Miksi ihmiset saa nykyään niin vanhoina vasta lapsia?
Kommentit (82)
Itse sain esikoiseni 21-vuotiaana ja neljännen ollessani 27-vuotias. Täytän tänä vuonna 30v. Kouluttautuminen on vielä edessäpäin - kaiken muun olen mielestäni jo saanut! :)
Ja kehitysvammaisia syntyy ylipäätään nykyään vähän. Miksiköhän...?i]
Minimi äitiyspäiväraha on niin pieni, että sillä ei paljoa elellä, jos mieskin opiskelee samalla. Me kyllä elettiin niinkin kolmen lapsen kanssa. Mutta helvetillistä kituuttamista kyllä on.
munasolujen iän ja naisen iän vuoksi on ihan sama, saa nainen sitten 1. tai 7. lapsensa 42-vuotiaana.
Ja nykyään lääkäreiden mukaan yhteiskunnallisena väestökehitykseen vaikuttavana ongelmana on nimenomaan *ensi*synnyttäjien ikä
lähinnä down ja muutama trisomia sekä tourner, joka ei edes ole kehitysvammaisuutta
ja vauvakuumetta podin 25v mutta kun mies ei lapsia vielä halunnut olin valmis odottamaan. Yhden keskenmenon jälkeen saimme esikoisen ollessani 29v ja nyt 38v odotan meidän neljättä lasta. Seurustellessamme emme matkustelleet tai ravintoloissa viettäneet iltoja vaan elimme ihan tavallista elämää. Molemmilla vakituiset työsuhteet josta mieheni perusti oman firman 27v. Missään vaiheessa en ajatellut kuinka vähän/paljon rahaa sitä saa kun on kotona.
Ei se aina ole naisesta kiinni minkä ikäisenä lapset syntyy.
Mä en käsitä, kuinka te puolustatte käyttäytymistä, jossa lapsia tehdään nuorena ja laitetaan yhteiskunta elättämään???
Ei se yhteiskunta kuule niin vaan elätä... paitsi niitä jotka yhteiskunnan tuilla opiskee vuosikaudet, ja kun sitten vihdoin jäävät äitiyslomalle niin riistävät yhteiskunnalta mielettömän suuren rahan äitiysrahan muodossa. Ja sen jälkeen vielä kolme vuotta kotihoidontukea jonka tietysti yhteiskunta maksaa. Ja koko pitkän opiskeluajan nostellaan asumistukia ym.
Monet nuorena äidiksi tulleet saa lapset opiskelun lomassa tai heti jälkeen jolloin äitiysraha on paaaljon pienempää ja kuluttaa yhteiskunnan varoja paljon vähemmän kuin niiden akateemisten mammojen mammalomat. Nuoret ei yleensä ole kolmea vuotta kotona vaan jatkavat aika pian äitiysloman jälkeen opiskeluja tai menevät hankkimaan työkokemusta. Ja toinen vanhemmista tekee pitkää työpäivää jotta saa elannon maksettua.
Voit ihan huviksesi laskea, paljonko olen maksanut veroja yliopistosta valmistumisen jälkeen. Bruttopalkka n. 4500 euroa ja työkokemusta ennen äitiyslomalle jäämistä 7 vuotta. Sillä on kuule aika monen teiniäipän sosiaalituet maksettu ja moneen kertaan. Enköhän ole oikeutettu kunnolliseen äitiyspäivärahaankin tuolla verokertymällä. Plus vielä mieheni verokertymät siihen päälle. Ja tottakai akateemiset mammat ovat kolme vuotta kotona, koska on VARAA! Pistäkää te teiniäipät lapsenne vain 10-kuukautisina hoitoon, me akateemiset mammat kotihoidetaan :) Ja kotihoidon tuki on muuten kaikille sama, paitsi te pienituloiset saatte vielä lisää.
Ja opiskeluajasta voisi mainita sen verran, että aika vähäisiksi jäivät ne yhteiskunnan tuet. Et ole tainnut itse opiskella päivääkään peruskoulun jälkeen, kun et tuon vertaa tajua opiskelijoiden saamista tuista.
taloudellisen tilanteen ja kotiavun puutteen takia.
Miksi ihmiset saa nykyään niin vanhoina vasta lapsia?
Naimisiinkin mennään hieman vanhempana kuin ennen.
Ihmiset (etenkin naiset) opiskelee enemmän ja pidempään kuin ennen.
Toimeentulo vaatii enemmän kuin ennen.
Onhan näitä syitä. Tuskin naiset tai miehet elämässään tekevät elämäänsä liittyviä ratkaisuja lapsentekoaikatauluja miettien. Lapselle sopiva aika ja fiilis tulee kun tulee, ja joillekkin ei tule koskaan.
On oikein tehdä omaa elämäänsä koskevat ratkaisut yksilöllisesti, eikä niin kuin mukamas kuuluisi tehdä. On ok saada lapsia missä iässä hyvänsä.
niin tietäisit tuohonkin vastauksen.
...kun ensin täytyy viettä sinkkuelämää, sitten löytää se oikea mies ja sen kanssa ensin viettää sitä laatuaikaa kymmenen vuotta ja matkustella ja nukkua aamuisin pitkään. Ja lasten kanssa on niin rankkaakin.
Sitten nelikymppisenä huomataankin että kaikilla on lapsia ja vauvathan on oikeastaan aika söpöjä, yritetään pari vuotta ja jos tuuri käy niin saadaan vielä se lapsikin.
ennen kuin lapsia hankitaan! Ihan kun se lapsi nyt tietää asuuko vuokralla tai omassa, sille riittää kun saa hyvän perushoivan hellyyttä, ruokaa puhtautta ja PALJON rakkautta. Sitä on turhaa ihmetellä sitten yli 40 kun lapselle olis sopiva hetki, että kun ei sitä lasta kuulu. NYkyään ihmiset ovat myös liian itsekkäitä, lapsihan häiritsee omia menoja!
T: 32v. 3 lapsen äiti
mutta mulla ei kyllä ole pahemmin aikaa lukee lehtiä kun on työ, pienet lapset ja mies mitä pitää hoitaa ja talo ja piha mitkä vaatii osansa kaikesta mun ajasta, että eipä pahemmin tule luettua lehtiä. Enkä kyllä halua vastauksiksi mitään tilastokeskuksen lukemia vaan ihan ihmisiltä itseltään että miks lapsia hankitaan lähemmäs 40 vuotiaina vasta?
Ai niin okei, voisin mä tietty nytkin olla lukemassa lehteä, miten ois seiska???
En tosiaankaan tahdo vammaisia lapsia, ja downin tms. riski kasvaa iäkkäillä synnyttäjillä. Näin jälkikäteen ajateltuna oli täysin väärä päätös, olisi ehdottomasti kannattanut odottaa, että olisi saanut tutinnon valmiiksi ja vakituisen työpaikan, elämän pysyville raiteilleen.
mutta ei liian nuorena. Ja varsinkin vasta sitten kun on käyty joku ammatti lukemassa itselleen..
Kahden lapsen äiti, 26.v
eli oma elämä pitää olla kunnossa, vakituiset tulot, talo, auto ja jne., sekä tietysti menovuodet takana. Ehkä tässä syitä myöhäiseen äitiyteen ja isyyteen.
niin saa jäädä tulematta... tiedetään tyhmästi ajateltu mutta mulla on aika vanhat vanhemmat ja päätin että minä hankin lapset nuorena ja päätöstäni en ole katunut. Olen kuitenkin vielä suht nuori kun lapset ovat jo isoja ja jaksan sitten olla virkeä mummo lasten lapsille jos sellasia minulle suodaan.