Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suurperheellisillä on aikaa lapsilleen?
05.01.2020 |
Joululomalla katselin ruokapaikassa, kun pöytään asettui suurperhe: viisi lasta ja äiti selvästi kuudetta odottaen. Vanhin tytär (noin 10-vuotias) alkoi automaattisesti järjestää pienemmille syöttötuoleja, riisui heidät, käytti vessassa ja viihdytti. "Väli-ikäiset" veljekset pärjäilivät keskenään auttaen toisiaan. Äiti istui pöydän päässä taaperon kanssa, erillään isommista lapsista, puhelin kädessä. Oli aikaa somettaa ja naureskella meemeille, välillä taaperolle mainoslehteä näyttäen.
Tuli surullinen olo, vaikka perhe näytti pärjäävän hyvin. Kukaan isommista ei nurissut mistään, ei kysynyt äidiltä mitään, vaan antoivat äidin olla ihan rauhassa. Siis 2-10 -vuotiaat antavat äidin olla ihan rauhassa toisessä päässä pöytää, se oli suorastaan pelottavaa kun vertaa omiin lapsiin, jotka hakevat kontaktia ja vuorovaikutusta aikuisiin. Vanhin tytär vilkuilikin meidän pöytää ja näytti hämmästyneeltä, kun me juttelimme omien esiteiniemme kanssa. Että "isotkin lapset" voivat saada äidiltä huomiota, ei ainoastaan sen hetkinen vauva.
Suurperheellisillä on selvästi aikaa roikkua av:llakin, joten kertokaa ihmeessä onko tämä teidänkin perheen käytäntö, vai annatteko huomiota isommillekin? Saako perheen vanhin tytär todella olla lapsi? Jos saa, niin miten se on mahdollista, huomioida riittävästi viittä tai kuutta lasta? Tuntuu, etten itse ehdi näitä kolmeakaan, ja on huono omatunto. Vai ettekö koe huonoa omatuntoa?
Kommentit (73)
Itselleni rahalla ei ole kovin suurta merkitystä, enkä usko, että suurperheen suorat kustannukset lapsilisineen ajavat valtiota perikatoon, lähinnä mietin inhimillistä kärsimystä. Vaikkei sitä nyt suoraan näkynyt, lapset joutuvat sen jossain vaiheessa kohtaamaan. Vaikeat tunteet, murrosikä... saako niihin apua äidiltä ja isältä, jotka ovat sen hetkisen vauvan pauloissa, kun keskusteluyhteys näyttää katkenneen jo pienempänä.
Lapset ymmärtävät kyllä, ettei äitiä ole hyvä kuormittaa liikaa, siksi varmasti pysyvät etäällä hänestä hoitaen pienemmät hiljaisiksi. Miten heidän omat tunteensa? Milloin isommat saavat olla hankalia, vaikeita ja tarvitsevia? Nämä ovat kuitenkin normaalin lapsuuden normaaleja kehitysvaiheita. Miten äiti jaksaa viittä murrosikäistä yhtä aikaa, kun hän ei tahtonut jaksaa edes Hesessä huolehtia kuin yhdestä lapsesta? Toivottavasti lapset ovat aikuisina viisaampia, kuten joku kommentoikin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun äiti on lasten kanssa kotona, on hänellä vuorokaudessa 16 tuntia aikaa lapsille, 5 lasta kohti se on 3,2 tuntia jokaiselle. Kun äiti käy töissä, on hänellä 2 lapselle aikaa 7 tuntia eli 3,5 tuntia kummallekin.
Onhan se totta, että nuo 2 lasta savat laskennallisesti päivässä peräti 18 minuuttia enemmän kuin suurperheen lapset, mutta onko se oikeasti niin ratkaiseva määrä, että suurperheen lapset voivat sanoa sen olevan huomattavasti vähemmän?
Vierailija kirjoitti:
”Tuli surullinen olo, vaikka perhe näytti pärjäävän hyvin.”
Niin, miksi sinulle tuli surullinen olo? Johtuuko se kenties sinusta itsestäsi, ei tuosta perheestä? Omat lapsesi varmaan ovat koko ajan vaatimassa sinulta huomiota eivätkä osaa tehdä juuri mitään itse. Sitten kun näet naapuripöydässä fiksun ja omatoimisen kymmenvuotiaan, alat saman tien arvostella perheen äitiä ja leimaat jo lapset tuleviksi terapia-asiakkaiksi.
