Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Mielenkiintoinen ketju, vaikka en ole vielä kaikkea lukenutkaan. Kiitokset aloittajalle. Huh, mitä jotkut suustaan päästävätkään.

Alla kommentit, jotka minulle tulevat ensin mieleen.

”Kyllä sinäkin siitä vielä lihot.” Ylipainoinen äitini noin 30 vuotta sitten kun olin todella hoikka. (Rakas äitini siellä taivaassa - katso ja hämmästy, olen vieläkin normaalipainoinen.)

”Onpa sinulla todella väärät sääret.” Minua joitakin vuosia nuorempi työkaverini vuosia sitten. (En käyttänyt lyhyttä hametta vuosiin. K*sipää.)

”Olet aivan kuin Isabella Rossellini.” Lankoni ystävä. (No comments needed.) Ei taida enää päteä, mutta lämmittää vieläkin 😁.

”Olet kaunis, miehet katsovat sinua.” Rakas mieheni 30 vuotta sitten minulle kadulla. (Muistaakohan vielä, mitä sanoi 🤔)

Onnellista uutta vuotta kaikille.

Ruma hu*ora jonka pitäisi kuolla ja monet kehotukset, että jonkun pitäisi tappaaa minut ovat varmaan pahimmat mitä kiusaajat ovat sanoneet ja se kesti pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Syöt niin kuin et olis ikinä ennen ruokaa nähny."

Olin lounastreffeillä todella ylilihavan "ystävän" kanssa ja hän sanoi mulle näin, kun ilmeisesti söin liian nopeasti tai jotain. Olen normaalipainoinen ja jäin miettimään sitä kommenttia pitkäksi aikaa. En siksi, että olisin loukkaantunut, vaan koska tiedän että hänelle on varmasti sanottu näitä ilkeitä ikiaikaisia läskiloukkauksia paljonkin, minä en tietenkään sano sellaista kenellekään. Se vaan ihmetytti, että miksi hän koki tarpeelliseksi panna vahingon kiertämään? Oltiin siihen asti hyviä ystäviä, mutta en pidä ystäväpiirissäni ihmisiä, jotka pyrkii tahallaan loukkaamaan. Sen hämmennyksen vaan muistan vieläkin. 

Jos itseä on loukattu jollain typerällä lauseella, niin minkälainen pitää olla ihmisen, joka haluaa käyttää samaa lausetta loukatakseen vuorollaan muita? Aika vitun paska ja ilkeä, sanon minä.

Ei toi kommentti minusta mitenkään liity painoon, tai ole kovin ilkeä.

Siinähän vaan todettiin että sulla on kova nälkä.

Samaa mieltä. Tuo yleensä todetaan vauhdikkaalle syöjälle.

Juuri näin. Usen totean itse ääneen toisille, että ihan kuin en olisi koskaan ruokaa saanutkaan, kun nyt on niin kova nälkä ja hotkin ruokaa kovaa vauhtia.

Luulen, että tämän lausahduksen väärinymmärtänyt on tyypillinen mielensäpahoittaja (kuten anoppini ja yksi exäni), joka etsii kaikesta muiden ihan neutraaleista sanomisista jotain itseensä kohdistuvia negatiivisia piilomerkityksiä.

Kuka sulle on antanut tehtäväksi kommentoida kenenkään syömistapaa? "Hotkimiseen" voi olla useita ihan hyviä syitä, kuten esim. se että kyseinen henkilö ei viihdy seurassa vaan haluaa päästä tilanteesta pois mahdollisimma nopeasti. :D

Pidä mölyt mahassasi.

Pahimmat tulee mieleen ensin.

13-vuotiaana mentiin yläasteelle ja luokassani oli tyttö, joka näytti serkultani. Siinä sitten tutustuttiin ja sanoin tytöllenä iloisena, että hän muistuttaa serkkuani. Hän vastasi siihen hymyttömästi: "toivottavasti se ei oo kauheen ruma". Ilmeisesti itse sitten olin.

Äitini sanoi mulle 15-vuotiaana riidan päätteeksi, että koita tehdä jotain noille selluliiteillesi.

