Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te joiden elämä ei ole mieluisaa
01.01.2020 |
Miksi ette ala muuttamaan elämäänne askel askeleelta paremmaksi?
Sen ymmärrän että jos on joku vakava tai kivulias sairaus niin siihen ei voi vaikuttaa mutta jos on terve niin silloin se on kyllä omasta itsestä kiinni.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on valmis palkkaamaan ahkeran, mutta foobisen nuoren naisen (19v). Sitä minäkin.
Älä vaan yritä parantaa elämääsi millään lailla. Istu seuraavat 70 vuotta kotonasi ja valita. Ja sitten voit valittaa lisää.
Yritin, mutta en enää. Jos ei kelpaa niin ei. Enkä mä voi etsiä työtä ympäri Suomea, jos joku armollinen työnantaja jostain löytyisi, sillä rahat on tiukassa. Perhe on mut hylännyt, joten heistä ei ole apua.
Miksi joku alapeukuttaa? Onko töitä tai neuvoja? 😭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän se on, kun ei ole terve. Kun on monia sairauksia. T. Ammattivalittaja
👆
Vierailija kirjoitti:
En jaksa.
Kiinnostaa kuulla, että mikä teitä väsyttää valmiissa maailmassa? Ei seikkaperäistä mutta jotain yleistä
Elämä on pitkälti itsesuggestiota. Löytyy paljon ihmisiä joilla menee paljon huonommin kuin sinulla. Usko vain
mies51v
Minulla ei ole jäljellä enää mitään, toivottavasti tämä on viimeinen vuoteni. Minä tosin sairastan.
Luopumista olen tehnyt jo vuosia, mutta ego on tiukkana. Viimeisenä olen (kiusaamisen yhteydessä) joutunut luopumaan naiseudestani, ja osittain myös ihmisyydestäni. Se on ollut raskasta. Toisaalta on ollut helpottavaa antaa olla; olen kelvannut elämäni aikana ihmisille erilaisissa rooleissa, toteuttaen ainakin osittain heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Nyt kun olen katoamassa, huomaan myös ihmissuhteiden olleen illuusiota. Minä olen yksin, eikä ”minua” oikeastaan edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen odottelen niitä vinkkejä elämäni kohentamiseen. Edes pidemmät reissut eivät ole tilannetta muuttaneet. Koen elämän olevan merkityksetöntä. Nuorempana koin opiskelun tärkeäksi. Sittemmin huomannut ettei edes maisterin papereilla pääse työhaastatteluun. Ilmeisesti ktmn tutkinto on käsienheiluttelututkinto :p
Aiemmin olin hoikka ja ilmeisen nätti. Valitettavasti se toi elämääni vain pinnallisia miehiä. Sittemmin lihotin itseäni tarkoituksella normaalipainon ylärajoille. Ja kaikki miehet jättää rauhaan.
Viitisen vuotta terapiaakaan ei toiminut. Eikä mitkään harrastukset (liikunta, käsityöt, kielet). Pari lemmikkiäkin löytyy. Uskonto ei nappaa. Että mitä ne pienet askeleet parempaan elämään nyt olikaan? Kertokaa ihmeessä! Itseltäni loppui mielikuvitus jo aikaa sitten. N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole jäljellä enää mitään, toivottavasti tämä on viimeinen vuoteni. Minä tosin sairastan.
Luopumista olen tehnyt jo vuosia, mutta ego on tiukkana. Viimeisenä olen (kiusaamisen yhteydessä) joutunut luopumaan naiseudestani, ja osittain myös ihmisyydestäni. Se on ollut raskasta. Toisaalta on ollut helpottavaa antaa olla; olen kelvannut elämäni aikana ihmisille erilaisissa rooleissa, toteuttaen ainakin osittain heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Nyt kun olen katoamassa, huomaan myös ihmissuhteiden olleen illuusiota. Minä olen yksin, eikä ”minua” oikeastaan edes ole.
Eikö sairautta voida enää parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on valmis palkkaamaan ahkeran, mutta foobisen nuoren naisen (19v). Sitä minäkin.
Älä vaan yritä parantaa elämääsi millään lailla. Istu seuraavat 70 vuotta kotonasi ja valita. Ja sitten voit valittaa lisää.
Yritin, mutta en enää. Jos ei kelpaa niin ei. Enkä mä voi etsiä työtä ympäri Suomea, jos joku armollinen työnantaja jostain löytyisi, sillä rahat on tiukassa. Perhe on mut hylännyt, joten heistä ei ole apua.
Tota noin...
Olet siis kokonaista 19 vuotta vanha? Anteeksi nyt, mutta jos olet kerran tai pari "yrittänyt", se ei riitä.
Jatka vahvaa yrittämistä seuraavat kaksikymmentä vuotta, niin katsotaan sitten. Sinun iässäsi ei luovuteta, vaan aloitetaan ponnistelut.
Sitkeyttä, voimaa, kyl se siit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole jäljellä enää mitään, toivottavasti tämä on viimeinen vuoteni. Minä tosin sairastan.
Luopumista olen tehnyt jo vuosia, mutta ego on tiukkana. Viimeisenä olen (kiusaamisen yhteydessä) joutunut luopumaan naiseudestani, ja osittain myös ihmisyydestäni. Se on ollut raskasta. Toisaalta on ollut helpottavaa antaa olla; olen kelvannut elämäni aikana ihmisille erilaisissa rooleissa, toteuttaen ainakin osittain heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Nyt kun olen katoamassa, huomaan myös ihmissuhteiden olleen illuusiota. Minä olen yksin, eikä ”minua” oikeastaan edes ole.
