Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Huvittavaa kuinka tämä aloitus velojen kokemuksista menee lopulta pelkästään pohdintaan, mitä tarkoittaa olla vela. :D

Vierailija kirjoitti:

Eli siis jos heterovelan määritelmä on tuplaehkäisy niin mites sit ei-heterovelojen?

Vela. Tiesitkö, että homojen ei tarvitse ehkäistä varmistaakseen sen, että lapsia ei tule?

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa kuinka tämä aloitus velojen kokemuksista menee lopulta pelkästään pohdintaan, mitä tarkoittaa olla vela. :D

Tarkoitat siis keskustelu "entisten" velojen kokemuksista. Tavallaan surku, sillä jos aloittaja olisi aloittanut kysymällä kertomuksia muista, jotka ovat muuttaneet mieltään, eikä entisten velojen kokemuksia, ketju todennäköisesti olisi toisenlainen.

Sitä emme tiedä, kumpi lopputulos aloittajaa miellyttäisi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmillisesti raivovelajankkaus on täyttänyt ketjun, mutta kerron nyt kuitenkin omankin tarinani.

En koskaan ole kokenyt minkäänlaista vauvakuumetta, lapsena en leikkinyt äitileikkejä ja olin vakuuttunut, etten ikinä haluaisi lapsia. 35-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja ilmoitin heti kättelyssä, että lapsia ei sitten tule. Ei vissiin ollut kynnyskysymys tai ei vaan ottanut tosissaan.

Pari vuotta myöhemmin mies kosi ja käytiin lapsikeskustelu uudestaan, no nyt hän sitten myönsi että kyllä haluaisi lapsia. Ja olin sitä paitsi ehtinyt havannoida miestä sukulaislasten kanssa sen verran, ettei ihan yllätyksenä tullut. Kriisiydyin ja keskusteltiin erosta. Mies kuitenkin oli sitä mieltä että elää mieluummin minun kanssa lapsettomana kuin eroaa. Nurinkurisesti tämä ehkä vakuutti minut siitä, että ehkä yksi lapsi ei olisi ihan kamala katastrofi. Rakastin miestä ja tiesin, että hän olisi ihan superhyvä isä ja päädyin lopulta siihen että halusin suoda hänelle sen mahdollisuuden. Sovittiin että perhevapaat ja hoitovastuu jaetaan tasan, tästä ajattelin selviytyväni suht kunnialla.

Hyvin on mennyt pääsääntöisesti. Mies hoitaa tonttinsa ja enemmänkin, lapsi on hyvä tyyppi ja onneksi, onneksi, onneksi mitään erityisyyksiä tai sairauksia tai muuta vastaavaa ei ole osunut kohdalle. En ole edelleenkään erityisen äidillinen tyyppi ja kaipaan kyllä enemmän omaa aikaa ja rauhaa kuin mitä saan. Mutta tilanne paranee jatkuvasti lapsen kasvaessa, ja lapsi on myös koko ajan parempaa seuraa.

Ero tai miehen vakava sairastuminen tms on kyllä ihan kauhuskenaario, toki ilmeisistä syistä mutta myös siksi etten varmaan jaksaisi olla näinkään hyvä äiti, jos joutuisin kantamaan kaiken vastuun yksin.

Niin eli odotit sitä oikeaa miestä kohdalle.

No varmaan useimmat sinkut odottavat sitä oikeaa. Mutta olisin kyllä.ollut sen oikean kanssa ihan tyytyväinen lapsettomanakin, jos hän ei olisi halunnut lapsia tai jos en olisi tullut raskaaksi. Ei se ollut minulle mikään must vaan monitahoinen asia joka sisältää sekä hyviä että huonoja puolia. Ja koska kaikki on.mennyt hyvin niin toistaiseksi ollaan plussan puolella. Helvetinmoisen riskin kyllä otin, koska tätä vanhemmuutta on nyt sitten suoritettava silloinkin kun ei jaksaisi.

Vela 74 tässä taas. Johan ollut koko ketju nyt aikamoista riepottelua. Olen joskus aikaisemmin kehunut, kuinka paljon keskustelu aiheesta on siistiytynyt ja kaapista uskaltaa tulla ulos. Taidan kyllä perua sanani. Voisin sanoa että hävetkää naiset: olette toistenne elämiä määrittelemässä kovin hanakasti ja repimässä toisianne tukasta, että kenen elämä on oikeanlaista ja kenen ei. Ja että kenellä on onnellisimmat ja terveimmät valinnat. Tämä on kuin hyppäys netin keskustelupalstojen ammoiseen historiaan, samat matalaotsaiset riitelyt ja jankkaukset. Ei mitään uutta auringon alla. 