Herää ap, ja keskity niihin omiin lapsiisi.
Koska heidän vuorovaikutuksensa ei ollut normaalia. Ei ole normaalia, ettei lapsi halua vanhemmaltaan edes katsekontaktia.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni rahalla ei ole kovin suurta merkitystä, enkä usko, että suurperheen suorat kustannukset lapsilisineen ajavat valtiota perikatoon, lähinnä mietin inhimillistä kärsimystä. Vaikkei sitä nyt suoraan näkynyt, lapset joutuvat sen jossain vaiheessa kohtaamaan. Vaikeat tunteet, murrosikä... saako niihin apua äidiltä ja isältä, jotka ovat sen hetkisen vauvan pauloissa, kun keskusteluyhteys näyttää katkenneen jo pienempänä.
Lapset ymmärtävät kyllä, ettei äitiä ole hyvä kuormittaa liikaa, siksi varmasti pysyvät etäällä hänestä hoitaen pienemmät hiljaisiksi. Miten heidän omat tunteensa? Milloin isommat saavat olla hankalia, vaikeita ja tarvitsevia? Nämä ovat kuitenkin normaalin lapsuuden normaaleja kehitysvaiheita. Miten äiti jaksaa viittä murrosikäistä yhtä aikaa, kun hän ei tahtonut jaksaa edes Hesessä huolehtia kuin yhdestä lapsesta? Toivottavasti lapset ovat aikuisina viisaampia, kuten joku kommentoikin.
ap
Onko sinun lapsesi päiväkodissa? Siellä ei ole isompia ja pienempiä, kaikki ovat samanikäisiä ja jokaisen oletetaan olevan omatoiminen ja huolehtivan itsestään. Ei siellä hoitajassa roikuta, olla hankalia ja tarvitsevia joka hetki. Miksi siis tuon perheen isommat lapset olisi nimenomaan ruokailuhetken aikaan keksineet, että aha, nyt ryhdyn vaikeaksi esimurkuksi. Entä jos tuon perheen lapset oli ns. kasvatettu eli otetaan muita huomioon, autetaan pienempiä, ei aseteta itseä ja minä-minää aina ensimmäiseksi jne.
Vielä 10 vuotta sitten oli ihan normaalia, että pienempiä autettiin. Nyt sitä pidetään lasten riistämisenä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Tuli surullinen olo, vaikka perhe näytti pärjäävän hyvin.”
Niin, miksi sinulle tuli surullinen olo? Johtuuko se kenties sinusta itsestäsi, ei tuosta perheestä? Omat lapsesi varmaan ovat koko ajan vaatimassa sinulta huomiota eivätkä osaa tehdä juuri mitään itse. Sitten kun näet naapuripöydässä fiksun ja omatoimisen kymmenvuotiaan, alat saman tien arvostella perheen äitiä ja leimaat jo lapset tuleviksi terapia-asiakkaiksi.
Herää ap, ja keskity niihin omiin lapsiisi.
Koska heidän vuorovaikutuksensa ei ollut normaalia. Ei ole normaalia, ettei lapsi halua vanhemmaltaan edes katsekontaktia.
Mikä sinä olet arvioimaan toisten perhedynamiikkaa epänormaaliksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni rahalla ei ole kovin suurta merkitystä, enkä usko, että suurperheen suorat kustannukset lapsilisineen ajavat valtiota perikatoon, lähinnä mietin inhimillistä kärsimystä. Vaikkei sitä nyt suoraan näkynyt, lapset joutuvat sen jossain vaiheessa kohtaamaan. Vaikeat tunteet, murrosikä... saako niihin apua äidiltä ja isältä, jotka ovat sen hetkisen vauvan pauloissa, kun keskusteluyhteys näyttää katkenneen jo pienempänä.
