin rekisteröity tavaramerkki jota ei saa käyttää väärin? Tai tieteellinen määritelmä?
T. Täti joka halusi kolme lasta, nirsoili miesten kanssa eikä kadu sitä - ei siis löytynyt tai jaksanut etsiäkään vimmatusti sitä joka olisi kolahtanut, ei halunnut tehdä lasta yksin ilman turvaverkkoja ja jolle asia on nyt vanhempana fine ja oli itse asiassa jo silloin kun asia kirkastui. Pidän pienistä lapsista sopivina annoksina, isommat neutraaleja. Mikähän minä olen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Mitäköhän te hyödytte tällaisesta ihmisten lokeroimisesta, tai mistä moinen tarve kumpuaa noin vahvana?
Miksi sun pitää ängetä määritelmään sellaista, mitä se ei sisällä?
Vela ei tarkoita sitä, että "tällä hetkellä lasten saaminen ei ole ajankohtaista enkä tiedä, haluanko koskaan lapsia, jos oikea mies sattuu kohdalle, niin sitten voin hankkia lapsia ja tiedän, että lasten saaminen tekisi minut onnelliseksi".
Vela ei myös tarkoita "nuoruuden elämänvaihetta, jolloin haluaa bilettää eikä osaa vielä ottaa vastuuta". Vela ei myös tarkoita "mietin, etten halua lapsia, mutta päätin sitten kuitenkin hankkia lapsia ja olen tyytyväinen ja saatan ehkä hankkia lisääkin lapsia".
Vela ei halua lapsia. Miten vaikeaa on ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Mitäköhän te hyödytte tällaisesta ihmisten lokeroimisesta, tai mistä moinen tarve kumpuaa noin vahvana?
Tätä minäkin ihmettelen. Tuntuu, että tuollainen lokero-vela on vielä hirveän iso osa ihmisen identiteettiä. Kuitenkin kun näin 60 v katselee ikäisiään niin eipä tuo päätös tehdä lapsia tai olla tekemättä eniten näiden ihmisten elämään vaikuta, paljon enemmän vaikuttaa parisuhde/sinkkuus, kolutus, työ, terveys/sairaudet, harrastukset... Oma tyttäreni (24) on ilmoittanut ettei aio lapsia tehdä, poika ei vielä ole edes asiaa pohtinut (22v). OK minulle molemmin päin, eikä kummankan nuoren aikuisen elämää tuo päätös käännä nyt mihinkään suuntaan, opiskelut ja tuleva ammatti, poikakaverit ja tyttökaverit... ovat paljon enemmän päätä mietityttäviä asioita. Itse asiassa tuo vela päätös on varsin lyhyen aikaa se "tärkeä juttu", noin kolmekymppisestä eteenpäin, miehillä vielä myöhemmin kun oikeasti joutuu päättämään haluaako niitä lapsia vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään entistä velaa. Jos olette tehneet lapsia, ette ole veloja. Vela ei muuta mieltänsä.
Mitä ihmettä, miksei muka voi olla entinen vela? Onpa naiivi ajatus. Onhan sitä entisiä kokoomuslaisia, entisiä kissaihmisiä, entisiä lestadiolaisia. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jokin ihmisen mitä ylimaallisin muuttumaton ominaisuus? :D
Tavallaan tällä ajatuksella jokainen meistä on vela, siihen asti kun saa ensimmäisen lapsen..
Tämä ajatus ei nyt yhtään aukea. Vela ajattelee, ettei halua tulevaisuudessakaan elää lapsen kanssa. Sillä hetkellä, kun hän muuttaa mielensä ja ajattelee, että lapsi olisikin toivottu (vaikka ehkä vasta tulevaisuudessa), ei hän ole enää vela. Kyllä se kokoomuslainenkin oli ihan oikea kokoomuslainen, kunnes tuli toisiin aatoksiin.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa kuvitella, ettei velan mieli voisi muuttua! Tottakai voi! Kenen tahansa mieli voi muuttua, vaikka olisi aidosti ollut aiemmin eri mieltä. Tämähän on aivan itsestäänselvää. Itse en näe asiassa myöskään mitään tuomittavaa tai halveksuttavaa. On aivan ok muuttaa mieltään.
Totta. Kyllähän esimerkiksi koko elämänsä homoseksuaalina elänyt voi vanhemmalla iällä päättää, että alkaakin heteroksi. Samoin introvertti voi muuttaa mielensä ja muuttua ylisosiaaliseksi lörpöttelijöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hieman siltä, että moni ”on vela”, koska ei esim. usko löytävänsä tarpeeksi sopivaa puolisoa tai olosuhteet eivät muuten ole suotuisat lapsen hankkimiselle. Itselläni taas on pitkä ja erittäin onnellinen parisuhde, vanhemmuuteen varmasti sopiva luonne ja ulkoiset ja taloudellisetkin puitteet melko hyvällä mallilla. Silti en halua enkä aio hankkia lapsia. Koskaan.
Moni näköjään ajattelee, että lasten hankinnan harkitseminen on yhtä kuin olla vela.
Jos on harkinnut, että nyt ei ole oikea aika tai oikea kumppani lasten hankkimiselle, niin on vela.
Ei. Olet vain järkevä ihminen, joka ei lisäänny lisääntymisen vuoksi vaan miettii, missä tilanteessa olisi valmis vanhemmaksi.
Vela ei halua vanhemmaksi. Elämäntilanteesta ja kumppanista riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hieman siltä, että moni ”on vela”, koska ei esim. usko löytävänsä tarpeeksi sopivaa puolisoa tai olosuhteet eivät muuten ole suotuisat lapsen hankkimiselle. Itselläni taas on pitkä ja erittäin onnellinen parisuhde, vanhemmuuteen varmasti sopiva luonne ja ulkoiset ja taloudellisetkin puitteet melko hyvällä mallilla. Silti en halua enkä aio hankkia lapsia. Koskaan.
Todella hienoa kun tiedät mitä haluat ja mitä et. Onko miehesi asiasta samaa mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hieman siltä, että moni ”on vela”, koska ei esim. usko löytävänsä tarpeeksi sopivaa puolisoa tai olosuhteet eivät muuten ole suotuisat lapsen hankkimiselle. Itselläni taas on pitkä ja erittäin onnellinen parisuhde, vanhemmuuteen varmasti sopiva luonne ja ulkoiset ja taloudellisetkin puitteet melko hyvällä mallilla. Silti en halua enkä aio hankkia lapsia. Koskaan.
Sama täällä. Ei ole mitään esteitä lapsen teolle ja jopa pidän lapsista, mutta en kuitenkaan halua omia lapsia. Minulle riittää että olen sisarusten lasten kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hieman siltä, että moni ”on vela”, koska ei esim. usko löytävänsä tarpeeksi sopivaa puolisoa tai olosuhteet eivät muuten ole suotuisat lapsen hankkimiselle. Itselläni taas on pitkä ja erittäin onnellinen parisuhde, vanhemmuuteen varmasti sopiva luonne ja ulkoiset ja taloudellisetkin puitteet melko hyvällä mallilla. Silti en halua enkä aio hankkia lapsia. Koskaan.
Todella hienoa kun tiedät mitä haluat ja mitä et. Onko miehesi asiasta samaa mieltä?
Tottakai on. Tuskin parisuhde olisi pitkä ja erittäin onnellinen, jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.