(ihan sivuhuomiona: jos ihmisellä on jokin trauma, onko häneltä trauman syntyhetkellä viety oikeus päättää omasta elämästään? Kenelle hänen tulee todistella, että valinnat ovat "terveitä"?)

Ja okei: olen provosoitunut: mitä ihmettä on tämä rallatus siitä, että voi voi voi mahtaa velalla tulla ikävä olo, kun että joku *gasp* on muuttanut mielensä. Ollaankos itsestä epävarmojakin, hihihihi. Käytöstapoja, naiset hyvät! Tuskin kukaan teistä menee mässäilemään hääparin pöytään villen ja vilman erouutisilla, ja että matti ja maijakin erosivat. Antakaa ihmisten elää, elää omaa elämää! Jokaisella on oikeus suunnitella elämäänsä miten haluaa, sellaiseksi, millaiseksi hän itse kokee sen itselleen miellekkääksi. Sama tottakai koskee teitäkin. Okei, olitte vaikka mitä Pyhiä Vannoutuneita Veloja (tai mitä lie kuuhyppy-urpo-muinaistanssijoita-vasenkätisiäpostimerkkikeräilijöitä, aivan sama mulle) ja olette nyt asiaa miettineet uudelleen - good for you. Voisin kääntää tuon teidän rallatuksen kärjen teitä vastaan: mitä se teidän pyllyä hiertää, jos jollakulla ei mieli muutukaan? Olettekos kenties vähän valinnastanne epävarmoja? Hihhahhei, ikävämpi juttu, että lapsia ei voi minnekään palauttaa. Lapsen saaminen on tosiaan yhden suunnan tie. Paluuta ei ole. Sekä se siellä kutittaa perskankkujen välissä? Ja isoja uutisia: teidän onnenne on vain teidän päänsisäistä hormonipöllähdyksiä. Melko sama temppu olisi, jos vetäisi huumehia ja sen jälkeen uskottelisi olevansa onnellinen. Tai kiskoisi pullollisen viinaa ja sen jälkeen olisi kaunis ja komea. Ja hassua tässä on se, että viis siitä lapsen persoonasta ja lapsesta ihmisenä itsellään, vaan teitä on kiinnostanut vain tasan se, että lapsi on pullahtanut teistä ulos. 

Onko riittävästi ympäri korvia näille mammautuneille? 

Sopu sijaa antaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 

Antakaa ihmisten elää omaa elämää, tehdä omia valintoja. Se ei ole teiltä pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vela 74 tässä taas. Johan ollut koko ketju nyt aikamoista riepottelua. Olen joskus aikaisemmin kehunut, kuinka paljon keskustelu aiheesta on siistiytynyt ja kaapista uskaltaa tulla ulos. Taidan kyllä perua sanani. Voisin sanoa että hävetkää naiset: olette toistenne elämiä määrittelemässä kovin hanakasti ja repimässä toisianne tukasta, että kenen elämä on oikeanlaista ja kenen ei. Ja että kenellä on onnellisimmat ja terveimmät valinnat. Tämä on kuin hyppäys netin keskustelupalstojen ammoiseen historiaan, samat matalaotsaiset riitelyt ja jankkaukset. Ei mitään uutta auringon alla. 

(ihan sivuhuomiona: jos ihmisellä on jokin trauma, onko häneltä trauman syntyhetkellä viety oikeus päättää omasta elämästään? Kenelle hänen tulee todistella, että valinnat ovat "terveitä"?)