Lapset ymmärtävät kyllä, ettei äitiä ole hyvä kuormittaa liikaa, siksi varmasti pysyvät etäällä hänestä hoitaen pienemmät hiljaisiksi. Miten heidän omat tunteensa? Milloin isommat saavat olla hankalia, vaikeita ja tarvitsevia? Nämä ovat kuitenkin normaalin lapsuuden normaaleja kehitysvaiheita. Miten äiti jaksaa viittä murrosikäistä yhtä aikaa, kun hän ei tahtonut jaksaa edes Hesessä huolehtia kuin yhdestä lapsesta? Toivottavasti lapset ovat aikuisina viisaampia, kuten joku kommentoikin.
ap
Onko sinun lapsesi päiväkodissa? Siellä ei ole isompia ja pienempiä, kaikki ovat samanikäisiä ja jokaisen oletetaan olevan omatoiminen ja huolehtivan itsestään. Ei siellä hoitajassa roikuta, olla hankalia ja tarvitsevia joka hetki. Miksi siis tuon perheen isommat lapset olisi nimenomaan ruokailuhetken aikaan keksineet, että aha, nyt ryhdyn vaikeaksi esimurkuksi. Entä jos tuon perheen lapset oli ns. kasvatettu eli otetaan muita huomioon, autetaan pienempiä, ei aseteta itseä ja minä-minää aina ensimmäiseksi jne.
Vielä 10 vuotta sitten oli ihan normaalia, että pienempiä autettiin. Nyt sitä pidetään lasten riistämisenä!
Ovat olleet päiväkodissa. Olen ollut siellä myös töissä. Päiväkodissa lapset ovat ikätasoisissaan ryhmissä, ei niin, että eskaritytöt hoitavat neljää pientä sillä aikaa, kun hoitajat tekevät paperitöitä. Myöskään sisarusryhmissä ei mene niin, että isompi sisarus syöttää, pukee, riisuu ja nukuttaa pienemmän sisaruksen. Taidat ymmärtää tahallasi väärin.
Ap, mitä jos joku toisen pöydän äiti on seurannut sinun perhettäsi samalla tavalla? Ja on ihmetellyt ja ollut huolissaan, kun sinä olet koko ruokailun ajan kiinnittänyt huomiosi naapuripöydän tapahtumiin sen sijaan, että olisit keskittänyt huomiosi omiin lapsiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Tuli surullinen olo, vaikka perhe näytti pärjäävän hyvin.”
Niin, miksi sinulle tuli surullinen olo? Johtuuko se kenties sinusta itsestäsi, ei tuosta perheestä? Omat lapsesi varmaan ovat koko ajan vaatimassa sinulta huomiota eivätkä osaa tehdä juuri mitään itse. Sitten kun näet naapuripöydässä fiksun ja omatoimisen kymmenvuotiaan, alat saman tien arvostella perheen äitiä ja leimaat jo lapset tuleviksi terapia-asiakkaiksi.
Herää ap, ja keskity niihin omiin lapsiisi.
Koska heidän vuorovaikutuksensa ei ollut normaalia. Ei ole normaalia, ettei lapsi halua vanhemmaltaan edes katsekontaktia.
Mikä sinä olet arvioimaan toisten perhedynamiikkaa epänormaaliksi?
Vaikuttaako sinusta ihan normaalilta, että tarvitessaan apua, 3-vuotias ei hae edes katseellaan vanhempaansa, vaan hakeutuu ensimmäisenä siskon luo? Minusta ei, ja sen takia halusin herätellä ihmisiä, jos edes joku lapsonen jäisi tekemättä hänen oman hyvinvointinsa takia. Aikuisten leikit on hauskoja, ja ne ovat sitä myös ehkäisyn kanssa.
Kai tää on provo?
Yksi hampurilaiskäynti ja täällä ruoditaan perhettä kun jo tunnettaisiin koko heidän historia.
Jos niin kauhea suru tuli niin ryhdy ap sijaisperheeksi tai edes tukiperheeksi niin voit auttaa perheitä, joiden voimavarat ovat lopussa eikä tarvi surra jonkun täysin tuntemattoman perheen takia, jonka elämä oli todennäköisesti ihan raiteillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet itse hankkinut peräti kolme lasta, kun kirjoitat, ettet ehdi antaa huomiota niille kaikille, ja on huono omatunto? Ehkä vähempi olisi sinunkin tapauksessasi riittänyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni rahalla ei ole kovin suurta merkitystä, enkä usko, että suurperheen suorat kustannukset lapsilisineen ajavat valtiota perikatoon, lähinnä mietin inhimillistä kärsimystä. Vaikkei sitä nyt suoraan näkynyt, lapset joutuvat sen jossain vaiheessa kohtaamaan. Vaikeat tunteet, murrosikä... saako niihin apua äidiltä ja isältä, jotka ovat sen hetkisen vauvan pauloissa, kun keskusteluyhteys näyttää katkenneen jo pienempänä.