18-vuotiaana olin silloisten parhaiden ystävien kanssa risteilyllä ja tuli puheeksi ulkonäkö. He tyyliin kehuivat toisiaan, ja koska en ollut selvinpäin rohkaistuin kysymään olenko heidän mielestään kaunis. He eivät oikein tuntuneet haluavan vastata kysymykseen, vaan pitkän kaartelun jälkeen toinen sai suustaan, että näytän "erikoiselta".

On ihan hullua jälkeenpäin miettiä näitä. En missään nimessä ole koskaan ollut todella ylipainoinen, mutta nämä insidentit plus satunnainen koulukiusaaminen saivat aikaan syömishäiriöoireilun. Periaatteessa aina 16-vuotiaasta 29-vuotiaaksi olen ollut dieetillä.ja urheillut runsaasti. Välillä on kuukautisetkin jääneet pois. Mutta tämä pikkusieluinen minä on nyt yli kolmikymppisnä tyytyväinen, että mulla on ollut tämä babyface, sillä olen nuoremman näköinen kuin nämä ystävät.

Enkä mä kai niin ruma ole, sillä mies kehuu minua joka päivä, jopa viimeisilläni raskaana ja juuri synnyttäneenä. Mutta ylimääräisiä kiloja vihaan kyllä, jos/kun niitä tulee. Tuo 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku oli rankkaa aikaa tällaiselle persevälle ja runsahahkolle tallaajalle.

"Tuollaisten takia sodat syttyy!" - Äiti minulle...

Muistan ikuisesti ex-miehen kummityttären rippijuhlat, kun paikalla oli myös sukulainen, joka tunsi joskus menneisyydestä myös vanhempani. Olin jo tuolloin perheen äiti ja työssä käyvä ihminen. En tiedä, mikä olemuksessani herätti hänen inhonsa, ylipainoa minulla toki oli ja olipa tällä miehelläkin, mutta hänen toteamuksensa koko juhlaväen keskellä syöpyi ikuisesti mieleen. "Miten tuollaisten annetaan edes kulkea vapaana?" ja vielä suureen ääneen, että jokainen paikalla olija kuuli. Koskaan en ole nähnyt juhlakansan pakenemista sisätiloihin niin äkkiä, mutta lopulta paikalla seisoivat vain minä ja pienet lapseni ja tämä ihmettelijä.  Nyt tämä sanoja haukkaa jo muraa, mutta koskaan en ole ymmärtänyt, miksi hän minua näin kommentoi.  Jostain kumman syystä halusin lähteä niistä kekkereistä mahdollisimman pian pois. En ole kyseisessä talossa sen jälkeen vieraillut, on ollut muuta tekemistä. 

Yläasteen jumppatunnilla täysmulkku opettaja rupesi meille pojille saarnaamaan lättäjaloista. Ja siihen titenkin liittyi julkinen jalkojen tarkastus. Olin jo silloin isokokoinen ja isojalkainen.  Paniikki kohosi, kun tiesin, että todella olen pahasti lättäjalka. Minä sitten tulin oikein esimerkiksi lättäjaloista. Kommentti oli, että "Kuinkahan sinä noilla ylileveillä lättäjaloilla mahtaat elämässä pärjätä? Ainkain armeijassa tulee vaikeaa, jos sinne pääset. Etkä tassilattialla tyttöjä hurmaa". Ja tästälä htien sitten olin se luokan virallinen lättäjalka, joka aina pukuhuoneessa pakotettiin näyttämään hassuja jälkiä, joita iso ja holviton jalka märkänä lattialle jätti.

Kyllä ne äidin lapsuudessa lausutut sanat muistaa vielä. Kun sain kasin kokeesta niin ”niin mutta kaverisi sai kympin” tai ”voisit olla enemmän kuten siskosi” ja se vuosien jatkuva isäni lyttääminen minulle ”ei se teistä välitä” jne. Tekihän se hallaa itsetunnolle vaikka elämässä olenkin menestynyt. Nyt kun on kaksi omaa tyttöä, en koskaan, koskaan, vertaile heitä toisilleen.

Mutta kauneinta. Mieheni sanoi minulle aikanaan että olen lumoava nainen. Kaunis sisältä ja ulkoa, lämmin, empaattinen ja upea äiti. En koskaan unohda noita sanoja. Mutta ihana on mieskin.