Ja okei: olen provosoitunut: mitä ihmettä on tämä rallatus siitä, että voi voi voi mahtaa velalla tulla ikävä olo, kun että joku *gasp* on muuttanut mielensä. Ollaankos itsestä epävarmojakin, hihihihi. Käytöstapoja, naiset hyvät! Tuskin kukaan teistä menee mässäilemään hääparin pöytään villen ja vilman erouutisilla, ja että matti ja maijakin erosivat. Antakaa ihmisten elää, elää omaa elämää! Jokaisella on oikeus suunnitella elämäänsä miten haluaa, sellaiseksi, millaiseksi hän itse kokee sen itselleen miellekkääksi. Sama tottakai koskee teitäkin. Okei, olitte vaikka mitä Pyhiä Vannoutuneita Veloja (tai mitä lie kuuhyppy-urpo-muinaistanssijoita-vasenkätisiäpostimerkkikeräilijöitä, aivan sama mulle) ja olette nyt asiaa miettineet uudelleen - good for you. Voisin kääntää tuon teidän rallatuksen kärjen teitä vastaan: mitä se teidän pyllyä hiertää, jos jollakulla ei mieli muutukaan? Olettekos kenties vähän valinnastanne epävarmoja? Hihhahhei, ikävämpi juttu, että lapsia ei voi minnekään palauttaa. Lapsen saaminen on tosiaan yhden suunnan tie. Paluuta ei ole. Sekä se siellä kutittaa perskankkujen välissä? Ja isoja uutisia: teidän onnenne on vain teidän päänsisäistä hormonipöllähdyksiä. Melko sama temppu olisi, jos vetäisi huumehia ja sen jälkeen uskottelisi olevansa onnellinen. Tai kiskoisi pullollisen viinaa ja sen jälkeen olisi kaunis ja komea. Ja hassua tässä on se, että viis siitä lapsen persoonasta ja lapsesta ihmisenä itsellään, vaan teitä on kiinnostanut vain tasan se, että lapsi on pullahtanut teistä ulos. 

Onko riittävästi ympäri korvia näille mammautuneille? 

Sopu sijaa antaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 

Antakaa ihmisten elää omaa elämää, tehdä omia valintoja. Se ei ole teiltä pois. 

Aika hurja purkautuminen, kun keskustelussa juuri edellisellä sivulla ruvettiin ihan asiallisesti pohtimaan, onko vela persoonapiirre vai identiteetti.

ja vela74 jatkaa vielä:

Jos valintojen "normaaliudesta" puhutaan, niin velaus ja mammailu minusta astuu samalle viivalle. Kyllä, astuu. Nykyäänhän jokaisella on saatavilla jokin toimiva ehkäisymuoto ja aborttikin onnistuu, jos sellaisen haluaa. Se on sitten "arvovalintoja" miten sitten haluaa tilanteissa toimia. 

Molemmissa tapauksissa ihminen päättää omasta elämästään. Molemmissa tapauksissa ihmisellä saa ja pitää olla vapaus valita. Ei kenelläkään pitäisi olla sivusta mussutettavaa.

Kun on ollaan nyt revitty ja räävitty velojen epäkypsyyttä ja epäterveyttä, niin mitä on oikeasti sitten mammailu? Ensinnä mammailuun lähdetään varsin itsekkäistä tulokulmista: minä haluan uuden ihmisen, minä haluan että se uusi ihminen tekee minut onnelliseksi, minä haluan että se kantaa minun geenejäni jne. Lapsen rakkaus äitiään kohtaan on kuitenkin vain evoluution sanelemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vela 74 tässä taas. Johan ollut koko ketju nyt aikamoista riepottelua. Olen joskus aikaisemmin kehunut, kuinka paljon keskustelu aiheesta on siistiytynyt ja kaapista uskaltaa tulla ulos. Taidan kyllä perua sanani. Voisin sanoa että hävetkää naiset: olette toistenne elämiä määrittelemässä kovin hanakasti ja repimässä toisianne tukasta, että kenen elämä on oikeanlaista ja kenen ei. Ja että kenellä on onnellisimmat ja terveimmät valinnat. Tämä on kuin hyppäys netin keskustelupalstojen ammoiseen historiaan, samat matalaotsaiset riitelyt ja jankkaukset. Ei mitään uutta auringon alla. 

(ihan sivuhuomiona: jos ihmisellä on jokin trauma, onko häneltä trauman syntyhetkellä viety oikeus päättää omasta elämästään? Kenelle hänen tulee todistella, että valinnat ovat "terveitä"?)