Lapset ymmärtävät kyllä, ettei äitiä ole hyvä kuormittaa liikaa, siksi varmasti pysyvät etäällä hänestä hoitaen pienemmät hiljaisiksi. Miten heidän omat tunteensa? Milloin isommat saavat olla hankalia, vaikeita ja tarvitsevia? Nämä ovat kuitenkin normaalin lapsuuden normaaleja kehitysvaiheita. Miten äiti jaksaa viittä murrosikäistä yhtä aikaa, kun hän ei tahtonut jaksaa edes Hesessä huolehtia kuin yhdestä lapsesta? Toivottavasti lapset ovat aikuisina viisaampia, kuten joku kommentoikin.
ap
Onko sinun lapsesi päiväkodissa? Siellä ei ole isompia ja pienempiä, kaikki ovat samanikäisiä ja jokaisen oletetaan olevan omatoiminen ja huolehtivan itsestään. Ei siellä hoitajassa roikuta, olla hankalia ja tarvitsevia joka hetki. Miksi siis tuon perheen isommat lapset olisi nimenomaan ruokailuhetken aikaan keksineet, että aha, nyt ryhdyn vaikeaksi esimurkuksi. Entä jos tuon perheen lapset oli ns. kasvatettu eli otetaan muita huomioon, autetaan pienempiä, ei aseteta itseä ja minä-minää aina ensimmäiseksi jne.
Vielä 10 vuotta sitten oli ihan normaalia, että pienempiä autettiin. Nyt sitä pidetään lasten riistämisenä!
Ovat olleet päiväkodissa. Olen ollut siellä myös töissä. Päiväkodissa lapset ovat ikätasoisissaan ryhmissä, ei niin, että eskaritytöt hoitavat neljää pientä sillä aikaa, kun hoitajat tekevät paperitöitä. Myöskään sisarusryhmissä ei mene niin, että isompi sisarus syöttää, pukee, riisuu ja nukuttaa pienemmän sisaruksen. Taidat ymmärtää tahallasi väärin.
Juuri noin. Päiväkodissa isompi ei auta pienempää, itse asiassa pientä ei auta kukaan! Sitä pidetään täysin normaalina ja hyväksyttävänä.
Ikätasoisessa ryhmässä ajatuksena on se, että kukaan ei ole avun tarpeessa, joten jos toista auttaa, kieltää LTO välittömästi. Ei saa etsiä kaverin kanssa yhdessä sukkia, ei saa auttaa pudonneen paperinpalan kanssa jne. Koska päiväkoti opettaa siihen, että pärjää itse, vain heikko tarvitsee apua ja meillä ei heikkoja ole! Isot ja pienet pidetään erillään, jotta isommat ei tekisi pienemmille pahaa, jopa leikkipihat on erilliset, koska muuten isommat jyräisi pienet. Siihen jopa kannustetaan: älä välitä, älä kuuntele, pienempi ei ole mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet itse hankkinut peräti kolme lasta, kun kirjoitat, ettet ehdi antaa huomiota niille kaikille, ja on huono omatunto? Ehkä vähempi olisi sinunkin tapauksessasi riittänyt?
Pointti oli siinä, että ymmärrän tämän olevan ehdoton maksimi. Poden tosiaan huonoa omatuntoa toisinaan, kun en ehdi huomioida kaikkia mielestäni riittävästi. Kaksi lasta olisi varmasti riittänyt myös. Lapseni ovat kuitenkin saaneet olla lapsia ilman vastuuta nuoremmista, meillä on toimiva keskusteluyhteys, mikä tältä Hesen perheeltä selvästi puuttui, ja lapseni uskaltavat olla lapsia. Mitä Heseperheen lapset eivät selvästikään voineet olla. Me keskustelemme aktiivisesti esiteinien kanssa, Heseperheen esiteinien mielestä se oli niin hämmentävää, että heidän piti kääntyä tuijottamaan pöytäämme. Niin outoa oli, että äidiltä riittää aikaa myös isommille ja mielenkiintoa heidän ajatuksilleen.
Vierailija kirjoitti:
Kun äiti on lasten kanssa kotona, on hänellä vuorokaudessa 16 tuntia aikaa lapsille, 5 lasta kohti se on 3,2 tuntia jokaiselle. Kun äiti käy töissä, on hänellä 2 lapselle aikaa 7 tuntia eli 3,5 tuntia kummallekin.
