Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Olin käsityöyrittäjäkurssilla, meille oli luennoimassa ja kouluttamassa  mm. Risto-Matti Ratia.  Erilaisiin kysymyksiin ja asioihin mietittiin ja kerrottiin ratkaisuja.

Poislähtiessä hän sanoi minulle, että sinä sanot parilla sanalla sen, mihin hän tarvitsee 100 sanaa.

Mitäpä sitä tyhjää lätisemään :)

Kiusaaja on sanonut yläasteella, ettei  minusta koskaan tule mitään enkä saa ikinä miestä. Molemmat ovat toteutuneet.

En ole rakastanut sinua enää vuosiin mutta olet niin tyhmä että et ole tajunnut. 
Puoliso sanoi noin kun hänen salasuhteessa paljastui. 15 vuotta mennyt enkä vieläkään luota ihmisten väittämiin tunteisiin minua kohtaan. 

Rakastan vain sua oli pitänyt juuri häät toisen kanssa naapuri kaupungissa eikä tiennyt että tiedetään.   

"Sä saat tehä mulle ihan mitä tahansa haluat".

Abortin jälkeen sanoi että SITTEN  KUN TEEN LAPSIA sen nimeksi tulee __--_- .   No se siitä .  Mooses täyttää syntiensä määrää eikö niin 

Oliko joku Mooses käsky älä tee hu  orin rikottu vai miten se meni pojat ? 

Kauan sitten työkaverini sanoi minulle että on se talon rakentaminen rankkaa  kun nuo housut niin  flusajaa (en muista oliko se just tuo sana  mutta tarkoitti pitkiä housujani, jotka olivat liian löysät takapuolesta eli roikkuivat, ja meillä oli talon rakentaminen todellakin meneillään). 

Olemme molemmat naisia. Ja nykyään hyviä ystäviä. Joskus tekisi mieli muistuttaa tuosta tosi ikävästä huomautuksesta. Se satutti, koska kyllä se rakentaminen kokopäivätyön ohessa otti voimille, ja ehkä olin laihtunut.

Sinä et ajattele muiden tunteita, sanoi aikuinen lapseni. Todellisuudessa ajattelen niitä koko ajan,  ihan liikaa. Yritän miellyttää häntä, puolisoani ja oikeastaan ketä tahansa. Päätin että se saa loppua ja ajattelen tästä lähtien vain itseäni. Olen ollut rajaton, nyt saa riittää. Toisten takia ei kannata uhrautua, ei edes perheen. No tästä.saa sitten marttyyrileiman. Teki niin tai näin, aina olen vääränlainen. Olen hukannut itseni. 

Muprusuuksi haukkui miespuolinen työtoveri. No ei siitä mihinkään pääse, onhan mun alahuulen alla sellainen paksu alue. En vain silloin  nuorena vielä sitä itse hoksannut.

Vähän ihmeellisesti on demonit huudellut milloin Lotta milloin nasse milloin kommari milloin kapitalisti milloin on hieho milloin virsikirja milloin  minkäkin uskonnon mukaan .  Välillä on haukuttu että venäläinen Victor kostaa suomalaisille viime sodan no täs on oltu hoomoilasena  et auttoiko häntä kun vei räpylät .  Jos se helpotti oloa.  

Huuliharppu sanoi kihlattu .  No vastaavasti tuli sanottua virtahepo . 

Sä et tajua mitään . Matematiikassa .  Ja kumpi nyt oli tyyrpuuri kumpi paarpuuri .  Opettaja , kirjoitti koepaperiin erittäin hyvä .   Se muistona .  Niin on jotain jäänyt niin että sen on tajunnut vasta 20 vuotta jälkeen päin . 

Työkaveri oli panetellut selän takana vuosia se on järkyttävää että kateus .  Siis valheita oikein .  Siis ettei ollenkaan totta .  Tätä ei nyt voi ymmärtää . 

Älkää nimitelkö ihmisiä sen mukaan että tekee mieli vihata tai lavastaa syyttömiä syylliseksi . Seisot sinäkin tuomarin edessä kuolin päivänäsi itse   ja siinä et pääse karkuun.  

No sairaanhoito oppi / anatomia fysiologia kokeissa opettaja katsoi suoraan ja sanoi olisit kokeillut itseltäsi . Montako nikamaa on . Meni vähän arvailuksi .   

Olin elämäniloinen alta parikymppinen nuori ja iloitsin silloisesta työstäni ehkä liiankin hyvin. Vanhempi työntekijä ilmoitti, että " Kyllä se elämä sinutkin vielä hiljaiseksi tassii!" Opin olemaan varuillani, etten liikaa iloitsisi. Tyhmä ja kurja lause kantaa mukana elämän alkumetreiltä tähän (63v) asti. Vaan juurtui ikävä kyllä nuoren mieleen..

Mun asperger-mieleni pystyy enimmäkseen sijoittamaan asiat tiukasti omiin lokeroihinsa ja jättämään ne sinne.

Koko lapsuuden (karjalaiset suvut) koin vain lempeää humoristista hyväksyntää. Tottakai teininä tuli uitua teini-ikäisyyden syvissä alhoissa, mutta ne ovat kaukana takana.

Ala-asteelta muista koulun rehtorin sanat "Maasta se pienikin ponnistaa". Hänellä oli vankkumaton luotto pärjämiseeni, eikä ollut väärässä.

Anoppi on peräisin täysin erilaisesta ympäristöstä (Häme) ja yritti jyrätä ja vähätellä mennen tullen. Milloin olin niin tyhmä, etten ikinä tulisi valmistumaan (menin mokoma valmistumaan), no sitten olinkin vain diplomi-insinööri, eihän se ole mitään, hänen siskonpoikansa on sentään INSINÖÖRI. Ja Nokialla töissä (tosin sai sitten potkut joukkoirtisanomisissa...). No jaa. Paljon pahempiakin sanoi, mutta toi asetti kerralla ymmärryksensä oikeaan valoon. Katkera ja kateellinen sisaruksilleen, niin kukaan muu ei voi olla tyytyväinen elämäänsä.

Ehkä autistinen mieleni ja riittävän hyvä lapsuus on suojannut minua, enkä ole jäänyt murehtimaan muiden sanomisia. Tiedän olevani onnekas.

Mikset sä osaa tehdä mitään oikein. 
 

Olimme lomamatkalla kahden. 
Lähdimme lauantai-iltana ulos kävelemään. 
Puin midihameen ja samasta kankaasta olevan topin. Kiilakorkokengät. 
Yhtäkkiä hän sanoi, kuinka viitsit lauantai-iltana kulkea tuollaisissa retkuissa. 
Siihen tyssäs lomafiilis.