Ja okei: olen provosoitunut: mitä ihmettä on tämä rallatus siitä, että voi voi voi mahtaa velalla tulla ikävä olo, kun että joku *gasp* on muuttanut mielensä. Ollaankos itsestä epävarmojakin, hihihihi. Käytöstapoja, naiset hyvät! Tuskin kukaan teistä menee mässäilemään hääparin pöytään villen ja vilman erouutisilla, ja että matti ja maijakin erosivat. Antakaa ihmisten elää, elää omaa elämää! Jokaisella on oikeus suunnitella elämäänsä miten haluaa, sellaiseksi, millaiseksi hän itse kokee sen itselleen miellekkääksi. Sama tottakai koskee teitäkin. Okei, olitte vaikka mitä Pyhiä Vannoutuneita Veloja (tai mitä lie kuuhyppy-urpo-muinaistanssijoita-vasenkätisiäpostimerkkikeräilijöitä, aivan sama mulle) ja olette nyt asiaa miettineet uudelleen - good for you. Voisin kääntää tuon teidän rallatuksen kärjen teitä vastaan: mitä se teidän pyllyä hiertää, jos jollakulla ei mieli muutukaan? Olettekos kenties vähän valinnastanne epävarmoja? Hihhahhei, ikävämpi juttu, että lapsia ei voi minnekään palauttaa. Lapsen saaminen on tosiaan yhden suunnan tie. Paluuta ei ole. Sekä se siellä kutittaa perskankkujen välissä? Ja isoja uutisia: teidän onnenne on vain teidän päänsisäistä hormonipöllähdyksiä. Melko sama temppu olisi, jos vetäisi huumehia ja sen jälkeen uskottelisi olevansa onnellinen. Tai kiskoisi pullollisen viinaa ja sen jälkeen olisi kaunis ja komea. Ja hassua tässä on se, että viis siitä lapsen persoonasta ja lapsesta ihmisenä itsellään, vaan teitä on kiinnostanut vain tasan se, että lapsi on pullahtanut teistä ulos. 

Onko riittävästi ympäri korvia näille mammautuneille? 

Sopu sijaa antaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 

Antakaa ihmisten elää omaa elämää, tehdä omia valintoja. Se ei ole teiltä pois. 

No hups, jos luet ketjua niin muutamaa provoa lukuunottamatta se kritiikki on kohdistunut mielensä muuttaneisiin. Eikä mielensä muuttaneet ole kommentoineet niitä muutamaa provoa (ei tarinaansa kertonutta) lukuunottamatta mitenkään velojen valintoja, tai kyseenalaistaneet niitä. Eli antakaa ihmisten elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan, joita tämän ketjun piti käsitellä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela 74 tässä taas. Johan ollut koko ketju nyt aikamoista riepottelua. Olen joskus aikaisemmin kehunut, kuinka paljon keskustelu aiheesta on siistiytynyt ja kaapista uskaltaa tulla ulos. Taidan kyllä perua sanani. Voisin sanoa että hävetkää naiset: olette toistenne elämiä määrittelemässä kovin hanakasti ja repimässä toisianne tukasta, että kenen elämä on oikeanlaista ja kenen ei. Ja että kenellä on onnellisimmat ja terveimmät valinnat. Tämä on kuin hyppäys netin keskustelupalstojen ammoiseen historiaan, samat matalaotsaiset riitelyt ja jankkaukset. Ei mitään uutta auringon alla. 

(ihan sivuhuomiona: jos ihmisellä on jokin trauma, onko häneltä trauman syntyhetkellä viety oikeus päättää omasta elämästään? Kenelle hänen tulee todistella, että valinnat ovat "terveitä"?)