Onhan se totta, että nuo 2 lasta savat laskennallisesti päivässä peräti 18 minuuttia enemmän kuin suurperheen lapset, mutta onko se oikeasti niin ratkaiseva määrä, että suurperheen lapset voivat sanoa sen olevan huomattavasti vähemmän?
Juuri näin ja ensimmäinen äiti on tosiaan paikalla koko päivän toisin kuin tuo toinen äiti. Meillä on neljä lasta ja olin kotona esikoisen aloittaessa koulun. Hän sai neljälapsisen perheen esikoisena hyvin paljon huomiota ja tukea koulun aloittamisessa, lähinnä kaverisuhteissa tsemppiä tarvitsi, koulu alkoi kiitettävästi. Mutta onhan se sairasta, että nainen tahtoo olla äiti ja hoitaa lapsia, varsinkaan useampaa kuin yhtä ainokaista. (Jokaisen lapsen kanssa olin vuoden kerrallaan kotona, sitten töissä ja mies kotihoitajana).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet itse hankkinut peräti kolme lasta, kun kirjoitat, ettet ehdi antaa huomiota niille kaikille, ja on huono omatunto? Ehkä vähempi olisi sinunkin tapauksessasi riittänyt?
Pointti oli siinä, että ymmärrän tämän olevan ehdoton maksimi. Poden tosiaan huonoa omatuntoa toisinaan, kun en ehdi huomioida kaikkia mielestäni riittävästi. Kaksi lasta olisi varmasti riittänyt myös. Lapseni ovat kuitenkin saaneet olla lapsia ilman vastuuta nuoremmista, meillä on toimiva keskusteluyhteys, mikä tältä Hesen perheeltä selvästi puuttui, ja lapseni uskaltavat olla lapsia. Mitä Heseperheen lapset eivät selvästikään voineet olla. Me keskustelemme aktiivisesti esiteinien kanssa, Heseperheen esiteinien mielestä se oli niin hämmentävää, että heidän piti kääntyä tuijottamaan pöytäämme. Niin outoa oli, että äidiltä riittää aikaa myös isommille ja mielenkiintoa heidän ajatuksilleen.
Vaikka elämme vasta tammikuuta niin ansaitset ehdottomasti vuoden av-mamma -palkinnon! :'D
eri
Tyhmät lapsikoneet, minusta yksi lapsi on sopiva, niin voi antaa kaiken rakkauden ja huomion hänelle. Aikanaan en voinut hankkia edes toista koiraa, koska en halunnut, että rakas koirani joutuu jakamaan huomioni. Todella itsekästä tehdä 2 enempää lapsia, sen vielä sulatan, mutta en yhtään enempää. Itselle kyllä sopii parhaiten se yksi, että hän saa olla kokoajan minun sylissä ja rakkaudessa. T. 44-v valkoinen heteromies
Ehkä voisin tehdä toisen lapsen, kunhan oma lapseni täyttää 15v, sitten ei tarvitse enää niin paljon isänsä syliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet itse hankkinut peräti kolme lasta, kun kirjoitat, ettet ehdi antaa huomiota niille kaikille, ja on huono omatunto? Ehkä vähempi olisi sinunkin tapauksessasi riittänyt?
Pointti oli siinä, että ymmärrän tämän olevan ehdoton maksimi. Poden tosiaan huonoa omatuntoa toisinaan, kun en ehdi huomioida kaikkia mielestäni riittävästi. Kaksi lasta olisi varmasti riittänyt myös. Lapseni ovat kuitenkin saaneet olla lapsia ilman vastuuta nuoremmista, meillä on toimiva keskusteluyhteys, mikä tältä Hesen perheeltä selvästi puuttui, ja lapseni uskaltavat olla lapsia. Mitä Heseperheen lapset eivät selvästikään voineet olla. Me keskustelemme aktiivisesti esiteinien kanssa, Heseperheen esiteinien mielestä se oli niin hämmentävää, että heidän piti kääntyä tuijottamaan pöytäämme. Niin outoa oli, että äidiltä riittää aikaa myös isommille ja mielenkiintoa heidän ajatuksilleen.
Tarkoittaako sinulle lapsena oleminen ainoastaan sitä, että on koko ajan roikkumassa äidissä kiinni ja vaatimassa huomiota? Lapsi ei siis voi olla lapsi, jos osaa tehdä jotain itsenäisestikin?