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin nuorena kondiitorin urasta, johon siskoni totesi että "jos kondiittoriksi ryhdyt, pysyt aina yhtä läskinä". Lähdin sitten opiskelemaan ihan muuta. Muutenkin perheestäni ei löytynyt paljoa tukea opiskeluasioihin, kun olisin halunnut ottaa ranskan valinnaiseksi kieleksi minua muistutettiin kuinka sitä ei meillä kotona puhu kukaan, että "sitten kun et osaa tehdä läksyjä niin kukaan ei voi auttaa". Lukioonkaan ei kannattanut hakea kun "siellä pitää lukea niin paljon, et jaksaisi kuitenkaan". Olin siis kuitenkin aina koulussa hyvä kaikessa muussa paitsi laskemista vaativissa asioissa, joten näin jälkikäteen ajateltuna syy patistaa opiskelemaan ammattia ennemin kuin mennä lukioon johtui vanhempien taloudellisesta tilanteesta koska he kokivat lukion tulevan liian kalliiksi. Useamman ammatin opiskelleena olen kuitenkin ihan tyytyväinen nykyiseen uraani, mutta joskus mietin että jos olisin näistä sanoista huolimatta opiskellut sekä ranskaa että leipurin uraa voisin olla jossain hienossa Ranskalaisessa kondiittorissa töissä nyt :D

Huomaa ettet ole käynut lukiota. Ne kirjoitetaan kondiittorin ura ja ranskalainen konditoria.

Vierailija kirjoitti:

Onpa sulla iso penis. Naisurologi pari vuotta sitten.

M51

Urologit taitaa olla vähän hassuja. Itselleni sellainen 50v+ miesurologi totesi erittäin iloisesti "Hyvältä näyttää!" kun laverilla makasin ja hän tutki.

Vierailija kirjoitti:

Pahimmat tulee mieleen ensin.

13-vuotiaana mentiin yläasteelle ja luokassani oli tyttö, joka näytti serkultani. Siinä sitten tutustuttiin ja sanoin tytöllenä iloisena, että hän muistuttaa serkkuani. Hän vastasi siihen hymyttömästi: "toivottavasti se ei oo kauheen ruma". Ilmeisesti itse sitten olin.

Äitini sanoi mulle 15-vuotiaana riidan päätteeksi, että koita tehdä jotain noille selluliiteillesi.

18-vuotiaana olin silloisten parhaiden ystävien kanssa risteilyllä ja tuli puheeksi ulkonäkö. He tyyliin kehuivat toisiaan, ja koska en ollut selvinpäin rohkaistuin kysymään olenko heidän mielestään kaunis. He eivät oikein tuntuneet haluavan vastata kysymykseen, vaan pitkän kaartelun jälkeen toinen sai suustaan, että näytän "erikoiselta".

On ihan hullua jälkeenpäin miettiä näitä. En missään nimessä ole koskaan ollut todella ylipainoinen, mutta nämä insidentit plus satunnainen koulukiusaaminen saivat aikaan syömishäiriöoireilun. Periaatteessa aina 16-vuotiaasta 29-vuotiaaksi olen ollut dieetillä.ja urheillut runsaasti. Välillä on kuukautisetkin jääneet pois. Mutta tämä pikkusieluinen minä on nyt yli kolmikymppisnä tyytyväinen, että mulla on ollut tämä babyface, sillä olen nuoremman näköinen kuin nämä ystävät.

Enkä mä kai niin ruma ole, sillä mies kehuu minua joka päivä, jopa viimeisilläni raskaana ja juuri synnyttäneenä. Mutta ylimääräisiä kiloja vihaan kyllä, jos/kun niitä tulee. Tuo 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku oli rankkaa aikaa tällaiselle persevälle ja runsahahkolle tallaajalle.

Tyttö saattoi tarkoittaa myös, että pidät serkkuasi rumana. Harva meistä sukulaisiaan kehuu.

Äitisi halusi tarkoituksellisesti loukata sinua. Palaisin asiaan nyt myöhemmin, mikäli mahdollista. Äitisi varmaan tekeytyy muistamattomaksi.