Ja okei: olen provosoitunut: mitä ihmettä on tämä rallatus siitä, että voi voi voi mahtaa velalla tulla ikävä olo, kun että joku *gasp* on muuttanut mielensä. Ollaankos itsestä epävarmojakin, hihihihi. Käytöstapoja, naiset hyvät! Tuskin kukaan teistä menee mässäilemään hääparin pöytään villen ja vilman erouutisilla, ja että matti ja maijakin erosivat. Antakaa ihmisten elää, elää omaa elämää! Jokaisella on oikeus suunnitella elämäänsä miten haluaa, sellaiseksi, millaiseksi hän itse kokee sen itselleen miellekkääksi. Sama tottakai koskee teitäkin. Okei, olitte vaikka mitä Pyhiä Vannoutuneita Veloja (tai mitä lie kuuhyppy-urpo-muinaistanssijoita-vasenkätisiäpostimerkkikeräilijöitä, aivan sama mulle) ja olette nyt asiaa miettineet uudelleen - good for you. Voisin kääntää tuon teidän rallatuksen kärjen teitä vastaan: mitä se teidän pyllyä hiertää, jos jollakulla ei mieli muutukaan? Olettekos kenties vähän valinnastanne epävarmoja? Hihhahhei, ikävämpi juttu, että lapsia ei voi minnekään palauttaa. Lapsen saaminen on tosiaan yhden suunnan tie. Paluuta ei ole. Sekä se siellä kutittaa perskankkujen välissä? Ja isoja uutisia: teidän onnenne on vain teidän päänsisäistä hormonipöllähdyksiä. Melko sama temppu olisi, jos vetäisi huumehia ja sen jälkeen uskottelisi olevansa onnellinen. Tai kiskoisi pullollisen viinaa ja sen jälkeen olisi kaunis ja komea. Ja hassua tässä on se, että viis siitä lapsen persoonasta ja lapsesta ihmisenä itsellään, vaan teitä on kiinnostanut vain tasan se, että lapsi on pullahtanut teistä ulos. 

Onko riittävästi ympäri korvia näille mammautuneille? 

Sopu sijaa antaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 

Antakaa ihmisten elää omaa elämää, tehdä omia valintoja. Se ei ole teiltä pois. 

Aika hurja purkautuminen, kun keskustelussa juuri edellisellä sivulla ruvettiin ihan asiallisesti pohtimaan, onko vela persoonapiirre vai identiteetti.

niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, älä ole yllättynyt.

Luulin olevani entinen lestadiolainen mutta tämän ketjun luettuani ymmärrän, että erotessani yhteisöstä minusta ei tullutkaan ex-lestaa, vain ihminen joka ei ollut varma mihin uskonnolliseen yhteisöön kuuluisi.

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani entinen lestadiolainen mutta tämän ketjun luettuani ymmärrän, että erotessani yhteisöstä minusta ei tullutkaan ex-lestaa, vain ihminen joka ei ollut varma mihin uskonnolliseen yhteisöön kuuluisi.

Minä raitistuin, mutta nythän tiedän etten ollut alkoholisti vaan epävarma juomistottumuksistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani entinen lestadiolainen mutta tämän ketjun luettuani ymmärrän, että erotessani yhteisöstä minusta ei tullutkaan ex-lestaa, vain ihminen joka ei ollut varma mihin uskonnolliseen yhteisöön kuuluisi.

Minä raitistuin, mutta nythän tiedän etten ollut alkoholisti vaan epävarma juomistottumuksistani.

:D :D 

Mutta täytyy muistaa, että näitä fundamentalisti-veloja jotka määrittävät muiden identiteetin heidän puolestaan on vähän ja palstallakin vain muutama mutta sitä äänekkäämpiä. Suurin osa on samanlaisia kuin minä olin: vapaaehtoinen lapsettomuus oli oma valintani ja muilla oli omansa, he eivät tyrkyttäneet malliaan minulle enkä minä omaani heille enkä kokenut tarvetta (enkä kiinnostusta) määrittää kenenkään muun suhtautumista lapsettomuuteen tai lapsiin. Ja näinhän suurin osa ihmisitä toimiikin, ystäväpiirissäni on useampia veloja eikä minun "takinkääntö" ole heillä ollut koskaan mikään ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tekisin nyt lapsen ja tulisi ero miehen kanssa, tiedän, että isyyttä tämä mies ei pakenisi koskaan ja vanhemmuus olisi tällaisen miehen kanssa jaettuna rikkaus;

AINA on mahdollisuus, että vaikka mies itse toivoo vauvaa, niin hän voi lapsen synnyttyä ihan milloin vaan päättää, että ei tämä ollutkaan niin ihanaa mitä kuvitteli ja lopettaa kaikki kontaktit lapseen.

Esimerkiksi minun miesserkkuni painosti ex-avovaimoaan tekemään lapsen hänelle ja sitten kun lapsi oli 2-3-vuotias, jätti serkkuni avovaimonsa eikä hän ole sen jälkeen eli kymmeneen vuoteen ollut missään tekemisissä lapsensa kanssa.

Joten lasta ei ikinä kannata tehdä ainoastaan siksi, koska mies haluaa.