Minusta se, että koko ajan vaatii äidin huomiota kertoo ennemminkin siitä, että sitä ei saa, ja siksi joutuu sitä kinumaan. Lapsi, joka on rakastettu ja huolehdittu, pärjää välillä itsenäisemminkin. Sisarusten välitkin vaikuttavat hyviltä, jos pienemmät luottavat isosiskoonsa ja juttelevat tälle. Tässähän oli kyseessä aivan normaali arkipäiväinen tilanne, ei mikään hätätilanne.
Olen nelilapsisesta perheestä, mutta minulla on vain yksi lapsi eikä ole enempää sisaruksillanikaan.
Olen vanhin.
Kun ensimmäinen sisarus syntyi, olin 8-v.
Loput kaksi tulivat 3-4 vuoden välein.
Kukaan ei ajatellutkaan sitä, ettenkö vaikkapa huvilalla olisi katsonut jo 9-vuotiaana 1-vuotiaasta menesmästä mereen tai kompuroimasta kivirappusiin.
Tai ettenkö olisi syöttänyt.
Tai ettenkö olisi nukuttanut.
En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, mutta minun oli pakko huolehtia, koska vanhemmat eivät sitä tehneet.
Vanhempani eivät tehtailleet lapsia tukitoivossa, vaan itsellenikin jostain kummallisesta syystä.
Olivat hyvin toimeen tulevia, nykyään Espanjassa eläkepäiviäan viettäviä.
Eivät halua lapsiaan sinne käymään, mutta emme mekään halua häiritä arvoisan pariskunnan rauhaa, jota on kestänyt yli 50 vuotta...
Mietin samaa kun seuraan instassa sitä äiti ja melukylän lapset -naista. Seitsemäs lapsi tulossa, ja perheen vanhin lapsi on ehkä 12v... Miten jaksaa ja miten on aikaa. Jos miettii esim. 6-vuotiasta, jolla on kolme tai neljä pienempää sisarusta. Kyllä siinä on oltu ihan oman onnen nojassa, kun äidillä on koko ajan vauva kainalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet itse hankkinut peräti kolme lasta, kun kirjoitat, ettet ehdi antaa huomiota niille kaikille, ja on huono omatunto? Ehkä vähempi olisi sinunkin tapauksessasi riittänyt?
Pointti oli siinä, että ymmärrän tämän olevan ehdoton maksimi. Poden tosiaan huonoa omatuntoa toisinaan, kun en ehdi huomioida kaikkia mielestäni riittävästi. Kaksi lasta olisi varmasti riittänyt myös. Lapseni ovat kuitenkin saaneet olla lapsia ilman vastuuta nuoremmista, meillä on toimiva keskusteluyhteys, mikä tältä Hesen perheeltä selvästi puuttui, ja lapseni uskaltavat olla lapsia. Mitä Heseperheen lapset eivät selvästikään voineet olla. Me keskustelemme aktiivisesti esiteinien kanssa, Heseperheen esiteinien mielestä se oli niin hämmentävää, että heidän piti kääntyä tuijottamaan pöytäämme. Niin outoa oli, että äidiltä riittää aikaa myös isommille ja mielenkiintoa heidän ajatuksilleen.
Mistä tiedät syyn, miksi he kääntyivät katsomaan teitä? Itse jäin tuijottamaan juuri perhettä, joka oli järkyttävän kovaääninen. Olitteko pukeutuneet hassusti tai ehkä muu käytöksensä oli lapsista erikoista tai outoa.
En usko, Että esiteinit tuijottivat, koska teillä on ”toimiva keskusteluyhteys”.
Kaikella rakkaudella ja 4 lapsen äitinä, teinit eivät ole ihan noin filosofisia, vaikka usein viisaita ovatkin.
Alue: Aihe vapaa
Nää ihmettelijät eivät ole oikein perillä mitä tarkoittaa sarjatyö. Ihan samalla vaivalla noin suurin piirtein keität sen sopan neljälle kuin kahdeksalle, vähän isompi kattila vain. Isommassa perheessä varmasti lapset saa huomiota, ei se ole mitään jakolasku matematiikkaa se perhe-elämä. Olisi muutenkin hyvä että ihmiset oppisivat odottamaan vuoroaan yms.