Yleensä naiset kehuvat sellaisten naisten ulkonäköä, jotka ovat heitä itseään vaatimattomamman näköisiä. Itseä paremman näköistä harvoin kehutaan tai ainakin heidän ulkonäöstään haetaan huonoja puolia. Sillon, kun missikisat olivat vuoden tärkeimmät kauneuskisat, niin maan rumimmat tytöthän siellä kilpailivat.

Erään tuttavaperheen melko tavallisen näköinen äiti hakee liki 180 senttisestä kauniista tytöstään vain vikoja, milloin ovat rumat jalat, milloin liian kalpea iho. Naapurin 160 senttinen ja yli 90 kiloinen tyttö on sen sijaan kaunotar.

Ylästeella yksi parhaista kavereistani sanoi minun kävelevän kuin apina ja vielä matki kävelytyyliäni. Nyt 15v myöhemmin kiinnitän edelleen huomiota kävelytyyliini ja yritän kävellä jotenkin sievästi. En tiedä onnistuuko. Samainen kaveri laukoi muutenkin estottomasti kommentteja muiden olemuksesta.

Tästä en pysty yksilöimään yksittäistä kommenttia, mutta äitini on tehnyt vuosien varrella selväksi että minä olen epäempaattinen, epäsosiaalinen, tunteeton, hankala, vähän outo ja erakko. Näitä kommentteja olen kuullut lapsesta asti. Luonnollisestikaan en pysty äidilleni kertomaan tai näyttämään mitään tunteitani. Ainoa kenen kanssa voin olla täysin oma itseni on mieheni. Olen oikeasti herkkä, jään vatvomaan asioita ja pahoitan helposti mieleni. Itken leffoja katsoessa jne.

Sain kuulla lapsuudenperheeltäni olevani läskiperse tai leveäperse, niin isältä kuin sisariltanikin. Olen mies. Siitä tuli hieman kompleksikin. Isäni kapeuden lanteiden hekumointi kuulosti lähinnä perverssistä. Sanoinkin siitä hänelle ja se on loppui melko pian. Jalkaani menevät vieläkin 32 tuuman housut. Pahimmat haukkujasisareni ovat tikkujalkaisia keskivartalolihavia tynnyreitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 90-luvun alussa seiskalla, niin kerran ruokailussa samassa pöydässä istunut luokan ns.hyvännäköisiin kuulunut tyttö sanoi vierustoverilleen miten häneltä menee ruokahalu koska istuin samassa pöydässä. Olin mielestäni tavallinen perustylsä massaan hukkuva jannu, mutta tuollaista oli vaikeaa olla sivuuttamatta. Hän ei hirveästi peitellyt sanomaansa, ei kuiskannut tai kääntynyt pois, sanoi sen varsin häpeilemättä inho äänessään.

En käytännössä koskaan sitä ennen tai sen jälkeen ollut hänen kanssaan tekemisissä. En ollut hänestä mitenkään kiinnostunut tai vastaavaa. Hänen sanansa tuntuivat epäreiluilta, moukkamaisilta ja hyvin loukkaavilta. Ja lienee sanomattakin selvää että itsetunto oikein nautti tuollaisesta. Vuodet vierivät ja joskus 25-vuotiaana aloin muokkaamaan itsestäni suht hyvännäköistä. Treenasin aika paljon, elin terveellisesti ja esim.geenien ansiosta hiukseni olivat varsin kivat ja tyylitajukin ihan jees. Elin sinänsä hyviä vuosia ulkoisesti, mutta itsetunto ei koskaan ollut maailman paras, vaikka naisiakin oli useampia.

Nyt olen yli 40-v ja vaikka yhä ikäisekseni olen ihan hyvässä kondiksessa, niin toki ne omat ns.kuumat vuodet ovat jo takanapäin. Näiden vuosien aikana en tiedä mitään hänestä jonka ruokahalu niin kovasti silloin kärsi. Ainoa linkki oli kun joskus 2000-l alussa kerran yksissä opiskelijakemuissa tapasin yhden ikäiseni hepun, jonka kanssa jutellessa kävi ilmi että hän seurustelee kyseisen naisen kanssa. Myöhemmin illalla tuli kertomaan miten tyttöystävänsä lähetti terveisiä. En lähettänyt takaisin, mutta tuntui hemmetin koomiselta että joku johon ainoa yhteys oli se että häneltä oli mennyt ruokahalu minun vuokseni lähes 15 vuotta aikaisemmin lähetti terveisiä.