Minttu Hapuli, (kirjoittanut mm. selibaattipäiväkirjat) on birdy-nimellä kirjoitellut bloggaaja ja hänen vanhemmat tekstinsä antavat ymmärtää hänen olleen suorastaan jonkinlainen vela-profeetta. Jotain kuitenkin tapahtui ikääntymisen myötä ja hän tulikin itse äidiksi.

Mä olen aina luullut että vapaaehtoisesti lapseton voi olla vaikkapa silloin, kun terveyssyistä tai geneettisen periytyvyysriskin vuoksi päättää olla "tekemättä" lapsia, vaikka ei olekaan omannut vela-identiteettiä lapsesta saakka, tai lähtökohtaisesti ei inhoa ajatusta lapsiperhearjesta.

Tuo kaikki tuntuu pelolle. Olen tässä mielenkiinnolla lukenut ja ihmetellyt tätä ketjua. Uskon että tässä nyt meuhkaa yksi fanaattisuuteen taipuva ”vela” joka pyrkii määrittelemään oikean tavan olla vela kuten vaikka uskonnoissa on aina joku fanaattinen tyyppi joka jakelee ihmisiä lokeroihin. Varmasti taustalla on pelko siitä että jääkin jostain oikeasti upeasta kokemuksesta paitsi ja toisaalta taas kiukku ja suuttumus siitä että ei saisi tehdä ratkaisua olla lisääntymättä. Tästä halutaan niin kovasti pitää kiinni että on sitten tarve lokeroida ja määräillä mitä muut ovat/eivät ole. Se on itseasiassa ihmiselle varsin luontainen ominaisuus yrittää jäsentää maailmaa lokeroimalla. Se tuo turvaa.

Yhtä kaikki, ihminen muuttuu koko ikänsä. Toivon että jokainen löytäisi aidosti onnellisen tilan olla ja elää vertaamatta itseään keneenkään tai tuntematta tarvetta vihata tai lokeroida. Jokainen kulkee sen oman polkunsa. En usko hetkeäkään että suurin osa ns. veloista olisi niin vihamielisiä kuin tässä ketjussa annetaan ymmärtää. On vain ihmisiä ja erilaisia kokemuksia, haaveita ja toiveita.

Pakkohan tätä on kommentoida ja kertoa, mikä sai minut tähän ketjuun kommentoimaan. Olen yrittänyt valaista sitä asiaa, mitä hallaa meille, jotka olemme koko aikuisikämme ensin saaneet selitellä, että ei, lapsia ei todellakaan tule ja nyt saamme vastata uteluihin, joko nyt vihdoin kaduttaa, no koska alkaa kaduttaa, tekee tuollainen ylimielinen kommentointi, mitä täällä ovat "entiset velat" harrastaneet. 

Ymmärrän näitä ex-veloja sikäli, että on kovin inhimillistä innostua kertomaan, miten on löytänyt uuden totuuden vanhan tilalle, kokee kehittyneensä muutoksen myötä, haluaa jakaa tämän kokemuksen muiden herätyksen saaneiden kanssa. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi sitten kuitenkaan ei haluta aidosti havaita muuttuneensa, todeta, että tuon olen jättänyt taakse, tuo en ole enää minä, olen nyt eri ihminen kuin ennemmin. Ei, vaan halutaan ikään kuin kantaa väen vängällä sitä edellistä identiteettiä mukana. 

Minä olen ollut totaalikasvissyöjä. Jossakin vaiheessa sitten havaitsin kuitenkin, että tiettyjen terveyssyiden vuoksi nyt kannattaa lisätä vaaleaa lihaa ja kalaa ruokavalioon. En minä kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä. Ja jos joku kommentoi olevansa totaalikasvissyöjä, en minä koe tarvetta selostaa, että niin niin mäkin olen entinen kasvissyöjä. Olen muuttunut, en ole sama ihminen, kun kasvissyöjä-minäni "kuoli", lihansyöjä-minäni syntyi. 

Mitä tulee kommentteihin täällä, en ole kirjoittanut kaikkia, joissa on samankaltainen sanoma omani kanssa, joten on täällä kommentoimassa useampi kuin "yksi vihainen vela". Siitäkin olen aika eri mieltä, onko meidän kommenttimme olleet tämän ketjun aggressiivisempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani entinen lestadiolainen mutta tämän ketjun luettuani ymmärrän, että erotessani yhteisöstä minusta ei tullutkaan ex-lestaa, vain ihminen joka ei ollut varma mihin uskonnolliseen yhteisöön kuuluisi.