Eikö sairautta voida enää parantaa.
Ei. Se on etenevä.
Elämä on yhtä rimpuilua.
Minulla on traumatausta, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni. En mm. nuku hyvin vaikka tekisin mitä. Näen painajaisia. Joudun välttelemään asioita. Mm. joudun elämään ilman parisuhdetta tämän vuoksi.
Jatkuva pohjaton väsymys, rahat tiukilla.
Olen tehnyt suunnitelman 7 vuotta sitten, ja sen mukaan etenen. Mutta kapuloita lentelee rattaisiin koko ajan.
Kierrehän tämä on, mutta ratkaisu on helpommin sanottu kuin tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleen odottelen niitä vinkkejä elämäni kohentamiseen. Edes pidemmät reissut eivät ole tilannetta muuttaneet. Koen elämän olevan merkityksetöntä. Nuorempana koin opiskelun tärkeäksi. Sittemmin huomannut ettei edes maisterin papereilla pääse työhaastatteluun. Ilmeisesti ktmn tutkinto on käsienheiluttelututkinto :p
Aiemmin olin hoikka ja ilmeisen nätti. Valitettavasti se toi elämääni vain pinnallisia miehiä. Sittemmin lihotin itseäni tarkoituksella normaalipainon ylärajoille. Ja kaikki miehet jättää rauhaan.
Viitisen vuotta terapiaakaan ei toiminut. Eikä mitkään harrastukset (liikunta, käsityöt, kielet). Pari lemmikkiäkin löytyy. Uskonto ei nappaa. Että mitä ne pienet askeleet parempaan elämään nyt olikaan? Kertokaa ihmeessä! Itseltäni loppui mielikuvitus jo aikaa sitten. N38
Jos olit nuori ja nätti niin eikö sinusta kiinnostunut kukaan ei pinnallinen mies? Vai eivätkö he kelvanneet sinulle kun olit nuori ja nätti? Miksi muut pääsevät haastatteluihin ja sinä et? Miksi muiden pitäisi kertoa sinulle miten parantaa elämääsi?
Ketjun väsyneet, mittauttakaa kilpparit, d vitamiini, ferritiini!
Helpompi auttaa itseään, jos uni ja vetämättömyys ei varasta kaikkea vuorokauden tunteja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen psykologia. Esim. masentuneena ei koe positiivisia tunteita ollenkaan vaikka tapahtuisi kuinka positiivisia asioita. Voi myös olla itseä kohtaan voimakasta aggressiota ja jopa itsetuhoisuutta jota ei pysty itse kontrolloimaan. Ihmisen psyyke on aika monimutkainen ap.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen psykologia. Esim. masentuneena ei koe positiivisia tunteita ollenkaan vaikka tapahtuisi kuinka positiivisia asioita. Voi myös olla itseä kohtaan voimakasta aggressiota ja jopa itsetuhoisuutta jota ei pysty itse kontrolloimaan. Ihmisen psyyke on aika monimutkainen ap.
En ole ap mutta lukemani perusteella näyttää siltä että kaikki syyttävät olosuhteistaan muita tahoja kuin itseään. Minäkään en syytä ihmisiä joilla on sairaus mutta jos joku roikkuu huonossa suhteessa tai työpaikassa niin kyllä se on omaa syytä.
Vierailija kirjoitti:
Työhöni pystyin vaikuttamaan vaihtamalla parempaan. Sen jälkeen kun ei vaihto enää ollut niin helppoa, niin opettelin ajattelemaan työtä ”vain työnä”.
Life is good.
Mikä sinun palkkasi on? Minun on reilusti alle tonnin. Osaan ajatella työtä "vain työnä", mutta ei tuosta summasta mitään säästetä tai sillä mitään erityisen kivaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
jos joku roikkuu huonossa suhteessa tai työpaikassa niin kyllä se on omaa syytä.
Hain viikoittain uutta työtä kahden vuoden ajan. Sitten tyydyin tähän huonopalkkaiseen. Omaa syytä tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa.
Kiinnostaa kuulla, että mikä teitä väsyttää valmiissa maailmassa? Ei seikkaperäistä mutta jotain yleistä
Elämä on pitkälti itsesuggestiota. Löytyy paljon ihmisiä joilla menee paljon huonommin kuin sinulla. Usko vain
mies51v
Miksi jollakin aina pitäisi mennä huonommin kuin jollain toisella? Ei se tee omista ongelmista yhtään vähäpätöisempiä. Oli ne murheet sitten isoja tai pieniä niin ne on kumminkin omia murheita ja ihan yhtä tärkeitä. T. Nainen 55v
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole jäljellä enää mitään, toivottavasti tämä on viimeinen vuoteni. Minä tosin sairastan.
Luopumista olen tehnyt jo vuosia, mutta ego on tiukkana. Viimeisenä olen (kiusaamisen yhteydessä) joutunut luopumaan naiseudestani, ja osittain myös ihmisyydestäni. Se on ollut raskasta. Toisaalta on ollut helpottavaa antaa olla; olen kelvannut elämäni aikana ihmisille erilaisissa rooleissa, toteuttaen ainakin osittain heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Nyt kun olen katoamassa, huomaan myös ihmissuhteiden olleen illuusiota. Minä olen yksin, eikä ”minua” oikeastaan edes ole.
❤️
Alue: Aihe vapaa
❤️