Olisi ollut mielenkiintoista jos meillä olisi ollut luokkakokous noihin aikoihin. En tiedä miltä hän näytti silloin tai miltä hän näyttää esim.nyt, mutta itse olin kuitenkin silloin parhaimmillani. Olisi ollut hauska nähdä miten hän olisi suhtautunut minuun. Ja olisinko voinut olla kysymättä, että pystytkö syömään sitä ruokaasi vaikka olenkin samassa huoneessa.

Jospa hän olikin sinuun ihastunut? ;) ken tietää.

Välittömästi lapsen synnytyksen jälkeen synnytyssalissa mies naureskeli, kun nousin seisomaan, että "miten sun maha on vielä noin iso, ihan ku siel ois toinen vauva". Olen aina ollut hoikkarakenteinen ja roikkuva vatsa synnytyksen jälkeen näytti hänen mielestään huvittavalta.

Äitini, kun olin lapsi:

- Ei olis teitä lapsiakaan pitänyt tehdä.

Äitini, kun olin nuori ja pojat alkoivat kiinnostaa: - Missä sitä taas on oltu huoraamassa?

Mieheni: Olen itsekäs sadisti paska, jota hän elättää, ja olen pilannut hänen elämänsä.

(paska saatan olla, mutta mikään muista ei pidä paikkaansa :D)

Negatiiviset kommentit jäävät varmasti helpommin mieleen kuin positiiviset. Negatiivisia olen itsekin saanut vaikka miten paljon, mutta just nyt ei tule mieleen mitään "yksi ylitse muiden". Positiivisimmista ehdottomasti ihanin, upein ja mieltä ylentävin tuli jonkin aikaa avioeron jälkeen, kun olin vielä vähän vereslihalla ja kohtasin baarissa mielenkiintoisen miehen. Juteltiin monenlaista siinä, kumpikaan ei ollut erityisen humalassa tai mitään. Mies oli mennyt toisiin naimisiin ja kertoi olevansa onnellinen liitossaan. Minulle hän kuitenkin sanoi, että jos oltaisi kohdattu kymmenen vuotta sitten, hän olisi raivannut kaikki esteet tieltään saadakseen minut. Vieläkin surkeana hetkenä muistelen tätä lausetta. Petri <3

"En pidä minusta ka haluaisin, että teet abortin", sanoi mies, kun olin vk14 ja lapsesta molemmat tienneet alusta asti ja mies tulevaisuudensuunnitelmiakin jo teki. Kantoi ultrakuvaa lompakossa ja esitteli muille. Vasta silloin kuulemma sai tarpeeksi rohkeutta kertoakseen totuuden. Mies palasi ja muutimme yhteen: "pääsyy muuttoon oli, kun mulla ei ollut sähköjä kotona (maksamattomien laskujeni takia)". Mies totesi, kun muutti pois lapsen ollessa muutamien kuukausien ikäinen

Vierailija kirjoitti:

"En pidä minusta ka haluaisin, että teet abortin", sanoi mies, kun olin vk14 ja lapsesta molemmat tienneet alusta asti ja mies tulevaisuudensuunnitelmiakin jo teki. Kantoi ultrakuvaa lompakossa ja esitteli muille. Vasta silloin kuulemma sai tarpeeksi rohkeutta kertoakseen totuuden. Mies palasi ja muutimme yhteen: "pääsyy muuttoon oli, kun mulla ei ollut sähköjä kotona (maksamattomien laskujeni takia)". Mies totesi, kun muutti pois lapsen ollessa muutamien kuukausien ikäinen

"En pidä SINUSTA..." siis..

"Hyi vittu"

Jonkun tuntemattoman samanikäisen pojan kommentti kun kerrankin uskalsin laittaa kuvani nettiin. Oli vieläpä ainoa kommentti joka siihen tuli.