Minä raitistuin, mutta nythän tiedän etten ollut alkoholisti vaan epävarma juomistottumuksistani.

Oliko alkoholismi siis sulle itsestäänselvyys? Olet aina tiennyt, että olet alkoholisti ja haluat olla alkoholisti? Olet kokenut, että et voi elää sellaista elämää kuin haluat ja mikä on sinulle merkityksellistä, ellet ole alkoholisti?

No sitten, mikäpäs siinä. Tosiaan ihan hyvin verrattavissa olevia asioita.  👍

Kristiina xx kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tekisin nyt lapsen ja tulisi ero miehen kanssa, tiedän, että isyyttä tämä mies ei pakenisi koskaan ja vanhemmuus olisi tällaisen miehen kanssa jaettuna rikkaus;

AINA on mahdollisuus, että vaikka mies itse toivoo vauvaa, niin hän voi lapsen synnyttyä ihan milloin vaan päättää, että ei tämä ollutkaan niin ihanaa mitä kuvitteli ja lopettaa kaikki kontaktit lapseen.

Esimerkiksi minun miesserkkuni painosti ex-avovaimoaan tekemään lapsen hänelle ja sitten kun lapsi oli 2-3-vuotias, jätti serkkuni avovaimonsa eikä hän ole sen jälkeen eli kymmeneen vuoteen ollut missään tekemisissä lapsensa kanssa.

Joten lasta ei ikinä kannata tehdä ainoastaan siksi, koska mies haluaa.

No, sinähän et tässä suhteessa ole osallisena joten olet jäävi arvioimaan omien ikävien kokemustesi takia tätä. Mies ei painosta minua mihinkään, vaan nimenomaan oma mieleni on muuttunut kun olen hänen kanssaan ollut. Tosi turvallinen olo kun toinen on niin vakaa.

Eihän mies tiennyt että olin päättänyt etten halua lasta, en kertonut sitä hänelle kun olin itsekäs ja halusin tapailla niin ihanaa miestä. Nyt sitten on turha enää puhuakaan aiemmista ajatuksista, koska suhteemme on niin vakaa.

Hänellä on hyvät välit exiinsäkin ja on kolmen lapsen kummi, joita tapaa säännöllisesti ja siirtää heidänkin tileilleen rahaa, huolehtii läheisistään suurella sydämellä ja on tosi huomioiva arjessa. Esim. jos mua sattuu selkään painaa heti käden siihen ja silittelee, on vaan hyvin huolehtiva luonne ilman sellaista ylimääräistä hössöttämistä. On lisäksi ilmoittanut jäävänsä lapsen kanssa kotiin mielellään, että saan tehdä töitä. 

Naiset, jotka eivät ole tällaisen isällisen miehen kanssa suhteessa olleet eivät ehkä tajua mistä puhun, mutta jotkut miehet ovat selkeästi luotuja isäksi. Omat ikävät kokemukset aikaisemmin oman lapseni isästä vakuuttivat minut, että miehet voivat vaan häippästä vaikka kuinka haluaisivat lasta.

Exäni oli aikoinaan se joka lapsen halusi, mutta jälkikäteen ajateltuna lapsi tuntui olevan miehelle vaan statussymboli ja merkki miehekkyydestä, ei se vastuu ja huolehtiminen ollut ensisijaista vaan se miltä ulospäin näytti. 

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan tätä on kommentoida ja kertoa, mikä sai minut tähän ketjuun kommentoimaan. Olen yrittänyt valaista sitä asiaa, mitä hallaa meille, jotka olemme koko aikuisikämme ensin saaneet selitellä, että ei, lapsia ei todellakaan tule ja nyt saamme vastata uteluihin, joko nyt vihdoin kaduttaa, no koska alkaa kaduttaa, tekee tuollainen ylimielinen kommentointi, mitä täällä ovat "entiset velat" harrastaneet. 

Ymmärrän näitä ex-veloja sikäli, että on kovin inhimillistä innostua kertomaan, miten on löytänyt uuden totuuden vanhan tilalle, kokee kehittyneensä muutoksen myötä, haluaa jakaa tämän kokemuksen muiden herätyksen saaneiden kanssa. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi sitten kuitenkaan ei haluta aidosti havaita muuttuneensa, todeta, että tuon olen jättänyt taakse, tuo en ole enää minä, olen nyt eri ihminen kuin ennemmin. Ei, vaan halutaan ikään kuin kantaa väen vängällä sitä edellistä identiteettiä mukana. 

Minä olen ollut totaalikasvissyöjä. Jossakin vaiheessa sitten havaitsin kuitenkin, että tiettyjen terveyssyiden vuoksi nyt kannattaa lisätä vaaleaa lihaa ja kalaa ruokavalioon. En minä kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä. Ja jos joku kommentoi olevansa totaalikasvissyöjä, en minä koe tarvetta selostaa, että niin niin mäkin olen entinen kasvissyöjä. Olen muuttunut, en ole sama ihminen, kun kasvissyöjä-minäni "kuoli", lihansyöjä-minäni syntyi. 

Mitä tulee kommentteihin täällä, en ole kirjoittanut kaikkia, joissa on samankaltainen sanoma omani kanssa, joten on täällä kommentoimassa useampi kuin "yksi vihainen vela". Siitäkin olen aika eri mieltä, onko meidän kommenttimme olleet tämän ketjun aggressiivisempia.

Niin, et siis koskaan ollut kasvissyöjä vaan vain epävarma syömistavoistasi.

Minun veljenikään ei koskaan ollut vegaani vaikka elikin sen periaatteen mukaan parikymmentä vuotta, hän oli vain epävarma kalansyönnistään.

Itse taas en ole ollut tupakoitsija koska kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen lopetin, olin vain epävarma elämäntavoistani.

Elämää..... kirjoitti:

Tuo kaikki tuntuu pelolle. Olen tässä mielenkiinnolla lukenut ja ihmetellyt tätä ketjua. Uskon että tässä nyt meuhkaa yksi fanaattisuuteen taipuva ”vela” joka pyrkii määrittelemään oikean tavan olla vela kuten vaikka uskonnoissa on aina joku fanaattinen tyyppi joka jakelee ihmisiä lokeroihin. Varmasti taustalla on pelko siitä että jääkin jostain oikeasti upeasta kokemuksesta paitsi ja toisaalta taas kiukku ja suuttumus siitä että ei saisi tehdä ratkaisua olla lisääntymättä. Tästä halutaan niin kovasti pitää kiinni että on sitten tarve lokeroida ja määräillä mitä muut ovat/eivät ole. Se on itseasiassa ihmiselle varsin luontainen ominaisuus yrittää jäsentää maailmaa lokeroimalla. Se tuo turvaa.

Yhtä kaikki, ihminen muuttuu koko ikänsä. Toivon että jokainen löytäisi aidosti onnellisen tilan olla ja elää vertaamatta itseään keneenkään tai tuntematta tarvetta vihata tai lokeroida. Jokainen kulkee sen oman polkunsa. En usko hetkeäkään että suurin osa ns. veloista olisi niin vihamielisiä kuin tässä ketjussa annetaan ymmärtää. On vain ihmisiä ja erilaisia kokemuksia, haaveita ja toiveita.

Ihminen, joka elää kuplassa haluaa uskoa, että kaikki muut ovat samanlaisia kuin itse. Jos muut esittävät eriäviä mielipiteitä, tällaiselle ihmiselle tulee tarve uskotella itselleen, että kyse on "vain yhdestä fanaattisesta hullusta". Tuollainen eri mielipiteitä omaavien ihmisten vähättely ja lokerointi yksittäisiksi fanaattisiksi hulluiksi kertoo vain siitä, ettei ole todellista kykyä hyväksyä ja ymmärtää erilaisuutta, vaikka toisin itsensä yrittää esittää. "Muutos, oman itsensä löytäminen" toisessa ihmisessä hyväksytään vain, jos se tarkoittaa muutosta siihen suuntaan, millainen itse on. Jos sen sijaan sen toisen ihmisen "onnellinen tila" eroaa omista käsityksistä, esitetään hänet epänormaalina, traumoista kärsivänä, mt-ongelmaisena tai ihan vain kehittymättömänä ja sokeana sille, mitä se aito onnellinen kehitys oikeasti on.